Ne työntekijät, joilla lapsia saikuttavat jatkuvasti
Olen huomannut, että varsinkin pienten lasten suht nuoret vanhemmat saikuttavat jatkuvasti. Taas oli juuri sopivasti perjantaina yhden työkaverin lapsi kipeänä. En edes muista milloin tämä työkaveri olisi viimeksi ollut kokonaista viikkoa putkeen töissä ilman saikkupäiviä. Milloin on itse kipeä ja milloin lapsi. Samaa olen huomannut muistakin työkavereista joilla lapsia. Onks tää yleistäkin vai meilläko vaan töissä on tällaista. Meillä siis saa olla omalla ilmoituksella 5 päivää poissa. Ei tarvitse edes lääkärintodistusta.
Kommentit (187)
Itselläni on pieniä lapsia. Hävettää olla yhtenään pois töistä, mutta päiväkodista tulee se verran kipakkaa palautetta, että sinne ei todellakaan viedä nuhaisia tai muuten kipeitä lapsia.
Päiväkoti-ikäiset valitettavasti tartuttavat toisiaan jatkuvasti.
Sinulla ei selvästikään ole ollut lapsia, koska et tiedä kuinka paljon sairastavat.
Lisäksi tosiasia on myös se, että kun ensimmäinen sairastaa alkuviikon, niin toiselle se tarttuu noin parin päivän kuluttua.
Kuka näitä ikivanhoja keskusteluja herättää henkiin? Tämäkin on jostain vuodelta 2019 eli ajalta ennen koronaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://yle.fi/uutiset/3-10347461
Ei voi olla yllätys kenellekään, että lapset sairastaa. Tosi raskas työyhteisö, jos lasten sairastelua kyylätään. Sille kun ei voi mitään.
Tämän työkaverin lapsi ei edes ole vielä päiväkodissa. Silti aina kipeänä. Ap
Jos ei ole päiväkodissa niin missä on silloin kun työkaverisi on töissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että pienten lasten vanhemmat joutuvat olemaan kotona silloin kun lapset ovat kipeitä. Mutta kun tämä on jatkuvaa, eikä edes etätöitä voi muka tehdä. Tämä kaatuu sitten työkaverin niskaan, eikä kukaan edes kiitä. Kyllähän se kiukuttaa, kun saa tuon tuosta tehdä toisen rästiin jääneet työt omien töiden lisäksi, samalla palkalla, samassa ajassa. Ja sitä pidetään itsestäänselvyytenä.
Saankohan tehdä samaa, kun vanhempani alkavat sairastaa vakavammin?
Teettekö siis pelkästään etätyötä? Täytyy kyllä sanoa, että ei siinä kyllä työnteosta tule juuri mitään, kun joutuu esimerkiksi kahden alle kouluikäisen oksennuksia siivoamaan. Toinen saattaa vatsataudissakin olla niin energinen, että hyppii seinille ja toinen todella kipeä ja huonovointinen. Ja kyllä olen tehnyt töitä iltaisin, kun to
Te muut? Eli teistä suurimmalla osalla ei ole lapsia? Vai onko jollain vanhemmilla aika jo kullannut muistot?
Christiiina kirjoitti:
Sellaista se on
!
Lasten varjolla on helppo imaista saikkua kun ei nappaa. Kukaan ei kysele onko Nico-Petteri oikeasti mahataudissa.
Aika ison riskin noin tekevä ottaa, koska jos tuosta jää kiinni, se voi olla suora irtisanomisperuste tai oikein törkeässä tapauksessa jopa työsopimuksen purkuperuste.