Miksi jotkut onnistuvat avioliitossa ja toiset päätyvät eroon?

1. Parin valinta, kelpaako eka vastaantulija tai valitaanko pari pelkän ulkonäön perusteella? Jos parin valinnassa kiinnitetään huomiota yhteen sopivaan arvomaailmaan ollaan hyvällä alulla.

2. Sitoutuminen yhteiseen elämään eli ei heti ekassa vastoinkäymisissä mietitä eroa vaan pyritään yhdessä yhdessä tekemään parisuhteesta yhä parempi.

3. Halutaan puolisolle ja itselle hyvää ja nähdään vaivaa sen eteen (esim tehdään toisellakin eväät tai iltapalaleipä )

Siinä kai ne tärkeimmät.

18 vuotta naimisissa.

Jokainen muuttuu vuosien myötä ihmisenä. Joskus kummallakin se muuttuminen tapahtuu samaan aikaan ja varsinkin samaan suuntaan. Silloin on helpompi pysyä yhdessä.

Kyllä se taikasana taitaa olla se, että molemmat haluavat panostaa yhtälailla toisiinsa. Arjen huomioimista ja jakamista. Se, että toista ei pidetä missään vaiheessa itsestäänselvyytenä ja se, että ymmärretään, että huonojakin hetkiä on ihan joka ikisessä parisuhteessa ja ne huonot hetket yritetään selvittää yhdessä.

Valitettavasti ihmiset myös muuttuu. Toisessa ketjussa hyvin joku sanoi, että alkoholi on myrkkyä aivoille, ja alkoholisti on myrkyttänyt aivojaan ehkä vuodikymmeniä. Hän ei ole enää se sama ihminen, jonka kanssa nuorena elämää alettiin rakentamaan.

Sairauksille ei puoliso voi mitään, ja jotkut sairaudet muuttaa myös persoonaa, jopa henkisesti ja fyysisesti väkivaltaiseen suuntaan.

En silti katso että olisimme "epäonnistuneet avioliitossa", saimme ihania lapsia, kouluttauduimme ammattiin, remontoimme taloja ja kartutimme omaisuutta ja lasten perintöä. Jos nyt eläkkeelle asti emme päätyneetkään yhdessä, melko hyvä prosentti onnistumisessa.

Onnistumistakin on monenlaista. En itsekään tällä elämänkokemuksella katso enää avioeroa epäonnistumiseksi ja liitossa pysymistä onnistumiseksi. Kuka määrittää, mikä on onnistuminen? Se, että jää avioliittoon, jossa voi huonosti vai se, että uskaltaa lähteä siitä ja aloittaa alusta? On toki hienoa, jos pitkä avioliitto on onnellinen ja se tuottaa osapuolille hyvinvointia. Mutta aika usein olen nähnyt pitkiä liittoja, joissa ainakin toinen osapuoli kärvistelee tai rakkaus on viilentynyt kumppanuudeksi ja riippuvuussuhteeksi. Vaikka puolisot ovat tehneet paljon töitä suhteensa eteen. Meidän suvussa on paljon tällaisia liittoja ja ne ovat kestäneet vuosikymmeniä. Muiden silmissä ne ovat onnistuneita, omissa silmissäni epäonnistuneita. 

Mitä tarkoittaa avioliitossa onnistuminen? Sitäkö, että ei erota, vaikka parisuhteessa olisi henkistä, fyysistä ja/tai taloudellista väkivaltaa, päihteiden väärinkäyttöä, uskottomuutta  yms? Vai sitä, että todellakin ollaan onnellisia yhdessä kuolemaan asti? 

Eiköhän siihen ole monia syitä. Ja kun tosiaan, ei se avioliiton loppuminen mikään maailmaloppu ole. Avioliittoon ladataan ihan järkyttävät odotukset ja paineet, eikä ne aina ole inhimillisiä taikka kohtuullisia. 

Avioliitto toimii jos molemmilla on siinä hyvä olla, eikä se vaadi vuodesta toiseen isoa panostusta tai jatkuvia kompromisseja. Jotkut löytää tuurilla itselleen sen niin hyvin sopivan parin, jonka kanssa vielä kasvetaan samaan suuntaan myös ne seuraavat vuosikymmenet. 

Oma avioliitto kaatui siihen että kasvettiin eri suuntiin. En minä liittoa silti kadu, onpahan tultu elettyä eikä pelättyä epäonnistumista, meillä oli monta hyvää vuotta ja kaksi ihanaa lasta tuli. 

Up

Se määräytyy muutaman ensimmäisen ikävuoden aikana. Jos pitääkin sitten liiton aikana kasvaa aikuiseksi, se voi vaatia eron.

Minä olin naimisissa 20 vuotta ja ykkösen kommentit pätivät meillä, eli meillä oli nuo.

Itse väitän, että kesto liittyy muuttumiseen. Ihminen muuttuu elämänsä aikana, ja sen puolison pitää muuttua mukana samaan suuntaan, jotta suhde kestää. Jos ajatellaan, että parisuhde on silta ja puolisot ovat ne sillan tukipalkit, niin jos vain yksi tukipalkki muuttuu, niin silta alkaa nitisemään. Autuaita siis ovat ne, jota pystyvät muuttumaan samaan suuntaan.

Jos vastaisin kysymykseen, mikä saa avioliiton kestämään esim. 10 vuotta, niin sitten vastaukseni olisi vähän eri.

Up

Hauskaa tuo tahtotila. Ei ole tarvinnut ees tahtoa, kun sopiva löytyi. T: 18 v naimisissa

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa avioliitossa onnistuminen? Sitäkö, että ei erota, vaikka parisuhteessa olisi henkistä, fyysistä ja/tai taloudellista väkivaltaa, päihteiden väärinkäyttöä, uskottomuutta  yms? Vai sitä, että todellakin ollaan onnellisia yhdessä kuolemaan asti? 

No mitäpä sanoo maalaisjärki?

Up

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa tuo tahtotila. Ei ole tarvinnut ees tahtoa, kun sopiva löytyi. T: 18 v naimisissa

Tajusin juurii että tahtotila on puppua.

Tahtominen on helppoa, kun on vielä kunnioitusta keskenään, on vielä samansuuntaiset tavoitteet. Ei olla vielä muututtu aivan eri suuntiin.

Kun on muututtu, ja kunnioitus on mennyt, mikään tahtominen ei pelasta liittoa.

Tottakai yhdessä voidaan asua ja olla juridisesti avioliitossa, minä en kuitenkaan pitäisi sitä oikeana avioliittona, enkä varsinkaan onnistumisena.

Lisäksi ihmettelen, millä vuosikymmenellä on naisen ylin tavoite ollut onnistua pysymään naimisissa hinnalla millä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoittaa avioliitossa onnistuminen? Sitäkö, että ei erota, vaikka parisuhteessa olisi henkistä, fyysistä ja/tai taloudellista väkivaltaa, päihteiden väärinkäyttöä, uskottomuutta  yms? Vai sitä, että todellakin ollaan onnellisia yhdessä kuolemaan asti? 

Ja kuinka pitkä on onnistunut avioliitto?

Minulle tuli ero 20 vuoden jälkeen. Vain vuotta aiemmin av:lla oli ketju ”uskotko, ettet koskaan eroa” ja minä vastasin ”uskon 99,9 prosentin todennäköisyydellä. Ja kysyttiin ”oletko eliittiä, kun olet pitkään naimisissa”. ”Juu, olen eliittiä”.

Onnistujasta epäonnistujaksi on lyhyt tie,...

Kun itsekkäät ja toisilleen epäsopivat ihmiset menevät naimisiin, niin ero on melkoisen varmaa. Toisaalta sitten taas moni tyytyy siihen avioliittoon, kun pelätään sinkkuutta ja ajatellaan, että pitäähän se nyt puoliso olla.

Up

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän siihen ole monia syitä. Ja kun tosiaan, ei se avioliiton loppuminen mikään maailmaloppu ole. Avioliittoon ladataan ihan järkyttävät odotukset ja paineet, eikä ne aina ole inhimillisiä taikka kohtuullisia. 

Avioliitto toimii jos molemmilla on siinä hyvä olla, eikä se vaadi vuodesta toiseen isoa panostusta tai jatkuvia kompromisseja. Jotkut löytää tuurilla itselleen sen niin hyvin sopivan parin, jonka kanssa vielä kasvetaan samaan suuntaan myös ne seuraavat vuosikymmenet. 

Oma avioliitto kaatui siihen että kasvettiin eri suuntiin. En minä liittoa silti kadu, onpahan tultu elettyä eikä pelättyä epäonnistumista, meillä oli monta hyvää vuotta ja kaksi ihanaa lasta tuli. 

Tämä oli hyvin sanottu. Jos pelkää epäonnistumista ja kelpaa vain täydellinen ja onnistuminen, voi jäädä elämä elämättä.

Tuulta päin.

Molempien halu pysyä yhdessä myös huonoina kausina. Ei ajattele että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.

Me viihdytään yhdessä ja ollaan koti-ihmisiä. Myös lapset viihtyy meillä kotona ja lasten kaveritkin viihtyy meillä 😀

Seksielämä on parantunut vuosien saatossa ja se on lujittanut suhdetta entisestään. Jossain vaiheessa oli parin vuoden kuivempi kausi ja oltiin etäisempiä ja onnettomampia silloin. Nyt on vuosi eletty taas uutta kuherruskuukautta.

Toivottavasti ei erota koskaan. Odotan aikaa kun lapset on muuttaneet pesästä ja jäädään kahdestaan. Tosin siinä menee aikaa kun vajaa 2 vuotta sitten saatiin iltatähti 😅 Ei olla lasten takia yhdessä vaan omasta halusta.