Lue keskustelun säännöt.
Väsynyt äiti, ei apua isovanhemmilta
24.05.2019 |
Olen kahden pienen lapsen äiti ja todella väsynyt. Mies päivät töissä, mutta auttaa sen mitä pystyy. Isovanhemmat asuu toisella paikkakunnalla ( reilun tunnin ajomatka).
Ennen lasten syntymää oma äitini sanoi tulevansa paljon auttamaan ja hoitamaan lapsia, oli innoissaan kun hänestä tulee mummo. No, aika harvakseltaan käynyt. Olen pyytänyt häntä useasti meille apuun ja viikonloppuvierailulle, ja vastaukseksi saan uhriutumisen "jaa no kai se on sitten lähdettävä huoh". Äitini on vielä työelämässä. Miksi lupailee asioita joita ei pidä? En odottaisi mitään, jos ei lupaisi.
Sitten, miehen vanhemnat asuvat samalla paikkakunnalla miehen siskon perheen kanssa, ja auttavat heitä jatkuvasti (useita kertioja viikossa, lasten ja koiran hoitoa). Ollaan pyydetty meille, ei usein jaksa tulla (ymmärrän kyllä välimatkan). Mutta olisiko reilua että olisivat vähemmän miehen siskon perheen apuna ja auttaisivat myös meitä välillä.
Vituttaa.
Kommentit (231)
Aika moni ehdottaa täällä maksullisia palveluja. Ei meillä olisi ollut varaa tuollaisiin silloin kun oltaisiin niitä tarvittu. Mies teki yrittäjänä töitä pitkää päivää ja palkka oli niin huono että sitä piti täydentää asumistuella. Minä kotona vauvan ja taaperon kanssa. Joku fiksu ehdotti että veisin taaperon päiväkotiin mutta olin aivan liian uupunut edes harkitakseni sitä. Joskus kun mies vei lapsia ulos, kysyi mitä pistetään päälle ja mitä otetaan evääksi niin mulle iski niin kauhea ahdistus että aloin itkemään enkä pystynyt tekemään mitään päätöstä. Neuvolan ohjeesta otin yhteyttä kotipalveluun joka sanoi että he voivat tehdä kotitöitä mun kanssa, kun se mitä olisin oikeasti tarvinnut on se että joku vie lapset pihalle jotta mä saan nukkua ja lapset raitista ilmaa. Kotipalvelu ei siis tarjonnut tuota palvelua.
Onneksi nuo ajat ovat jo ohi ja nyt kun olisi varaa palkata se apu niin sitä ei enää tarvita. Nyt lapset on 2 ja 4.
Mun neuvoni siis on ap: jos olet samanlaisessa tilanteessa kuin mä silloin, yritä jaksaa vielä hetki. Pian se helpottaa kun lapset kasvaa. Vauva saattaa nukkua paremmin jo kuukauden päästä. Jos vauvasi käyttää tuttia, pidä niitä lähellä monta jotta saat nopeasti sen vauvan suuhun. Meidän vauvalla oli vedettävä soiva lelu. Mä nukuin se lelu kainolossani ja vedin sen soimaan kun vauva oli rauhaton. Ilman sitä olisin joutunut ottamaan vauvaa syliin vähän väliä. Vauvalla oli myös riepu jonka hypistely rauhoitti sitä. Mun vieressä oli aina varariepu jonka sai annettua hätätilanteessa. Joskus päivällä kun vauva nukkui, pistin taaperolle lastenohjelmat päälle ja nukuin päikkärit sohvalla siinä samalla. Tämä ei kyllä toimisi meidän kuopuksen kanssa mutta esikoinen on aina pysynyt telkkarin edessä jos vaan saa katsella jotain kivaa. Jossain vaiheessa alettiin tekemään niin että mä nukuin viikonloput eri huoneessa korvatulpat korvissa.
Ja koska joku varmaan haluaa mollata mua, kerrottakoon että sosiaaliohjaaja kirjoitti kotipalvelun raporttiin että tarvetta lastensuojeluun ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Ne isovanhemmat oli 600 km:n päässä. Sille tukiverkolle maksoimme joka tunnista, oli perheen äiti ,joka tienatakseen hoiti lapsiamme omien ohella. Kesäisin palkkasimme opiskelijatyttöjä, että saivat rahaa. Ihan tavallisia duunareita ollaa. Mies sairasti vakavasti runsaan vuoden juuri silloin
Mikä oli pärjätessä.
Itse olen 54v. ja kahden teinin äiti. Jaksan kun tiedän että 5 vuotta niin tää muiden palvelu ja siivous loppuu.
Tää ikä on rankkaa kun on vaihdevuodet, olen väsynyt ja ärtynyt.
Voi apua jos nyt joutuisin hoitamaan pieniä lapsia, en jaksaisi.
Miksi lastenhoitopaine lastataan aina isovanhemmille, käytännössä isoäideille, isoisiltähän ei edelleenkään odoteta mitään? Missä ovat muut (omanikäiset) tukiverkot: sisarukset, kummit, ystävät, sukulaiset, naapurit?
Mitä tästä voi oppia? Ei kannata tehdä lapsia eikä varsinkaan pienellä ikäerolla...Eikä IKINÄ pidä luottaa kenekään lupauksiin, ei miehen, ei isovanhempien, ei kenenkään, ottaa vastuuta lastenhoidossa tai auttaa.
Tämäkin palsta on täynnä ketjuja, joissa mies on halunnut lapsen, luvannut osallistua mutta lapsen synnyttyä katoaakin työpaikalle, kavereille, autotalliin, baariin, minne vaan pois kotoa ja lapsen luota. Tiivistäen, lapsia kannattaa hankkia vain jos on aivan 100%varma, että jaksaa ne itse yksin hoitaa ja kasvattaa eikä ikinä joudu huonoon elämäntilanteeseen, uuvu, sairastu tms
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä negatiivisuutta tässä ketjussa. Ap ei ole hoidattamassa lapsiaan kenelläkään- hän haluaa apua joskus, satunnaisesti, mikä on aivan normaalia. Oikeasti menkää itseenne, varmasti teistä jokaista on joku edes joskus auttanut. Ja jos ette ikinä ole olleet tilanteessa, jossa olisitte tarvinneet apua olette onnekkaita.
Olen vähän nuorempi kuin ap. äiti eli 55v ja työelämässä ja tähän elämänvaiheeseen en kyllä lastenlapsia kaipaa, tosin niitä ei ole.
Työstä palautumiseen ei enää riitä viikonloput, jäseniä kolottaa ja ne helvet..vaihdevuodet, voimavarat heittelevät muutamassa tunnissa, väsyttää, kolottaa jne. Ja tässä iässä ikä tuo monia sairauksia.
Ja ehkä ap. äiti on luvannut ap. hoitoapua silloin kun voimavarat oli parhaimmillaan ja jo muutamassa viikossa voi tilanne voi olla toinen.
Ja miten joku kuusikyppinen nainen jaksaisi yksin, jos on vielä mukana työelåmässä ja viikonloput pitäisi hoitaa vielä lapsia, jos ap. ei nuorena henkilönä jaksa, vaikka lapsella on isä, joka todennäköisesti hoitaa lasta ja tekee kotitöitä illalla ja viikonloppuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tätä negatiivisuutta tässä ketjussa. Ap ei ole hoidattamassa lapsiaan kenelläkään- hän haluaa apua joskus, satunnaisesti, mikä on aivan normaalia. Oikeasti menkää itseenne, varmasti teistä jokaista on joku edes joskus auttanut. Ja jos ette ikinä ole olleet tilanteessa, jossa olisitte tarvinneet apua olette onnekkaita.
Olen vähän nuorempi kuin ap. äiti eli 55v ja työelämässä ja tähän elämänvaiheeseen en kyllä lastenlapsia kaipaa, tosin niitä ei ole.
Työstä palautumiseen ei enää riitä viikonloput, jäseniä kolottaa ja ne helvet..vaihdevuodet, voimavarat heittelevät muutamassa tunnissa, väsyttää, kolottaa jne. Ja tässä iässä ikä tuo monia sairauksia.Ja ehkä ap. äiti on luvannut ap. hoitoapua silloin kun voimavarat oli parhaimmillaan ja jo muutamassa viikossa voi tilanne voi olla toinen.
Ja miten joku kuusikyppinen nainen jaksaisi yksin, jos on vielä mukana työelåmässä ja viikonloput pitäisi hoitaa vielä lapsia, jos ap. ei nuorena henkilönä jaksa, vaikka lapsella on isä, joka todennäköisesti hoitaa lasta ja tekee kotitöitä illalla ja viikonloppuna.
Ehkä ihmiset on käsittäneet ap:n aloituksen eri tavoilla? Itse luin, että hän kaipaisi joskus satunnaisesti äitiään viikonloppuvierailulle- ei yksin hoitamaan lapsia koko viikonlopuksi. Ja sama appivanhempien suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 54v. ja kahden teinin äiti. Jaksan kun tiedän että 5 vuotta niin tää muiden palvelu ja siivous loppuu.
Tää ikä on rankkaa kun on vaihdevuodet, olen väsynyt ja ärtynyt.
Voi apua jos nyt joutuisin hoitamaan pieniä lapsia, en jaksaisi.
Sama täällä. Hulluksi tulisin, jos pitäisi vielä viikonloput hoitaa lapsenlapsia. Jo nyt on jaksamisen äärirajoilla, vaikka olen 55v.
Ja sit iäkkäät vanhempani soittelevat jatkuvasti, pitäisi tehdä sitä ja tätä ja omat kotityöt pitäisi tehdä, liikkua, olla huoliteltu töissä, kaunis ja nuorekas muiden silmissä ja mies äksyilee vaivojaan.
Ja sitten ihmetellään, miksi oot rupsahtanut!
Luojalle suuri Kiitos, ettei ole lastenlapsia huolettavana ja passattavana.
Ethän sinä nyt aikuisena ihmisenä voi laittaa lasten hankkimistasi sen varaan, että saat lastenhoitopalvelua sukulaisilta? Et voi laskea sen varaan jaksamistasi, mitä jos tämä apu olisi vaikka menehtynyt? Sinun pitää ajatella lapsien hankkiminen sen varaan, mitä jaksat itse, mahdollisesti sitten yksinhuoltajanakin.
Kun minä odotin esikoistamme, anoppia toitotti jatkuvasti, miten emme tule pärjäämään ilman hänen apuaan, hän joutuu jatkuvasti auttamaan meitä ja korosti, miten kukaan ei pärjää vauvan kanssa ilman apua. Lapsi on nyt 4v eikä kertaakaan ole tarvittu hänen apuaan, nyt tulossa toinen ja jaksaminen on hyvällä tolalla. Hän taas itse ei pärjännyt edes yhden lapsen kanssa, vaan kaksi sukulaista muutti hänen luokseen kun sai lapsensa, yli vuodeksi asumaan vakituisesti. Luulee, että kun itse ei pärjännyt, ei pärjää kukaan muukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi juuri äiti ja anoppi?
Missä ap. on lapsen isä ja isoisät?
Vai eikö miehet osaa hoitaa lapsia ja tehdä kotitöitä?
Miksi et heitä huuda apuun? Eikö kelpaa.
Arki kannattaa tehdä niin haastavaksi, kun pystyy elämään.
Ei kannata asua omakotitalossa, jos ei osaa nikkaroida jne.
Meillä koti Konmaritettu, ruokalistat laadittu, kalenterissa kaikki merkinnät synttäreistä jne. Asiat tehdään jopa 1/2 v aikaisemmin kuin viime tipassa, esim joulukortit tehdään juhannuksena.
Ulkopuolista apua en kaipaa, kun ympäristöön ei mene liikaa energiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.
En ole tuo mummo (vasta kolmekymppinen joten tuon mummon lasten ikäluokkaa) mutta haluaisin yrittää vastata.
Ennenvanhaan oli mahdollista laittaa lapsi jo vauvana päiväkotiin ja jo päiväkoti-ikäiset saattoivat olla ulkona ilman vanhempiaan, (ehkä ala-asteikäisten vahdittavina kuitenkin).
Vanhemmille ei ollut vaatimuksia ohjata lasten leikkejä tai olla muutenkaan kokoajan läsnä.
Mummoikäisillä on ollut siis mahdollisuus viettää ns. omaa-aikaa huomattavasti enemmän ilman, että ympäristö tuomitsee ja syyttelee lasten laiminlyönnistä.
Eli ne ohjeet olisivat luultavasti, komenna lapset omaan huoneeseen tai pue lapset ja lähetä pihalle, sillä lailla saat omaa aikaa tehdä mitä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Arki kannattaa tehdä niin haastavaksi, kun pystyy elämään.
Ei kannata asua omakotitalossa, jos ei osaa nikkaroida jne.Meillä koti Konmaritettu, ruokalistat laadittu, kalenterissa kaikki merkinnät synttäreistä jne. Asiat tehdään jopa 1/2 v aikaisemmin kuin viime tipassa, esim joulukortit tehdään juhannuksena.
Ulkopuolista apua en kaipaa, kun ympäristöön ei mene liikaa energiaa.
Kerrostalossa on hyvä asua lapsiperheenä, on iso korttelipiha, jossa aina on seuraa itselle ja lapsille, rattaat viedään vaunuhuoneeseen, pyörille on varasto, kerhotilassa on monenmoista tekemistä sadepäivinä, eikä ole pihatöitä.
Ruokakaupat ja harrastukset ja huvit ovat kävelymatkan päässä. Ja kun vain laittaa rappuun ilmoituksen lapsenvahdista, löytyy opiskelijoita tai mummoja, jotka tulevat hoitamaan lapsia, kun lähtee leffaan tai illalliselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.
Aika lailla selkeästi tuossa oli, että "päivähoitoa lukuunottamatta", joten eiköhän tuossa kirjoittajan lapset olleet päivähoidossa samalla tavalla kuin nytkin työssäkäyvien tai opiskelevien lapset ovat.
Ja täytyy sanoa, että juuri noin me nyt noin 50+ ikäiset teimme 15-25 vuotta sitten. Jos oli iltamenoja (opiskelut), niin lasten isä osasi olla lastensa kanssa. Vaikka on poissa suuren osan viikosta, ei ole koko viikkoa.
Nyt vanhemmat uupuvat jo siitä, että isompi lapsi on päivähoidossa, pienempi äidin kanssa kotona ja isä töissä. Ollaan jaksamisen äärirajoilla, jos toinen vanhempi ei ole joka aterialla auttamassa tai illalla nukuttamassa lapsia. Halutaan treffeille puolison kanssa eli pakoon arkea ja oletetaan, että sinä aikana isovanhemmat huolehtivat lapsenlapsista, jotta on maksuton hoitopaikka ja sellainen hoitaja, jolle voi huoleti soittaa, että ei tullakaan vielä kotiin, mennäänkin vielä baariin. Seuraavan päivän univelkaa selitetään lapsista johtuvaksi ja taas ollaan uupuneita.
Jostain syystä nykyvanhempien sukupolvi osaa syyllistää kaikista omista teoistaan ja valinnoistaan vanhempiaan. Onko syynä se, että he ovat subjektiivisen päivähoidon tuotteita eli ensimmäinen sukupolvi, jolle päivähoitoon meneminen tehtiin käytännössä pakolliseksi, joten he eivät ikinä oppineet, miten kannetaan jakamaton vastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.En ole tuo mummo (vasta kolmekymppinen joten tuon mummon lasten ikäluokkaa) mutta haluaisin yrittää vastata.
Ennenvanhaan oli mahdollista laittaa lapsi jo vauvana päiväkotiin ja jo päiväkoti-ikäiset saattoivat olla ulkona ilman vanhempiaan, (ehkä ala-asteikäisten vahdittavina kuitenkin).
Vanhemmille ei ollut vaatimuksia ohjata lasten leikkejä tai olla muutenkaan kokoajan läsnä.Mummoikäisillä on ollut siis mahdollisuus viettää ns. omaa-aikaa huomattavasti enemmän ilman, että ympäristö tuomitsee ja syyttelee lasten laiminlyönnistä.
Eli ne ohjeet olisivat luultavasti, komenna lapset omaan huoneeseen tai pue lapset ja lähetä pihalle, sillä lailla saat omaa aikaa tehdä mitä haluat.
Näin on. Olen saanut esikoiseni 1980-luvulla ja voin sanoa, että lasten hoito ja kasvatus oli silloin paljon helpompaa kuin nykyisin. Perhe muodostui aikuisten ympärille, nykyisin se muodostuu lasten ympärille. En olisi jaksanut nykyisen kaltaista lastenhoitoa 35 vuotta sittenkään, saati nyt 35 vuotta iäkkäämpänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.En ole tuo mummo (vasta kolmekymppinen joten tuon mummon lasten ikäluokkaa) mutta haluaisin yrittää vastata.
Ennenvanhaan oli mahdollista laittaa lapsi jo vauvana päiväkotiin ja jo päiväkoti-ikäiset saattoivat olla ulkona ilman vanhempiaan, (ehkä ala-asteikäisten vahdittavina kuitenkin).
Vanhemmille ei ollut vaatimuksia ohjata lasten leikkejä tai olla muutenkaan kokoajan läsnä.Mummoikäisillä on ollut siis mahdollisuus viettää ns. omaa-aikaa huomattavasti enemmän ilman, että ympäristö tuomitsee ja syyttelee lasten laiminlyönnistä.
Eli ne ohjeet olisivat luultavasti, komenna lapset omaan huoneeseen tai pue lapset ja lähetä pihalle, sillä lailla saat omaa aikaa tehdä mitä haluat.
Koska tuo mystinen ennenvanhaan oli? Seimeen sai lapsen, jos oli yksinhuoltaja tai perheen elanto oli kokonaan naisen vastuulla. Muussa tapauksessa piti hankkia kotiin hoitaja. Siihen oli harvalla varaa. Ja näitä seimipaikkoja ei ollut edes jokaisessa kaupungissa!
Kun lapset oli pihalla, ei äidillä ollut omaa aikaa. Vai miellätkö sinä pyykinpesun pulsaattorikoneella ja tiskaamisen omaksi ajaksi?
Kerro neuvolassa tilanne, teillä on mahdollisuus saada perhetyöntekijä ja päiväkodin aloitus voisi olla hyvä, riippuen lapsen iästä, Meillä on lapset menneet 1v6kk ja on ollut hyvä ikä, puhuminen, sosiaaliset taidot ja motoriikka kehittyy huomasi kun saa mallioppimista muilta lapsilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.En ole tuo mummo (vasta kolmekymppinen joten tuon mummon lasten ikäluokkaa) mutta haluaisin yrittää vastata.
Ennenvanhaan oli mahdollista laittaa lapsi jo vauvana päiväkotiin ja jo päiväkoti-ikäiset saattoivat olla ulkona ilman vanhempiaan, (ehkä ala-asteikäisten vahdittavina kuitenkin).
Vanhemmille ei ollut vaatimuksia ohjata lasten leikkejä tai olla muutenkaan kokoajan läsnä.Mummoikäisillä on ollut siis mahdollisuus viettää ns. omaa-aikaa huomattavasti enemmän ilman, että ympäristö tuomitsee ja syyttelee lasten laiminlyönnistä.
Eli ne ohjeet olisivat luultavasti, komenna lapset omaan huoneeseen tai pue lapset ja lähetä pihalle, sillä lailla saat omaa aikaa tehdä mitä haluat.
Koska tuo mystinen ennenvanhaan oli? Seimeen sai lapsen, jos oli yksinhuoltaja tai perheen elanto oli kokonaan naisen vastuulla. Muussa tapauksessa piti hankkia kotiin hoitaja. Siihen oli harvalla varaa. Ja näitä seimipaikkoja ei ollut edes jokaisessa kaupungissa!
Kun lapset oli pihalla, ei äidillä ollut omaa aikaa. Vai miellätkö sinä pyykinpesun pulsaattorikoneella ja tiskaamisen omaksi ajaksi?
Mystinen ennenvanhaan oli ennen kotihoidontukea eli ennen 1980-luvun puoliväliä. Yleensä alle 1-vuotiaat laitettiin perhepäivähoitoon ja sitä vanhemmat pääsivät jo päiväkotiin.
Taidettiin nyt puhua 70/80-luvusta. Harva nykyisistä pientenlasten vanhemmista on syntynyt sitä ennen. Ja pyykkien virkkaaminen yksin rauhassa on mulle omaa aikaa ihan nykyäänkin.
En ymmärrä tätä negatiivisuutta tässä ketjussa. Ap ei ole hoidattamassa lapsiaan kenelläkään- hän haluaa apua joskus, satunnaisesti, mikä on aivan normaalia. Oikeasti menkää itseenne, varmasti teistä jokaista on joku edes joskus auttanut. Ja jos ette ikinä ole olleet tilanteessa, jossa olisitte tarvinneet apua olette onnekkaita.