Lue keskustelun säännöt.
Väsynyt äiti, ei apua isovanhemmilta
24.05.2019 |
Olen kahden pienen lapsen äiti ja todella väsynyt. Mies päivät töissä, mutta auttaa sen mitä pystyy. Isovanhemmat asuu toisella paikkakunnalla ( reilun tunnin ajomatka).
Ennen lasten syntymää oma äitini sanoi tulevansa paljon auttamaan ja hoitamaan lapsia, oli innoissaan kun hänestä tulee mummo. No, aika harvakseltaan käynyt. Olen pyytänyt häntä useasti meille apuun ja viikonloppuvierailulle, ja vastaukseksi saan uhriutumisen "jaa no kai se on sitten lähdettävä huoh". Äitini on vielä työelämässä. Miksi lupailee asioita joita ei pidä? En odottaisi mitään, jos ei lupaisi.
Sitten, miehen vanhemnat asuvat samalla paikkakunnalla miehen siskon perheen kanssa, ja auttavat heitä jatkuvasti (useita kertioja viikossa, lasten ja koiran hoitoa). Ollaan pyydetty meille, ei usein jaksa tulla (ymmärrän kyllä välimatkan). Mutta olisiko reilua että olisivat vähemmän miehen siskon perheen apuna ja auttaisivat myös meitä välillä.
Vituttaa.
Kommentit (231)
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla ap on kaksi lasta.Miksi ihmeessä teit sen toisen, kun voimavarasi ovat noin heikot, että äitiäsi vingut apuun. Epäilen , että huushollisi on niin sekainen läävä , ettei hän halua tulla sinne. Ryhdistäydy, lata kotisi siistiksi, ulkoile lastesi kanssa. Elämä on pelkkää juhlaa, kun järjestät kaiken.
Lopeta paskanjauhanta vuodesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko tullut ajatelleeksi, että äitisi ehkä kokee, ettei oikein pärjää lastesi kanssa? Ja sen vuoksi ei ole niin innokas kuin mitä ennen esikoisesi syntymää vielä oli? Onko sulla jotain ohjeita ja sääntöjä, jotka ovat meille kuuskymppisille ihan vieraita lastenhoidossa? Ne kerrat, kun äitisi on ollut teillä tai te heillä, miten isovanhempien ja lasten suhde on toiminut? Kun taapero on kiukutellut, onko äitisi saanut hänet helposti rauhoittumaan? Millaisia asioita taapero puuhaa mummolassa tai teillä silloin, kun äitisi on ollut teillä? Mitä sinä olet tehnyt sillä aikaa ne harvat kerrat, kun äitisi on ollut apuna? Kuinka pitkäksi aikaa kerrallaan äitisi pitäisi hoitaa lapsiasi?
Kyselen näitä siksi, että olen äitisi ikäluokkaa ja mietin, miksi alussa innostuneen isovanhemman into laantui ja miten tilannetta voisi yrittää korjata.
Missä täällä on kerrottu ap:n äidin ikä? Tai siis miksi kaikki olettavat, että isovanhemmat ovat kuusikymppisiä? Olen lukenut jo kolmesta viestistä, että kuinka 6-kymppiset eivät enää jaksa hoitaa lapsenlapsia.
Monet isovanhemmat eivät ole noin vanhoja (60v. tai yli), kun lapsi saa oman lapsen. Ap:n äiti voi olla vaikka 45v. tai 50v. Omat vanhempani olivat 43v. ja 47v., kun ensimmäisen kerran tulivat isovanhemmiksi, joten hyvin jaksoivat silloin katsoa lastenlasten perään, vaikka työelämässä olivatkin.
Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut jatkuvasti jo 30 vuoden ajan. Yhä useampi tulee isovanhemmaksi yli viiskymppisenä, monet lähempänä kuuttakymppiä tai jopa sen yli.
Olen itse jonkin verran päälle 50v. Siunaan monesti sitä, että teimme lapset minun ollessa vähän vanhempi. Nimittäin nyt, kun lapset on saatu omilleen, onkin vuorossa omien vanhempien hoito. Ja se jos mikä vie aikaa, kun istut palaveria ja käyt siivoamassa ja tekemässä ruokaa ja taas istut palaveria, mitä apua hän saisi kunnalta.
Töissäkin pitäisi vielä jaksaa toista kymmentä vuotta. Itsekkäästi toivon, että vanhempani ehtivät kuolla, ennen kuin lapsenlapsia tulee. Mielellään olisi vaikka pari vuotta väliä, että saisi kerättyä voimia ja hoidettua itseään ja pelkästään käydä vain töissä, ennen kuin uusi nakki napsahtaa.
Tähän samaan syssyyn en jaksaisi hoitaa vanhempiani ja lapsenlapsiani ja kulkea töissä. Jostain suunnasta varmaan pää räjähtäisi ja olisi hoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa surullista lukea ketjua, jossa naiset oikein urakalla lyttäävät väsynyttä äitiä :(
Voimia sinulle ap. Olen pahoillani, ettet saa lasten isovanhemmilta tarvitsemaasi apua. Mummina en myöskään ymmärrä näitä "hoida itse lapsesi" huutelijoita. Tutkimusten mukaan meillä isovanhemmilla on suuri merkitys pikkulapsivaiheessa lapsiperheen hyvinvointiin ja vanhempien parisuhteeseen. Ei se tarkoita sitä että pitää olla valmiudessa koko ajan ja joka viikonloppu.
Minusta se perhevapaavaihe oli koko vanhemmuuden helpoin vaihe. Toinen kokonaan kotona! Ei kuskauksia, ei koulua, ei sairastelusumplauksia jne.
Sen sijaan se työ plus lapset oli jäätävää aikaa. Koululaisten loma-ajat, kaikki kuskaamiset, sairastelut, aivan jatkuvaa säätämistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ap on kaksi lasta.Miksi ihmeessä teit sen toisen, kun voimavarasi ovat noin heikot, että äitiäsi vingut apuun. Epäilen , että huushollisi on niin sekainen läävä , ettei hän halua tulla sinne. Ryhdistäydy, lata kotisi siistiksi, ulkoile lastesi kanssa. Elämä on pelkkää juhlaa, kun järjestät kaiken.
Kolme yläpeukkua tähän asti. Ihan oikeasti nyt AV:n mammat ja lapsettomat.. mikä teitä vaivaa? Tällainen perjantai-illan kirjoitusvirheellinen viinipulloviesti täynnä p*skaa. Tiedän että tällaisia ihmisiä on olemassa, mutta mua aina hämmentää, miten tällaiset saa kannatusta täällä.
Juu, varmasti ap:n koti on näillä tiedoilla "sekainen läävä" ja aivan varmasti vielä tämän päälle ap:n oma äiti(!) ei halua nimenomaan ap:n "läävän" vuoksi auttaa. Valoja päälle nyt kiitos.
Ap todennäköisesti äitisi ei vain ole varma itsestään hoitajana, toisen vauvan ja taaperon hoitaminen on homma, mihin moni ei uskalla sillä tuon ikäiset ikävöivät äitiä kovasti eivätkä kyllä helposti hyväksy hoitajakseen vieraammaksi jäänyttä mummoa. Olet ehkä nyt niin väsynyt ettet näe äitisi puolta lainkaan. Kaikista paras ratkaisu olisi teille sellainen apu, joka voisi ihan viikottain tulla teille, jotta lapset hyväksyisivät hoitajan paremmin. Minä itse näen meillä (2,5v ja 6kk lapset) isoimpana ongelmana sen, ettei kumpikaan oikein hyväksy hoitajaa, jota nähdään Max 1krt/kk. Teillä olisi myös tärkeää saada mies osallistumaan kunnolla. Olette saaneet hyviä vinkkejä, älä välitä näistä perjantaipulloviesteistä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihan ensiksi - unohda nuo ilkeät, katkerat ja loukkaavat kommentit! Sinulla on kaksi pientä lasta, arki aamusta iltaan kotitöitä ja lastenhoitoa. Mies auttaa minkä pystyy. Olet väsynyt ja uupunut, parisuhdekaan ei ole parhaimmassa kunnossa. Isovanhemmista ei ole apua, vaikka ovat joskus niin lupailleet.
Vedä henkeä, selviätte kyllä! Olen itse samassa tilanteessa ja ymmärrän tuntemuksesi täysin. Olen jo "iäkkäämpi" äiti, yli 40 vuotta. Elämää nähnyt, töitä tehnyt, maailmaa kierrellyt yms ja SILTI lapsiarki voi uuvuttaa. Valvottujen öiden jälkeen on niin väsynyt ettei litra kahvia herätä, iltaisin taukoamattoman kotitöiden virran jälkeen on niin poikki että voisi heittäytyä vaan sängylle itkemään. Silti, ymmärrän että tämä hetki on elämäni parasta aikaa. Saan kulkea lasteni rinnalla ja seurata heidän hentoista kasvuaan. Usein hyvin levätty yö auttaa näkemään asioiden todellisen puolen.
Mutta asiaan, vinkkejä mistä saattaisi olla apua:
*Joku mainitsikin kunnan kotiavun. Se on lapsiperheille tarkoitettu. Soita rohkeasti sinne ja kerro tilanne. Fakta on se, että isovanhemmat eivät ole vastuussa meidän lapsista, tämä homma on saatava itse rullaamaan. Kotiavun kautta voit saada arkipäiviin apua.
* MLL lastenhoitaja vaikka kerran kuukaudessa muutamaksi tunniksi, niin pääset miehen kanssa kahdestaan johonkin.
* Käy vertaispaikoissa: perhekerhot, muskarit yms. Älä jää kotiin sisälle nyhräämään
* vaadi miestä nukkumaan ainakin viikonloppuisin lasten kanssa ja nuku itse jossain muussa huoneessa. Älä turhaan arkaile pyytää mieheltäsi, lapset ovat hänenkin
* tee nopeita helppoja ruokia (keittoja, laatikoita...). Kesällä menkää lasten kanssa ulos piknikille. Kaupasta eväät mukaan (karjalanpiirakat, pikkuporkkanat, pillimehut, jädet yms)
* käy kävelyllä, ulkoile. Yritä ottaa edes vähän omaa aikaa
* hyväksy että tämä on tätä muutaman vuoden, koko ajan helpottaaEli tsemppiä vaan! Unohda ne katkeroitumiset isovanhempia kohtaan ja miehen kanssa tiiminä selvitätte tämän. Rentoudutte ja yritätte nauttia upeasta elämänvaiheesta!
Tärkeintä on tehdä vain ne kotihommat, jotka on välttämättömiä ja helpottaa elämää siltä osin kuin voi. En ihan heti usko, että kotona kahden lapsen kanssa oleva pystyy"näännyttämään" itsensä kotihommilla, ellei tiskaa ja pyykkää käsin ja pese lattiat joka ikinen päivä. Kuivausrumpu on ihan ehdoton lapsiperheessä, ja robotti-imuri hoitaa lattiat sillä aikaa kun olette ulkoilemassa tai kaupassa. Siivousapukin voi ostaa vaikka kerran viikossa 3 h ja sillä saa paikat jo hyvin kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö sinä voi mennä lapsesi kanssa kyläilemään vanhempiesi luo?
Me kuusikymppiset kun nukumme yöt mieluiten omassa sängyssä.Käymme välillä. Usein emme jaksa koska pienten lasten kanssa reissaaminen raskasta.
Voi herranen aika, noooh, voi pientä äitiä, kun on vaikeaa. Kuitenkin oletat, että +60-kymppinen, työssäkäyvä isovanhempi heittää työpäivänsä jälkeen kaikki, mitä käsissä on, syöksyy autoon/bussiin/junaan hoitamaan SINUN lapsiasi? Miksi yleensä hankkiuduit raskaaksi, jos omien lastesi hoitaminen on noin raskasta? Säälin lapsiasi.
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Tämä on taas hyvä ketju, mikä pitäisi näyttää nuorille lapsia suunnittelevalle pariskunnalle. Ei pidä lisääntymän, jos ei rahkeet riitä.
Minusta taas tämän yllä olevan viestin pitäisi näyttää kaikille esimerkkinä siitä, että vaikka mitä elämässä tapahtuisi niin et koskaan saa pyytää apua. Se kun on heikkoutta ja turhaa valitusta ja aina pitää jaksaa. Jotenkin minua aina täällä palstalla inhottaa eniten se muiden lyttäys ja se asenne, että jos joskus joku kertoo jotain "huonoa" elämästään ja oikeasti pyytää vinkkejä asiaan niin monet ovat heti valmiita tekemään itsestään parempaa. Ei se sitten ihme jos Suomessakin oikeasti sattuu kaikenlaista ikävää perheissä jos oikeasti kaikki asiat pitää salata viimeiseen asti ja avun pyytäminenkin on jo liikaa. Tietenkään ap:n viestissä ei ollut tästä kyse, mutta kuitenkin ne asiat lähtevät nopeasti pahenemaan. Juurihan oli tehty joku tutkimus, jossa äidit kertoivat kuinka yksinäisiä ja muutenkin omilllaan ovat ja mistään omasta ajasta on turha haaveilla. Silti mikään ei muutu ja pitäisi edelleen olla vaan hiljaa. Lapsien saaminen on tietenkin oma valinta, mutta ei kaikkien tarvitse aina jaksaa ja se on ok välillä pyytää apua jos niitä ihmisiä edes on joilta sitä voi pyytää. Minusta se ei todellakaan tee kenestekään mitään "huonoa" ihmistä ja liian usein monet vaikenevat asioistaan viimeiseen asti ennen kuin lopulta tilanne on jo todella huono. En kannusta ihmisiä tällaiseen.
Elämä ei myöskään aina mene niin kuin olisi suunniteltu. Tuleva lapsi voikin olla sairas tai oma terveys voi mennä tai puoliso kuolla yms. Näihin ei pysty varautumaan ja siinäkin mielessä joskus elämässä voi tulla tilanteita jolloin jaksamisen raja ylitetään. Oikeastaan tämä sama viesti sopii myös niihin tilanteisiin joissa joku ihminen kertoo esim väkivaltaisesta puolisostaan. Silloinkin muut ovat aina sitä mieltä, että miksi kyseinen henkilö valitse sellaisen puolison. Kuitenkin asiasta ei aina ole mitään ennakkomerkkejä. Silti pitäisi näköjään olla yliluonnollisia kykyjä tunnistaa ja ennustaa kaiken. Ja itse olen nuori lapseton nainen. Jotenkin välillä tämä palsta vaan ärsyttää todella paljon ja haluan ainakin mieluummin aina auttaa ihmisiä ja ymmärtää kuin missään nimessä lytätä ketään ja leikkiä jotain niin "viisasta". Näköjään moni on silti täysin eri mieltä, mutta ehkä hänkin joskus herää totuuteen ja onkin itse se "heikko" ja väsynyt avun pyytäjä. Minusta avun pyytäminen ei todellakaan ole häpeän asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään puhutaan paljon äitien uupumisesta mutta ainakaan tämän palstan perusteella sellaista ei pahemmin tapahdu. Jos ap nyt kuitenkin on yksi näistä harvoista, eikö voisi vähän osoittaa myötätuntoa eikä vaan ladella kommentteja, että itsepähän laitoit pallon jalkaasi yms. Jotkut äidit uupuvat, vaikka eivät sitä etukäteen olisi suunnitelleet. Itse luulen, että juuri ne äidit ovat niin ilkeitä, joilla on itselläänkin ollut rankkaa mutta eivät ole apua saaneet (tai edes pyytäneet). En ota kantaa siihen, pitäisikö ap:n sukulaisten auttaa tässä tilanteessa miten paljon, mutta vähän myötätuntoa voisi olettaa saavan kanssaäideiltä.
Meillä on lapsilla ollut aika vähän kodin ulkopuolista hoitoa, ei ole isovanhemmista ollut hoitajiksi erinäisistä syistä, kummit asuivat kaukana jne. Lapset olivat kotona pitkään ja aika lempeän lapsilähtöistä hoitoa saivat - rajoja unohtamatta. Silti minulta löytyy empatiaa ap:lle. Tiedän mitä se on, kun yrittää saada itkevää vauvaa nukkumaan ja 2-vuotias tarmonpesä tekee sillä välin aivan kaikkea. Kun lopulta vauva nukkuu, esikoinen herättää sen ja itsellä alkaa jo raivostuttamaan jne. Tunnustan ja tiedostan, että helpompaa olisi ollut lapsillekin, jos olisin saanut vaikka 1krt levätä viikossa keskellä päivää. Silti elämäni parasta aikaa tuo oli ja väitän että hyvin lapseni kasvatin.
Minulla on tuttavapiirissä pari äitiä, jotka huutelevat näitä itse pitää lapset hoitaa, ei se lasten kasvatus mitään rakettitiedettä ole, ei se ole kuin pukea lapset ja mennä jne. No kyllä tuli monta kertaa nähtyä mitä se lastenhoito oli sitten, pieni vauva parin tunnin vaunulenkille ja kauppaan niin että huutoitkee 3/4 matkasta, lapset 4-vuotiaasta alkaen yksin pihalle niin että niiden komentaminen on muiden vastuulla, lapsen kiukut hoidetaan huutamalla lopeta se kiukuttelu, itkut lapset itkee yksin, leikit leikitään yksin, sisarusriidoista pitää selvitä yksin vaikka saisi lelusta päähän kymmenen kertaa, ruuanlaittoon ja siivoamiseen löytyy aina aikaa - oli siis tilanne lapsilla ihan mikä tahansa - vaikka 3kk vauva itkisi sitterissä ja 2v itkisi jo toista puoltatuntista yksin jotain harmiansa.
En todellakaan tarkoita, että lasten tulee olla kaiken keskipiste ja ruokaakaan ei voi tehdä jessica-petteri pyytää leikkimään. Mutta täytyy sanoa, että se jonka mielestä esim. vauvan ja uhmaikäisen kanssa on niin helppoa ettei tosikaan, ei kyllä varmasti hommaa hoida edes keskitason "standardien" mukaan. Kun kyllä se vaan niin on, että itkevät lapset pitää lohduttaa, niiden ei voi antaa tehdä yksin mitä tahansa, niitä pitää jatkuvasti auttaa keskinäisissä suhteissaan, niitä pitää ohjata ja opastaa, niiden kiukut ja raivot pitää sietää antamatta samalla mitalla takaisin jne. Ei se ole helppoa, jos välittää siitä miten lapsi kokee asiat.
Niin ja usein nämä "yksin lapseni hoidin" huutelijat ovat kuitenkin kummasti niitä, joilla käykin vähän väliä joku kummi, mummi tai kaveri viemässä lapsia puistoon jne.
Tämä ketju taas paljastaa monta asiaa. Sen kuinka "mukavia" suomalaiset äidit näyttävät olevan ja kuinka tärkeää on kilpailla siitä kuka on jaksanutkin kaiken ilman apua. En toisaalta voi ihmetellä syntyvien lapsien määrän vähyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Tämä on taas hyvä ketju, mikä pitäisi näyttää nuorille lapsia suunnittelevalle pariskunnalle. Ei pidä lisääntymän, jos ei rahkeet riitä.
Minusta taas tämän yllä olevan viestin pitäisi näyttää kaikille esimerkkinä siitä, että vaikka mitä elämässä tapahtuisi niin et koskaan saa pyytää apua. Se kun on heikkoutta ja turhaa valitusta ja aina pitää jaksaa. Jotenkin minua aina täällä palstalla inhottaa eniten se muiden lyttäys ja se asenne, että jos joskus joku kertoo jotain "huonoa" elämästään ja oikeasti pyytää vinkkejä asiaan niin monet ovat heti valmiita tekemään itsestään parempaa. Ei se sitten ihme jos Suomessakin oikeasti sattuu kaikenlaista ikävää perheissä jos oikeasti kaikki asiat pitää salata viimeiseen asti ja avun pyytäminenkin on jo liikaa. Tietenkään ap:n viestissä ei ollut tästä kyse, mutta kuitenkin ne asiat lähtevät nopeasti pahenemaan. Juurihan oli tehty joku tutkimus, jossa äidit kertoivat kuinka yksinäisiä ja muutenkin omilllaan ovat ja mistään omasta ajasta on turha haaveilla. Silti mikään ei muutu ja pitäisi edelleen olla vaan hiljaa. Lapsien saaminen on tietenkin oma valinta, mutta ei kaikkien tarvitse aina jaksaa ja se on ok välillä pyytää apua jos niitä ihmisiä edes on joilta sitä voi pyytää. Minusta se ei todellakaan tee kenestekään mitään "huonoa" ihmistä ja liian usein monet vaikenevat asioistaan viimeiseen asti ennen kuin lopulta tilanne on jo todella huono. En kannusta ihmisiä tällaiseen.
Elämä ei myöskään aina mene niin kuin olisi suunniteltu. Tuleva lapsi voikin olla sairas tai oma terveys voi mennä tai puoliso kuolla yms. Näihin ei pysty varautumaan ja siinäkin mielessä joskus elämässä voi tulla tilanteita jolloin jaksamisen raja ylitetään. Oikeastaan tämä sama viesti sopii myös niihin tilanteisiin joissa joku ihminen kertoo esim väkivaltaisesta puolisostaan. Silloinkin muut ovat aina sitä mieltä, että miksi kyseinen henkilö valitse sellaisen puolison. Kuitenkin asiasta ei aina ole mitään ennakkomerkkejä. Silti pitäisi näköjään olla yliluonnollisia kykyjä tunnistaa ja ennustaa kaiken. Ja itse olen nuori lapseton nainen. Jotenkin välillä tämä palsta vaan ärsyttää todella paljon ja haluan ainakin mieluummin aina auttaa ihmisiä ja ymmärtää kuin missään nimessä lytätä ketään ja leikkiä jotain niin "viisasta". Näköjään moni on silti täysin eri mieltä, mutta ehkä hänkin joskus herää totuuteen ja onkin itse se "heikko" ja väsynyt avun pyytäjä. Minusta avun pyytäminen ei todellakaan ole häpeän asia.
Eihän hän pyydä apua vaan syyttää muita tilanteestaan. Sen sijaan että hoitaisi sen itse. Palkkaa hoitajan, siivoojaan ja tilaa ruoat kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.
T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ne lapset ovat teidän yhteisiä. Jos mies hoitaa omia lapsiaan, se ei ole kenenkään auttamista. Samoin on kotitöiden kanssa.
Ap: Hoidatko toisen lapsen, jos sellaisen tekisin. Teen toisen, jos lupaat ottaa sen hoidettavaksi
Äiti: Voin joskus hoitaa ja auttaa
Ap: No sitten tänään pannaankin peitto heilumaan, kun äidiltä on lupa hellinnyt ja hän jaksaa hoitaa meidän lapset. Ihanaa.
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Tämä. Tulee ihan paha mieli ap:n puolesta. Itse en lapsettomana lähtisi tekemään lapsia lainkaan ilman tukiverkkoja, mutta omaan päätökseeni saattaisi hyvinkin ainakin osittain vaikuttaa se, jos esimerkiksi isovanhemmat lupaisivat olla tukena ja auttaa tiukan paikan tullen. Ja olisi muuten todella kurja fiilis, jos sen tiukan paikan tullen huomaisikin olevansa ypöyksin ilman minkäänlaista tukea. Kyllä kaikki tarvitsevat jonkinlaisen tukiverkon ja apua edes joskus. Ja mielestäni saa olla pettynyt ja surullinen jos isovanhemmat eivät halua edes joskus viettää aikaa lastenlastensa kanssa, vaikka onkin välimatka. Ketäänhän ei voi pakottaa, mutta kyllä ap on oikeutettu tunteisiinsa. Nyt pitää vaan järjestää se lastenhoitoapu jollain muulla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.
Aika harvan mummun ikä alkaa nelosella tänä päivänä.