Lue keskustelun säännöt.
Väsynyt äiti, ei apua isovanhemmilta
24.05.2019 |
Olen kahden pienen lapsen äiti ja todella väsynyt. Mies päivät töissä, mutta auttaa sen mitä pystyy. Isovanhemmat asuu toisella paikkakunnalla ( reilun tunnin ajomatka).
Ennen lasten syntymää oma äitini sanoi tulevansa paljon auttamaan ja hoitamaan lapsia, oli innoissaan kun hänestä tulee mummo. No, aika harvakseltaan käynyt. Olen pyytänyt häntä useasti meille apuun ja viikonloppuvierailulle, ja vastaukseksi saan uhriutumisen "jaa no kai se on sitten lähdettävä huoh". Äitini on vielä työelämässä. Miksi lupailee asioita joita ei pidä? En odottaisi mitään, jos ei lupaisi.
Sitten, miehen vanhemnat asuvat samalla paikkakunnalla miehen siskon perheen kanssa, ja auttavat heitä jatkuvasti (useita kertioja viikossa, lasten ja koiran hoitoa). Ollaan pyydetty meille, ei usein jaksa tulla (ymmärrän kyllä välimatkan). Mutta olisiko reilua että olisivat vähemmän miehen siskon perheen apuna ja auttaisivat myös meitä välillä.
Vituttaa.
Kommentit (231)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.En ole tuo mummo (vasta kolmekymppinen joten tuon mummon lasten ikäluokkaa) mutta haluaisin yrittää vastata.
Ennenvanhaan oli mahdollista laittaa lapsi jo vauvana päiväkotiin ja jo päiväkoti-ikäiset saattoivat olla ulkona ilman vanhempiaan, (ehkä ala-asteikäisten vahdittavina kuitenkin).
Vanhemmille ei ollut vaatimuksia ohjata lasten leikkejä tai olla muutenkaan kokoajan läsnä.Mummoikäisillä on ollut siis mahdollisuus viettää ns. omaa-aikaa huomattavasti enemmän ilman, että ympäristö tuomitsee ja syyttelee lasten laiminlyönnistä.
Eli ne ohjeet olisivat luultavasti, komenna lapset omaan huoneeseen tai pue lapset ja lähetä pihalle, sillä lailla saat omaa aikaa tehdä mitä haluat.
Koska tuo mystinen ennenvanhaan oli? Seimeen sai lapsen, jos oli yksinhuoltaja tai perheen elanto oli kokonaan naisen vastuulla. Muussa tapauksessa piti hankkia kotiin hoitaja. Siihen oli harvalla varaa. Ja näitä seimipaikkoja ei ollut edes jokaisessa kaupungissa!
Kun lapset oli pihalla, ei äidillä ollut omaa aikaa. Vai miellätkö sinä pyykinpesun pulsaattorikoneella ja tiskaamisen omaksi ajaksi?
Mystinen ennenvanhaan oli ennen kotihoidontukea eli ennen 1980-luvun puoliväliä. Yleensä alle 1-vuotiaat laitettiin perhepäivähoitoon ja sitä vanhemmat pääsivät jo päiväkotiin.
Kai tiedät, että tuolloin vain 38% alle kouluikäisistä oli hoidossa kodin ulkopuolella? Näin ainakin väittää THL tilastoissaan. Alle 1v ikäinen päivähoidossa oli harvinaisuus, koska päivähoitopaikkoja ei ollut. Kauppojen ilmoitustauluilla etsittiin hoitopaikkaa niille lapsille, joiden vanhempien oli ns. pakko mennä töihin eli työnantaja ei joustanut yhtään. Muistelen, miten meilläkin oli 1980-luvun alussa satunnaisia hoitolapsia 2-6 kk odottamassa sitä, että heille löytyi oikea hoitopaikka. Meillä äiti oli kotona ja hoiti halvaantuneen isoäidin ja 3 lasta ja siinä sivussa vielä hoitolapsia. Jostain syystä hän ei koskaan mennyt isän kanssa treffeille, ihan oli ne treffailut hoidettu jo ennen lasten hankkimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpas tylyjä vastauksia.
Tietenkään isovanhemmilla ei sinänsä ole mitään velvollisuutta huolehtia lapsenlapsistaan, mutta tässä tapauksessa aloittajan oma äiti on itse aiemmin luvannut auttaa ja miehen vanhemmat taas auttavat kyllä toisten lapsenlasten kanssa, joten ymmärrän jos aloittajaa harmittaa se, että onkin jäänyt yksin.
Kovasti täällä heristetään sormea, että lälläslää mitäs läksit, mutta eiköhän jokainen meistä kaipaisi läheisiltään tukea ja turvaa kuormittavina aikoina. En usko, että näistä tylyttäjistä kovin moni on joutunut pärjäämään elämässä ihan ypöyksin ilman minkäänlaista apua tai tukiverkkoa.
Siis ap ei olisi tehnyt lapsia, jos hänen äitinsä ei olisi luvannut niitä hoitaa? WTF?
Grow up - jos minä hankin lapsia, en voi milloinkaan edellyttää, että joku toinen niitä hoitaisi. Voin vain olla kiitollinen siitä, jos välillä saan apua.T. Omat lapseni hoitanut, ei apua isovanhemmilta, mies poissa suuren osan viikosta, siinä sivussa hoidin opiskelut ja työn. Mutta olenkin +60, meidän ikäisillemme lapsien saanti, työ siinä sivussa jne. oli normaalia elämää. Emme edes koskaan ajatelleet, että toisten ihmisten pitäisi hoitaa lapsemme (päivähoitoa lukuunottamatta) tai tulla hoitamaan, jos me miehemme kanssa haluaisimme omaa aikaa. Mikä teitä nuorempia oikein vaivaa? Yhyy, äitini ei halua hoitaa lapsiani.
Ok, eli hoidit lapset, työn ja opiskelut ihan ypöyksin, samanaikaisesti, ilman mitään apua yhtään keneltäkään.
Jos olit normaalin 8tunnin työpäivän+työmatkat töissä, kuka niitä lapsia silloin katsoi? Entä opiskelujen ajan, varmasti piti luennoilla käydä, lukea tentteihin ja tehdä opiskelutehtäviä? Kuka niitä lapsia silloin hoiti? Ihan logistisesti ja ajallisesti kiinnostaa tällaisten "minä-itse-tein-kaiken-yksin." ihmisten järjestelyt, koska itse en ainakaan ole superihminen joka pystyy olemaan monessa paikassa samanaikaisesti ja tehdä lapsille ruokaa ja istua tentissä samaan aikaan, tai olla luennolla ja työpaikalla samanaikaisesti, mutta jos teillä vanhemmilla ja viisaammilla on jotain käytännön vinkkejä tähän, niin laittakaa ihmeessä tulemaan.En ole tuo mummo (vasta kolmekymppinen joten tuon mummon lasten ikäluokkaa) mutta haluaisin yrittää vastata.
Ennenvanhaan oli mahdollista laittaa lapsi jo vauvana päiväkotiin ja jo päiväkoti-ikäiset saattoivat olla ulkona ilman vanhempiaan, (ehkä ala-asteikäisten vahdittavina kuitenkin).
Vanhemmille ei ollut vaatimuksia ohjata lasten leikkejä tai olla muutenkaan kokoajan läsnä.Mummoikäisillä on ollut siis mahdollisuus viettää ns. omaa-aikaa huomattavasti enemmän ilman, että ympäristö tuomitsee ja syyttelee lasten laiminlyönnistä.
Eli ne ohjeet olisivat luultavasti, komenna lapset omaan huoneeseen tai pue lapset ja lähetä pihalle, sillä lailla saat omaa aikaa tehdä mitä haluat.
Koska tuo mystinen ennenvanhaan oli? Seimeen sai lapsen, jos oli yksinhuoltaja tai perheen elanto oli kokonaan naisen vastuulla. Muussa tapauksessa piti hankkia kotiin hoitaja. Siihen oli harvalla varaa. Ja näitä seimipaikkoja ei ollut edes jokaisessa kaupungissa!
Kun lapset oli pihalla, ei äidillä ollut omaa aikaa. Vai miellätkö sinä pyykinpesun pulsaattorikoneella ja tiskaamisen omaksi ajaksi?
Mystinen ennenvanhaan oli ennen kotihoidontukea eli ennen 1980-luvun puoliväliä. Yleensä alle 1-vuotiaat laitettiin perhepäivähoitoon ja sitä vanhemmat pääsivät jo päiväkotiin.
Kai tiedät, että tuolloin vain 38% alle kouluikäisistä oli hoidossa kodin ulkopuolella? Näin ainakin väittää THL tilastoissaan. Alle 1v ikäinen päivähoidossa oli harvinaisuus, koska päivähoitopaikkoja ei ollut. Kauppojen ilmoitustauluilla etsittiin hoitopaikkaa niille lapsille, joiden vanhempien oli ns. pakko mennä töihin eli työnantaja ei joustanut yhtään. Muistelen, miten meilläkin oli 1980-luvun alussa satunnaisia hoitolapsia 2-6 kk odottamassa sitä, että heille löytyi oikea hoitopaikka. Meillä äiti oli kotona ja hoiti halvaantuneen isoäidin ja 3 lasta ja siinä sivussa vielä hoitolapsia. Jostain syystä hän ei koskaan mennyt isän kanssa treffeille, ihan oli ne treffailut hoidettu jo ennen lasten hankkimista.
Tottakai tiedän. Mulla oli itsellänikin yksi "ilmoitustaululapsi" hoidossa sen aikaa, kun olin itse lapseni kanssa kotona. Siihen aikaan oli vielä perheverotus sekä verotuksen lapsivähennykset, joten miesten palkka riitti nykyistä paremmin koko perheen elättämiseen. Ja kun työtilanne oli mikä oli, ei naisetkaan pelänneet, ettei kotiäitivuosien jälkeen löytyisi enää töitä.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on kaikki toisin lasten/ lastekasvatuksen suhteen kuin ennen.
Kun meidät lapsina lykättiin isovanhemmille esim. kesähoitoon, niin se oli ihan varmaa, ettei mummoa nähnyt kuin ruokapöydässä. Hänellä (ja papalla) oli omat puuhat maatilalla, eikä he todellakaan keksineet lapsille leikkejä tai virikkeitä tai pelanneet sählyä lastenlasten kanssa tai ylipäänsä vahtineet, mitä lapset touhusi. He "hoitivat" lastenlapset niin, että säännöllisin väliajoin kuului huuto:"Syömään!" Muuten sai lapset olla aivan omissa oloissaan, eikä isovanhempia saanut häiritä heidän töissään.
Kyllä minäkin jaksaisin tällä tavoin "hoitaa" lapsia vaan kun nykyään se ei enää käy päinsä. En jaksa tätä lapsille satalasissa läsnäoloa, enkä ihmettele, ettei jaksa moni muukaan.
Juuri näin. Aikuiset hoiti omia hommiaan, lapset juoksivat toisten lasten kanssa pihaleikeissä, kerättiin mustikoita ja metsämansikoita, käytiin katsomassa eläimiä haassa/navetassa, pompittiin ladossa, etsittiin aarteita vintiltä, luettiin kirjoja ja vanhoja lehtiä.... Itse keksittiin tekeminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 54v. ja kahden teinin äiti. Jaksan kun tiedän että 5 vuotta niin tää muiden palvelu ja siivous loppuu.
Tää ikä on rankkaa kun on vaihdevuodet, olen väsynyt ja ärtynyt.
Voi apua jos nyt joutuisin hoitamaan pieniä lapsia, en jaksaisi.Tulin tänne äidiksi 42 vuotiaana sivuilta, kiitos kirjoituksestasi. Olisit tosin saanut monta alapeukkua jos sinne olisit tämän pistänyt.
Kaikki äidit siellä synnyttäneet 40~47 vuoden välillä. Tulevaisuus ruusuista. Kaikki heistä tulevat elämään terveinä ja rahakkaina jonnekkin 100 v. Tulevat näkemään lapsenlapsensa ja auttamaan aktiivisesti hoidossa. Ihan kuulemma samat energiat jos tulee äidiksi 30 v tai 45 v.
Kaikki eroavat mielipiteet lutattu.
No, minä olen päälle 50v just kohta aikuistuvien lasten äiti. Minulla on nelikymppisiä saman ikäisten lasten äitituttuja.
Ja kas kummaa, ne nelikymppiset puhuu lasten teini-iän myllertäessä päälle ihan samalla tavalla, että huh, kun nämä saa maailmalle, en jaksais pieniä enää hoitaa.
Siskoni on 64v ja hän oli ihan poikki 59 vuotiaana, kun nuorin muutti pois. Nyt 64 vuotiaana on elämänsä kunnossa ja innoissaan hoitaa lapsenlapsia.
Eli oman näppituntuman mukaan se taitaa olla niin, että ihan sama, missä iässä olet, kun teinihirmut myllertää kotonasi, olo on kuin jyrän alle jäänyt ja ajattelee, että kun nämä tästä muuttaa pois, en jaksais pieniä ikinä. Koska sitä samaa sanoo nelikymppisetkin teinien äidit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 54v. ja kahden teinin äiti. Jaksan kun tiedän että 5 vuotta niin tää muiden palvelu ja siivous loppuu.
Tää ikä on rankkaa kun on vaihdevuodet, olen väsynyt ja ärtynyt.
Voi apua jos nyt joutuisin hoitamaan pieniä lapsia, en jaksaisi.Tulin tänne äidiksi 42 vuotiaana sivuilta, kiitos kirjoituksestasi. Olisit tosin saanut monta alapeukkua jos sinne olisit tämän pistänyt.
Kaikki äidit siellä synnyttäneet 40~47 vuoden välillä. Tulevaisuus ruusuista. Kaikki heistä tulevat elämään terveinä ja rahakkaina jonnekkin 100 v. Tulevat näkemään lapsenlapsensa ja auttamaan aktiivisesti hoidossa. Ihan kuulemma samat energiat jos tulee äidiksi 30 v tai 45 v.
Kaikki eroavat mielipiteet lutattu.Niin se terveiden ajatusmaailma toimii :)
Terveenäkin tämän päivän nelikymppisen elinajanodote on 80 vuoden tienoilla, vanhemmilla vähemmän.
Ja moni tämän päivän nelikymppinen on terveempi kuin huonokuntoinen lihava kalsikymppinen.
T. 45 v maratoonari, treeniä 6-10h viikossa, terve ja hyväkuntoinen - ja kaksi lasta yli nelikymppisenä saanut
Itsekin paljon treenanneena toteaisin tähän vain että katsotaanpa 10-15 vuoden päästä uudestaan, miten terve ja hyväkuntoinen ja jaksava olet, vitaeprolla tai ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sun vanhemmat oo vastuussa sun lapsista eikä niillä oo mikään velvollisuus hoitaa sun lapsia. Ja cmoon, äitis on työelämässä!
Vierailija kirjoitti:
OT. Tämä ketju kiteyttää syyn miksi Suomeen syntyy koko ajan vähemmän lapsia. Sympatiaa ei väsyneelle äidille juuri heru, apua ei saa ellei vaatimalla vaadi. Miehen pitäisi elättää perhe jos äiti kotona, mutta kuitenkin hoitaa lapsia iltaisin ja viikonloppuisin, väsyä ei saa hänkään. Tätä kun joku 20v lukee, niin en yhtään ihmettele ettei loppuunväsyneenä päivästä toiseen selviytyminen kiinnosta.
Se 20-vuotias tajuaa, että palveluita ostamalla saa elämästä helpompaa. Ja myös sen, että pikkulapsi aika on raskasta etenkin parisuhteelle ja siihen on valmistauduttava etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisin näyttää olevan ajattelutapana, että meidän työssä käyvien 6-kymppisten pitäisi hoitaa omien lapsiemme lapsia ja siinä sivussa myös omat ikääntyvät vanhempamme. Olen omat lapseni aikoinaan hoitanut. Tiedän kyllä, että helppoa ei ole arki pienten lasten kanssa, mutta kyllä 6-kymppinen on omat lapsensa hoitaneena jo vähän omaa aikaakin ansainnut ja tarvitsee sitä myös työstä palautumiseen ja jaksamiseen.
Just tämän ketjun innoittamana muisteltiin miehen kanssa omien lasten hoitoa. Omat lapset on syntyneet 90-luvun lopussa ja 2000 alussa.
Muistutin miehelle, että miniöille ei sitten ikinä kerrota, miten on hoidettu lapset, sillä muuten ei varmaan saada ikinä lapsenlapsia hoitoon. Koska meillä lastenhoito oli aika vanhanaikaista. Eli ei sanoitettu tunteita ja pyöritty tuntikausia uhmaikäisen kanssa psykoterapoimassa, mistä uhma johtuu. Jos kiukutteli, niin huoneeseen jäähdytelemään tunteita ja kiukkua ei palkitu hyysäämällä, vaan erottamalla laumasta ja miettimällä käyttäytymistään.
Kun ei ollut tekemistä, käskettiin pihalle leikkimään. Kun äiti puhui puhelimessa, ei keskeytetty, koska se oli aikuisten juttu. Kun ikävystytti, sanottiin, että hyvä homma, ratkaiskaapa itse ongelma.
Ei nukutettu tuntikausia illalla, vaan pistettiin sänkyyn ja hyvät yöt ja nukkumaan. En siis koskaan lukenut iltasatuja, että ymmärtäisivät, että nukkuminen on nukkumista varten, eikä sitä, että venytetään ja vanutetaan nukkumista satujen varjolla tuntikausia. Luin kyllä paljon, mutta päivällä. Iltapesut ja pisut ja sänkyyn ja sitten alkoi aikuisten aika.
Talossa ei ollut paljon romua, kun en halunnut hoitopöytiä, enkä krääsää. Vauvat hoidettiin muovitetun froteen päällä sängyllä ja heti kun pää kantoi, niin puin sylissä ja vaihdoin vaipat sylissä. Muutenkaan en hommannut sitä tavaramäärää, mitä vauvoille yleensä hommataan.
Eli lapset ajettiin sisään kotiin, eikä niin päin, että koti muutettiin lasten ehdoille. Kurikin taisi olla aika kova.
Ja nyt kun juttelee lasten kanssa, niin kaikki sanoo, että heillä oli hyvä lapsuus. Eivät ole kuulemma traumoja saaneet, vaikka kiukkukohtauksesta joutui lähtemään miettimään tekoaan ja kielenkäyttöään.
Siksi sitä ei niin uupunut kait ollut, kun ei koko ajan pyöritty viihdyttämäsä lapsia ja sanoittamassa tunteita ja pyöritty lasten ympärillä.
Hoitoapua ei ole saatu isovanhemmilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin näyttää olevan ajattelutapana, että meidän työssä käyvien 6-kymppisten pitäisi hoitaa omien lapsiemme lapsia ja siinä sivussa myös omat ikääntyvät vanhempamme. Olen omat lapseni aikoinaan hoitanut. Tiedän kyllä, että helppoa ei ole arki pienten lasten kanssa, mutta kyllä 6-kymppinen on omat lapsensa hoitaneena jo vähän omaa aikaakin ansainnut ja tarvitsee sitä myös työstä palautumiseen ja jaksamiseen.
Niinpä. Palstalla aina vedotaan, että jos ei hoida lapsenlapsiaan, on turha odottaa apua vanhuksena. Mä olen aikoinaan saanut lastenhoitoapua vanhemmiltani ja nyt, kun sitten "maksan velkaa" eli käyn viikonloppuisin auttamassa heitä, se ei olekaan nuoremman sukupolven mielestä hyvä asia. Mun pitäisikin ilmeisesti auttaa vain heitä, mutta ilmeisesti heillä ei ole aikomustakaan auttaa mua, kun tulen vanhaksi, vaikka saisivat multa kuinka paljon lastenhoitoapua. Muussa tapauksessahan ehdottamani diili olisi ollut heidän mielestään hyvä asia.
- Nro 181 -
Jos olisit minun lapsi, auttaisin mielelläni. Oma tyttäremme ei juurikaan halua meitä elämäänsä, koska silloin näemme asioita liian läheltä. Lasta ja lapsenlapsia kaipaava isoäiti. Nämä on vaikeita asioita juuri niiden rakkaimpien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 54v. ja kahden teinin äiti. Jaksan kun tiedän että 5 vuotta niin tää muiden palvelu ja siivous loppuu.
Tää ikä on rankkaa kun on vaihdevuodet, olen väsynyt ja ärtynyt.
Voi apua jos nyt joutuisin hoitamaan pieniä lapsia, en jaksaisi.Tulin tänne äidiksi 42 vuotiaana sivuilta, kiitos kirjoituksestasi. Olisit tosin saanut monta alapeukkua jos sinne olisit tämän pistänyt.
Kaikki äidit siellä synnyttäneet 40~47 vuoden välillä. Tulevaisuus ruusuista. Kaikki heistä tulevat elämään terveinä ja rahakkaina jonnekkin 100 v. Tulevat näkemään lapsenlapsensa ja auttamaan aktiivisesti hoidossa. Ihan kuulemma samat energiat jos tulee äidiksi 30 v tai 45 v.
Kaikki eroavat mielipiteet lutattu.Niin se terveiden ajatusmaailma toimii :)
Terveenäkin tämän päivän nelikymppisen elinajanodote on 80 vuoden tienoilla, vanhemmilla vähemmän.
Ja moni tämän päivän nelikymppinen on terveempi kuin huonokuntoinen lihava kalsikymppinen.
T. 45 v maratoonari, treeniä 6-10h viikossa, terve ja hyväkuntoinen - ja kaksi lasta yli nelikymppisenä saanutItsekin paljon treenanneena toteaisin tähän vain että katsotaanpa 10-15 vuoden päästä uudestaan, miten terve ja hyväkuntoinen ja jaksava olet, vitaeprolla tai ilman.
Joo mutta ne lihavat rapakuntoiset kaksikymppiset ovat myös 15 v päästä rahjukkeita...
Olen mummi ja olen mielelläni lastenlasten kanssa. Matkustan tunnin junassa heidän luoksensa ja välillä olen yön yli. Joskus ovat olleet täällä yötä. Vaikka kuinka heitä rakastan ja heidän läsnäolonsa on ilo ilo, niin silti väsyn. Keksin heille ohjelmaa, askartelua ym.tekemistä, ja olen kaikessa mukana. Lisäksi tietysti ruuan laitto. Joten vuorokausi luonani tai heillä on maksimi. Ihmettelen sitä, että jotkut jaksavat vaikka viikon lastenlasten kanssa. Minun pitää ladata akkuni vuorokauden jälkeen. Jos olisin vielä työelämässä, en tiedä miten jaksaisin olla viikonloputkin heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Just tämän ketjun innoittamana muisteltiin miehen kanssa omien lasten hoitoa. Omat lapset on syntyneet 90-luvun lopussa ja 2000 alussa.
Muistutin miehelle, että miniöille ei sitten ikinä kerrota, miten on hoidettu lapset, sillä muuten ei varmaan saada ikinä lapsenlapsia hoitoon. Koska meillä lastenhoito oli aika vanhanaikaista. Eli ei sanoitettu tunteita ja pyöritty tuntikausia uhmaikäisen kanssa psykoterapoimassa, mistä uhma johtuu. Jos kiukutteli, niin huoneeseen jäähdytelemään tunteita ja kiukkua ei palkitu hyysäämällä, vaan erottamalla laumasta ja miettimällä käyttäytymistään.
Kun ei ollut tekemistä, käskettiin pihalle leikkimään. Kun äiti puhui puhelimessa, ei keskeytetty, koska se oli aikuisten juttu. Kun ikävystytti, sanottiin, että hyvä homma, ratkaiskaapa itse ongelma.
Ei nukutettu tuntikausia illalla, vaan pistettiin sänkyyn ja hyvät yöt ja nukkumaan. En siis koskaan lukenut iltasatuja, että ymmärtäisivät, että nukkuminen on nukkumista varten, eikä sitä, että venytetään ja vanutetaan nukkumista satujen varjolla tuntikausia. Luin kyllä paljon, mutta päivällä. Iltapesut ja pisut ja sänkyyn ja sitten alkoi aikuisten aika.
Talossa ei ollut paljon romua, kun en halunnut hoitopöytiä, enkä krääsää. Vauvat hoidettiin muovitetun froteen päällä sängyllä ja heti kun pää kantoi, niin puin sylissä ja vaihdoin vaipat sylissä. Muutenkaan en hommannut sitä tavaramäärää, mitä vauvoille yleensä hommataan.
Eli lapset ajettiin sisään kotiin, eikä niin päin, että koti muutettiin lasten ehdoille. Kurikin taisi olla aika kova.
Ja nyt kun juttelee lasten kanssa, niin kaikki sanoo, että heillä oli hyvä lapsuus. Eivät ole kuulemma traumoja saaneet, vaikka kiukkukohtauksesta joutui lähtemään miettimään tekoaan ja kielenkäyttöään.
Siksi sitä ei niin uupunut kait ollut, kun ei koko ajan pyöritty viihdyttämäsä lapsia ja sanoittamassa tunteita ja pyöritty lasten ympärillä.
Hoitoapua ei ole saatu isovanhemmilta.
Miten lapsesi kohtelevat omia lapsiaan?
Näin meillä kirjoitti:
Olen mummi ja olen mielelläni lastenlasten kanssa. Matkustan tunnin junassa heidän luoksensa ja välillä olen yön yli. Joskus ovat olleet täällä yötä. Vaikka kuinka heitä rakastan ja heidän läsnäolonsa on ilo ilo, niin silti väsyn. Keksin heille ohjelmaa, askartelua ym.tekemistä, ja olen kaikessa mukana. Lisäksi tietysti ruuan laitto. Joten vuorokausi luonani tai heillä on maksimi. Ihmettelen sitä, että jotkut jaksavat vaikka viikon lastenlasten kanssa. Minun pitää ladata akkuni vuorokauden jälkeen. Jos olisin vielä työelämässä, en tiedä miten jaksaisin olla viikonloputkin heidän kanssaan.
Toimit siis huvikeskuksena, se vie voimat. Ennen mummot tekivät vain ruoan tai lämmittivät sen ja katsoivat, että lapset pysyvät tallessa eivätkä loukkaa itseään.
Onpa lysti
olla seitsemänkymppinen. Mistään ei kolota , saa nukkua aamulla pitkään. Lapsenlapset on hoidettu. Ovat nyt jo yläasteella ja lukiossa. Omat vanhempamme ovat kuolleet jo aikaa sitten.
Tänään on näin , huomenna voi olla toisin.
Nauti nyt ap niistä lapsistasi ,kun olet ne saanut. Kaikki ei saa lapsiakaan.
Juu, voihan sen niinkin nähdä. Teen sen myös itseni takia, olisi aika tylsää vain olla, ja aika tulisi pitkäksi kaikilla. Minulla on kuitenkin mahdollisuus ja tilaa tarjota heille valinnanmahdollisuuksia, onneksi. Ja ennen kaikkea pidän noista touhuamisista itsekin.En kertonut valittaakseni, vaan halusin sanoa että on monia tapoja olla lasten kanssa, kukin tavallaan. Ei ole oikeita määriä/kertoja, vaan se menee jaksamisen mukaan
Olen itse yh-lapsen isoäiti ja työelämässä yrittäjänä. En lukenut koko ketjua, mutta peilatessani tekstiä oman lapseeni, kysyisin sinulta ap:
- mikä väsyttää? Kaksi pientä lasta, joo, kotityöt, joo - mutta perheessä on kuitenkin isä, joka myös tuo taloudellisista vakautta, eikö?
Oman tyttären kohdalla väittäisin, että kyse ei ole väsymyksestä, niinkuin me vanhemmat sen tajuamme, vaan enemminkin tylsistymisestä Arkeen ja siihen arkiseen puurtamiseen. Sitä se elämä kuitenkin on. Siinä ei ole mitään pahaa.
Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että tunnet tarvetta ”päästä vapaalle” kenties ystäviesi kanssa, joilla ei ole perhettä. Takaisin murheettomaan ja huolettomaan nuoruuteen.
Mutta kuulostaa kohtuuttomalta, että tunnut näkevän isoÄIDIT ilmaisina babysittereinä. Itse olen mielelläni vaikka koko viikonlopun sen yhden taaperon kanssa. Mutta silloin myös annan hänelle isovanhempi-aikaa, mikä tarkoittaa kyllä sitä, että kaikki kotityöt jäävät tekemättä ja maanantaiaamuna töihin palaa aika raato-otus. Ihan jo se kunnon yöunen puute saa minut toimimaan vajaalla.
Jos olet koko ajan kotona lasten kanssa, onko heitä mahdolllista viedään johonkin kerhoon? Omalle tyttärelleni sanoin suoraan, että hän on paljon parempi äiti kun hän on päivän töissä - hän saa käyttää pitkässä opiskelussa kerryttämiään tietoja ja taitoja ja kehittää itseään, ja illalla/viikonloppuisin hän ehtii olemaan paljonparempi äiti. Kunhan muistaa myös olla itselleen kohtuullinen esim siivoamisen suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Just tämän ketjun innoittamana muisteltiin miehen kanssa omien lasten hoitoa. Omat lapset on syntyneet 90-luvun lopussa ja 2000 alussa.
Muistutin miehelle, että miniöille ei sitten ikinä kerrota, miten on hoidettu lapset, sillä muuten ei varmaan saada ikinä lapsenlapsia hoitoon. Koska meillä lastenhoito oli aika vanhanaikaista. Eli ei sanoitettu tunteita ja pyöritty tuntikausia uhmaikäisen kanssa psykoterapoimassa, mistä uhma johtuu. Jos kiukutteli, niin huoneeseen jäähdytelemään tunteita ja kiukkua ei palkitu hyysäämällä, vaan erottamalla laumasta ja miettimällä käyttäytymistään.
Kun ei ollut tekemistä, käskettiin pihalle leikkimään. Kun äiti puhui puhelimessa, ei keskeytetty, koska se oli aikuisten juttu. Kun ikävystytti, sanottiin, että hyvä homma, ratkaiskaapa itse ongelma.
Ei nukutettu tuntikausia illalla, vaan pistettiin sänkyyn ja hyvät yöt ja nukkumaan. En siis koskaan lukenut iltasatuja, että ymmärtäisivät, että nukkuminen on nukkumista varten, eikä sitä, että venytetään ja vanutetaan nukkumista satujen varjolla tuntikausia. Luin kyllä paljon, mutta päivällä. Iltapesut ja pisut ja sänkyyn ja sitten alkoi aikuisten aika.
Talossa ei ollut paljon romua, kun en halunnut hoitopöytiä, enkä krääsää. Vauvat hoidettiin muovitetun froteen päällä sängyllä ja heti kun pää kantoi, niin puin sylissä ja vaihdoin vaipat sylissä. Muutenkaan en hommannut sitä tavaramäärää, mitä vauvoille yleensä hommataan.
Eli lapset ajettiin sisään kotiin, eikä niin päin, että koti muutettiin lasten ehdoille. Kurikin taisi olla aika kova.
Ja nyt kun juttelee lasten kanssa, niin kaikki sanoo, että heillä oli hyvä lapsuus. Eivät ole kuulemma traumoja saaneet, vaikka kiukkukohtauksesta joutui lähtemään miettimään tekoaan ja kielenkäyttöään.
Siksi sitä ei niin uupunut kait ollut, kun ei koko ajan pyöritty viihdyttämäsä lapsia ja sanoittamassa tunteita ja pyöritty lasten ympärillä.
Hoitoapua ei ole saatu isovanhemmilta.
Uskon että tässä on paljon perää. Samalla lailla meilläkin on menty. Sillä poikkeuksella, että iltasadut meillä kyllä luettiin aina, ja se oli aivan koko perheen arkipäivän kohokohta. Kun iltarutiinit oli säännölliset, oli helpotus siinä, että kun "nukkuputken" pään sai auki, tiesi että se menee kuin juna vääjäämättä pääteasemalle ja vekarat nukkumaan tyytyväisinä sänkyihinsä. Ei meillä hoitoaamuina neuvoteltu, laitettaisko kurakelillä kumpparit vai ei. Sen kerran kun yksi muksu sai päähänsä ettei laita, ja potki saappaat eteisen nurkkaan, iskä kantoi sekä muksun että kurasaappaat auton takakonttiin, pisti kontin kiinni ja lähdettiin koulun kautta päiväkotiin. Peräkontista tuli hyväntuulinen jälkikasvu, kumpparit jalassa, ja marssi päikkärin eteiseen, eikä sen koommin tarvittu "susta tuntuu että kurasaappaat rajoittaa sun menemistä"-sanoituksia.
Tuttua. Mä yritin talvella ehdottaa pojalle ja miniälle, kun ovat kans pienten lasten vanhempina väsyneitä ja kaipaavat lastenhoitoapua, että mä ottaisin lapset meille viikonlopuksi ja he taas menisivät viikonlopuksi auttamaan mummia ja ukkia. Mutta ei käynyt. Mummi ja ukki ei edes kiukuttele, mutta lumityöt, siivoaminen yms olisi ollut liian vaivalloista. Joten minä menin lumitöihin ja vanhempiani auttamaan, poika ja miniä hoitivat lapsensa itse.