Väsynyt äiti, ei apua isovanhemmilta

Mun äitini laati pitkiä säntillisiä listoja mikä kaikki oli huushollin pidossa pielessä. Mm vanhentuneet mausteet oli akuutti ongelma. Olisin ollut ikionnellinen jos olisi ollut passiivinen.

t. atoopikon ja refluksi/astmalapsen äiti

Vieläkö mll:ta saa hoitoapua? Ja onhan kunnallinen päivähoitokin keksitty.

Ei mullakaan isovanhemmista hoitoapua ollut. Itse vaan piti jaksaa, huvitti tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Tämä on taas hyvä ketju, mikä pitäisi näyttää nuorille lapsia suunnittelevalle pariskunnalle. Ei pidä lisääntymän, jos ei rahkeet riitä.

Jaa kyllä mulla vanhemmat hoitavat lapsia enemmän kun edes olisi tarvetta. Ehkä ennemmin tätä ketjua pitäisi näyttää siksi että ilman tukiverkkoja voi olla raskasta.

Vierailija kirjoitti:

Nyt ilmeiseti vielä vauvahormonit hyrrää sen verran, ettet kykene rationaaliseen ajatteluun. Tässä elämänvaiheessa ei kannata rikkoa välejä sukulaisiin, vaikka omasta mielestä omat ajatukset tuntuisivat loogisilta. 1) Välimatka vaikuttaa aina. On aivan eri asia auttaa, jos matka hoitamaan kestää 15 minuuttia kuin jos se kestää 2-3 tuntia tai edes tunnin 2) jos vanhempasi ovat työelämässä, onko sinusta oikeasti kohtuullista odottaa, että he niinä kahtena vapaana päivänään täyden työviikon jälkeen riemumielin kirmaavat koko viikonlopuksi lapsenhoitajiksi vai maanantaiaamu kömpiäkseen lopen uupuneina töihin. Eikö heillä siis saisi olla omia suunnitelmia omille vapaapäivilleen? Tai eikö omista suunnitelmista luopuminen edes saisi tuntua kurjalta? 3) Et todellakaan voi vaatia mitään miehen siskon lasten hoitamisen suhteen, jos et halua vaikuttaa todella itsekkäältä kakkiaiselta. Appivanhempasi hoitavat siskon lapsia, koska se vieressä asuvana on helppoa ja vaivatonta ja vie vain tunnin tai pari parhaimmillaan. Se EI ole pois teiltä. Teidän lastenne hoitoon vaikuttaa se, että jo matkoihin menisi tunti tolkulla aikaa ja siihen hoitoaika päälle, joten parin tunnin sijasta he joutuisivat sitoutumaan pariksi päiväksi, ei se, että joskus viettävät pari tuntia siskon lapsia hoitaen. Kyläl, äitisi halusi auttaa. Kyllä, hän lupais auttaa. Mutta ei, hän ei varmasti odottanut että se tarkoittaisi päiviksi sitoutumista ja aina teille hoitamaan tulemista.

Mitkä ihmeen vauvahormonit? Vastasynyttäneellä ja pienten lasten äidillä jos jollakin ajatus on rationaalinen. Tåssäkin aloittaja on rationaalinen ja tietää ettei jaksa ja kaipaisi ja tarvitsisi helpotusta arkeen. Sitå apua hån kyllä hakee väärästå paikasta.

Ihmiset huijataan tekemään lapsia siinä luulossa että on tukea ja apua tarjolla kun sitä tarvii. Totuushan on ettå tukea eikä apua saa mistään ja perheet ovat todella yksin varsinkin lasten äiti joka on kaiken keskus ja jolta kaikki haluaa ja vaatii jotain mutta kukaan ei muista ja huomioi hänen tarpeitaan. Tämähän suoraan alentaa koko perheen hyvinvointia.

Kun näen ulkona naisia pienten lasten kanssa niin mieleen palaa se aika kun itse olin jonkin aikaa pakosta lasten kanssa kotona. Sitä harmautta väsymystå turhautumista kyllästyneisyyttä ja yksinäisyyttä ja omien tarpeiden täyttymättömyyttå.

Onneksi ei ole lapsia, eikä tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmat ovat jo lapsensa kasvattaneet.Ei ole heidän velvollisuutensa hoitaa mukuloitasi,jos sinä et jaksa!

Hae apua,vaikka tukiperhettä tms.Miksi ylipäätään olet lapsia tehnyt?

Aivan kuten ei myöskään ole aikuisten lasten tehtävä auttaa ikääntyneitä vanhempiaan. Mummot ja papat maksakoot itselleen hoitoapua, ei ole sukulaisten tehtävä auttaa toisiaan. Kyllä kaikkien pitää yksin pärjätä. Miksi ihminen joka rakastaa sinua haluaisi auttaa sinua? Järjetön ajatus.

Harvemmin auttavatkaan. Kadullamme asuu 3 leskimummoa ja yhdelläkään ei käy lapset auttamassa, vaan me naapurit autetaan ja hoidetaan heidän asioitaan. Jokainen näistä mumeleista on hoitanut lapsenlapsia, mutta vasta-apua ei näy eikä kuulu. Ja välimatkakaan ei ole lapsiin niin pitkä, että siitä olisi kiinni.

Yhdellä käy aikuinen lapsi joskus ja silloinkin, kun hakee äidiltään jotain (kodinkoneita, auton, huonekaluja). Mummeli ei taida paljon edes huomatakkaan, jos auto on hävinyt tallista, kun sen verran alkaa jo dementia painaa päälle.

Joten sen takia ei kannata lapsenlapsia hoitaa, että luulisi apua saavan vastikkeeksi takaisin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö sinä voi mennä lapsesi kanssa kyläilemään vanhempiesi luo?

Me kuusikymppiset kun nukumme yöt mieluiten omassa sängyssä.

Käymme välillä. Usein emme jaksa koska pienten lasten kanssa reissaaminen raskasta.

Tunnin matka on susta reissaamista?

Me käytiin Kiinassa ja Nykissä kahden pienen lapsen kanssa ja mökillä tunnin päässä esim ihan iltaseltaan. Miten ihmeessä saat kaikesta noin silmittömän vaikeaa?

Onnea sinulle ihanasta ja helposta elämästä. Meillä vaippaikäiset kitisee lähes koko automatkan ja nukkuvat huonosti vieraassa paikassa.

Johtuu siitä että kökötät heidän kanssaan vain kotona. Me on aina liikuttu. Lapset oppineet joustaviksi.

Vauvakin voi kärsiä matkapahoinvoinnista, refluksista ymv mikä tekee olon kurjaksi autossa. Todella kurjaa syyllistää äitiä siitä, että vauva ei viihdy autossa. Ei kukaan itse sellaista valitse, kirkkaasti suurin osa kulkisi varmasti mielellään autolla paikasta toiseen lapsen kanssa. Jos olisin omani saanut autossa nukkumaan, niin olisin varmaan aika useinkin käynyt ajelulla päiväuniaikaan.

Me ollaan tehty lasten kanssa kaksi kertaa mannerten yli reissu, ei mitään ongelmia ja ollaan kyllä meneviä ihmisiä. Silti molemmat ovat kirkuneet matkat autossa n. 1,5-vuotiaiksi asti. Eivät kerta kaikkiaan vain viihtyneet ja oli huono olla autossa. Ei puhettakaan että oltaisiin esim. viikottain jaksettu ajaa mökille. Päivittäin ajettiin silti autolla lyhyitä matkoja, sillä pakollisia menoja oli.

Enkä ymmärrä, miksi tästä on tehty numero, kun ap silti kuitenkin käy isovanhempien luona. Hän ei sanonut, että tämän vuoksi ei käytäisi lainkaan. Todella ikävää syyllistää jo uupunutta äitiä aivan kaikista ongelmista, mitä lapsilla on. Kun joskus vain lapsilla on sellaisia ominaisuuksia, että jotkin arjen asiat ovat vaikeampia heidän kanssaan kuin joidenkin toisten kanssa. Sellaista on elämä.

Soita ap sinne neuvolaan, kotiapuun jne. ja älä turhaan pahoita mieltäsi näistä. Et sinä täällä edes ole elämästänne niin paljon kertonut, että monellakaan olisi oikeutta sinua moittia paikallaan nyhvääväksi, avuttomaksi tms. Et sinä oikeasti ole noissa viesteissä niin paljon kertonut, että kukaan voisi päätellä oletko millainen äiti. Älä ota niitä itseesi. Saat paljon negatiivisia kommentteja, koska aloituksesi oli kärkäs, ja kieltämättä itsekin olen sitä mieltä, että joskus pitää vain päästä yli sen suhteen, että toiset saavat enemmän apua kuin toiset eikä sitä kannata henkilökohtaisesti ottaa... Ei kellään ole silti oikeutta haukkua sinua äitinä näillä tiedoilla.

Kiitos, olet ihana

Myönnän, aloitukseni on huono ja jättää tilaa väärille tulkinnoille. Vaikea pukea koko tilannetta sanoiksi, ja paljon toki jäi kirjoittamatta ettei ihan romaania olisi tullut.

Niin. Hän haukkuu äitinsä kun on itse ensin saanut oman elämänsä umpisolmuun.

Sen sijaan että järjestäisi itse ne asiansa. Ostaa lapsille hoitoapua, ostaa siivoojan, laittaa isomman päivähoitoon, hakee apua perheneuvolasta tai parisuhdeterapiasta, järjestää perheelle lomaa, kysyy neuvolasta miten käsitellä taaperoa järkevämmin, kysyy unikouluneuvoja, keskustelee miehensä kanssa. Jne.

Mutta ei, hän haukkuu äitinsä.[/quote]

Juuri tämän takia ap on saanut ilkeitä kommentteja! Aloitus oli siis huono. En usko, että toiset äidit haluaa vartavasten mollata. Kaikki äidit on varmasti joskus ollut väsyneitä ja turhautuneita.

Etsi ap konkreettista apua niinkuin sinua on neuvottu! Kyllä se siitä!

Minulla ei ole tapana hankkia rasitteita tai siis harrastuksia itselleni muuta kuin sen verran että itse niistä selviydyn niimpä ihmettelen ihmisiä jotka ovat riippuvaisia koko suvusta tai niin vastruuttomia ettei suhde kestä että niin heppoiseen suhteeseen tehdään kakaraa jotta jää sitten yksin siihen. Eikö se ole ihmisen ihan oma vika eikä toisten vika? Katselisi sitä kumppania hieman pidempään jotta voi luottaa siihen ja ottaa selvää sen motiiveista niin ettei se häivy heti ensimmäisten vastoinkäymisten myötä. Jos ei olla ihan vanhoja nelikymppisiä niin voi katsella sitä kumppaniaan useamman vuoden niin ettei heti tarvitse sitä kakaraa tuupata tuntematta toista. 

Jaa-a. Olen ollut harmissani, kun mies ei halua toista lasta, mutta kieltämättä tämän ketjun jälkeen alan nähdä järkeä tuossa hänen kannassaan.

Mulle tuli vielä mieleen, että kuinka usein olet soittanut äidillesi ja kysynyt aidosti kiinnostuneena, miten hän voi? Onko stressiä töissä, saako yönsä nukuttua hyvin, onko nivelkipuja, rytmihäiriöitä tai muuta kremppaa, paljonko verenpaineet on viime aikoina olleet, paljonko oli viimeksi verensokeri, miten hänellä menee isäsi kanssa jne? Äitisi ei nimittäin ehkä kerro, jos et itse kysy ja varsinkaan, jos yhteydenottosi liittyvät aina omaan jaksamiseesi tai omiin ongelmiisi. 

Monet meistä mummoikäisistä ei halua rasittaa lapsiaan omilla huolillaan. Nuorempi sukupolvi näkee ehkä pirteän teräsmummon, joka lenkkeilee, käy kuntosalilla ja vesijumpassa. Tosiasia kuitenkin on, että suurimpaan osaan ikääntymiseen liittyvistä sairauksista ensimmäinen lääkärin määräämä asia on liikunta. Nivelrikossa voi mennä vuosia ennenkuin lääkäri määrää edes kipulääkkeitä. Yöunet voivat olla katkonaisia kipujen vuoksi, työelämä aiheuttaa stressiä, tulee uusia asioita koko ajan ja on pelko persuksissa, että työpaikka meneekin alta. Kuitenkin töissä pitää jaksaa mahdollisesti vielä monta vuotta ja oppia uusia asioita, koska työkyvyttömyyseläkkeelle pääseminen on nykyisin vaikeaa. Mulle ortopedi sanoin just viime syksynä, että 15 vuotta sitten polven tekonivelleikkauksesta laitettiin suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta nykyisin määrätään 2-3 kk sairaslomaa ja eiku takaisin töihin vaan. Monet asiat, joita tässä iässä joutuu vapaa-ajallaan tekemään, liittyykin tavalla tai toisella sekä fyysisen että psyykkisen työkyvyn ylläpitämiseen. 

On ihan normaalia, että aikuinen haluaa nähdä omat vanhempansa mieluummin parempikuntoisina kuin mitä vanhemmat todellisuudessa ovat. Ei haluta ajatella vanhempien ikääntymistä ja siitä seuraavaa ajatusta vanhempien kuolemasta, koska se ahdistaa. Ja juuri siksi monet vanhemmat eivät oma-aloitteisesti halua kertoa aikuisille lapsilleen siitä arjesta, jota he todellisuudessa elävät. Kaikki eivät kerro edes kysyttäessä. 

Mulla on onneksi niin hyvät välit omiin läheisiini, että voin kieltäytyessäni kertoa ihan oikeankin syyn. Sen, että en ole nukkunut moneen yöhön. Sen, että puristusvoima sormissa on nivelrikon vuoksi just nyt normaalia heikompi kipujen vuoksi enkä sen vuoksi uskalla ottaa vastuulleni mitään sellaista, mitä joutuisin esimerkiksi nostelemaan. Sen, että polvessa juilii nyt niin pahasti, että en pysyisi vilkkaan taaperon perässä. Mulla on ikäisiäni ystäviä, jotka esittävät terveempää ja parempikuntoisempaa aikuisille lapsilleen. Ja lapset tietenkin ajattelevat, että se nyt vaan on niin itsekäs, että ei halua auttaa...menee mieluummin vesijumppaan kuin tulee lapsenvahdiksi. 

Puhu äitisi kanssa. Mutta  puhukaa molempien asioista. On ymmärrettävää, että olet pettynyt äitisi antamiin lupauksiin. Mutta tiedätkö ihan oikeasti syyn? 

Äänestäisit persuja jatkossa niin selviäisit helpommalla

Neuvoisin ap, että koita lähteä pala kerrallaan katsomaan, miten saisit parannettua omaa arkeasi itse. Jollet ole apua saamassa niin ei siitä katkeroituminen hyödytä mitään. Teet asian itsellesi helpoksi, kun otat asenteen, että koitat nyt selvitä tästä lastesi vuoksi.

Tässä on tullut monia hyviä neuvoja paikoista, mistä voi hakea apua ja ainakin siihen kunnan apujuttuun sanoit ottavasi ainakin yhteyttä. Se on hyvä ensiaskel, kannattaa noita muitakin vinkkejä tulla. Ennen kaikkea on nyt tärkeää, että koitat järjestää itsellesi vähän lepoa lastenhoidosta esim. palkkaamalla lastenhoitajan tai pyytämällä miestä vahtimaan lapsia vapaa-ajallaan. Kun saat vähän lievitettyä omaa uupumustasi on varmaan helpompi lähteä suunnittelemaan arkeasi niin, ettei se ole liian kuormittava.

Voimia! <3

Ap, olen itse ollut tilanteessa, jossa vastasyntyneen kanssa kotona ja energinen 2,5-vuotias pyöri jaloissa. Meinasimme seota kaikki. Nyt lapset jo isompia, tuo vauvakin jo 2,5-vuotias. Näinä vuosina meitä on auttaneet seuraavat asiat

-Siivooja. Käy kolmen viikon välein. Siinä välissä täytyy toki itse siivota, mutta ihanaa, että joskus joku muu siivoaa kunnolla meidän kodin

-Lapset päiväkodissa. Esikoinen oli myös silloin, kun olin vauvan kanssa kotona (kaksi-kolme pvä/viikko). Nykyään lapset ovat noin 3,5 pvä/viikko hoidossa. Jokaisessa kuussa 1-2 päivää hoidossa niin, että minulla arkivapaa eli ehdin rauhassa käydä kaupassa, treeneissä, nukkua tms

-oma paluu töihin. Lapset ovat parhaita, mutta en jaksaisi olla kotona kolmea vuotta putkeen

-sen ymmärtäminen, että isä on ihan yhtä hyvä vanhempi kuin äiti ja kykeneväinen huolehtimaan omista jälkeläisestään

-itsekkyys, ota rohkeasti omaa aikaa (tämä helpompi, kun lapset isompia). Olin alkuvuodesta viikon reissussa ystäväni kanssa. Huonoa äitiyttä, sanoivat toiset. Teki meille kaikille hyvää, kukaan ei traumatisoitunut.

-ymmärrys siitä, että lapset kasvavat ja elämä helpottuu koko ajan.

Tsemppiä, kyllä te selviätte!

Oletko koskaan kysynyt onko äidilläsi kaikki hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etkö sinä voi mennä lapsesi kanssa kyläilemään vanhempiesi luo?

Me kuusikymppiset kun nukumme yöt mieluiten omassa sängyssä.

Käymme välillä. Usein emme jaksa koska pienten lasten kanssa reissaaminen raskasta.

Tunnin matka on susta reissaamista?

Me käytiin Kiinassa ja Nykissä kahden pienen lapsen kanssa ja mökillä tunnin päässä esim ihan iltaseltaan. Miten ihmeessä saat kaikesta noin silmittömän vaikeaa?

Onnea sinulle ihanasta ja helposta elämästä. Meillä vaippaikäiset kitisee lähes koko automatkan ja nukkuvat huonosti vieraassa paikassa.

Johtuu siitä että kökötät heidän kanssaan vain kotona. Me on aina liikuttu. Lapset oppineet joustaviksi.

Meillä käy monta kertaa vuodessa perhe jonka lapset nukkuu meillä todella huonosti. Eikä kyse todellakaan ole siitä että kököttäisivät aina kotona. Autossakin kuulemma aina riitelevät ja pissalle on pakko päästä vähän väliä.

Onkohan ap niin poikki ettei kestä yhtään ylimääräistä kitinää? Ihmisillä voi tulla se piste vastaan ettei jaksa mitään ylimääräistä.

Olen todella todella uupunut ja väsynyt. Miehen kanssa parisuhde huono myös. Ketään läheisiä ei asu paikkakunnallamme. Huonosti nukuttuja öitä vauvan kanssa. Kaiken aikaa kiukutteleva taapero.

Epätoivoinen olo.

Tarvitset lepoa ja unta varsinkin. Miehesi pitää hoitaa lapsia, että saat nukkua. Mene vaikka äidille nukkumaan tms.

Taaperon kiukutteluun auttaa lapsen huomioiminen ja rakkaus. Ota syliin ja anna hänelle aikaa.

Ap

Asun itse perheeni kanssa kaukana kaikista sukulaisista, joten itse olen ratkaissut asian näin.

Meillä on nyt 4 lasta, mutta jo esikoisen aikana otin ihan tietoisesti hommakseni tutustua lähellkä asuviin muihin äiteihin ja lapsiperheisiin. Tämän voi tehdä esim. MLLn kahvilatoiminnan, asukaspuiston tai seurakunnan avoimien kerhojen kautta. Nämä ovat siis kaikki toimintaa, johon vanhemmat voivat maksutta osallistua lastensa kanssa. Kun siellä tutustut muihin äiteihin, joiden kanssa sinulla synkkaa ja joiden lasten kanssa omasi tulevat toimeen, voit ehdottaa kaikenlaisia yhteisjärjestelyitä. Voitte esim. sopia että lapsenne kyläilevät vuorotellen toistenne luona säännöllisesti, jolloin saatte molemmat vuorotellen hieman omaa aikaa asioiden hoitamiseen tms.  

Voit myös pohtia, mitkä asiat sinua kuormittavat eniten ja miksi tarvitset eniten apua.  Jos esim. koti on tupaten täynnä turhaa tavaraa, voi siivoamiseen kulua kohtuuttoman paljon aikaa. Tarpeettomista tavaroita eroon hankkiutuminen  voi siis helpottaa tätä asiaa. Jos taas koet, että ruoanlaitto on työlästä, voitte esimerkiksi sopia miehesi kanssa niin, että  kun mies on kotona hän lähtee vaikka ulkoilemaan lasten kanssa ja sinä teet pakkaseen kerralla isomman satsin ruokaa. Itselläni oli tapana tehdä usein sunnuntai-iltaisin valtavat määrät ruokaa pakkaseen. Koin sen jopa melko rentouttavaksi hommaksi. Ensin muksut nukkuman ja sitten läppäriltä joku leffa tai sarja pöyrimään ja ruoanlaiton kimppuun.  

Muiden syyttelyn sijaan rakentava ja kestävä ratkaisu löytynee omaa arkea pohtimalla ja kartoittamalla ja ideoimalla kuinka sitä voisi keventää tai helpottaa.

Mun siskoni syyllisti minua vuosia etten auta. Minulla oli sinä aikana vatsahaava ja endometrioosi. Nippa nappa jaksoin työni. Mutta itsekkään leima jäi.

Vierailija kirjoitti:

Oletko tullut ajatelleeksi, että äitisi ehkä kokee, ettei oikein pärjää lastesi kanssa? Ja sen vuoksi ei ole niin innokas kuin mitä ennen esikoisesi syntymää vielä oli? Onko sulla jotain ohjeita ja sääntöjä, jotka ovat meille kuuskymppisille ihan vieraita lastenhoidossa? Ne kerrat, kun äitisi on ollut teillä tai te heillä, miten isovanhempien ja lasten suhde on toiminut? Kun taapero on kiukutellut, onko äitisi saanut hänet helposti rauhoittumaan? Millaisia asioita taapero puuhaa mummolassa tai teillä silloin, kun äitisi on ollut teillä? Mitä sinä olet tehnyt sillä aikaa ne harvat kerrat, kun äitisi on ollut apuna? Kuinka pitkäksi aikaa kerrallaan äitisi pitäisi hoitaa lapsiasi?

Kyselen näitä siksi, että olen äitisi ikäluokkaa ja mietin, miksi alussa innostuneen isovanhemman into laantui ja miten tilannetta voisi yrittää korjata.

Missä täällä on kerrottu ap:n äidin ikä? Tai siis miksi kaikki olettavat, että isovanhemmat ovat kuusikymppisiä? Olen lukenut jo kolmesta viestistä, että kuinka 6-kymppiset eivät enää jaksa hoitaa lapsenlapsia.

Monet isovanhemmat eivät ole noin vanhoja (60v. tai yli), kun lapsi saa oman lapsen. Ap:n äiti voi olla vaikka 45v. tai 50v. Omat vanhempani olivat 43v. ja 47v., kun ensimmäisen kerran tulivat isovanhemmiksi, joten hyvin jaksoivat silloin katsoa lastenlasten perään, vaikka työelämässä olivatkin. 

Olisit valinnut äitisi paremmin.

Minä autan, vaikken jaksaisikaan. Työn lisäksi mulla on hoidettavana vanha omakotitalo ja piha yksin. Mutta rakastan niin lastani kuin lapsenlapsianikin, ja saan siitä hoitamisesta todella paljon itselleni. Meillä on ihanat välit lastenlasten kanssa. Enkä kuvittele, että niin olisi aina. Nyt on, ja nautin tästä ajasta, kun ovat pieniä söpöliinejä. Ja välimatka on 100 km. Ajan usein hakemaan lapsen/lapset meille, eli matkaa tulee yht. 400 km. Olen vaihtanut työni kevyempään, että jaksan. Toki saan pienempää palkkaakin.

Äitisi on itsekäs, tai sitten hänellä on jokin ongelma, josta hän ei kerro sinulle.