Lue keskustelun säännöt.
Ensi kertaa lasta yrittämään 42 vuotiaana?
Niin, aiemmin mun suhteet ollu niin huonoja tai muuten vaan erikoisia, että lapsia en ole halunnut. Se on vain jäänyt kaiken muun vatjoon. Nyt ensimmäistä kertaa sellainen mies ja suhde, että jonkinlainen vauvakuume on tullut ensimmäistä kertaa eläissäni päälle. Miten on, annetaanko palaa vai pitäisikö koko homma unohtaa? On todella ristiriitainen olo asian suhteen, koska asia ei ole aiemmin mieltä vaivannut.
Kommentit (741)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.
Tää on maailman väsynein periustelu. Olen 44v ja raskaana ja olen minäkin yli 60 kun lapsi täysi-ikäinen, eli vielä monta vuotta työelämässä, aktiivinen ja hyväkuntoinen.
Mun äiti oli 20 kun sai minut. Todella paska äiti ja kertaakaan ei ole jaksanut lapsenlapsiaan hoitaa, ensimmäisen sai 50-vuotiaana eikä silloinkaan jaksanut.
Mun isoäiti taas on ihana, eli 96-vuotiaaksi ja hoiti lapsenlapsenlapsiaan ja oli rakastava ja lämmin.
Vaikka olisi 60 kun lapsi aikuistuu ehtii hyvinkin nähdä lapsenlapset ja hoitaakin niitä.
Mutta ikä ei ole mikään tae hyvästä isovanhemmuudesta.Heippa! Minäkin 44 v ja raskaana. Tsemppiä. Jollain alkanut 42 v vaihdevuodet. Kirjoitti siis tähän ketjuu, voi raukkaa.. On meitä moneen junaan...
Ei sinunkaan vaihdevuosiisi ole pitkä aika, varmaan alkavat lapsesi leikki-ikään mennessä.
Jotkut vaihdevuosia lähestyvät naiset uskovat silti jaksavansa nyt paremmin kuin parikymppisinä (vaikka ovat niitä joilla ei edes ollut tilaisuutta parikymppisinä, mites heistä yhtäkkiä on tullut jotain hyvinvoivia eliittiyksilöitä?)
Voi sua raukkaa, tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.
Mitä sitten? Onhan se paljon hienompaa viettää kuusikymppisiään kivan 18-vuotiaansa kanssa kun lapsettomana. Itse sain kuopukseni 42-vuotiaana. Lapsi nyt 10v ja aivan ihanaa elämää elämme hänen kanssaan.
Niin no kyse kai onkin siitä, että saattaa se sitä lasta pikkasen vituttaa, vaikka ei sinua.
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö sitä täältä kysyä? Eikös tuollaiset päätökset tehdä itse miettien? Ei välttämättä enää edes tärppää tuossa iässä ja voi tulla keskenmenoja jos tärppääkin. Jos oikeasti haluatte lapsen ja elää lapsiperhe-elämää ja palvella sitä lasta koko ajan, niin yrittäkää. Jos taas muu elämä kuin Hoplopit, leikkipuistot, uhmakohtaukset kuulostaa kivemmalta niin sitten ei. Minä en tuossa iässä enää haluaisi lasta. Nauttikaa siitä vapaudesta mikä on. Voipi olla aikamoinen elämänmuutos kun on noin pitkään elänyt vapaasti. Kyse on siis lähinnä kiinni siitä, oletko valmis enimmäkseen uhraamaan oman elämäsi toisen hyväksi 24/7. Ja itselläni on lapsi, että tiedän millaista tämä on.
No et kai lasta enää halua tuossa iässä jos olet sen jo kokenut aiemmin. Mitä jos sinulla ei olisikaan lasta/lapsia? Tilanne voisi olla eri.
Aikamoinen elämänmuutos se on, tuli äidiksi missä iässä tahansa. Ehkä 42 vuotiaana myös nauttii eri asioista kuin 20 vuotiaana tai 30 -vuotiaana. Itse olen tullut äidiksi juuri 22-vuotta täyttäneenä ja olinhan minä silloin tosi lapsellinen ja kapeakatseinen. Nyt 37-vuotiaana nautin ihan eri jutuista. Tulin nyt vielä kolmannen kerran äidiksi vajaa 2 vuotta sitten ja on tämä ihan erilaista. Seesteisempää. Juoksut on juostu ja nautin kotielämästä. Myös arvot ovat muuttuneet. On matkusteltu kun on haluttu näyttää lapsille maailmaa ja on käyty teattereissa ja museoissa. Ihmetellään luontoa kuopuksen kanssa ja kiire on kadonnut elämästä.
Voisin itse ajatella että saisin vielä yhden lapsen lisää 40+ vuotiaana. Tosin jää varmaan haaveeksi kun sitten haluaa nauttia jo ajasta miehen kanssa kahden. En tiedä.
Mieheni tuli isäksi ekaa kertaa 37-vuotiaana. Hyvin on sopeutunut lapsiperhearkeen eikä ole ollut shokki. Nyt seuraavan lapsen sai kun oli 45-vuotias. Yhdessä ollaan oltu 11 vuotta ja voin sanoa että eletään suhteen parasta aikaa iltatähden kanssa 😊
Ap:lle sanon että jos siltä tuntuu niin miksei 😊 Toivotaan että vielä tärppää ja kaikki sujuisi hyvin! Harvemmin sitä lasta katuu. Varsinkin kun lapsi on jo vähän isompi niin hänen kanssaan on kiva tehdä kaikenlaista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.
Tää on maailman väsynein periustelu. Olen 44v ja raskaana ja olen minäkin yli 60 kun lapsi täysi-ikäinen, eli vielä monta vuotta työelämässä, aktiivinen ja hyväkuntoinen.
Mun äiti oli 20 kun sai minut. Todella paska äiti ja kertaakaan ei ole jaksanut lapsenlapsiaan hoitaa, ensimmäisen sai 50-vuotiaana eikä silloinkaan jaksanut.
Mun isoäiti taas on ihana, eli 96-vuotiaaksi ja hoiti lapsenlapsenlapsiaan ja oli rakastava ja lämmin.
Vaikka olisi 60 kun lapsi aikuistuu ehtii hyvinkin nähdä lapsenlapset ja hoitaakin niitä.
Mutta ikä ei ole mikään tae hyvästä isovanhemmuudesta.Olet 62-63v lapsen täyttäessä 18v. Millä laskuopilla sinulla on monta vuotta ennen eläkeikää siinä vaiheessa?
Hyvänen aika. Onhan siinä nyt viitisen vuotta eläkeikään . Kai olet tietoinen että eläkeikä nousee .
Minulla tällä hetkellä 59- vuotialla se on 64,5 ja 42 v. se on monta vuotta korkeampi.
Ja mitä sitten vaikka jäisi pian eläkkeelle kun lapsi on aikuinen?
Silloinhan tämä on elätetty ja hoidettu ,
homma paketissa .
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini jäi eläkkeelle 60-vuotiaana samaan aikaan, kun itse kirjoitin ylioppilaaksi 19-vuotiaana. Kokemusasiantuntijana en oikein tajua, miksi tää on jonkun mielestä voivoteltava asia... Musta oli pikemminkin kivaa, että opiskeluaikana äiti oli kotona ja saatoin esim. tenttiin lukiessa palata äidin passattavaksi lapsuudenkotiin :)
Näin jälkikäteen ajateltuna hyödyin "iäkkäistä" vanhemmista myös materiaalisesti. Meillä oli varaa matkustaa ja asua mukavasti, koska vanhemmat olivat jo edenneet urallaan. Vieläkään yli 70-vuotiaat vanhempani eivät ole mitenkään väsyneitä, vaan pikemminkin sanovat, että nuoret lapset pitävät heidätkin nuorenmielisinä.
Siispä Ap, yritä vaan rohkeasti! Pidän teille peukkuja!
Miksi tää on voivoteltava asia? Sulla on varmasti ollut onnekasta, mutta muutamia huonoja puolia:
- joidenkin vanhemmat (yllättävän monien) kuolevat jo alle kuuskymppisinä tai hieman sen jälkeen johonkin ihan tavalliseen sairauteen; tällöin yhteinen aika jää vähäiseksi (toki kuolema voi tapahtua silloinkin, kun äiti on 30 ja lapsi 2, mutta se ei ole yhtä todennäköistä)
- jos sairaudet alkavat iskeä suht varhain, ei ole mukavaa, että nuorisolle alkaa jo nuorena kolahdella hoitovastuu
- eläkkeellä tienaa vähemmän kuin työssä -> huonommat taloudelliset mahdollisuudet avustaa opinnoissa jälkikasvua
- vanhemmat ihmiset eivät aina pysy kovin hyvin mukana nykykuvioissa, vaan voivat olla vanhanaikaisia (eivät kylläkään kaikki)
- vaihdevuodet tai vanhuusiän läheneminen eivät välttämättä kovin lystiä, kun lapsella murrosikä
- monilla fyysinen ja psyykkinen jaksaminen vähenee, mukavuudenhalu lisääntyy
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain esikoisen 42-vuotiaana ja heti ekasta kierrosta tärppäsi. Ehdin tehdä vielä toisenkin. En ole koskaan kokenut olevani vanha verrattuna lasten kavereiden äiteihin tai muutenkaan. Lapset eivät myöskään häpeä ikääni tai pidä minua mitenkään nolona.
Tiedän myös monta muutakin yli 40-vuotiasta ensisynnyttäjää, joten sanoisin, että ei kannata liikoja miettiä, siitä vain yrittämään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö sitä täältä kysyä? Eikös tuollaiset päätökset tehdä itse miettien? Ei välttämättä enää edes tärppää tuossa iässä ja voi tulla keskenmenoja jos tärppääkin. Jos oikeasti haluatte lapsen ja elää lapsiperhe-elämää ja palvella sitä lasta koko ajan, niin yrittäkää. Jos taas muu elämä kuin Hoplopit, leikkipuistot, uhmakohtaukset kuulostaa kivemmalta niin sitten ei. Minä en tuossa iässä enää haluaisi lasta. Nauttikaa siitä vapaudesta mikä on. Voipi olla aikamoinen elämänmuutos kun on noin pitkään elänyt vapaasti. Kyse on siis lähinnä kiinni siitä, oletko valmis enimmäkseen uhraamaan oman elämäsi toisen hyväksi 24/7. Ja itselläni on lapsi, että tiedän millaista tämä on.
No et kai lasta enää halua tuossa iässä jos olet sen jo kokenut aiemmin. Mitä jos sinulla ei olisikaan lasta/lapsia? Tilanne voisi olla eri.
Aikamoinen elämänmuutos se on, tuli äidiksi missä iässä tahansa. Ehkä 42 vuotiaana myös nauttii eri asioista kuin 20 vuotiaana tai 30 -vuotiaana. Itse olen tullut äidiksi juuri 22-vuotta täyttäneenä ja olinhan minä silloin tosi lapsellinen ja kapeakatseinen. Nyt 37-vuotiaana nautin ihan eri jutuista. Tulin nyt vielä kolmannen kerran äidiksi vajaa 2 vuotta sitten ja on tämä ihan erilaista. Seesteisempää. Juoksut on juostu ja nautin kotielämästä. Myös arvot ovat muuttuneet. On matkusteltu kun on haluttu näyttää lapsille maailmaa ja on käyty teattereissa ja museoissa. Ihmetellään luontoa kuopuksen kanssa ja kiire on kadonnut elämästä.
Voisin itse ajatella että saisin vielä yhden lapsen lisää 40+ vuotiaana. Tosin jää varmaan haaveeksi kun sitten haluaa nauttia jo ajasta miehen kanssa kahden. En tiedä.Mieheni tuli isäksi ekaa kertaa 37-vuotiaana. Hyvin on sopeutunut lapsiperhearkeen eikä ole ollut shokki. Nyt seuraavan lapsen sai kun oli 45-vuotias. Yhdessä ollaan oltu 11 vuotta ja voin sanoa että eletään suhteen parasta aikaa iltatähden kanssa 😊
Ap:lle sanon että jos siltä tuntuu niin miksei 😊 Toivotaan että vielä tärppää ja kaikki sujuisi hyvin! Harvemmin sitä lasta katuu. Varsinkin kun lapsi on jo vähän isompi niin hänen kanssaan on kiva tehdä kaikenlaista!
Mies tuli isäksi siis 39 vuotiaana ekaa kertaa 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.
Tää on maailman väsynein periustelu. Olen 44v ja raskaana ja olen minäkin yli 60 kun lapsi täysi-ikäinen, eli vielä monta vuotta työelämässä, aktiivinen ja hyväkuntoinen.
Mun äiti oli 20 kun sai minut. Todella paska äiti ja kertaakaan ei ole jaksanut lapsenlapsiaan hoitaa, ensimmäisen sai 50-vuotiaana eikä silloinkaan jaksanut.
Mun isoäiti taas on ihana, eli 96-vuotiaaksi ja hoiti lapsenlapsenlapsiaan ja oli rakastava ja lämmin.
Vaikka olisi 60 kun lapsi aikuistuu ehtii hyvinkin nähdä lapsenlapset ja hoitaakin niitä.
Mutta ikä ei ole mikään tae hyvästä isovanhemmuudesta.Tähän on nyt ihan pakko sanoa, että sinä et voi mitenkään etukäteen tietää missä kunnossa sinä tulet olemaan 60-vuotiaana. Tietysti riskit on aina olemassa vaikka tekisi lapset parikymppisenä, mutta siinä puhutaan jo aivan eri suuruusluokan todennäköisyyksistä vakavalle sairastumiselle ja kuolemalle ennen lapsen täysikäisyyttä kun ikää on mittarissa 20 vuotta enemmän. Esimerkiksi sydänkohtaus tai tappava syöpä 30-vuotiailla ovat hirveän harvinaisia, 50-vuotiailla jo ihan arkipäivää.
En missään nimessä yritä kieltää ketään hankkimasta lapsia kypsemmällä iällä ja itsekin suunnittelen nyt 39-vuotiaana vielä toista lasta. Mutta faktoja on turha vähätellä. Todennäköisyys, että nelikymppisenä tehdyt lapset joutuvat kasvamaan ilman kahta tervettä vanhempaa on huomattavasti suurempi kuin 10-20 vuotta nuorempana tehdyillä lapsilla. Tämä on nyt vaan tosiasia, jolta on turha yrittää piiloutua.
Wow, kerrankin fiksua puhetta, vaikka itse on lähes samassa veneessä! Miksi tätä kuulee niin harvoin, miksi täytyy puhua valheita.
Ns akateemisissa paremmissa piireissä on normaalia tulla äidiksi yli 40v. Sen sijaan 90% av mammoista on WT elämänkoulu -tasoa jossa eka lapsi saadaan 17v ja ollaan jo 35 v iässä rupsahtaneita mummoja.
En kuulu tähän wt viiteryhmään ja siksi niiden mielipiteet ei kiinnosta. Oman viiteryhmän mielipiteet saattavat vaikuttaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ns akateemisissa paremmissa piireissä on normaalia tulla äidiksi yli 40v. Sen sijaan 90% av mammoista on WT elämänkoulu -tasoa jossa eka lapsi saadaan 17v ja ollaan jo 35 v iässä rupsahtaneita mummoja.
En kuulu tähän wt viiteryhmään ja siksi niiden mielipiteet ei kiinnosta. Oman viiteryhmän mielipiteet saattavat vaikuttaakin.
Onnekseni minun akateeminen viiteryhmäni laitoksella koostui aikanaan aikuisopiskelijoista. Alanvaihtajia kun oltiin, kukaan ei ollut ihan noin suppea ja mustavalkoinen. Useimmilla oli lapsetkin jo tehtynä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini jäi eläkkeelle 60-vuotiaana samaan aikaan, kun itse kirjoitin ylioppilaaksi 19-vuotiaana. Kokemusasiantuntijana en oikein tajua, miksi tää on jonkun mielestä voivoteltava asia... Musta oli pikemminkin kivaa, että opiskeluaikana äiti oli kotona ja saatoin esim. tenttiin lukiessa palata äidin passattavaksi lapsuudenkotiin :)
Näin jälkikäteen ajateltuna hyödyin "iäkkäistä" vanhemmista myös materiaalisesti. Meillä oli varaa matkustaa ja asua mukavasti, koska vanhemmat olivat jo edenneet urallaan. Vieläkään yli 70-vuotiaat vanhempani eivät ole mitenkään väsyneitä, vaan pikemminkin sanovat, että nuoret lapset pitävät heidätkin nuorenmielisinä.
Siispä Ap, yritä vaan rohkeasti! Pidän teille peukkuja!
Miksi tää on voivoteltava asia? Sulla on varmasti ollut onnekasta, mutta muutamia huonoja puolia:
- joidenkin vanhemmat (yllättävän monien) kuolevat jo alle kuuskymppisinä tai hieman sen jälkeen johonkin ihan tavalliseen sairauteen; tällöin yhteinen aika jää vähäiseksi (toki kuolema voi tapahtua silloinkin, kun äiti on 30 ja lapsi 2, mutta se ei ole yhtä todennäköistä)
- jos sairaudet alkavat iskeä suht varhain, ei ole mukavaa, että nuorisolle alkaa jo nuorena kolahdella hoitovastuu
- eläkkeellä tienaa vähemmän kuin työssä -> huonommat taloudelliset mahdollisuudet avustaa opinnoissa jälkikasvua
- vanhemmat ihmiset eivät aina pysy kovin hyvin mukana nykykuvioissa, vaan voivat olla vanhanaikaisia (eivät kylläkään kaikki)
- vaihdevuodet tai vanhuusiän läheneminen eivät välttämättä kovin lystiä, kun lapsella murrosikä
- monilla fyysinen ja psyykkinen jaksaminen vähenee, mukavuudenhalu lisääntyy
Ja sit täytyy lisätä, että itselle isovanhemmat olivat niin tärkeitä, että en osaa pitää sitä vähäpätöisenä seikkana, jos heitä ei näe lainkaan. En nähnyt toisia isovanhempia, koska olivat just vanhoja vanhempia, mutta toiset elivät siinä määrin vanhaksi, että toinen vanhemmistanikin ehti jo kuolla sitä ennen.
Samaten sisarukset ovat mielestäni tärkeä juttu eli jos hommaa vanhana lapsia, niin sit ois kiva, jos ehtisi tehdä kuitenkin niitä ainakin 2. Vanhempien sairastuessa tai kuollessa jne. ei ole kiva olla yksin. Ja se aika tulee nopeammin, kun on vanhat vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ns akateemisissa paremmissa piireissä on normaalia tulla äidiksi yli 40v. Sen sijaan 90% av mammoista on WT elämänkoulu -tasoa jossa eka lapsi saadaan 17v ja ollaan jo 35 v iässä rupsahtaneita mummoja.
En kuulu tähän wt viiteryhmään ja siksi niiden mielipiteet ei kiinnosta. Oman viiteryhmän mielipiteet saattavat vaikuttaakin.
Olen akateeminen. Tuntemistani akateemisista on tainnut kaksi saada lapsen 40+:na. Muut ovat tehneet valmistumisen jälkeen, ehkä muutama vuosi oltu töissä. Tai sitten viimeistään ajalla 35-39.
Makuasioista ei sovi kiistellä. Mutta ap on viisikymppinen kun lapsi menee kouluun. Itseä ei sen ikäisenä nappais tarkistaa läksyjä, juosta vanhempainilloissa ja rahdata harrastuksiin. Kuumat aallot nääs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin synnytys valmennuksessa. Siellä oli ikäisesi ensisynnyttäjä myös.
Olit synnytys jossain valmennuksessa? Siis mitä? Miten voi olla synnytys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.
Tää on maailman väsynein periustelu. Olen 44v ja raskaana ja olen minäkin yli 60 kun lapsi täysi-ikäinen, eli vielä monta vuotta työelämässä, aktiivinen ja hyväkuntoinen.
Mun äiti oli 20 kun sai minut. Todella paska äiti ja kertaakaan ei ole jaksanut lapsenlapsiaan hoitaa, ensimmäisen sai 50-vuotiaana eikä silloinkaan jaksanut.
Mun isoäiti taas on ihana, eli 96-vuotiaaksi ja hoiti lapsenlapsenlapsiaan ja oli rakastava ja lämmin.
Vaikka olisi 60 kun lapsi aikuistuu ehtii hyvinkin nähdä lapsenlapset ja hoitaakin niitä.
Mutta ikä ei ole mikään tae hyvästä isovanhemmuudesta.Tähän on nyt ihan pakko sanoa, että sinä et voi mitenkään etukäteen tietää missä kunnossa sinä tulet olemaan 60-vuotiaana. Tietysti riskit on aina olemassa vaikka tekisi lapset parikymppisenä, mutta siinä puhutaan jo aivan eri suuruusluokan todennäköisyyksistä vakavalle sairastumiselle ja kuolemalle ennen lapsen täysikäisyyttä kun ikää on mittarissa 20 vuotta enemmän. Esimerkiksi sydänkohtaus tai tappava syöpä 30-vuotiailla ovat hirveän harvinaisia, 50-vuotiailla jo ihan arki
päivää.
En missään nimessä yritä kieltää ketään hankkimasta lapsia kypsemmällä iällä ja itsekin suunnittelen nyt 39-vuotiaana vielä toista lasta. Mutta faktoja on turha vähätellä. Todennäköisyys, että nelikymppisenä tehdyt lapset joutuvat kasvamaan ilman kahta tervettä vanhempaa on huomattavasti suurempi kuin 10-20 vuotta nuorempana tehdyillä lapsilla. Tämä on nyt vaan tosiasia, jolta on turha yrittää piiloutua.
Äläpä liioittele. 50- vuotiaiden vakava sairastuminen ja kuolema ei ole arkipäivää. Toki todennäköisyys on suurempi kuin 30-v.
Mutta EI arkipäivää.
Sairasta edes ajatella lisääntyvänsä mummoiässä.
Huippua-ehdottomasti lapsentekohommiin :-) ! Ei järkeä välittää muiden neg. kommenteista.. TÄMÄ Elämä On NYT :-) !
Yt:n 4:n äiti
Vierailija kirjoitti:
Ns akateemisissa paremmissa piireissä on normaalia tulla äidiksi yli 40v. Sen sijaan 90% av mammoista on WT elämänkoulu -tasoa jossa eka lapsi saadaan 17v ja ollaan jo 35 v iässä rupsahtaneita mummoja.
En kuulu tähän wt viiteryhmään ja siksi niiden mielipiteet ei kiinnosta. Oman viiteryhmän mielipiteet saattavat vaikuttaakin.
Ns. akateemisissa piireissä on normaalia tulla äidiksi opintojen jälkeen eli kolmenkympin kieppeillä kun on työllistytty ja talous vakaa. Akateemisissa piireissä on toisaalta normaali tulla äidiksi myös opiskeluaikana, opinnot kun joustavat helpommin kuin työ. Akateemisissa piireissä on myös normaalia, ettei tule äidiksi ollenkaan. Missään piireissä ei ole normi tulla äidiksi yli 40 v, paitsi ilmeisesti teidän wannabejotainparempaa-viiteryhmässä.
Et kuulu wt-viiteryhmään eikä heidän mielipiteensä vaikuta. Mutta miksi annat muiden mielipiteiden vaikuttaa muutenkaan? Varsinkaan wannabejotainparempaa-viiteryhmäläisten mielipiteiden? Mikset muodosta omia mielipiteitäsi?
Aurinko :-) ! kirjoitti:
Huippua-ehdottomasti lapsentekohommiin :-) ! Ei järkeä välittää muiden neg. kommenteista.. TÄMÄ Elämä On NYT :-) !
Yt:n 4:n äiti
Ei se ole negatiivisuutta, jos elämä on myös myöhemmin ja ajattelee sitäkin. Se on realismia ja pitkäjännitteisyyttä.
Ihan sama kuin että jos on nyt jonkin verran ylimääräistä rahaa, niin ei se ole negatiivisuutta todeta, ettei lähde matkalle, vaan säästää sen rahan tuleviin laskuihin, jolloin on ehkä taas tiukempi tilanne. Ontuva vertaus, mutta ärsyttää yksioikoistukset ihmisten luonteista.
Eli siis kannattaa vain luottaa tähän ja laskea elämä sen varaan? Samalla kannattaa päättää, että on monta vuotta 60+:na aktiivinen ja hyväkuntoinen.
Kuka näistä muka voi varmuudella tietää? Ei todellakaan kukaan. Eli siis palataan asiaan noin vuonna 2038 (ap:n lapsen arvioitu syntymäaika esim. 2020), jos ollaan hengissä, ja katsotaan silloin eläkeikää eri aloilla.