Lue keskustelun säännöt.
Ensi kertaa lasta yrittämään 42 vuotiaana?
Niin, aiemmin mun suhteet ollu niin huonoja tai muuten vaan erikoisia, että lapsia en ole halunnut. Se on vain jäänyt kaiken muun vatjoon. Nyt ensimmäistä kertaa sellainen mies ja suhde, että jonkinlainen vauvakuume on tullut ensimmäistä kertaa eläissäni päälle. Miten on, annetaanko palaa vai pitäisikö koko homma unohtaa? On todella ristiriitainen olo asian suhteen, koska asia ei ole aiemmin mieltä vaivannut.
Kommentit (741)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tänään taas ollu niin sekavat ajatukset, että siksi tänne kirjoitin. Jos tulis vielä uusia näkökulmia, vaikka tässä kaikkea on itsekin aatellu, ja miehen kanssa myös väännetty ja käännetty. Toki tajuan, että pitäis vaan antaa palaa tässä samalla sekunnilla, ettei tässä mietiskellä oikein voi enää. Ihan karsee tilanne ja toivon että loppuis nää kaikki ajatukset nyt heti ja palais rauha.
Ap
Täällä saamasi vastaukset, puolesta ja vastaan, eivät tuo tuota toivomaasi mielenrauhaa, valitettavasti. Itse olin 40 ainokaiseni saadessani ja tänään 51 vuotiaana mietin edelleenkin "teinkö oikean ratkaisun". Rakastan lastani yli kaiken, mutta siitä huolimatta olen miettinyt tekisinkö samoin enää tänä päivänä jos joku kysyisi mielipidettäni "vanhana äidiksi tulemisesta". Voisin kuvitella jos yllätysraskautta ei kohdalleni olisi sattunut, olisin pähkäillyt ihan tuota samaa, olin sinkku 38 vuotiaaksi. Omalla kokemuksella "neuvoisin" kuitenkin unohtamaan "haluanko lapsen" mietinnän ja keskittymään teihin kahteen! Kysykää itseltänne ja toisiltanne, onko hän oikeasti sellanen ihminen jonka kanssa haluaisit lapsen, kaikkine hänen hyvine/huonoine piirteineen? Parisuhteenne kestosta ja jatkumisesta lapsella tai ilman ei koskaan ole takeita, olisiko hän eronkin tullessa se ihminen jonka kanssa voisit jakaa kasvatusvastuut, oletteko samaa mieltä lapsen kasvatuksesta ym. Mikä on teille itsellenne tärkeää lapsen kasvatuksessa? Miten, missä, kuka ja milloin hoitaa sitä lasta? Salliiko mol taloudellinen tilanne lapsen, vakiotulot myös äidillä äitiysloman/kodinhoitotuen jälkeen? Ettei tulis riitaa..Paljon kysymyksiä vastattavax ennenkuin saatte vastauksen alkuperäiseen kysymykseen eli vaatii keskustelua ja keskustelua toistenne kanssa, ulkopuolisten mielipiteillä, pelottelulla jne et mielenrauhaa saa koskaan, ja lopulta ei sillä pitäis olla edes väliä mitä muut ajattelee! Elämäntilanteet ym suhteet vaihtelee mutta lasta tulisitte molemmat mitä todennäköisemmin kyllä rakastamaan ❤ Paljon ois "kaikkien kokemuksella" kerrottavaa ja huomioitavaa mutta teidän pitää tehdä itse nuo omat kokemuksenne 😊
Paras kommentti tässä ketjussa. Kannattaa tosiaan huomioida, että omat fantasiat ei aina toteudu. Kannattaa miettiä, oletko valmis yksinhuoltajaksi, sillä moni suhde kaatuu juuri ensimmäisinä vauvavuosina. Vaikka et millään sitä nyt uskoisi, niin miehesi voi jättää sinut, tai suhde voi kaatua. Pystytkö kuvittelemaan itsesi äitinä ilman miestäsi, kun olet kuitenkin yli 40v? Se on aikamoinen homma huolehtia vauvasta yksin, ja sekin vaihtoehto pitää ottaa huomioon. Moni äiti jää yksin, se on fakta tässä maassa, tutki tilastoja. Onko miehesi tarpeeksi luotettava, että hoitaisi lasta vaikka eroaisittekin? Keskustelkaa. Sillä mikään ei ole karseampaa kuin katkeruus oman lapsensa isää kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika lujilla on äidit, jotka jäävät muutaman vuoden ikäisen lapsen huoltajiksi lähelle viisikymppisinä. Saman ikäiset miehet löytävät aika helposti uuden naisen elämäänsä, mutta pienen lapsen vanha äiti ei. Tosin ei kaikki edes haluakaan miestä toistamiseen.
Asia on yksinkertainen. Syntyy jos on syntyäkseen vai aiotko estää syntymän jollain pillereillä, vai?
Minun tapauksessa oli hyvä että en odottanut 40+ ikään.
Hieman yli nelikymppisenä lähti kohtu terveys syistä ja tuli burnoutti. Premenopaussi alko jostain 47 v. Olen nyt 49 ja kiuhun useasti sisäisesti, mutta toistaiseksi osannut käyttäytyä.
Elikkä voi se terveys alkaa reistailemaan jo ennen sitä kuuttakymmentäkin.
Onneksi ei enää ollut pieniä lapsia kun kaikki tapahtui.
Huomaan itsestäni että kyllä 40~49 ikävuodet teki paljon terveydelle.
Liikun ja olen normaalipainonen.
Ap.lle sanoisin että mieti tarkkaan kauanko yritätte, vuodet menee eikä kukaan meistä nuorene.
Ystäväni sisko sai esikoisensa 47-vuotiaana! Voi sitä onnen ja ilon määrää :) Rakastettu lapsi enkä parempaa perhettä hänelle voisi kuvitella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin näin että oletko vapaudenhaluinen ihminen??? Sillä lapsen saaminen vie kaiken vapauden hetkeksi, vaikka et sitä nyt uskoisikaan. Ensimmäiset n. 5 vuotta on aikamoista rumbaa; yövalvomiset, taaperon tempaukset, uhmaikä, päiväkotirumba- viemiset ja hakemiset( täyttä hlvettiä), flunssat, sairaudet (joo, niitä lapsiperheessä tulee), kihomadot, täit, oksennustaudit jne jne. Jos olet omistautunut äiti, niin kaikki menee hienosti. Mutta jos koet että vapautesi on viety, ja haluat kynsin ja hampain pitää kiinni entisestä elämästäsi ja egostasi, se tulee olemaan tuskaa. Olet saanut "elää vapaana" tuohon ikään asti. Ja usko pois, et itse ymmärrä nyt mitä se tarkoittaa, mutta sitten kun olet synnyttänyt oman vauvasi, ymmärrät mistä puhun. Elämäsi muuttuu täysin, ja ajassa taaksepäin ei voi enää mennä. Lapsen saaminen muuttaa kaiken, kaiken! Kysele tuttaviltasi mitä eka vauvavuosi OIKEASTI on, yleensä näistä asioista ei puhuta ääneen, harva kehtaa kertoa totuuden siitä miten rankkaa se on. Moni esittää täydellistä puhtoista pullantuoksuista mammaa, mutta kyseleppä tuttaviltasi mitä lapsen saaminen tekee omalle vartalolle, parisuhteelle, omalle jaksamiselle jne. Jos edelleen haluat lapsen (muista että pienestä suloisesta vauvasta kasvaa myös joku päivä itsenäisen vttumainen teini) niin onnea yritykselle ja älä oleta että kaikki menee niin kuin mielikuvissasi, sillä usein kaikki menee juuri aivan toisin kuin koskaan osasit odottaa. Ja loppuun vielä, että en ole koskaan katunut lapsiani, älä ymmärrä väärin- mutta halusin kertoa nurjasta puolesta, josta harvoin kukaan sanoo mitään. Silti äitiys on hienointa mitä olen kokenut. Mutta välillä aivan täyttä pskaa.
Täyttä negatiivista shittiä. Lapseni oli pienenä vain kerran kipeä eikä jaksanut leikkiä eikä se nyt mitään aivan kamalaa ollut.
Mitään ylläolevista ei ollut, ei valvomista, vain pienehköjä hetkiä.
Kaikki meni hyvin.
Miksi tämmöinen negatiivinen ihminen tulee tänne ilkkumaan?
Vierailija kirjoitti:
Jos mulla ei olisi kierukkaa niin tulisin todnäk raskaaksi ekasta kierrosta. Jokainen raskauteni on alkanut helposti. Eli aivan hyvin voi tärpätä. Ihan normaali ikä tulla äidiksi. T. N 43 v
Sinä olet varmaankin niitä palstalaisia jotka raskautuisivat 60 v. asti ilman ongelmia.
Ja toi 60 v. olisi varmasti mielestäsi ihan normaali ikä tulla äidiksi.
Hmm, mietin mitä mieltä ovat spesialistit. Jos olis 43 ihan normaali ikä, niin miksi siinä iässä haetaan apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieluummin ensimmäinen lapsi nelikymppisenä kuin iltatähti tuossa iässä aiempien jo ollessa aikuisia. Lapsi kun ei sitä suhdetta korjannutkaan, vaan jäi heittospussiksi vanhempien erottua ja kumpikaan ei enää oikein jaksaisi hoploppeja ja lapsilomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin näin että oletko vapaudenhaluinen ihminen??? Sillä lapsen saaminen vie kaiken vapauden hetkeksi, vaikka et sitä nyt uskoisikaan. Ensimmäiset n. 5 vuotta on aikamoista rumbaa; yövalvomiset, taaperon tempaukset, uhmaikä, päiväkotirumba- viemiset ja hakemiset( täyttä hlvettiä), flunssat, sairaudet (joo, niitä lapsiperheessä tulee), kihomadot, täit, oksennustaudit jne jne. Jos olet omistautunut äiti, niin kaikki menee hienosti. Mutta jos koet että vapautesi on viety, ja haluat kynsin ja hampain pitää kiinni entisestä elämästäsi ja egostasi, se tulee olemaan tuskaa. Olet saanut "elää vapaana" tuohon ikään asti. Ja usko pois, et itse ymmärrä nyt mitä se tarkoittaa, mutta sitten kun olet synnyttänyt oman vauvasi, ymmärrät mistä puhun. Elämäsi muuttuu täysin, ja ajassa taaksepäin ei voi enää mennä. Lapsen saaminen muuttaa kaiken, kaiken! Kysele tuttaviltasi mitä eka vauvavuosi OIKEASTI on, yleensä näistä asioista ei puhuta ääneen, harva kehtaa kertoa totuuden siitä miten rankkaa se on. Moni esittää täydellistä puhtoista pullantuoksuista mammaa, mutta kyseleppä tuttaviltasi mitä lapsen saaminen tekee omalle vartalolle, parisuhteelle, omalle jaksamiselle jne. Jos edelleen haluat lapsen (muista että pienestä suloisesta vauvasta kasvaa myös joku päivä itsenäisen vttumainen teini) niin onnea yritykselle ja älä oleta että kaikki menee niin kuin mielikuvissasi, sillä usein kaikki menee juuri aivan toisin kuin koskaan osasit odottaa. Ja loppuun vielä, että en ole koskaan katunut lapsiani, älä ymmärrä väärin- mutta halusin kertoa nurjasta puolesta, josta harvoin kukaan sanoo mitään. Silti äitiys on hienointa mitä olen kokenut. Mutta välillä aivan täyttä pskaa.
Täyttä negatiivista shittiä. Lapseni oli pienenä vain kerran kipeä eikä jaksanut leikkiä eikä se nyt mitään aivan kamalaa ollut.
Mitään ylläolevista ei ollut, ei valvomista, vain pienehköjä hetkiä.
Kaikki meni hyvin.
Miksi tämmöinen negatiivinen ihminen tulee tänne ilkkumaan?
Itsekin mietin, että jos kauhean negatiivisia juttuja haluaisi vauvavuodesta kuulla niin ei ainakanaan minulta kannata kysyä.
Esikoisen vauvavuosi oli niin uskomattoman ihanaa aikaa. Tokan vauvavuosikaan ei ollut kamala vaikka ei tietenkään samanlainen kuin esikoisen kun siinä samassa hoiti kaksivuotiasta, mutta ei se vauva siitä ajasta hankalampaa tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin näin että oletko vapaudenhaluinen ihminen??? Sillä lapsen saaminen vie kaiken vapauden hetkeksi, vaikka et sitä nyt uskoisikaan. Ensimmäiset n. 5 vuotta on aikamoista rumbaa; yövalvomiset, taaperon tempaukset, uhmaikä, päiväkotirumba- viemiset ja hakemiset( täyttä hlvettiä), flunssat, sairaudet (joo, niitä lapsiperheessä tulee), kihomadot, täit, oksennustaudit jne jne. Jos olet omistautunut äiti, niin kaikki menee hienosti. Mutta jos koet että vapautesi on viety, ja haluat kynsin ja hampain pitää kiinni entisestä elämästäsi ja egostasi, se tulee olemaan tuskaa. Olet saanut "elää vapaana" tuohon ikään asti. Ja usko pois, et itse ymmärrä nyt mitä se tarkoittaa, mutta sitten kun olet synnyttänyt oman vauvasi, ymmärrät mistä puhun. Elämäsi muuttuu täysin, ja ajassa taaksepäin ei voi enää mennä. Lapsen saaminen muuttaa kaiken, kaiken! Kysele tuttaviltasi mitä eka vauvavuosi OIKEASTI on, yleensä näistä asioista ei puhuta ääneen, harva kehtaa kertoa totuuden siitä miten rankkaa se on. Moni esittää täydellistä puhtoista pullantuoksuista mammaa, mutta kyseleppä tuttaviltasi mitä lapsen saaminen tekee omalle vartalolle, parisuhteelle, omalle jaksamiselle jne. Jos edelleen haluat lapsen (muista että pienestä suloisesta vauvasta kasvaa myös joku päivä itsenäisen vttumainen teini) niin onnea yritykselle ja älä oleta että kaikki menee niin kuin mielikuvissasi, sillä usein kaikki menee juuri aivan toisin kuin koskaan osasit odottaa. Ja loppuun vielä, että en ole koskaan katunut lapsiani, älä ymmärrä väärin- mutta halusin kertoa nurjasta puolesta, josta harvoin kukaan sanoo mitään. Silti äitiys on hienointa mitä olen kokenut. Mutta välillä aivan täyttä pskaa.
Täyttä negatiivista shittiä. Lapseni oli pienenä vain kerran kipeä eikä jaksanut leikkiä eikä se nyt mitään aivan kamalaa ollut.
Mitään ylläolevista ei ollut, ei valvomista, vain pienehköjä hetkiä.
Kaikki meni hyvin.
Miksi tämmöinen negatiivinen ihminen tulee tänne ilkkumaan?
Musta ihan realistinen kuvaus. Negatiivista shittiä tuo ei ole nähnytkään. Täältä voisin ampua sitä täyslaidallisen, mutta sitähän ei kysytty eikä kukaan halua tietää. T: erityisaikuisen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin näin että oletko vapaudenhaluinen ihminen??? Sillä lapsen saaminen vie kaiken vapauden hetkeksi, vaikka et sitä nyt uskoisikaan. Ensimmäiset n. 5 vuotta on aikamoista rumbaa; yövalvomiset, taaperon tempaukset, uhmaikä, päiväkotirumba- viemiset ja hakemiset( täyttä hlvettiä), flunssat, sairaudet (joo, niitä lapsiperheessä tulee), kihomadot, täit, oksennustaudit jne jne. Jos olet omistautunut äiti, niin kaikki menee hienosti. Mutta jos koet että vapautesi on viety, ja haluat kynsin ja hampain pitää kiinni entisestä elämästäsi ja egostasi, se tulee olemaan tuskaa. Olet saanut "elää vapaana" tuohon ikään asti. Ja usko pois, et itse ymmärrä nyt mitä se tarkoittaa, mutta sitten kun olet synnyttänyt oman vauvasi, ymmärrät mistä puhun. Elämäsi muuttuu täysin, ja ajassa taaksepäin ei voi enää mennä. Lapsen saaminen muuttaa kaiken, kaiken! Kysele tuttaviltasi mitä eka vauvavuosi OIKEASTI on, yleensä näistä asioista ei puhuta ääneen, harva kehtaa kertoa totuuden siitä miten rankkaa se on. Moni esittää täydellistä puhtoista pullantuoksuista mammaa, mutta kyseleppä tuttaviltasi mitä lapsen saaminen tekee omalle vartalolle, parisuhteelle, omalle jaksamiselle jne. Jos edelleen haluat lapsen (muista että pienestä suloisesta vauvasta kasvaa myös joku päivä itsenäisen vttumainen teini) niin onnea yritykselle ja älä oleta että kaikki menee niin kuin mielikuvissasi, sillä usein kaikki menee juuri aivan toisin kuin koskaan osasit odottaa. Ja loppuun vielä, että en ole koskaan katunut lapsiani, älä ymmärrä väärin- mutta halusin kertoa nurjasta puolesta, josta harvoin kukaan sanoo mitään. Silti äitiys on hienointa mitä olen kokenut. Mutta välillä aivan täyttä pskaa.
Täyttä negatiivista shittiä. Lapseni oli pienenä vain kerran kipeä eikä jaksanut leikkiä eikä se nyt mitään aivan kamalaa ollut.
Mitään ylläolevista ei ollut, ei valvomista, vain pienehköjä hetkiä.
Kaikki meni hyvin.
Miksi tämmöinen negatiivinen ihminen tulee tänne ilkkumaan?
Jos joku on shittiä, niin se on tuo lausahduksesi että lapsesi oli pienenä KERRAN kipeänä. Niin varmaan! Aika kultaa muistot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin näin että oletko vapaudenhaluinen ihminen??? Sillä lapsen saaminen vie kaiken vapauden hetkeksi, vaikka et sitä nyt uskoisikaan. Ensimmäiset n. 5 vuotta on aikamoista rumbaa; yövalvomiset, taaperon tempaukset, uhmaikä, päiväkotirumba- viemiset ja hakemiset( täyttä hlvettiä), flunssat, sairaudet (joo, niitä lapsiperheessä tulee), kihomadot, täit, oksennustaudit jne jne. Jos olet omistautunut äiti, niin kaikki menee hienosti. Mutta jos koet että vapautesi on viety, ja haluat kynsin ja hampain pitää kiinni entisestä elämästäsi ja egostasi, se tulee olemaan tuskaa. Olet saanut "elää vapaana" tuohon ikään asti. Ja usko pois, et itse ymmärrä nyt mitä se tarkoittaa, mutta sitten kun olet synnyttänyt oman vauvasi, ymmärrät mistä puhun. Elämäsi muuttuu täysin, ja ajassa taaksepäin ei voi enää mennä. Lapsen saaminen muuttaa kaiken, kaiken! Kysele tuttaviltasi mitä eka vauvavuosi OIKEASTI on, yleensä näistä asioista ei puhuta ääneen, harva kehtaa kertoa totuuden siitä miten rankkaa se on. Moni esittää täydellistä puhtoista pullantuoksuista mammaa, mutta kyseleppä tuttaviltasi mitä lapsen saaminen tekee omalle vartalolle, parisuhteelle, omalle jaksamiselle jne. Jos edelleen haluat lapsen (muista että pienestä suloisesta vauvasta kasvaa myös joku päivä itsenäisen vttumainen teini) niin onnea yritykselle ja älä oleta että kaikki menee niin kuin mielikuvissasi, sillä usein kaikki menee juuri aivan toisin kuin koskaan osasit odottaa. Ja loppuun vielä, että en ole koskaan katunut lapsiani, älä ymmärrä väärin- mutta halusin kertoa nurjasta puolesta, josta harvoin kukaan sanoo mitään. Silti äitiys on hienointa mitä olen kokenut. Mutta välillä aivan täyttä pskaa.
Täyttä negatiivista shittiä. Lapseni oli pienenä vain kerran kipeä eikä jaksanut leikkiä eikä se nyt mitään aivan kamalaa ollut.
Mitään ylläolevista ei ollut, ei valvomista, vain pienehköjä hetkiä.
Kaikki meni hyvin.
Miksi tämmöinen negatiivinen ihminen tulee tänne ilkkumaan?
Ap on 42- vuotias, ja 42-vuotiaalle kannattaa kertoa totuus, sillä hän ei ainakaan vuosi vuodelta nuorene. Äitiys ei ole helppoa, paitsi ehkä niille, jotka vievät vauvan 9-kuisena hoitoon, eivätkä edes huomaa onko lapsi kipeä vai ei. Vauvavuodet kuluu yllättävän helposti ja nopeasti, kun ei itse hoida vauvaa kuin pari tuntia iltaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mulla ei olisi kierukkaa niin tulisin todnäk raskaaksi ekasta kierrosta. Jokainen raskauteni on alkanut helposti. Eli aivan hyvin voi tärpätä. Ihan normaali ikä tulla äidiksi. T. N 43 v
Sinä olet varmaankin niitä palstalaisia jotka raskautuisivat 60 v. asti ilman ongelmia.
Ja toi 60 v. olisi varmasti mielestäsi ihan normaali ikä tulla äidiksi.
Hmm, mietin mitä mieltä ovat spesialistit. Jos olis 43 ihan normaali ikä, niin miksi siinä iässä haetaan apua.
Sulle newsflash: ihan kaiken ikäiset hakevat apua hedelmättömyyteen. Joten ei ilmeisesti ole normaalia ikää tulla äidiksi.
Niin tosin tämän palstan nojalla epäilinkin. Aina on jonkun mielestä väärän ikäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lähelle 50v kolmen aikuisen lapsen äiti ja kahden lapsen mummo.
Vauva-aikahan on ihanaa ollut aina, nyt ei enää jaksaisi. Aika monta vaihetta saa lasten kanssa käydä ennen kuin ovat jaloillaan. Jos vielä pitäisi opettaa pyöräilemään, luistelemaan, hiihtämään, seurata läksyjä, valvoa yöllä sairaan lapsen kanssa, odottaa teiniä kotiin, suunnitella lomia jne. Ei kiitos. Nuo ajat on jo eletty.
Tietenkin vanhemmuuteen kasvaa, jos se lapsi siinä on. Jokainen päättää itse, yrittääkö lasta tai ei, toivottavasti jokainen on tyytyväinen valintaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mulla ei olisi kierukkaa niin tulisin todnäk raskaaksi ekasta kierrosta. Jokainen raskauteni on alkanut helposti. Eli aivan hyvin voi tärpätä. Ihan normaali ikä tulla äidiksi. T. N 43 v
Sinä olet varmaankin niitä palstalaisia jotka raskautuisivat 60 v. asti ilman ongelmia.
Ja toi 60 v. olisi varmasti mielestäsi ihan normaali ikä tulla äidiksi.
Hmm, mietin mitä mieltä ovat spesialistit. Jos olis 43 ihan normaali ikä, niin miksi siinä iässä haetaan apua.Sulle newsflash: ihan kaiken ikäiset hakevat apua hedelmättömyyteen. Joten ei ilmeisesti ole normaalia ikää tulla äidiksi.
Niin tosin tämän palstan nojalla epäilinkin. Aina on jonkun mielestä väärän ikäinen.
Jostain niiden hedelmättömyysklinikoiden ja lääkäreidenkin on saatava tulonsa... Olen joskus kuullut sanottavan, että epäeettistä toimintaa, monesti rohkaisevat keski-ikäisiä naisia jatkamaan ja jatkamaan hoitoja, vaikka vuosikausia- vaikka näkevät että lasta ei vaan tule.
Onko naiset tyhmiä? Eihän vauvakuume liity mitenkään miehiin?
Vierailija kirjoitti:
Onko naiset tyhmiä? Eihän vauvakuume liity mitenkään miehiin?
Eipä juuri, mieskuume on erikseen.
Tiedän naisen, joka sai lapset 46-, 47- ja 48-v ja ihan luomusti, koska siihen aikaan mitään hedelmöityshoitoja ollut olemassakaan. Lasten äiti eli yli 90-vuotiaaksi. Isä kyllä kuoli jo 20 v aiemmin, mutta oli lapset kuitenkin jo aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän naisen, joka sai lapset 46-, 47- ja 48-v ja ihan luomusti, koska siihen aikaan mitään hedelmöityshoitoja ollut olemassakaan. Lasten äiti eli yli 90-vuotiaaksi. Isä kyllä kuoli jo 20 v aiemmin, mutta oli lapset kuitenkin jo aikuisia.
Huhuhu! Hahaha! Suositteletko tätä ratkaisua? Varmaan hiton kivaa paapoa 2, 3 ja 4-vuotiasta kun "oho?" itselle iskee kuumat aallot ja muut vaihdevuosioireet siinä 50 v. Koska ne vaihdevuodet vaan iskee vaikkei niitä vielä 47 v olisi kuulunut. Ja se VAIKUTTAA jaksamiseen lasten kanssa vaikka olisi iso talo ja vanha mies!
Lisäksi todennäköisyys elää terveenä (ei vaikeasti sairaana tai jopa kuolemansairaana) äitinä lapsesi lapsuus ja nuoruus (18 v) on aiiivan eri luokkaa jos saat lapsen 46 v kuin 20 v aiemmin.
Ainiin. Et maininnut, että lapset olivat terveitä. Varmaan koska eivät ihan olleet?
Jos kyseistä naista on edes olemassa niin epäilen, että oli vain ruma ja arvioit hänen ikänsä naaman perusteella. Eli oikeasti olikin 36, 37 ja 38 lapset saadessaan.
Jos haluaa lapsen, niin ilman muuta kannattaa yrittää. Jokainen miettii nämä omalla kohdallaan ja toimii sen mukaan. Itselleni oli tärkeää saada lapset alle kolmekymppisenä ja muutaman sainkin. Mummoksi tulin 45v.
Ikä ei takaa hyvää vanhemmuutta, lähipiirissä on upeita nippanappa 20v -ikäisiä äitejä ja toisaalta 50v alakouluikäisten stressaantuneita ,eronneita äitejä.