Ensi kertaa lasta yrittämään 42 vuotiaana?

Jos mulla ei olisi kierukkaa niin tulisin todnäk raskaaksi ekasta kierrosta. Jokainen raskauteni on alkanut helposti. Eli aivan hyvin voi tärpätä. Ihan normaali ikä tulla äidiksi. T. N 43 v

Oon ite 23v kohta. Mun äiti oli 38 ja isä 43 kun synnyin.

Ite koen et ei se ikä vaikuttanu muuten kun siten että ihmettelin ittekseni kun muiden vanhemmat on niin nuoria.

Tälleen nuorena aikuisena välillä pohdin et mun vanhemmat alkaa oleen vanhoja ja et mitä teen sitten kun ne ei pärjää omillaan. Välillä mietin et on kiva kun muiden vanhemmat on viel vaikka kuinka nuoria ja siten yhteisiä vuosia riittää enemmän.

Mut tosiasiassa kuolla voi koska vaan. Ja en oo ikinä katunu et voi ei kun oon syntyny niin vanhoille vanhemmille. Joten siitä vaan.

Itse sain ensimmäisen lapseni 23-vuotiaana ja toinen tuli täysin yllätyksenä 43-vuotiaana, ei nimittäin ollut tärpännyt kun yritimme 35-vuotiaasta eteenpäin. Nuorena äitinä tuntui että moni kyseenalaisti että osaanko olla äiti ollenkaan kun olen vielä ihan tyttönen, kaikki tuputtivat neuvoja. Vanhempana kun sain toisen lapseni osasin nauttia äitiydestä täysin eri tavalla ja kasvuympäristö lapselle oli tasaisempi kun oli jo valmiiksi iso talo ja jonkin verran omaisuuttakin kertynyt.

Yrittäkää ihmeessä, toivon teille kaikkea hyvää!

Siskoni synnytti ensimäisen lapsen 45v. Terve lapsi nyt jo aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata. Lpasia tulisi tehdä alle 30 vuotiaana. 

Jos/kun sopivaa kumppania ei ole löytynyt tuossa iässä, niin pitäisikö sun mielestä vaan vetäytyä nurkkaan häpeämään?

Vierailija kirjoitti:

Jos mulla ei olisi kierukkaa niin tulisin todnäk raskaaksi ekasta kierrosta. Jokainen raskauteni on alkanut helposti. Eli aivan hyvin voi tärpätä. Ihan normaali ikä tulla äidiksi. T. N 43 v

Huutonaurua! Mikä siinä oman hedelmällisyyden heikkenemisessä on vaikea niellä, miksi se on kiellettävä? Monen naiseus taitaa olla yksin munasolujen nuorekkuudesta kiinni? Keski-iän kriisi?

T. N42 v (jokainen kolmesta raskaudesta napannut ykkösestä, mutta tuskin nappaisi nyt ihan heti seuraavasta oviksesta. Ainiin olen nuori ja hoikka ja terveellisesti elän, siis kuolematon)

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa,jos parisuhde ja elämäntilanne taloutta myöten on vakaa ja hyvä.On eri asia olla 22v opiskelijapari,jotka tietää,että tilanne paranee töihin pääsyn myötä.Työssä käyvät nuoret isovanhemmat on eri asia kuin 70-80 v.

44v ei voi kokeilla eläkeikäisten kukkarolla vauvan varjolla vaan omat asiat pitää olla kunnossa ja vastuu itsellä lapsesta.

Tulin nelikymppisenä äidiksi. Molemmat vanhemmat olivat tilanteessa jo varakkaita, hyvissä työsuhteissa ja hyvässä toimintakyvyssä. Vanhusten toimintakyky ei enää ollut niin merkityksellistä. Kivahan se on, että on vielä isovanhempia osallistumaan halutessaan niin toiminnallisesti kuin taloudellisesti, mutta ei se ole niin tärkeää enää tässä vaiheessa.

Munasolut vanhenevat koko ajan kehossa ja ikääntyessä kehitysvammaisen lapsen saamisen todennäköisyys kasvaa koko ajan. Lapsi voi olla joko normaali tai sitten tällainen niin sanotusti loppuelämän paijattava. Lycka till joka tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Jos mulla ei olisi kierukkaa niin tulisin todnäk raskaaksi ekasta kierrosta. Jokainen raskauteni on alkanut helposti. Eli aivan hyvin voi tärpätä. Ihan normaali ikä tulla äidiksi. T. N 43 v

Elät iässä jossa hedelmällisyys laskee jyrkimmin ja edellisestä kerrasta kun tulit raskaaksi on mitä ilmeisimmin vähintään vuosi, joten ei, et voi mitenkään tietää millainen hedelmällisyytesi on tällä hetkellä. Tuo on aika rankkaa itsepetosta.

Jaa, mitäs sä olet tähän asti puuhannut. Lapset kannattaa tehdä aina nuorena, ei niin väsy sitten. Onnea kuitenkin yritykseen. Meillä on suvussa saatu kolmekin peräkkäin 40- kymppisellä. Ihmiset ovat nykyään sentään fyysisesti terveempiä. Eikä minulla ainakaan lapsille ole uhrattu 24/ 7. Se on ihan höpöä. Lapset ovat ihania, toosi tylsää ois vanheta ilman lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mulla ei olisi kierukkaa niin tulisin todnäk raskaaksi ekasta kierrosta. Jokainen raskauteni on alkanut helposti. Eli aivan hyvin voi tärpätä. Ihan normaali ikä tulla äidiksi. T. N 43 v

Elät iässä jossa hedelmällisyys laskee jyrkimmin ja edellisestä kerrasta kun tulit raskaaksi on mitä ilmeisimmin vähintään vuosi, joten ei, et voi mitenkään tietää millainen hedelmällisyytesi on tällä hetkellä. Tuo on aika rankkaa itsepetosta.

Ei tuo minun mielestäni ole välttämättä itsepetosta, vaan itsetuntemusta. Kyllähän nainen tuntee kehostaan, painaako premenopaussi jo päälle. Hedelmällisyyden hiipuminen ilmenee esimerkiksi kuukautiskierron lyhenemisenä. Tosin sekään ei välttämättä kerro vielä mitään - itselläni kierto oli jo lyhentynyt, ja tulin helposti raskaaksi.

Oma lukunsa on myös se, jatkuuko raskaus loppuun saakka, mutta N43 puhuu tuossa yllä vain raskaaksi tulemisesta.

N42.

Vierailija kirjoitti:

Niin, tänään taas ollu niin sekavat ajatukset, että siksi tänne kirjoitin. Jos tulis vielä uusia näkökulmia, vaikka tässä kaikkea on itsekin aatellu, ja miehen kanssa myös väännetty ja käännetty. Toki tajuan, että pitäis vaan antaa palaa tässä samalla sekunnilla, ettei tässä mietiskellä oikein voi enää. Ihan karsee tilanne ja toivon että loppuis nää kaikki ajatukset nyt heti ja palais rauha.

Ap

Täällä saamasi vastaukset, puolesta ja vastaan, eivät tuo tuota toivomaasi mielenrauhaa, valitettavasti. Itse olin 40 ainokaiseni saadessani ja tänään 51 vuotiaana mietin edelleenkin "teinkö oikean ratkaisun". Rakastan lastani yli kaiken, mutta siitä huolimatta olen miettinyt tekisinkö samoin enää tänä päivänä jos joku kysyisi mielipidettäni "vanhana äidiksi tulemisesta". Voisin kuvitella jos yllätysraskautta ei kohdalleni olisi sattunut, olisin pähkäillyt ihan tuota samaa, olin sinkku 38 vuotiaaksi. Omalla kokemuksella "neuvoisin" kuitenkin unohtamaan "haluanko lapsen" mietinnän ja keskittymään teihin kahteen! Kysykää itseltänne ja toisiltanne, onko hän oikeasti sellanen ihminen jonka kanssa haluaisit lapsen, kaikkine hänen hyvine/huonoine piirteineen? Parisuhteenne kestosta ja jatkumisesta lapsella tai ilman ei koskaan ole takeita, olisiko hän eronkin tullessa se ihminen jonka kanssa voisit jakaa kasvatusvastuut, oletteko samaa mieltä lapsen kasvatuksesta ym. Mikä on teille itsellenne tärkeää lapsen kasvatuksessa? Miten, missä, kuka ja milloin hoitaa sitä lasta? Salliiko mol taloudellinen tilanne lapsen, vakiotulot myös äidillä äitiysloman/kodinhoitotuen jälkeen? Ettei tulis riitaa..Paljon kysymyksiä vastattavax ennenkuin saatte vastauksen alkuperäiseen kysymykseen eli vaatii keskustelua ja keskustelua toistenne kanssa, ulkopuolisten mielipiteillä, pelottelulla jne et mielenrauhaa saa koskaan, ja lopulta ei sillä pitäis olla edes väliä mitä muut ajattelee! Elämäntilanteet ym suhteet vaihtelee mutta lasta tulisitte molemmat mitä todennäköisemmin kyllä rakastamaan ❤ Paljon ois "kaikkien kokemuksella" kerrottavaa ja huomioitavaa mutta teidän pitää tehdä itse nuo omat kokemuksenne 😊

Ehdottomasti yritätte <3 Meillä on 2 pientä lasta, ja nää on kyllä parasta mun elämässä <3 Luulen, että kadutte myöhemmin, jos ette yritä.

N32

Ps. Tiedän kyllä useammankin +40v raskaana olleen naisen.

Minä sain lapset kun olin 41 ja 43. Helposti ja juuri silloin kuin halusin.

Parempi äiti olen kuin äitini joka pamahti paksuksi parikymppisenä ja on myö isoäitinä ollut täysi paska.

Meikä yrittää jatkuvasti vaikka ikää on jo 50.

M50

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.

Tää on maailman väsynein periustelu. Olen 44v ja raskaana ja olen minäkin yli 60 kun lapsi täysi-ikäinen, eli vielä monta vuotta työelämässä, aktiivinen ja hyväkuntoinen.

Mun äiti oli 20 kun sai minut. Todella paska äiti ja kertaakaan ei ole jaksanut lapsenlapsiaan hoitaa, ensimmäisen sai 50-vuotiaana eikä silloinkaan jaksanut.

Mun isoäiti taas on ihana, eli 96-vuotiaaksi ja hoiti lapsenlapsenlapsiaan ja oli rakastava ja lämmin.

Vaikka olisi 60 kun lapsi aikuistuu ehtii hyvinkin nähdä lapsenlapset ja hoitaakin niitä.

Mutta ikä ei ole mikään tae hyvästä isovanhemmuudesta.

Heippa! Minäkin 44 v ja raskaana. Tsemppiä. Jollain alkanut 42 v vaihdevuodet. Kirjoitti siis tähän ketjuu, voi raukkaa.. On meitä moneen junaan...

Kannattaa yrittää jos oikeesti lapsen haluutte. Mun äiti sai siskoni 41 vuotiaana ja heti ekalla yrittämällä. Tiedän myös yhden tutun joka saanu 44 vuotiaana lapsen. Hyvin mahdollista on että onnistuu vielä ja jos ei ala kuulumaan niin lääkäriin selvittään syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.

Tää on maailman väsynein periustelu. Olen 44v ja raskaana ja olen minäkin yli 60 kun lapsi täysi-ikäinen, eli vielä monta vuotta työelämässä, aktiivinen ja hyväkuntoinen.

Mun äiti oli 20 kun sai minut. Todella paska äiti ja kertaakaan ei ole jaksanut lapsenlapsiaan hoitaa, ensimmäisen sai 50-vuotiaana eikä silloinkaan jaksanut.

Mun isoäiti taas on ihana, eli 96-vuotiaaksi ja hoiti lapsenlapsenlapsiaan ja oli rakastava ja lämmin.

Vaikka olisi 60 kun lapsi aikuistuu ehtii hyvinkin nähdä lapsenlapset ja hoitaakin niitä.

Mutta ikä ei ole mikään tae hyvästä isovanhemmuudesta.

Kuusikymppinen ei tosiaan välttämättä ole enää aktiivinen ja/tai hyväkuntoinen vaikka kuinka 44-vuotiaana niin julistaisi. Sitä alkaa herkästi tulla kaikenlaista ikääntymisen tuomaa kremppaa (jotka tosiaan iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta/pahenee nopeasti) tuossa iässä eikä se katso tippaakaan sitä mitä itse haluaa tai onko vielä alaikäisiä lapsia kasvatettavana.

Edes oman isoäidin pitkä ja terve elämä ei ole tae mistään. 

Anna palaa! T: 43 vuotias isä

Sanoisin näin että oletko vapaudenhaluinen ihminen??? Sillä lapsen saaminen vie kaiken vapauden hetkeksi, vaikka et sitä nyt uskoisikaan. Ensimmäiset n. 5 vuotta on aikamoista rumbaa; yövalvomiset, taaperon tempaukset, uhmaikä, päiväkotirumba- viemiset ja hakemiset( täyttä hlvettiä), flunssat, sairaudet (joo, niitä lapsiperheessä tulee), kihomadot, täit, oksennustaudit jne jne. Jos olet omistautunut äiti, niin kaikki menee hienosti. Mutta jos koet että vapautesi on viety, ja haluat kynsin ja hampain pitää kiinni entisestä elämästäsi ja egostasi, se tulee olemaan tuskaa. Olet saanut "elää vapaana" tuohon ikään asti. Ja usko pois, et itse ymmärrä nyt mitä se tarkoittaa, mutta sitten kun olet synnyttänyt oman vauvasi, ymmärrät mistä puhun. Elämäsi muuttuu täysin, ja ajassa taaksepäin ei voi enää mennä. Lapsen saaminen muuttaa kaiken, kaiken! Kysele tuttaviltasi mitä eka vauvavuosi OIKEASTI on, yleensä näistä asioista ei puhuta ääneen, harva kehtaa kertoa totuuden siitä miten rankkaa se on. Moni esittää täydellistä puhtoista pullantuoksuista mammaa, mutta kyseleppä tuttaviltasi mitä lapsen saaminen tekee  omalle vartalolle, parisuhteelle, omalle jaksamiselle jne. Jos edelleen haluat lapsen (muista että pienestä suloisesta vauvasta kasvaa myös joku päivä itsenäisen vttumainen teini) niin onnea yritykselle ja älä oleta että kaikki menee niin kuin mielikuvissasi, sillä usein kaikki menee juuri aivan toisin kuin koskaan osasit odottaa. Ja loppuun vielä, että en ole koskaan katunut lapsiani, älä ymmärrä väärin- mutta halusin kertoa nurjasta puolesta, josta harvoin kukaan sanoo mitään. Silti äitiys on hienointa mitä olen kokenut. Mutta välillä aivan täyttä pskaa.