Lue keskustelun säännöt.
Ensi kertaa lasta yrittämään 42 vuotiaana?
Niin, aiemmin mun suhteet ollu niin huonoja tai muuten vaan erikoisia, että lapsia en ole halunnut. Se on vain jäänyt kaiken muun vatjoon. Nyt ensimmäistä kertaa sellainen mies ja suhde, että jonkinlainen vauvakuume on tullut ensimmäistä kertaa eläissäni päälle. Miten on, annetaanko palaa vai pitäisikö koko homma unohtaa? On todella ristiriitainen olo asian suhteen, koska asia ei ole aiemmin mieltä vaivannut.
Kommentit (741)
Olen hiukan samassa tilanteessa kuin ap, tosin ilman parisuhdetta. Olen 40v ja olen aina ollut varma siitä etten halua lapsia, mutta nyt viime aikoina olen alkanut miettiä että ehkä jos sittenkin. Välillä tajuan jopa kaipaavani omaa lasta. Tämä on hyvin hämmentävää, sillä koskaan aikaisemmin ei ole ollut pienintäkään vauvakuumetta ja olen lähinnä inhonnut ajatusta lapsista. Äidiksi tuleminen ei toki ole aivan ajankohtaista koska en ole parisuhteessa ja haluaisin tarjota mahdolliselle lapselleni turvallisen ydinperheen eli olisin mieluiten naimisissa lapsen saadessani. Myös se fakta, että olisin yli 60v lapsen täyttäessä 20 mietityttää - olisinko liian vanha? Ja tietystikään ei ole varmaa tulinko edes raskaaksi.
Kertokaa kokemuksianne yli 40v äidiksi tulleet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.
Tää on maailman väsynein periustelu. Olen 44v ja raskaana ja olen minäkin yli 60 kun lapsi täysi-ikäinen, eli vielä monta vuotta työelämässä, aktiivinen ja hyväkuntoinen.
Millä matikalla sä olet monta vuotta työelämässä siinä vaiheessa, kun lapsi on täysi-ikäinen (=18 vuotta)? Vai ajatteletko, että siinä vaiheessa eläkkeelle jäädään 70-vuotiaana?
Eläkeikä nousee varmasti yli 70 tuohon mennessä.
Taas täällä kaikki (varmaan yksi tai kaksi samaa naista useassa kommentissa) kiljuu "vauva ihanaa! Mä tulin ykkösestä raskaaksi 45 v, olen hoikka ja parempi äiti kuin joku wt-teiniäiti 25v! Tuu säkin mukaan 40+ äitikerhoon!"
Jos haluatte lapsen niin antakaa palaa! Ja menkää pian gynelle ja lapsettomuusklinikalle katsomaan koitetaanko sinun vai lahjoitetuin munasoluin, entä liikkuuko miehen siittiöt. Uskon, että jaksatte vielä hoitaa lapsen, miksette jaksaisi.
Itselläni on neljä lasta ja rehellisesti ensimmäisten kahden kanssa oli helpointa jaksaa. Ensimmäisen kanssa kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Toisen kanssa näki sen kaiken sisarusten söpön puuhastelun ensimmäistä kertaa. Kolmannen kanssa oli jo aika kiire vaikka ihanaa. Neljännen kanssa uhmakohtaukset alkoi jo v*tuttaa vähän liikaa, joten neljä riitti meille. En siis jaksaisi uutta kierrosta. Mutta jos ei ole vielä saanut kokea vanhemmuuden ihmeitä niin kyllä ne vielä jaksaa ihmetyttää ja palkita ekan kanssa aivan varmasti.
Olette pärjänneet nelikymppisiksi ilman lasta, mutta toisaalta ehkä nyt onkin uudenlaisen elämänvaiheen aika. Olisitte muuten varmaan aika varmoja, ettei lapsiperhe-elämä kiinnosta koskaan. Sanoisin, että heittäytykää ja yrittäkää, jos vaikka nappaisikin. Hyvä kuitenkin, että se ei ole päähänpinttymä ja arvostatte elämäänne kaksinkin jos lasta ei sitten tulekaan. Kannattaa nyt alkuun miettiä kuinka pitkälle olette valmiit menemään lapsen saadaksenne. Yrittämään vain luomuna, keinohedelmöityksellä, lahjoitetuin sukusoluin, adoptiojonoon (adoption ikäraja taitaa olla 45)?
Nimenomaan hyvä pitää sillälailla jalat maassa, että ymmärtää, ettei lapsen saanti ole enää itsestäänselvyys, jotkut jäävät lapsettomaksi vaikka alkaisivat yrittää parikymppisenä (vaikka 40+ äitikerhossa kaikki hedelmällisyysongelmat kielletään). On erittäin tärkeää osata arvostaa yhteistä elämäänne myös kaksin jos lasta ei tulekaan. Mutta jos haluatte lapsen niin toivon todella, että sen saatte. Onnea yritykseen!
Vierailija kirjoitti:
Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.
Mitä sitten? Onhan se paljon hienompaa viettää kuusikymppisiään kivan 18-vuotiaansa kanssa kun lapsettomana. Itse sain kuopukseni 42-vuotiaana. Lapsi nyt 10v ja aivan ihanaa elämää elämme hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Varaudu sitten erikoislapseen. Kun molemmat vanhemmat ovat vanhoja, on tälle jo melko iso todennäköisyys. Voi olla melkoinen muutos dink-elämästä erikoislapsen loppuiän hoitajaksi.
Omalla kohdalla voin sanoa, että teettäisin abortin epäröimättä jos sikiö osoittautuisi vammaiseksi raskausaikana. Jos vamma tulisi ilmi vasta syntymän jälkeen, asialle ei tietenkään voisi enää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sä täällä jankkaat, ap - yritystä, yritystä nyt - kello kilkattaa!
Kannattaa ehdottomasti kuunnella omia toiveita eli jos oikeasti haluat, niin anna palaa. Varmasti iäkkäämmällä äidillä löytyykin enemmän elämänkokemusta kasvatustehtävään ja vakaa parisuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla alkoi vaihdevuodet tuossa iässä.
Mä olen nyt 52 eikä mulla ole vielä vaihdevuodet alkaneet. Lapset saanut olen 35, 38 ja 41-vuotiaana.
Kannustan sinua. Nyt sitten vaan heti kokeilemaan. Älä aikaile! Nyt!
Me ollaan niin yksilöitä jokainen, että tuo biologia heittää näköjään yli kymmenen vuottakin....
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa ehdottomasti kuunnella omia toiveita eli jos oikeasti haluat, niin anna palaa. Varmasti iäkkäämmällä äidillä löytyykin enemmän elämänkokemusta kasvatustehtävään ja vakaa parisuhde.
No tuo elämänkokemus voi pitää paikkaansa jos elämstä osaa oppia. Vakaa parisuhde on kysymysmerkki jo on 40-vuotiaaksi ryssinyt kaikki aiemmat suhteensa ja nyt taas uusi suhde. Voi olla vakaa tai sitten ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äitini jäi eläkkeelle 60-vuotiaana samaan aikaan, kun itse kirjoitin ylioppilaaksi 19-vuotiaana. Kokemusasiantuntijana en oikein tajua, miksi tää on jonkun mielestä voivoteltava asia... Musta oli pikemminkin kivaa, että opiskeluaikana äiti oli kotona ja saatoin esim. tenttiin lukiessa palata äidin passattavaksi lapsuudenkotiin :)
Näin jälkikäteen ajateltuna hyödyin "iäkkäistä" vanhemmista myös materiaalisesti. Meillä oli varaa matkustaa ja asua mukavasti, koska vanhemmat olivat jo edenneet urallaan. Vieläkään yli 70-vuotiaat vanhempani eivät ole mitenkään väsyneitä, vaan pikemminkin sanovat, että nuoret lapset pitävät heidätkin nuorenmielisinä.
Siispä Ap, yritä vaan rohkeasti! Pidän teille peukkuja!
Hei, täällä 41-vuotias kolmatta lastaan odottava nainen. Kaksi ensimmäistä sain kaksikymppisenä. Tuli ero ja uusi suhde, päätettiin antaa tälle mahdollisuus ja 1,5 vuotta siinä meni. Olin jo aikalailla menettänyt toivon asian suhteen, mutta niinpä vain sitten onnistui ihan luomusti. Meillekin suositeltiin jo IVF hoitoa, mutta ei sitä ehditty aloittaa. Toki kovin alussa vielä ollaan ja mitä vaan voi tapahtua, päivä kerrallaan tässä mennään. Jos ap haluat lapsen, niin suosittelisin kyllä gynekologilla käyntiä heti alkuunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin sain esikoiseni ja ainokaiseni 42-vuotiaana, tulin luomusti raskaaksi ja lapsi erittäin toivottu. Täysin terve tyttö, nyt 7 v., kaikki on mennyt hyvin. Kuten moni muukin on jo sanonut, niin yrittäkää, jos vähänkin siltä tuntuu - yrittämättä jättämistä katuisitte varmasti enemmän!
Ei kannata. Lpasia tulisi tehdä alle 30 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.
Mikä onni olisikaan, että lapsi saisi pitää äitinsä ainakin 18-vuotiaaksi asti ja äiti lapsensa 18 vuotta!
Tässä oli kommentti siitä, että sinun on oltava periaatteessa valmis luopumaan omasta elämästäsi toisen hyväksi pitkäksi aikaa ja periaatteessa loppuelämäksesi. Jos on apua lapsen hoitoon saatavill myös esim. loma-aikoihin tai pystyt mAksamaan tällaisesta lapsenhoidon palvelusta, Yritä ihmeessä ja älä aikaile. Onnea elämääsi mitä teetkin!
Jos suvussa lapsettomuutta ja vähälapsisia,kannatta myös hyvin lyhyen yrittämisen jälkeen hakeutua lapsettomuushoitoihin.Itse hankkksin ovulaatiomittarin heti ja olisin tosi reippaana silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit yli 60v kun lapsi täyttää 18v.
Tää on maailman väsynein periustelu. Olen 44v ja raskaana ja olen minäkin yli 60 kun lapsi täysi-ikäinen, eli vielä monta vuotta työelämässä, aktiivinen ja hyväkuntoinen.
Mun äiti oli 20 kun sai minut. Todella paska äiti ja kertaakaan ei ole jaksanut lapsenlapsiaan hoitaa, ensimmäisen sai 50-vuotiaana eikä silloinkaan jaksanut.
Mun isoäiti taas on ihana, eli 96-vuotiaaksi ja hoiti lapsenlapsenlapsiaan ja oli rakastava ja lämmin.
Vaikka olisi 60 kun lapsi aikuistuu ehtii hyvinkin nähdä lapsenlapset ja hoitaakin niitä.
Mutta ikä ei ole mikään tae hyvästä isovanhemmuudesta.
Tähän on nyt ihan pakko sanoa, että sinä et voi mitenkään etukäteen tietää missä kunnossa sinä tulet olemaan 60-vuotiaana. Tietysti riskit on aina olemassa vaikka tekisi lapset parikymppisenä, mutta siinä puhutaan jo aivan eri suuruusluokan todennäköisyyksistä vakavalle sairastumiselle ja kuolemalle ennen lapsen täysikäisyyttä kun ikää on mittarissa 20 vuotta enemmän. Esimerkiksi sydänkohtaus tai tappava syöpä 30-vuotiailla ovat hirveän harvinaisia, 50-vuotiailla jo ihan arkipäivää.
En missään nimessä yritä kieltää ketään hankkimasta lapsia kypsemmällä iällä ja itsekin suunnittelen nyt 39-vuotiaana vielä toista lasta. Mutta faktoja on turha vähätellä. Todennäköisyys, että nelikymppisenä tehdyt lapset joutuvat kasvamaan ilman kahta tervettä vanhempaa on huomattavasti suurempi kuin 10-20 vuotta nuorempana tehdyillä lapsilla. Tämä on nyt vaan tosiasia, jolta on turha yrittää piiloutua.
Kannattaa,jos parisuhde ja elämäntilanne taloutta myöten on vakaa ja hyvä.On eri asia olla 22v opiskelijapari,jotka tietää,että tilanne paranee töihin pääsyn myötä.Työssä käyvät nuoret isovanhemmat on eri asia kuin 70-80 v.
44v ei voi kokeilla eläkeikäisten kukkarolla vauvan varjolla vaan omat asiat pitää olla kunnossa ja vastuu itsellä lapsesta.
Sopikaa että jätätte ehkäisyn ja katsotte mitä tapahtuu. Mitään hoitoja en kyllä aloittaisi mutta jos luomuraskaus alkaa niin sitten on vauvan tarkoitus tulla. Hyväksykää molemmat vaihtoehdot!
Millä matikalla sä olet monta vuotta työelämässä siinä vaiheessa, kun lapsi on täysi-ikäinen (=18 vuotta)? Vai ajatteletko, että siinä vaiheessa eläkkeelle jäädään 70-vuotiaana?