Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies rikkoi tahallaan lapsen lelun.
14.05.2019 |
Meillä on 3v ja 6kk ikäinen lapsi. Uhmaikää on ja meillä vanhemmillakin on välillä hermot kireellä. Kuitenkin se olen aina minä joka joutuu laittaa selvästi rajat lapsen uhmailulle. Selittämään miksi jotain ei saa tehdä ja ottamaan lapsen raivot siitä vastaan.
Eilen lapsi tunki omaan rantalelu kastelukannuunsa jonkin esineen ja vaati isältään huutaen noukkimaan sen pois sieltä. En puuttunut tilanteeseen, koska halusin, että isä välillä koittaa oikeasti selvittää konfliktin.
Mitä sitten tapahtui: Miehellä naksahti päässä ja otti sakset ja leikkasi sen muovisen kastelukannun auki ja sanoi, että tossa on.
Lapsi itki ja minä olin ihan ihmeissäni, mitä vittua juuri tapahtui!
Mieheni on yleensä liiankin kiltti, mutta sitten joskus hän pärähtelee tollain. Ikinä ennen ei ole kohdistunut vaan meidän lapseen.
Minä tietysti suutuin miehelleni, että miksi se meni rikkomaan saksilla lapsen lelun. Hän sitten korjasi sen liimalla ja tietysti hävetti jälkeen päin.
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Klassinen kehäpäätelmä...
Teiltä "lapsilla ja aikuisilla samat säännöt"-kohkaajilta unohtuu aina se että lapset ja aikuiset ei voi olla tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden.
Autoritäärinen ja hierarkinen malli on ainoa todistetusti toimiva toimintamalli, riippumatta siitä puhutaanko mikro vai makropopulaatioista. Vaihtoehtoinen malli tunnetaan nimellä ANARKIA, ja tuskin kukaan tosissaan tuota väittää tavoittelemisen arvoiseksi...Myös väite siitä että kaikki tilanteet pitää pystyä ratkaisemaan sivistyneesti, on odotuksena mahdoton ja kelvoton, kahdestakin eri syystä:
1) Lapsi ei ole riittävän tunnekypsä vastaanottamaan rationaalista perustelua, ollessaan itse tunteen palossa. --> Joskus on mentävä sinne samalle tasolle että viesti menee perille.
2) Mikäli mikään lapsen tekemä tempaus ei aiheuta minkäänlaista TUNNEreaktiota kotona,
lapselle ei kehity normaali tunnekontrolli, vaan hän käyttäytyy kuin villieläin myös muissa
ympäristöissä.Tänä lapsen yksilönvapautta ihannoivana aikakautena (koulujenkin auktoriteettiasema rapautunut jo aikoja sitten), valitettavan moni lapsi löytää ne yhteisön rajat vasta siinä vaiheessa, kun elämä jo sellaisella jengalla että touhuun puuttuu Poliisi... tässä kohtaa se toki monella on jo myöhäistä, "vanha koira kun ei istumaan opi"
Tottakai uhmaikä raivarit herättää minussa tunnereaktioita. Minun täytyy olla vaan se tilanteen pomo ja pysyä rauhallisena ja määrätietoisena, eikä alkaa riehumaan. Niin ja en todellakaan estä isää kasvattamasta, pikemmin hän tekee mitä tykkää, esim. tarjoaa karkkia ja herkkua ja tekee syömisestä vaikeaa.
Mikä sinun ongelmasi oikein on? Puhut ensinnäkin aikuisesta lapsesta ja teidän tekemistä kasvatusvirheistänne.Teidän aikaan on ollut ihan erilainen tyyli kasvattaa ja siitä on tultu eteenpäin ja syystäkin.Nyt ei puhuta aikuisesta lapsesta vaan päiväkoti-ikäisestä.Ap
Ei mulla mitään ongelmaa ole, enää...
Mutta sulla ja sun perheellä on kohta, mikäli pidät jääräpäisesti kiinni omasta kannastasi ("mieheni on HIRVIÖ... lapsi PELKÄÄ") , ja demonisoit miestäsi ja kyseenalaistat hänen rooliaan lapsesi silmien edessä.Ole lapsellesi KASVATTAJA, älä KAVERI.
Sun velvollisuutesi on nimenomaan ottaa tuo ensiksi mainittu rooli lapsesi elämässä,
ne kaverit se kyllä löytää sitten itse päiväkodista.Lue nyt ajatuksella läpi nuo kaikki kirjoittamani postaukset, ja yritä ammentaa niistä vähän perspektiiviä.
Ihan kaikkea ei tarvitse copy-pastella siirtää omaan kasvatustyöhösi, mutta jos löydät edes muutaman asian, joissa ET halua mennä samalla tavalla metsään, maksaa vaivan edes harkita, eikös?p.s vaikutat joltain miesasiamieheltä, koska jankutat vaan minun vastuuttomuudestani, en ymmärrä miten saat asian käännettyä niin? Se, että mieheni on sukupuoleltaan mies ei tee hänestä automaattisesti parempaa kasvattajaa.
Niin ja onko nää jotain Jordan Peterson mantroja? Tietääkö kukaan? Ihmeellistä tekstiä.
Ap
Sinä se meistä kahdesta olet se jolla on vain yksi totuus... siis tuo omasi.
Jos kykysi käsitellä kasvatuksellisia erimielisyyksiä oman miehesi kanssa on samaa tasoa kuin annat näissä kirjoituksissasi ymmärtää, en ihmettele että hän on jättäytynyt sivuun kasvattajan roolista...
Jordan Petersonista en ole koskaan kuullutkaan, mutta tiedän monia muita hyviä kirjailijoita ja kirjoja, mikäli aihepiiri kiinnostaa.
Sun pitää ihan ensimmäiseksi punnita omia motiivejasi, miksi ylipäätään avasit tämän aiheen: Halusitko ihan oikeasti puolueettomia vertaiskokemuksia, vai lähditkö hakemaan tsemppauksia jo antamallesi tuomiolle...?
Avasin tämän aiheen, että on jokin paikka mihin purkaa hämmennystäni ja toisekseen mikä saa muuten niin kiltin miehen käyttäytymään tuolla tavalla. Mieheni on mukava ja fiksu ja hyvä isä, mutta tosiaan välillä hän jaksaa yllättää vähän huonolla tavalla.
Saanko yrittää vielä kerran... :)
Aloitetaan asioista joista ollaan samaa mieltä:
1) Lelun rikkominen oli ylireagointi, ja VÄÄRIN
2) Oli sinulta fiksua palata aiheeseen vielä myöhemmin, pelkästään aikuisten kesken.
...Ja sitten asioihin joista ei olla:
Siinä vaiheessa kun ”muki meni nurin”, niin maito oli jo niin sanotusti lattialla... Etkö ymmärrä että puuttumalla tilanteeseen lapsen läsnäollessa ALLEVIIVASIT tuon ylireagoinnin, ja rampautit miehesi auktoriteettia lapsen silmissä???Lapsellasi oli tilaisuus tuosta tilanteesta oppia:
”Kun käyttäydyn näin, MINÄ saan negatiivista huomiota”Sen sijaan, sinun ansiostasi lapsesi oppi seuraavan asian: ”Kun käyttäydyn näin, ISÄ saa negatiivista huomiota, ja MINÄ POSITIIVISTA”
(lapsi todellakin kokee positiivisena kun mielipahaa aiheuttava tilanne saa uuden syyllisen)Jokaisella meistä on oikeus omiin tunteisiin, myös aikuisilla! En ymmärrä miksi teet miehesi ylireagoinnista noin julmetun ison numeron.
Yritäpä miettiä seuraavaa: Jos lapsesi ei kotona voi täysipainoisesti harjoitella tunnekontrolliaan (huom! Tähän harjoitteluun liittyy olennaisena osana vasta-reaktioiden vastaanottaminen), missä kuvittelet tämän taidon kehittyvän? Jos malli kotoa on se, että suuttumuksen tunteita ei vasta-reaktiona näytetä, on lapsella pian aika vääristynyt kuva ihmisten välisestä kanssakäymisestä.
Eli pähkinänkuoressa nyt tämä asia:
”MINIMIZE the damage, don’t MAXIMIZE it!”Ei ei ei... jos aikuinen tekee ylilyönnin, kuuluu siitä nimenomaan sanoa lapselle ja pyytää anteeksi. Näin lapsi oppii että aikuisen reaktio ei ollut oikein, mutta ihmiset tekevät virheitä eikä maailma siihen kaadu. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia...
Joojoo! Mutta SE pyytelee anteeksi, JOKA on väärin tehnyt, ja OMASSA AIKATAULUSSAAN, ilman SIVULLISIA
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan oikein ipanalle,loppuu se pompottelu.
Mä kyllä tosiaan masennuin tästä ketjusta ja vastauksista. Eli toisin sanoen se on vaan sanan helinää, että nykyään kasvatettaisiin sanoittamalla tunteita jos näin moni hyväksyy lelujen rikkomisen AIKUISELTA IHMISELTÄ! Minut on torpattu kasvattajana ja ihmiset ovat itse keksineet skenaarioita minkälaista meidän perheessä on ja en anna mukamas miehelleni tilaa.
Jatkakkaa te muut, minä en enää vastaile.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä tosiaan masennuin tästä ketjusta ja vastauksista. Eli toisin sanoen se on vaan sanan helinää, että nykyään kasvatettaisiin sanoittamalla tunteita jos näin moni hyväksyy lelujen rikkomisen AIKUISELTA IHMISELTÄ! Minut on torpattu kasvattajana ja ihmiset ovat itse keksineet skenaarioita minkälaista meidän perheessä on ja en anna mukamas miehelleni tilaa.
Jatkakkaa te muut, minä en enää vastaile.
Ap.
Tai sen vielä sanon, että osa viesteistä on loukkaavia lastani kohtaan. Hän on muuten hyvin käyttäytyvä ja muut huomioonottava iloinen lapsi. Hänellä nyt vaan sattuu olemaan ihan normaali uhmaikä mikä osoitetaan meille vanhemmille.
Ap
Ja näin apsta tuli uhri ja hän pahoitti mielensä. Miksikö? Oli eriäviä mielipiteitä ja hän otti kaiken itseensä. Kasva ap aikuiseksi ja opettele käsittelemään tunteitasi, myös ikäviä. Muista myös että jos sinusta tuntuu joltakin, se ei tarkoita että olet oikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Klassinen kehäpäätelmä...
Teiltä "lapsilla ja aikuisilla samat säännöt"-kohkaajilta unohtuu aina se että lapset ja aikuiset ei voi olla tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden.
Autoritäärinen ja hierarkinen malli on ainoa todistetusti toimiva toimintamalli, riippumatta siitä puhutaanko mikro vai makropopulaatioista. Vaihtoehtoinen malli tunnetaan nimellä ANARKIA, ja tuskin kukaan tosissaan tuota väittää tavoittelemisen arvoiseksi...Myös väite siitä että kaikki tilanteet pitää pystyä ratkaisemaan sivistyneesti, on odotuksena mahdoton ja kelvoton, kahdestakin eri syystä:
1) Lapsi ei ole riittävän tunnekypsä vastaanottamaan rationaalista perustelua, ollessaan itse tunteen palossa. --> Joskus on mentävä sinne samalle tasolle että viesti menee perille.
2) Mikäli mikään lapsen tekemä tempaus ei aiheuta minkäänlaista TUNNEreaktiota kotona,
lapselle ei kehity normaali tunnekontrolli, vaan hän käyttäytyy kuin villieläin myös muissa
ympäristöissä.Tänä lapsen yksilönvapautta ihannoivana aikakautena (koulujenkin auktoriteettiasema rapautunut jo aikoja sitten), valitettavan moni lapsi löytää ne yhteisön rajat vasta siinä vaiheessa, kun elämä jo sellaisella jengalla että touhuun puuttuu Poliisi... tässä kohtaa se toki monella on jo myöhäistä, "vanha koira kun ei istumaan opi"
No huh, ihanko oikeasti jonkun mielestä autoritatiivinen kasvatus on ainoa toimiva? Auktoritatiivinen kyllä, mutta autoritatiivisessa kasvetaan pelon, uhkausten ja alistumisen ilmapiirissä. Niin ja tarvitaan jatkossa paljon mielenterveys - ja päihdepalveluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinpä se tuppaa menemään, että ns. kilteillä yksilöillä purkautumiset ovat kaikkein rajuimpia. Silloin kannattaa ihan oikeasti varoa, ja sinun tapauksessasi alkaa myös vakavasti miettiä miesvalintasi onnistumista.
Kieltämättä huoli heräsi. Isäni on ollut äärimmäisen väkivaltainen äitiäni kohtaan. Senkään vuoksi en hyväksy mitään pelotteluun viittavia kasvatuskeinoja kotonani.
Ap
En yllättynyt... sulla on samanlainen tausta kuin mun exällä.
Dilemman juurisyykin löytyy tuosta. Lapsuudenkokemuksiesi johdosta olet niin äärimmäisen allerginen ja yliherkistynyt kaikille negatiivisille tunteille, että miehesi näyttäessä suuttumustaan, sinä ylireagoit niihin.
Koska lapsuudessasi suuttumuksen tunteiden näyttäminen johti äärimmäisyyksiin, on sietokykysi näille äärimmäisen heikko —> menet puolustusasemiin välittömästi.
Sun olis hyvä ymmärtää myös omat rajoitteesi tässä asiassa (negatiivisten tunteiden kieltäminen/hautaaminen).
Mikäli et tähän kykene, oma kasvatuksesi tulee olemaan se toinen ääripää, ns. ”Ylikompensointi”
Kannattaa pitää mielessä että samaan lopputulokseen (Narsisti) lapsen kasvatuksessa pääsee kahta tietä:
1) Rakkaudettomuus, väkivalta, kaltoin kohtelu
2) Lapsen yli-idealisointi, ns. ”Curling vanhemmuus”
Yritä löytää miehesi kanssa yhteinen sävel, ja kultainen keskitie noiden kahden edellä mainitun välistä. Opi tunnistamaan myös omat tunnelukkosi, ja ole myös itse valmis muuttumaan soveltuvin osin (päin persettä menee jos miehesi joutuu tarpomaan siellä keskitiellä yksinään, ja sinä temmot äärilaitaan)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä tosiaan masennuin tästä ketjusta ja vastauksista. Eli toisin sanoen se on vaan sanan helinää, että nykyään kasvatettaisiin sanoittamalla tunteita jos näin moni hyväksyy lelujen rikkomisen AIKUISELTA IHMISELTÄ! Minut on torpattu kasvattajana ja ihmiset ovat itse keksineet skenaarioita minkälaista meidän perheessä on ja en anna mukamas miehelleni tilaa.
Jatkakkaa te muut, minä en enää vastaile.
Ap.
Niitä tunteita ei sanoiteta silloin kun on tilanne päällä, vaan silloin kun ollaan rauhoitettu. Oikeastaan toivoisin että kukaan ei olisi keksinyt tuota termiä tunteiden sanoittaminen, koska sillä tunnutaan lähinnä seliteltävän ja oikeuteutettavan lasten huonoa käytöstä. Se sana on r* iskattu tarkoittamaan rajatonta, lepsua kasvatusta.
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Klassinen kehäpäätelmä...
Teiltä "lapsilla ja aikuisilla samat säännöt"-kohkaajilta unohtuu aina se että lapset ja aikuiset ei voi olla tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden.
Autoritäärinen ja hierarkinen malli on ainoa todistetusti toimiva toimintamalli, riippumatta siitä puhutaanko mikro vai makropopulaatioista. Vaihtoehtoinen malli tunnetaan nimellä ANARKIA, ja tuskin kukaan tosissaan tuota väittää tavoittelemisen arvoiseksi...Myös väite siitä että kaikki tilanteet pitää pystyä ratkaisemaan sivistyneesti, on odotuksena mahdoton ja kelvoton, kahdestakin eri syystä:
1) Lapsi ei ole riittävän tunnekypsä vastaanottamaan rationaalista perustelua, ollessaan itse tunteen palossa. --> Joskus on mentävä sinne samalle tasolle että viesti menee perille.
2) Mikäli mikään lapsen tekemä tempaus ei aiheuta minkäänlaista TUNNEreaktiota kotona,
lapselle ei kehity normaali tunnekontrolli, vaan hän käyttäytyy kuin villieläin myös muissa
ympäristöissä.Tänä lapsen yksilönvapautta ihannoivana aikakautena (koulujenkin auktoriteettiasema rapautunut jo aikoja sitten), valitettavan moni lapsi löytää ne yhteisön rajat vasta siinä vaiheessa, kun elämä jo sellaisella jengalla että touhuun puuttuu Poliisi... tässä kohtaa se toki monella on jo myöhäistä, "vanha koira kun ei istumaan opi"
No huh, ihanko oikeasti jonkun mielestä autoritatiivinen kasvatus on ainoa toimiva? Auktoritatiivinen kyllä, mutta autoritatiivisessa kasvetaan pelon, uhkausten ja alistumisen ilmapiirissä. Niin ja tarvitaan jatkossa paljon mielenterveys - ja päihdepalveluja.
Tässähän oli kyse myös muustakin, mutta et ilmeisesti näe metsää puilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä tosiaan masennuin tästä ketjusta ja vastauksista. Eli toisin sanoen se on vaan sanan helinää, että nykyään kasvatettaisiin sanoittamalla tunteita jos näin moni hyväksyy lelujen rikkomisen AIKUISELTA IHMISELTÄ! Minut on torpattu kasvattajana ja ihmiset ovat itse keksineet skenaarioita minkälaista meidän perheessä on ja en anna mukamas miehelleni tilaa.
Jatkakkaa te muut, minä en enää vastaile.
Ap.
Tai sen vielä sanon, että osa viesteistä on loukkaavia lastani kohtaan. Hän on muuten hyvin käyttäytyvä ja muut huomioonottava iloinen lapsi. Hänellä nyt vaan sattuu olemaan ihan normaali uhmaikä mikä osoitetaan meille vanhemmille.
Ap
Älä nyt hyvä ihminen loukkaannu ihan joka asiasta, tai näe loukkauksia lastasi kohtaan.
Tunteita tämä aihe selvästi herättää, mutta hämmästyttävän vähän tässä ketjussa on ”trollattu”
En minäkään ole omissa kirjoituksissani leimannut sinun lastasi häiriköksi/narsistiksi/tuhmaksi.
Olen nyt vain tuonut esiin sen, miten kielteiset käyttäytymismallit vahvistuvat, mikäli lasta suorasti tai epäsuorasti ”palkitaan” tietyissä tilanteissa
Jos ihmiset eivät ole samaa mieltä kanssasi pahoitat mielesi, kiukuttelet ja häivyt paikalta?
Jos äiti käyttäytyy kuin keskenkenkasvuinen niin keskenkasvuinen käyttäytyy kuin..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Klassinen kehäpäätelmä...
Teiltä "lapsilla ja aikuisilla samat säännöt"-kohkaajilta unohtuu aina se että lapset ja aikuiset ei voi olla tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden.
Autoritäärinen ja hierarkinen malli on ainoa todistetusti toimiva toimintamalli, riippumatta siitä puhutaanko mikro vai makropopulaatioista. Vaihtoehtoinen malli tunnetaan nimellä ANARKIA, ja tuskin kukaan tosissaan tuota väittää tavoittelemisen arvoiseksi...Myös väite siitä että kaikki tilanteet pitää pystyä ratkaisemaan sivistyneesti, on odotuksena mahdoton ja kelvoton, kahdestakin eri syystä:
1) Lapsi ei ole riittävän tunnekypsä vastaanottamaan rationaalista perustelua, ollessaan itse tunteen palossa. --> Joskus on mentävä sinne samalle tasolle että viesti menee perille.
2) Mikäli mikään lapsen tekemä tempaus ei aiheuta minkäänlaista TUNNEreaktiota kotona,
lapselle ei kehity normaali tunnekontrolli, vaan hän käyttäytyy kuin villieläin myös muissa
ympäristöissä.Tänä lapsen yksilönvapautta ihannoivana aikakautena (koulujenkin auktoriteettiasema rapautunut jo aikoja sitten), valitettavan moni lapsi löytää ne yhteisön rajat vasta siinä vaiheessa, kun elämä jo sellaisella jengalla että touhuun puuttuu Poliisi... tässä kohtaa se toki monella on jo myöhäistä, "vanha koira kun ei istumaan opi"
No huh, ihanko oikeasti jonkun mielestä autoritatiivinen kasvatus on ainoa toimiva? Auktoritatiivinen kyllä, mutta autoritatiivisessa kasvetaan pelon, uhkausten ja alistumisen ilmapiirissä. Niin ja tarvitaan jatkossa paljon mielenterveys - ja päihdepalveluja.
Okei, meni mulla ehkä terminologia hiukan keturalleen...
Jos luit mun postauksia laajemmin, ymmärsit ehkä kuitenkin mun pointin.
(ei nyt lähdetä analysoimaan enää kallistuuko mun ajatukset enemmän autoritääriseen vai auktoritatiiviseen koulukuntaan...)
Tässä ketjussa lienee nyt jo kaikki sanottu, mikä sanomisen arvoista on?
Loppukaneettina voisi todeta että jokainen meistä kantaa omaa ”ristiään” , joka puoliväkisin heijastuu omaan kasvatustyyliin.
Harva meistä on niin analyyttinen että osaa aina ja kaikissa tilanteissa tietoisesti ”sammuttaa” ne lapsuudessa opitut ei niin ideaaliset ensi-reaktiot...
Loppukevennyksenä pieni arvoitus:
Mikä on se ihmisellä oleva synnynnäinen taito jonka jokainen osaa täydellisesti tarpeen tullen, vaikka tekisi sitä ensimmäistä kertaa elämässään?
Tää onkin ihan looginen seuraamus, jos ei työllä voi korvata vahinkoa.
Tavaran rikkominen taas siksi, että on tehnyt tyhmästi ja haluaa aikuisen auttavan tilanteen korjaamisessa, ei sitä ole.
Alue: Aihe vapaa
on sillä, kuulemma huumeitakäyttävä aikuinen lapsi.