Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies rikkoi tahallaan lapsen lelun.
14.05.2019 |
Meillä on 3v ja 6kk ikäinen lapsi. Uhmaikää on ja meillä vanhemmillakin on välillä hermot kireellä. Kuitenkin se olen aina minä joka joutuu laittaa selvästi rajat lapsen uhmailulle. Selittämään miksi jotain ei saa tehdä ja ottamaan lapsen raivot siitä vastaan.
Eilen lapsi tunki omaan rantalelu kastelukannuunsa jonkin esineen ja vaati isältään huutaen noukkimaan sen pois sieltä. En puuttunut tilanteeseen, koska halusin, että isä välillä koittaa oikeasti selvittää konfliktin.
Mitä sitten tapahtui: Miehellä naksahti päässä ja otti sakset ja leikkasi sen muovisen kastelukannun auki ja sanoi, että tossa on.
Lapsi itki ja minä olin ihan ihmeissäni, mitä vittua juuri tapahtui!
Mieheni on yleensä liiankin kiltti, mutta sitten joskus hän pärähtelee tollain. Ikinä ennen ei ole kohdistunut vaan meidän lapseen.
Minä tietysti suutuin miehelleni, että miksi se meni rikkomaan saksilla lapsen lelun. Hän sitten korjasi sen liimalla ja tietysti hävetti jälkeen päin.
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Kommentit (114)
Mies vei peppuneitsyyden ja rikkoi tahallaan peppureiän limakalvot.
Nyyh ja auts.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
Eihän tuossa mistään siivoamisesta puhuttu vaan siitä että lapsi rikkoi tavaroita ja äiti rikkoi lapsen tavaran ja kysyi sen jälkeen lapselta, haluaako tämä vielä jatkaa tavaroiden rikkomista yhdessä äidin kanssa? Selvä syy->seuraus. Mitä nöyryyttävää ja alistavaa tuossa oli?
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vihaisesti otti kannun ja leikkasi. Lapsi itki ja sanoi,"sä rikoit, sen, sä rikoit sen".
Mielestäni se kannu olisi pitänyt vaan laittaa syrjään, eikä riehumaan.
Ap
Olen samaa mieltä, en ymmärrä yhtään näitä kenen mielestä on ok näyttää lapselle että väkivallalla ja rikkomalla tavaroita on ok ratkoa ongelmia. Lapselle olisi pitänyt sanoa että itse laitoit sen sinne, koita saada itse pois. Sitten kuunnella raivoamista ja kun lapsi on rauhoittunut ja nätisti pyytää apua, auttaa lasta ratkaisemaan tämä ongelma rikkomatta leluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä taas yksi syy miksen halua lapsia... En minäkään tuollaista rasittavaa perseilyä katsoisi kimpaantumatta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä uhmiksella oli tapana rikkoa tavaroita kun sai raivarit.
Kerran hän sitten rikkoi jotain ja minä kävelin sanaakaan sanomatta hänen huoneeseensa, otin yhden hänen lempinukeistaan, kävelin takaisin lapsen eteen , napsautin nukelta pään irti , tiputin sen lattialle ja kysyin "Vieläkö rikomme tavaroita?".
Ei ole sen jälkeen enää rikkonut tavaroita vaikka on uhmis-raivareita saanutkin, eli pystyy kyllä kontrolloimaan itseään kun haluaa.
Muutenkin olen ottanut sen linjan, etten palkitse huonosta käytöksestä hellittelemällä tai huomioimalla, vaan lapsi menee omaan huoneeseensa niin pitkäksi aikaa että on rauhoittunut ja sitten voidaan jutella asiasta. Saa siellä sitten potkia ovia ja rääkyä, mitään huomiota en anna ennen kuin on hiljentynyt ja rauhoittunut. Tuo on vähentänyt uhmis-kohtauksia todella huomattavasti. Lapsi on huomannut ettei niillä ole haluttua vaikutusta.
Joskus se on vaan typistettävä itsensä sinne lapsen tasolle, että lapsi oppii siitä esimerkistä miten typerää tämän käytös on.
Mielestäsi toimiva kasvatusmalli on toimia niinkuin lapsikin mutta kieltää se lapselta? :,D esim huudat ettei saa huutaa, lyöt ja samalla kiellät lyömisen.. juu, tosi toimiva ja reilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Tuossa esimerkissäsi ei ole mitään järkeä. Jos olisit halunnut antaa edes jollain tavalla relevantin esimerkin, niin olisit voinut sanoa esim. että jos sinä olisit paiskonut miehesi tavaroita seinille, niin olisiko sinusta ok että miehesi paiskoisi sinun tavaroitasi seinälle?
Vierailija kirjoitti:
Paras vaihtoehto tosiaan olis ollut tuo, että olis antanut sen lelun olla siellä ja lapsi saa itse ratkoa luomansa ongelman.
Sinällään tuo lelun auki leikkaaminen voisi vielä olla ok, mutta riippuu kyllä todella paljon siitä, miten mies käyttäytyi tilanteessa. Jos tyyliin repi kannun lapselta, ärjyi jotain rumaa päälle ja saksi lelun auki väkivaltaisin elkein, niin pelästyisin jo itse sivullisena aikuisenakin...
Näin just.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
Minulla on kaltaisesi kaveri, tai oli, joka kasvattaa lapsiaan aina ymmärtäen ja arvostaen. Lasta ymmärretään vaikka hän rikkoo tavaroita kotona ja vierailla, lyö toisia lapsia, varastelee, valehtelee, saa raivareita ja niin edelleen. Hänellä on todella paljon samat linjaukset kasvatuksen suhteen kuin sinulla. Tuo viestisi voisi olla kuin hänen kirjoittamansa.
Ainoa ongelma hänellä nykyään on, ettei kukaan halua enää viettää hänen kypsästi ja ymmärtäväisesti kasvatetun perheensä kanssa. Edes lasten isovanhemmat. Miksi äiti-kaverit eivät kutsu kylään ja tutuille tulee kiire puistosta kotiin kun he saapuvat? Ja hän oli aidon hämmästynyt kun kukaan ei halunnut viettää aikaansa heidän kanssaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vihaisesti otti kannun ja leikkasi. Lapsi itki ja sanoi,"sä rikoit, sen, sä rikoit sen".
Mielestäni se kannu olisi pitänyt vaan laittaa syrjään, eikä riehumaan.
Ap
No, jos sinulla oli ihan valmiiksi tähän mielipide, niin miksi ihmeessä tulit tänne kyselemään tyhmiä? Kun ei kuitenkaan meidän mielipiteet tai ajatukset sulle kelpaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaisesti otti kannun ja leikkasi. Lapsi itki ja sanoi,"sä rikoit, sen, sä rikoit sen".
Mielestäni se kannu olisi pitänyt vaan laittaa syrjään, eikä riehumaan.
ApNo, jos sinulla oli ihan valmiiksi tähän mielipide, niin miksi ihmeessä tulit tänne kyselemään tyhmiä? Kun ei kuitenkaan meidän mielipiteet tai ajatukset sulle kelpaa?
Minua häiritsee miksi muuten niin kiltti ja oikeasti hyvä isäkin saa välillä raivareita. Riidellä voi rakentavasti. Raivarit ovat mieheni ns. normallipersoonan kanssa kovassa ristiriidassa ja lapsen lelun rikkominen on äärimmäisen lapsellista, joten kyllä se hiukan huolettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vihaisesti otti kannun ja leikkasi. Lapsi itki ja sanoi,"sä rikoit, sen, sä rikoit sen".
Mielestäni se kannu olisi pitänyt vaan laittaa syrjään, eikä riehumaan.
ApNo, jos sinulla oli ihan valmiiksi tähän mielipide, niin miksi ihmeessä tulit tänne kyselemään tyhmiä? Kun ei kuitenkaan meidän mielipiteet tai ajatukset sulle kelpaa?
Minua häiritsee miksi muuten niin kiltti ja oikeasti hyvä isäkin saa välillä raivareita. Riidellä voi rakentavasti. Raivarit ovat mieheni ns. normallipersoonan kanssa kovassa ristiriidassa ja lapsen lelun rikkominen on äärimmäisen lapsellista, joten kyllä se hiukan huolettaa.
T. Ap ja kirjoitin pitkän sepustuksen, mutta se oli kadonnut johonkin bittiavaruuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Tuossa esimerkissäsi ei ole mitään järkeä. Jos olisit halunnut antaa edes jollain tavalla relevantin esimerkin, niin olisit voinut sanoa esim. että jos sinä olisit paiskonut miehesi tavaroita seinille, niin olisiko sinusta ok että miehesi paiskoisi sinun tavaroitasi seinälle?
Ai lapsi ensin rikkoi vanhemman tavaroita?? Ei, vaan omia lelujaan. Rikotut lelut tietysti heitetään roskiin, eikä osteta uusia. Tuo sinun esimerkkisi menisi niin että mies rikkoo oman puhelimensa ja sinä tämän jälkeen kostoksi rikot hänen autonsa.
Vierailija kirjoitti:
Siis lapsi tahallaan ja typeryyksissään meni laittamaan lelun kannuun? Silloin lapselle sanotaan, että sait lelun sinne, otat sen myös itse pois. Ja jos lapsi yhä inttää, että en minä, ota sinä se pois, niin kyllä minäkin ottaisin sakset ja avaisin kannun todeten lapselle, että uudestaan ei kannata samaa kokeilla.
Lapsetkin oppivat virheistä.
Nyt lapsi oppi mainion tavan ratkaista ongelmia. Pitäkää sakset piilossa, muuten saattaa asunnosta pian olla leikelty auki kaikenlaista.
Epäilen että kyseessä on provo. Yleensä monesti kerta kun ihminen päättää tekstinsä "Mitä tästä pitäisi ajatella" ym niin on promo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
Minulla on kaltaisesi kaveri, tai oli, joka kasvattaa lapsiaan aina ymmärtäen ja arvostaen. Lasta ymmärretään vaikka hän rikkoo tavaroita kotona ja vierailla, lyö toisia lapsia, varastelee, valehtelee, saa raivareita ja niin edelleen. Hänellä on todella paljon samat linjaukset kasvatuksen suhteen kuin sinulla. Tuo viestisi voisi olla kuin hänen kirjoittamansa.
Ainoa ongelma hänellä nykyään on, ettei kukaan halua enää viettää hänen kypsästi ja ymmärtäväisesti kasvatetun perheensä kanssa. Edes lasten isovanhemmat. Miksi äiti-kaverit eivät kutsu kylään ja tutuille tulee kiire puistosta kotiin kun he saapuvat? Ja hän oli aidon hämmästynyt kun kukaan ei halunnut viettää aikaansa heidän kanssaansa.
Tiedätkö, ymmärtäminen ja hyväksyminen ovat eriasioita. Minä ymmärrän että lasta harmittaa, eikä hän osaa vielä parempia keinoja ilmaista itseään kun kiukuttelu ja rähjääminen. Minä en kuitenkaan hyväksy moista käytöstä ja yritän antaa rakentavia malleja tavaroiden rikkomisen sijaan. Mutta turhaan tätä kaltaisillesi selitän..
Vierailija kirjoitti:
Niin, minä siis aina ratkon täällä konflikti tilanteet. Laitan rajat lapselle. Mieheni ei siihen pysty. Minä kiellän sanon, ei ja kuuntelen uhmaitku kun ei saa tahtoaan läpi. Nyt en puuttunut tilanteeseen koska halusin, että mies kerrankin tekisi itse jotain uhmalle. Ratkaisuna ei ollut aikuismainen kieltäminen ja tavaran takavaratointi vaan lelun rikkominen saksilla? Oliko opetus nyt sitten se, että lapsi oppii hoitamaan saksilla asiat?
Ap
Totuus lienee kuitenkin se että SINÄ et salli miehesi osallistua lapsen kasvatukseen.
Kertomuksesi on klassinen esimerkki perheestä jossa nainen omii kaiken lapseen liittyvän päätöksenteon...
Mies teki tilanteessa täysin oikein, ja se olisi ollut lapselle arvokas oppimiskokemus...
...jollet sinä olisi pilannut koko juttua!
Teit kardinaalimunauksen suuttumalla miehellesi tuossa tilanteessa.
Nyt lapsi oppi tilanteesta vain seuraavat asiat:
1) On ok perseillä ja huutaa rumasti isälle
2) Isä on PAHA
3) Äiti on liittolainen
Voin kokemuksesta sanoa, että varsinkaan temperamenttisen lapsen kanssa ei tarvitse montaa kertaa tehdä tuota virhettä minkä sinä teit. Lapsi rakentaa todella nopeasti käyttäytymismallin jossa haastaa isäänsä ihan jatkuvalla syötöllä, ja mikäli isä ei lähde provosointiin mukaan, lapsi keksii juonikuvion ihan itse (valehtelee sinulle isän tekemisiä, tekee kaikkensa saadakseen aikaan eripuraa)
Nähty on, kokemuksesta puhun...
Alue: Aihe vapaa
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.