Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies rikkoi tahallaan lapsen lelun.
14.05.2019 |
Meillä on 3v ja 6kk ikäinen lapsi. Uhmaikää on ja meillä vanhemmillakin on välillä hermot kireellä. Kuitenkin se olen aina minä joka joutuu laittaa selvästi rajat lapsen uhmailulle. Selittämään miksi jotain ei saa tehdä ja ottamaan lapsen raivot siitä vastaan.
Eilen lapsi tunki omaan rantalelu kastelukannuunsa jonkin esineen ja vaati isältään huutaen noukkimaan sen pois sieltä. En puuttunut tilanteeseen, koska halusin, että isä välillä koittaa oikeasti selvittää konfliktin.
Mitä sitten tapahtui: Miehellä naksahti päässä ja otti sakset ja leikkasi sen muovisen kastelukannun auki ja sanoi, että tossa on.
Lapsi itki ja minä olin ihan ihmeissäni, mitä vittua juuri tapahtui!
Mieheni on yleensä liiankin kiltti, mutta sitten joskus hän pärähtelee tollain. Ikinä ennen ei ole kohdistunut vaan meidän lapseen.
Minä tietysti suutuin miehelleni, että miksi se meni rikkomaan saksilla lapsen lelun. Hän sitten korjasi sen liimalla ja tietysti hävetti jälkeen päin.
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Kommentit (114)
Enemmän vahinkoa lapselle tuossa tilanteessa aiheutit todennäköisesti sinä, kun aloit raivoamaan miehelle ja käskit korjaamaan kastelukannun.
Jos olisit jättänyt puuttumatta tilanteeseen, niin mitä olisi käynyt? Lapsi olisi saattanut oppia, ettei käskemällä ja rääkymällä saa mitä haluaa ja että vanhemmilla on auktoriteettia.
Mitä hän nyt oppi? Käskemällä ja rääkymällä saa mitä haluaa. Iskää ei tarvitse totella ja äidiltä saa kaiken periksi kunhan vain vääntää tarpeeksi itkua.
Meillä on neljä lasta ja uhmaikä on ollut kaikilla. Tuossa vaiheessa kun antaa periksi niin peli on pitkälti menetetty. Ymmärrän hyvin, miksi miehesi ei halua osallistua kasvatukseen, jos käyttäydyt noin. Jos minun mieheni jyräisi päätöksiäni noin ja vielä suuttuisi niin saattaisin itsekin ajatella että kasvata itse sitten se miten haluat.
Meillä ei kumpikaan kävisi korjailemaan toisen käskyjä/rangaistuksia ja korjailemaan kastelukannuja lasten edessä. Jos kasvatusasioista on ollut erimielisyyksiä, niin niistä on keskusteltu illalla sitten aikuisten kesken.
Ja tuo tunteiden sanoittaminen.. Voi luoja. Se ei tarkoita että sen lapsen pitäisi saada tehdä mitä haluaa, riehua miten haluaa, rikkoa tavaroita, lyödä sisaruksiaan ja niin edelleen. Se ei tarkoita sitä kun lapsi huutaa naama punaisena miten kaikki on epäreilua ja vanhemmat on pyllystä.
Se tarkoittaa että niistä tunteista keskustellaan, kun lapsi on rauhoittunut.
Meillä lapsilla meni kaikilla uhmaikä ohi nopeasti, kun oppivat, ettei riehuminen auta eikä sillä saa huomiota tai tahtoaan periksi. Päinvastoin. Sillä pääsi omaan huoneeseensa riehumaan ja rikkomaan halutessaan omia tavaroitaan (joita ei korvattu uusilla).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Klassinen kehäpäätelmä...
Teiltä "lapsilla ja aikuisilla samat säännöt"-kohkaajilta unohtuu aina se että lapset ja aikuiset ei voi olla tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden.
Autoritäärinen ja hierarkinen malli on ainoa todistetusti toimiva toimintamalli, riippumatta siitä puhutaanko mikro vai makropopulaatioista. Vaihtoehtoinen malli tunnetaan nimellä ANARKIA, ja tuskin kukaan tosissaan tuota väittää tavoittelemisen arvoiseksi...Myös väite siitä että kaikki tilanteet pitää pystyä ratkaisemaan sivistyneesti, on odotuksena mahdoton ja kelvoton, kahdestakin eri syystä:
1) Lapsi ei ole riittävän tunnekypsä vastaanottamaan rationaalista perustelua, ollessaan itse tunteen palossa. --> Joskus on mentävä sinne samalle tasolle että viesti menee perille.
2) Mikäli mikään lapsen tekemä tempaus ei aiheuta minkäänlaista TUNNEreaktiota kotona,
lapselle ei kehity normaali tunnekontrolli, vaan hän käyttäytyy kuin villieläin myös muissa
ympäristöissä.Tänä lapsen yksilönvapautta ihannoivana aikakautena (koulujenkin auktoriteettiasema rapautunut jo aikoja sitten), valitettavan moni lapsi löytää ne yhteisön rajat vasta siinä vaiheessa, kun elämä jo sellaisella jengalla että touhuun puuttuu Poliisi... tässä kohtaa se toki monella on jo myöhäistä, "vanha koira kun ei istumaan opi"
Tottakai uhmaikä raivarit herättää minussa tunnereaktioita. Minun täytyy olla vaan se tilanteen pomo ja pysyä rauhallisena ja määrätietoisena, eikä alkaa riehumaan. Niin ja en todellakaan estä isää kasvattamasta, pikemmin hän tekee mitä tykkää, esim. tarjoaa karkkia ja herkkua ja tekee syömisestä vaikeaa.
Mikä sinun ongelmasi oikein on? Puhut ensinnäkin aikuisesta lapsesta ja teidän tekemistä kasvatusvirheistänne.Teidän aikaan on ollut ihan erilainen tyyli kasvattaa ja siitä on tultu eteenpäin ja syystäkin.Nyt ei puhuta aikuisesta lapsesta vaan päiväkoti-ikäisestä.Ap
Ei mulla mitään ongelmaa ole, enää...
Mutta sulla ja sun perheellä on kohta, mikäli pidät jääräpäisesti kiinni omasta kannastasi ("mieheni on HIRVIÖ... lapsi PELKÄÄ") , ja demonisoit miestäsi ja kyseenalaistat hänen rooliaan lapsesi silmien edessä.Ole lapsellesi KASVATTAJA, älä KAVERI.
Sun velvollisuutesi on nimenomaan ottaa tuo ensiksi mainittu rooli lapsesi elämässä,
ne kaverit se kyllä löytää sitten itse päiväkodista.Lue nyt ajatuksella läpi nuo kaikki kirjoittamani postaukset, ja yritä ammentaa niistä vähän perspektiiviä.
Ihan kaikkea ei tarvitse copy-pastella siirtää omaan kasvatustyöhösi, mutta jos löydät edes muutaman asian, joissa ET halua mennä samalla tavalla metsään, maksaa vaivan edes harkita, eikös?p.s vaikutat joltain miesasiamieheltä, koska jankutat vaan minun vastuuttomuudestani, en ymmärrä miten saat asian käännettyä niin? Se, että mieheni on sukupuoleltaan mies ei tee hänestä automaattisesti parempaa kasvattajaa.
Niin ja onko nää jotain Jordan Peterson mantroja? Tietääkö kukaan? Ihmeellistä tekstiä.
Ap
Sinä se meistä kahdesta olet se jolla on vain yksi totuus... siis tuo omasi.
Jos kykysi käsitellä kasvatuksellisia erimielisyyksiä oman miehesi kanssa on samaa tasoa kuin annat näissä kirjoituksissasi ymmärtää, en ihmettele että hän on jättäytynyt sivuun kasvattajan roolista...
Jordan Petersonista en ole koskaan kuullutkaan, mutta tiedän monia muita hyviä kirjailijoita ja kirjoja, mikäli aihepiiri kiinnostaa.
Sun pitää ihan ensimmäiseksi punnita omia motiivejasi, miksi ylipäätään avasit tämän aiheen: Halusitko ihan oikeasti puolueettomia vertaiskokemuksia, vai lähditkö hakemaan tsemppauksia jo antamallesi tuomiolle...?
Vierailija kirjoitti:
Enemmän vahinkoa lapselle tuossa tilanteessa aiheutit todennäköisesti sinä, kun aloit raivoamaan miehelle ja käskit korjaamaan kastelukannun.
Jos olisit jättänyt puuttumatta tilanteeseen, niin mitä olisi käynyt? Lapsi olisi saattanut oppia, ettei käskemällä ja rääkymällä saa mitä haluaa ja että vanhemmilla on auktoriteettia.
Mitä hän nyt oppi? Käskemällä ja rääkymällä saa mitä haluaa. Iskää ei tarvitse totella ja äidiltä saa kaiken periksi kunhan vain vääntää tarpeeksi itkua.
Meillä on neljä lasta ja uhmaikä on ollut kaikilla. Tuossa vaiheessa kun antaa periksi niin peli on pitkälti menetetty. Ymmärrän hyvin, miksi miehesi ei halua osallistua kasvatukseen, jos käyttäydyt noin. Jos minun mieheni jyräisi päätöksiäni noin ja vielä suuttuisi niin saattaisin itsekin ajatella että kasvata itse sitten se miten haluat.
Meillä ei kumpikaan kävisi korjailemaan toisen käskyjä/rangaistuksia ja korjailemaan kastelukannuja lasten edessä. Jos kasvatusasioista on ollut erimielisyyksiä, niin niistä on keskusteltu illalla sitten aikuisten kesken.
Ja tuo tunteiden sanoittaminen.. Voi luoja. Se ei tarkoita että sen lapsen pitäisi saada tehdä mitä haluaa, riehua miten haluaa, rikkoa tavaroita, lyödä sisaruksiaan ja niin edelleen. Se ei tarkoita sitä kun lapsi huutaa naama punaisena miten kaikki on epäreilua ja vanhemmat on pyllystä.
Se tarkoittaa että niistä tunteista keskustellaan, kun lapsi on rauhoittunut.
Meillä lapsilla meni kaikilla uhmaikä ohi nopeasti, kun oppivat, ettei riehuminen auta eikä sillä saa huomiota tai tahtoaan periksi. Päinvastoin. Sillä pääsi omaan huoneeseensa riehumaan ja rikkomaan halutessaan omia tavaroitaan (joita ei korvattu uusilla).
Minä en raivonnut miehelleni, en pyytänyt korjaamaan kastelukannua lapseni nähden. Jonkinlaista sanharkaa käytiin lapsen aikana, sitten kun lapsi oli nukkumassa sanoin, että ihan tosissani sitten rikoit lapsen kastelukannun milloin mies lähti ihan itse liimaaman sitä kannua kiinni. Miksi täällä laitetaan sanoja suuhuni ja käännetään tämä tilanne täysin päälaelleen?
Mikä sinullakin on mennyt ohi? MINÄ EN ANNA LAPSELLENI PERIKSI, mieheni antaa tai sitten saksii leluja.
Ja mikä järki tuossakin on että olet tunkenut raivoan lapsen rikkomaan tavaroita omaan huoneeseensa? Mikä järki siinä on? Eikö pitäisi opettaa, ettei tavaroita rikota ja niin kauan jankataan, että se menee perille. Selittäen se lujasti ja olemalla silti lapsen tukena siinä hurjassa uhmaraivossa mitä hän kokee.
AP
Sinulle tuntuu olevan tärkeintä oikeassa oleminen, ei se, miten asian olisi voinut hoitaa parhaiten lapsen kasvatuksen kannalta. Mikä oli syysi aloittaa tämä keskustelu?
Halusit jonkun muun sanovan että olet oikeassa? Koska siltä se tuntuu kun tunnut suorastaan närkästyvän, jos kanssasi on eri mieltä, vaikka sen ilmaisisi ihan asiallisesti.
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Klassinen kehäpäätelmä...
Teiltä "lapsilla ja aikuisilla samat säännöt"-kohkaajilta unohtuu aina se että lapset ja aikuiset ei voi olla tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden.
Autoritäärinen ja hierarkinen malli on ainoa todistetusti toimiva toimintamalli, riippumatta siitä puhutaanko mikro vai makropopulaatioista. Vaihtoehtoinen malli tunnetaan nimellä ANARKIA, ja tuskin kukaan tosissaan tuota väittää tavoittelemisen arvoiseksi...Myös väite siitä että kaikki tilanteet pitää pystyä ratkaisemaan sivistyneesti, on odotuksena mahdoton ja kelvoton, kahdestakin eri syystä:
1) Lapsi ei ole riittävän tunnekypsä vastaanottamaan rationaalista perustelua, ollessaan itse tunteen palossa. --> Joskus on mentävä sinne samalle tasolle että viesti menee perille.
2) Mikäli mikään lapsen tekemä tempaus ei aiheuta minkäänlaista TUNNEreaktiota kotona,
lapselle ei kehity normaali tunnekontrolli, vaan hän käyttäytyy kuin villieläin myös muissa
ympäristöissä.Tänä lapsen yksilönvapautta ihannoivana aikakautena (koulujenkin auktoriteettiasema rapautunut jo aikoja sitten), valitettavan moni lapsi löytää ne yhteisön rajat vasta siinä vaiheessa, kun elämä jo sellaisella jengalla että touhuun puuttuu Poliisi... tässä kohtaa se toki monella on jo myöhäistä, "vanha koira kun ei istumaan opi"
Tottakai uhmaikä raivarit herättää minussa tunnereaktioita. Minun täytyy olla vaan se tilanteen pomo ja pysyä rauhallisena ja määrätietoisena, eikä alkaa riehumaan. Niin ja en todellakaan estä isää kasvattamasta, pikemmin hän tekee mitä tykkää, esim. tarjoaa karkkia ja herkkua ja tekee syömisestä vaikeaa.
Mikä sinun ongelmasi oikein on? Puhut ensinnäkin aikuisesta lapsesta ja teidän tekemistä kasvatusvirheistänne.Teidän aikaan on ollut ihan erilainen tyyli kasvattaa ja siitä on tultu eteenpäin ja syystäkin.Nyt ei puhuta aikuisesta lapsesta vaan päiväkoti-ikäisestä.Ap
Ei mulla mitään ongelmaa ole, enää...
Mutta sulla ja sun perheellä on kohta, mikäli pidät jääräpäisesti kiinni omasta kannastasi ("mieheni on HIRVIÖ... lapsi PELKÄÄ") , ja demonisoit miestäsi ja kyseenalaistat hänen rooliaan lapsesi silmien edessä.Ole lapsellesi KASVATTAJA, älä KAVERI.
Sun velvollisuutesi on nimenomaan ottaa tuo ensiksi mainittu rooli lapsesi elämässä,
ne kaverit se kyllä löytää sitten itse päiväkodista.Lue nyt ajatuksella läpi nuo kaikki kirjoittamani postaukset, ja yritä ammentaa niistä vähän perspektiiviä.
Ihan kaikkea ei tarvitse copy-pastella siirtää omaan kasvatustyöhösi, mutta jos löydät edes muutaman asian, joissa ET halua mennä samalla tavalla metsään, maksaa vaivan edes harkita, eikös?p.s vaikutat joltain miesasiamieheltä, koska jankutat vaan minun vastuuttomuudestani, en ymmärrä miten saat asian käännettyä niin? Se, että mieheni on sukupuoleltaan mies ei tee hänestä automaattisesti parempaa kasvattajaa.
Niin ja onko nää jotain Jordan Peterson mantroja? Tietääkö kukaan? Ihmeellistä tekstiä.
Ap
Sinä se meistä kahdesta olet se jolla on vain yksi totuus... siis tuo omasi.
Jos kykysi käsitellä kasvatuksellisia erimielisyyksiä oman miehesi kanssa on samaa tasoa kuin annat näissä kirjoituksissasi ymmärtää, en ihmettele että hän on jättäytynyt sivuun kasvattajan roolista...
Jordan Petersonista en ole koskaan kuullutkaan, mutta tiedän monia muita hyviä kirjailijoita ja kirjoja, mikäli aihepiiri kiinnostaa.
Sun pitää ihan ensimmäiseksi punnita omia motiivejasi, miksi ylipäätään avasit tämän aiheen: Halusitko ihan oikeasti puolueettomia vertaiskokemuksia, vai lähditkö hakemaan tsemppauksia jo antamallesi tuomiolle...?
Avasin tämän aiheen, että on jokin paikka mihin purkaa hämmennystäni ja toisekseen mikä saa muuten niin kiltin miehen käyttäytymään tuolla tavalla. Mieheni on mukava ja fiksu ja hyvä isä, mutta tosiaan välillä hän jaksaa yllättää vähän huonolla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Inhimillistä. Ei vanhemmatkaan ole täydellisiä ihmisiä
Vierailija kirjoitti:
Inhimillistä. Ei vanhemmatkaan ole täydellisiä ihmisiä
No totta tuokin. En halua silti mitään pelon ilmapiiriä kotiini. Teen itse kasvattajana virheitä paljonkin ja mieheni on minua parempi monessa asiassa, mutta tietyt jutut nyt vaan menevät yli.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näinpä se tuppaa menemään, että ns. kilteillä yksilöillä purkautumiset ovat kaikkein rajuimpia. Silloin kannattaa ihan oikeasti varoa, ja sinun tapauksessasi alkaa myös vakavasti miettiä miesvalintasi onnistumista.
Vierailija kirjoitti:
Näinpä se tuppaa menemään, että ns. kilteillä yksilöillä purkautumiset ovat kaikkein rajuimpia. Silloin kannattaa ihan oikeasti varoa, ja sinun tapauksessasi alkaa myös vakavasti miettiä miesvalintasi onnistumista.
Kieltämättä huoli heräsi. Isäni on ollut äärimmäisen väkivaltainen äitiäni kohtaan. Senkään vuoksi en hyväksy mitään pelotteluun viittavia kasvatuskeinoja kotonani.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en raivonnut miehelleni, en pyytänyt korjaamaan kastelukannua lapseni nähden. Jonkinlaista sanharkaa käytiin lapsen aikana, sitten kun lapsi oli nukkumassa sanoin, että ihan tosissani sitten rikoit lapsen kastelukannun milloin mies lähti ihan itse liimaaman sitä kannua kiinni. Miksi täällä laitetaan sanoja suuhuni ja käännetään tämä tilanne täysin päälaelleen?
Mikä sinullakin on mennyt ohi? MINÄ EN ANNA LAPSELLENI PERIKSI, mieheni antaa tai sitten saksii leluja.Ja mikä järki tuossakin on että olet tunkenut raivoan lapsen rikkomaan tavaroita omaan huoneeseensa? Mikä järki siinä on? Eikö pitäisi opettaa, ettei tavaroita rikota ja niin kauan jankataan, että se menee perille. Selittäen se lujasti ja olemalla silti lapsen tukena siinä hurjassa uhmaraivossa mitä hän kokee.
AP
Nytkö käymme rakastelemaan pilkkua? Selvä, olen hyvin pahoillani, että käytin sanaharkastanne termiä raivoaminen. Sillä, että te ette riidelleet, vaan teillä oli vain sanaharkkaa lapsen edessä, oli varmasti suuri merkitys tilanteen kehityksessä.
Ja se, että kävit sanaharkkailemaan lapsen isän kanssa tämän edessä silvotusta kastelukannusta on nimenomaan omalla tavallaan lapselle periksi antamista. Lapsi oppii etteivät vanhemmat ole yhtenä rintamana kasvattamassa häntä, heitä voi pelata toisiaan vastaan.
Mikä järki on lapsen sulkemisessa omaan huoneeseensa?
No,lapsi hakee riehumisellaan huomiota, oli se positiivista tai negatiivista. Myös se papukaijana lapsen kieltäminen on nimenomaan sitä huomiota ja näin ollen palkitsee lasta ei-toivotusta käytöksestä. Kun lapsi saa jatkuvasti palkintonsa käyttäytymällä huonosti, tämä vahvistaa huonoa käytöstä. Alkavatko palaset loksahdella paikoilleen?
Kun lapsi on omassa huoneessaan, saa hän purkaa raivoaan ilman, että vanhempien on huomioitava tätä huonoa käytöstä. Jos lapsi yrittää nostaa panoksia hajottamalla tavaroita, ovat ne hänen omiaan ja uusia ei tule. Kun hän on rauhoittunut, on aika keskustella siitä mikä harmitti niin kovasti.
Hahahah.. Tulihan se pointti. Mies leikkasi lapsen kastelukannun kahtia! Hän on varmasti naistenhakkaaja!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ohi aiheesta, mutta pahoittaako ap mielensä kovin usein? Oletko ap myös se joka on teidän perheessä oikeassa? Ei kannata ihmetellä jos suhteenne ei kestä loppuelämää..
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Klassinen kehäpäätelmä...
Teiltä "lapsilla ja aikuisilla samat säännöt"-kohkaajilta unohtuu aina se että lapset ja aikuiset ei voi olla tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden.
Autoritäärinen ja hierarkinen malli on ainoa todistetusti toimiva toimintamalli, riippumatta siitä puhutaanko mikro vai makropopulaatioista. Vaihtoehtoinen malli tunnetaan nimellä ANARKIA, ja tuskin kukaan tosissaan tuota väittää tavoittelemisen arvoiseksi...Myös väite siitä että kaikki tilanteet pitää pystyä ratkaisemaan sivistyneesti, on odotuksena mahdoton ja kelvoton, kahdestakin eri syystä:
1) Lapsi ei ole riittävän tunnekypsä vastaanottamaan rationaalista perustelua, ollessaan itse tunteen palossa. --> Joskus on mentävä sinne samalle tasolle että viesti menee perille.
2) Mikäli mikään lapsen tekemä tempaus ei aiheuta minkäänlaista TUNNEreaktiota kotona,
lapselle ei kehity normaali tunnekontrolli, vaan hän käyttäytyy kuin villieläin myös muissa
ympäristöissä.Tänä lapsen yksilönvapautta ihannoivana aikakautena (koulujenkin auktoriteettiasema rapautunut jo aikoja sitten), valitettavan moni lapsi löytää ne yhteisön rajat vasta siinä vaiheessa, kun elämä jo sellaisella jengalla että touhuun puuttuu Poliisi... tässä kohtaa se toki monella on jo myöhäistä, "vanha koira kun ei istumaan opi"
Tottakai uhmaikä raivarit herättää minussa tunnereaktioita. Minun täytyy olla vaan se tilanteen pomo ja pysyä rauhallisena ja määrätietoisena, eikä alkaa riehumaan. Niin ja en todellakaan estä isää kasvattamasta, pikemmin hän tekee mitä tykkää, esim. tarjoaa karkkia ja herkkua ja tekee syömisestä vaikeaa.
Mikä sinun ongelmasi oikein on? Puhut ensinnäkin aikuisesta lapsesta ja teidän tekemistä kasvatusvirheistänne.Teidän aikaan on ollut ihan erilainen tyyli kasvattaa ja siitä on tultu eteenpäin ja syystäkin.Nyt ei puhuta aikuisesta lapsesta vaan päiväkoti-ikäisestä.Ap
Ei mulla mitään ongelmaa ole, enää...
Mutta sulla ja sun perheellä on kohta, mikäli pidät jääräpäisesti kiinni omasta kannastasi ("mieheni on HIRVIÖ... lapsi PELKÄÄ") , ja demonisoit miestäsi ja kyseenalaistat hänen rooliaan lapsesi silmien edessä.Ole lapsellesi KASVATTAJA, älä KAVERI.
Sun velvollisuutesi on nimenomaan ottaa tuo ensiksi mainittu rooli lapsesi elämässä,
ne kaverit se kyllä löytää sitten itse päiväkodista.Lue nyt ajatuksella läpi nuo kaikki kirjoittamani postaukset, ja yritä ammentaa niistä vähän perspektiiviä.
Ihan kaikkea ei tarvitse copy-pastella siirtää omaan kasvatustyöhösi, mutta jos löydät edes muutaman asian, joissa ET halua mennä samalla tavalla metsään, maksaa vaivan edes harkita, eikös?p.s vaikutat joltain miesasiamieheltä, koska jankutat vaan minun vastuuttomuudestani, en ymmärrä miten saat asian käännettyä niin? Se, että mieheni on sukupuoleltaan mies ei tee hänestä automaattisesti parempaa kasvattajaa.
Niin ja onko nää jotain Jordan Peterson mantroja? Tietääkö kukaan? Ihmeellistä tekstiä.
Ap
Sinä se meistä kahdesta olet se jolla on vain yksi totuus... siis tuo omasi.
Jos kykysi käsitellä kasvatuksellisia erimielisyyksiä oman miehesi kanssa on samaa tasoa kuin annat näissä kirjoituksissasi ymmärtää, en ihmettele että hän on jättäytynyt sivuun kasvattajan roolista...
Jordan Petersonista en ole koskaan kuullutkaan, mutta tiedän monia muita hyviä kirjailijoita ja kirjoja, mikäli aihepiiri kiinnostaa.
Sun pitää ihan ensimmäiseksi punnita omia motiivejasi, miksi ylipäätään avasit tämän aiheen: Halusitko ihan oikeasti puolueettomia vertaiskokemuksia, vai lähditkö hakemaan tsemppauksia jo antamallesi tuomiolle...?
Avasin tämän aiheen, että on jokin paikka mihin purkaa hämmennystäni ja toisekseen mikä saa muuten niin kiltin miehen käyttäytymään tuolla tavalla. Mieheni on mukava ja fiksu ja hyvä isä, mutta tosiaan välillä hän jaksaa yllättää vähän huonolla tavalla.
Saanko yrittää vielä kerran... :)
Aloitetaan asioista joista ollaan samaa mieltä:
1) Lelun rikkominen oli ylireagointi, ja VÄÄRIN
2) Oli sinulta fiksua palata aiheeseen vielä myöhemmin, pelkästään aikuisten kesken.
...
Ja sitten asioihin joista ei olla:
Siinä vaiheessa kun ”muki meni nurin”, niin maito oli jo niin sanotusti lattialla... Etkö ymmärrä että puuttumalla tilanteeseen lapsen läsnäollessa ALLEVIIVASIT tuon ylireagoinnin, ja rampautit miehesi auktoriteettia lapsen silmissä???
Lapsellasi oli tilaisuus tuosta tilanteesta oppia:
”Kun käyttäydyn näin, MINÄ saan negatiivista huomiota”
Sen sijaan, sinun ansiostasi lapsesi oppi seuraavan asian: ”Kun käyttäydyn näin, ISÄ saa negatiivista huomiota, ja MINÄ POSITIIVISTA”
(lapsi todellakin kokee positiivisena kun mielipahaa aiheuttava tilanne saa uuden syyllisen)
Jokaisella meistä on oikeus omiin tunteisiin, myös aikuisilla! En ymmärrä miksi teet miehesi ylireagoinnista noin julmetun ison numeron.
Yritäpä miettiä seuraavaa: Jos lapsesi ei kotona voi täysipainoisesti harjoitella tunnekontrolliaan (huom! Tähän harjoitteluun liittyy olennaisena osana vasta-reaktioiden vastaanottaminen), missä kuvittelet tämän taidon kehittyvän? Jos malli kotoa on se, että suuttumuksen tunteita ei vasta-reaktiona näytetä, on lapsella pian aika vääristynyt kuva ihmisten välisestä kanssakäymisestä.
Eli pähkinänkuoressa nyt tämä asia:
”MINIMIZE the damage, don’t MAXIMIZE it!”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Ei pahalla, mutta vaikutat hieman epätasapainoiselta.
Jo pelkästään tämä ketjun perusteella on selvää, ettet hyväksy muita mielipiteitä kuin omasi. Kirjoittelet närkästyneitä viestejä jos ihmiset eivät ole samaa mieltä kanssasi. Voin vain kuvitella, millaista kanssasiolisi yrittää kasvattaa lasta.
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Klassinen kehäpäätelmä...
Teiltä "lapsilla ja aikuisilla samat säännöt"-kohkaajilta unohtuu aina se että lapset ja aikuiset ei voi olla tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden.
Autoritäärinen ja hierarkinen malli on ainoa todistetusti toimiva toimintamalli, riippumatta siitä puhutaanko mikro vai makropopulaatioista. Vaihtoehtoinen malli tunnetaan nimellä ANARKIA, ja tuskin kukaan tosissaan tuota väittää tavoittelemisen arvoiseksi...Myös väite siitä että kaikki tilanteet pitää pystyä ratkaisemaan sivistyneesti, on odotuksena mahdoton ja kelvoton, kahdestakin eri syystä:
1) Lapsi ei ole riittävän tunnekypsä vastaanottamaan rationaalista perustelua, ollessaan itse tunteen palossa. --> Joskus on mentävä sinne samalle tasolle että viesti menee perille.
2) Mikäli mikään lapsen tekemä tempaus ei aiheuta minkäänlaista TUNNEreaktiota kotona,
lapselle ei kehity normaali tunnekontrolli, vaan hän käyttäytyy kuin villieläin myös muissa
ympäristöissä.Tänä lapsen yksilönvapautta ihannoivana aikakautena (koulujenkin auktoriteettiasema rapautunut jo aikoja sitten), valitettavan moni lapsi löytää ne yhteisön rajat vasta siinä vaiheessa, kun elämä jo sellaisella jengalla että touhuun puuttuu Poliisi... tässä kohtaa se toki monella on jo myöhäistä, "vanha koira kun ei istumaan opi"
Tottakai uhmaikä raivarit herättää minussa tunnereaktioita. Minun täytyy olla vaan se tilanteen pomo ja pysyä rauhallisena ja määrätietoisena, eikä alkaa riehumaan. Niin ja en todellakaan estä isää kasvattamasta, pikemmin hän tekee mitä tykkää, esim. tarjoaa karkkia ja herkkua ja tekee syömisestä vaikeaa.
Mikä sinun ongelmasi oikein on? Puhut ensinnäkin aikuisesta lapsesta ja teidän tekemistä kasvatusvirheistänne.Teidän aikaan on ollut ihan erilainen tyyli kasvattaa ja siitä on tultu eteenpäin ja syystäkin.Nyt ei puhuta aikuisesta lapsesta vaan päiväkoti-ikäisestä.Ap
Ei mulla mitään ongelmaa ole, enää...
Mutta sulla ja sun perheellä on kohta, mikäli pidät jääräpäisesti kiinni omasta kannastasi ("mieheni on HIRVIÖ... lapsi PELKÄÄ") , ja demonisoit miestäsi ja kyseenalaistat hänen rooliaan lapsesi silmien edessä.Ole lapsellesi KASVATTAJA, älä KAVERI.
Sun velvollisuutesi on nimenomaan ottaa tuo ensiksi mainittu rooli lapsesi elämässä,
ne kaverit se kyllä löytää sitten itse päiväkodista.Lue nyt ajatuksella läpi nuo kaikki kirjoittamani postaukset, ja yritä ammentaa niistä vähän perspektiiviä.
Ihan kaikkea ei tarvitse copy-pastella siirtää omaan kasvatustyöhösi, mutta jos löydät edes muutaman asian, joissa ET halua mennä samalla tavalla metsään, maksaa vaivan edes harkita, eikös?p.s vaikutat joltain miesasiamieheltä, koska jankutat vaan minun vastuuttomuudestani, en ymmärrä miten saat asian käännettyä niin? Se, että mieheni on sukupuoleltaan mies ei tee hänestä automaattisesti parempaa kasvattajaa.
Niin ja onko nää jotain Jordan Peterson mantroja? Tietääkö kukaan? Ihmeellistä tekstiä.
Ap
eri, mutta sinä et nyt ap tunnu ymmärtävän mitä muut yrittävät sinulle sanoa. Toivon hartaasti että et ole miestäsi kohtaan samanlainen. Minusta miehesi teki oikein ja lapsen tulee oppia kestämään pettymyksiä. Jotkut vanhemmat kiintyvät lastensa tavaroihin enemmän kuin lapset itse, mutta siitä ei liene tässä kysymys.
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Klassinen kehäpäätelmä...
Teiltä "lapsilla ja aikuisilla samat säännöt"-kohkaajilta unohtuu aina se että lapset ja aikuiset ei voi olla tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden.
Autoritäärinen ja hierarkinen malli on ainoa todistetusti toimiva toimintamalli, riippumatta siitä puhutaanko mikro vai makropopulaatioista. Vaihtoehtoinen malli tunnetaan nimellä ANARKIA, ja tuskin kukaan tosissaan tuota väittää tavoittelemisen arvoiseksi...Myös väite siitä että kaikki tilanteet pitää pystyä ratkaisemaan sivistyneesti, on odotuksena mahdoton ja kelvoton, kahdestakin eri syystä:
1) Lapsi ei ole riittävän tunnekypsä vastaanottamaan rationaalista perustelua, ollessaan itse tunteen palossa. --> Joskus on mentävä sinne samalle tasolle että viesti menee perille.
2) Mikäli mikään lapsen tekemä tempaus ei aiheuta minkäänlaista TUNNEreaktiota kotona,
lapselle ei kehity normaali tunnekontrolli, vaan hän käyttäytyy kuin villieläin myös muissa
ympäristöissä.Tänä lapsen yksilönvapautta ihannoivana aikakautena (koulujenkin auktoriteettiasema rapautunut jo aikoja sitten), valitettavan moni lapsi löytää ne yhteisön rajat vasta siinä vaiheessa, kun elämä jo sellaisella jengalla että touhuun puuttuu Poliisi... tässä kohtaa se toki monella on jo myöhäistä, "vanha koira kun ei istumaan opi"
Juu kyllä meillä odotetaan hyvää ja toisia kunnioittavaa käytöstä niin lapsilta kuin aikuisiltakin. Tosi surullista jos teillä aikuiset saa käyttäytyä lapsia (ja toisiaan) kohtaan huonosti. En tiedä miksi rupesit jostain puuttuvista rajoista minulle selittämään kun juuri viestissäni kerroin ettei meillä ole sallittua rikkoa kenenkään tavaroita...? Ja katsos, lapsi aiheuttaa kyllä huonolla käytöksellä tunnereaktion, mutta minä olen aikuinen joka osaa hallita niitä tunteitaan. Siksi en lyö lasta enkä riko hänen tavaroitaan. Sinä ilmeisesti sitten toimit vaan rajattomasti ilman mitään itsesäätelyä ja opetat lapsellesi samaa.
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miesvaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä olisi tekemisissä äitini kanssa, joka olisi repinyt pään irti lempinukeltani tai hävittänyt tärkeät tavarani, koska en olisi siivonnut juuri sillä hetkellä kun hän määrää. Onneksi meillä osattiin käsitellä lapsen uhmaa ja muitakin tunteita paljon kypsemmällä tavalla. Monella vanhemmalla valta-asema nousee päähän ja lasta alistetaan ja "kasvatetaan" nöyryyttävillä tavoilla. Nopeita tapoja "kasvattaa" on rikkoa ja hävittää lapsen rakkaat tavarat, kun lapsi ei käyttäydy toivotulla tavalla. Terveempiä aikuisia kasvaa kasvatuksella, jossa lasta arvostetaan ja ymmärretään, nöyryyttämisen sijaan.
No siinä tapauksessa sinä itse et vaikuta kovin henkisesti tasapainoiselta. Minun äitini on tehnyt monia asioita joita minä en ehkä tekisi ja minä olen tehnyt monia asioita, joita äitini ei ikinä tekisi. Minulta on viety lapsena oikeuksia, leluja ym. kun olen varoituksen jälkeen jatkanut huonoa käytöstä. Olen kerran jopa saanut tukkapöllyä kerran. Koskaan en ole kokenut, että minua olisi kohdeltu väärin. Meillä oli erittäin rakastava perhe ja molemmat vanhemmat tekivät kaikkensa että saimme aina parasta. Ja toki rankaisivat silloin kun oli tarvetta. Se, että lapselle asetetaan rajat ei poissulje sitä että lasta arvostetaan ja ymmärretään. Rajat ja seuraamukset eivät ole nöyryyttämistä.
Eli jos sinulla on huono päivä ja purat sen mieheesi, on täysin ok että hän repii rikki lempi mekkosi tai heittää puhelimesi seinään?
Klassinen kehäpäätelmä...
Teiltä "lapsilla ja aikuisilla samat säännöt"-kohkaajilta unohtuu aina se että lapset ja aikuiset ei voi olla tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden.
Autoritäärinen ja hierarkinen malli on ainoa todistetusti toimiva toimintamalli, riippumatta siitä puhutaanko mikro vai makropopulaatioista. Vaihtoehtoinen malli tunnetaan nimellä ANARKIA, ja tuskin kukaan tosissaan tuota väittää tavoittelemisen arvoiseksi...Myös väite siitä että kaikki tilanteet pitää pystyä ratkaisemaan sivistyneesti, on odotuksena mahdoton ja kelvoton, kahdestakin eri syystä:
1) Lapsi ei ole riittävän tunnekypsä vastaanottamaan rationaalista perustelua, ollessaan itse tunteen palossa. --> Joskus on mentävä sinne samalle tasolle että viesti menee perille.
2) Mikäli mikään lapsen tekemä tempaus ei aiheuta minkäänlaista TUNNEreaktiota kotona,
lapselle ei kehity normaali tunnekontrolli, vaan hän käyttäytyy kuin villieläin myös muissa
ympäristöissä.Tänä lapsen yksilönvapautta ihannoivana aikakautena (koulujenkin auktoriteettiasema rapautunut jo aikoja sitten), valitettavan moni lapsi löytää ne yhteisön rajat vasta siinä vaiheessa, kun elämä jo sellaisella jengalla että touhuun puuttuu Poliisi... tässä kohtaa se toki monella on jo myöhäistä, "vanha koira kun ei istumaan opi"
Tottakai uhmaikä raivarit herättää minussa tunnereaktioita. Minun täytyy olla vaan se tilanteen pomo ja pysyä rauhallisena ja määrätietoisena, eikä alkaa riehumaan. Niin ja en todellakaan estä isää kasvattamasta, pikemmin hän tekee mitä tykkää, esim. tarjoaa karkkia ja herkkua ja tekee syömisestä vaikeaa.
Mikä sinun ongelmasi oikein on? Puhut ensinnäkin aikuisesta lapsesta ja teidän tekemistä kasvatusvirheistänne.Teidän aikaan on ollut ihan erilainen tyyli kasvattaa ja siitä on tultu eteenpäin ja syystäkin.Nyt ei puhuta aikuisesta lapsesta vaan päiväkoti-ikäisestä.Ap
Ei mulla mitään ongelmaa ole, enää...
Mutta sulla ja sun perheellä on kohta, mikäli pidät jääräpäisesti kiinni omasta kannastasi ("mieheni on HIRVIÖ... lapsi PELKÄÄ") , ja demonisoit miestäsi ja kyseenalaistat hänen rooliaan lapsesi silmien edessä.Ole lapsellesi KASVATTAJA, älä KAVERI.
Sun velvollisuutesi on nimenomaan ottaa tuo ensiksi mainittu rooli lapsesi elämässä,
ne kaverit se kyllä löytää sitten itse päiväkodista.Lue nyt ajatuksella läpi nuo kaikki kirjoittamani postaukset, ja yritä ammentaa niistä vähän perspektiiviä.
Ihan kaikkea ei tarvitse copy-pastella siirtää omaan kasvatustyöhösi, mutta jos löydät edes muutaman asian, joissa ET halua mennä samalla tavalla metsään, maksaa vaivan edes harkita, eikös?p.s vaikutat joltain miesasiamieheltä, koska jankutat vaan minun vastuuttomuudestani, en ymmärrä miten saat asian käännettyä niin? Se, että mieheni on sukupuoleltaan mies ei tee hänestä automaattisesti parempaa kasvattajaa.
Niin ja onko nää jotain Jordan Peterson mantroja? Tietääkö kukaan? Ihmeellistä tekstiä.
Ap
Sinä se meistä kahdesta olet se jolla on vain yksi totuus... siis tuo omasi.
Jos kykysi käsitellä kasvatuksellisia erimielisyyksiä oman miehesi kanssa on samaa tasoa kuin annat näissä kirjoituksissasi ymmärtää, en ihmettele että hän on jättäytynyt sivuun kasvattajan roolista...
Jordan Petersonista en ole koskaan kuullutkaan, mutta tiedän monia muita hyviä kirjailijoita ja kirjoja, mikäli aihepiiri kiinnostaa.
Sun pitää ihan ensimmäiseksi punnita omia motiivejasi, miksi ylipäätään avasit tämän aiheen: Halusitko ihan oikeasti puolueettomia vertaiskokemuksia, vai lähditkö hakemaan tsemppauksia jo antamallesi tuomiolle...?
Avasin tämän aiheen, että on jokin paikka mihin purkaa hämmennystäni ja toisekseen mikä saa muuten niin kiltin miehen käyttäytymään tuolla tavalla. Mieheni on mukava ja fiksu ja hyvä isä, mutta tosiaan välillä hän jaksaa yllättää vähän huonolla tavalla.
Saanko yrittää vielä kerran... :)
Aloitetaan asioista joista ollaan samaa mieltä:
1) Lelun rikkominen oli ylireagointi, ja VÄÄRIN
2) Oli sinulta fiksua palata aiheeseen vielä myöhemmin, pelkästään aikuisten kesken.
...Ja sitten asioihin joista ei olla:
Siinä vaiheessa kun ”muki meni nurin”, niin maito oli jo niin sanotusti lattialla... Etkö ymmärrä että puuttumalla tilanteeseen lapsen läsnäollessa ALLEVIIVASIT tuon ylireagoinnin, ja rampautit miehesi auktoriteettia lapsen silmissä???Lapsellasi oli tilaisuus tuosta tilanteesta oppia:
”Kun käyttäydyn näin, MINÄ saan negatiivista huomiota”Sen sijaan, sinun ansiostasi lapsesi oppi seuraavan asian: ”Kun käyttäydyn näin, ISÄ saa negatiivista huomiota, ja MINÄ POSITIIVISTA”
(lapsi todellakin kokee positiivisena kun mielipahaa aiheuttava tilanne saa uuden syyllisen)Jokaisella meistä on oikeus omiin tunteisiin, myös aikuisilla! En ymmärrä miksi teet miehesi ylireagoinnista noin julmetun ison numeron.
Yritäpä miettiä seuraavaa: Jos lapsesi ei kotona voi täysipainoisesti harjoitella tunnekontrolliaan (huom! Tähän harjoitteluun liittyy olennaisena osana vasta-reaktioiden vastaanottaminen), missä kuvittelet tämän taidon kehittyvän? Jos malli kotoa on se, että suuttumuksen tunteita ei vasta-reaktiona näytetä, on lapsella pian aika vääristynyt kuva ihmisten välisestä kanssakäymisestä.
Eli pähkinänkuoressa nyt tämä asia:
”MINIMIZE the damage, don’t MAXIMIZE it!”
Ei ei ei... jos aikuinen tekee ylilyönnin, kuuluu siitä nimenomaan sanoa lapselle ja pyytää anteeksi. Näin lapsi oppii että aikuisen reaktio ei ollut oikein, mutta ihmiset tekevät virheitä eikä maailma siihen kaadu. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en raivonnut miehelleni, en pyytänyt korjaamaan kastelukannua lapseni nähden. Jonkinlaista sanharkaa käytiin lapsen aikana, sitten kun lapsi oli nukkumassa sanoin, että ihan tosissani sitten rikoit lapsen kastelukannun milloin mies lähti ihan itse liimaaman sitä kannua kiinni. Miksi täällä laitetaan sanoja suuhuni ja käännetään tämä tilanne täysin päälaelleen?
Mikä sinullakin on mennyt ohi? MINÄ EN ANNA LAPSELLENI PERIKSI, mieheni antaa tai sitten saksii leluja.Ja mikä järki tuossakin on että olet tunkenut raivoan lapsen rikkomaan tavaroita omaan huoneeseensa? Mikä järki siinä on? Eikö pitäisi opettaa, ettei tavaroita rikota ja niin kauan jankataan, että se menee perille. Selittäen se lujasti ja olemalla silti lapsen tukena siinä hurjassa uhmaraivossa mitä hän kokee.
AP
Nytkö käymme rakastelemaan pilkkua? Selvä, olen hyvin pahoillani, että käytin sanaharkastanne termiä raivoaminen. Sillä, että te ette riidelleet, vaan teillä oli vain sanaharkkaa lapsen edessä, oli varmasti suuri merkitys tilanteen kehityksessä.
Ja se, että kävit sanaharkkailemaan lapsen isän kanssa tämän edessä silvotusta kastelukannusta on nimenomaan omalla tavallaan lapselle periksi antamista. Lapsi oppii etteivät vanhemmat ole yhtenä rintamana kasvattamassa häntä, heitä voi pelata toisiaan vastaan.
Mikä järki on lapsen sulkemisessa omaan huoneeseensa?
No,lapsi hakee riehumisellaan huomiota, oli se positiivista tai negatiivista. Myös se papukaijana lapsen kieltäminen on nimenomaan sitä huomiota ja näin ollen palkitsee lasta ei-toivotusta käytöksestä. Kun lapsi saa jatkuvasti palkintonsa käyttäytymällä huonosti, tämä vahvistaa huonoa käytöstä. Alkavatko palaset loksahdella paikoilleen?
Kun lapsi on omassa huoneessaan, saa hän purkaa raivoaan ilman, että vanhempien on huomioitava tätä huonoa käytöstä. Jos lapsi yrittää nostaa panoksia hajottamalla tavaroita, ovat ne hänen omiaan ja uusia ei tule. Kun hän on rauhoittunut, on aika keskustella siitä mikä harmitti niin kovasti.
Tämä on ehkä järkevin ja täyspäisin postaus koko tässä ketjussa, iso peukku sille.
Meillä muilla näyttää menevän vahvasti tunteisiin... :-|
Tuohon omaan huoneeseen siirtämisestä vielä sen verran, että tuo temppu toimii riittävän usein toistettuna käsitykseni mukaan 99% lapsista. (jopa ADHD diagnosoiduilla). Viimeinen 1% menee kategoriaan ’ODD’ (Oppositional Defiant Disorder).
Tätä viimeksimainittua en toivo kenenkään kohdalle, tämä joukko nimittäin vaatii sellaisia kasvatuksellisia erikoiskeinoja, että kenelläkään Psykologiaan erikoistumattomalla vahvallakaan aikuisella ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä... —> ennustaa valitettavan suurella todennäköisyydellä ”prosenttikerholaisen” elämäntapaa myös aikuisiällä... :-(
Alue: Aihe vapaa
Naulankantaan!
Perusluonteita on erilaisia, toiset lapset on jo luonnostaan ”valmiimpia”, toiset sitten kovapäisempiä ja vaativat tiukempia otteita.
Jos lapsille olisi jokin ”one size fits all”-kasvatusresepti, siitä olisi tähän päivään mennessä tehty vain yksi ”raamattu”.
Olen minäkin tähän ikään mennessä jo kaikenlaisia nähnyt.
Toistaiseksi AINOA yhteinen nimittäjä, toimintamalli joka näyttäisi vääjäämättä johtavan lapsen manipulatiivisen/narsistisen käytöksen vahvistumiseen, riippumatta lapsen perusluonteesta, on tuo konfliktitilanteessa lapsen kanssa liittoutuminen toista vanhempaa vastaan —> Opetelkaa siis TIETOISESTI välttämään tätä.
Vaikeisiin tilanteisiin on äärettömän helppo reagoida ja heittäytyä tunteella, mutta mikäli lapsen välitön, fyysinen terveys ei ole tilanteessa uhattuna, antakaa sen toisen, tilanteen keskiössä olevan aikuisen hoitaa konflikti omalla tavallaan, voitte sitten ”jälkipyykit” pestä ilman lapsen läsnäoloa