Minkä arvelet olevan syynä siihen, että nykynuoret haluavat aikaisempia sukupolvia vähemmän lapsia?

Erojen yleistyminen. 80-luvulla syntyneet olivat ensimmäinen sukupolvi, joiden vanhemmat erosivat "joukolla". Eli pari sukupolvea on nyt takana ero- ja uusperheiden lapsia, nyt aikuisia jotka katsovat tulevaa perhe-elämää näiden kokemusten kautta. Kun on 50/50 kestääkö se perhe jota lähtisi rakentamaan. Yksin- ja yhteishuoltajuudet, uudet kumppanit ja koko raskas soppa, kun kolikkoa heittäisi kruuna vai klaava. Riskit eivät ole vähäiset ja omat vaikutusmahdollisuudet lopputulemaan rajalliset. Aika hataralla pohjalla meininki ja luotto poissa.

Mä olen 28v ja toiveena on saada mieheni kanssa yksi lapsi. Aloitimme molemmat opiskelemaan toisia korkeakoulututkintoja vasta muutama vuosi sitten, joten lapsihaaveet ovat venyneet tänne lähelle kolmeakymppiä. Meille riittäisi vallan mainiosti yksi lapsi. Vaikka lapsista tykkäänkin, niin en millään lailla ihaile ystävieni lapsiperhe-elämää 2-4 lapsen kanssa. Se elämä näyttää ja vaikuttaa rankalta eikä kadehdittavalta. En halua uhrata koko elämääni lapselle, vaan haluan sen lisäksi hoitaa parisuhdetta, edetä urallani ja harrastaa.

Krooninen kipu vie voimat. Pystyn juuri ja juuri hoitamaan itseni, mutten käymään töissä saati hoitamaan lasta.

Suurin syy lienee se, etteivät naiset ole enää riippuvaisia miehistä ja heidän tuloistaan. Toinen syy on melko varmasti asumisen korkeat kustannukset niillä alueilla, jossa lisääntymisikäisiä naisia ja miehiä on eniten eli yliopistokaupungit. Matalamman asuinkustannusten alueilla ei sitten naiset ja miehet kohtaa siinä määrin, että se näkyisi kokonaissyntyvyydessä. Selvää kuitenkin on, että maaseudulla perhekoot ovat suurempia kuin kaupungeissa ja kun ihmiset enenevissä määrin asuvat korkeiden neliöhintojen asunnoissa, ei monella ole varaa lisääntyä kuin max. 1-2 lapsen verran, eikä tilaa suuremmalle perheelle olisikaan. Kolmas syy liittyy myös asumiseen, eli yksinasumisen tukeminen. Tällä tarkoitan sitä, ettei nuoret parit pääse välttämättä edes muuttamaan yhteen, kun sosiaalituet ohjaavat asumaan yksin. Lisäksi toki yhteiskuntamme on yksilökeskeinen ja hedonistinen, eikä perhekeskeisyys ole arvossaan. Myös lapsilisät ovat polkeneet vuosikymmeniä paikallaan, joten taloudellinen rasitus lisääntymiselle on suurempi kuin ennen.

Olen 23v, tavallaan haluaisin lapsia mutta kaikki siinä lasten hankinnassa tuntuu hirveän vaikelta.

- Epävarma ura, en tiedä tulenko ikinä saamaan vakaata työpaikkaa palkan, aikataulujen tai asuinpaikan suhteen. Näkyvissä on lähinnä yksinyrittäjyyttä, keikkatöitä, projekteja ym, joita ei aina tunnu riittävän alan huipuillekaan. Tämä on toki oma valintani, mutta todellisuutta yhä useammalla alalla, enkä kuitenkaan muutakaan halua tehdä tässä elämässä. En tiedä mihin väliin ja millä resursseilla niitä lapsia pitäisi saada, jos jo itsensä elättäminen on vähän niin ja näin.

- Edellisillä sukupolvilla ja vanhemmillani erityisesti on ollut huomattavan paremmat olosuhteet ja elintaso. Tuntuisi hirveältä, jos omalle lapselle ei voisi tarjota samaa, ja lasten saaminen tarkoittaisi myös luopumista kaikista niistä kivoista jutuista, joita nipin napin voi nyt silloin tällöin itselleen mahdollistaa. Ja tässä on kaikki se kulttuurinen juttu, haluaisin kasvattaa lapseni samaan sosioekonomiseen asemaan kuin missä itse on kasvanut -- välillä syötiin kivoissa paikoissa, matkustettiin, ostettiin taidetta ja designia, harrastettiin. Taidan edelleenkin pitää itseäni keskiluokkaisena, vaikka todellisuudessa tuloni eivät ole lähelläkään sitä. Jos tulisi lapsi(a), niin sitä huomaisi aika nopeasti olevansa vaan köyhä duunari, eikä siitä tykkäisi lapsi saatika minä itse.

- Ihmiset haluaa elää "helppoa" ja esteettistä elämää, kai minäkin? Ei tee mieli käyttää kaikkea vapaa-aikaa kuunnellen koliikkiyskää ja siivoten ruokia lattialta. Arvostan myös unta ja lepoa. Ja mitä vapaa-ajalla? Lapsiperheille tarkoitetut kohteet on masentavia, meluisia ja sotkuisia ja se johtuu varmaan siitä että lapset on meluisia ja sotkuisia (ja ehkä masentavia).

- Yksi lapsi voisi olla realistinen aikataulujen rahan ym. puitteissa, mutta omasta mielestäni se ei olisi lapselle mukavaa. Omat sisarukseni ovat mulle valtavan tärkeitä ja on vaikea kuvitella, minkälaista olisi kasvaa ihan yksin.

- Kumppanin löytäminen on hirveän hankalaa. Meillä on niin kilpailullinen kulttuuri, että naisten täytyy paitsi olla täysin osaavia ja menestyviä työelämässä/opinnoissa niin myös olla kauniina ja nuorekkaita ja feminiinisinä ja säilyä sellaisina koko elämänsä ajan. Jos saat lapsen, se on huomattavasti vaikeampaa ellei mahdotonta, ja kuka nyt oikeasti jaksaa lähteä siihen pariutumiskilpailuun? Kivoille ja järkeville miehille on kasa korkeakoulutettuja naisia tarjolla, toisin päin ei todellakaan. Paljon mieluummin on yksin ja tekee asioita joista nauttii kuin sietää huonoa suhdetta tai varsinkaan hankkii lapsia huonon kumppanin kanssa.

- Ei myöskään vaan tee mieli kasvattaa lasta tällaiseen maailmaan! Sodat, materialismi, some, työelämä, ilmastonmuutos, varallisuuden keskittyminen, politiikan polarisaatio ym. 

Luulen, että suurin syy on sosiaaliturvajärjestelmä jonka ansiosta itseään ei tarvitse "vakuuttaa" niin suurella henkilömäärällä.

Itsekin olin yli kolmikymppinen korkeakoulutettu lapseton nainen, hyvä työ ja palkka ja tyytyväinen elämääni, kun silloinen miesystävä alkoi jauhaa, että pitäisi hankkia lapsia, koska vanhenemme. Pitkään tätä kuunneltuani kamelin selkä katkesi ja suostuin projektiin lapsi, koska kuitenkin tiesin, että katuisin jos en koskaan lapsia saisi. Tuli pari lasta ja vuosia muutin kaupungista toiseen miehen liikkuvan työn perässä lapsia hoitaen ja myös kodinhoito ja kaikki arkinen aherrus kaatui niskaani, koska lasten isukki ei kotitöistä piitannut vaan enemmänkin pitkistä työpäivistä ja rahan teosta ja urakehityksestään. Lapsiaan sentään hoiti silloin, kun kotona sattui olemaan.

Vuosien jälkeen paljastui salainen lapsi ja muita mukavia valheita. Kaikki vuosia rakentamani romahti toisen välinpitämättömyyden vuoksi. En yhtään ihmettele, miksi nuoret eivät halua lapsia. Ihan varmaan samoista syistä, kuin en minäkään aikanaan ja miksi nykyisin aina semisti kaduttaa, vaikka tietenkään en lapsistani luopuisi.

Tässäpä muutama:

- Seuraavat 15 vuotta olen tahtoni vastaisesti sidottu mulkkuun eksääni, joka elämäni romautti. Hän säätelee asuinpaikkani sijainnin ja ties mitä, sillä en halua erkaannuttaa lapsiani heille tärkeästä isästä. Hän myös kasvattaa lapsiani omaan tyyliinsä miten sattuu, eikä siihen paljon sanomiset auta.

- Arkipäivät kahden päiväkoti-ikäisen vilkkaan lapsen kanssa ovat melkeinpä silkkaa horroria.

- Urakehitys meni lasten myötä, eipä sillä että yh:na jaksaisi mitään uraa kehitellä, kun energiat valuu siivoamiseen, kokkaamiseen, pyykkäämiseen, lasten kuskaamiseen ja paimentamiseen ja sen nielemiseen, että ihmiset voivat olla kyllä ihan kamalia toisilleen.

- Nykyaikana ei myöskään enää koko kylä kasvata vaan yksin saat selvitä mukeloidesi ja ongelmiensa kanssa.

- Uutta parisuhdetta etsiessä et enää etsi vain itsellesi puolisoa vaan uuden ihmisen tulee tulla toimeen lastesi kanssa ja sinun hänen lastensa. Niin kuin hyvän kumppanin etsiminen pelkästään vain itsellesi ei olisi jo tarpeeksi haastavaa.

- Elareita ei tule, koska en jaksa enempää riitoja, jotka heijastuvat aina lapsiin. Maksan siis kaiken itse kolmelle ihmiselle.

- Tili on aikaisempaa pienempi ja eläkkeetkin surkeammat kuin niillä, jotka eivät vanheimpainvapaita viettele.

- Lisätään listaan vielä hyvästit niille urheilulajeille, joita haluaisit harrastaa muttet voi, sillä synnytykset ja raskaudet runnoivat vartalosi.

- Lasten kanssa tarvitset isomman asunnon ja paljon romua ja sitten painiskelet tuskissasi ympäristöasioista tietoisena.

Nykynuoret varmaan tiedostavat tällaiset riskit vanhempia sukupolvia paremmin. Itse olen vielä sitä ikäluokkaa, että elin sinisilmäisesti siinä uskossa, että kun lapset tehdään, niin yhdessä pysytään. Ennenvanhaan pysyttiin, nykyään ei kuitenkaan ole niin, vaan puolet eroaa. On vain sitten selvittävä yksin näiden vittumaisten elämän realiteettien (yh-elämä) kanssa seuraavat 20 vuotta. Monesta ei ole siihen ja aika usein mietin, onko itsestänikään, vaikka päättäväinen ja touhukas selviytyjä-luonne olenkin. Se on hyvä hoksata etukäteen, ettei minusta tuollaiseen ole ja elää mukava lapseton elämä, jossa et joudu väkisellä olemaan tekemisissä toisen ärsyttävän aikuisen kanssa seuraavaa 20 vuotta.

Vinkkinä kaikille naisille, että jos vuosiksi jäätte kotiin lapsia hoitamaan ja toinen tekee uraa, niin ennen lapsia menkää naimisiin ja sopikaa miten raha-asiat hoidetaan jos ero tulee, sillä mulkku eksä vie kaiken mennessään ja vaatii sinua vielä tasoittamaan jälkikäteen jos on vanhempainvapaasi aikana joutunut maksamaan jostain 60%, kun sinä muutaman satasen hoitorahastasi maksoit siitä vain 40%.

Oijoi, oppia ikä kaikki. Enää en mene höplään ja toivottavasti ei kukaan muukaan tämän tekstin lukenut :)

Ennen taidettiin vaan haluta lapsia tai antaa niitä syntyä, ei sitä ajateltu niin paljon eikä lapsia yksilöinä arvostettu niin paljon. Jos ei riittänyt tila kotona niin laitettiin lapset samaan huoneeseen. Lapsista sai pikku apulaisia kotitöissä ja maataloustöissä.

Nykyään halutaan panostaa omiin lapsiin ja ajatellaan lasten tarpeita. Ajatellaan omia resursseja ja taloudellista puolta, kodin kokoa ja huoneiden lukumäärää ja halutaan, että lapsille on aikaa ja harrastuksia. Lisäksi halutaan pitää huolta omasta ja parisuhteen jaksamisesta ja niistä resursseista mitä hyvinvointiin tarvitaan.

induvidualismi on syy kaikkeen

-Parisuhdeasiat: Hyvää ja kestävää rakkaussuhdetta on todella vaikea löytää, tuurista paljon kiinni. Pettymysten jälkeen ei enää ole oikein motivaatiota yrittää alusta alkaen. Ja se liekki pitäisi syttyä, jotta viitsisi taas panostaa - realismi ja ikä estää, naiivius ja into lähteneet.

-Raha: Haluaisin äitinä olla kotiäitinä noin 5 vuotta, mutten riippuvaisena miehestä. Vaatisi isot säästöt.

-Työ: Aikaa ei riittäisi, nytkin tuskin jaksan vaativaa osa-aikatyötä ja aika tärkeisiin asioihin tuntuu liian vähältä. Omaa työtä olisi täysin mahdoton yhdistää lapsiperhearkeen ilman superhyperjoustavaa miestä tms. En enää pystyisi vuosikausiksi keskittymään, koska mieli olisi lapsessa. Kun tekisi työtä, haluaisi olla lapsen kanssa tms. ja olisi jatkuva huono omatunto. Energiaa ei olisi kotiin ja itseensä, hyvinvointi romahtaisi ja vaikuttaisi äitiyteen. Työn laatu kärsisi motivaation puutteesta, ja alkaisi stressi työn kelpaavuudesta. Ei siellä töissä mikä tahansa kelpaa... Eli koko työn ilo vaihtuisi hammasten kiristelyyn, koska olisi pakko olla töissä.

Itse halusin lapsen vielä ennen koronatotalitarismia. Rokotepakon myötä meni työ ja toimeentulo.

Vierailija kirjoitti:

Itse halusin lapsen vielä ennen koronatotalitarismia. Rokotepakon myötä meni työ ja toimeentulo.

Se on juurikin näin kuten totesit, katsotaanpas mitä seuraamuksia pakotteesta on ollut ihan esimerkkinä tuolloin lain tultua voimaan oli jo näitä vastaavia uutisia kuin sinun tapauksesi: "Ahdistuneet hoitajat Maria, Reetta ja Sanna puhuvat nyt suunsa puhtaaksi rokotusvelvoitteesta: ”Ei tässä ole järkeä; Iltalehden haastattelemista hoitajista kahdella on loppunut työt ja kolmannella ne voivat loppua milloin tahansa." Oli tuolloin siis otsikoissa:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/42f0c241-3478-4d26-9bd4-336317711e56

Tämä jos mikä on perustuslaillisten oikeuksien vähentämistä tavallisilta kansalaisilta ja totalitarismia pahimmillaan... samoin ihmisoikeuksien rikkomista mistä tulisi saada rangaistuksia näitä pakkorokotteita vaatineille etenkin kun tiedossa oli että rokotteilla on ollut lukuisia vakavia haittavaikutuksia... tämä ihmisoikeuksien rikkominen mahdollistaa jatkossa myös sen että hoitajat voidaan pakottaa ottamaan mitä tahansa kokeellista lääkettä tulevaisuudessa tai joutuvat lopettamaan työnsä... häpeällinen maa...

Me esim olemme keskituloisia. Bruttotulot 2500e/kk kummallakin. Ei näillä tuloilla hankita mitään jättikatrasta, tai edes 4 lasta. Kolme meillä on, mutta yksi olisi vielä kiva.

Kuitenkin jotta syntyvyysluvut pysyisi optimaalisina, pitäisi myös suuren perheen perustaminen olla taloudellisesti mahdollista keskituloisellekin. Silloin ei haittaisi, vaikka monet haluaisivat olla lapsettomia, koska suurperheet paikkasivat lapsivajetta.

Itsekkyys,mukavuuden halu,laiskuus. Nekin vähät lapset sysätään isovanhempien vastuulle,että päästään bilettään ja elämään omaa elämää.

Itsekkäät syyt.

Monet nuoret aikuiset ovat tosi minä-keskeisiä ja uusavuttomia monissa asioissa.

Olen 1960 - luvulla syntynyt ja sen ikäluokan naisilla lasten teko oli usein päivänselvää. Ei oikein osannut ajatella muutakaan. Lasten vuoksi en ole opiskellut tarpeeksi ja työelämässä tyytynyt melko hanttihommiin kykyihini nähden . Miehestäkin tuli ero ja lapset jäivät pääasiassa mun vastuulle. Lapsista toisella fyysisiä vaikeahoitoisia sairauksia syntymästään lähtien.

En ole katkera ja lapset ovat itselle tärkeimpiä. Mutta. En halunnut tällaista elämää.

Ymmärrän veloja. Parisuhteet eivät kestä, maailmantilanne on huolta herättävä toisin kun vielä 10 v sitten, jos lapsilla on haasteita joudut vanhempana taistelemaan tukiviidakossa koko lasten elämän.

Se on moro oma elämä. Voit unohtaa itsesi ja kuka sellaisen elämän haluaisi?

Laiskuus ja itsekkyys ja abortit. Naisia halutaan töihin, vaikka kotonakin työtä olisi. Siis lapsiperheissä.

Entä, jos miehet sais parempia palkkoja, naiset sais olla kotona lapsia hoitamaan ja eläketurva tasattais? Niin ja avioliittoa kunnioitettava elinikäisenä liittona.

Vierailija kirjoitti:

Itsekkyys,mukavuuden halu,laiskuus. Nekin vähät lapset sysätään isovanhempien vastuulle,että päästään bilettään ja elämään omaa elämää.

Mistä syystä olet noin katkera? Ihmettelee lapseton 34v nainen, jonka kohdalla mikään mainitsemistasi syistä ei pidä paikkaansa. Ja jos ystävillä on lapsia niin eivät juokse bilettämässä, vaan lapset on ollut ihan haluttuja ja toivottuja. Siksi en ymmärrä näkemystäsi 🤔

Vierailija kirjoitti:

Laiskuus ja itsekkyys ja abortit. Naisia halutaan töihin, vaikka kotonakin työtä olisi. Siis lapsiperheissä.

Entä, jos miehet sais parempia palkkoja, naiset sais olla kotona lapsia hoitamaan ja eläketurva tasattais? Niin ja avioliittoa kunnioitettava elinikäisenä liittona.

Jos tällaisen perään kaipailee niin luulisi sitten myös huutelevan kovaan ääneen ihmissuhde-, parisuhde ym. tunnetaitokurssien perään, koska suomi on täynnä tunnevammaisia, väärin kiintyneitä, itsetuntemuksensa kamppailevia suurten ikäluokkien kasvatteja.

Ei voi vaatia elinikäistä avioliittoa ja sulkea silmänsä suomen kärkipaikalle perheväkivallan suhteen...

Minun lapsensaannin esteenä on pelko. Pelko siitä että käy samalla tavalla kuin äidilleni, ja se ei ollut kiva osa se... juoppoja miehiä, ylpeyttä, masennusta, puhumattomuuden kulttuuri.

Kyllä aivan itsekäshän minä olen kun en näitä traumoja siirrä eteenpäin tuosta noin vain. Ja tiedätkö meitä on paljon. Ikäluokkasi kasvatti meidät niin hyvin.

Painavat kakkoseen.