Lue keskustelun säännöt.
En vain pysty ymmärtämään, että miksi yksinasuva , töissä käyvä ihminen hankkii koiran???
02.06.2026 |
Lyhyesti kerrottuna: naapuriin muutti yksin asuva nuori nainen, joka käsittääkseni tekee kahdeksan tunnin työpäivää arkisin.
Hänellä on koira, labradorin noutaja.
Meillä menee työvuorot aina ristiin kun hän on töissä, olen minä kotona ja toisinpäin.
No koira tietenkin haukkuu ja ulisee kun emäntä on pois kotoa. Nainen käy töissä ja tietenkin myös muualla, mihin ei voi ottaa koiraa mukaan kuten viihteellä tai kavereillaan.
Miten laki sallii moisen, että lemmikki on viitenä päivänä viikossa yksin ehkä jopa toistakymmentä tuntia?
Ei varmana ole ainoa koira Suomessa, joka on yksin kotona. Voisiko joku muu yksin asuva koiranomistaja perustella koiran hankkimista?
Kommentit (20)
Laita lappu. Koira saattaa kärsiä ahdistuksesta. Ja liian pitkät ajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai minäkin uikuttasin kun pillun makuun päässyt ja sitten pillu lähti pois
Ehkä tilanne on koiraa hankkiessa ollut eri, mutta tuossa tilanteessa olisi parasta etsiä koiralle uusi koti tai päivähoitopaikka. Eläinrääkkäystä tuo on.
Jos täytyy olla kaveri niin eikö kissa pärjäisi paremmin yksin? Ei tuo punkkejakaan sisälle. Lenkille voi ottaa sitten vaikka naapurin Maijun mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsin moni hankki koronakoiran silloin kun oli koronavuosina etätöissä kotona. Ja yksinoloa ei niille koirille opetettu ollenkaan.
Asun yksin ja mulla on koira. Käyn töissä. Olen hankkinut koiran, koska tykkään koirista, sekä seurana että harrastuskaverina.
En myöskään usko, että koira, oikein siihen totutettuna pennusta asti, kärsii työpäivän yksinolosta. Ei ainakaan itsenäisemmät rodut. Oma koirani on itsenäinen "rottakoira"-terrieri. Kun lähden töihin, se jää köllimään. Ei ulise eikä hingu perään. Kun palaan kotiin, se venyttelee ja on rauhallisen oloinen, tervehtii rauhallisesti. Ei ole koskaan ollut eroahdistusongelmaa.
En myöskään harrasta työpäivinä mitään, missä koira täytyisi jättää toisen kerran yksin. Se on hinta yksin koiranpidosta, minusta. Kokisin vääräksi lähteä vaikka kuntosalille tai harrastusryhmään tai ravintolaan syömään (paitsi sellaiseen, mihin saa koirakin tulla, niitäkin onneksi lähettyvilä on). Käyn sitten koiran kanssa pitkillä lenkeillä, agilityssä ja tokossa vaan.
Uskon aidosti, että koira on tyytyväinen elämäänsä. Vaikka onkin 9 h päivässä yksin 5 päivää viikossa. Ja asun vieläpä kerrostalossa, joka on myös joidenkin mielestä kauhistus 😅 (Itse en usko, että sitä koiraa kiinnostaa asuinmuoto pätkääkään)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on voinut hankkia sen koiran ollessaan parisuhteessa. Itse jäin eron jälkeen koirani kanssa kaksin ja silti oli töissä käytävä. Onneksi oli ihanat naapurit jotka ymmärsi, että koiralla menee hetki tottua uuteen tilanteeseen. Ja koira oli se, joka piti työn ohella elämäni kasassa eron jälkeen.
No katoku se koira on joillekkin status juttu eikä mitään muuta. Mulla oli tällainen kaveri nuorempana. Oli vähän väliä jos jonkinlaista "coolia" rotukoiraa ja kissaa, mutta jaksoi jokaista aina max vuoden ikäiseksi ja sitten möi ne niin kuin ei mitään. Ja kohta oli taas somessa esittelyssä uusi coolin rodun pentu. Kunnes kyllästyi taas. Sama kävi hällä lapsen kanssa. Raskautta hehkutettiin ja vauvasta laiteltiin kuvia jne ja kyllästyi siihenkin. Lapsi otettiin sijoitukseen eikä ole edelleenkään hänen kanssaan missään tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä kuvatussa tilanteessa on kyseessä eroahdistusongelma koiralla, ei mikään normaalitilanne. Ei useimmat koirat tuolla tavalla hauku ja ulise yksin ollessaan. Se ei ole mikään "tietenkin"-juttu, vaan poikkeuksellista ongelmakäytöstä.
Vierailija kirjoitti:
Asun yksin ja mulla on koira. Käyn töissä. Olen hankkinut koiran, koska tykkään koirista, sekä seurana että harrastuskaverina.
En myöskään usko, että koira, oikein siihen totutettuna pennusta asti, kärsii työpäivän yksinolosta. Ei ainakaan itsenäisemmät rodut. Oma koirani on itsenäinen "rottakoira"-terrieri. Kun lähden töihin, se jää köllimään. Ei ulise eikä hingu perään. Kun palaan kotiin, se venyttelee ja on rauhallisen oloinen, tervehtii rauhallisesti. Ei ole koskaan ollut eroahdistusongelmaa.
En myöskään harrasta työpäivinä mitään, missä koira täytyisi jättää toisen kerran yksin. Se on hinta yksin koiranpidosta, minusta. Kokisin vääräksi lähteä vaikka kuntosalille tai harrastusryhmään tai ravintolaan syömään (paitsi sellaiseen, mihin saa koirakin tulla, niitäkin onneksi lähettyvilä on). Käyn sitten koiran kanssa pitkillä lenkeillä, agilityssä ja tokossa vaan.
Uskon aidosti, että koira on tyytyväinen elämäänsä. Vaikka onkin 9 h päivässä yksin 5 päivää viikossa. Ja asun vieläpä kerrostalossa, joka on myös joidenkin mielestä kauhistus 😅 (Itse en usko, että sitä koiraa kiinnostaa asuinmuoto pätkääkään)
Ootappa kun palstan eläinoikeuste**oristit näkevät tuon selontekosi :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäntilanteet muuttuu. Mulla oli isompi perhe silloin kun hankin koiran. Ja hankin sen muiden perheenjäsenten toiveesta! No minä jäin sitten koiran kanssa kaksin, ja töissä on käytävä. Vaihdoin työpaikan lähelle kotia ja osa-aikaiseen (ja pienempipalkkaiseen!), jotta ehdin olla koiran kanssa. Ja en todellakaan anna koiraani vieraan hoidettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Asun yksin ja mulla on koira. Käyn töissä. Olen hankkinut koiran, koska tykkään koirista, sekä seurana että harrastuskaverina.
En myöskään usko, että koira, oikein siihen totutettuna pennusta asti, kärsii työpäivän yksinolosta. Ei ainakaan itsenäisemmät rodut. Oma koirani on itsenäinen "rottakoira"-terrieri. Kun lähden töihin, se jää köllimään. Ei ulise eikä hingu perään. Kun palaan kotiin, se venyttelee ja on rauhallisen oloinen, tervehtii rauhallisesti. Ei ole koskaan ollut eroahdistusongelmaa.
En myöskään harrasta työpäivinä mitään, missä koira täytyisi jättää toisen kerran yksin. Se on hinta yksin koiranpidosta, minusta. Kokisin vääräksi lähteä vaikka kuntosalille tai harrastusryhmään tai ravintolaan syömään (paitsi sellaiseen, mihin saa koirakin tulla, niitäkin onneksi lähettyvilä on). Käyn sitten koiran kanssa pitkillä lenkeillä, agilityssä ja tokossa vaan.
Uskon aidosti, että koira on tyytyväinen elämäänsä. Vaikka onkin 9 h päivässä yksin 5 päivää viikossa. Ja asun vieläpä kerrostalossa, joka on myös joidenkin mielestä kauhistus 😅 (Itse en usko, että sitä koiraa kiinnostaa asuinmuoto pätkääkään)
Koirat ovat sopeutumisen mestareita ja varmasti oppivat tyytymään yksin elämiseen kerrostalossa.
Minä asuin ennen ok-talossa lähiössä aidatulla tuhannen neliön pihalla ja kuvittelin, että koirani oli onnellinen. Sitten muutin koiran kanssa maalle ja näen sen valtavan eron koirassa minkä maallemuutto sai aikaan. Koirani ei todellakaan ollut onnellinen ahtaassa lähiöelämässä vaikkei se millään lailla silloin oireillutkaan. Koirat eivät todellakaan kuulu kaupunkeihin vaikka itsekkäät ihmiset (niinkuin minä aikaisemmin) niin kuvittelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykkään siitä tunteesta kun koira nylkyllää minua paljaalla pillulla.
Vierailija kirjoitti:
Tässä kuvatussa tilanteessa on kyseessä eroahdistusongelma koiralla, ei mikään normaalitilanne. Ei useimmat koirat tuolla tavalla hauku ja ulise yksin ollessaan. Se ei ole mikään "tietenkin"-juttu, vaan poikkeuksellista ongelmakäytöstä.
Näin todellakin! Erittäin monet koirat viettää omistajiensa työpäivät yksin kotona ilman mitään ongelmia. Ja voi tulla ap:lle yllätyksenä, että vaikka koiralla on enemmän isäntäväkeä kuin se yksi, niin Koira saattaa silti joutua olemaan päivisin yksin kotona - perheenjäsenet kaikki töissä ja koulussa..
Jos koiran haukkumisesta ei kerrota naapurille itselleen, hän ei välttämättä tiedä siitä.
Ehkä naapuri jäi koiran kanssa yksin eroamisen takia.
Mahdottomaan tilanteeseen ei todellakaan kannata koiraa ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun yksin ja mulla on koira. Käyn töissä. Olen hankkinut koiran, koska tykkään koirista, sekä seurana että harrastuskaverina.
En myöskään usko, että koira, oikein siihen totutettuna pennusta asti, kärsii työpäivän yksinolosta. Ei ainakaan itsenäisemmät rodut. Oma koirani on itsenäinen "rottakoira"-terrieri. Kun lähden töihin, se jää köllimään. Ei ulise eikä hingu perään. Kun palaan kotiin, se venyttelee ja on rauhallisen oloinen, tervehtii rauhallisesti. Ei ole koskaan ollut eroahdistusongelmaa.
En myöskään harrasta työpäivinä mitään, missä koira täytyisi jättää toisen kerran yksin. Se on hinta yksin koiranpidosta, minusta. Kokisin vääräksi lähteä vaikka kuntosalille tai harrastusryhmään tai ravintolaan syömään (paitsi sellaiseen, mihin saa koirakin tulla, niitäkin onneksi lähettyvilä on). Käyn sitten koiran kanssa pitkillä lenkeillä, agilityssä ja tokossa vaan.
Uskon aidosti, että koira on tyytyväinen elämäänsä. Vaikka onkin 9 h päivässä yksin 5 päivää viikossa. Ja asun vieläpä kerrostalossa, joka on myös joidenkin mielestä kauhistus 😅 (Itse en usko, että sitä koiraa kiinnostaa asuinmuoto pätkääkään)
Koirat ovat sopeutumisen mestareita ja varmasti oppivat tyytymään yksin elämiseen kerrostalossa.
Minä asuin ennen ok-talossa lähiössä aidatulla tuhannen neliön pihalla ja kuvittelin, että koirani oli onnellinen. Sitten muutin koiran kanssa maalle ja näen sen valtavan eron koirassa minkä maallemuutto sai aikaan. Koirani ei todellakaan ollut onnellinen ahtaassa lähiöelämässä vaikkei se millään lailla silloin oireillutkaan. Koirat eivät todellakaan kuulu kaupunkeihin vaikka itsekkäät ihmiset (niinkuin minä aikaisemmin) niin kuvittelee.
Mulla on niin, että asuin ennen maalla. Vanhempi koirista eli siellä 6-vuotiaaksi asti, nuorempi on aina asunut kaupungissa. Eron jälkeen täytyi etsiä uusi asuinpaikka, ja samalla muutin Helsinkiin, koska sieltä löytyi hyvä työpaikka. Olin huolissani koirasta, että miten sopeutuu. Ihan aluksi, kyllähän sitä haukututti autot, raitiovaunut, toiset koirat hihnan päässä. Mutta äkkiä se tottui. Ja minusta on jopa tuntunut, että se tykkää enemmän kaupunkiasumisesta lopulta, koska on koirapuistot, enemmän hajuja ja toisia koiria tulossa vastaan , ja varsinkin talviaikaan monipuolisemmat lenkkivaihtoehdot. Siellä maalla kun ei ollut valaistuja reittejä, ja usein työpäivän jälkeen piti tarpoa sitä talon ohi menevää maantietä vaan jompaankumpaan suuntaan ja sitten takaisin, koska pimeän lisäksi esim. lunta oli liikaa metsäpoluilla kun ei ollut kävelijöitä tarpeeksi pitämään polkuja auki.
Myös maalla, ja miehen kanssa asuessa, koira oli yksin ihan yhtä lailla, koska sekä mies että minä käytiin töissä kodin ulkopuolella. Itse asiassa koira oli yksin pidempään, koska automatka läheiseen kaupunkiin jossa työpaikat oli vei aikaa. Eipä sille koiralle taida paljon eroa olla, odotteleeko isäntäväkeä maalaistalon sisällä vai kerrostalon. Tässäkin tosin jopa niin, että ehkä koiralle on jopa enemmän virikkeitä täällä kerrostalossa, koska on enemmän elämää seurattavaksi ikkunasta, minua töistä odotellessa.
Mites tuo eroaa tilanteesta, jossa työssäkäyvä pariskunta ottaa koiran? Hekin ovat yhtä kauan kotoa pois. Sama lapsiperheiden osalta. Vasta sitten, kun perheessä on ihan pieniä lapsia (vanhempi vanhempainvapailla) tai alakouluikäisiä lapsia (lyhyet koulupäivät), on koiralla yksinoloaika lyhyempi.
Siis AP:n logiikan mukaan koiran voisi ottaa vain, jos on työtön, vanhempainvapaikka tai lapset alakoulussa. Ai niin mutta lapsihan ei voi olla vastuussa koirasta, niin unohdetaan sittenkin tuo kolmas vaihtoehto.
(ja ei, mulla ei ole koiraa eikä mulle tule ikinä koiraa)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun yksin ja mulla on koira. Käyn töissä. Olen hankkinut koiran, koska tykkään koirista, sekä seurana että harrastuskaverina.
En myöskään usko, että koira, oikein siihen totutettuna pennusta asti, kärsii työpäivän yksinolosta. Ei ainakaan itsenäisemmät rodut. Oma koirani on itsenäinen "rottakoira"-terrieri. Kun lähden töihin, se jää köllimään. Ei ulise eikä hingu perään. Kun palaan kotiin, se venyttelee ja on rauhallisen oloinen, tervehtii rauhallisesti. Ei ole koskaan ollut eroahdistusongelmaa.
En myöskään harrasta työpäivinä mitään, missä koira täytyisi jättää toisen kerran yksin. Se on hinta yksin koiranpidosta, minusta. Kokisin vääräksi lähteä vaikka kuntosalille tai harrastusryhmään tai ravintolaan syömään (paitsi sellaiseen, mihin saa koirakin tulla, niitäkin onneksi lähettyvilä on). Käyn sitten koiran kanssa pitkillä lenkeillä, agilityssä ja tokossa vaan.
Uskon aidosti, että koira on tyytyväinen elämäänsä. Vaikka onkin 9 h päivässä yksin 5 päivää viikossa. Ja asun vieläpä kerrostalossa, joka on myös joidenkin mielestä kauhistus 😅 (Itse en usko, että sitä koiraa kiinnostaa asuinmuoto pätkääkään)
Koirat ovat sopeutumisen mestareita ja varmasti oppivat tyytymään yksin elämiseen kerrostalossa.
Minä asuin ennen ok-talossa lähiössä aidatulla tuhannen neliön pihalla ja kuvittelin, että koirani oli onnellinen. Sitten muutin koiran kanssa maalle ja näen sen valtavan eron koirassa minkä maallemuutto sai aikaan. Koirani ei todellakaan ollut onnellinen ahtaassa lähiöelämässä vaikkei se millään lailla silloin oireillutkaan. Koirat eivät todellakaan kuulu kaupunkeihin vaikka itsekkäät ihmiset (niinkuin minä aikaisemmin) niin kuvittelee.
Lässynlää. Tosiassa luulit että piskillesi riittää hyvään tasapainoiseen elämään se että avaat oven, potkaiset piskin pihalle ja unohdat sen sinne. Nyt kun sillä on enemmän lääniä temmeltää (valvomatta, epäilemättä), se käy kotona lähinnä nukkumassa. Tämän sinä haluat tukålkita tyytyväisen eläimen merkiksi. Koska en usko hetkeäkään että olisit toimintatapaa muuttanut. Ovi auki ja piski pihalle.
Juttu on niin että kaikki eivät toimi kuin sinä. Suurin osa ihmisistä osaa ja haluaa tarjota lemmikilleen vaihtelua päivään ja toimivat sen mukaisesti. Silloin asuinmuodolla ei ole merkitystä. Mutta nosta sinä vaan itsesi jalustalle, muut ih!iset näkee mikä on totuus.
Hirveän surullistahan tuo on