Miksi joidenkin masennus ei parane vaikka saisi terapiaa ja lääkkeitä

Vierailija kirjoitti:

Mikä sitten vaivaa masentunutta, jolla ei ole kummoisia traumoja taustalla? Siis normaaleja vastoinkäymisiä, mutta ei mitään isoa. Ja silti on syvästi ja vakavasti masentunut. Mistä se johtuu?

Masennukseen riittää se, ettei koe itseään hyödylliseksi (esim. työttömyys, lapsettomuus) eikä osaa ottaa luontevaa yhteyttä muihin ihmisiin, eli tunne-elämän kehittymättömyys, spontaanin oman itseyden puute.

Tottakai masennus on myös fyysinen tila. Koko ihmisen mieli ja tietoisuus pohjaa luonnollisesti kehollisuuteen,eli käytännössä aistien, aivojen, hermoverkkojen ym toimintaan. Masennuksen syyt voivat lisäksi olla moninaiset ja monimutkaiset, eikä niitä vieläkään täysin ymmärretä. Onneksi tutkimusta tehdään koko ajan. Aivot ovat plastiset ja mm terapia tai mindfulness aiheuttavat kuvannettavia muutoksia myös aivoissa.

https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://research.ut…

Mielenkiintoinen artikkeli

Vierailija kirjoitti:

Masennus lyödään niin helposti diagnoosiksi.

Ensinnäkään normaaleja sairauksia ei diagnosoida niin helposti.

Mulla oli parantumaton masennus monta vuotta ja lopulta taustalta löytyi ihan eri sairaus...

Tämä on mielenkiintoista, voitko kertoa, mikä sairaus oli kyseessä?

Suurin syy masennuksen kroonistumiseen on mielestäni jääminen masentavaan elämäntilanteesee.

Usein masennus puhkeaa jossain kriisitilanteessa (itselläni avioero ja syöpädiagnoosi) ja jatkuu niin kauan kuin elämäntilanne pysyy entisenlaisena.

Vakava masennukseni johti työkyvyttömyyseläkkeeseen, ennenkuin hoksasin alkaa muuttamaan entisenlaista elämääni uuteen uskoon.

Lopetin ihmisten miellyttämisen, sillä havaitsin itseni liian miellyttämishaluiseksi (jopa läheisriippuvaksi), hylkäsin ihmiset (työn sen mukana) joille olin ennen näytellyt miellyttämispuoltani ja otin kaikilla tavoilla elääni uudelleen omiin käsiini.

Sattuma auttoi tässä paranemisprosessissa, sillä löysin uuden suhteen, jossa osasin jo olla oma itseni miettimättä miellyttääkö se kumppaniani vai ei (hän rakastaa minua sellaisena kuin olen and vice versa) ja kasvatin ns. munat ja aloin huolehtimaan enemmän omasta hyvinvoinnistani, entisen tapani sijaan, asettaa muut ihmiset oman hyvinvointini yläpuolelle.

Repäisin masennukseni alkamisjankohdassa itseni irti täydellisesti entisestä elämäntavastani, vuokrasin esim. jalasmökin, yritin selviytyä siinä asuen talven pakkasten ajan, jonka jälkeen muutin asumaan matkailuautooni muutamaksi vuodeksi.

Täydellinen muutos kerrostaloelämään ja tarve selviytyä erilaisista haasteista auttoi minua selättämään masennukseni, enkä myöskään suostunut syömään masennuslääkkeitä vaikka jokainen lääkäri psykiatri ja hoitaja niitä minulle yritti tuputtaa alinomaa.

Muille masentuneille vinkkinä siis, poistakaa elämästänne masennusta aiheuttavat ihmiset ja olosuhteet, älkääkä alkako turruttamaan mieltänne mielialalääkkeillä kestääksenne vittumaisia ihmissuhteita tai elinolosuhteita.

Repäiskää itsenne irti entisestä elämästänne tavalla taikka toisella.

Jos kaikki muu on kunnossa, niin kannattaa tarkistaa ruokavalio ja unen määrä+laatu.

Vierailija kirjoitti:

Terapia ja lääkkeet eivät auta, jos ne eivät johda masentuneen elämäntilanteen paranemiseen. Jos toimenpiteiden jälkeen on edelleen työtön, kaveriton, parisuhteeton, köyhä, ei syö terveellisesti eikä harrasta liikuntaa, on lopputuloksena masennuksessa jumittaminen.

Masennus on enimmäkseen epätyydyttävän sosiaalisen aseman manifestaatio (voi olla toki alhaista rautaa, kilpparia, d-vitamiinia ja mitä näitä on). Siksi esim. Aalto ja Al-taee joutuivat sairaslomalle. Heidän sosiaalinen asemansa tipahti niin nopeasti hyvin korkeasta todella paljon alaspäin.

Ehkä olosuhteista johtuva henkinen paha olo on eri tila kuin selittämätön henkinen paha olo? Ja sitten vielä traumoista eli menneisyyden pahoista tapahtumista olosuhteissa johtuva paha olo on kolmas tila?

Vierailija kirjoitti:

Siksi, kun odotetaan että terapia ja lääkitys toimivat taikasauvan lailla, ilman sairastuneen omaa panostusta toipumiseen. Väitän, että paljon on kiinni myös ihmisen omasta asenteesta; päätöksestä, että tästä noustaan vielä.

Ja kyllä, olen itsekin sairastanut vaikeaa masennusta ja ahdistuneisuutta.

Olen lukemattomia kertoja päättänyt, tsempannut, harrastan liikuntaa, liikun luonnossa, näen ihmisiä, syön terveellisesti, olen joogannut ja meditoinit, käynyt terapiassa, tehnyt vaikka mitä harjoitteita, puskenut eteenpäin, pakottanut itseni ylös ja liikkeelle jne. mutta silti olen masentunut, silti olen ahdistunut. Traumatausta ihan lapsuudesta lähtien, niin aivot eivät vain suostu muuttumaan, vaikka tekisi mitä. Tämä on ikuinen taistelu.

Vierailija kirjoitti:

Siksi, kun odotetaan että terapia ja lääkitys toimivat taikasauvan lailla, ilman sairastuneen omaa panostusta toipumiseen. Väitän, että paljon on kiinni myös ihmisen omasta asenteesta; päätöksestä, että tästä noustaan vielä.

Ja kyllä, olen itsekin sairastanut vaikeaa masennusta ja ahdistuneisuutta.

Masentuneen olisi hyvä tiedostaa se, että jo terapiaan hakeutuminenkin on oma päätös. Eli jo siinä masentunut on itse alkanut hoitaa itseään. Kaikki mitä elämässä tapahtuu johtuu omista päätöksistä. Ne ovat vain useimmiten automatisoituja ja kyseenalaistamattomia. Esim. se että terapiakäynnin aika loppuu ja asiakas nousee tuolista lähteäkseen kotiin? Miksi? Miksi ei jää vaan istumaan siihen ja odottamaan, että terapeutti vittuuntuu? Tällaisia hassujakin kysymyksiä kannattaa esittää itselleen ja kirjoittaa niihin mahdollisimman seikkaperäisiä vastauksia päiväkirjaan, näin itsetuntemus lisääntyy ja patologinen ajattelu vähenee.

No ensinnäkin masennuslääkkeet auttavat vain joitakin. Se on ihan tutkimuksissa todistettu fakta, että noin kolmasosa ei hyödy masennuslääkkeistä, ne tehoaa vain osalla masentuneista. Masennuslääkkeet ei ole kuin esim. antibiootti, että ne tehoaisi käytännössä aina. Osa lääkäreistä on jopa sitä mieltä, että lääkkeet tehoaa vain vaikeisiin masennuksiin, ja lieviin ja keskivaikeisiin masennuksiin niistä ei ole mitään hyötyä. 

Toisin sanoen masennukseen ei ole keksitty kovin tehokasta tai toimivaa lääkettä.

Ja terapia taas ei ole sellainen hoito, jota "annetaan" ja hoidon "kohde" parantuu. Terapia on sitä, että asiakkaan täytyy itse työskennellä itsensä muuttamiseksi, ja terapeutti vain ohjaa sitä asiakkaan itse tekemää muutosprosessia.

Terapia toimii, jos asiakas on motivoinut itse työskentelemään oman psyykensä kehittämiseksi ja jos asiakas näkee sen eteen vaivaa. Terapia ei toimi, jos asiakas ei tätä tee vaan odottaa, että terapeutti parantaa hänet.

Kai se masennus voi tulla siitäkin jos elämästä puuttuu oikeaa rakkautta. Jos kaipaa esim. kumppania, jota voisi rakastaa aidosti ja saisi vastarakkautta eikä vaan saa sellaista. Kyllähän siitäkin voi masentua jotkut, kuten minä.

Siksi, että masennusta ei voi parantaa kukaan muu kuin tämä masentunut itse. Se nimenomaan ei ole fyysinen sairaus, joka lääkkeillä saataisiin korjattua. Ihmisen pitäisi olla itse erittäin aktiivinen ja pyrkiä muutokseen, jotta sitä tapahtuisi. Masentuneella taas ei välttämättä riitä voimavarat itsensä tsemppaamiseen. Noidankehä on valmis...

Eihän kaikkia fyysisiäkään sairauksia pystytä parantamaan vaikka niiden olemassa olo pystytään silminnäkemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi, kun odotetaan että terapia ja lääkitys toimivat taikasauvan lailla, ilman sairastuneen omaa panostusta toipumiseen. Väitän, että paljon on kiinni myös ihmisen omasta asenteesta; päätöksestä, että tästä noustaan vielä.

Ja kyllä, olen itsekin sairastanut vaikeaa masennusta ja ahdistuneisuutta.

Olen lukemattomia kertoja päättänyt, tsempannut, harrastan liikuntaa, liikun luonnossa, näen ihmisiä, syön terveellisesti, olen joogannut ja meditoinit, käynyt terapiassa, tehnyt vaikka mitä harjoitteita, puskenut eteenpäin, pakottanut itseni ylös ja liikkeelle jne. mutta silti olen masentunut, silti olen ahdistunut. Traumatausta ihan lapsuudesta lähtien, niin aivot eivät vain suostu muuttumaan, vaikka tekisi mitä. Tämä on ikuinen taistelu.

Tämä ei ole vitsi: Oletko harkinnut psykedeelisiä aineita?

Kannattaa googlata aiheesta, löytyy ihan lääketieteellisiä tutkimuksia eri aineiden käytöstä erilaisten traumojen hoitoon. Esim. PTSD:tä on hoidettu onnistuneesti antamalla MDMA-avusteista psykoterapiaa. Hoitokokeiluja on tehty myös psilosybiinillä ja LSD:llä.

Tämä on perinteisesti ollut tabu aihe, mutta länsimaissa jatkuvasti suvaitsevamman huumausainepolitiikan myötä tutkimusta on viimeinkin päästy tekemään ilman demonisointia. Toki paljon on vielä työtä tekemättä, mutta alustavat tulokset vaikuttavat lupaavilta.

Masennuksen syy ei muutu. Minulla on fyysinen sairaus joka aiheuttaa masennuksen, enkä siis pääse pois tästä elämäntilanteesta l. kehosta. Uskon, että taudin tulehduksellisuus myös lietsoo masennusta.

Varmaan koska terapialla tai lääkkillä ei oikeasti paranneta ketään, ongelma on aina kotioloissa yms olosuhteissa joita pitää saada muutettua. Särjennyt omakuva on vaikeimpia asioita mailmassa korjata, monet juo itsensä helvettiin tai menee narun jatkeeksi kun ei osaa olla asian kanssa eivätkä ymmärrä mien liskoaivojan kanssa toimitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi, kun odotetaan että terapia ja lääkitys toimivat taikasauvan lailla, ilman sairastuneen omaa panostusta toipumiseen. Väitän, että paljon on kiinni myös ihmisen omasta asenteesta; päätöksestä, että tästä noustaan vielä.

Ja kyllä, olen itsekin sairastanut vaikeaa masennusta ja ahdistuneisuutta.

Olen lukemattomia kertoja päättänyt, tsempannut, harrastan liikuntaa, liikun luonnossa, näen ihmisiä, syön terveellisesti, olen joogannut ja meditoinit, käynyt terapiassa, tehnyt vaikka mitä harjoitteita, puskenut eteenpäin, pakottanut itseni ylös ja liikkeelle jne. mutta silti olen masentunut, silti olen ahdistunut. Traumatausta ihan lapsuudesta lähtien, niin aivot eivät vain suostu muuttumaan, vaikka tekisi mitä. Tämä on ikuinen taistelu.

Tämä ei ole vitsi: Oletko harkinnut psykedeelisiä aineita?

Kannattaa googlata aiheesta, löytyy ihan lääketieteellisiä tutkimuksia eri aineiden käytöstä erilaisten traumojen hoitoon. Esim. PTSD:tä on hoidettu onnistuneesti antamalla MDMA-avusteista psykoterapiaa. Hoitokokeiluja on tehty myös psilosybiinillä ja LSD:llä.

Tämä on perinteisesti ollut tabu aihe, mutta länsimaissa jatkuvasti suvaitsevamman huumausainepolitiikan myötä tutkimusta on viimeinkin päästy tekemään ilman demonisointia. Toki paljon on vielä työtä tekemättä, mutta alustavat tulokset vaikuttavat lupaavilta.

Ei ehkä kannata antaa tuollaista vinkkiä ilman varoituksia. Noista aineista pitää tietää tarkasti ja olla luotettava seura vartioimassa.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan koska terapialla tai lääkkillä ei oikeasti paranneta ketään, ongelma on aina kotioloissa yms olosuhteissa joita pitää saada muutettua. Särjennyt omakuva on vaikeimpia asioita mailmassa korjata, monet juo itsensä helvettiin tai menee narun jatkeeksi kun ei osaa olla asian kanssa eivätkä ymmärrä mien liskoaivojan kanssa toimitaan.

Mitä tarkoittaa särjennyt omakuva?

Te jotka koette olevanne maanmatosia: miten puhuisitte omalle lapsellenne, jos hän tuntisi olevansa arvoton? Sanoisitteko, että no niin oletkin? Vai yrittäisitkö lohduttaa?

Voisitteko koetta puhua itsellenne kuten toivoisitte omalla lapsellenne puhuttavan?

Minua tämä on auttanut

Jos elämäntilanne on sellainen, että on esimerkiksi läheisten kuolemia, lapsettomuutta jne niin ei siinä mitkään lääkkeet ja terapia auta. Viekä kun joutuu näkemään miten ympärillä ihmiset onnistuu ja elää ihan erilaista elämää.

Vierailija kirjoitti:

Ja terapia taas ei ole sellainen hoito, jota "annetaan" ja hoidon "kohde" parantuu. Terapia on sitä, että asiakkaan täytyy itse työskennellä itsensä muuttamiseksi, ja terapeutti vain ohjaa sitä asiakkaan itse tekemää muutosprosessia.

Terapia toimii, jos asiakas on motivoinut itse työskentelemään oman psyykensä kehittämiseksi ja jos asiakas näkee sen eteen vaivaa. Terapia ei toimi, jos asiakas ei tätä tee vaan odottaa, että terapeutti parantaa hänet.

Tässä on oleellinen vastuu terapeutilla. Hän nimenomaan on se, joka ei saa ajatella, että asiakas on parannettava objekti. Se että asiakas itse ajattelee näin on merkityksetöntä.

Terapeutin on asetuttava asiakkaan asemaan ja ymmärrettävä hänen tunteensa niin täydellisesti kuin mahdollista ja hyväksyttävä ne kaikki ilman kritiikkiä. Terapeutin oleellisin taito on siten empatian kehittäminen, ei tieteen kokonaisvaltainen ymmärtäminen ja välineenä käyttäminen. Carl Rogers väittikin, että kuka vain empaattinen ystävä voi olla parempi terapeutti, tietämättä edes itse että hänen seurallaan on terapeuttinen vaikutus kuin laillistettu, mutta asiakasta parannettavana objektina arvioiva terapeutti.