Lue keskustelun säännöt.
Mitä on todellinen köyhyys? Sitäkö että ei oo varaa harrastuksiin, leffoihin ja lomamatkoihin?
Kommentit (391)
Yh-vanhemman ja kouluikäisten lasten perheessä köyhyys näkyy siinä, etten itse harrasta mitään ja vaatteitakin ostan vain tarpeeseen. Nyt mietin, koska on varaa ostaa uudet kengät. Lapset harrastavat edullisesti ja harrastuksiin on saatu joskus toimeentulotukea. Osaan lasten harrastustoiveista joudun toteamaan, että maksaa liikaa. Vaatteita kierrätetään, samoin urheiluvälineitä. Lapsille ostetaan mieluisaa, mutta hyödynnetään aleja ja kamppiksia. Merkkitoivekengät löytyivät, muttei juuri sitä väriä, mikä olisi ollut ykkösvalinta. Yllättävät menot, kuten rikkoutuneet kännykännäytöt, joutuvat odottamaan ja varaa ei ole ostaa parempia sänkyjä, vaikka teini valittaa nykyisestä. Elokuvissa käydään harvoin (joululahjaksi saatiin lippuja), mutta tiedetään ilmaispäivät ja -tapahtumat ja liikutaan niissä ympäri kaupunkia julkisilla, kun omaan autoon ei ole varaa. Huvipuistoissa ei käydä, risteilyllä muulloin kuin heinäkuussa. Luokkaretkelle huvipuistoon saadaan helpommin rahat kasaan kuin koko perheen yhteiselle käynnille. Ulkona syödään lähes joka kuukausi, kunhan valitaan edullisia paikkoja. Asutaan vuokralla, ei edullisesti, mutta asumistuki on hyvä. Opintolainaa on liikaa. Opinnot venyvät, kun jaksaminen on vähissä. Varaa ei ole palkata ulkopuolista lastenhoitajaakaan, että saisi omaa aikaa.
Ulkopuolisen silmin emme ehkä näytä köyhiltä, mutta rahankäyttö vaatii suunnitelmallisuutta ja aiheuttaa stressiä. Lomalla rahaa kuluu enemmän ruokaan, mikä vaatii tinkimistä muusta kuten matkailusta ja huvitteluista, kun rahaa ei saa säästettyä eläessään minimillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yh-vanhemman ja kouluikäisten lasten perheessä köyhyys näkyy siinä, etten itse harrasta mitään ja vaatteitakin ostan vain tarpeeseen. Nyt mietin, koska on varaa ostaa uudet kengät. Lapset harrastavat edullisesti ja harrastuksiin on saatu joskus toimeentulotukea. Osaan lasten harrastustoiveista joudun toteamaan, että maksaa liikaa. Vaatteita kierrätetään, samoin urheiluvälineitä. Lapsille ostetaan mieluisaa, mutta hyödynnetään aleja ja kamppiksia. Merkkitoivekengät löytyivät, muttei juuri sitä väriä, mikä olisi ollut ykkösvalinta. Yllättävät menot, kuten rikkoutuneet kännykännäytöt, joutuvat odottamaan ja varaa ei ole ostaa parempia sänkyjä, vaikka teini valittaa nykyisestä. Elokuvissa käydään harvoin (joululahjaksi saatiin lippuja), mutta tiedetään ilmaispäivät ja -tapahtumat ja liikutaan niissä ympäri kaupunkia julkisilla, kun omaan autoon ei ole varaa. Huvipuistoissa ei käydä, risteilyllä muulloin kuin heinäkuussa. Luokkaretkelle huvipuistoon saadaan helpommin rahat kasaan kuin koko perheen yhteiselle käynnille. Ulkona syödään lähes joka kuukausi, kunhan valitaan edullisia paikkoja. Asutaan vuokralla, ei edullisesti, mutta asumistuki on hyvä. Opintolainaa on liikaa. Opinnot venyvät, kun jaksaminen on vähissä. Varaa ei ole palkata ulkopuolista lastenhoitajaakaan, että saisi omaa aikaa.
Ulkopuolisen silmin emme ehkä näytä köyhiltä, mutta rahankäyttö vaatii suunnitelmallisuutta ja aiheuttaa stressiä. Lomalla rahaa kuluu enemmän ruokaan, mikä vaatii tinkimistä muusta kuten matkailusta ja huvitteluista, kun rahaa ei saa säästettyä eläessään minimillä.
Elätte siis aika samanlaista elämää kuin suuri osa suomalaisista lapsiperheistä. Myös niistä, jotka eivät saa muita yhteiskunnan tukia kuin lapsilisän.
Vierailija kirjoitti:
Itse elin lapsuuteni köyhyydessä 90 luvulla. Ruoka monesti jauhelihaa ja perunaa, aivan liian monesti pelkkää makaronia. Leipäjonoista sai paljon leipää ja sitä syötiin ilman mitään päälle laitettavaa. Vanhemmat olivat sairaita ja lähes lukutaidottomia, joten ei se perus laskutaitokaan toiminut. Kuvittelivat että veikkauksesta voittaa ja tukipäivänä sinne meni rahaa. Loput rahat menivät lääkkeisiin. Kävin lähinnä kirjastossa ja koulussa, en missään muualla. Huonekalut olivat roskiksesta saatuja. Kun roskiksesta löytynyt imuri meni rikki, oltiin vuosia ilman. Valkoinen muovimatto värjääntyi. Lelut olin saanut pelastusarmeijan joululahjoista, siihen aikaan olivat käytettyjä, eivät mitään uusia trendileluja. Täällä monet "köyhät" selittävät miten kävivät vain pyöräretkillä lapsuudessaan. Voi pojat miten haaveilin pyörästä koko lapsuuteni... Kerran sainkin käytetyn pyörän avustuksena ja voi sitä onnen päivää. Alle viikon päästä se varastettiin pyörävarastosta, kiitos huonon naapuruston. Onneni oli että asuin Helsingissä ja kesäisin leikkipuistoissa oli lounas ilmaisena. Se oli liian monesti kesän ainoa ruoka päivän aikana, kuten arkena koululounas.
Tuo on todellakin köyhyyttä. Lapsuutesi oli köyhä paitsi aineellisesti, myös henkisesti.
Minunkin lapsuuteni 70-luvulla oli hyvin niukka, mutta vanhempani olivat ns. normaaleja, osasivat säästää ja venyttää penniä ja kehitellä meille lapsille jotain leluja yms. Ruokaa oli aina, aamulla puuroa, päivällä perunaa ja ruskeaa kastiketta tai maitokastiketta tai perunakeittoa, illalla leipää ja maitoa. Viikonloppuisin oli parempaa ruokaa, kun ei me lapset saatu kouluruokaa, eli oli esim. lihakeittoa tai makaroonilaatikkoa. Tuohon aikaan kouluruuat oli loistavia ja yhteen aikaan saatiin myös pieni välipala, joskus jopa jugurttia tai jäätelöä, jota kotona oli ehkä kerran vuodessa.
Siinäkin on ero, että miten vanhemmat osaavat toimia. Meillä isä lainasi kerran kesässä veljensä autoa ja sillä käytiin joko isän toisen veljen tai äidin siskon luona kyläilemässä pari päivää. Oli aika hienoa sanoa, että juu kävin kesälomalla Tampereella tai peräti Helsingissä. Kerran pääsin serkkujen kanssa Linnanmäelle, kun setä maksoi. Ikimuistoinen juhlapäivä, ei sitä meinannut todeksi uskoa. Synttäripäiväksi sentään tehtiin oikea täytekakku ja sain pienen lahjan, äiti oli yleensä ommellut nukenvaatteita minun vanhoista vaatteista ja lisäksi oli vielä kiiltokuvia.
Koen, että sain elää hyvän ja turvallisen lapsuuden. En ollenkaan osannut ajatella, että olemme köyhiä. Ja emme sen ajan mittapuun mukaan olleetkaan kuin vähävaraisia.
Todellinen köyhyys on sitä että rikkautta pitää hakea afrikasta ja lähi-idästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yh-vanhemman ja kouluikäisten lasten perheessä köyhyys näkyy siinä, etten itse harrasta mitään ja vaatteitakin ostan vain tarpeeseen. Nyt mietin, koska on varaa ostaa uudet kengät. Lapset harrastavat edullisesti ja harrastuksiin on saatu joskus toimeentulotukea. Osaan lasten harrastustoiveista joudun toteamaan, että maksaa liikaa. Vaatteita kierrätetään, samoin urheiluvälineitä. Lapsille ostetaan mieluisaa, mutta hyödynnetään aleja ja kamppiksia. Merkkitoivekengät löytyivät, muttei juuri sitä väriä, mikä olisi ollut ykkösvalinta. Yllättävät menot, kuten rikkoutuneet kännykännäytöt, joutuvat odottamaan ja varaa ei ole ostaa parempia sänkyjä, vaikka teini valittaa nykyisestä. Elokuvissa käydään harvoin (joululahjaksi saatiin lippuja), mutta tiedetään ilmaispäivät ja -tapahtumat ja liikutaan niissä ympäri kaupunkia julkisilla, kun omaan autoon ei ole varaa. Huvipuistoissa ei käydä, risteilyllä muulloin kuin heinäkuussa. Luokkaretkelle huvipuistoon saadaan helpommin rahat kasaan kuin koko perheen yhteiselle käynnille. Ulkona syödään lähes joka kuukausi, kunhan valitaan edullisia paikkoja. Asutaan vuokralla, ei edullisesti, mutta asumistuki on hyvä. Opintolainaa on liikaa. Opinnot venyvät, kun jaksaminen on vähissä. Varaa ei ole palkata ulkopuolista lastenhoitajaakaan, että saisi omaa aikaa.
Ulkopuolisen silmin emme ehkä näytä köyhiltä, mutta rahankäyttö vaatii suunnitelmallisuutta ja aiheuttaa stressiä. Lomalla rahaa kuluu enemmän ruokaan, mikä vaatii tinkimistä muusta kuten matkailusta ja huvitteluista, kun rahaa ei saa säästettyä eläessään minimillä.
Elätte siis aika samanlaista elämää kuin suuri osa suomalaisista lapsiperheistä. Myös niistä, jotka eivät saa muita yhteiskunnan tukia kuin lapsilisän.
Niin, eikö tuo ole ihan normaalia? Meillä ainakin eletään vielä niukemmin, mutta en ajattele, että me oltaisiin köyhiä. Me ei voida tinkiä matkailusta ja huvittelusta, koska emme matkaile tai huvittele, paitsi lapsille koitetaan järkätä jotain hupiakin, kuten kesällä käymme eläinpuistossa, lasten kesäteatterissa, uimarannalla. Elokuvissa käydään pari kertaa vuodessa. Ulkona syödään ehkä kerran vuodessa.
Mutta yksi iso ero tuohon esimerkkiin meillä on: asumme omassa (lue: pankin) talossa. Jossain Helsingissä tai missään isommassa kaupungissa meillä ei missään tapauksessa olisi varaa omaan kotiin, siksi asumme pienellä maaseutupaikkakunnalla. Ja en valita, koska itsehän olemme tämän tilanteen kuitenkin valinneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yh-vanhemman ja kouluikäisten lasten perheessä köyhyys näkyy siinä, etten itse harrasta mitään ja vaatteitakin ostan vain tarpeeseen. Nyt mietin, koska on varaa ostaa uudet kengät. Lapset harrastavat edullisesti ja harrastuksiin on saatu joskus toimeentulotukea. Osaan lasten harrastustoiveista joudun toteamaan, että maksaa liikaa. Vaatteita kierrätetään, samoin urheiluvälineitä. Lapsille ostetaan mieluisaa, mutta hyödynnetään aleja ja kamppiksia. Merkkitoivekengät löytyivät, muttei juuri sitä väriä, mikä olisi ollut ykkösvalinta. Yllättävät menot, kuten rikkoutuneet kännykännäytöt, joutuvat odottamaan ja varaa ei ole ostaa parempia sänkyjä, vaikka teini valittaa nykyisestä. Elokuvissa käydään harvoin (joululahjaksi saatiin lippuja), mutta tiedetään ilmaispäivät ja -tapahtumat ja liikutaan niissä ympäri kaupunkia julkisilla, kun omaan autoon ei ole varaa. Huvipuistoissa ei käydä, risteilyllä muulloin kuin heinäkuussa. Luokkaretkelle huvipuistoon saadaan helpommin rahat kasaan kuin koko perheen yhteiselle käynnille. Ulkona syödään lähes joka kuukausi, kunhan valitaan edullisia paikkoja. Asutaan vuokralla, ei edullisesti, mutta asumistuki on hyvä. Opintolainaa on liikaa. Opinnot venyvät, kun jaksaminen on vähissä. Varaa ei ole palkata ulkopuolista lastenhoitajaakaan, että saisi omaa aikaa.
Ulkopuolisen silmin emme ehkä näytä köyhiltä, mutta rahankäyttö vaatii suunnitelmallisuutta ja aiheuttaa stressiä. Lomalla rahaa kuluu enemmän ruokaan, mikä vaatii tinkimistä muusta kuten matkailusta ja huvitteluista, kun rahaa ei saa säästettyä eläessään minimillä.
Elätte siis aika samanlaista elämää kuin suuri osa suomalaisista lapsiperheistä. Myös niistä, jotka eivät saa muita yhteiskunnan tukia kuin lapsilisän.
Niin, eikö tuo ole ihan normaalia? Meillä ainakin eletään vielä niukemmin, mutta en ajattele, että me oltaisiin köyhiä. Me ei voida tinkiä matkailusta ja huvittelusta, koska emme matkaile tai huvittele, paitsi lapsille koitetaan järkätä jotain hupiakin, kuten kesällä käymme eläinpuistossa, lasten kesäteatterissa, uimarannalla. Elokuvissa käydään pari kertaa vuodessa. Ulkona syödään ehkä kerran vuodessa.
Mutta yksi iso ero tuohon esimerkkiin meillä on: asumme omassa (lue: pankin) talossa. Jossain Helsingissä tai missään isommassa kaupungissa meillä ei missään tapauksessa olisi varaa omaan kotiin, siksi asumme pienellä maaseutupaikkakunnalla. Ja en valita, koska itsehän olemme tämän tilanteen kuitenkin valinneet.
On ihan normaalia. Palkattuja lapsenvahtejakin käyttävät yleensä varakkaammat, muut hoitavat itse tai sitten sukulaiset auttavat.
Matkailua on myös kotiseudulla käynnit, joita haluaisin tarjota perheelle nykyistä useammin. VR+bussi hinnoilla tulee liian kalliiksi.
Talvella meillä on varaa käydä superparkissa tms huvittelemassa. Kesällä huvitelua onkin rannalla käynti ja puistoretket.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys on sitä että laskujen jälkeen joutuu miettimään mitä syö lopun kuukautta. Mihinkään muuhun ei sitten olisikaan varaa. Ja jos tämä jatkuu pidemmän aikaa kuukausia tai vuosia niin silloin voi sanoa että on köyhä.
Mun mielestä asia ei ole näin. Monessa perheessä palkapäivänä maksetaan vuokra/yhtiövastike plus lyhennys, laskut, ja sitten jää jokunen satanen perheen ruokamenoihin kuukaudeksi. Ja sillä pärjätään.
Ihan normaalia arkea esim. minulla. En koe olevani köyhä.
Joudun useinkin miettimään, miten saisin ruokarahat riittämään. Jos ostan artesaanioluita, lohta ja entrecoteeta, niin tottakai kuukauden ruokarahat on tuhlattu viikossa. Valintojahan ne on.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä mihin nämä henkilöt laittavat rahansa jos lapsille ei liikene yhtään mitään.
Siihen, mitä ei koskaan sanota ääneen: pikavipit ja osamaksut.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
syyttäkkee naisia, ne on ahneita kaikki mulle heti lapsia. Kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Itse elin lapsuuteni köyhyydessä 90 luvulla. Ruoka monesti jauhelihaa ja perunaa, aivan liian monesti pelkkää makaronia. Leipäjonoista sai paljon leipää ja sitä syötiin ilman mitään päälle laitettavaa. Vanhemmat olivat sairaita ja lähes lukutaidottomia, joten ei se perus laskutaitokaan toiminut. Kuvittelivat että veikkauksesta voittaa ja tukipäivänä sinne meni rahaa. Loput rahat menivät lääkkeisiin. Kävin lähinnä kirjastossa ja koulussa, en missään muualla. Huonekalut olivat roskiksesta saatuja. Kun roskiksesta löytynyt imuri meni rikki, oltiin vuosia ilman. Valkoinen muovimatto värjääntyi. Lelut olin saanut pelastusarmeijan joululahjoista, siihen aikaan olivat käytettyjä, eivät mitään uusia trendileluja. Täällä monet "köyhät" selittävät miten kävivät vain pyöräretkillä lapsuudessaan. Voi pojat miten haaveilin pyörästä koko lapsuuteni... Kerran sainkin käytetyn pyörän avustuksena ja voi sitä onnen päivää. Alle viikon päästä se varastettiin pyörävarastosta, kiitos huonon naapuruston. Onneni oli että asuin Helsingissä ja kesäisin leikkipuistoissa oli lounas ilmaisena. Se oli liian monesti kesän ainoa ruoka päivän aikana, kuten arkena koululounas.
Ja liha pitäisi jättää ensimmäisenä pois jos rahat vähissä.Siinä sitä köyhien talousosaamista taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista nähdä mihin nämä henkilöt laittavat rahansa jos lapsille ei liikene yhtään mitään.
Siihen, mitä ei koskaan sanota ääneen: pikavipit ja osamaksut.
Olisi kiva tietää, onko tämä totta.
Tuntuu, että ihan luottokorttivelat tai kulutusluotot ym. on monilla kovassa käytössä ja sitten ei olekaan varaa maksaa takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Itse elin lapsuuteni köyhyydessä 90 luvulla. Ruoka monesti jauhelihaa ja perunaa, aivan liian monesti pelkkää makaronia. Leipäjonoista sai paljon leipää ja sitä syötiin ilman mitään päälle laitettavaa. Vanhemmat olivat sairaita ja lähes lukutaidottomia, joten ei se perus laskutaitokaan toiminut. Kuvittelivat että veikkauksesta voittaa ja tukipäivänä sinne meni rahaa. Loput rahat menivät lääkkeisiin. Kävin lähinnä kirjastossa ja koulussa, en missään muualla. Huonekalut olivat roskiksesta saatuja. Kun roskiksesta löytynyt imuri meni rikki, oltiin vuosia ilman. Valkoinen muovimatto värjääntyi. Lelut olin saanut pelastusarmeijan joululahjoista, siihen aikaan olivat käytettyjä, eivät mitään uusia trendileluja. Täällä monet "köyhät" selittävät miten kävivät vain pyöräretkillä lapsuudessaan. Voi pojat miten haaveilin pyörästä koko lapsuuteni... Kerran sainkin käytetyn pyörän avustuksena ja voi sitä onnen päivää. Alle viikon päästä se varastettiin pyörävarastosta, kiitos huonon naapuruston. Onneni oli että asuin Helsingissä ja kesäisin leikkipuistoissa oli lounas ilmaisena. Se oli liian monesti kesän ainoa ruoka päivän aikana, kuten arkena koululounas.
Tämä on prototyyppi köyhien päättömästä rahankäytöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse elin lapsuuteni köyhyydessä 90 luvulla. Ruoka monesti jauhelihaa ja perunaa, aivan liian monesti pelkkää makaronia. Leipäjonoista sai paljon leipää ja sitä syötiin ilman mitään päälle laitettavaa. Vanhemmat olivat sairaita ja lähes lukutaidottomia, joten ei se perus laskutaitokaan toiminut. Kuvittelivat että veikkauksesta voittaa ja tukipäivänä sinne meni rahaa. Loput rahat menivät lääkkeisiin. Kävin lähinnä kirjastossa ja koulussa, en missään muualla. Huonekalut olivat roskiksesta saatuja. Kun roskiksesta löytynyt imuri meni rikki, oltiin vuosia ilman. Valkoinen muovimatto värjääntyi. Lelut olin saanut pelastusarmeijan joululahjoista, siihen aikaan olivat käytettyjä, eivät mitään uusia trendileluja. Täällä monet "köyhät" selittävät miten kävivät vain pyöräretkillä lapsuudessaan. Voi pojat miten haaveilin pyörästä koko lapsuuteni... Kerran sainkin käytetyn pyörän avustuksena ja voi sitä onnen päivää. Alle viikon päästä se varastettiin pyörävarastosta, kiitos huonon naapuruston. Onneni oli että asuin Helsingissä ja kesäisin leikkipuistoissa oli lounas ilmaisena. Se oli liian monesti kesän ainoa ruoka päivän aikana, kuten arkena koululounas.
Ja liha pitäisi jättää ensimmäisenä pois jos rahat vähissä.Siinä sitä köyhien talousosaamista taas.
Ei tarvitse, mm. koska proteiiniakin tarvitaan. Jauheliha on myös edullista.
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhyys on sitä että laskujen jälkeen joutuu miettimään mitä syö lopun kuukautta. Mihinkään muuhun ei sitten olisikaan varaa. Ja jos tämä jatkuu pidemmän aikaa kuukausia tai vuosia niin silloin voi sanoa että on köyhä.
Mun mielestä asia ei ole näin. Monessa perheessä palkapäivänä maksetaan vuokra/yhtiövastike plus lyhennys, laskut, ja sitten jää jokunen satanen perheen ruokamenoihin kuukaudeksi. Ja sillä pärjätään.
Ihan normaalia arkea esim. minulla. En koe olevani köyhä.
Joudun useinkin miettimään, miten saisin ruokarahat riittämään. Jos ostan artesaanioluita, lohta ja entrecoteeta, niin tottakai kuukauden ruokarahat on tuhlattu viikossa. Valintojahan ne on.
Aivan,ei se köyhyyttä ole miettiä ruokavalintoja.Luulevatko sossuasiakkaat että työssä käyvällä on varaa mässäillä sisäfilettä päivittäin? Ruokaan menee moninkertainen summa jos ei katso mitä ostelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse elin lapsuuteni köyhyydessä 90 luvulla. Ruoka monesti jauhelihaa ja perunaa, aivan liian monesti pelkkää makaronia. Leipäjonoista sai paljon leipää ja sitä syötiin ilman mitään päälle laitettavaa. Vanhemmat olivat sairaita ja lähes lukutaidottomia, joten ei se perus laskutaitokaan toiminut. Kuvittelivat että veikkauksesta voittaa ja tukipäivänä sinne meni rahaa. Loput rahat menivät lääkkeisiin. Kävin lähinnä kirjastossa ja koulussa, en missään muualla. Huonekalut olivat roskiksesta saatuja. Kun roskiksesta löytynyt imuri meni rikki, oltiin vuosia ilman. Valkoinen muovimatto värjääntyi. Lelut olin saanut pelastusarmeijan joululahjoista, siihen aikaan olivat käytettyjä, eivät mitään uusia trendileluja. Täällä monet "köyhät" selittävät miten kävivät vain pyöräretkillä lapsuudessaan. Voi pojat miten haaveilin pyörästä koko lapsuuteni... Kerran sainkin käytetyn pyörän avustuksena ja voi sitä onnen päivää. Alle viikon päästä se varastettiin pyörävarastosta, kiitos huonon naapuruston. Onneni oli että asuin Helsingissä ja kesäisin leikkipuistoissa oli lounas ilmaisena. Se oli liian monesti kesän ainoa ruoka päivän aikana, kuten arkena koululounas.
Ja liha pitäisi jättää ensimmäisenä pois jos rahat vähissä.Siinä sitä köyhien talousosaamista taas.
Ei tarvitse, mm. koska proteiiniakin tarvitaan. Jauheliha on myös edullista.
Ei ole edullista ja luuletko ettei proteiinia saa joukosta halvempia aineksia?
Vierailija kirjoitti:
Yh-vanhemman ja kouluikäisten lasten perheessä köyhyys näkyy siinä, etten itse harrasta mitään ja vaatteitakin ostan vain tarpeeseen. Nyt mietin, koska on varaa ostaa uudet kengät. Lapset harrastavat edullisesti ja harrastuksiin on saatu joskus toimeentulotukea. Osaan lasten harrastustoiveista joudun toteamaan, että maksaa liikaa. Vaatteita kierrätetään, samoin urheiluvälineitä. Lapsille ostetaan mieluisaa, mutta hyödynnetään aleja ja kamppiksia. Merkkitoivekengät löytyivät, muttei juuri sitä väriä, mikä olisi ollut ykkösvalinta. Yllättävät menot, kuten rikkoutuneet kännykännäytöt, joutuvat odottamaan ja varaa ei ole ostaa parempia sänkyjä, vaikka teini valittaa nykyisestä. Elokuvissa käydään harvoin (joululahjaksi saatiin lippuja), mutta tiedetään ilmaispäivät ja -tapahtumat ja liikutaan niissä ympäri kaupunkia julkisilla, kun omaan autoon ei ole varaa. Huvipuistoissa ei käydä, risteilyllä muulloin kuin heinäkuussa. Luokkaretkelle huvipuistoon saadaan helpommin rahat kasaan kuin koko perheen yhteiselle käynnille. Ulkona syödään lähes joka kuukausi, kunhan valitaan edullisia paikkoja. Asutaan vuokralla, ei edullisesti, mutta asumistuki on hyvä. Opintolainaa on liikaa. Opinnot venyvät, kun jaksaminen on vähissä. Varaa ei ole palkata ulkopuolista lastenhoitajaakaan, että saisi omaa aikaa.
Ulkopuolisen silmin emme ehkä näytä köyhiltä, mutta rahankäyttö vaatii suunnitelmallisuutta ja aiheuttaa stressiä. Lomalla rahaa kuluu enemmän ruokaan, mikä vaatii tinkimistä muusta kuten matkailusta ja huvitteluista, kun rahaa ei saa säästettyä eläessään minimillä.
Tässäpä hyvin tulee kuvattua tätä ”köyhyysongelmaa”. Eli onko köyhyys sitä, ettei voi kuluttaa valtoimenaan, vaan että rahankäyttöä joutuu jopa suunnittelemaan? Köyhyys on kokemus siitä, ettei ole yhtä paljon rahaa (vaikka rahaa oikeasti onkin kun vähän katsoo mitä ostaa, tai herra paratkoon, säästää etukäteen.)
Ne oikeasti ei tajua, niin muutkin suunnittelevat. En tunne yhtään rikasta, joka kylväisi rahaa holtittomasti. Tunnen monta köyhää, joka tuhlaa samantien kaiken minkä saa.
Siksi rikkaat pysyvät rikkaina ja köyhät köyhinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi nuo että väkisin asutaan omistusasunnoissa on kyllä niin typeryyttä ja itsekästä. Ihan kun se lapsi nyt nauttisi siitä perinnöstä (vanha tod. Näk ei juuri minkään arvoinen okt) minkä saa joskus 45 vuoden päästä mikäli koko talo ei ole siinä vaiheessa purkukuntoinen.
Lenkkareita saa ihan ilmaiseksi esim. Hope ry, kirkko, sossu, facebookin autetaan kun voidaan- palstat. Todella ikävää että lapselle ei edes kenkiä hommata että saisi osallistua koululiikuntaan. Nyt hattukouraan ja kyselemään.
Anteeksi nyt vaan mutta itse myisin vaikka itseäni että saisin perustarpeet lapselle.
Ja nuo "talous kaatui pyykinpesukoneeseen" lätinät on niin nähty. Käytettynä saa koneita 20e hintaan ja voi saada ilmaiseksikin kun vaan nöyrtyy ja kertoo ongelmistaan.
Itse ainakin ennakoin lapsen kannalta talousasiat kuntoon. Esim. Henkivakuutus, kunnon säästöt, testamentit ym. Ilmeisesti neuvolassa ei anneta mitään apuja talouden hallintaan kun täällä ollaan aivan kujalla.
Olen myös miettinyt, että tosi pahassa tilanteessa m... öisin ehkä itseäni, vaan maksaisiko kukaan ikääntyvälle yh:lle? Pitäisi olla joku tosi luottotyyppi. Huono mallihan se lapsille olisi, mutta maailma on kova ja jos on valmiiksi alinta sakkaa, niin mikä siinä olisi luottomiehen maksellessa? Olisi sentään mies ja rahaa, ai että, kun ei enää itkettäisi.
No tuossa sitä myös huomaa kuinka kukainenkin punnitsee asiat eritavalla. Toiselle köyhä on alinta kastia, toiselle portto.
Tuntuu tällainenkin niin typerältä että pitää säästöt vilpillisesti pimittää mutta ymmärrän täysin kun on ensin vaikka asunut superahtaasti ja säästänyt pienestä palkastaan ja pulaan joutuessa joutuu ne syömään ja naapuri joka samassa tilanteessa on pistänyt aina kaiken haisemaan palkitaan suorastaan. Mutta kiitos tästä neuvosta!