Mitä on todellinen köyhyys? Sitäkö että ei oo varaa harrastuksiin, leffoihin ja lomamatkoihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yh-vanhemman ja kouluikäisten lasten perheessä köyhyys näkyy siinä, etten itse harrasta mitään ja vaatteitakin ostan vain tarpeeseen. Nyt mietin, koska on varaa ostaa uudet kengät. Lapset harrastavat edullisesti ja harrastuksiin on saatu joskus toimeentulotukea. Osaan lasten harrastustoiveista joudun toteamaan, että maksaa liikaa. Vaatteita kierrätetään, samoin urheiluvälineitä. Lapsille ostetaan mieluisaa, mutta hyödynnetään aleja ja kamppiksia. Merkkitoivekengät löytyivät, muttei juuri sitä väriä, mikä olisi ollut ykkösvalinta. Yllättävät menot, kuten rikkoutuneet kännykännäytöt, joutuvat odottamaan ja varaa ei ole ostaa parempia sänkyjä, vaikka teini valittaa nykyisestä. Elokuvissa käydään harvoin (joululahjaksi saatiin lippuja), mutta tiedetään ilmaispäivät ja -tapahtumat ja liikutaan niissä ympäri kaupunkia julkisilla, kun omaan autoon ei ole varaa. Huvipuistoissa ei käydä, risteilyllä muulloin kuin heinäkuussa. Luokkaretkelle huvipuistoon saadaan helpommin rahat kasaan kuin koko perheen yhteiselle käynnille. Ulkona syödään lähes joka kuukausi, kunhan valitaan edullisia paikkoja. Asutaan vuokralla, ei edullisesti, mutta asumistuki on hyvä. Opintolainaa on liikaa. Opinnot venyvät, kun jaksaminen on vähissä. Varaa ei ole palkata ulkopuolista lastenhoitajaakaan, että saisi omaa aikaa.

Ulkopuolisen silmin emme ehkä näytä köyhiltä, mutta rahankäyttö vaatii suunnitelmallisuutta ja aiheuttaa stressiä. Lomalla rahaa kuluu enemmän ruokaan, mikä vaatii tinkimistä muusta kuten matkailusta ja huvitteluista, kun rahaa ei saa säästettyä eläessään minimillä.

Tässäpä hyvin tulee kuvattua tätä ”köyhyysongelmaa”. Eli onko köyhyys sitä, ettei voi kuluttaa valtoimenaan, vaan että rahankäyttöä joutuu jopa suunnittelemaan? Köyhyys on kokemus siitä, ettei ole yhtä paljon rahaa (vaikka rahaa oikeasti onkin kun vähän katsoo mitä ostaa, tai herra paratkoon, säästää etukäteen.)

Niin, me hyvätuloisetkin suunnittelemme menomme aika tarkkaan. Vaatteet ostetaan monesti Lidlin tarjouksista ja ei kyllä käydä edes joka kuukausi ulkona syömässä. Ihan hirveesti ei nyt kyynel tässä vierähtänyt empatiasta. 

Tässäpä hyvin tulee kuvattua tätä ”köyhyysongelmaa”. Eli onko köyhyys sitä, ettei voi kuluttaa valtoimenaan, vaan että rahankäyttöä joutuu jopa suunnittelemaan? Köyhyys on kokemus siitä, ettei ole yhtä paljon rahaa (vaikka rahaa oikeasti onkin kun vähän katsoo mitä ostaa, tai herra paratkoon, säästää etukäteen.)[/quote]

Suomessa köyhälläkin voi olla varaa välillä huvitella ja tarjota lapsille hyvää, kun suunnittelee. Tänä keväänä ostettiin merkkikengät, joihin viime syksynä ei ollut varaa, kun muut kevätvaatteet löytyi sopivina kaapista. Katsotaan seuraavia kokoja sitten alesta. Ulkona syöminenkin voi tarkoittaa eri asioita, siihen menee kuitenkin alle 20e/henkilö edullisemmissa paikoissa. Kun jaan yksin vastuun perheen taloudesta, niin voin kuluttaa sen hyvillä mielin ja nipistää jostain muusta. Tiedän tuttavapiiristä pariskunnan, jolla on omaisuutta ja sijoituksia, mutta jossa toisella puolisoista on vähän käyttövaroja. Verraten kuluttaen pienillä tuloilla käyttövarani ovat joustavammat, mikä näkyy yhtenä kuukautena lapsilla uusina kenkinä ja toisena täydennetään taas pesuainehylly. Jos rahaa on reilummin, niin  se näkyy hieman paremman tuotteen valintana. Monesti halutaan tarjota sitä, mitä itseltä on puuttunut. Kulutuksen lisäksi tarjoan lapsilleni myös läsnäoloa. Lautapelejä pelataan muulloinkin kuin jouluna, sen ei pitäisi olle kenenkään varallisuudesta kiinni. Pitkään jatkuessaan köyhyys vaikuttaa elämänlaatuun kaventavasti. Kun muut haaveilevat matkailusta, niin haaveillaan mekin mutta vähenevässä määrin. Tosiasiassa käydään risteilyllä tai matkustetaan maalle.

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi nuo että väkisin asutaan omistusasunnoissa on kyllä niin typeryyttä ja itsekästä. Ihan kun se lapsi nyt nauttisi siitä perinnöstä (vanha tod. Näk ei juuri minkään arvoinen okt) minkä saa joskus 45 vuoden päästä mikäli koko talo ei ole siinä vaiheessa purkukuntoinen.

Lenkkareita saa ihan ilmaiseksi esim. Hope ry, kirkko, sossu, facebookin autetaan kun voidaan- palstat. Todella ikävää että lapselle ei edes kenkiä hommata että saisi osallistua koululiikuntaan. Nyt hattukouraan ja kyselemään.

Anteeksi nyt vaan mutta itse myisin vaikka itseäni että saisin perustarpeet lapselle.

Ja nuo "talous kaatui pyykinpesukoneeseen" lätinät on niin nähty. Käytettynä saa koneita 20e hintaan ja voi saada ilmaiseksikin kun vaan nöyrtyy ja kertoo ongelmistaan.

Itse ainakin ennakoin lapsen kannalta talousasiat kuntoon. Esim. Henkivakuutus, kunnon säästöt, testamentit ym. Ilmeisesti neuvolassa ei anneta mitään apuja talouden hallintaan kun täällä ollaan aivan kujalla.

Ja sekö on sitten järkevää että jos toinen jää työttömäksi niin myydään asunto ja sitten syödään ja maksetaan vuokraa niillä myyntituotoilla kun kuitenkaan ei sossusta saa mitään kun on voittoa siitä asunnosta. No ei todellakaan, huh huh mikä neuvo. Meillä on lainaa alle 80t€ ja asunnon arvo n. 230t€ että kylläpä olisi järkevää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapset harrastaa seurakunnan ja SPR:n kerhoja ja partiota. Kulut on alle 100 €/vuosi/lapsi, kun varusteet ostetaan käytettynä ja myydään pieneksi/tarpeettomiksi jääneet eteenpäin. Lisäksi lapset lukee paljon, pelaa lautapelejä, ulkoilee, höntsäilee ja tekee paljon muuta.

Kesälomalla pyöräillään aina 40 km päässä asuvien serkkujen luo maalle, jossa nukutaan 2 yötä ilmapatjoilla ja pyöräillään sitten takaisin. Matkan varrella pysähdellään nauttimaan eväistä ja luonnosta. Matkakin on omanlaisensa elämys. Lisäksi retkeillään lähiluonnossa, nukutaan teltassa yms., joten ilmaisia ja melkein ilmaisia elämyksiä riittää.

Me ei olla köyhiä vaan keskituloisia, joiden mielestä elämän ei tarvitse olla yhtä kulutusjuhlaa ja eikä harrastusten pidä olla mitään suorittamista, jossa tavoitellaan ammattivalmentajan johdolla taivaita. Lapset panostaa kouluun ja vanhin tienaa taskurahoja olemalla pari viikkoa kesätöissä. Ne rahat saa käyttää leffalippuihin, mäkkäriin tai mihin tahtookaan ihan vapaasti.

Minusta on ihan sotavaa jos lapsi saa harrastaa jotain joka kiinnostaa. Sinun lapsiasi kiinnostaa SPR krhot ja partio. Jotakuta toista voisi kiinnostaa jaölapallo, sähly,  koripallo ja kyllä; jopa jääkiekko. Eikä siinä ole mitään pahaa, elitistä tai pröystäilyä. 

Kaikilla ei ole 40 kilometrin päässä asuvia serkkuja joiden luokse pyöräillä välillä teltassa retkeillen. 

Ihan kaikkien kiinostuksen kohteet, elämäntilanteet ja ylipätään mikään mukaan ei ole mustavalkoista ja omaan elämään verrattavissa.  Kiva, että teillä on kaikki kohdillaan ja elämä mallillaan.

Ihmisen on hyvä silloin kun hän pystyy tekemään ratkaisuja omasta tahdostaan ja kiinnostuksestaan, niin kuin te. 

Kaikilla elämä ei ole sellaista. 

Se, että haluaa tasapainoisen elämän jossa voi harrastaa, syödä jokapäivä väillä jopa herkutellen, ehjät vaatteet joita joskus voi ostaa uusinakin ja ehkä joskus matkustaakin, ei ole kulutusjuhlaa. 

Olisi kai pitänyt vääntää rautalangasta, että meidän perheessä me vanhemmat ollaan valittu lapsille harrastukset tai ainakin rajattu iso osa vaihtoehdoista pois. Yksikin lapsista halusi monta vuotta aloittaa jalkapallon, mutta me ei annettu periksi vaan vietiin se sinnikkäästi SPR:n ja seurakunnan kerhoihin. Me ei olla koskaan haluttu lapsille mitään sellaista harrastusta, joka on kovin tavoitteellista, maksaa paljon (parikin kymppiä kuussa on meistä liikaa) tai sitoo muuten liikaa esim. viikoittaisten treenimäärien ja tiukkojen aikataulujen muodossa.

Mitä luulet, olisiko ollut helpompi selittää lapselle, että jalkapallosta on turha haaveilla koska meidän rahat ei riitä siihen?

Ja joo, kaikilla ei tosiaan ole serkkuja joiden luo tehdä koko päivän pyörämatka kivoissa maisemissa. Entä sitten? Jokaisella perheellä on varmasti joitain mahdollisuuksia, joilla arkeen saa vaihtelua ja lapsille mielekästä tekemistä vähällä rahalla. Niistä mahdollisuuksista kannattaa ottaa ilo irti sen sijaan että jää miettimään, mitä kaikkea joillain muilla on.

Me olemme varakkaita eikä meillä ole varaa maksaa lapselle jääkiekkoharrastusta tai vaikkapa ratsastusta. Kyllä lapsen kanssa voi keskutella harrastuksista ja ohjata vähemmän kalliisiin harrastuksiin. Tunnen ainoastaan yhden perheen, joiden lapset harrastavat jääkiekkoa. Heidän isänsä on erikoistunut kirurgi. 

Ette te ole varakkaita jos teillä ei ole varaa maksaa ratsastusta (jääkiekon kustannuksista en tiedä). Ratsastustunteja saa jopa 20€/kerta, ei ehkä juuri siinä kaikkein hienoimmassa ratsastuskoulussa, mutta joka tapauksessa pääsee ratsastamaan. Kypärän voi lainata tallilta ja ratsastushousut voi ostaa käytettynä.

Vähän haiskahtaa elämänhallinnanongelmilta;D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yh-vanhemman ja kouluikäisten lasten perheessä köyhyys näkyy siinä, etten itse harrasta mitään ja vaatteitakin ostan vain tarpeeseen. Nyt mietin, koska on varaa ostaa uudet kengät. Lapset harrastavat edullisesti ja harrastuksiin on saatu joskus toimeentulotukea. Osaan lasten harrastustoiveista joudun toteamaan, että maksaa liikaa. Vaatteita kierrätetään, samoin urheiluvälineitä. Lapsille ostetaan mieluisaa, mutta hyödynnetään aleja ja kamppiksia. Merkkitoivekengät löytyivät, muttei juuri sitä väriä, mikä olisi ollut ykkösvalinta. Yllättävät menot, kuten rikkoutuneet kännykännäytöt, joutuvat odottamaan ja varaa ei ole ostaa parempia sänkyjä, vaikka teini valittaa nykyisestä. Elokuvissa käydään harvoin (joululahjaksi saatiin lippuja), mutta tiedetään ilmaispäivät ja -tapahtumat ja liikutaan niissä ympäri kaupunkia julkisilla, kun omaan autoon ei ole varaa. Huvipuistoissa ei käydä, risteilyllä muulloin kuin heinäkuussa. Luokkaretkelle huvipuistoon saadaan helpommin rahat kasaan kuin koko perheen yhteiselle käynnille. Ulkona syödään lähes joka kuukausi, kunhan valitaan edullisia paikkoja. Asutaan vuokralla, ei edullisesti, mutta asumistuki on hyvä. Opintolainaa on liikaa. Opinnot venyvät, kun jaksaminen on vähissä. Varaa ei ole palkata ulkopuolista lastenhoitajaakaan, että saisi omaa aikaa.

Ulkopuolisen silmin emme ehkä näytä köyhiltä, mutta rahankäyttö vaatii suunnitelmallisuutta ja aiheuttaa stressiä. Lomalla rahaa kuluu enemmän ruokaan, mikä vaatii tinkimistä muusta kuten matkailusta ja huvitteluista, kun rahaa ei saa säästettyä eläessään minimillä.

Elätte siis aika samanlaista elämää kuin suuri osa suomalaisista lapsiperheistä. Myös niistä, jotka eivät saa muita yhteiskunnan tukia kuin lapsilisän.

Eli palkalla ei enää pysty elättämään perhettä. Kustannukset karanneet käsistä.

Kaikki poikalapsen vanhemmat. Alkakaa säästämään. Kun pojat tulee murrosikään on ruokalasku hirveä. Ei riitä pelkkä peruna tai makaroni.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on suhteellista köyhyyttä. Eli verrataan siihen, mitä muilla lapsiperheillä keskimäärin on. Todellinen köyhyys on sitä, ettei ole varaa edes ruokaan ja asuntoon.

Olen nähnyt sitä, kaukana täältä. Todellinen köyhyys on sitä, että asutaan omatekoisessa savimajassa, ja juodaan kuravettä. Ei ollut vitsi.

Selvä, olen lapseton nuori nainen ja siksi ehkä monen mielestä väärä henkilö sanomaan yhtään mitään aiheeseen, mutta mun päähäni ei mene miksi nää köyhät hankkii ihan jäätävän kasan mukuloita. Tai siis musta kolmekin lasta on paljon, jos jo ennen sitä kolmatta ollaan eletty kädestä suuhun. Ei se lapsien hankkiminen ole sitä, että olettaa jonkun muun elättävän. Tämä asia on ehkä yksi eniten minua ärsyttävä, sillä en ymmärrä ihmisten typeryyttä. Yksi lapsi maksoi vanhemmilleen muistaakseni n. 100 000 e kasvattaa täysi-ikäiseksi, ja siinä kohtaa kun lapsilukua pohditaan tulee myös miettiä mihin rahat riittävät. Jos näistäkin tänne kirjoittaneista joku ois jättäny sen viimeisen mukulan pyöräyttämättä, niin ne kaksi muuta pääsisi nyt sinne huvipuistoon.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei ole yhtään köyhää kun globaalisti ajattelee.

Ei ne tulot vaan ne menot. Globaalisti jos ajattelee niin ei Thaimaalainen katukerjäläinen eroa suomalaisesta kerjäläisestä, köyhiä ovat molemmat globaalistikin. Täällä myös ruoka maksaa 20 kertaa enemmän kuin jossain Kambodzassa.

Yleensä satasten hankkinnat aiheuta kummempaa päänvaivaa ja mieheltä pari tonnia pitäisi löytyä yleensä heti tarvittaessa käteistä.

Vierailija kirjoitti:

Selvä, olen lapseton nuori nainen ja siksi ehkä monen mielestä väärä henkilö sanomaan yhtään mitään aiheeseen, mutta mun päähäni ei mene miksi nää köyhät hankkii ihan jäätävän kasan mukuloita. Tai siis musta kolmekin lasta on paljon, jos jo ennen sitä kolmatta ollaan eletty kädestä suuhun. Ei se lapsien hankkiminen ole sitä, että olettaa jonkun muun elättävän. Tämä asia on ehkä yksi eniten minua ärsyttävä, sillä en ymmärrä ihmisten typeryyttä. Yksi lapsi maksoi vanhemmilleen muistaakseni n. 100 000 e kasvattaa täysi-ikäiseksi, ja siinä kohtaa kun lapsilukua pohditaan tulee myös miettiä mihin rahat riittävät. Jos näistäkin tänne kirjoittaneista joku ois jättäny sen viimeisen mukulan pyöräyttämättä, niin ne kaksi muuta pääsisi nyt sinne huvipuistoon.

Valitettavasti aika harvalla on kristallipallo jolla voi nähdä tulevaisuuteen. Lapset usein hankitaan kyllä ihan sitä silmällä pitäen mihin on varaa, ainakin näin me teimme, ei olisi ollut varaa kolmanteen lapseen. Sitä harva pystyy ennustamaan että toinen aikuisista sairastuu vakavasti ja eletään yhden tuloilla. Moni voi varautua pahan päivän varalle ja tekeekin näin mutta entä kun se paha päivä vaan jatkuu usean vuoden jälkeenkin. Vaikka olisi säästänyt niin harvoin säästöt riittävät elättämään kymmeniä vuosia.

Ilmastotutkijat povaavat katastrofia tulevaisuudessa, jos ei rajusti lasketa kulutusta. Jos köyhyys on sitä, ettei ole varaa jatkuvasti rampata viihteellä tai ei ole varaa harrastaa kalliita harrastuksia, niin köyhyyden kokemus johtuu silloin vallitsevasta sairaasta elämäntavasta, joka johtaa kuitenkin tulevaisuudessa länsimaisten yhteiskuntien romahtamiseen. Tulevaisuudessa tulee nälänhätiä, sotia ja massiivisia siirtolaisvirtoja etelästä, jossa kuivuus ja kuumuus on tehnyt elämästä mahdottoman. Ongelma ei ehkä olekaan näiden ihmisten puute, vaan se, että millaista elämää ihmisiltä odotetaan nykyään. Kulutukseen pohjautuva elämäntapa on kestämätön. Nykyinen suhteellisen köyhyyden rajan mahdollistama elämäntapa pitäisi olla tavoite, johon pyrkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yh-vanhemman ja kouluikäisten lasten perheessä köyhyys näkyy siinä, etten itse harrasta mitään ja vaatteitakin ostan vain tarpeeseen. Nyt mietin, koska on varaa ostaa uudet kengät. Lapset harrastavat edullisesti ja harrastuksiin on saatu joskus toimeentulotukea. Osaan lasten harrastustoiveista joudun toteamaan, että maksaa liikaa. Vaatteita kierrätetään, samoin urheiluvälineitä. Lapsille ostetaan mieluisaa, mutta hyödynnetään aleja ja kamppiksia. Merkkitoivekengät löytyivät, muttei juuri sitä väriä, mikä olisi ollut ykkösvalinta. Yllättävät menot, kuten rikkoutuneet kännykännäytöt, joutuvat odottamaan ja varaa ei ole ostaa parempia sänkyjä, vaikka teini valittaa nykyisestä. Elokuvissa käydään harvoin (joululahjaksi saatiin lippuja), mutta tiedetään ilmaispäivät ja -tapahtumat ja liikutaan niissä ympäri kaupunkia julkisilla, kun omaan autoon ei ole varaa. Huvipuistoissa ei käydä, risteilyllä muulloin kuin heinäkuussa. Luokkaretkelle huvipuistoon saadaan helpommin rahat kasaan kuin koko perheen yhteiselle käynnille. Ulkona syödään lähes joka kuukausi, kunhan valitaan edullisia paikkoja. Asutaan vuokralla, ei edullisesti, mutta asumistuki on hyvä. Opintolainaa on liikaa. Opinnot venyvät, kun jaksaminen on vähissä. Varaa ei ole palkata ulkopuolista lastenhoitajaakaan, että saisi omaa aikaa.

Ulkopuolisen silmin emme ehkä näytä köyhiltä, mutta rahankäyttö vaatii suunnitelmallisuutta ja aiheuttaa stressiä. Lomalla rahaa kuluu enemmän ruokaan, mikä vaatii tinkimistä muusta kuten matkailusta ja huvitteluista, kun rahaa ei saa säästettyä eläessään minimillä.

Elätte siis aika samanlaista elämää kuin suuri osa suomalaisista lapsiperheistä. Myös niistä, jotka eivät saa muita yhteiskunnan tukia kuin lapsilisän.

Eli palkalla ei enää pysty elättämään perhettä. Kustannukset karanneet käsistä.

Kaikki poikalapsen vanhemmat. Alkakaa säästämään. Kun pojat tulee murrosikään on ruokalasku hirveä. Ei riitä pelkkä peruna tai makaroni.

Pystyyhän. Ihan samalla tavalla kuin tuo yh suunnittelee rahankäyttöään, myös muut suunnittelevat rahankäyttöään. Hänenkin lapsensa sai merkkikengät (alesta tai kirpparilta), mutta ei juuri sitä väriä, jotka olisi halunnut. Samalla tavalla toimitaan muissakin perheissä. Lapsille ostetaan mieluista, mutta katsotaan, mistä ostetaan ja milloin. Vaatteita ja urheiluvälineitä kierrätetään myös työssäkäyvissä perheissä. Käydään ilmaistapahtumissa. Rikkoutunut kännykännäyttö korjataan sitten, kun on tarpeeksi rahaa. Ulkopuolisia hoitajiakaan ei palkata vaan joko hoidetaan lapset itse tai sukulaiset auttavat. Kerran kuukaudessa ravintolassa syöminen ei liene mitenkään köyhää. Monet eivät syö niinkään usein, koska haluavat säästää rahaa johonkin muuhun. 

Lapsuudessa ei oltu rikkaita. Aikalailla pienpalkka/tuki. Mistää ollut pulaa. Kerran voitettiin hotelliyö lähikaupunkiin, se oli huikea kokemus. Joululahjaksi sain hartaasti toivomani kookoksen. Ulkomaille pääsin teininä kun rahatilanne parani huomattavasti.

Muistan kun kävin kaverin luonna joilla oli iso piha ja Leikkimökki. Se oli pitkään unelma. Oma Leikkimökki, mutta onneksi kerrostalon pihan leikkipaikalla oli yksi :)

Ei lapsi osaa kaivata mitään. Ja aikuinen osaa, osaa myös valittaa kun ei ole makkaraa. Kiittämättä leivästä.

Todellinen köyhyys on kun on nälkä eikä välttämättä edes kaappia jossa voisi olla murunen.

Köyhyys on läsnä säästämisen ja valintojen ohella myös leipäjonoissa. Huonokuntoisetkin ihmiset joutuvat menemään aamuyöllä jonottamaan tuntikausiksi saadakseen ruokaa. Sen näkeminen pysäyttää ja tuntee itsensä etuoikeutetuksi, kun voi valita mitä kaupasta ostaa. Köyhyys on läsnä ruokapaketeissa, joissa on viimeisen päivän ruokia, mitä jaetaan iltaisin vähävaraisten kotiin. Köyhyys on läsnä, kun lapsiperheet miettivät monilleko kaverisynttäreille tässä kuukaudessa voi ostaa lahjan tai onko omalle lapselle varaa pitää synttäreitä, joiden pitää olla 2000-luvun mukaisesti ohjelmiltaan ja buffeteiltaan mahtavia. Köyhyys on läsnä, kun nuorilla ei ole varaa koulutukseen, lukiokirjoihin tai opinnoissa tarvittaviin välineisiin. Kun nuori jää sosiaalisista piireistä ulos ja menee koulun jälkeen mielummin kotiin, kun perheillä ei ole varaa tukea kahvilakulttuuria. Köyhyys on läsnä, kun opiskelijalla kuluvat opintorahat perushankintoihin ja rakkaan lemmikin ruokaan, mutta hän ei pääse käymään kotona. Köyhyys on läsnä, kun Kelan päivärahat haetaan jaksottain ja niiden maksussa tulee syystä tai toisesta katkos tai päätöksiä ei tehdä määräajassa. Kun toimeentulotukipäätöstä odottavalle tuleekin äkillinen tarve reseptilääkkelle, eikä rahaa niihin ole. Köyhyys on läsnä kun pienituloinen yrittäjä omistaa metsää, mutta tulot ovat vähäisiä.

Olen elänyt tuon artikkelin mukaan köyhää lapsuutta. Äitini jäi yksinhuoltajaksi minun ollessani 4-vuotias ja isoveljeni 10-vuotias. Äitini tienasi kuussa sen alle 1900 verojen jälkeen, eikä koskaan saanut kelasta mm asumistukea, koska oli juuri ja juuri siinä rajoilla. Asuimme vuokralla pienemmässä kylässä, joten vuokrahinnat eivät olleeat mahottoman korkeita, kuten esimerkiksi kaupungeissa (vuokra kyllä nousi 10 vuoden aikana roimasti). Äitini on pitänyt ja pitää edelleen kaikista ostoksista ja laskuista kirjaa, mitä tulee. Näin on pystynyt hallitsemaan taloutta ja rahankäyttöä. Isältämme emme siis saaneet mitään, kela maksoi elatustuet.

Äitini hyvällä rahanhallinnalla hän on saanut säästettyä meille (on siis säästänyt syntymästämme asti) autokortti rahat, joka vuosi kerran huvipuistoon, rahaa koulun retkiin hieman yms. Emme ole joutuneet pukeutumaan kirpparivaatteisiin, olemme pysyneet kehityksen mukana (eli emme joutuneet käyttämään simpukkapuhelinta, kun muilla oli älypuhelimia), sain harrastaa 7 vuotta. Mutta äidiltäni se on vaatinut sen, että hän ei ole käyttänyt rahaa itseensä. Hän ei polta, juo, ottanut geelikynsiä yms. Äitini kaikki rahat ovat aina menneet. Lihapullia on pitänyt laskea kuinka monta kukin voi ottaa. Ruokaa on tehty kerralla kunnon satsi, ostettu halvinta merkkiä jne. En koe, että olisin jäänyt jostain paitsi. Minulla oli hyvä lapsuus ja nuoruus vaikka ei ollutkaan iphonea, cuccin vaatteita, joka vuotisia etelänreissuja, mopoa yms. 

Uskon myös, että köyhyyteen voi myös itse vaikuttaa omilla valinnoillaan. Ostatko sitten sen 6.90e maksavan tupakka-askin vai pari kiloa perunoita ja ruisleipää. 

N19

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvä, olen lapseton nuori nainen ja siksi ehkä monen mielestä väärä henkilö sanomaan yhtään mitään aiheeseen, mutta mun päähäni ei mene miksi nää köyhät hankkii ihan jäätävän kasan mukuloita. Tai siis musta kolmekin lasta on paljon, jos jo ennen sitä kolmatta ollaan eletty kädestä suuhun. Ei se lapsien hankkiminen ole sitä, että olettaa jonkun muun elättävän. Tämä asia on ehkä yksi eniten minua ärsyttävä, sillä en ymmärrä ihmisten typeryyttä. Yksi lapsi maksoi vanhemmilleen muistaakseni n. 100 000 e kasvattaa täysi-ikäiseksi, ja siinä kohtaa kun lapsilukua pohditaan tulee myös miettiä mihin rahat riittävät. Jos näistäkin tänne kirjoittaneista joku ois jättäny sen viimeisen mukulan pyöräyttämättä, niin ne kaksi muuta pääsisi nyt sinne huvipuistoon.

Valitettavasti aika harvalla on kristallipallo jolla voi nähdä tulevaisuuteen. Lapset usein hankitaan kyllä ihan sitä silmällä pitäen mihin on varaa, ainakin näin me teimme, ei olisi ollut varaa kolmanteen lapseen. Sitä harva pystyy ennustamaan että toinen aikuisista sairastuu vakavasti ja eletään yhden tuloilla. Moni voi varautua pahan päivän varalle ja tekeekin näin mutta entä kun se paha päivä vaan jatkuu usean vuoden jälkeenkin. Vaikka olisi säästänyt niin harvoin säästöt riittävät elättämään kymmeniä vuosia.

Nojuu unohdin vahingossa rajata populaation ja tiesin, että nyt joku tulee tästä 100% varmuudella vinkumaan. Tottakai nämä elämä meni pisin v*ttua -ihmiset on eri asia. Tässä viestissä puhuinkin niistä, jotka jo alunperin on ollu heikossa taloudellisessa jamassa, JA SILTI hankkii liudan lapsia.

Köyhillä on vääristynyt kuva elämästä. Elämme keskituloisten suomalaisten ydinperhearkea. Kukaan meistä ei käy kampaajalla tai parturissa. Lapset ovat käyneet elokuvissa kaksi kertaa 15 vuoden sisällä. Puhelimia vaihdetaan 5 vuoden välein. Eivät riko omaisuuttaan kun on opetettu että kaikki maksaa ja uutta ei heti saa. Lomamatka oli lasten pienenä ollessa yksi huvipuistoreissu kesässä ja yöksi tultiin kotiin tai nukuttiin teltassa. Usein oli omat eväät mukana. Vaatteet ja varusteet ostettiin aina ennakoivasti tarjouksista ja kirpputoreilta. Kalliita harrastuksia välteltiin ja suoraan sanottiin ettei voi aloittaa tänä vuonna saksofonin soittoa kun soitin ja soittotunnit ovat kalliita (ja harrastusidea vaikutti hetken päähänpistolta). Yksi maksullinen harrastus per lapsi on tarjottu. Ulkona syömme todella harvoin eivätkä lapsetkaan viihdy pikaruokapaikoissa aikaa viettämässä. Lähiseudulle on onneksi rakennettu lähiliikuntapaikkoja, joissa tykkäävät viettää kavereineen aikaa.

Emme tilaa lehtiä, emme tupakoi, emme matkusta. Näillä elämäntavoilla keskituloinen voi viettää suht rentoa elämää sen osalta, ettei palkkapäivää tarvitse laskea ja rahat riittävät yllättäviin menoihin. Kaiken olemme siis työtuloistamme maksaneet ja varautuneet säästämällä lasten ajokortteihin ja oppikirjakuluihin. Mopoja ja autoja emme lapsille maksa.

Tuntuu että monet köyhät olettavat työssäkäyvien viettävän jatkuvaa kulutusjuhlaa ja heillä ei ole mahdollista elää ollenkaan.

Järkevällä taloudenpidolla voi Suomessa elää mukavaa elämää mutten usko, että keskituloinen voisi maksaa omistusasuntoa, matkailla vuosittain lapsiperheenä, ostaa merkkituotteita joka sesonki, harrastaa maksullisia juttuja, hankkia uuden auton ja puhelimen vuosittain, tarjota lapsille kaikki teinien toivomat materiaaliset jutut, käydä kampaajalla, hierojalla, terapeutilla, konserteissa ym. Kaikkea ei voi saada. Ei varsinkaan yhteiskunnan tuilla.

Vierailija kirjoitti:

Köyhillä on vääristynyt kuva elämästä. Elämme keskituloisten suomalaisten ydinperhearkea. Kukaan meistä ei käy kampaajalla tai parturissa. Lapset ovat käyneet elokuvissa kaksi kertaa 15 vuoden sisällä. Puhelimia vaihdetaan 5 vuoden välein. Eivät riko omaisuuttaan kun on opetettu että kaikki maksaa ja uutta ei heti saa. Lomamatka oli lasten pienenä ollessa yksi huvipuistoreissu kesässä ja yöksi tultiin kotiin tai nukuttiin teltassa. Usein oli omat eväät mukana. Vaatteet ja varusteet ostettiin aina ennakoivasti tarjouksista ja kirpputoreilta. Kalliita harrastuksia välteltiin ja suoraan sanottiin ettei voi aloittaa tänä vuonna saksofonin soittoa kun soitin ja soittotunnit ovat kalliita (ja harrastusidea vaikutti hetken päähänpistolta). Yksi maksullinen harrastus per lapsi on tarjottu. Ulkona syömme todella harvoin eivätkä lapsetkaan viihdy pikaruokapaikoissa aikaa viettämässä. Lähiseudulle on onneksi rakennettu lähiliikuntapaikkoja, joissa tykkäävät viettää kavereineen aikaa.

Emme tilaa lehtiä, emme tupakoi, emme matkusta. Näillä elämäntavoilla keskituloinen voi viettää suht rentoa elämää sen osalta, ettei palkkapäivää tarvitse laskea ja rahat riittävät yllättäviin menoihin. Kaiken olemme siis työtuloistamme maksaneet ja varautuneet säästämällä lasten ajokortteihin ja oppikirjakuluihin. Mopoja ja autoja emme lapsille maksa.

Tuntuu että monet köyhät olettavat työssäkäyvien viettävän jatkuvaa kulutusjuhlaa ja heillä ei ole mahdollista elää ollenkaan.

Järkevällä taloudenpidolla voi Suomessa elää mukavaa elämää mutten usko, että keskituloinen voisi maksaa omistusasuntoa, matkailla vuosittain lapsiperheenä, ostaa merkkituotteita joka sesonki, harrastaa maksullisia juttuja, hankkia uuden auton ja puhelimen vuosittain, tarjota lapsille kaikki teinien toivomat materiaaliset jutut, käydä kampaajalla, hierojalla, terapeutilla, konserteissa ym. Kaikkea ei voi saada. Ei varsinkaan yhteiskunnan tuilla.

Niin tulee tästäkin ketjusta väkisin sellainen kuva, että mitä enemmän tukia köyhälle annetaan, sen enemmän lisääntyvät tarpeet. Miten se meni, kannettu vesi ei kaivossa pysy. Toisaalta aika pöyrityttävänä pidän näitäkin postauksia, jossa on mökit ja sijoitusasunnot ja silti pitäisi saada toimeentulotukea. Minkäköhänlainen veropohja tällaiseen maailmaan tarvittaisiinkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä huomaa, että monilla ei ole ymmärrystä siihen, mitä asiat maksaa.

Meille miehen työn takia auto on välttämätön, vaikka siihen uppoaa paljon rahaa. Ennen auton on voinut itse korjata, mutta nykyaikaisiin autoihin ei enää osaaminen aina riitä. Meillä on siis 15v vanha auto.

Minä olen hoitovapaalla ja kuulutaan köyhimpään tuloluokkaan Suomessa. Sen olen huomannut, että mitä pidempään on köyhä, sitä suuremmaksi sen vaikutukset kasvaa. Nälkää ei olla nähty koskaan, mutta ruuan laatu on joskus huonoa. Yritän kuitenkin pitää lapsien ravitsemuksesta huolta ja tinkiä vain omasta. Tässäkin huomaa, että vaikutukset kertaantuu ajan myötä.

Toivottavasti saan pian jotain työtä. Meillä köyhyyskierteen aiheutti miehen vuoden työttömyys. Nyt kun on taas töissä, matalampi palkka ei kompensoi vielä riittävästi työttömyysjakson vaikutuksia. Tukia emme kuitenkaan saa.

Olisi kiva jos voisi vuokran sijaan maksaa edes omaa asuntoa, mutta tässä tilanteessa asunnon osto on utopiaa.

Juuri raportoitiin lapsiperheköyhyyden lisääntyneen Suomessa. Suurin syy on äitien jääminen kotiin hoitovapaalle ja naisten työhön pääsyn vaikeuden. Tärkeintä köyhyyden torjuntaa on saada naiset töihin!

Vierailija kirjoitti:

Köyhillä on vääristynyt kuva elämästä. Elämme keskituloisten suomalaisten ydinperhearkea. Kukaan meistä ei käy kampaajalla tai parturissa. Lapset ovat käyneet elokuvissa kaksi kertaa 15 vuoden sisällä. Puhelimia vaihdetaan 5 vuoden välein. Eivät riko omaisuuttaan kun on opetettu että kaikki maksaa ja uutta ei heti saa. Lomamatka oli lasten pienenä ollessa yksi huvipuistoreissu kesässä ja yöksi tultiin kotiin tai nukuttiin teltassa. Usein oli omat eväät mukana. Vaatteet ja varusteet ostettiin aina ennakoivasti tarjouksista ja kirpputoreilta. Kalliita harrastuksia välteltiin ja suoraan sanottiin ettei voi aloittaa tänä vuonna saksofonin soittoa kun soitin ja soittotunnit ovat kalliita (ja harrastusidea vaikutti hetken päähänpistolta). Yksi maksullinen harrastus per lapsi on tarjottu. Ulkona syömme todella harvoin eivätkä lapsetkaan viihdy pikaruokapaikoissa aikaa viettämässä. Lähiseudulle on onneksi rakennettu lähiliikuntapaikkoja, joissa tykkäävät viettää kavereineen aikaa.

Emme tilaa lehtiä, emme tupakoi, emme matkusta. Näillä elämäntavoilla keskituloinen voi viettää suht rentoa elämää sen osalta, ettei palkkapäivää tarvitse laskea ja rahat riittävät yllättäviin menoihin. Kaiken olemme siis työtuloistamme maksaneet ja varautuneet säästämällä lasten ajokortteihin ja oppikirjakuluihin. Mopoja ja autoja emme lapsille maksa.

Tuntuu että monet köyhät olettavat työssäkäyvien viettävän jatkuvaa kulutusjuhlaa ja heillä ei ole mahdollista elää ollenkaan.

Järkevällä taloudenpidolla voi Suomessa elää mukavaa elämää mutten usko, että keskituloinen voisi maksaa omistusasuntoa, matkailla vuosittain lapsiperheenä, ostaa merkkituotteita joka sesonki, harrastaa maksullisia juttuja, hankkia uuden auton ja puhelimen vuosittain, tarjota lapsille kaikki teinien toivomat materiaaliset jutut, käydä kampaajalla, hierojalla, terapeutilla, konserteissa ym. Kaikkea ei voi saada. Ei varsinkaan yhteiskunnan tuilla.

Totta. Mulla hajosi taannoin jääkaappi. Koska pakastinkin oli jo vanha, ostin sekä pakastimen että jääkaapin. Pienituloinen ystäväni sanoi, että olisipa hänelläkin niin iso palkka, että voisi milloin vain tehdä samoin. Kysyin, että ei kai hän kuvittele, että ostin sen kuukauden palkalla ne. Hän oli hämmästynyt, kun kerroin, että minäkin olin säästänyt jo jonkin aikaa, jotta mulla olisi varaa tällaisiin hankintoihin. Hän oli tosiaan kuvitellut, että mulla olisi varaa ostaa yhden kuukauden palkalla nuo molemmat ja ostaa vaikka joka kuukausi uudet. Hän itse kun toimii niin, että jos hän haluaa jonkun 100 € jutun ja rahaa on vain 50€ , hän ostaa 50 €:lla jotain muuta eikä koskaan tule päivää, jolloin hän saisi 100 € maksavan jutun.