Meistä tehtiin lastensuojeluilmoitus - mitä nyt tapahtuu?
Nyt 18 v. nuori oli käynyt tilittämässä tuntemuksiaan nuorisoneuvonnassa ja maalannut isolla pensselilä sitä, kuinka on ahdistunut kotona ja tarvitsee oman asunnon. Oli tuolla käydessään viikkoa vaille 18 v. Kaverit olivat ilmeisesti neuvoneet, että mitä kamalammat kotiolot pystyt kuvailemaan, sitä paremmat mahdollisuudet asuntoon.
Nyt ollaan tilanteessa, että kyseisen 18 v. osalta lastensuojelua ei kiinnosta pätkääkään, mutta hänen kuvailemansa jutut johtivat siihen, että 14 v. ja 17 v. pikkusisaruksesta tehtiin keskustelun perusteella lastensuojeluilmoitus.
Sosiaaliviranomainen soitti ja kertoi sanatarkasti sen, mitä teini oli tuolla vastaanotolla sanonut. Tuntuu, että miten ihmeessä tämä on vaitiolovelvollisuuden nojalla edes mahdollista? Siellä oli mm. valheita, joita teini oli kertonut minun tehneen ja sanoneen, osa sellaisia, että niille ei ole mitään todellisuuspohjaa, mutta todistamisen taakka on minulla ("arvostellut lasten vartaloa").
En edes keksi tilannetta, missä tämä olisi tapahtunut, paitsi kyseisen nuoren ollessa 17 v. ja keksittyään ryhtyvänsä vegaaniksi, mutta ruokavalioon kelpasi lähinnä spaghetti + tomaattikastike, pavut yms. olivat pahaa. Silloin sanoin, että tuo ruokavalio on todella epäterveellinen ja johtaa kyllä lihomiseen. Saatoin tehdä esim. papu-kasvis wokkia hänelle joskus erikseen, joskun vegaanista koko perheelle. Lopputuloksena se, että vegaani nyrpisti nenää tullessaan harrastuksista klo 21 ja söi leipäää. Ikinä en ole niin paljon heittänyt ruokaa roskiin kuin tässä vegaanivaiheessa - ja tämä ei ole mikään vegeprovo, me söimme koko perhe paljon vegaania, mutta esim. kun ostin todella kallista juuston korviketta pizzaan, heitin sen pois biojätteessä kun yritin tehdä siitä ruokaa, mitä ei ehtinyt/kelvannut syömään.
Nuori on maalannut minut lähinnä aivan mielenvikaiseksi, jutuista, jotka tunnistan: mm. eilen syntyi tilanne, että hän vei koiran (ehkä 5. kerran pyynnon jälkeen) ja koira oli tottakai aivan kurainen kotiin tullessaan. Pyysin, että huuhtelisi kuraeteisessä tassut ja kuivaisi koiran. Olin kuulemma täysin sairas mielipuoli, kun suljin kodinhoitohuoneen oven ja sanoin ettei koiralla ole asiaa muihin tiloihin ennen kuin se on pesty. Koira on ensisijaisesti tämän teinin oma, mutta minä huolehdin trimmauksesta, pesemisestä ja kaikesta ylläpidosta jne. Nyt oli kyse vastapestyn koiran tassujen huuhtelemisesta.
Tämän tyyppisistä jutuista nuori on siiis kertonut minun olevan mielipuolinen sadisti, joka kiihtyy raivoon pienimmästäkin syystä. Meille varattiin keskusteluaika sekä vanhemmille, että nuoremmille lapsille (joiden kanssa ei ole mitään ongelmaa). 18 v. nyt juuri täyttänyt ei heitä kiinnosta pätkääkään, vaikka ainoastaan hän on ongelman ydin käytöksellään.
Olen aivan kauhuissani, tietenkin, meillä on (tämän esikoisen kanssa) ollut tosi kiivaita riitoja, joissa olen korottanut ääntäni jne. Kahden muun kanssa ei oikeastaan ikinä.
Voidaanko noi nuoremmat nyt siis sijoittaa jonnekin, koska tämä lähes täysi-ikäinen oli tuonut esiin "vakavan" huolensa nuoremmista sisaruksista mun raivareiden vuoksi? Jotka liittyivät esim. siihen, että kyseinen teini oli ottanut mun joululahjaksi saaman kalliin kasvovoiteen kysymättä lupaa ja käyttänyt sen vanulapuilla meikinpoistoon. Totta hemmetissä suutuin ja kielsin ottamasta minun kaapistani yhtään mitään ilman lupaa ja sanoin suutuspäissäni että otan sen 50 € voiteen kuukausirahasta pois. iItä en tehnyt.
Meille soitettiin ja asia oli ensin ok, mutta nyt sitten pyydettiin tapaamiseen. Joka kuitenkin menee heinäkuun ekalle viikolle. Tuntuu todella kummalliselta ja juuri tuon 14 v. osalta kuulemma huoli oli suuri, vaikka hänen kanssaan ei ol ikinä riidelty.
Kommentit (286)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä estää 18 vuotiasta vuokraamasta omaa asuntoa? Sen ikäinen saa tehdä sopimuksia. Jos on rahasta kiinni, enkä ymmärrä mistä muusta, niin säästäköön. Laskekaa yhdessä kauanko kestää käytettävissä olevilla tuloilla säästää takuuvuokra+kuluva kuukausi. Siitä vaan sitten säästämään.
Tätä jäin itsekin miettimään. Minkä ihmeen takia se teini on mennyt jonnekin valittamaan kotioloista että saisi asunnon, hän voisi vaan hoitaa omat asiat siihen kuntoon että muuttaa kotoa pois. Niin itse tein ja meillä olisi oikeasti ollut aihetta sille lastensuojelulle, mutta helpointa oli vain itse painua siitä talosta mahdollisimman kauas kun kukaan ei voinut enää estää. Ihme tapa itsenäistyä teidän teinillä, luulisi että jos on hankala olla hoitaisi hommat niin että vaan muuttaa pois.
Teini lienee kuullut joltain kaverilta, että sossu jakelee ahdistuneille nuorille vastikkeetonta rahaa ja ilmaisia asuntoja. Sitten on valehdellut äidistään sossuille, jotta varmasti saisi nämä ilmaiset edut mahdollisimman nopeasti tajuamatta/välittämättä siitä, mikä seuraus voi olla omille pikkusisaruksille. Ei ole ap:n lapsi ihan penaalin terävin kynä.
Hmm ottamatta kantaa tähän teinin tapaukseen, kyllähän sossu tai kela jakelee vastikkeetonta rahaa niille, jotka ovat siihen oikeutettuja. Esim. työttömyyskorvaus on tavallaan vastiikkeetonta, samoin perustoimeentulotuki ja asumistuet. Ei niiden saamiseksi työpanosta vaadita. Nuorille eri kun vaaditaan opiskelua tukien saamiseksi. Sossu ei jakele asuntoja, mutta ehkä voivat auttaa vaikeassa asunto tilanteessa olevia nuoria ja lapsiperheitä, en tiedä? Mutta Haloo, jos nuori valehdellut senhän käytte sitten läpi sossun kanssa. Täytyyhän heidän sanoa kuka väittää ja mitä ja sitten käytte asiat läpi ja nuorelta selvitettävä onko hän todella väittänyt mitä sossu väittää. Ettei vaan sossukin pistele omia tulkintoja joukkoon.
Tuohan on helppo tilanne kun teillä on se nuori siinä, keneltä voi kysyä että mitä hemmettiä oot menny sanomaan. Hankalampaa on sellaiset tilanteet, jossa joku sellainen on mennyt puhumaan palturia sinusta kenen kanssa ei voi asioita selvittää tai selventää. Esim. jos henkilö b (tässä tapauksessa sossu) sanoo, että henkilö a on sanonut, että sinä (henkilö c) olet toiminut näin tai sanonut näin, ei tilanne ole helppo selvittää, muuten kun että kaikki ovat paikalla samaan aikaan kun asioita selvitellään. Harva päin naamaa kehtaa valehdella että sinä sanoit näin tai teit näin, jos se ei ole totta. Kolmannelle osapuolelle on aina helpompi valehdella. Ja sitten vielä jos tämä kolmas osapuoli on sellainen joka on joko puolueellinen tai haluaa muuten aiheuttaa jotain hämminkiä tai eripuraa, hän kertoo kummallekin puolelle asiat eri tavalla. Niin, että saa asiat kuulostamaan ja näyttämään sellaiseksi, mitä haluaa. Tai pahimmassa tapauksessa ei edes kuulla molempia osapuolia, tai muutetaan toisen osapuolen kertomusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olettehan jo saaneet tuon vanhimman aikuiseksi, joten miksi ihmeessä muut huostaanotettaisi.
Sen sijaan 18-vuotiaan asioita on saatava järjestykseen. Ei ole enää lastensuojeluasia, joten ota yhteyttä aikuissosiaalityöhön. Pyydä järjestämään hänelle sellainen tukiasunto, jossa sosiaalityöntekijä, etsivä nuorisotyöntekijä tai joku muu ulkopuolinen kävisi hänen luonaan. Ota sinne yhteyttä jo nyt, koska lapsi - ei kun siis nuori aikuinen - on itse ilmaissut pahanolonsa, mutta väärässä paikassa.Mä ainakin potkisin tuollaisen nilkin pois asunnosta, oli oma tai ei.
Täysin käsittämätöntä, että kehtaakin tehdä tuollatavoin OMAA perhettään kohtaan. Siitä taas näkee millaisia kuningasideoita noiden kakaroiden päässä kulkee. Ei mitään. Tyhjää kolisee, viis seurauksista.
Ei huolta, mikäli lapsiasi kohtelet tasapuolisesti ja opetat heitä vastuunkantoon ikätasoisesti. Ap on syystä tai toisesta jättänyt näin tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä estää 18 vuotiasta vuokraamasta omaa asuntoa? Sen ikäinen saa tehdä sopimuksia. Jos on rahasta kiinni, enkä ymmärrä mistä muusta, niin säästäköön. Laskekaa yhdessä kauanko kestää käytettävissä olevilla tuloilla säästää takuuvuokra+kuluva kuukausi. Siitä vaan sitten säästämään.
Tätä jäin itsekin miettimään. Minkä ihmeen takia se teini on mennyt jonnekin valittamaan kotioloista että saisi asunnon, hän voisi vaan hoitaa omat asiat siihen kuntoon että muuttaa kotoa pois. Niin itse tein ja meillä olisi oikeasti ollut aihetta sille lastensuojelulle, mutta helpointa oli vain itse painua siitä talosta mahdollisimman kauas kun kukaan ei voinut enää estää. Ihme tapa itsenäistyä teidän teinillä, luulisi että jos on hankala olla hoitaisi hommat niin että vaan muuttaa pois.
Hmm. Kyseessä teini, joka meni lukioon keskiarvolla 9,8.
Täytti 18 v. ja sai siinä vaiheessa mm. mummin rahaston käyttöönsä, arvo n. 12.000 e. Emme me eikä mummi voi valvoa miten sen hoitaa. Annoin 200 € rahaa synttäriksi sijoitustilille, kummit antoivat yhteensä toiset 200 € . taitaa olla jo mennyt, koska pitää mennä tetatterille harrastukseen, eikä voi ottaa kotoa esim. voileipää, hedelmää, (=pilaantuu, ei voi raahata pientä kylmälaukkua, koska painaa jne.) vaan ostaa proteinirahkaa yms. 10 € per päivä mitä nyt ennen 18 v. pystyin seuraamaan.
Miten tällainen voi muuttaa pois?
Tässä oli tilanne, että kaveri asuu ryhmäkodissa huostassa ja kaveri opiskelijayksiössä täysin vailla vanhempien tukea. Nuoremme kuvitteli (kai) kavereiden rohkaisemana, että vaikka isä tienää 100.00 € vuodessa, hänelle lankeaa järven rannasta kiva pieni yksiö. Rukoili ettei lasua tehtäisi, mutta tietenkin se on pakko lain mukaan tehdä. Onko meillä intoa rahoittaa 18 v. elämää jatkossa tästä syystä? Ei, ei ole. jos tekee oman osansa kotitöistä, maksan yhä bussikortin ja puhelimen. Käyttöraha muualta.
T. ap
Tämä ei oikein täsmää miltään osin. Halusit kertoa että ennen lukiota 9.8 ka. Miksi tämän kerrot? Lapsi siis suorittaja.
Halusit myös kertoa että teillä on rahaa? Ja silti lapsella maininnan arvoista se 200e synttärirahaa. Ettekö ole muuten antaneet lapselle rahaa? Meillä on omat tilit ja oma rahojen hoito jo paljon nuoremmilla ja molemmilla tonneja ihan rahaa. En edes tarkkaile miten 18v niitä käyttää. On aina osannut.
Ja paheksut kalliita välipaloja. Miksi ihmeessä?
Jos perheellä on rahaa ja näyttää käyvän hankalaksi, itse sponsoroisin jopa adumista omassa asunnossa. Ja tulen sponsoroimaan, kun nyt lähtee opiskelemaan lukion jälkeen.
Ehkä näistä syistä meidän nuoret osaavat käyttää rahaa, käyttäytyvät ok ja minäkin käyttäydyn. Ei tulisi mieleenkään nipottaa joka asiasta
Minä selvitin teinin kanssa vanhojenpäivän tapahtumat ja aikataulut tarkalleen läpi. Ihan aikataulutuksen vuoksi, mutta myös koska katsomaan oli tulossa isovanhempia. Käytiin aikataulu teinin kanssa läpi, tässä menet kampaajalle ja haen sut tästä kohtaa klo xx, ukki haetaan klo xx ja siinä on sitten tanssien jälkeen aikaa niin ehdit jutella ukkien, pappojen ja mummien kanssa ja otetaan valokuvia, sitten jne.
Tämä nyt oli esimerkki siitä, miten keskustelemme teinin kanssa tulevista asiosta ja neuvon ja kerron omat odotukseni. Sanon, että voi miten isovanhemmat ilahtuvat tästä ja heille on niin tärkeää saada nähdä sinut ja saada kuva jne niin teini tajuaa erikseen käskemättäkin, että ne isovanhemmat etsitään tanssien jälkeen ja otetaan ne kuvat.
Tässä kohtaa kun yksityiskohtia läpi käydessä teini voi ilmaista, että en tee näin tai voidaanko hakea myös kaveri kyytiin ja voisiko sisko kusettaa koiran ja koitetaan nämä järjestellä niin sitten ei kenenkään tarvitse olettaa ja suuttua ja pilata kenenkään tärkeää päivää sitten kun se on käsillä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, uskon että tämä ei ole provo koska meilläkin oli samantyyppistä ilmassa tuossa vanhojen aikaan. Tyttären käytös meni totaali överiksi ja voin kuvitella miten hän olisi kuvaillut tilannetta ulkopuoliselle mikäli olisi mennyt puhumaan.
Itse vedin herneet syvälle nenään tytön käytöksestä mutta hillitsin itseni. Otin asian puheeksi vasta viikko vanhojen jälkeen ja jotenkin tyttö itsekin oli tajunnut ja myönsi asian rivien välissä. En uhkaillut enkä kiristänyt mutta kerroin kuinka hän oli käytöksellään loukannut koko perhettä. Sanoin myös niin että mikäli ko käytös jatkuu niin menemme koko perhe jonnekin keskustelemaan ja se pelästytti tytön.
Ap, tärkeintä on nyt hillitä itsensä ja puhua tytön kanssa kylmän viileästi. On kerrottava että mitä hän on saanut aikaan. Kerro mitä lasu tarkoittaa. Kerro että mummun rahahanat menivät kiinni nyt. Anna tytölle pari päivää aikaa jonka jälkeen hän joko ilmoittaa sossulle tehneensä tyhmyyksiä tai muuten mietitte miten pystytte jatkamaan perheenä.
Tärkeintä on pysyä kylmänä, älä sorru tunteiluun.
Siis mmitähän vittua??
Meille ei olisi kotona IKINÄ edes olisi pystynyt tulemaan tuollaista draamaa niinkuin on täältä saanut lukea.
Vanhemmat oli vanhempia ja niitä toteltiin. Kyselemättä.
Sitä auktoriteettia ei kyseenalaistettu.
Oletteko te kavereita noille kakaroillenne?
Sitten itketään ja ihmetellään kun lumihiutaleet temppuilevat.
Onneks olkoon.
Olette saaneet mitä olette tilanneet.
Luoja kiitos oma jo päälle 20 poika, on ollut omillaan jo vuosia ja selväpäinen.
Sillä tosin olikin vanhemmat kasvattamassa, eikä kaverit.
Mun mielestä ap saa turhaa kuraa niskaansa. Teini-ikään kuuluu irtautuminen omista vanhemmista ja silloin teini käyttäytyy huonosti vanhempiaan kohtaan.
18-vuotiaalta tosin voisi jo odottaa aikuismaisempaa käytöstä, mutta nuoret kehittyvät eri tahtiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teini ollut pahoillaan käytöksestään?
Ei. Hän koki olevansa ahdistunut ja kaverit neuvoivat menemään tuonne.
Voin kuvailla ahdistusta aiheuttaneen tilanteen:
Kuuakusia ennen vanhojen tansseja nuori kysyi, voisivatko hänen 4 kaveriaan tulla meille yöksi ennen päivää. Kyllä. Meidän vanhempien piti periaatteessa olla näkymättömissä, mutta tehdä kuitenkin ruokaa jne.
Nuoret (4 kpl) tulivat, eivät sanoneet edes että hei, nukkuivat esikoisen (isossa huoneessa). Kysyin klo 22 alakerrasta, että voisivatko viedä koiran ulos porukalla, mutta aiheutin kuulemma paniikkikohtauksen "huutamisesta" yhdelle vieraalle.
Tein kunnollisen aamupalan (tätä ei pyydetty, eli mun virhe) tuoremehuineen, sämpylöineen, leikkeleineen jne. Kukaan ei tullut syomään, vaikka pyysin. Vein nämä 5 henkilöä koululle autolla. Yksi heistä puhui kyydin aikana ja sanoi autosta poistuessaan kiitos kyydistä. Kukaan ei kiittänyt syömättä jääneestä aamiaisesta, ei majoituksesta ja yksi sanoi kiitos kyydistä.
Vanhan mummi matkusti 300 km junalla katsomaan vanhojen tansseja, oli maksanut mekon, kengät, mekon korjauksen jne. Mummi ei nähnyt edes vilaukselta tätä vanhaa, koska hänellä oli kiire jatkoille, jonne toki veimme hänet ja nämä kaverit autolla. Kun sekä mummi että minä olimme pahoillamme tilanteesta, jossa emme saaneet edes valokuvaa, olin kuulemma taas aiheuttaneet paniikkikohtauksen kaverille (jolla oli yhä mekko päällä) ja aiheutin ahdistusta koko seurueelle. Pystyin kuitenkin ajamaan porukkaa 30 min. varatulle mökille.
En vaan tajua, miten tällainen juttu pystyy syntymään? Ja joku Eerika kuolee tuolla??? Ja jostain teiniangstista syntyy tällainen juttu??? Sossun mielestä MINÄ olin kohtuuton, kun pyysin odottamaan parin kanssa, että mummi saisi valokuvan. 99 % nuorille se näytti olevan ok.
ap
Sossua mielestä olit kohtuuton? Ettehän te vielä ole edes käyneet siellä juttelemassa. Aikahan varattiin vasta parin kk:n päähän.
No kun tää on provo ja ei tuokaan juttu ole tuollainen vaan tää on taas jotain vertauskuva höttöä. Suorempi puhe olisi parempi aina. T. Yksi suorapuheinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olettehan jo saaneet tuon vanhimman aikuiseksi, joten miksi ihmeessä muut huostaanotettaisi.
Sen sijaan 18-vuotiaan asioita on saatava järjestykseen. Ei ole enää lastensuojeluasia, joten ota yhteyttä aikuissosiaalityöhön. Pyydä järjestämään hänelle sellainen tukiasunto, jossa sosiaalityöntekijä, etsivä nuorisotyöntekijä tai joku muu ulkopuolinen kävisi hänen luonaan. Ota sinne yhteyttä jo nyt, koska lapsi - ei kun siis nuori aikuinen - on itse ilmaissut pahanolonsa, mutta väärässä paikassa.Mä ainakin potkisin tuollaisen nilkin pois asunnosta, oli oma tai ei.
Täysin käsittämätöntä, että kehtaakin tehdä tuollatavoin OMAA perhettään kohtaan. Siitä taas näkee millaisia kuningasideoita noiden kakaroiden päässä kulkee. Ei mitään. Tyhjää kolisee, viis seurauksista.Ei huolta, mikäli lapsiasi kohtelet tasapuolisesti ja opetat heitä vastuunkantoon ikätasoisesti. Ap on syystä tai toisesta jättänyt näin tekemättä.
On ilmeisesti tälläinen kaverivanhempi.
Sitten ihmetellään näitä lumihiutalelapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olettehan jo saaneet tuon vanhimman aikuiseksi, joten miksi ihmeessä muut huostaanotettaisi.
Sen sijaan 18-vuotiaan asioita on saatava järjestykseen. Ei ole enää lastensuojeluasia, joten ota yhteyttä aikuissosiaalityöhön. Pyydä järjestämään hänelle sellainen tukiasunto, jossa sosiaalityöntekijä, etsivä nuorisotyöntekijä tai joku muu ulkopuolinen kävisi hänen luonaan. Ota sinne yhteyttä jo nyt, koska lapsi - ei kun siis nuori aikuinen - on itse ilmaissut pahanolonsa, mutta väärässä paikassa.Mä ainakin potkisin tuollaisen nilkin pois asunnosta, oli oma tai ei.
Täysin käsittämätöntä, että kehtaakin tehdä tuollatavoin OMAA perhettään kohtaan. Siitä taas näkee millaisia kuningasideoita noiden kakaroiden päässä kulkee. Ei mitään. Tyhjää kolisee, viis seurauksista.
Tällaisia vanhempia on. Mutta ei ole elässä mukana pitkään. Ymmärrän hyvin, kun välit laitetaan poikki
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ap saa turhaa kuraa niskaansa. Teini-ikään kuuluu irtautuminen omista vanhemmista ja silloin teini käyttäytyy huonosti vanhempiaan kohtaan.
18-vuotiaalta tosin voisi jo odottaa aikuismaisempaa käytöstä, mutta nuoret kehittyvät eri tahtiin.
Meitä oli 3 lasta ja kukaan ei kohdellut vanhempiaan noin epäkunnioittavasti IKINÄ.
Himasta muutettiin tosin heti kun asunnon sai täysi-ikäisenä, mutta senkin jälkeen autettiin jos tarvitsivat apua.
Ihan uskomatonta edes lukea noita nykyajan teinien käyttäytymisiä.
Missä kohtaa menee vikaan. Nuorempana jo ilmeisesti ja kun huomataan, että voidaan perseillä miten halutaan, niin tilanteesta otetaan kaikki irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ap saa turhaa kuraa niskaansa. Teini-ikään kuuluu irtautuminen omista vanhemmista ja silloin teini käyttäytyy huonosti vanhempiaan kohtaan.
18-vuotiaalta tosin voisi jo odottaa aikuismaisempaa käytöstä, mutta nuoret kehittyvät eri tahtiin.Meitä oli 3 lasta ja kukaan ei kohdellut vanhempiaan noin epäkunnioittavasti IKINÄ.
Himasta muutettiin tosin heti kun asunnon sai täysi-ikäisenä, mutta senkin jälkeen autettiin jos tarvitsivat apua.
Ihan uskomatonta edes lukea noita nykyajan teinien käyttäytymisiä.
Missä kohtaa menee vikaan. Nuorempana jo ilmeisesti ja kun huomataan, että voidaan perseillä miten halutaan, niin tilanteesta otetaan kaikki irti.
Teinit on erilaisia. Toisilla teini-ikä menee helposti, toisilla ottaa kovemmalle. Teinin perusluonne vaikuttaa, tietysti kasvatuskin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä stressaa, sovitte tapaamisen sosiaalityöntekijän kanssa, silloin saat kertoa miten asiat oikeasti ovat, voit myös pyytää apua tuon jo 18vuotta täyttäneen kanssa, joku tuki asunto olisi varmasti hänelle paras tapa itsenäistyä, sillä kirjoituksesta päätellen mitään oman elämän hallintaa hänellä ei ole ja uhma vanhempia vastaan on vielä suuri. Nuori ei kasva aikuiseksi yhdessä yössä, vaikka ikää olisi se 18...
Mitä elämänhallinnan puutteita on mainittu?
"eivät halua olla vanhempien kanssa samassa tilassa, vaan pekenevat omaan huoneeseen ahdistuneina"
Meillä on kaksikerroksinen koti, johon on tarkoituksella tehty teineille oma aula ja jokaiselle oma huone. Aulassa on pleikka ja iso TV. Kuitenkin ovat mielummin omassa huoneessa, mm.teinipoika pelaa Ramskassa asuvan serkkunsa kanssa ja NAUTTII siitä. Jopa pitävät viikonloppuisin "yölanela" ja ovat parhaita kavereita keskenään, myös livenä.
Onko jonkun muun 17 v. innoissaan vanhempien kanssa pelaamassa monopolia? Joka nyt meillä sattui olemaan kyseessä.
Lisäisin vielä että huoneen ovea ei saisi avata useasti. Se häiritsee. Jos jotain asiaa niin nopeasti ovi kiinni. Joku vankisellin tapainen tarjoilu luukku olisi varmaan mieluinen, jos ehdottaisin sellaisen laittamista oveen.
Oletko ap kertaakaan pysähtynyt ajattelemaan, että miksi tyttäresi käyttäytyy noin? Miksi hän kokee kotona asumisen niin ahdistavana ja ennen kaikkea hakee poismuuttamiseen tukea viranomaiselta omien vanhempiensa sijaan? Oletteko koskaan istuneet alas ja rauhassa keskustelleet, miksi riitelette niin paljon ja miten vuorovaikutusta välillänne voisi parantaa? Entä tytön isä, riitelevätkö hekin yhtälailla ja mitä isä on tästä koko asiasta mieltä? Sanoit, että tyttö on pärjännyt erinomaisesti koulussa, eli käytös ei johdu siitä, että hän olisi täysi idiootti. Jostain tuo tyttärenne käytös kumpuaa ja vanhempina teidän tehtävänne olisi tukea lastanne, ei uhriutua ja kääntää selkää lapselle, koska hän ei täytä vaatimuksianne.
Täällä kovin huudellaan uhriutumisesta. Suurimmat uhriutujat taitavat näppis sauhuten siellä nyt tuoda omia traumojaan esiin.
Tosiasia on se, että lapset eivät ole samasta muotista veistettyjä, vaikka ovat samoista vanhemmista. Omatkin ovat aivan erilaisia, vanhempi on herkästi kiivastuva, tuo mielipiteensä esiin kärkkäästi, kapinoi aikoinaan paljonkin, mutta nyt omillaan olevana pärjää hyvin. Nuorempi on tasainen luonne, ei hermostu helposti, eikä hänen kanssaan ole ollut kahnauksia. Kummallakin on ollut samat säännöt, mutta vain toisen kanssa on tarvinnut vääntää. Onko se epäreilua vanhemman lapsen kannalta? Minusta ei.
Mutta kummallekaan ei ole ikinä käynyt mielessä, että vanhemmalle sanotaan missä v*ussa olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teini ollut pahoillaan käytöksestään?
Ei. Hän koki olevansa ahdistunut ja kaverit neuvoivat menemään tuonne.
Voin kuvailla ahdistusta aiheuttaneen tilanteen:
Kuuakusia ennen vanhojen tansseja nuori kysyi, voisivatko hänen 4 kaveriaan tulla meille yöksi ennen päivää. Kyllä. Meidän vanhempien piti periaatteessa olla näkymättömissä, mutta tehdä kuitenkin ruokaa jne.
Nuoret (4 kpl) tulivat, eivät sanoneet edes että hei, nukkuivat esikoisen (isossa huoneessa). Kysyin klo 22 alakerrasta, että voisivatko viedä koiran ulos porukalla, mutta aiheutin kuulemma paniikkikohtauksen "huutamisesta" yhdelle vieraalle.
Tein kunnollisen aamupalan (tätä ei pyydetty, eli mun virhe) tuoremehuineen, sämpylöineen, leikkeleineen jne. Kukaan ei tullut syomään, vaikka pyysin. Vein nämä 5 henkilöä koululle autolla. Yksi heistä puhui kyydin aikana ja sanoi autosta poistuessaan kiitos kyydistä. Kukaan ei kiittänyt syömättä jääneestä aamiaisesta, ei majoituksesta ja yksi sanoi kiitos kyydistä.
Vanhan mummi matkusti 300 km junalla katsomaan vanhojen tansseja, oli maksanut mekon, kengät, mekon korjauksen jne. Mummi ei nähnyt edes vilaukselta tätä vanhaa, koska hänellä oli kiire jatkoille, jonne toki veimme hänet ja nämä kaverit autolla. Kun sekä mummi että minä olimme pahoillamme tilanteesta, jossa emme saaneet edes valokuvaa, olin kuulemma taas aiheuttaneet paniikkikohtauksen kaverille (jolla oli yhä mekko päällä) ja aiheutin ahdistusta koko seurueelle. Pystyin kuitenkin ajamaan porukkaa 30 min. varatulle mökille.
En vaan tajua, miten tällainen juttu pystyy syntymään? Ja joku Eerika kuolee tuolla??? Ja jostain teiniangstista syntyy tällainen juttu??? Sossun mielestä MINÄ olin kohtuuton, kun pyysin odottamaan parin kanssa, että mummi saisi valokuvan. 99 % nuorille se näytti olevan ok.
ap
Minusta tuntuu, että sosiaalityöntekijän mielestä et ollut kohtuuton pyytäessäsi valokuvaa, vaan sitä, miten käyttäydyit teiniä kohtaan. Jos lapsesi on ahdistunut tuosta tilanteesta, niin kuvittelisin, että olet hermostunut lapselle joko siinä tanssiparin edessä, tai sitten räyhännyt tilanteesta jälkeenpäin kotona. Olenko oikeassa?
Mielestäni et myöskään voi kostaa teinillesi hänen kavereidensa huonoja käytöstapoja. Syytön lapsesi on siihen, jos hänen kaverinsa eivät osaa kiittää kyydistä, yöpaikasta, tai tarjotusta aamiaisesta. Lisäksi itse miettisin omaa käytöstäni, jos lapseni kaveri menisi paniikkiin takiani. Sinä ehkä koet, että esitit pyyntösi normaalia kovemmalla äänellä, koska puhuit alakerrasta yläkertaan, mutta lapsen kaveri saattoi kokea pyyntösi uhkaavana, koska esitit sen huutamalla. Ihan ymmärrettävää, varsinkin jos kyseessä on se sama kaveri, joka asuu sijoitettuna.
Meillä on välillä useita teinejä yötä. En minä heitä käskytä koiraa ulkoiluttamaan enkä hermostu aamupalan syömisestä tai mistään
Vsnhoja kyllä ihan varmasti ehtii kuvaamaan. Tätäkään en usko
Curling-vanhempi, kyllä minä ainakin jouduin teininä itse hoitamaan sen OMAN koirani oli kavereita kylässä tai ei. Kyseessä oli tuon 18-vuotiaan koira ja käsittääkseni elävä eläin on aina jonkun vastuulla oli sitten kavereita kylässä tai ei. Noh, kaltaisesi vanhempien kasvattamia lapsia on nähty, ne olettaa kotoa päästessään että kaverit jatkaa sitä vanhempien linjaa eikä mitään pidä tehdä itse.

Vanhoja tanssi kaikki kaupungin lukiot isossa urheiluhallissa. Valehtelematta emme nähneet vilaustakaan, ennen kuin autolla, jossa piti porukka viedä 50 km päähän mökille niin, että auto oli täynnä ja jo farkut päällä. En ole nähnyt omaa "vanhaani" puku päällä kuin vilaukselta aamulla.
Näin urheiluhallilla mm. nuoreni vanhoja harrastuskavereita ja heidän vanhempiaan, jotka ottivat kuvia. Minä en kuvia niin kaipaa, mutta alkeellisimpiin käytöstapoihin kuuluisi kiittää puvun maksajaa , 5 minuuttia ei mielestäni ole liikaa vaadittu tässä. Tämä nyt on ihan hölmö sivujuonne, mutta kertoo asenteesta. Aamulla vein heidät autolla koululle, eli tapasin kyllä hänet puku päällä. Tämä ei ole kynnyskysymys, kyse on enemmän käytöstavoista, ei jostain typerästä vanhojen kuvasta. Kunhan nyt nostin sen esimerkiksi, mitä av:lla ei koskaan pitäisi tehdä.
Olitteko ap sopineet teinin kanssa ottavanne valokuvia? Muut perheet varmaan olivat.
Ei kai olisi liikaa vaadittu kertoa lapselle, että mummi haluaa valokuvan vai tuliko tarve mieleen siinä hetkessä kun muut ottivat valokuvia?
Ei teistä ole tehty ilmoitusta. Se voidaan tehdä vain lapsesta tai nuoresta alle 18 v. Mitään kollektiivista lasu ilmoitusta ei voi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teini ollut pahoillaan käytöksestään?
Ei. Hän koki olevansa ahdistunut ja kaverit neuvoivat menemään tuonne.
Voin kuvailla ahdistusta aiheuttaneen tilanteen:
Kuuakusia ennen vanhojen tansseja nuori kysyi, voisivatko hänen 4 kaveriaan tulla meille yöksi ennen päivää. Kyllä. Meidän vanhempien piti periaatteessa olla näkymättömissä, mutta tehdä kuitenkin ruokaa jne.
Nuoret (4 kpl) tulivat, eivät sanoneet edes että hei, nukkuivat esikoisen (isossa huoneessa). Kysyin klo 22 alakerrasta, että voisivatko viedä koiran ulos porukalla, mutta aiheutin kuulemma paniikkikohtauksen "huutamisesta" yhdelle vieraalle.
Tein kunnollisen aamupalan (tätä ei pyydetty, eli mun virhe) tuoremehuineen, sämpylöineen, leikkeleineen jne. Kukaan ei tullut syomään, vaikka pyysin. Vein nämä 5 henkilöä koululle autolla. Yksi heistä puhui kyydin aikana ja sanoi autosta poistuessaan kiitos kyydistä. Kukaan ei kiittänyt syömättä jääneestä aamiaisesta, ei majoituksesta ja yksi sanoi kiitos kyydistä.
Vanhan mummi matkusti 300 km junalla katsomaan vanhojen tansseja, oli maksanut mekon, kengät, mekon korjauksen jne. Mummi ei nähnyt edes vilaukselta tätä vanhaa, koska hänellä oli kiire jatkoille, jonne toki veimme hänet ja nämä kaverit autolla. Kun sekä mummi että minä olimme pahoillamme tilanteesta, jossa emme saaneet edes valokuvaa, olin kuulemma taas aiheuttaneet paniikkikohtauksen kaverille (jolla oli yhä mekko päällä) ja aiheutin ahdistusta koko seurueelle. Pystyin kuitenkin ajamaan porukkaa 30 min. varatulle mökille.
En vaan tajua, miten tällainen juttu pystyy syntymään? Ja joku Eerika kuolee tuolla??? Ja jostain teiniangstista syntyy tällainen juttu??? Sossun mielestä MINÄ olin kohtuuton, kun pyysin odottamaan parin kanssa, että mummi saisi valokuvan. 99 % nuorille se näytti olevan ok.
ap
Minusta tuntuu, että sosiaalityöntekijän mielestä et ollut kohtuuton pyytäessäsi valokuvaa, vaan sitä, miten käyttäydyit teiniä kohtaan. Jos lapsesi on ahdistunut tuosta tilanteesta, niin kuvittelisin, että olet hermostunut lapselle joko siinä tanssiparin edessä, tai sitten räyhännyt tilanteesta jälkeenpäin kotona. Olenko oikeassa?
Mielestäni et myöskään voi kostaa teinillesi hänen kavereidensa huonoja käytöstapoja. Syytön lapsesi on siihen, jos hänen kaverinsa eivät osaa kiittää kyydistä, yöpaikasta, tai tarjotusta aamiaisesta. Lisäksi itse miettisin omaa käytöstäni, jos lapseni kaveri menisi paniikkiin takiani. Sinä ehkä koet, että esitit pyyntösi normaalia kovemmalla äänellä, koska puhuit alakerrasta yläkertaan, mutta lapsen kaveri saattoi kokea pyyntösi uhkaavana, koska esitit sen huutamalla. Ihan ymmärrettävää, varsinkin jos kyseessä on se sama kaveri, joka asuu sijoitettuna.
Meillä on välillä useita teinejä yötä. En minä heitä käskytä koiraa ulkoiluttamaan enkä hermostu aamupalan syömisestä tai mistään
Vsnhoja kyllä ihan varmasti ehtii kuvaamaan. Tätäkään en usko
Curling-vanhempi, kyllä minä ainakin jouduin teininä itse hoitamaan sen OMAN koirani oli kavereita kylässä tai ei. Kyseessä oli tuon 18-vuotiaan koira ja käsittääkseni elävä eläin on aina jonkun vastuulla oli sitten kavereita kylässä tai ei. Noh, kaltaisesi vanhempien kasvattamia lapsia on nähty, ne olettaa kotoa päästessään että kaverit jatkaa sitä vanhempien linjaa eikä mitään pidä tehdä itse.
Meillä ei voisi olla alaikäisellä koiraa. Koira on aina vanhempien vastuussa.
En myöskään ole millään lailla curling vanhempi, vaikka en lapsiani kovistele. Vanhojentanssien aatto, kavereita yötä ja huutaisin niin että muut pelastyy kymmenen aikaan illalla viemään koiraa ulos. Juuei
Ap ei kertaakaan, yhdessäkään vastauksessa ole yrittänytkään ymmärtää lastaan. Joko syyttelee tyttöä tai heittäytyy marttyyriksi. Tai syyttelee tytön kavereita.
Mä ainakin potkisin tuollaisen nilkin pois asunnosta, oli oma tai ei.