Lue keskustelun säännöt.
”Raskaus ei ole sairaus” ja laskeva syntyvyys
Olen alkanut ymmärtää tätäkin ilmiötä paremmin vasta ensimmäisen oman raskauden myötä.
Koko alkupuolen elämästäni olen kuullut näitä erilaisia mielipiteitä siitä, millaista on olla raskaana ja miten siihen pitäisi suhtautua, ja muodostanut sellaisen käsityksen että totuus on jossain siellä mielipiteiden ääripäiden välillä. Olen olettanut, että raskaana oleminen aiheuttaa ehkä jossain vaiheessa vähän turvotusta ja alkupuolella muutaman kerran ehkä huvittavaa pahoinvointia. Muuten sitten on itsestä kiinni että meneekö mammamoodiin ja ”unohtaako” vauvahuumassa aikaisemmat liikuntaharrastukset tai ammatilliset intohimot. Pidinkin ihan itsestään selvänä, että minulla ainakin elämä jatkuu normaalisti lapsesta huolimatta kun kerran tahtoa on.
Todellisuus on jotain ihan muuta. Voin ihan rehellisesti sanoa, että minulla oli 3 kuukautta alussa samanlainen olo kuin norovirustartunnan toisena päivänä. Olisin voinut nukkua melkein kellon ympäri ja jatkuvasti oksetti. Lisäksi minuun tarttuivat kaikki kiertävät kausiflunssat, vaikka normaalisti en sairasta. Mutta koska en ollut sairaana, töihin piti mennä joka päivä. Väsymyksestä ja huonosta olosta johtuen töiden tekeminen vaati noin 1,5 kertaa sen panoksen mitä terveenä. Neuvolassa kehuttiin että vointini vaikuttaa ihan normaalilta, ja että minun kannattaisi pyrkiä lisäämään liikuntaa niin mieliala paranisi. Tuossa vaiheessa siis pelkkä portaiden nouseminen sai sydämen hakkaamaan ja silmissä mustenemaan. (Ennen raskautta juoksin 5 km lenkkejä 3-4 krt/vko).
Kun pahoinvointi viimein loppui, alkoikin allergiakausi. Raskaana ei saa käyttää kaikkia niitä lääkkeitä mitä normaalisti. En ole nukkunut yhtäkään yötä kunnolla sen jälkeen kun pähkinäpuun kukinta alkoi vaikka kaikki apukonstit käytössä. Väsymys alkaa tehdä hulluksi. Töistä suoriutuminen alkaa olla vaikeaa, en vain jaksa ajatella ja suunnitella kunnolla nukkumatta. Neuvolassa kehotetaan kuuntelemaan omaa kehoa ja lepäämään kun siltä tuntuu. Miten? Vuorokaudessa eivät riitä tunnit jos yritän tehdä työni ja lisäksi levätä tarpeeksi.
Kaikki tämä vaikuttaa vain minun työstä suoriutumiseeni. Lapsen isä ja hänen työnantajansa pääsevät ilman mitään haittoja. Miten voi vielä 2019 olla niin, että pätkätyössä olevan naisen työllistyminen raskauden jälkeisenä aikana on kiinni lähinnä siitä miten huonovointisena hän pystyi painamaan 100 % tulosta ja teeskentelemään tervettä? Yhteiskunnalta ei tule tähän mitään kädenojennusta. Tästähän seurauksena on se, että jos nainen todella haluaa säilyttää mahdollisuudet tehdä mieleistään työuraa, hän ei lisäänny, ei ainakaan toista kertaa. Ja tämä on todella iso valinta, Ainakin itselläni mielekkään työn säilyttäminen on keskeinen osa elämänlaatua.
Kommentit (447)
Luin, että r a iskaus ei ole sairaus...…….. o.O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa lukea koko ketjua, mutta kyllä mä olin oksentelun takia monta kuukautta sairaslomalla.
Mä oksensin ekassa raskaudessa 3 kk ja toisessa raskaudessa 5 kk ihan koko ajan. Siis yölläkin heräsin laatoittamaan ja päivällä ramppasin yhtenään. Mikään ei pysynyt sisällä, toisessa raskaudessa elin 2 kk vaniljajäätelöllä. Silmissä musteni vähän väliä ja syke huiteli pilvissä.
Laitoin esikoiselle DVD:n pyörimään, ettei hänen olisi tarvinnut kuunnella oksentamistani, vieläkin tulee huono olo jostain puuha pete - tunnareista ;)
Mitähän työtä olisin pystynyt tekemään? Jotain sellaista missä ei haittaa, että pää on pytyssä koko ajan?
Sain ensimmäisen lapseni 19-vuotiaana. Raskausaika oli ihan helppo, tietysti jotain pyörryttämistä oli jossakin vaiheessa, mutta ohimenevää. Synnytys oli nopea ja palauduin siitä myös tosi nopeasti. Ainoa miinus oli se, että minua jouduttiin leikkaamaan aika isosti ja ne tikit oli kauheat, eli oikeastaan pahin aika tuli vasta synnytyksen jälkeen, kun en voinut istua kunnolla pitkään aikaan.
Eli voisiko olla niin, että naisen pitäisikin saada se lapsi tai lapset hyvin nuorena, jolloin keho on parhaimmillaan, palautuminen nopeaa ja voimia riittää hyvin? Kun on hyvin nuori, ei ne yövalvomisetkaan kauheasti rasita.
Lisäksi hyvin nuori äiti saa helpommin tukea vaikkapa nyt omilta vanhemmiltaan tai sisaruksiltaan jne. Minäkin asuin vielä kotona lapsenkin synnyttyä, vasta sen ollessa jotain puolivuotias muutimme sen isän kanssa yhteen.
Nythän kuitenkin tilanne on päinvastoin, eli naisia kehotetaan ensin hankkimaan ammatti ja työpaikka ja vasta sitten lisääntymään. Siinähän voi mennä aikaa aina sinne kolmekymppiseksi asti, ennen kuin nuo asiat on järjestyksessä. Minäkin opiskelin vasta myöhemmin ja vakituinen työpaikka tuli 28-vuotiaana.
Eli pitäiskö yhteiskunnan lähteä tukemaan naisia ja perheitä yleensäkin tältä kannalta? Että ensin lapset ja sitten se muu elämä? No ei todellakaan, jokainen ymmärtää tämän. Mutta ristiriita siinä on, ei sille voi mitään. Parhaimmassa lapsentekoiässään naisen pitää sen sijaan opiskella ja hankkia tutkintoja ja luoda uraa ja varmistaa lapselle mahdollisimman hyvä aika tulla maailmaan.
Itse asiassa sitä optimaalisesti parhainta aikaa lapselle tulla maailmaan ei ole olemassakaan.
No, ainakin minulla paikat parani niin hyvin, että kun myöhemmin sitten kävin gynellä kun halusin toisen lapsen, niin lääkäri sanoi, että olen täysin verrattavissa ensisynnyttäjiin, kaikki näyttää siltä, kuin en olisi synnyttänyt ollenkaan aiemmin. Eikä se toinen raskaus enää ollutkaan niin helppo, ja lapsen kanssa valvominen ei sujunut ollenkaan niin hyvin kuin ensimmäisen kohdalla. Olin vanhempi ja väsyneempi, ei kai siinä muusta ollut kyse. Ja lisäksi ne työpaikan kuviot rasitti mieltä, vaikka ei olisi pitänytkään.
Vierailija kirjoitti:
Sain ensimmäisen lapseni 19-vuotiaana. Raskausaika oli ihan helppo, tietysti jotain pyörryttämistä oli jossakin vaiheessa, mutta ohimenevää. Synnytys oli nopea ja palauduin siitä myös tosi nopeasti. Ainoa miinus oli se, että minua jouduttiin leikkaamaan aika isosti ja ne tikit oli kauheat, eli oikeastaan pahin aika tuli vasta synnytyksen jälkeen, kun en voinut istua kunnolla pitkään aikaan.
Eli voisiko olla niin, että naisen pitäisikin saada se lapsi tai lapset hyvin nuorena, jolloin keho on parhaimmillaan, palautuminen nopeaa ja voimia riittää hyvin? Kun on hyvin nuori, ei ne yövalvomisetkaan kauheasti rasita.
Lisäksi hyvin nuori äiti saa helpommin tukea vaikkapa nyt omilta vanhemmiltaan tai sisaruksiltaan jne. Minäkin asuin vielä kotona lapsenkin synnyttyä, vasta sen ollessa jotain puolivuotias muutimme sen isän kanssa yhteen.
Nythän kuitenkin tilanne on päinvastoin, eli naisia kehotetaan ensin hankkimaan ammatti ja työpaikka ja vasta sitten lisääntymään. Siinähän voi mennä aikaa aina sinne kolmekymppiseksi asti, ennen kuin nuo asiat on järjestyksessä. Minäkin opiskelin vasta myöhemmin ja vakituinen työpaikka tuli 28-vuotiaana.
Eli pitäiskö yhteiskunnan lähteä tukemaan naisia ja perheitä yleensäkin tältä kannalta? Että ensin lapset ja sitten se muu elämä? No ei todellakaan, jokainen ymmärtää tämän. Mutta ristiriita siinä on, ei sille voi mitään. Parhaimmassa lapsentekoiässään naisen pitää sen sijaan opiskella ja hankkia tutkintoja ja luoda uraa ja varmistaa lapselle mahdollisimman hyvä aika tulla maailmaan.
Itse asiassa sitä optimaalisesti parhainta aikaa lapselle tulla maailmaan ei ole olemassakaan.
No, ainakin minulla paikat parani niin hyvin, että kun myöhemmin sitten kävin gynellä kun halusin toisen lapsen, niin lääkäri sanoi, että olen täysin verrattavissa ensisynnyttäjiin, kaikki näyttää siltä, kuin en olisi synnyttänyt ollenkaan aiemmin. Eikä se toinen raskaus enää ollutkaan niin helppo, ja lapsen kanssa valvominen ei sujunut ollenkaan niin hyvin kuin ensimmäisen kohdalla. Olin vanhempi ja väsyneempi, ei kai siinä muusta ollut kyse. Ja lisäksi ne työpaikan kuviot rasitti mieltä, vaikka ei olisi pitänytkään.
Paras ikä saada lapsi on 20-24v. Mutta kenen kanssa teet lapsen kun suunnilleen samanikäiset miehet pelaa pleikkaa ja juo pussikaljaa ja vanhempi mies, no on vanha nuorelle naiselle puolisoksi.
Lisäksi lapsi maksaa paljon rahaa ja ilman koulutusta on vaikea saada järkevää ja vakituista työtå. Naisella on oltava molemmat koska miehiin ei voi koskaan luottaa ja lapsen elättäminen on aina enemmän naisen vastuulla vaikka niin ei kuulu olla.
Itse sain esikoisen kun olin 22v ja palauduin hyvin. Tuota en kuitenkaan usko ettå joku olisi synnyttämätöntå vastaava jo synnytettyään varsinkin kun on vielä isosti leikattu auki. Haava venyy parantuessaan ja jo se isontaa vaginan aukkoa pysyvästi puhumattakaan näkyvästä arvesta.
Nyt myöhemmin tiedän ettå 22v on aivan nuori tulemaan äidiksi. Noin 30v alkaa olla hyvä ikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin raskaina ja epävarmoina aikoina en haluaisi enempää lapsia.
Mä hulu maksoin tullakseni raskaaksi uudestaan. Halusin lisää lapsia mut raskaus olikin jtain ihan muuta kuin ekalla kerralla.
Ensimmäiset 3kk liitoskivut alkoivat heti. Jokainen askel ja liikahdus sattui. Hirvittävä pahoinvointi ja väsymys sekä vatsan seudun kipu ja turvotus munasarjojen hyperistä.
1-2kk oli ihan ok. Paitsi närästys paheni päivä päivältä. Ihan sama mitä teit tai söit.
Nyt menossa rv27 enkä pysty kävelemään. SI nivel niin kipeä et jokainen askel sattuu. Istuminen sattuu. Seisominen sattuu. Nukkuminen sattuu.
Niin ja sit matala verenpaine. Parhaillaan 93/63. Hieman pistää keräileen välillä. Plus anemia. Ferritiini 15, hb 114 ja b-eryt 3.75. Voisin vain nukkua. Ellei sattuis. Eli valvon öisin kun kolottaa.
Sain onneks sairaslomaa koska teen hyvin fyysistä työtä. Mut sitäkinsai kinuta viikko tolkulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En halua valittaa normaalisti naisvihajutuista, mutta "raskaus ei ole sairaus" on kyllä täyttä naisvihaa ja osittain käsittelemätöntä kuolemanpelkoa.
Oma äitini oli monta kuukautta vuodelevossa sairaalassa minua odottaessaan, ei saanut liikahtaakaan. Synnyin sitten sektiolla.
Itselläni oli vakava raskausmyrkytys. Menemättä yksityiskohtiin, Tuntui ihan, että kuolen, ja tietysti olisin kuollutkin, jos en olisi saanut sairaanhoitoa.
Täällä Suomessa ollaan niin vieraantuneita todellisuudesta, mutta tosiaan naiset maailmalla ihan oikeasti kuolee raskaudesta aiheutuviin sairauksiin ja synnytyksiin. Se on ihan todella helvetinmoinen rasite naisen keholle. Jopa ihan normaaliraskaus ihan todella on kova rasite naisen keholle.
Vanhuksetkin on työnnetty pois silmistä, ettei tarvitse käsitellä tietoisesti sitä tosiasiaa, että ihmiskeho on aika heiveröinen. Ihminen voi herkästi kuolla, myös raskauteen. Jokainen meistä lopulta kuolee, toivottavasti mahdollisimman harva raskauteen tai synnytykseen, mutta tätäkin tapahtuu jopa Suomessa. Se on ihan fakta.
No totta kai muualla maailmassa naisia kuolee synnytyksiin, koska hygienia on huonolla tolalla. Siinä suhteessa me suomalaiset saamme olla tyytyväisiä, meillä naisten ja lasten kuoleminen synnytykseen on äärimmäisen harvinaista verrattuna muihin maihin. Taidetaan olla ihan ykkösluokkaa siinä suhteessa.
Minua jurppi melko tavalla, kun yksi tuttava mies meni naimisiin Etelä-Amerikkalaisen naisen kanssa ja aina Suomessa käydessään haukkui Suomea kaikin tavoin. Täällä on kylmää ja täällä on rumaa ja ihmiset on umpimielisiä ja kukaan ei pidä oikealla tavalla hauskaa ja kaikki on niin väritöntä ja ikävää. Mutta kas kun sai sen vaimonsa raskaaksi, niin jopa lennätti sen Suomeen synnyttämään. Syy oli tietysti se, että täällä synnyttäminen on turvallista, ja lisäksi vielä se, että lapsi saa Suomen kansalaisuuden. En viitsinyt enää kysyä, mitä se lapsi tällä typerän Suomen kansalaisuudella tekee, muuallahan on niin paljon hienompaa.
Niin, olen tuo, joka sai sen ensimmäisen lapsen 19-vuotiaana, ja kyllä minulle noin on gyne sanonut, voisin vaikka käsi Raamatulla vannoa. Eli sieltä sisältähän hän ne paikat siinä tähystyksessä näkeekin ja siitä noin sanoi. Totta kai se leikkaushaava on olemassa ja lääkäri sen tietenkin näkee. Näen sen oikein hyvin itsekin jos vain viitsin sinne tuijotella. Toisessa synnytyksessä tehtiin vain pieni viilto ja se parani nopeasti kyllä ja on ulospäin minusta ihan näkymätön. Itsekin kyllä ajattelen, että silloin nuorempana keho palautui paremmin, ei jäänyt yhtään raskausarpiakaan, koska nuori iho ilmeisesti joustaa paremmin, olin aika äkkiä entisissä mitoissanikin.
Jos raskaudessa ilmenee komplikaatioita, niin ne komplikaatiot on se sairaus. Ei raskaus sinänsä ole sairaustila, mutta tietysti tästä voidaan riidellä maailman tappiin asti. Entä onko sitten lapsettomuus sairaus? Tarkoitan silloin, kun lasta halutaan, mutta sitä ei vain tule?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskaus voi olla joillekki sairaus.Minulle oli,olin terve nuorinainen Hyvä terveys ym ym mutta raskauduttuani en voinutkaa enää urheilla saati edes viedä roskia kun heti supisti liikaa.Verenmyrkytys riski tuli ja verenpaineet nousi pilviin jolloin annettiin 2vaihtoehtoa:sairaalapeti loppuunasti tai maata kotona liikkumatta.Valitsin kodin. synnytin tervee tyttäreni viikon etuajassa käynnistyksellä koska olin saada verenmyrkytyksen .
Mitä, eikö tämä sitten pääsekään mediaan? Suora vastaus pätevästä lähteestä laskevaan syntyvyyteen muttei kelpaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi syy synbtyvyyden laskuun on suomalaisten asenteet lapsia kohtaan. Kuten tästä kirjoituksesta voi lukea, meillä melkeinpä vihataan lapsia.
https://blogit.apu.fi/anzionmukaan/suomeen-ei-synny-lapsia-koska-suomal…
Vierailija kirjoitti:
urpå kirjoitti:
elämä on valintoja
Myös yhteiskuntana teemme valintoja. Nyt jostain syystä olemme valinneet niin, että nainen joutuu todella ahtaaseen väliin jos haluaa sekä perheen että uran. Jännä, että niitä lapsia pitäisi kuulemma tehdä, mutta niiden pitäisi vain tupsahtaa jostakin ja äidin vain hymyillä ja tehdä reippaasti kollegankin työt ja juosta mieluiten synnäriltä johonkin palaveriin. Jos siltikään ei työura jatku, niin virnistellään että mitäs lähdit, elämä on valintoja. Ja jos sitä huippu-uraa ei vuosien opiskeluista ja yrittämisestä huolimatta mammaloman jälkeen enää tule, on loppuelämänsä ansaitusti köyhä loinen.
Tämä on ihan pÅskaa.
Ihan oma vika se on myös. Kuinkas moni nainen valitsee sukunimenvaihdon? Ylivoimainen enemmistö. Tietysti työnantaja palkkaa ennemmin vakaan ja pysyvän miehen, kuin nimeä vaihtavan kanan joka hankkii koko ajan poissaoloja lasten takia.
Miksi miehet ei pohdi näitä? Hehän ovat perheen päitä. Miksi perheen pää ei luo syntyvyys suunnitelmia? Tai siis luovat! Katsokaa Kiinaan, miten paljon miesten suvuissa tyttöjä arvostetaan.
Nauran raskaana oleville lehmille jotka vaihtavat nimeä. Miehenne porskuttaa eteenpäin, lennättäen pornolle siemeniään. Oksettavaa kantaa jonkun pornisiemeniä omassa kehossa. Olette oikein irstaita naisia. Vielä isännän omaisuutta kuin orjat. Orjatkin sai nimensä isännältään ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö tää ”Raskaus ei ole sairaus” -kommentti ole peräisin älykkään Kari Nenosen suusta, joka täysin itsekkäistä tarkoitusperistä sai lakkautettua mm. Tammisaaren synnärin, jossa oli naisia ja synnyttäjiä arvostava meininki.. Samaisessa haastattelussa, jossa hän näitä synnäreiden alasajoja puolusti, sanoi, että ”naiset saisivat olla onnellisia, että saavat synnyttää sairaalassa”. Että onhan tämä syntyvyyden alasajo alkanut tapahtua jo aikoja sitten. Ja varmasti iso osa äideistä on saanut kokea sen monella tasolla. Itse ajattelen tämän olevan osa isompaa kuviota, evoluutiota.
ENsiksi pitää löytää taas mielekkyys ja sitä kautta asenne. Yleensä se vaan tahtoo luonnonlakien mukaan mennä niin päin että tarvitaan sitä asennetta alkuun. Jos työpaikalla on varaa joustaa alkuun pääsemiseksi niin sitä optiiota tulee tietysti käyttää.
Viiden äiti kirjoitti:
Eikö tää ”Raskaus ei ole sairaus” -kommentti ole peräisin älykkään Kari Nenosen suusta, joka täysin itsekkäistä tarkoitusperistä sai lakkautettua mm. Tammisaaren synnärin, jossa oli naisia ja synnyttäjiä arvostava meininki.. Samaisessa haastattelussa, jossa hän näitä synnäreiden alasajoja puolusti, sanoi, että ”naiset saisivat olla onnellisia, että saavat synnyttää sairaalassa”. Että onhan tämä syntyvyyden alasajo alkanut tapahtua jo aikoja sitten. Ja varmasti iso osa äideistä on saanut kokea sen monella tasolla. Itse ajattelen tämän olevan osa isompaa kuviota, evoluutiota.
"Raskaus ei ole sairaus" on vanha hokema, en edes tiedä, miten vanha se on. Sitä vaan on käytetty sitkaasti vuosikymmenestä toiseen mitätöimään naisen raskauden aikaisia vaivoja. Toinen käytössä oleva valhe on "kun lapsi on syntynyt, kaikki kivut unohtuvat". Jooei.
Vierailija kirjoitti:
Viiden äiti kirjoitti:
Eikö tää ”Raskaus ei ole sairaus” -kommentti ole peräisin älykkään Kari Nenosen suusta, joka täysin itsekkäistä tarkoitusperistä sai lakkautettua mm. Tammisaaren synnärin, jossa oli naisia ja synnyttäjiä arvostava meininki.. Samaisessa haastattelussa, jossa hän näitä synnäreiden alasajoja puolusti, sanoi, että ”naiset saisivat olla onnellisia, että saavat synnyttää sairaalassa”. Että onhan tämä syntyvyyden alasajo alkanut tapahtua jo aikoja sitten. Ja varmasti iso osa äideistä on saanut kokea sen monella tasolla. Itse ajattelen tämän olevan osa isompaa kuviota, evoluutiota.
"Raskaus ei ole sairaus" on vanha hokema, en edes tiedä, miten vanha se on. Sitä vaan on käytetty sitkaasti vuosikymmenestä toiseen mitätöimään naisen raskauden aikaisia vaivoja. Toinen käytössä oleva valhe on "kun lapsi on syntynyt, kaikki kivut unohtuvat". Jooei.
18 vuotta on sitä unohdusta odoteltu, turhaan. Eipä niillä enää väliä ole, ehkä se riittää. Kolmas vale, "kaksi menee siinä missä yksikin."
Joillakin raskaus on melko helppo, toisilla vaikea... Oma äitini sanoi ettei koskaan voinut niin hyvin kuin minua odottaessa. Toiset taas on ihan vuodepotilaita ja kiroaa koko hommaa, 9 kuukautta tuntuu todella pitkältä ajalta silloin.
Itse olin kolmisen kuukautta raskaana ehkäisyn petettyä ja pohtiessani pääni puhki pidänkö muksun vai en. En ole koskaan elämässäni ollut yhtä väsynyt ja huonovointinen kuin tuona aikana. Muistan kuinka rintoja arasti, monet normaalit hajut oksetti ja työnteko oli yhtä tuskaa kun olin fyysisesti niin rättiväsynyt vaikka nukuin lähes koko vapaa-ajan. Päädyin sitten aborttiin. Enkä ole sitä katunut hetkeäkään. Ei koskaan enää.
Siis mitä lääkäri on teille sanonut? Että kärsikää vaan? Mä en vaan ymmärrä tätä, kieltämättä laskee kiinnostusta lisääntymiseen. Miten sitten joku on saanut saikkua? Ihan tunnen tyypin joka voi huonosti koko raskauden ja oli paljon saikulla ja välillä myös sairaalassa. Ei kai kukaan ole työkuntoinen jos oksettaa koko päivän. Ymmärtää vielä jos vaan aamuisin ja sit menee ohi.