Lue keskustelun säännöt.
”Raskaus ei ole sairaus” ja laskeva syntyvyys
Olen alkanut ymmärtää tätäkin ilmiötä paremmin vasta ensimmäisen oman raskauden myötä.
Koko alkupuolen elämästäni olen kuullut näitä erilaisia mielipiteitä siitä, millaista on olla raskaana ja miten siihen pitäisi suhtautua, ja muodostanut sellaisen käsityksen että totuus on jossain siellä mielipiteiden ääripäiden välillä. Olen olettanut, että raskaana oleminen aiheuttaa ehkä jossain vaiheessa vähän turvotusta ja alkupuolella muutaman kerran ehkä huvittavaa pahoinvointia. Muuten sitten on itsestä kiinni että meneekö mammamoodiin ja ”unohtaako” vauvahuumassa aikaisemmat liikuntaharrastukset tai ammatilliset intohimot. Pidinkin ihan itsestään selvänä, että minulla ainakin elämä jatkuu normaalisti lapsesta huolimatta kun kerran tahtoa on.
Todellisuus on jotain ihan muuta. Voin ihan rehellisesti sanoa, että minulla oli 3 kuukautta alussa samanlainen olo kuin norovirustartunnan toisena päivänä. Olisin voinut nukkua melkein kellon ympäri ja jatkuvasti oksetti. Lisäksi minuun tarttuivat kaikki kiertävät kausiflunssat, vaikka normaalisti en sairasta. Mutta koska en ollut sairaana, töihin piti mennä joka päivä. Väsymyksestä ja huonosta olosta johtuen töiden tekeminen vaati noin 1,5 kertaa sen panoksen mitä terveenä. Neuvolassa kehuttiin että vointini vaikuttaa ihan normaalilta, ja että minun kannattaisi pyrkiä lisäämään liikuntaa niin mieliala paranisi. Tuossa vaiheessa siis pelkkä portaiden nouseminen sai sydämen hakkaamaan ja silmissä mustenemaan. (Ennen raskautta juoksin 5 km lenkkejä 3-4 krt/vko).
Kun pahoinvointi viimein loppui, alkoikin allergiakausi. Raskaana ei saa käyttää kaikkia niitä lääkkeitä mitä normaalisti. En ole nukkunut yhtäkään yötä kunnolla sen jälkeen kun pähkinäpuun kukinta alkoi vaikka kaikki apukonstit käytössä. Väsymys alkaa tehdä hulluksi. Töistä suoriutuminen alkaa olla vaikeaa, en vain jaksa ajatella ja suunnitella kunnolla nukkumatta. Neuvolassa kehotetaan kuuntelemaan omaa kehoa ja lepäämään kun siltä tuntuu. Miten? Vuorokaudessa eivät riitä tunnit jos yritän tehdä työni ja lisäksi levätä tarpeeksi.
Kaikki tämä vaikuttaa vain minun työstä suoriutumiseeni. Lapsen isä ja hänen työnantajansa pääsevät ilman mitään haittoja. Miten voi vielä 2019 olla niin, että pätkätyössä olevan naisen työllistyminen raskauden jälkeisenä aikana on kiinni lähinnä siitä miten huonovointisena hän pystyi painamaan 100 % tulosta ja teeskentelemään tervettä? Yhteiskunnalta ei tule tähän mitään kädenojennusta. Tästähän seurauksena on se, että jos nainen todella haluaa säilyttää mahdollisuudet tehdä mieleistään työuraa, hän ei lisäänny, ei ainakaan toista kertaa. Ja tämä on todella iso valinta, Ainakin itselläni mielekkään työn säilyttäminen on keskeinen osa elämänlaatua.
Kommentit (447)
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Ja lisäksi äitiysrahan suuruus määräytyy sen mukaan kuinka paljon tienasit viimeisenä 6kk (jos pätkätyö esim.) eli ylitöitä olisi vielä painettava..
Miksi ylitöitä? Ei vakkaritkaan paina ylitöitä. Samalla tavalla se äitiysraha lasketaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
:D Taisi ketjun pointti mennä hieman ohi?
Ei täällä harmitella niinkään sitä, että lapsia halutakseen pitää olla raskaana. Vaan sitä, että lapsia saadessaan ja raskautuessaan nainen joutuu ensinnäkin kantamaan tuplataakkaa, eli käymään töissä vaikka olo on kuin olisi jäänyt rekan alle ja saanut ruokamyrkytyksen yhtä aikaa ja antamaan täyden työpanoksen sellaisessa fyysisessä tilassa, jossa kuka tahansa muu paitsi raskaana oleva nainen saisi rauhassa maata sängyssä kuuman teen ja Netflixin kanssa.
Ja se tuplataakka jatkuu kun lapsi on ulkona ja kasvaa: se pitäisi kasvattaa täydellisesti ja virheettä ja kaikkien mielestä tämä on äidin vastuu, mutta samalla pitäisi painaa duunia ja tehdä tulosta. Sitten jos sitä duunia ei ole koska määräaikainen ei äitiysloman jälkeen jatkukaan, joutuukin sitten hyväksymään sen, että oma taloudellinen turvallisuus on olematon ja oma eläke tulee olemaan vitsi tai molemmat ovat vähintään uhattuna. Samaan aikaan lapsen isä porskuttaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, saa vaan entistä kirkkaamman kruunun. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen.
Itse raskaus ja jopa synnytys voivat olla naiselle positiivisia kokemuksia, jos ne saa rauhassa ja omilla ehdoilla kokea, mutta harvoin on näin. Molempia on myös aina jotenkin sievistelty, vaikka kyseessä on lähinnä brutaalin raaka meno ja psykofyysinen mullistus.
Eipäs liioitella. Vaikka olisi pätkätöissä, äitiysloman jälkeen todistettavasti työllistytään. Kouluikäisten äidit ovat useammin töissä kuin lapsettomat ikätoverinsa. Että ei äitiyttävoi kaikesta syyttää.
Hoitovastuuta voi myös jakaa isän kanssa niin, ettei kenenkään tartte vuositolkulla virua kotona vasten tahtoaan.
Toki, mutta tätä ei tiedä etukäteen. Jos teen lapsia nyt vaikka olen vakitöissä, mikään ei takaa minulle, että lapsen ollessa kouluiässä yhtäkkiä olenkin töissä. Eli riskillä mennään.
Mutta toisaalta, eipä täällä taata mitään kellekään muullekaan, että siinä mielessä normimeininki. Mutta toisaalta naisella on taas tuplataakka: kyse ei ole vain omasta taloudellisesta toimeentulosta, vaan myös sen lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
:D Taisi ketjun pointti mennä hieman ohi?
Ei täällä harmitella niinkään sitä, että lapsia halutakseen pitää olla raskaana. Vaan sitä, että lapsia saadessaan ja raskautuessaan nainen joutuu ensinnäkin kantamaan tuplataakkaa, eli käymään töissä vaikka olo on kuin olisi jäänyt rekan alle ja saanut ruokamyrkytyksen yhtä aikaa ja antamaan täyden työpanoksen sellaisessa fyysisessä tilassa, jossa kuka tahansa muu paitsi raskaana oleva nainen saisi rauhassa maata sängyssä kuuman teen ja Netflixin kanssa.
Ja se tuplataakka jatkuu kun lapsi on ulkona ja kasvaa: se pitäisi kasvattaa täydellisesti ja virheettä ja kaikkien mielestä tämä on äidin vastuu, mutta samalla pitäisi painaa duunia ja tehdä tulosta. Sitten jos sitä duunia ei ole koska määräaikainen ei äitiysloman jälkeen jatkukaan, joutuukin sitten hyväksymään sen, että oma taloudellinen turvallisuus on olematon ja oma eläke tulee olemaan vitsi tai molemmat ovat vähintään uhattuna. Samaan aikaan lapsen isä porskuttaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, saa vaan entistä kirkkaamman kruunun. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen.
Itse raskaus ja jopa synnytys voivat olla naiselle positiivisia kokemuksia, jos ne saa rauhassa ja omilla ehdoilla kokea, mutta harvoin on näin. Molempia on myös aina jotenkin sievistelty, vaikka kyseessä on lähinnä brutaalin raaka meno ja psykofyysinen mullistus.
Eipäs liioitella. Vaikka olisi pätkätöissä, äitiysloman jälkeen todistettavasti työllistytään. Kouluikäisten äidit ovat useammin töissä kuin lapsettomat ikätoverinsa. Että ei äitiyttävoi kaikesta syyttää.
Hoitovastuuta voi myös jakaa isän kanssa niin, ettei kenenkään tartte vuositolkulla virua kotona vasten tahtoaan.
Toki, mutta tätä ei tiedä etukäteen. Jos teen lapsia nyt vaikka olen vakitöissä, mikään ei takaa minulle, että lapsen ollessa kouluiässä yhtäkkiä olenkin töissä. Eli riskillä mennään.
Mutta toisaalta, eipä täällä taata mitään kellekään muullekaan, että siinä mielessä normimeininki. Mutta toisaalta naisella on taas tuplataakka: kyse ei ole vain omasta taloudellisesta toimeentulosta, vaan myös sen lapsen.
* siis vaikka EN ole vakitöissä. Sori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
:D Taisi ketjun pointti mennä hieman ohi?
Ei täällä harmitella niinkään sitä, että lapsia halutakseen pitää olla raskaana. Vaan sitä, että lapsia saadessaan ja raskautuessaan nainen joutuu ensinnäkin kantamaan tuplataakkaa, eli käymään töissä vaikka olo on kuin olisi jäänyt rekan alle ja saanut ruokamyrkytyksen yhtä aikaa ja antamaan täyden työpanoksen sellaisessa fyysisessä tilassa, jossa kuka tahansa muu paitsi raskaana oleva nainen saisi rauhassa maata sängyssä kuuman teen ja Netflixin kanssa.
Ja se tuplataakka jatkuu kun lapsi on ulkona ja kasvaa: se pitäisi kasvattaa täydellisesti ja virheettä ja kaikkien mielestä tämä on äidin vastuu, mutta samalla pitäisi painaa duunia ja tehdä tulosta. Sitten jos sitä duunia ei ole koska määräaikainen ei äitiysloman jälkeen jatkukaan, joutuukin sitten hyväksymään sen, että oma taloudellinen turvallisuus on olematon ja oma eläke tulee olemaan vitsi tai molemmat ovat vähintään uhattuna. Samaan aikaan lapsen isä porskuttaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, saa vaan entistä kirkkaamman kruunun. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen.
Itse raskaus ja jopa synnytys voivat olla naiselle positiivisia kokemuksia, jos ne saa rauhassa ja omilla ehdoilla kokea, mutta harvoin on näin. Molempia on myös aina jotenkin sievistelty, vaikka kyseessä on lähinnä brutaalin raaka meno ja psykofyysinen mullistus.
Eipäs liioitella. Vaikka olisi pätkätöissä, äitiysloman jälkeen todistettavasti työllistytään. Kouluikäisten äidit ovat useammin töissä kuin lapsettomat ikätoverinsa. Että ei äitiyttävoi kaikesta syyttää.
Hoitovastuuta voi myös jakaa isän kanssa niin, ettei kenenkään tartte vuositolkulla virua kotona vasten tahtoaan.
Toki, mutta tätä ei tiedä etukäteen. Jos teen lapsia nyt vaikka olen vakitöissä, mikään ei takaa minulle, että lapsen ollessa kouluiässä yhtäkkiä olenkin töissä. Eli riskillä mennään.
Mutta toisaalta, eipä täällä taata mitään kellekään muullekaan, että siinä mielessä normimeininki. Mutta toisaalta naisella on taas tuplataakka: kyse ei ole vain omasta taloudellisesta toimeentulosta, vaan myös sen lapsen.
Mistäs lähtien mies ei ole vastannut osaltaan lapsen toimeentulosta? Mikä ihmeen tuplataakka?
Mitä näin lapsettomana olen lähipiirin raskauksia katsellut, niin tuntuu vaihtelevan aivan laidasta laitaan, mikä kenenkin vointi ja työkyky on. Jotkut ovat saikulla kuukausia, toiset jaksavat aivan hyvin käydä töissä. Joillain vaikea vaihe on alussa, joillain lopussa, joillain molemmissa. Samoin vauvoissa on eroja, toiset pääsevät nopeasti jatkamaan tavallista elämäänsä vauva kainalossa, ja toiset eivät pääse pitkiin aikoihin mihinkään, kun vauva huutaa koko ajan. Eikä tämä vaihtelu tunnu korreloivan millään tavalla muuhun terveydentilaan tai kuntoon, tai olevan ennakoitavissa, millaista kenelläkin on, paitsi että hurja oksentelu tuntuu olevan joissain tapauksissa sukuvika. Joten jos olisin itse työnantaja, niin en uskaltaisi kauheasti tehdä mitään omia päätelmiä siitä, miten paljon raskaana oleva työntekijä jaksaa tai millainen olo hänellä on. Meitä kun on niin moneen junaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
:D Taisi ketjun pointti mennä hieman ohi?
Ei täällä harmitella niinkään sitä, että lapsia halutakseen pitää olla raskaana. Vaan sitä, että lapsia saadessaan ja raskautuessaan nainen joutuu ensinnäkin kantamaan tuplataakkaa, eli käymään töissä vaikka olo on kuin olisi jäänyt rekan alle ja saanut ruokamyrkytyksen yhtä aikaa ja antamaan täyden työpanoksen sellaisessa fyysisessä tilassa, jossa kuka tahansa muu paitsi raskaana oleva nainen saisi rauhassa maata sängyssä kuuman teen ja Netflixin kanssa.
Ja se tuplataakka jatkuu kun lapsi on ulkona ja kasvaa: se pitäisi kasvattaa täydellisesti ja virheettä ja kaikkien mielestä tämä on äidin vastuu, mutta samalla pitäisi painaa duunia ja tehdä tulosta. Sitten jos sitä duunia ei ole koska määräaikainen ei äitiysloman jälkeen jatkukaan, joutuukin sitten hyväksymään sen, että oma taloudellinen turvallisuus on olematon ja oma eläke tulee olemaan vitsi tai molemmat ovat vähintään uhattuna. Samaan aikaan lapsen isä porskuttaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, saa vaan entistä kirkkaamman kruunun. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen.
Itse raskaus ja jopa synnytys voivat olla naiselle positiivisia kokemuksia, jos ne saa rauhassa ja omilla ehdoilla kokea, mutta harvoin on näin. Molempia on myös aina jotenkin sievistelty, vaikka kyseessä on lähinnä brutaalin raaka meno ja psykofyysinen mullistus.
Eipäs liioitella. Vaikka olisi pätkätöissä, äitiysloman jälkeen todistettavasti työllistytään. Kouluikäisten äidit ovat useammin töissä kuin lapsettomat ikätoverinsa. Että ei äitiyttävoi kaikesta syyttää.
Hoitovastuuta voi myös jakaa isän kanssa niin, ettei kenenkään tartte vuositolkulla virua kotona vasten tahtoaan.
Toki, mutta tätä ei tiedä etukäteen. Jos teen lapsia nyt vaikka olen vakitöissä, mikään ei takaa minulle, että lapsen ollessa kouluiässä yhtäkkiä olenkin töissä. Eli riskillä mennään.
Mutta toisaalta, eipä täällä taata mitään kellekään muullekaan, että siinä mielessä normimeininki. Mutta toisaalta naisella on taas tuplataakka: kyse ei ole vain omasta taloudellisesta toimeentulosta, vaan myös sen lapsen.
Mistäs lähtien mies ei ole vastannut osaltaan lapsen toimeentulosta? Mikä ihmeen tuplataakka?
No vastaahan se mies osaltaan, jos vastaa. Jos ei yhtäkkiä päätäkkään, että eipä ollutkaan isyys mun juttu, häivy ja ala tapella niistä kämäisistä elareista. Vastuu jätetään aina viime kädessä naiselle. Jos yhtäkkiä huomaakin olevansa työtön yksinhuoltaja jonka maisteritutkinto kilahti kankkulan kaivoon ja ukko vilahti Rio de Janeiroon, niin tuleeko silloinkin virnistelyä, että elämä on valintoja, mitäs läksit?
No, tiedän liioittelevani, mutta välillä tuntuu, että pitää vääntää rautalangasta. Olisi kiva, jos kukin keskutelija pyrkisi näkemään kokonaiskuvan, eikä ainoastaan takertumaan yksittäisiin lauseisiin. Helpottaisi, sekä itseänne että minua.
Monissa muissa maissa raskaana olevia naisia hyysätään, että nyt ei sovi tehdä töitä, kun on raskaana - niinpä, tuntuu, että siellä raskaana olemista arvostetaan toisin kuin täällä raskaus ei ole sairaus -maassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
:D Taisi ketjun pointti mennä hieman ohi?
Ei täällä harmitella niinkään sitä, että lapsia halutakseen pitää olla raskaana. Vaan sitä, että lapsia saadessaan ja raskautuessaan nainen joutuu ensinnäkin kantamaan tuplataakkaa, eli käymään töissä vaikka olo on kuin olisi jäänyt rekan alle ja saanut ruokamyrkytyksen yhtä aikaa ja antamaan täyden työpanoksen sellaisessa fyysisessä tilassa, jossa kuka tahansa muu paitsi raskaana oleva nainen saisi rauhassa maata sängyssä kuuman teen ja Netflixin kanssa.
Ja se tuplataakka jatkuu kun lapsi on ulkona ja kasvaa: se pitäisi kasvattaa täydellisesti ja virheettä ja kaikkien mielestä tämä on äidin vastuu, mutta samalla pitäisi painaa duunia ja tehdä tulosta. Sitten jos sitä duunia ei ole koska määräaikainen ei äitiysloman jälkeen jatkukaan, joutuukin sitten hyväksymään sen, että oma taloudellinen turvallisuus on olematon ja oma eläke tulee olemaan vitsi tai molemmat ovat vähintään uhattuna. Samaan aikaan lapsen isä porskuttaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, saa vaan entistä kirkkaamman kruunun. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen.
Itse raskaus ja jopa synnytys voivat olla naiselle positiivisia kokemuksia, jos ne saa rauhassa ja omilla ehdoilla kokea, mutta harvoin on näin. Molempia on myös aina jotenkin sievistelty, vaikka kyseessä on lähinnä brutaalin raaka meno ja psykofyysinen mullistus.
Eipäs liioitella. Vaikka olisi pätkätöissä, äitiysloman jälkeen todistettavasti työllistytään. Kouluikäisten äidit ovat useammin töissä kuin lapsettomat ikätoverinsa. Että ei äitiyttävoi kaikesta syyttää.
Hoitovastuuta voi myös jakaa isän kanssa niin, ettei kenenkään tartte vuositolkulla virua kotona vasten tahtoaan.
Aika moni työllistyy äitiysloman pienemmällä palkalla johonkin mikä ei vastaa mitenkään omaa koulutusta tai sitten työllistyäkseen joutuu menemään opiskelemaan ja vaihtamaan ammattia.
Vierailija kirjoitti:
Monissa muissa maissa raskaana olevia naisia hyysätään, että nyt ei sovi tehdä töitä, kun on raskaana - niinpä, tuntuu, että siellä raskaana olemista arvostetaan toisin kuin täällä raskaus ei ole sairaus -maassa.
Näinhän se on ja synnyttäneen naisen ei sovi tehdä mitään ensimmäiseen pariin kuukauteen, ns. Lapsivuodeaika. Sukulaiset auttavat ja hoitavat. Suomessa pitää kaikki tehdä yksi ja vielä syyllistetään päälle jos ei kilot ole tippuneet synnärille :)))
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
:D Taisi ketjun pointti mennä hieman ohi?
Ei täällä harmitella niinkään sitä, että lapsia halutakseen pitää olla raskaana. Vaan sitä, että lapsia saadessaan ja raskautuessaan nainen joutuu ensinnäkin kantamaan tuplataakkaa, eli käymään töissä vaikka olo on kuin olisi jäänyt rekan alle ja saanut ruokamyrkytyksen yhtä aikaa ja antamaan täyden työpanoksen sellaisessa fyysisessä tilassa, jossa kuka tahansa muu paitsi raskaana oleva nainen saisi rauhassa maata sängyssä kuuman teen ja Netflixin kanssa.
Ja se tuplataakka jatkuu kun lapsi on ulkona ja kasvaa: se pitäisi kasvattaa täydellisesti ja virheettä ja kaikkien mielestä tämä on äidin vastuu, mutta samalla pitäisi painaa duunia ja tehdä tulosta. Sitten jos sitä duunia ei ole koska määräaikainen ei äitiysloman jälkeen jatkukaan, joutuukin sitten hyväksymään sen, että oma taloudellinen turvallisuus on olematon ja oma eläke tulee olemaan vitsi tai molemmat ovat vähintään uhattuna. Samaan aikaan lapsen isä porskuttaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, saa vaan entistä kirkkaamman kruunun. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen.
Itse raskaus ja jopa synnytys voivat olla naiselle positiivisia kokemuksia, jos ne saa rauhassa ja omilla ehdoilla kokea, mutta harvoin on näin. Molempia on myös aina jotenkin sievistelty, vaikka kyseessä on lähinnä brutaalin raaka meno ja psykofyysinen mullistus.
Eipäs liioitella. Vaikka olisi pätkätöissä, äitiysloman jälkeen todistettavasti työllistytään. Kouluikäisten äidit ovat useammin töissä kuin lapsettomat ikätoverinsa. Että ei äitiyttävoi kaikesta syyttää.
Hoitovastuuta voi myös jakaa isän kanssa niin, ettei kenenkään tartte vuositolkulla virua kotona vasten tahtoaan.
Toki, mutta tätä ei tiedä etukäteen. Jos teen lapsia nyt vaikka olen vakitöissä, mikään ei takaa minulle, että lapsen ollessa kouluiässä yhtäkkiä olenkin töissä. Eli riskillä mennään.
Mutta toisaalta, eipä täällä taata mitään kellekään muullekaan, että siinä mielessä normimeininki. Mutta toisaalta naisella on taas tuplataakka: kyse ei ole vain omasta taloudellisesta toimeentulosta, vaan myös sen lapsen.
Mistäs lähtien mies ei ole vastannut osaltaan lapsen toimeentulosta? Mikä ihmeen tuplataakka?
No vastaahan se mies osaltaan, jos vastaa. Jos ei yhtäkkiä päätäkkään, että eipä ollutkaan isyys mun juttu, häivy ja ala tapella niistä kämäisistä elareista. Vastuu jätetään aina viime kädessä naiselle. Jos yhtäkkiä huomaakin olevansa työtön yksinhuoltaja jonka maisteritutkinto kilahti kankkulan kaivoon ja ukko vilahti Rio de Janeiroon, niin tuleeko silloinkin virnistelyä, että elämä on valintoja, mitäs läksit?
No, tiedän liioittelevani, mutta välillä tuntuu, että pitää vääntää rautalangasta. Olisi kiva, jos kukin keskutelija pyrkisi näkemään kokonaiskuvan, eikä ainoastaan takertumaan yksittäisiin lauseisiin. Helpottaisi, sekä itseänne että minua.
Napanuoran katkaisu jälkeen mikään ei sido lasta sen enempää äitiin kuin isäänkään. Miksi muuten luulet, että yksinhuoltajan tutkinto menee hukkaan? Silloin siitä koulutuksesta vasta hyötyä onkin, kun ei ole puolisoa taloudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
:D Taisi ketjun pointti mennä hieman ohi?
Ei täällä harmitella niinkään sitä, että lapsia halutakseen pitää olla raskaana. Vaan sitä, että lapsia saadessaan ja raskautuessaan nainen joutuu ensinnäkin kantamaan tuplataakkaa, eli käymään töissä vaikka olo on kuin olisi jäänyt rekan alle ja saanut ruokamyrkytyksen yhtä aikaa ja antamaan täyden työpanoksen sellaisessa fyysisessä tilassa, jossa kuka tahansa muu paitsi raskaana oleva nainen saisi rauhassa maata sängyssä kuuman teen ja Netflixin kanssa.
Ja se tuplataakka jatkuu kun lapsi on ulkona ja kasvaa: se pitäisi kasvattaa täydellisesti ja virheettä ja kaikkien mielestä tämä on äidin vastuu, mutta samalla pitäisi painaa duunia ja tehdä tulosta. Sitten jos sitä duunia ei ole koska määräaikainen ei äitiysloman jälkeen jatkukaan, joutuukin sitten hyväksymään sen, että oma taloudellinen turvallisuus on olematon ja oma eläke tulee olemaan vitsi tai molemmat ovat vähintään uhattuna. Samaan aikaan lapsen isä porskuttaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, saa vaan entistä kirkkaamman kruunun. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen.
Itse raskaus ja jopa synnytys voivat olla naiselle positiivisia kokemuksia, jos ne saa rauhassa ja omilla ehdoilla kokea, mutta harvoin on näin. Molempia on myös aina jotenkin sievistelty, vaikka kyseessä on lähinnä brutaalin raaka meno ja psykofyysinen mullistus.
Eipäs liioitella. Vaikka olisi pätkätöissä, äitiysloman jälkeen todistettavasti työllistytään. Kouluikäisten äidit ovat useammin töissä kuin lapsettomat ikätoverinsa. Että ei äitiyttävoi kaikesta syyttää.
Hoitovastuuta voi myös jakaa isän kanssa niin, ettei kenenkään tartte vuositolkulla virua kotona vasten tahtoaan.
Toki, mutta tätä ei tiedä etukäteen. Jos teen lapsia nyt vaikka olen vakitöissä, mikään ei takaa minulle, että lapsen ollessa kouluiässä yhtäkkiä olenkin töissä. Eli riskillä mennään.
Mutta toisaalta, eipä täällä taata mitään kellekään muullekaan, että siinä mielessä normimeininki. Mutta toisaalta naisella on taas tuplataakka: kyse ei ole vain omasta taloudellisesta toimeentulosta, vaan myös sen lapsen.
Mistäs lähtien mies ei ole vastannut osaltaan lapsen toimeentulosta? Mikä ihmeen tuplataakka?
No vastaahan se mies osaltaan, jos vastaa. Jos ei yhtäkkiä päätäkkään, että eipä ollutkaan isyys mun juttu, häivy ja ala tapella niistä kämäisistä elareista. Vastuu jätetään aina viime kädessä naiselle. Jos yhtäkkiä huomaakin olevansa työtön yksinhuoltaja jonka maisteritutkinto kilahti kankkulan kaivoon ja ukko vilahti Rio de Janeiroon, niin tuleeko silloinkin virnistelyä, että elämä on valintoja, mitäs läksit?
No, tiedän liioittelevani, mutta välillä tuntuu, että pitää vääntää rautalangasta. Olisi kiva, jos kukin keskutelija pyrkisi näkemään kokonaiskuvan, eikä ainoastaan takertumaan yksittäisiin lauseisiin. Helpottaisi, sekä itseänne että minua.
Napanuoran katkaisu jälkeen mikään ei sido lasta sen enempää äitiin kuin isäänkään. Miksi muuten luulet, että yksinhuoltajan tutkinto menee hukkaan? Silloin siitä koulutuksesta vasta hyötyä onkin, kun ei ole puolisoa taloudessa.
Ööh, no kyllä sitoo. Äidillä on esim. se pakollinen äitiysloma siinä. Suomessa suurin osa haluaa imettää. Sen lisäksi napanuoran katkaisun jälkeen on aika pitkään puolikuntoinen, ei todellakaan voi jatkaa elämää kuin ei mitään.
Tää keskustelu on ollut pitkään hyvä ja asiallinen. Mitä jos tää urpoilu jäis nyt tähän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
:D Taisi ketjun pointti mennä hieman ohi?
Ei täällä harmitella niinkään sitä, että lapsia halutakseen pitää olla raskaana. Vaan sitä, että lapsia saadessaan ja raskautuessaan nainen joutuu ensinnäkin kantamaan tuplataakkaa, eli käymään töissä vaikka olo on kuin olisi jäänyt rekan alle ja saanut ruokamyrkytyksen yhtä aikaa ja antamaan täyden työpanoksen sellaisessa fyysisessä tilassa, jossa kuka tahansa muu paitsi raskaana oleva nainen saisi rauhassa maata sängyssä kuuman teen ja Netflixin kanssa.
Ja se tuplataakka jatkuu kun lapsi on ulkona ja kasvaa: se pitäisi kasvattaa täydellisesti ja virheettä ja kaikkien mielestä tämä on äidin vastuu, mutta samalla pitäisi painaa duunia ja tehdä tulosta. Sitten jos sitä duunia ei ole koska määräaikainen ei äitiysloman jälkeen jatkukaan, joutuukin sitten hyväksymään sen, että oma taloudellinen turvallisuus on olematon ja oma eläke tulee olemaan vitsi tai molemmat ovat vähintään uhattuna. Samaan aikaan lapsen isä porskuttaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, saa vaan entistä kirkkaamman kruunun. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen.
Itse raskaus ja jopa synnytys voivat olla naiselle positiivisia kokemuksia, jos ne saa rauhassa ja omilla ehdoilla kokea, mutta harvoin on näin. Molempia on myös aina jotenkin sievistelty, vaikka kyseessä on lähinnä brutaalin raaka meno ja psykofyysinen mullistus.
Eipäs liioitella. Vaikka olisi pätkätöissä, äitiysloman jälkeen todistettavasti työllistytään. Kouluikäisten äidit ovat useammin töissä kuin lapsettomat ikätoverinsa. Että ei äitiyttävoi kaikesta syyttää.
Hoitovastuuta voi myös jakaa isän kanssa niin, ettei kenenkään tartte vuositolkulla virua kotona vasten tahtoaan.
Aika moni työllistyy äitiysloman pienemmällä palkalla johonkin mikä ei vastaa mitenkään omaa koulutusta tai sitten työllistyäkseen joutuu menemään opiskelemaan ja vaihtamaan ammattia.
Ei ole totta. Perheelliset tienaavat paremmin kuin perheettömät. Korkeasti koulutetut naiset saavat myös enemmän lapsia kuin matalasti koulutetut.
Itse tein koulutusta vastaamatonta työtä ennen esikoista. Nyt koulutusta vastaavaa työtä. Eikä yksikään tuntemani korkeasti koulutettu nainen ole vaihtanut huonompiin töihin vaan päinvastoin useimmat ovat edenneet urallaan lapset saatuaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
:D Taisi ketjun pointti mennä hieman ohi?
Ei täällä harmitella niinkään sitä, että lapsia halutakseen pitää olla raskaana. Vaan sitä, että lapsia saadessaan ja raskautuessaan nainen joutuu ensinnäkin kantamaan tuplataakkaa, eli käymään töissä vaikka olo on kuin olisi jäänyt rekan alle ja saanut ruokamyrkytyksen yhtä aikaa ja antamaan täyden työpanoksen sellaisessa fyysisessä tilassa, jossa kuka tahansa muu paitsi raskaana oleva nainen saisi rauhassa maata sängyssä kuuman teen ja Netflixin kanssa.
Ja se tuplataakka jatkuu kun lapsi on ulkona ja kasvaa: se pitäisi kasvattaa täydellisesti ja virheettä ja kaikkien mielestä tämä on äidin vastuu, mutta samalla pitäisi painaa duunia ja tehdä tulosta. Sitten jos sitä duunia ei ole koska määräaikainen ei äitiysloman jälkeen jatkukaan, joutuukin sitten hyväksymään sen, että oma taloudellinen turvallisuus on olematon ja oma eläke tulee olemaan vitsi tai molemmat ovat vähintään uhattuna. Samaan aikaan lapsen isä porskuttaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, saa vaan entistä kirkkaamman kruunun. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen.
Itse raskaus ja jopa synnytys voivat olla naiselle positiivisia kokemuksia, jos ne saa rauhassa ja omilla ehdoilla kokea, mutta harvoin on näin. Molempia on myös aina jotenkin sievistelty, vaikka kyseessä on lähinnä brutaalin raaka meno ja psykofyysinen mullistus.
Eipäs liioitella. Vaikka olisi pätkätöissä, äitiysloman jälkeen todistettavasti työllistytään. Kouluikäisten äidit ovat useammin töissä kuin lapsettomat ikätoverinsa. Että ei äitiyttävoi kaikesta syyttää.
Hoitovastuuta voi myös jakaa isän kanssa niin, ettei kenenkään tartte vuositolkulla virua kotona vasten tahtoaan.
Toki, mutta tätä ei tiedä etukäteen. Jos teen lapsia nyt vaikka olen vakitöissä, mikään ei takaa minulle, että lapsen ollessa kouluiässä yhtäkkiä olenkin töissä. Eli riskillä mennään.
Mutta toisaalta, eipä täällä taata mitään kellekään muullekaan, että siinä mielessä normimeininki. Mutta toisaalta naisella on taas tuplataakka: kyse ei ole vain omasta taloudellisesta toimeentulosta, vaan myös sen lapsen.
Mistäs lähtien mies ei ole vastannut osaltaan lapsen toimeentulosta? Mikä ihmeen tuplataakka?
No vastaahan se mies osaltaan, jos vastaa. Jos ei yhtäkkiä päätäkkään, että eipä ollutkaan isyys mun juttu, häivy ja ala tapella niistä kämäisistä elareista. Vastuu jätetään aina viime kädessä naiselle. Jos yhtäkkiä huomaakin olevansa työtön yksinhuoltaja jonka maisteritutkinto kilahti kankkulan kaivoon ja ukko vilahti Rio de Janeiroon, niin tuleeko silloinkin virnistelyä, että elämä on valintoja, mitäs läksit?
No, tiedän liioittelevani, mutta välillä tuntuu, että pitää vääntää rautalangasta. Olisi kiva, jos kukin keskutelija pyrkisi näkemään kokonaiskuvan, eikä ainoastaan takertumaan yksittäisiin lauseisiin. Helpottaisi, sekä itseänne että minua.
Napanuoran katkaisu jälkeen mikään ei sido lasta sen enempää äitiin kuin isäänkään. Miksi muuten luulet, että yksinhuoltajan tutkinto menee hukkaan? Silloin siitä koulutuksesta vasta hyötyä onkin, kun ei ole puolisoa taloudessa.
Ööh, no kyllä sitoo. Äidillä on esim. se pakollinen äitiysloma siinä. Suomessa suurin osa haluaa imettää. Sen lisäksi napanuoran katkaisun jälkeen on aika pitkään puolikuntoinen, ei todellakaan voi jatkaa elämää kuin ei mitään.
Tää keskustelu on ollut pitkään hyvä ja asiallinen. Mitä jos tää urpoilu jäis nyt tähän?
Huikea neljän kuukauden pakollinen äitiysloma. Mitä tekemistä ylipäätään perhevapaalla asian kanssa?
Väärille raiteille mennään, kun tuo yksi väittää että yksinhuoltajalla menee maisterin tutkinto hukkaan ja isä voi koska vaan jättää kaiken vastuun äidille. Kun ihan samalla tavalla se nainen voi jättää kaiken vastuun miehelle jos tälle linjalle lähdetään. Ellei ajattele, että lasta tarttee hoitaa vain sylivauvana. Lapsuus kuitenkin kestää ihmiselämän ekat 18 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, otapa tuohon yhtälöön vielä vilkas vuoden ikäinen rääkyjä, jonka vaippoja vaihdat ja jonka perässä lyllerrät. Ensimmäinen raskaus on se prinsessaraskaus, mies ja sukulaiset saattaa kysyä vointia ja näyttää vähän surkuttelevaa naamaa jos odottaja on kurjassa kunnossa. Seuraavien kanssa ei edes sitä, kaikki vain olettavat että hoidat kaiken. Tässä on kuitenkin yksi todella hyvä puoli. Kun olet käynyt tuon mankelin läpi, niin mikään pikkuvaiva ja pikkujuttu ei enää hetkauta ja pystyt todella nauttimaan elämästäsi. Ihan sama mitä tapahtuu elämässä, niin mikään ei ole yhtä raskasta kuin ne raskaus- ja vaippavuodet. Tämän takia äidit on niin vahvoja ja upeita, me ollaan menty tulen läpi. Siinä ei välttämättä miehiäkään sitten kaivata, paitsi kevyeen seurusteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
:D Taisi ketjun pointti mennä hieman ohi?
Ei täällä harmitella niinkään sitä, että lapsia halutakseen pitää olla raskaana. Vaan sitä, että lapsia saadessaan ja raskautuessaan nainen joutuu ensinnäkin kantamaan tuplataakkaa, eli käymään töissä vaikka olo on kuin olisi jäänyt rekan alle ja saanut ruokamyrkytyksen yhtä aikaa ja antamaan täyden työpanoksen sellaisessa fyysisessä tilassa, jossa kuka tahansa muu paitsi raskaana oleva nainen saisi rauhassa maata sängyssä kuuman teen ja Netflixin kanssa.
Ja se tuplataakka jatkuu kun lapsi on ulkona ja kasvaa: se pitäisi kasvattaa täydellisesti ja virheettä ja kaikkien mielestä tämä on äidin vastuu, mutta samalla pitäisi painaa duunia ja tehdä tulosta. Sitten jos sitä duunia ei ole koska määräaikainen ei äitiysloman jälkeen jatkukaan, joutuukin sitten hyväksymään sen, että oma taloudellinen turvallisuus on olematon ja oma eläke tulee olemaan vitsi tai molemmat ovat vähintään uhattuna. Samaan aikaan lapsen isä porskuttaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, saa vaan entistä kirkkaamman kruunun. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen.
Itse raskaus ja jopa synnytys voivat olla naiselle positiivisia kokemuksia, jos ne saa rauhassa ja omilla ehdoilla kokea, mutta harvoin on näin. Molempia on myös aina jotenkin sievistelty, vaikka kyseessä on lähinnä brutaalin raaka meno ja psykofyysinen mullistus.
Eipäs liioitella. Vaikka olisi pätkätöissä, äitiysloman jälkeen todistettavasti työllistytään. Kouluikäisten äidit ovat useammin töissä kuin lapsettomat ikätoverinsa. Että ei äitiyttävoi kaikesta syyttää.
Hoitovastuuta voi myös jakaa isän kanssa niin, ettei kenenkään tartte vuositolkulla virua kotona vasten tahtoaan.
Toki, mutta tätä ei tiedä etukäteen. Jos teen lapsia nyt vaikka olen vakitöissä, mikään ei takaa minulle, että lapsen ollessa kouluiässä yhtäkkiä olenkin töissä. Eli riskillä mennään.
Mutta toisaalta, eipä täällä taata mitään kellekään muullekaan, että siinä mielessä normimeininki. Mutta toisaalta naisella on taas tuplataakka: kyse ei ole vain omasta taloudellisesta toimeentulosta, vaan myös sen lapsen.
Mistäs lähtien mies ei ole vastannut osaltaan lapsen toimeentulosta? Mikä ihmeen tuplataakka?
No vastaahan se mies osaltaan, jos vastaa. Jos ei yhtäkkiä päätäkkään, että eipä ollutkaan isyys mun juttu, häivy ja ala tapella niistä kämäisistä elareista. Vastuu jätetään aina viime kädessä naiselle. Jos yhtäkkiä huomaakin olevansa työtön yksinhuoltaja jonka maisteritutkinto kilahti kankkulan kaivoon ja ukko vilahti Rio de Janeiroon, niin tuleeko silloinkin virnistelyä, että elämä on valintoja, mitäs läksit?
No, tiedän liioittelevani, mutta välillä tuntuu, että pitää vääntää rautalangasta. Olisi kiva, jos kukin keskutelija pyrkisi näkemään kokonaiskuvan, eikä ainoastaan takertumaan yksittäisiin lauseisiin. Helpottaisi, sekä itseänne että minua.
Napanuoran katkaisu jälkeen mikään ei sido lasta sen enempää äitiin kuin isäänkään. Miksi muuten luulet, että yksinhuoltajan tutkinto menee hukkaan? Silloin siitä koulutuksesta vasta hyötyä onkin, kun ei ole puolisoa taloudessa.
Ööh, no kyllä sitoo. Äidillä on esim. se pakollinen äitiysloma siinä. Suomessa suurin osa haluaa imettää. Sen lisäksi napanuoran katkaisun jälkeen on aika pitkään puolikuntoinen, ei todellakaan voi jatkaa elämää kuin ei mitään.
Tää keskustelu on ollut pitkään hyvä ja asiallinen. Mitä jos tää urpoilu jäis nyt tähän?
Huikea neljän kuukauden pakollinen äitiysloma. Mitä tekemistä ylipäätään perhevapaalla asian kanssa?
Väärille raiteille mennään, kun tuo yksi väittää että yksinhuoltajalla menee maisterin tutkinto hukkaan ja isä voi koska vaan jättää kaiken vastuun äidille. Kun ihan samalla tavalla se nainen voi jättää kaiken vastuun miehelle jos tälle linjalle lähdetään. Ellei ajattele, että lasta tarttee hoitaa vain sylivauvana. Lapsuus kuitenkin kestää ihmiselämän ekat 18 vuotta.
Ai vitsit mikä palikka. Ei tuollaiselle totiselle torvensoittajalle jaksa alkaa selittämään mitään :D Kiitos kun pilasit ketjun.
Tuota "raskaus ei ole sairaus"-fraasia viljellään työterveyshuollossakin. Voin sanoa, että kirveli mieltä pitkään saatuani keskenmenon viikolla 13 viikkojen pahoinvoinnin päätteeksi. Nyt toinen raskaus menossa vuosien jälkeen, ja olo on surkea. Fyysisesti hyväkuntoisesta naisesta voi tulla liitoskipujen takia ihan työkyvytön.
Vierailija kirjoitti:
Mulla jokainen raskaus kyllä ON SAIRAUS. Joka raskaudessa hyperemesis rli se norovirustartunnan toinen päivä JOKA PÄIVÄ 9 kk ajan. Oksentelen vielä synnärilläkin ja se ei lopu vielä edes lapsen syntymään. Vasta kun istukka poistuu, 9 kk piina loppuu.
Nyt neljäs raskaus ja taas laatta lentää päivöstä toiseen, viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen.
Yksikään mies ei tällaiseen suostuisi.Ja ei, tähän ei ole lääkkeitä. On kokeiltu postafenit, primperanit, akupunktipt, vyöhyketerapiat, osteopatiat... laatta vaan lentää, primperanilla vähän cvähemmän mutta kuitenkin...
Miksi pitää tehdä noin monta lasta jos raskausaika on noin helvettiä? Sinullakin jo neljäs tulossa. Eikö yksi tai kaksi riitä? Nyt on kyllä ihan itseaiheutettu tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla jokainen raskaus kyllä ON SAIRAUS. Joka raskaudessa hyperemesis rli se norovirustartunnan toinen päivä JOKA PÄIVÄ 9 kk ajan. Oksentelen vielä synnärilläkin ja se ei lopu vielä edes lapsen syntymään. Vasta kun istukka poistuu, 9 kk piina loppuu.
Nyt neljäs raskaus ja taas laatta lentää päivöstä toiseen, viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen.
Yksikään mies ei tällaiseen suostuisi.Ja ei, tähän ei ole lääkkeitä. On kokeiltu postafenit, primperanit, akupunktipt, vyöhyketerapiat, osteopatiat... laatta vaan lentää, primperanilla vähän cvähemmän mutta kuitenkin...
Miksi pitää tehdä noin monta lasta jos raskausaika on noin helvettiä? Sinullakin jo neljäs tulossa. Eikö yksi tai kaksi riitä? Nyt on kyllä ihan itseaiheutettu tilanne.
Voisiko olla niin, että se lopputulos on hänen mielestään kaiken sen kärsimyksen arvoinen? Siltikään se lopputuloksen ihanuus ei poista raskausajan vaikeuksia.
Oletteko te aina samat tyypit, jotka kiertävät ketjusta toiseen esittämässä tyhmää?
Minulla ei työssäkäynti ja raskaana oleminen onnistunut. Aina kun tulin raskaaksi ollessani työelämässä, raskaus päättyi keskenmenoon. Opiskeluaikana ei tullut keskenmenoa, mutta eipä ne opinnot raskausaikana juurikaan edenneet.
Oliko niin, että tähän oli tulossa muutos, että se tulee olemaan 12 kk?