Lue keskustelun säännöt.
”Raskaus ei ole sairaus” ja laskeva syntyvyys
Olen alkanut ymmärtää tätäkin ilmiötä paremmin vasta ensimmäisen oman raskauden myötä.
Koko alkupuolen elämästäni olen kuullut näitä erilaisia mielipiteitä siitä, millaista on olla raskaana ja miten siihen pitäisi suhtautua, ja muodostanut sellaisen käsityksen että totuus on jossain siellä mielipiteiden ääripäiden välillä. Olen olettanut, että raskaana oleminen aiheuttaa ehkä jossain vaiheessa vähän turvotusta ja alkupuolella muutaman kerran ehkä huvittavaa pahoinvointia. Muuten sitten on itsestä kiinni että meneekö mammamoodiin ja ”unohtaako” vauvahuumassa aikaisemmat liikuntaharrastukset tai ammatilliset intohimot. Pidinkin ihan itsestään selvänä, että minulla ainakin elämä jatkuu normaalisti lapsesta huolimatta kun kerran tahtoa on.
Todellisuus on jotain ihan muuta. Voin ihan rehellisesti sanoa, että minulla oli 3 kuukautta alussa samanlainen olo kuin norovirustartunnan toisena päivänä. Olisin voinut nukkua melkein kellon ympäri ja jatkuvasti oksetti. Lisäksi minuun tarttuivat kaikki kiertävät kausiflunssat, vaikka normaalisti en sairasta. Mutta koska en ollut sairaana, töihin piti mennä joka päivä. Väsymyksestä ja huonosta olosta johtuen töiden tekeminen vaati noin 1,5 kertaa sen panoksen mitä terveenä. Neuvolassa kehuttiin että vointini vaikuttaa ihan normaalilta, ja että minun kannattaisi pyrkiä lisäämään liikuntaa niin mieliala paranisi. Tuossa vaiheessa siis pelkkä portaiden nouseminen sai sydämen hakkaamaan ja silmissä mustenemaan. (Ennen raskautta juoksin 5 km lenkkejä 3-4 krt/vko).
Kun pahoinvointi viimein loppui, alkoikin allergiakausi. Raskaana ei saa käyttää kaikkia niitä lääkkeitä mitä normaalisti. En ole nukkunut yhtäkään yötä kunnolla sen jälkeen kun pähkinäpuun kukinta alkoi vaikka kaikki apukonstit käytössä. Väsymys alkaa tehdä hulluksi. Töistä suoriutuminen alkaa olla vaikeaa, en vain jaksa ajatella ja suunnitella kunnolla nukkumatta. Neuvolassa kehotetaan kuuntelemaan omaa kehoa ja lepäämään kun siltä tuntuu. Miten? Vuorokaudessa eivät riitä tunnit jos yritän tehdä työni ja lisäksi levätä tarpeeksi.
Kaikki tämä vaikuttaa vain minun työstä suoriutumiseeni. Lapsen isä ja hänen työnantajansa pääsevät ilman mitään haittoja. Miten voi vielä 2019 olla niin, että pätkätyössä olevan naisen työllistyminen raskauden jälkeisenä aikana on kiinni lähinnä siitä miten huonovointisena hän pystyi painamaan 100 % tulosta ja teeskentelemään tervettä? Yhteiskunnalta ei tule tähän mitään kädenojennusta. Tästähän seurauksena on se, että jos nainen todella haluaa säilyttää mahdollisuudet tehdä mieleistään työuraa, hän ei lisäänny, ei ainakaan toista kertaa. Ja tämä on todella iso valinta, Ainakin itselläni mielekkään työn säilyttäminen on keskeinen osa elämänlaatua.
Kommentit (447)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
urpå kirjoitti:
elämä on valintoja
Myös yhteiskuntana teemme valintoja. Nyt jostain syystä olemme valinneet niin, että nainen joutuu todella ahtaaseen väliin jos haluaa sekä perheen että uran. Jännä, että niitä lapsia pitäisi kuulemma tehdä, mutta niiden pitäisi vain tupsahtaa jostakin ja äidin vain hymyillä ja tehdä reippaasti kollegankin työt ja juosta mieluiten synnäriltä johonkin palaveriin. Jos siltikään ei työura jatku, niin virnistellään että mitäs lähdit, elämä on valintoja. Ja jos sitä huippu-uraa ei vuosien opiskeluista ja yrittämisestä huolimatta mammaloman jälkeen enää tule, on loppuelämänsä ansaitusti köyhä loinen.
Tämä on ihan pÅskaa.
Ei kukaan edelleenkään pakota, joten en ymmärrä ongelmaa. Elämässä joutuu joustamaan ja ihan kaikkea ei aina voi saada.
Niin no, nämä valinnat heijastuvat toki sitten yhteiskuntaankin, kuten olet huomannut. Ei ole pelkästään yksilön ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
urpå kirjoitti:
elämä on valintoja
Myös yhteiskuntana teemme valintoja. Nyt jostain syystä olemme valinneet niin, että nainen joutuu todella ahtaaseen väliin jos haluaa sekä perheen että uran. Jännä, että niitä lapsia pitäisi kuulemma tehdä, mutta niiden pitäisi vain tupsahtaa jostakin ja äidin vain hymyillä ja tehdä reippaasti kollegankin työt ja juosta mieluiten synnäriltä johonkin palaveriin. Jos siltikään ei työura jatku, niin virnistellään että mitäs lähdit, elämä on valintoja. Ja jos sitä huippu-uraa ei vuosien opiskeluista ja yrittämisestä huolimatta mammaloman jälkeen enää tule, on loppuelämänsä ansaitusti köyhä loinen.
Tämä on ihan pÅskaa.
Ei kukaan edelleenkään pakota, joten en ymmärrä ongelmaa. Elämässä joutuu joustamaan ja ihan kaikkea ei aina voi saada.
Niin no, nämä valinnat heijastuvat toki sitten yhteiskuntaankin, kuten olet huomannut. Ei ole pelkästään yksilön ongelma.
niin ettäkö maailmassa ei ole jo ihan tarpeeksi ihmisiä? Mielessäsi pyöri synnytyslaitoksella synnytystalkoot ja yhteiskunnalliset seikat, kun jälkikasvua maailmaan punnersit? Kyllä se syy lisääntymiselle on pukata omat geenit eteenpäin. Kun aletaan ajaa omia etuja, niin sitten yhtäkkiä ollaankin niin kovin huolissaan syntyvyyden laskusta ja ties mistä.
Sitten päälle on tämä narratiivi, että "Lindalla on pehmeät perhearvot menivät uran edelle". Mitä jos eivät menneet? Mitä jos Lindan oli vain pakko jättää se ura väliin kun perheen suhteen ei tehtyä enää tekemättömäksikään saa? Sen sijaan saman perheen isä, jolla on koko ajan ollut loisto-olo, voi puksuttaa urallaan häiriöttä eteenpäin vaikka kummempia intohimoja ei olisikaan.
Ei tässä voi tosiaan yksittäisiä työnantajia syyttää. Totta kai systeemin ollessa tämä on helpointa ja järkevintä vain suosia miehiä työhönotossa, koska kaikkien muiden ominaisuuksien mennessä tasan on todennäköisempää että se mies tuottaa enemmän samassa ajassa. Koska nainen tekee todennäköisemmin jossain vaiheessa samalla ilmaista työpanosta yhteiskunnan eteen.
Joko olisi aika alkaa pitää lasten saamista panostuksena parempaan huomiseen sen sijaan että nähdään se lähinnä naisten oikeutettuna rangaistuksena?
Itsekään en ole sillä kannalla että niitä lapsia tarvitsisi urakalla ruveta maailmaan puskemaan. Mutta en usko yhtään että se suurperhe useimmilla on edes toiveissa. 1-2 lasta perhettä kohti vie sekin laskevan väestön polulle.
Suomessa kaikkea kytätään ja tilastoidaan, alkuraskaudesta lähtien.
Meidän 5-vuotiaan vuosineuvolassa kirjattiin lapsen huolenpitoa koskien "lievä huoli", koska tukka oli jäänyt kiireessä harjaamatta. Joo-o. Siellä se kivasti kummittelee lapsen tiedoissa, ja näkyy joka kerta kun menemme vaikka päivystykseen, vaikka kyse ei ollut mistään muusta.
Ketä tämä järjettömäksi paisunut systeemi oikein palvelee?
Suomessa tunnetaan huonosti raskauteen liittyviö vaivoja. Oma kokemukseni on muutamia vuosia takaperin, kun heräsin yksi aamu pahaan hengenahdistukseen raskausviikolla 22 ja lähdin päivystykseen (tuntui siis kirjaimellisesti, ettei happi kulje). Päivystyksessä hoitaja mittasi happiarvoni ja ihmetteli aikansa, meni konsultoimaan lääkäriä. Lukivat kai yhdessä vanhoja tietojani, sillä sairastin nuorena paniikkihäiriötä, ja hoitaja palasikin paperipussin kanssa: "hengitä tähän, sulla kun on ollut tätä ongelmaa aiemminkin". Teki mieli motata; kai minä nyt hittolainen erotan paniikkioireilun ja pelkän fyysisen hengenahdistuksen tällä iällä (30) toisistaan!
Myöhemmin selvisi, kokeneen sairaanhoitajan avulla, että noilla viikoilla (n. 20-22) vauva painaa jotain tiettyä kohtaa selän puolella olevassa isossa suonessa, joka sitten aiheuttaa hengenahdistusta. Kirjattiinko tätä tietoihin? No ei tietenkään, siitähän olisi joku voinut jopa oppiakin jotain. Todettiin vaan, että "pt kotiutuu paperipussin kanssa". :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiselle lapsen saanti on myös sellainen asia, että aika päätökselle on verrattain lyhyt. Jos ajatellaan, että 25-vuotiaana alkaa olla tarpeeksi kypsä ja koulunsa käynyt ja 35-vuotiaana hedelmällisyys alkaa dramaattisesti laskea, jää uran luomiselle ja perheellistymiselle noin 10 vuotta. Se on loppujen lopuksi todella lyhyt aika, varsinkin jos ei heti työllisty johonkin mieluiseen työpaikkaan vaan joutuu rämpimään määräaikainen-työtön-suossa ja toivomaan, että edes mies saa duunin jonka varaan laskea (vaikka sitäkään ei kuulemma saa tehdä, koska mies voi lähteä kävelemään milloin vain ja lapsi pitää tehdä sillä varauksella, että jää sen kanssa kaksin ja ukko muuttaakin Belgiaan.)
Ei siis useinkaan ole varaa odottaa täydellistä elämäntilannetta, vaan viimeistään kolmekymppisenä pitää vain päättää luottaa että elämä kantaa ja alkaa puuhata lasta, jos koskaan aikoo. Helppo se on miehenä viisastella, kun samanlaista aikarajaa ei ole. Naisen panos on huomattavasti suurempi, mutta palkinto huomattavasti pienempi. Ei ole reilua, ei.
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku selviää ilman vaivoja, mä jouduin melkein tiputukseen. Melkein tiputukselta pelasti pahoinvointilääkkeet. Sit joku joka selvinnyt ilman vaivoja tai ihan vaan kiillottanut glooriaansa uhrautuneisuudestaan viimeiset kakskyt-kolkyt vuotta möläyttää et Raskaus kun ei ole sairaus. Sellaist se o.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
:D Taisi ketjun pointti mennä hieman ohi?
Ei täällä harmitella niinkään sitä, että lapsia halutakseen pitää olla raskaana. Vaan sitä, että lapsia saadessaan ja raskautuessaan nainen joutuu ensinnäkin kantamaan tuplataakkaa, eli käymään töissä vaikka olo on kuin olisi jäänyt rekan alle ja saanut ruokamyrkytyksen yhtä aikaa ja antamaan täyden työpanoksen sellaisessa fyysisessä tilassa, jossa kuka tahansa muu paitsi raskaana oleva nainen saisi rauhassa maata sängyssä kuuman teen ja Netflixin kanssa.
Ja se tuplataakka jatkuu kun lapsi on ulkona ja kasvaa: se pitäisi kasvattaa täydellisesti ja virheettä ja kaikkien mielestä tämä on äidin vastuu, mutta samalla pitäisi painaa duunia ja tehdä tulosta. Sitten jos sitä duunia ei ole koska määräaikainen ei äitiysloman jälkeen jatkukaan, joutuukin sitten hyväksymään sen, että oma taloudellinen turvallisuus on olematon ja oma eläke tulee olemaan vitsi tai molemmat ovat vähintään uhattuna. Samaan aikaan lapsen isä porskuttaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, saa vaan entistä kirkkaamman kruunun. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen.
Itse raskaus ja jopa synnytys voivat olla naiselle positiivisia kokemuksia, jos ne saa rauhassa ja omilla ehdoilla kokea, mutta harvoin on näin. Molempia on myös aina jotenkin sievistelty, vaikka kyseessä on lähinnä brutaalin raaka meno ja psykofyysinen mullistus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai nuo lapset pitää tehdä todella nuorena, niin ei kukaan luule sun jäävän mammalomalle ja nelikymppisenä et elä ruuhkavuosia, vaan luot täysi-ikäisten lasten äitinä uraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
Oksentelin molempien raskauksien ajan lähes päivittäin loppuun asti, joten olisin täysin valmis tällaiseen järjestelyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätähän se on. Sitten kun neuvolassa mainitsee että on töiden kasautuminen aiheuttaa stressiä niin ohjeeksi tulee, että nyt pitäisi kyllä lakata stressaamasta koska äidin stressi vaikuttaa vauvaan.
Ei niin että se niiden neuvolan terveydenhoitajien vika olisi, eihän heillä ole mitään apukeinoja takataskussa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä te naiset sillä uralla oikein teette? Biologia määrää, että naisen tehtävä on kantaa lapsi ja hoitaa sitä. Mies tuo leivän pöytään. Pitäkää lapsista ja miehestä huolta niin pääsette nauttimaan yhteisistä rahoista eläkkeellä.
Pitäkää huolta itsestänne ja urastanne ja huomaatte tarvitsevanne sitä uraa tosi kipeästi eronneenä lähivanhempana.
Yksikään mies ei ole niin luotettava, että hänen armoilleen voi tuolla tavalla jättäytyä. Kyllä nainen voi haluta elämässään tehdä muutakin kuin 1-2 lasta. Sitten kun ipanat ovat lentäneet pesästä, niin olisi enemmän kuin jees, että saisi tahkota rahaa hyvässä työpaikassa ja näin turvata itse itsensä.
Viestissäsi on vastenmielinen ajatus, että miehen turvaan pitäisi jättäytyä, mutta mies toisaalta voi hyvin mielin poistua kuvioista, jos nainen "pitää huolta itsestään ja urastaan". Yhden ihmisen palkka harvoin riittää perheen elättämiseen.
Tästä syystä toivonkin mallia, että sekä lapsen isä että yhteiskunta velvoitetaan maksamaan lasen saaneelle naiselle hyvä rahastopesämuna, jonka varaan nainen voi taloudellista turvallisuutta rakentaa. Ehkä 25 000 euroa per lapsi olisi hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
urpå kirjoitti:
elämä on valintoja
Myös yhteiskuntana teemme valintoja. Nyt jostain syystä olemme valinneet niin, että nainen joutuu todella ahtaaseen väliin jos haluaa sekä perheen että uran. Jännä, että niitä lapsia pitäisi kuulemma tehdä, mutta niiden pitäisi vain tupsahtaa jostakin ja äidin vain hymyillä ja tehdä reippaasti kollegankin työt ja juosta mieluiten synnäriltä johonkin palaveriin. Jos siltikään ei työura jatku, niin virnistellään että mitäs lähdit, elämä on valintoja. Ja jos sitä huippu-uraa ei vuosien opiskeluista ja yrittämisestä huolimatta mammaloman jälkeen enää tule, on loppuelämänsä ansaitusti köyhä loinen.
Tämä on ihan pÅskaa.
Juuri näin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä te naiset sillä uralla oikein teette? Biologia määrää, että naisen tehtävä on kantaa lapsi ja hoitaa sitä. Mies tuo leivän pöytään. Pitäkää lapsista ja miehestä huolta niin pääsette nauttimaan yhteisistä rahoista eläkkeellä.
Pitäkää huolta itsestänne ja urastanne ja huomaatte tarvitsevanne sitä uraa tosi kipeästi eronneenä lähivanhempana.
Suomessa on niin kova progressio verotuksessa, että molempien vanhempien on pakko käydä töissä. Olisi kyllä kiva jos 100 000 eur bruttopalkasta jäisi yhtä paljon käteen kuin 2 x 50 000 eurosta. Tai edes 60 000 eur bruttopalkasta yhtä paljon kuin 2 x 30 000 eurosta. Mutta ei jää, lähellekään.
Vierailija kirjoitti:
Tätähän se on. Sitten kun neuvolassa mainitsee että on töiden kasautuminen aiheuttaa stressiä niin ohjeeksi tulee, että nyt pitäisi kyllä lakata stressaamasta koska äidin stressi vaikuttaa vauvaan.
Ei niin että se niiden neuvolan terveydenhoitajien vika olisi, eihän heillä ole mitään apukeinoja takataskussa.
Meillä taisi olla pätevä terveydenhoitaja, koska minut lähetettiin psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille. Kukaan ei syyllistänyt mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.
Eikö nainen saa mitään muuta kuin negatiivisia tunteita irti raskaudesta? Voisi kuvitella että iso osa naisista haluaisi itse kokea raskauden, eikä laittaa sikiötä keinokohtuun. Mitenhän realistinen ajatus tuo keinokohtuteknologia yleensäkään on? Vaikea kuvitella, että sikiön kehitys olisi pelkästä ravinnosta kiinni, kun äidin henkinen tilakin vaikuttaa sikiön kehitykseen. Simuloidaanko siinä keinokohdussa jotenkin äidin stressitöntä tilaa vaikkapa? Melkoisen vaikeaa taitaa olla.
:D Taisi ketjun pointti mennä hieman ohi?
Ei täällä harmitella niinkään sitä, että lapsia halutakseen pitää olla raskaana. Vaan sitä, että lapsia saadessaan ja raskautuessaan nainen joutuu ensinnäkin kantamaan tuplataakkaa, eli käymään töissä vaikka olo on kuin olisi jäänyt rekan alle ja saanut ruokamyrkytyksen yhtä aikaa ja antamaan täyden työpanoksen sellaisessa fyysisessä tilassa, jossa kuka tahansa muu paitsi raskaana oleva nainen saisi rauhassa maata sängyssä kuuman teen ja Netflixin kanssa.
Ja se tuplataakka jatkuu kun lapsi on ulkona ja kasvaa: se pitäisi kasvattaa täydellisesti ja virheettä ja kaikkien mielestä tämä on äidin vastuu, mutta samalla pitäisi painaa duunia ja tehdä tulosta. Sitten jos sitä duunia ei ole koska määräaikainen ei äitiysloman jälkeen jatkukaan, joutuukin sitten hyväksymään sen, että oma taloudellinen turvallisuus on olematon ja oma eläke tulee olemaan vitsi tai molemmat ovat vähintään uhattuna. Samaan aikaan lapsen isä porskuttaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, saa vaan entistä kirkkaamman kruunun. Tämä tilanne on epäoikeudenmukainen.
Itse raskaus ja jopa synnytys voivat olla naiselle positiivisia kokemuksia, jos ne saa rauhassa ja omilla ehdoilla kokea, mutta harvoin on näin. Molempia on myös aina jotenkin sievistelty, vaikka kyseessä on lähinnä brutaalin raaka meno ja psykofyysinen mullistus.
Eipäs liioitella. Vaikka olisi pätkätöissä, äitiysloman jälkeen todistettavasti työllistytään. Kouluikäisten äidit ovat useammin töissä kuin lapsettomat ikätoverinsa. Että ei äitiyttävoi kaikesta syyttää.
Hoitovastuuta voi myös jakaa isän kanssa niin, ettei kenenkään tartte vuositolkulla virua kotona vasten tahtoaan.
Tämä. Ja lisäksi äitiysrahan suuruus määräytyy sen mukaan kuinka paljon tienasit viimeisenä 6kk (jos pätkätyö esim.) eli ylitöitä olisi vielä painettava..
Tuohon allergiaoireisiin raskausaikana kysy neuvolalääkäriltäsi.. mulle suositeltiin loratadine nimistä, se ei väsytä ja sopii sekä raskauden että imettämisen aikaan otettavaksi.
Ei kukaan edelleenkään pakota, joten en ymmärrä ongelmaa. Elämässä joutuu joustamaan ja ihan kaikkea ei aina voi saada.