Vierailija
Poiminta

Olen alkanut ymmärtää tätäkin ilmiötä paremmin vasta ensimmäisen oman raskauden myötä.
Koko alkupuolen elämästäni olen kuullut näitä erilaisia mielipiteitä siitä, millaista on olla raskaana ja miten siihen pitäisi suhtautua, ja muodostanut sellaisen käsityksen että totuus on jossain siellä mielipiteiden ääripäiden välillä. Olen olettanut, että raskaana oleminen aiheuttaa ehkä jossain vaiheessa vähän turvotusta ja alkupuolella muutaman kerran ehkä huvittavaa pahoinvointia. Muuten sitten on itsestä kiinni että meneekö mammamoodiin ja ”unohtaako” vauvahuumassa aikaisemmat liikuntaharrastukset tai ammatilliset intohimot. Pidinkin ihan itsestään selvänä, että minulla ainakin elämä jatkuu normaalisti lapsesta huolimatta kun kerran tahtoa on.

Todellisuus on jotain ihan muuta. Voin ihan rehellisesti sanoa, että minulla oli 3 kuukautta alussa samanlainen olo kuin norovirustartunnan toisena päivänä. Olisin voinut nukkua melkein kellon ympäri ja jatkuvasti oksetti. Lisäksi minuun tarttuivat kaikki kiertävät kausiflunssat, vaikka normaalisti en sairasta. Mutta koska en ollut sairaana, töihin piti mennä joka päivä. Väsymyksestä ja huonosta olosta johtuen töiden tekeminen vaati noin 1,5 kertaa sen panoksen mitä terveenä. Neuvolassa kehuttiin että vointini vaikuttaa ihan normaalilta, ja että minun kannattaisi pyrkiä lisäämään liikuntaa niin mieliala paranisi. Tuossa vaiheessa siis pelkkä portaiden nouseminen sai sydämen hakkaamaan ja silmissä mustenemaan. (Ennen raskautta juoksin 5 km lenkkejä 3-4 krt/vko).

Kun pahoinvointi viimein loppui, alkoikin allergiakausi. Raskaana ei saa käyttää kaikkia niitä lääkkeitä mitä normaalisti. En ole nukkunut yhtäkään yötä kunnolla sen jälkeen kun pähkinäpuun kukinta alkoi vaikka kaikki apukonstit käytössä. Väsymys alkaa tehdä hulluksi. Töistä suoriutuminen alkaa olla vaikeaa, en vain jaksa ajatella ja suunnitella kunnolla nukkumatta. Neuvolassa kehotetaan kuuntelemaan omaa kehoa ja lepäämään kun siltä tuntuu. Miten? Vuorokaudessa eivät riitä tunnit jos yritän tehdä työni ja lisäksi levätä tarpeeksi.

Kaikki tämä vaikuttaa vain minun työstä suoriutumiseeni. Lapsen isä ja hänen työnantajansa pääsevät ilman mitään haittoja. Miten voi vielä 2019 olla niin, että pätkätyössä olevan naisen työllistyminen raskauden jälkeisenä aikana on kiinni lähinnä siitä miten huonovointisena hän pystyi painamaan 100 % tulosta ja teeskentelemään tervettä? Yhteiskunnalta ei tule tähän mitään kädenojennusta. Tästähän seurauksena on se, että jos nainen todella haluaa säilyttää mahdollisuudet tehdä mieleistään työuraa, hän ei lisäänny, ei ainakaan toista kertaa. Ja tämä on todella iso valinta, Ainakin itselläni mielekkään työn säilyttäminen on keskeinen osa elämänlaatua.

Sivut

Kommentit (332)

Vierailija

Se sun töissä suoriutuminen ei nyt vaikuta mihinkään. Jos olet määräaikainen, sopimusta ei jatketa olit kuinka tehokas tahansa. Saat etsiä uuden työn perhevapaan jälkeen. Vakityössä taas pidät työsi, oli vointisi mikä tahansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Se onkin yksi isoimpia syitä, miksi en luultavasti hanki lapsia. Mistään ei saa ymmärrystä. Jos olisi kotona muutaman vuoden, koska pikkulapsiaika on raskasta, olisi turha kuvitella enää tekevänsä tutkintoa vastaavia töitä.

Vierailija

Heh, mulla ei onneksi ollut pahoinvointia mutta kyllä se tahti muuten hidastui siellä raskauden loppupäässä. normaalisti olen meko rivakas kävelijä (miehen mielestä juoksen kuin hirvi) mutta lyllertämiseksihän se meni. Ja p*rkele se jalkojen ja nilkkojen turvotus...

Anna itsellesi hieman armoa ja lepää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Se sun töissä suoriutuminen ei nyt vaikuta mihinkään. Jos olet määräaikainen, sopimusta ei jatketa olit kuinka tehokas tahansa. Saat etsiä uuden työn perhevapaan jälkeen. Vakityössä taas pidät työsi, oli vointisi mikä tahansa.

Määrakaisia ketjutetaan tai vakinaistetaan.

Vierailija

Niin, tämä on se olennaisi ero naisten ja miesten välillä silloin kun he haluavat lapsia. Ehkä jonain päivänä raskaus hoidetaan keinokohdussa, mutta siihen asti nainen on eittämättä aika heikoilla.

Vierailija

Samastun silmä erolla, että itse olin kuukauden sairauslomalla kun todellakaan pystynyt olemaan töissä siinä pahoinvoinnissa. Neuvolassa ymmärrettiin myös hyvin eikä painostettu liikkumaan. Ei paljon kävelylenkit tai jumpat käy mielessä kun pelkkä lähikaupassa parin sadan metrin päässä piipahtaminen vaatii parin päivän henkisen valmistautumisen ja lopulta se on tunnin suoritus jonka aika pelkää oksentavansa hyllyjen väliin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se sun töissä suoriutuminen ei nyt vaikuta mihinkään. Jos olet määräaikainen, sopimusta ei jatketa olit kuinka tehokas tahansa. Saat etsiä uuden työn perhevapaan jälkeen. Vakityössä taas pidät työsi, oli vointisi mikä tahansa.

Määrakaisia ketjutetaan tai vakinaistetaan.


Raskaana olevia ei juuri vakinaisteta, joten tehokkuus on turhaa.

Vierailija

Minä olin pätkätyöläinen kun tulin raskaaksi.  Minulle oli lupailtu vakinaistamista ennen raskautta. En ollut yhtään päivää poissa töistä koko työsuhteeni aikana, vaikka alussa oli raskauspahoinvointia. Hoidin työni normaalisti. Loppuraskauden olin energinen ja jaksoin töissä niin kauan kuin lakisääteinen loma oli pakko aloittaa.  Määräaikaista työsuhdettani ei kuitenkaan vakinaistettu, koska sain lapsen. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Se onkin yksi isoimpia syitä, miksi en luultavasti hanki lapsia. Mistään ei saa ymmärrystä. Jos olisi kotona muutaman vuoden, koska pikkulapsiaika on raskasta, olisi turha kuvitella enää tekevänsä tutkintoa vastaavia töitä.

Olisitko yh-äiti vai miksei puoliso kanna vastuuta lastenhoidosta?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se sun töissä suoriutuminen ei nyt vaikuta mihinkään. Jos olet määräaikainen, sopimusta ei jatketa olit kuinka tehokas tahansa. Saat etsiä uuden työn perhevapaan jälkeen. Vakityössä taas pidät työsi, oli vointisi mikä tahansa.

Määrakaisia ketjutetaan tai vakinaistetaan.


Raskaana olevia ei juuri vakinaisteta, joten tehokkuus on turhaa.

Joo ei se tehokkuus siihen kyllä katso. Itselläni oli määräaikainen ja kun esimiehelle kerroin raskaudesta jo heti alkuvaiheessa niin samantien vakinaistettiin työsopimus, määräaikainen olisi jatkunut melkein vanhempainvapaiden puoleenväliin. Olin myös useamman viikon pois töistä kamalan väsymyksen takia joten ihmettelen itsekin kuinka ilman pyytämistä vakinaistivat.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minä olin pätkätyöläinen kun tulin raskaaksi.  Minulle oli lupailtu vakinaistamista ennen raskautta. En ollut yhtään päivää poissa töistä koko työsuhteeni aikana, vaikka alussa oli raskauspahoinvointia. Hoidin työni normaalisti. Loppuraskauden olin energinen ja jaksoin töissä niin kauan kuin lakisääteinen loma oli pakko aloittaa.  Määräaikaista työsuhdettani ei kuitenkaan vakinaistettu, koska sain lapsen. 

Tämä. Ap:n on turha stressata, pätkätyöläisen sopimusta ei jatketa raskaana, oli kuinka hyvä tahansa.

Vierailija

urpå kirjoitti:
elämä on valintoja

Myös yhteiskuntana teemme valintoja. Nyt jostain syystä olemme valinneet niin, että nainen joutuu todella ahtaaseen väliin jos haluaa sekä perheen että uran. Jännä, että niitä lapsia pitäisi kuulemma tehdä, mutta niiden pitäisi vain tupsahtaa jostakin ja äidin vain hymyillä ja tehdä reippaasti kollegankin työt ja juosta mieluiten synnäriltä johonkin palaveriin. Jos siltikään ei työura jatku, niin virnistellään että mitäs lähdit, elämä on valintoja. Ja jos sitä huippu-uraa ei vuosien opiskeluista ja yrittämisestä huolimatta mammaloman jälkeen enää tule, on loppuelämänsä ansaitusti köyhä loinen.

Tämä on ihan pÅskaa.

Vierailija

Suomessa ylipäätään naisen oletetaan hoitavan raskaus samaan aikaan täysillä mutta kuitenkin ns. toisella kädellä; pitää tehdä kaikki oikeat valinnat (ruoka, liikunta, henkisyys, töiden järjestely jne.) mutta kuitenkin niin, etteivät ne häiritse muuta elämää tippaakaan. Jos ihminen olisi vatsataudissa, kukaan ei olettaisi hänen olevan töissä jos hän kävisi oksentamassa vartin välein, mutta raskaana olevalle se on "normaalia". Muualla maailmassa WHO:n määritelmä anemialle on, että ferritiiniarvo tippuu alle kolmenkymmenen, Suomessa raja on kymmenen- me teemme asiat vaikka sitten pää kainalossa, väliäkö sillä että anemia koskettaa yleensä juurikin tyttöjä ja naisia. 

Lääkärissä ketään ei kiinnosta sinun vointisi, jossei se liity suoraan vauvaan. Sama synnytyksessä: pihdataan kivunlievitystä tai äidille mukavampia tapoja synnyttää, jotta kätilön olisi mahd. helppo työskennellä vauvan vastaanottamisessa ym. Synnytyksen jälkeen sitä kaipaisi lepoa, onhan synnytystä verrattu maratooniinkin- vaan etpäs sitä saa! Sinne vaan huoneeseen viiden-kuuden muun tuntemattoman äidin ja vauvan kanssa, toivottavasti saat unta. Kivunlievitys on Panadolia, lakanat vaihdetaan itse ja pyyhkeitä saa yhden. Josset saa haettua ruokaasi, et syö. Sairaalasta ei pääse minnekään jos vauvalla ei ole kaikki hyvin, mutta äidiltä riittää, että sen suoli toimii. :) Kuin eläimillä.

Kotona sitten hoidat yksin lapsesi ja kodin jne. eikä apuna yleensä ole ketään. Siinä missä aiemmat ikäluokat saivat apua omilta vanhemmiltaan ja/tai kotiavustajalta, nykyään pitää tehdä kaikki yksin ja itse. Neuvolassa kytätään että varmasti teet kaiken kuten pitääkin ja kirjataan nuhtelevasti ylös, jos erehdyit antamaan korviketta kun väsyit pumppaamiseen tai, luoja paratkoon, sorruit velliin/maissisoseeseen puoli viikkoa liian aikaisin!

Tätä rataa se jatkuu ja jatkuu. Sitten kun yleinen ilmapiiri on se, ettei lapsi saisi näkyä tai kuulua missään, onkin tosi kiva synnyttää tähän maahan uusia suomalaisia. 

Vierailija

Samaa mieltä ap:n kanssa. Ennen raskautta minulla oli siitä kaikenlaisia kuvitelmia, mutta todellisuus oli toisenlainen.

Se alkuraskauden väsymys oli ihan hirveää. Tuntui, että nukahdan pystyyn. Lounastauolla kävin ottaa minit torkut ja jatkoin nuokkumista kassan äärellä. Myös pahoinvointi oli kauheaa. Kaikki hajut yökötti ja koko ajan oksetti. Jos sulla on oksennustauti, niin saat jäädä kotiin, mutta raskaana ollessa kärsit vaan. Kävin oksentamassa ja jatkoin töitä. Mutta onneksi tuota jatkui 'vain' muutaman viikon.

Keskiraskaus oli aika virkeää aikaa ja silloin työteko onnistui hyvin. Sitten tuli viimeinen kolmannes. Se oli helvettiä. En pystynyt kävelemään, kun supisteli koko ajan. Liitoskivut sattui ja astma alkoi vaivaamaan. Nukkua ei pystyny kun maha painoi ja lonkkiin sattui. Silti töihin oli mentävä.

Että joo, jos miehet olisivat raskaana, niin lisääntymisen liitännäiset olisivat toisenlaisia. Ei sitä voi kuvitella millaista se on, ellei sitä koe. "Raskaus ei ole sairaus" on jonkun miespoliitikon sammakko.

Mutta siinäpähän odottelevat ihmisten lisääntymistä. I am done.

Vierailija

Mulla jokainen raskaus kyllä ON SAIRAUS. Joka raskaudessa hyperemesis rli se norovirustartunnan toinen päivä JOKA PÄIVÄ 9 kk ajan. Oksentelen vielä synnärilläkin ja se ei lopu vielä edes lapsen syntymään. Vasta kun istukka poistuu, 9 kk piina loppuu.

Nyt neljäs raskaus ja taas laatta lentää päivöstä toiseen, viikosta toiseen ja kuukaudesta toiseen.
Yksikään mies ei tällaiseen suostuisi.

Ja ei, tähän ei ole lääkkeitä. On kokeiltu postafenit, primperanit, akupunktipt, vyöhyketerapiat, osteopatiat... laatta vaan lentää, primperanilla vähän cvähemmän mutta kuitenkin...

Vierailija

Pystyn samaistumaan. Olen mies enkä voisi saada lapsia vaikka haluaisin. Menestyn työelämässä, mutta en ole onnellinen. En voi saada molempia: uraa ja perhettä.

Vierailija

Jos en olisi niin rauhaa rakastava ihminen, saattaisin huitaista ihmistä, joka sopertaisi sanat "raskaus ei ole sairuas". Onneksi en ole törmännyt tähän turaukseen muuta kuin netissä.

Mun ensimmäinen raskaus oli melko helppo, oli sitä vaivaakin, mutta kohtuudella. Raskauksien välissä innostuin kahvakuulasta, ja päätin, että minäpä harrastan sitten kahvakuulaa läpi koko raskauden. Tästä on muutama vuosi, ja tämä oli suunnilleen sen ajan lakipiste, kun iltapieruissa esiteltiin, miten tämä ja tämäkin nainen treenasi kovasti läpi raskauden. 

No, suunnitelmani eivät ihan toteutuneet. Hyvissä ajoin ennen raskauteni puoliväliä kasvava vatsa aiheutti kehooni virheasennon ja kahvakuulatreenaaminen alkoi tehdä hartiat tosi kipeäksi. No, ei se mitään, ajattelin, voinhan lenkkeillä sen sijaan. No, aika pian tämän jälkeen ulkona käveleminen alkoi oksettaa. Koskaan en oksentanut, mutta yökin kulkiessani. Oli yksinkertiasesti paha olo.

Pian tämän jälkeen alkoi sairastelu. En yleensä sairasta flunssia, mutta nyt sairastin, kolme peräkkäin. Jouduin syömään antibioottikuurin, joka aiheutti tosi voimakkaat oireet. Olin niin huonovointinen, etten pystynyt syömään paljon mitään, ainoastaan limsan ja jäätelön sekoitus meni alas.

Kärsin koko lopun raskauden huonosta olosta. Mulla oli yksinkertaisesti sellainen olo, että olen sairas, vaikka en ollutkaan. Kun sitä kuitenkin jatkui muutaman kuukauden ajan, se alkoi käydä henkisesti raskaaksi. Tuli sellainen olo, että ehkä tämä ei lopukaan koskaan, vaan mulla on koko loppuelämäni ajan huono olo.

Kun en jaksanut liikkua, pelkäsin, että en jaksa edes synnyttää (ensimmäinen synnytys oli kauhea koettelemus, joten varauduin siihen, että toinenkin voisi olla sellainen). No, onneksi ei ollut. Se oli todella kivulias, mutta nopea ja monilta osin helppo, ja sen jälkeen mulla oli aivan älyttömän hyvä olo, vaikka hb oli jotain 90 pintaan ja löystyneet nivelet vain lonksuivat. Paha olo loppui siihen, kun vauva tuli ulos.

Omalta kohdaltani voin kyllä sanoa, että raskaus voi olla sairaus, joka panee elimistön todella sekaisin.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat