Lastentarhaopettajiksi ei enää haluta opiskella

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ketjussamme paljon sosionomeja opettajina. Yhteistyö on toiminut hyvin niin yliopiston käyneiden kuin sosionomiksi valmistuneide kesken. Viime kädessähän osaaminen on kiinni siitä, kuinka haluaa kehittyä valmistumisen jälkeen, kuinka paljon jatkuvasti hakee uutta tietoa ja oppia. Päiväkodissa työ on myöskin tiimotyötä.

Perheiltä saamme erittäin hyvää palautetta, ilman mainostamistakin päiväkotimme ovat täynnä ja juuri tällä hetkelläkin rakennetaan kahta uutta päiväkotia.

Lisään vielä, että emme ole voittoa tavoitteleva päiväkotiketju, jottei tule kuva, että rakennamme uusia päiväkoteja lasten hyvinvoinnin kusrannuksella.

En epäile ketjuanne ammatillisuudesta yms. mutta jos/kun kyseessä on yksityinen alan ketju niin kyllä silloin tavoitellaan voittoa. Tämä on fakta, puheissa voi olla mitä tahansa. Kyseessähän on yirtys ja yrityksen tavoite on tuottaa voittoa. Se, miten tämä näkyy kentällä käytännön tasolla,on eri asia.

Korjaus: ammatillisuuden puutteesta 82

Vierailija kirjoitti:

Trendihän on ylipäätään nyt tässä vihreiden nuorten maailmassa että lapset ovat se pahin mahdollinen päästö. Nyt keskitytään pelastamaan maailmaa ja ei enää tehdä lapsia. ÖÖÖÖ. Monessako lehtijutussa olemme saaneet lukea nuorista naisista jotka ylpeinä kertovat miten he eivät halua tehdä lapsia tähän maailmaan. He vain keskittyvät ekologisiin arvoihin..ja noh ehkä bilettämiseen.

En ole nuori enkä vihreä, enkä usko ilmastonmuutokseen. Bilettänyt en ole ikinä. Mutta sen tiesin jo nuorena, etten ikinä halua lasta. Toisten eteen voi toimia muutenkin.

Hirveää työtähän se on. Ihmiset ovat tulossa järkiinsä. Eikä lastentarhanopettaja ole mikään opettaja, nimi on väärä ja on törkeää, että he kutsuvat itseään opettajiksi.

Lisäksi se, ettei vanhemmille enää saa mitään sanoa, koska heillä ja lapsillaan on oikeus kaikkeen. Ei saa kertoa, että lapsi satuttaa muita jatkuvasti, vaan keskitytään vain positiiviseen. Ei saa sanoa, että kesäpäivystys on tarkoitettu lapsille, joiden vanhemmat ovat töissä tai opiskelevat. Vanhemmilla on oikeus tuoda lapsensa päivähoitoon lomaillessaan itse, viis lastenhoitajien ja opettajien lomista.

Vierailija kirjoitti:

Ei Suomessa ole mahdollista opiskella lastentarhanopettajaksi, koska mitään sellaista ammattia kuin lastentarhanopettaja ei ole olemassa. Jossain ulkomailla ehkä on lastentarhoja ja siten myös lastentarhanopettajia?

Varhaiskasvatuksen koulutusohjelmia Suomesta kyllä löytyy ja ne pätevöittävät toimimaan varhaiskasvatuksen opettajana eri varhaiskasvatustoimipisteissä.

Lopeta tuo opettajista puhuminen. He eivät ole opettajia, vaan päiväkodin tätejä.

Vierailija kirjoitti:

Subjektiivien päivähoitooikeus aivopesi ihmiset ajattelemaan että on jotenkin lapsen kehitykselle parempaa viedä se mahdollisimman varhain ja mahdollisimman pitkiksi päiviksi yhteiskunnan koulutettavaksi. Tämä myös opetti kotona oleville vanhemmille että on aivan ok viettää päivät kahviloissa ja toreilla sekä toisten mammojen kanssa vauvapalstoilla sillä aikaa kun kersat hoitaa yhteiskunta.

Maahanmuuttajavanhemmat taas oppivat pitämään itsestäänselvyytenä että tämä yhteiskunta päivähoitaa heidän lukemattomat jälkikasvunssa aamusta iltaan. Tarvitsee vain järjestää yöksi nukkumamatto.

Olen kuullut tuollaisista m-amuvanhemmista kans. Uskomatonta.

V.2030 jälkeen päivähoidossa on näitä varhaiskasv opettajia jotka tekevät yht.10h/vkossa suunnittelua (2 opea/ryhmä) ja samalla lh hoitaa lapsiryhmän, kurahousut yms pikkuhommat joihin ei open "arvo" sovi.

Ala on kusessa, ja pahasti.

Paetkaa loputkin sieltä ja varsinkin lh:t!!!

Tietenkin varhaiskasvatusta pitää opettaa yliopistossa, koska siellä on kaikki muukin kasvatusopetus. Ihan jo synergiaetujen vuoksi, koska samat opettajat opettavat samoja kasvatuksen teorioita varhaiskasvattajille, luokanopettajille ja muille opettajille. Myös erityispedagogiikkaa opetetaan yliopistossa, ja sitä pitäisi opettaa enemmän myös varhaiskasvattajille.

Koska samalla pääsykokeella voi hakea myös luokanopettajaksi, isompi osa hakijoista suuntautuu sinne. Katsotaan miten tilanne muuttuu ensi vuonna, kun etukäteen luettuun aineistoon pohjautuva valintakoe poistuu.

Varhaiskasvattajiksi on edelleen hakijoita, pikaisella selaamisella aloituspaikkoja ensi syksylle on noin 540, joihin on noin 730 ensisijaista hakijaa, kaikki hakijat yhteensä 1700.

Joensuuta nyt vaan kismittää, kun heillä ei ole ensisijaisia hakijoita enemmän kuin aloituspaikkoja. Se kertoo enemmän Joensuusta kuin alasta.

Nuo maahanmuuttajalapsethan juuri tarvitsevatkin päivähoitoa, vaikka vanhemmat ovat kotona. Vai missä ajattelitte, että he oppivat suomenkieltä, tapoja ja kulttuuria, kotona suomea puhumattomien vanhempien seurassa?

Jos ihminen sopii luonteeltaan alalle, niin sille on ominaista oppia myös sisällöt sun muut. Ei kukaan oo hyvä luobteelt mut niin tyhmä, ettei osaa kirjoittaa vaikka jotain leikinsuunnittelulappua 😂😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Tulevaisuuden päiväkodeissa lastenhoitajille on kaavailtu lähinnä "koulunkäyntiavustajan" roolia. Tosin käytännössä kun yliopistokouluttuja ei ole saatavilla, niin lastenhoitajat hoitavat jatkossakin myös ne lto:n työt.

Mielestäni tässä kommentissa tiivistyy aika hyvin tämä koulutusalojen ja koko päivähoitokeskustelun ongelman ydin. Hoitajat, joilla on alusta asti ollut alemman tason koulutus ja siis vähäisempi pätevyys, on pakotettu 90-luvun laman leikkauksien jälkeen ottamaan kantaakseen opettajien työtaakkaa, jonka hoitamiseen heillä ei ole ollut osaamista tai resursseja. Samaan aikaan, kun hoitajat ovat tunnollisesti paikanneet alan työvoimapulaa ainakin näennäisen vapaaehtoisesti omasta selkänahastaan repimällä joustaen, on unohtunut johonkin se, että sille on syynsä, miksi opettajankoulutus on erikseen.

Syy on tietenkin se, että työtehtävät ovat oleellisilta osin eriävät, joka näkyy myös koulutuksessa, vastuussa, palkkauksessa ja arvostuksessa. Vaikka hierarkisuuden purkaminen työpaikoilla on voinut olla osittain hyväkin asia, sen hämärtämisellä on myös negatiiviset seurauksensa. Minusta käytävässä keskustelussa on unohtunut se, miksi opettajuus alun alkujaan on määritelty korkeamman tason osaamista vaativaksi asiantuntijatehtäväksi. Opettajien arvostus on nyt hiljalleen palaamassa päiväkotimaailmaan ja uskon, että sillä on positiivisia vaikutuksia myös hoitajien työnkuvaan, laatuun ja määrään.

Sen sijaan, että hoitajat venyisivät yli oman määränsä tehtäviin, joihin heillä ei ole koulutusta, osaamista eikä välttämättä haluakaan, jokainen voi keskittyä omaan osaamisalueeseensa. Jos taas harmittaa erisuuruiset palkat tai työnkuvat, jokainen on vapaa kouluttautumaan lisää. Se, mitä herkästi kutsutaan opettajien ylimielisyydeksi, on mielestäni vain normaalia oman ammatin ja koulutuksen arvostusta, ei mitään muuta. Sen sijaan en ymmärrä joidenkin hoitajien marmatusta siitä, että työnkuvat ovat erilaiset, kun "kaikkihan me täällä samojen lasten kanssa tehdään töitä joka päivä." Jos kaikki työ päivähoidossa olisi samaa, ei erilaisia tutkintonimikkeitä, koulutuksia ja työnkuvia kai tarvittaisi?

Mielestäni työnkuvat ja pätevyysvaatimukset tulisi kirjata uuteen varhaiskasvatuslakiin, jottei niistä tarvitsisi erikseen neuvotella jokaisessa työpaikassa ja tiimissä aina uudelleen. Se suojaisi kaikkia osapuolia myös väärinkäytöksiltä, uupumukselta ja todennäköisesti lisäisi kaikkien ammattikuntien arvostusta niin päivähoidon sisällä kuin sen ulkopuolistenkin silmissä. Tämän hetken sekava kinastelu on omiaan laskemaan koko järjestelmän uskottavuutta ja luottamusta meihin ammattilaisiin. Lisäksi työnkuvien selkeytys voisi tuoda työhön sen rauhan, jonka sinne ansaitsemme ja edistää myös lapsen etua. Jokainen äiti ja isä tietää, että hyvinvoiva vanhempi on usein myös hyvinvoivan lapsen takana. Me päivähoidon ja varhaiskasvatuksen työntekijät emme ole poikkeus tästä.

t. 11

Musta tuntuu, että hoitoala on muuttumassa paljon paremmaksi mitä se on aiemmin ollut. Paljon nuoria kouluttautuu alalle ja onkin aika nuorekas nykyään, tai ainakin vahvasti siihen suuntaan menossa. Ja nämä kokeneet puolestaan jotka vielä ovat hoitoalalla, ovat selvästikin saaneet näistä nuorista jotain virtaa sillä pääosin monessa paikassa näiden alalle vasta tulleiden nuorten ja 20 vuotta alalla olleiden kokeneiden välinen yhteistyö ja kolleguus toimii erinomaisesti.

Joskus 20 vuotta sitten hoitoalan opiskelijat eivät saaneet edes istua samassa kahvipöydässä työntekijöiden kanssa. Hierarkia on aikoinaan ollut jotain aivan järkyttävää. Nyt ne tämän kokeneet alkaa vähitellen poistua alalta ja nämä uudet taas eivät ole tollasta hierarkiaa koskaan nähneetkään.

Nykyään opiskelijaohjaus on todella laadukasta ja minkäänlaista huonoa ohjausta tai varsinkaan kiusaamista ei todellakaan hyväksytä ollenkaan. Opiskelijat ja ylilääkäritkin tervehtivät toisiaan, opiskelija on ihan normaalisti osa työyhteisöä ja lääkärin tai sairaanhoitajan työkaveri. Tämä on tätä päivää eikä todellakaan opiskelijoita enää alisteta missään eivätkä tämän päivän opiskelijat moista edes hyväksy.

Tämä uusi hoitaja-aines on itsevarmaa porukkaa ja he eivät suostu mihin tahansa. He eivät jää huonoon paikkaan vaan etsivät itselleen hyvän työpaikan. On selvästi nähtävissä, että nuoret hakeutuu nimenomaan niihin hyviin paikkoihin ja ne harvat huonot paikat joita vielä on, niin siellä ei nuoria todellakaan näy. Sana kirii todella hyvin nuorten hoitajien kesken ja jos joku paikka on huono, niin siitä tietää kohta kaikki ja he kiertävät paikan kaukaa. Toisaalta taas hyvästä paikasta sana kirii myös ja sinne moni innolla sitten hakeutuu töihin.

Vierailija kirjoitti:

Välillä tuntuu, että varhaiskasvatus oli parempaa ja laadukkaampaa ennen kuin alettiin puhumaan laadukkaasta varhaiskasvatuksesta.

Maalaisjärki tuntuu välillä unohtuvan ja tavoitteita kirjataan hienolla kapulakielellä, joita sitten itse vaehaiskasvatuksen opettajatkaan ei ymmärrä.

Päiväkotipäivässä ohjatun "opetuksen" osuus on hyvin pieni. Oppimista toki lapsilla tapahtuu kokopäivän ajan ja sitä on varmasti osattu opettaa ja huomioida ennenkin ilman liiallista painottamista pedagokiikkaan

Päivärytmi jo itsellään ohjaa pitkälti päivää ja toistuvissa tilanteissa opetellaan niitä tärkeitä asioita.

Lasten pitäisi saada olla myös lapsia, nykyaikana on jo liikaa suorittamista, tavoitteita, arviointeja... Toki varhainen puuttuminen on tärkeää jos selkeästi on lapsi joka tarvitsee enemmän tukea kasvuun ja kehitykseen.

Moni vanhempi varmasti toivoo ihan perus asioita hoitopäivään, sitä että lapsi saa hyvää perushoitoa, huomiota, leikkiä, kavereita, ulkoilua, ruokaa, askarteluja, lauluja...

Varhaiskasvatus olisi laadukkaampaa jos ryhmäkoot olisi pienempiä ja henkilökuntaa olisi riittävästi. Papereita täyttämällä laatu ei parane vaan sillä, että aikuiset ovat läsnä lasten parissa.

Tässä oli todella hyvin tiivistetty paljon olennaista, kiitos siitä! Muuten olen aivan saamaa mieltä, mutta huomauttaisin, ettei kohta"hyvää perushoitoa, huomiota, leikkiä, kavereita, ulkoilua, (ruokaa), askarteluja, lauluja..." toteudu välttämättä kovin hyvin ilman, että kasvattajatiimissä on myös pedagogiikan ammattilaisia eli opettajia. Mutta olen hyvin samoilla linjoilla siitä kanssasi, että ehkä suurin ongelma tällä hetkellä on rakenteet, eli juuri tuo liian suuret ryhmäkoot ja liian vähän aikuisia.

Ongelmaa voi johonkin rajaan saakka paikata koulutustasoa nostamalla, mutta aika äkkiä tulee ihan käytännön resurssien, etenkin ajan riittävyys vatsaan. Siksi koulutuksen yläpuolellekin nostaisin aikuis-lapsi-suhdelukupelleilyn lopettamisen sekä ryhmien rauhoittamisen jatkuvalta uusien lasten sijoittamiselta, eli uudet sijoitukset esim. kahdesti vuodessa. Samoin aikuisten ja lasten siirtely laskennallisuuden nimissä ryhmästä, jopa talosta toiseen on loputtava.

Ja loppuun vielä selvennys, ettei pedagogiikka tarkoita niitä kirjaamissulkeisia ja paperitöitä, vaan sitä, miten kaiken tuon paperityön ideat siirtyvät käytäntöön. Tämä kohta takkuaa pahasti ja kannatan kirjaamista vain silloin, kun se aidosti palvelee ryhmän ja lasten tarpeita sekä on suhteutettu käytettävissä olevaan työaikaan ja siitä saatavaan hyötyyn.

Toisaalta taas nykyinen kehityssuunta, jossa muilta kuin opettajilta ei koulujensa käynnin jälkeen vaadita mitään näyttöjä tai mielenkiintoa muusta kuin siitä ns. käytännön työstä on hiukan arveluttava. Tokihan käytännön työ on varmasti kaikkein tärkein, mutta miten käy ammatillisen osaamisen ja oman työn kehittämisen, jos ei valmistuttuaan koskaan mieti mitään muuta? Mielelläni jakaisin vastuuta pedagogisesta työstä ja myös sen raportoinnista myös muille ryhmässä, mutta yleensä tähän ei ole juurikaan kiinnostusta. Esimerkiksi lain velvoittamien vasujen kirjausta edeltää ainakin omissa tiimeissä aina yhteinen keskustelu lapsista, mutta toisissa paikoissa hoitajien osanotto siihen on ollut hyvin vaisua. Se on mielestäni harmillista, sillä heillä on kuitenkin valtavasti tietoa lapsista ja näiden osaamisesta tai pulmista. Mikseivät he halua tuoda tätä tietämystään osaksi ryhmän varhaiskasvatusta?

Ja edellinen kommentti siis 11 kirjoittama. Nyt häippäsen pääsiäisen viettoon, tulipa kirjoitettua taas monenkin romaanin edestä! :D Kiitos omasta puolesta kaikille muille keskustelijoille, hyviä näkökulmia ja kommentteja. :)

On lastenhoitajien halveksuntaa että heidät ajatellaan jonkinlaisina "vaipanvaihdon ammattilaisina". Todellisuudessa lastenhoitajien koulutuksessa on ne samat teemat kuin lastentarhanopettajienkin koulutuksessa, ei yhtä syvällisinä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Jokuhan väläytti sitä että lastenhoitajista/lähihoitajista alettaisiin erityisellä pikakoulutuksella pätevöittää lastentarhanopettajia. Sinänsä varmaan järkevää sillä jo tällä hetkellä iso joukko hoitajia toimii, on vuosia toiminut opettajien paikoilla koska opettajia ei ole saanut.

On myös aika vaikea tilanne jos vuosia opetajan hommaa tehnyt siirretään takasin opettajan paikalle ja tilelle tulee vastavalmistunut ope. Heh. Ongelmia....

Eikös tuossa ajatuksessa ole erittäin voimakas ristiriita siihen, että sosionomeilta juuri haluttiin pois lto -kelpoisuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän sun oma asiantuntemuksesi on varhaiskasvatuksesta? Olet itse vanhempi? Perheenne on päiväkodin asiakas? Sulla on kummilapsi ja sen mummi on kertonut kaikenlaista?

Olen varhaiskasvatuksen opettaja ja uskoisin, että suurin syy, miksei opettajuus vetoa, on alan surkea arvostus. Jos lukee lehtiä yhtään, on vaikea välttyä kuulemasta, millaisessa jamassa varhaiskasvatus on: sijaisia ei saa, lapsiryhmät ovat jatkuvasti ylisuuria, henkilökunta riittämätöntä ja epäpätevää, stressi kova, palkkakehitys laahaa jäljessä ja jatkuvasti törmää sinun kaltaisiisi nokkeliin tietäjiin.

Mä olen ollut yli kymmenen vuotta alalla ja olen aivan tajuttoman väsynyt tähän loputtomaan mussutukseen ylikouluttautuneisuudesta. Varhaiskasvatus on vaativaa työtä, joka vaatii paljon alan erikoisosaamista ja -asiantuntijuutta. Se ei sinällään poikkea monesta muusta alasta, joilla vaatimukset työn suhteen ovat kasvaneet menneistä vuosikymmenistä, vaan kyseessä on laajempi kehitys ja kulkusuunta. Silti tuntuu, että juuri varhaiskasvatus on usein ihmisten hampaissa, ehkä juuri siksi, että moni, jolla on omia lapsia tai jotain muuta kokemusta lapsista, kuvittelee, että varhaiskasvatus päiväkotiryhmissä on rinnastettavissa siihen. Ei ole.

Päiväkodissa työskennellään kunnianhimoisin ja lakisääteisesti velvoitetuin tavoittein niukoilla resursseilla ja jatkuvassa epävarmuudessa. Työssä oppii (on pakko oppia) sietämään epävarmuutta, mutta se on myös hyvin kuormittavaa. Ryhmissä voi olla toistakymmentä lasta, joista jokaista olisi kyettävä päivän aikana huomioimaan, olemaan aidosti läsnä (tämä on melkeinpä raskain osuus, kuten jokainen ihmissuhdetyötä tekevä tietää), toimimaan tasapuolisesti, eettisesti, pedagogisesti perustellusti ja samalla pitää yllä yhteistyötä vanhempiin ja tiimin/talon muihin jäseniin.

Työn ydinalue, varhaispedagogiikka, edellyttää laajaa teoreettista ja käytännön tietämystä lapsista, heidän kehityksestään, kasvustaan, työn takana vaikuttavista arvoista ja asenteista, erilaisista oppimisen teorioista, sisältöalueista ja menetelmistä, vuorovaikutuksen tavoista ja tyyleistä, psykologian ja käyttäytymisen pulmien tuntemista, hyviä suullisia ja kirjallisia viestintätaitoja. Moni kysyy, eikö vähempi riittäisi. Vastaus on mielestäni kyllä, mutta silloin on laskettava rimaa sen suhteen, mitä päivähoidolta odotetaan.

On outo ajatus, että kun meillä on jo kallis päivähoitojärjestelmä, miksi osa väestöstä tuntuu odottavan siltä pelkkää lapsiparkkitoimintaa? Päiväkodeissa on ollut (ja on edelleen, riippuen paikasta) laadukasta päivähoitoa, jossa lapset oppivat monipuolisia tietoja ja taitoja, mutta tämä ei toteudu kaikkialla. Kerrotko siis minulle ja avaat hieman, mitä sinusta päivähoidon kuuluisi olla? Olen aidosti kiinnostunut, sillä usein tulee tunne, etteivät ajatukset siitä koulutusta väheksyvien kesken joko kohtaa tai sitten puhumme samoista asioista eri termein. Mitä siis kuuluu lapsen hyvään päivään päiväkodissa? Saa olla ihan konkreettisellakin tasolla. Vastaan mielelläni takaisin, mitä sellaisten asioiden toteuttaminen käytännössä vaatii tai tarkoittaa.

Käytännössä perhepäivähoito on useimmille lapsille oikein hyvä hoitopaikka vaikka perhepäivähoitaja ei välttämättä osaakaan perustella jokaista tekemäänsä liikettä hienoin pedagogisin termein kuten yliopistokoulutettu osaa. Perhepäivähoidossa saa hoitajalta huomiota, pienen ja rauhallisen ympäristön sekä monipuolisia virikkeitä. Se on se mitä normaali lapsi tarvitsee, eikä mitään loputtoman pitkiä kirjallisia suunnitelmia ja raportteja.

Minusta voitaisiin aivan hyvin tehdä päätös, että ainakin alle 5-vuotiaiden pääasiallinen hoitopaikka olisi perhepäivähoidossa ja päiväkodit olisivat enemmän poikkeustapauksia varten. Tämä ratkaisisi alan työvoimapulan ja koulutusongelmat sekä useimmat muutkin ongelmat, kuten vaikka sen, että isoissa päiväkotiryhmissä levottomien ja kurittomien lasten kanssa toimiminen muistuttaa lähinnä karjapaimenen työtä.

Itse olen sitä mieltä, että isommat yksiköt on turvallisempia. Olen opiskelijana nähnyt, miten pienessä yksikössä hoitajat ja opettajat alkaa luomaan ihan omia sääntöjä ja riman alitus kaikessa tekemisessä on enemmän sääntö kuin poikkeus. Ryhmäpaineen alla ei pääse sooloilemaan, miten sattuu. Ja valitettavasti, voin vanhempana kertoa, miten paskamaista käytöstä olen puistossa nähnyt perhepäivähoitajilta hoidettavia lapsia kohtaan. En todellakaan laittaisi näkemäni perusteella lastani perhepäivähoitoon. Pitäs osata lopettaa ajoissa ne hommat, ettei rupea purkamaan turhautumista lapsiin.

Nuorena halusin lastentarhanopettajaksi, mutta palkka on ihan surkea. Koulutus kestää 5v ja tienaat vähemmän kuin muut opettajat tai suurin osa saman verran opiskelleista maistereista (ei lasketa tähä mukaan taiteita tai filosofiaa). :D Työmäärä on kova ja suurin osa ajasta menee paperihommiin.

Olen mieluummin sairaanhoitaja. Tienaan saman lyhyemmällä koulutuksella, voin itse päättää paljon ja missä teen töitä sh-pulan takia, työkenttä on laaja ja vaihteleva (jos ei geriatria kiinnosta niin voi siirtyä vaikka kirran tai sisätautien puolelle, jotkut jatkaa myyntihommiin lääke tai lääkintälaite firmoille).

Edelleen mieluummin työskentilisin varhaiskasvatuksessa tai opettajana (erityispedakogiikka on lähellä sydäntäni), mutta samassa ajassa voisin opiskella niin monta muuta tutkintoa ja tehdä parempaa tiliä. Pitäisi varmaa tähdätä johonkin huippukouluun USA:ssa päästäkseen hyville tuloille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse opiskelen varhaiskasvatukseen suuntautuneeksi sosionomiksi ja valmistun niin että saan vielä vakaopen pätevyyden. Miksi sosionomi AMK eikä yliopisto? Sosionomin koulutus antaa mulle mahdollisuuden työskennellä myös niin monessa muussa paikassa kuin päiväkodissa, oon valmistuttuani pärevä myös esim. lastensuojeluun tai vaikka päihde- ja mtpuolelle. Ainoa rajoite päiväkotimaailmassa on, etten voi olla eskareiden ope.

Hullua, että muutaman vuoden päästä jokaisessa ryhmässä pitäisi olla vähintään 2 korkeakoulutettua aikuista, kun nyt tekee tiukkaa löytää sitä yhtäkin monessa kunnassa.

En haluaisi olla ilkeä, mutta mielestäni sosionomi-tutkinto olisi kaivannut uudistamista jo kauan sitten, niin että erikoistuttaisiin aikaisemmin ja lapsiin ja päivähoitoon suuntautuvien opintojen määrää lisättäisiin selvästi. Sosionomi-tutkinto oli koulutuspoliittinen säästöratkaisu, jossa haluttiin yhdestä ohjelmasta ulos työntekijöitä aloille, joilla oli pulaa työntekijöistä. Lopputuloksena sosionomeja ei oikein hyväksytä moneen paikkaan, sillä koulutuksen ongelmana on laaja, mutta ohut asiantuntemus sosiaalialasta. Mm. sosiaalityöntekijöiksi ja lto:iksi on käsittääkseni juuri tästä syystä hankalampi päästä sosionomin paperein. Se ei ole tietenkään sosionomien vika, vaan sen, ettei koulutusohjelmaa ole uudistettu riittävästi.

Taustatietona opiskelin itse sosionomiksi ensin, mutta kun huomasin, miten paljon opinnoissa on varhaiskasvatuksen kannalta epärelevantteja opintoja, jätin opinnot kesken ja hain yliopistoon. Opinnoilla on mielestäni eroa kuin yöllä ja päivällä. Sosionomiopintojen ainoa etu ovat pitkät työharjoittelut, mutta niidenkin anti on kovasti kiinni harjoittelupaikasta, jotka kokemusteni mukaan ovat yliopistolla huomattavasti paremmin valikoidut. Minua ohjasi omissa harjotteluissani ammattikoulun käynyt lastenhoitaja, jolta toki opin käteviä käytännön niksejä ja miten ollaan luontevassa, hyvässä vuorovaikutuksessa vanhempiin ja lapsiin, mutta vain vähän, jos lainkaan opettajan työssä olennaisia kasvatuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin taitoja.

t. 11

1. Sosionomi ei tee sos.tt:n virkaa, koska laki sosiaalihuollon henkilöstöstä estää tämän.

2. Sosionomin harkkaohjaajana ei voi toimia ammattikoulutaustainen, vaan oltava vähintään sosionomi.

T. Sosionomi