Lue keskustelun säännöt.
Mies haluaa nähdä vain viikonloppuisin.
10.04.2019 |
Olen "seurustellut" lähemmäs puolivuotta miehen kanssa joka tuntuu ensimmäistä kertaa elämässä oikeasti siltä oikealta. Olen yli 40v.
Ongelma on se että hän tekee vuorotyötä ja on introvertti.
Näemme max 2 kertaa viikossa, yleensä vain kerran. Lapsivapaat viikonloput olemme kokonaisuudessaan viettäneet yhdessä koko alkuvuoden.
Ongelma on se etten pysty ihastumaan koska näemme niin harvoin. Itse haluaisin nukkua viikolla edes yhden yön toisen vieressä niinäkin viikkoina kun olemme viikonlopun kokonaan yhdessä.
Tuntuu että menen aina ekoille treffeille koska en pysty ylläpitämään tunnetta kun max 2-3päivää!
Ymmärtääkö joku mistä puhun?
Kaikki on muuten kunnossa, matkoja tms. Varattu pitkälle syksyyn ja muutenkin puhuttu tästäkin asiasta. Miestä ei tämä häiritse, hänen on saatava rauhoittua yksin työpäivän jälkeen. Pelkään että katkasen kohta suhteen koska ärsyttää tuo "alusta" aloittaminen. :(
Kun ollaan välillä oltu 4 päivääkin yhdessä olen aivan ihastunut/rakastunur mutta kaikki tosiaan haihtuu ja sitten alkaa ottaa päähän.
Kommentit (172)
Yhteen muutto ei olisi mahdollista ainakaan 2 vuoteen koska toinen aikuisista lapsistani asuu vielä kotona.
Tuntuu turhauttavalta, todella vaikeaa löytää ihmistä jonka kanssa olisi ns. Yhteys. Nyt kun sellainen muuten olisi tämä tökkii. Täytyy vaan toivoa että pääsen tästä yli. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olette yhdessä juoksetko äijän perässä koko ajan niin, että näköyhteys säilyy? Vai pitääkö äijän olla komentoetäisyydellä? Vai oletko läheisriippuvainen, joka pitää koko ajan toisen kädestä kiinni. Eihän sillä pitäisi olla väliä, jos et näe toista toisessa huoneessa tai jos toinen on muutaman kilometrin päässä.
Ihme ongelma!
Täällä yks joka ymmärtää mistä puhut. Näkemättemyytemme johtui miehen haluttomuudesta muuttaa itselleen hyväksi havaittua.
Ei voi sanoa että kyllästyin vaan enemmänkin tuskastuin tilanteeseen jossa sai aina aasta lähteä ja lisäksi ilmeni muitakin juttuja niin päätin suhteen.
Vaikea juttu. Ymmärrän ap sua täysin kuinka tuskaista tuo on. Puuttuu jatkuvuuden tunne. Jotenkin ei voi jatkaa siitä mihin jäätiin vaan suurin piirtein esittelystä alkaen rakennetaan suhdetta.
Neuvoisin jos osaisin. Ehkä kuitenkin kun kaikki muu on kunnossa niin anna aikaa tälle piirteelle suhteessasi.
Ei tarvitse olla näköetäisyydellä.
Olen vuosia aina välillä asunut yksin ja pystyn siihen paremmin kuin hyvin. En ole mikään surkea tyyppi joka roikkuu jokaisessa vastaantulijassa todellakaan vaan aivan toisinpäin.
Hylkäämisen pelko mulla on, se on selvää. Pystyn sormia napsauttamalla kytkemään kaikki tunteeni pois jos minut jätetään tms.
Ihmisellä pitää olla omaa tilaa, ja kuten aiemmin sanoin et halua enkä pysty näkemään joka päivä. 5-7 päivää on silti liian pitkä tauko jos se tapahtuu jatkuvasti, matkat ja muut on aivan eri asia!! Ap
Vierailija kirjoitti:
Täällä yks joka ymmärtää mistä puhut. Näkemättemyytemme johtui miehen haluttomuudesta muuttaa itselleen hyväksi havaittua.
Ei voi sanoa että kyllästyin vaan enemmänkin tuskastuin tilanteeseen jossa sai aina aasta lähteä ja lisäksi ilmeni muitakin juttuja niin päätin suhteen.
Vaikea juttu. Ymmärrän ap sua täysin kuinka tuskaista tuo on. Puuttuu jatkuvuuden tunne. Jotenkin ei voi jatkaa siitä mihin jäätiin vaan suurin piirtein esittelystä alkaen rakennetaan suhdetta.
Neuvoisin jos osaisin. Ehkä kuitenkin kun kaikki muu on kunnossa niin anna aikaa tälle piirteelle suhteessasi.
Kiitos! Juuri tätä tarkoitin ja mietin olenko muka ainut joka tuntee näin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan selkeesti viettää arkipäivät vaimonsa ja lastensa kanssa ja sulle jää viikonloput ja muut vapaat.
Okei, miten muka seöittäisi vaimolle ja lapsille, että on aina vapaapäivät poissa? Vähän yritystä nyt.
"Ylitöitä" ja "firman virkistyspäivä"
Ei kuulosta "siltä oikealta", jos ette ole yhteisymmärryksessä tapaamisten tiheydestä ja tämä tekee sinulle epämukavan olon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan selkeesti viettää arkipäivät vaimonsa ja lastensa kanssa ja sulle jää viikonloput ja muut vapaat.
Okei, miten muka seöittäisi vaimolle ja lapsille, että on aina vapaapäivät poissa? Vähän yritystä nyt.
"Ylitöitä" ja "firman virkistyspäivä"
Juuri näin. Ja osan vaoaapäivistään viettää perheensä kanssa, ap:ole kertoo olevansa töissä / toipumassa töistä.
Vierailija kirjoitti:
Niin ne on löysässä, tiedän.
Ne vahvistuvat joka kerta kun nähdään ja sitten lässähtävät.
En itsekkään halua joka päivä nähdä mutta 5-7 päivää on myrkkyä, silloin en tunne enää mitään. Ap
Sittenhän ero on helppo. 5 päivässä käsitelty
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sinulla lapsia Ap? Jos on, niin varmaan siinä syy. Jos haluat nähdä miestä enemmän, sun täytyy hommata ne lapset pois silmistä siksi aikaa.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Mäkin olen nelikymppinen, vuorotyötä tekevä introvertti, ja ymmärrän miestä ihan täysin. Iän myötä oman tilan ja ajan tarve on vain kasvanut, joten päätyisin varmaan ehdottamaan kumppanille samanlaista ratkaisua. Sosiaalinen kiintiö täyttyy ja/tai ylittyy töissä ja aika menee entistä nopeammin, ei viisi yötä tunnu missään. Uusi suhde on todella intensiivinen, ja pitää olla todella rakastunut, jos haluaa luopua laatuajastaan. Nuorena se oli helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla näköetäisyydellä.
Olen vuosia aina välillä asunut yksin ja pystyn siihen paremmin kuin hyvin. En ole mikään surkea tyyppi joka roikkuu jokaisessa vastaantulijassa todellakaan vaan aivan toisinpäin.
Hylkäämisen pelko mulla on, se on selvää. Pystyn sormia napsauttamalla kytkemään kaikki tunteeni pois jos minut jätetään tms.
Ihmisellä pitää olla omaa tilaa, ja kuten aiemmin sanoin et halua enkä pysty näkemään joka päivä. 5-7 päivää on silti liian pitkä tauko jos se tapahtuu jatkuvasti, matkat ja muut on aivan eri asia!! Ap
Kukaan normaalilla tunnneälyllä varustettu ihminen ei kykene sormia napsauttamalla kytekä tunteita pois. Monikin kykenee ne sysäämään syrjään, mutta se tarkoittaa sitä, että niitä ei pysty käsittelemään. Tämä on se sinun ongelmasi. Opettele käsittelemään myös niitä kipeitä tunteita, niin saatat joskus saada sitä helpotustakin elämääsi. Jos toinen on luonteeltaan jo sellainen , että haluaa yksinoloa, niin sinä olet se, jonka asia on hyväksyttävä, jos suhdetta haluat jatkaa.
Mä oon sellainen että poissa silmistä, poissa mielestä. Eli jos mieheni on poissa vaikka viikon, niin ajattelen häntä korkeintaan silloin kun olen luvannut soittaa hänelle. Muutenkin, jos en näe jotain henkilöä vuoteen, en myöskään ajattele häntä vuoteen, ellei sitten ole jotain todella erityistä syytä ajatella.
Tuommoinen etäsuhde ei kohdallani onnistuisi, koska erossaoloa olisi niin paljon, etten viitsisi olla vain viikonloppuisin parisuhteessa noin vähän aikaa tuntemani miehen kanssa. eri asia sitten jos nyt mies lähtisi vaikka reissuhommiin, kun ollaan asuttu yhdessä jo kauan.
En myöskään jaksaisi pitää tunteita elossa viikkoja kun ei nähdä, niin helposti voisin ihastua johonkin sellaiseen sitten, jota näkisin jatkuvasti, ja jonka kanssa voisin tiiviimmin olla yhdessä. Huom, ei tarvitse asua saman katon alla, mutta seurustelun tulee olla muutoin tiivistä, ei etäsuhteilua kanssani. Olen myös huono siinä että iltaisin sitten soitellaan ja muutoin viestitellään pitkin päivää kaukosuhteessa. En minä jaksa sellaista, koska poissa silmistä, poissa mielestä, vaan ärsyynnyn jo siitäkin kun mieheni harvoin jossain käydessään alkaa sitten laittamaan viestiä ja jatkuvasti soittelemaan. Kun on kerran halunnut lähteä, niin kestäköön sen eron sitten kuin mies, ja älkööt koko ajan ole muistuttamassa olemassaolostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keskiviikkoisin on yleensä nähtykin jos on arkena nähty.
Hän pääsee kuitenkin vasta niin myöhään töistä että vaihtoehdoksi jää ainoastaan yhdessä nukkuminen.
Aamuvuoroissa syy on taas ettei ehdi nukkua vaikka voisin mennä itsekkin hyvin jo ysiltä nukkumaan. Ap
Ymmärrän miestä täysin, että haluaa vain rentoutua ja laittaa nukkumaan tullessaan myöhään töistä.
Mulle tuollainen suhde olisi täydellinen, että nähdään vain viikonloppuisin ja viikolla voisi olla kotona omissa oloissaan.
No mutta eihän tuommoisen kanssa ainakaan asua voisi, koska pitäisi kadota jonnekin n. 5 yötä viikossa, ettei häiritse herran unta.
Nimim. samaa kokenut itsekin introvertti, nykyisin vapaa :)
Vierailija kirjoitti:
Mäkin olen nelikymppinen, vuorotyötä tekevä introvertti, ja ymmärrän miestä ihan täysin. Iän myötä oman tilan ja ajan tarve on vain kasvanut, joten päätyisin varmaan ehdottamaan kumppanille samanlaista ratkaisua. Sosiaalinen kiintiö täyttyy ja/tai ylittyy töissä ja aika menee entistä nopeammin, ei viisi yötä tunnu missään. Uusi suhde on todella intensiivinen, ja pitää olla todella rakastunut, jos haluaa luopua laatuajastaan. Nuorena se oli helpompaa.
Sama täällä, paitsi en ole vuorotyössä, mutta muuten allekirjoitan tämän. Kauheasti ap haluan sinua ymmärtää (enkä ymmärrä noita piikittelijöitä), mutta kun olen juuri se "toinen osapuoli" jota sinä et ymmärrä, niin mitä tähän nyt neuvoisi. Ikävää jos tunteesi nuukahtavat noin pikaisesti, mutta toisaalta, jotain kipinää kai sinunkin puoleltasi pysyy, kun kuitenkin koet miehen oikeaksi ja haluat häntä tauon jälkeenkin nähdä.
Nuorena, aiemmissa parisuhteissa olen halunnut kaiken maailman yhteiset pesänrakennukset ja miettinyt nopeastikin suhteen tulevaisuutta, nyt se oma aika on mittaamattoman tärkeää. Jopa tärkeämpää kuin parisuhde, pakko myöntää, jos toinen asettaisi selkä seinää vasten tässä asiassa. Nyt olen parisuhteessa miehen kanssa, joka onnekseni ajattelee asioista samoin kuin minä. Arjet on varattu omalle ajalle, toki toisinaan on poikkeuksia, viikonloppuisin nähdään. Meillä on niin erilaiset rytmitkin, mikä myös hankaloittaisi yhteisen arjen viettämistä. Kipinä pysyy todellakin yllä, ja viikonloppuisin jutellaan paljon, että kyllä siinä on ehtinyt oppia toisen tuntemaan, vaikka yhteistä arkea ei vietetäkään. Kolme vuotta suhdetta takana ja toivottavasti monta vuotta edessä.
Voisitteko viestien lisäksi jutella ääneen viikolla joka päivä?
En ymmärrä tuota lässähdystä. Olisiko sinulla sitoutumiskammo ja alitajuisesti sabotoit?
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla näköetäisyydellä.
Olen vuosia aina välillä asunut yksin ja pystyn siihen paremmin kuin hyvin. En ole mikään surkea tyyppi joka roikkuu jokaisessa vastaantulijassa todellakaan vaan aivan toisinpäin.
Hylkäämisen pelko mulla on, se on selvää. Pystyn sormia napsauttamalla kytkemään kaikki tunteeni pois jos minut jätetään tms.
Ihmisellä pitää olla omaa tilaa, ja kuten aiemmin sanoin et halua enkä pysty näkemään joka päivä. 5-7 päivää on silti liian pitkä tauko jos se tapahtuu jatkuvasti, matkat ja muut on aivan eri asia!! Ap
Ilmeisesti sama pätee koko ajan. Onko sinulla koskaan ollut suhdetta, jossa olisit voinut ottaa rennosti ilman että mieli on koko ajan paniikkinappulalla?
Pienin lapsistani on puolet viikosta isällään joten tuona aikana ehdittäisiin tavata ainakin yhtenä iltana.
Korostan edelleen että minulle olisi ok yksi ilta viikolla ja viikonloput.
Ymmärrän tämän rauhoittumisen tarpeen.
En vaan kestä ns. Torjumista joka johtaa siihen että "kuolletan" tunteeni kokonaan. Vika on päässäni vaikka muuten olenkin älykäs ihminen. Tiedostan asian mutta en sitä jatkuvista yrityksistä huolimatta pysty selvittämänään itselleni.
Ajattelen "pidä tunkkis kun et kerran halua nähdä".
No joko pääsen yli tai sitten olen vaan yksin, yksinkertaista. Ap
Se on valitettavaa, että muu toimii hyvin mutta tässä asiassa olette ilmeisesti ratkaisevan erilaisia. Sun täytyy nyt itse rauhassa miettiä ja päättää, mitä haluat. Että pystytkö suhteeseen jossa mies ei halua nähdä yhtä usein kuin sinä. Entä oletteko miettineet muuttoa yhteen?