Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?

Olin noin 5-vuotias, kun näin painajaisen. Olin mökkimme maakellarissa ja kiipesin portaita päästäkseni ulos. Ylhäällä näin auringon valoa, alhaalla puolestaan oli jotain epämääräisesti pelottavaa. Juoksin portaita paikallani, mutta oviaukosta tuleva valo ei lähestynyt minua. Kellarin hahmo puolestaan tavoitti minua joka juoksuaskeleella.

Painajainen oli aika tavallinen painajaiseksi, mutta se ei unohtunut samalla tavalla kuin yleensä. Tästä syystä aloin kartella mökkimme maakellaria.

Yli 20 vuotta myöhemmin rohkaisin mieleni ja sanoin äidilleni, että voin hakea perunaa kellarista, kun äiti oli laittamassa ruokaa. Oli sellainen kaunis syyspäivä. Isäni ja mieheni olivat pihalla harvoimassa lehtiä.

Ajattelin siinä kellarin ovella, että: ”Hölmöä, että 30-vuotias pelkää mörköä.” Avasin kellarin oven, ja minulle tuli saman tien sellainen pakokauhun omainen tunne. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja lähdin kävelemään portaita alas. Sain perunat noukittua ja kun käännyin kannoillani, niin kellarin ovi pamahti kiinni! Paniikissa lähdin juoksemaan portaita ylös pimeässä ja minulla tuli samanlainen tunne kuin painajaisessani 20 vuotta aikaisemmin. Pääsin kuitenkin ovelle havaitakseni, että oven salpa oli mennyt ulkopuolelta kiinni. Aloin paukuttaa ovea täydessä paniikissa, sillä tiesin miesten olevan ulkona vähän matkan päässä kellarista. Kun aloin kuulla ulkoa lähestyvien askelien, lopetin oven takomisen. Siinä muutamien sekuntien hiljaisuuden aikana kuulin kellarin perältä syvän, mutta kuuluvan huokauksen. En muuta. En edes uskaltanut katsoa taakseni.

Pääsin kellarista ulos ja vannoin itselleni, että en enää jalallanikaan astu kellariin.

Jälkeenpäin mietin, että se olento siellä kellarissa oli ukkini, jonka kotipaikka mökkimme oli ollut. Hän kuoli samoihin aikoihin, kun näin kellaripainajaisen. Ei minulla siitä kellariolennosta pahoja viboja tullut, mutta en kuitenkaan haluaisi kohdata sitä uudelleen.

Joskus näin unta edesmenneestä isoisästäni. Olin unessa uimarannalla, missä kävin lapsena paljon ja yhtäkkiä näin isoisäni. Tiesin unessakin, että hän oli kuollut. Hän halasi minua ja mietin häntä halatessani, että onpa hän lämmin, vaikka on kuollut, heh. Hän sanoi lempeästi.: "Mä vaan tulin sua kattomaan." Seuraavana aamuna hiukan kylmäsi, kun avasin vaatelaatikkoni ja ihan päälimmäisenä oli isoisäni kankainen nenäliina, jollainen hänellä oli aina rintataskussaan. Minulla oli kyllä pari sellaista tallessa, mutta olin juuri edeltävänä viikonloppuna siivonnut ne ja muutamat muut tarpeettomat jutut pois eri kaappiin. En tajua, miten se on voinut ilmestyä tuonne.

Hääni olivat tulossa ja olin hiljaisuudessa ikävöinyt tuota samaista isoisääni. En ollut hänestä kyllä puhunut ja kuolemasta oli kauan. Juttelin juuri erään ystäväni kanssa yhdestä yliluonnollisesta ohjelmasta, jossa kerrottiin kuolleiden voivan antaa merkkejä. Hetken kuluttua soi puhelin. Äitini soitti ihan arkipäiväisestä asiasta ja sanoi kuin ohimennen, että eräs sukulainen kertoi netistä löytyvän radiohaastattelun, jossa pappaani aikoinaan haastateltiin. En ollut koskaan tiennyt, että sellainen on olemassa. Löysin kuunnelman netistä. Oli erittäin liikuttavaa ja ihanaa kuulla papan ääni, jota en ollut kuullut moneen vuoteen. Tuntui, kuin hänkin olisi ollut jotenkin läsnä häätunnelmissa, vaikka ei sattuneesta syystä voinut osallistua.

Nämä voivat olla sattumaakin, mutta tulivat hyvään saumaan ja ne merkitsivät minulle paljon. ❤

Niin, kaikki on selitettävissä jollakin, vaikka selitystä ei tietäisikään, eikä mikään ole "yliluonnollista" (koska kaikki mikä tapahtuu - vaikkakin sitten ihmisen pään sisässä -, tapahtuu, eli toisin sanoen on luonnollista)

Muutettiin kerrostalosta ok-taloon kun olin 6. Pelkäsin kellarikerrosta jossa oli sauna, kerran sitten saunoimme äidin kanssa kaksin kun isä oli töissä ja jäin yksin suihkuun äidin mennessä laittamaan iltapalaa uuniin, äkkiä äiti oli kuullut hirveää huutoa ja löytänyt minut penkin alta ikään kuin jotain piilossa. En itse muista kyseistä tapahtumaa mutta muistan miten se kellari kammotti ja inhotti minua, teininä kävin suihkussa musiikit mukana ja samoin jos äiti käski hakea pyykit koneesta niin tein sen mahdollisemman ripeästi, ympärille vilkuilematta ja musiikit korvilla.

17vuotiaana muutin pois kotoa.

Ollessani parikymppinen olin tullut joiluksi kotiin. Isä kävi aattoaaunassa ensin ja sitten me naiset. Äiti valitteli verenpainettaan ja häipyi pian ruuan laittoon. Äidin mentyä minuun iski karmea deja vu.

JATKUU

JATKUU

Koetin kuitenkin tsempata itseäni että hei sä oot aikuinen. Menin sitten suihkuun ja siinä sääriäni pää alaspäin sheivatessa näin hetken ajan kalpean sinertävät, laihat ja vastenmieliset jalat näkökentässäni. Pesin itseni aika hemmetin äkkiä ja melkein juoksin yläkertaan! Äiti kyseli otinko liian kuumat löylyt kun näytän niin oudolta.. vastasin vaan että joo taisin ottaa.

Oli helpotus kuulla vähän myöhemmin vanhempieni laittavan talon myyntiin koska se oli heille liian iso.

En ole koskaan saanut kysyttyä ,näyttäytyikö se kummajainen ikinä heille.

Käyttäjä37729 kirjoitti:

Mulle on sattunut vaikka mitä.

Enneunia olen nähnyt 15-vuotiaasta asti aina silloin tällöin. Lähisukulaisilla on myös todella paljon tämän kaltaisia kokemuksia.

Toimin joskus 20-vuotiaana hoitoapulaisen sijaisena eräässä vanhainkodissa ja hoidin useita potilaita, mutta erityisesti yksi jäi mieleen, ihana, mutta täysin muistisairas nainen. Hänellä oli hersyvä huumorintaju ja esittäydyin hänelle monta kertaa päivässä, koska hän ei koskaan muistanut minua. Ehkä pari vuotta tämän kesätyön jälkeen näin unta, missä olin takaisin tuossa paikassa ja huomasin käytävällä kaukaa tämän naisen. Hänen kasvonsa säkenöivät ja hymy ylsi melkein korviin. Hitaasti lipuen hän tuli kohdalleni ja nosti kättään. Tajusin unessakin, ettei hän voisi muistaa minua. Ehkä 2 vkoa unen jälkeen olin isovanhempieni luona sukuloimassa. En ole itse lehden tilaaja, joten tapanani on lukaista sanomalehti heillä. Arvatkaa, kenen kuolinilmoitus siinä oli..... Siinä kiitettiin vanhaa työpaikkaani hyvästä hoidosta. Jännä sattuma, että edes satuin vierailemaan tuolla juuri sopivasti ilmoituksen nähdäkseni. Isovanhemmille tulee joka päivä lehti ja he heittävät vanhat seuraavana päivänä pois. Muuten en olisi kuullut hoidokkini kuolemasta.

Joskus lukion jälkeen näin unta, että koulumme ruokalassa oli kaksi ruumisarkkua ja ranskan opettajani ja rehtorini seisoivat niiden luona. Unesta seuraavana päivänä luin lehdestä, että eräs opiskelukaveri ruotsin ryhmästäni oli yllättäen kuollut sairaskohtaukseen! Silloinen kaverini oli tuon kuoleman aikaan ulkomailla , ja hän kuolemasta tietämättömänä oli nähnyt unen tuosta pojasta, missä poika ui ja muut olivat rannalla. Kaverini ei ees tuntenut tuota poikaa, tiesi vaan.

Hiukan päästä unesta eräs tyttö ranskan ryhmästäni kuoli auto-onnettomuudessa. Tuli heti mieleen tuo, kun unessa ranskan opettaja seisoi arkun vieressä. Kumpikin kuolema järkytti pientä paikkakuntaa kovin. Koulustani ei ollut aiemmin kuollut tuntemiani ihmisiä.

Näitä on paljon enemmänkin....

Muistisairaan naisen osalta kuulostaa äidiltäni, ilmoitusta myöten. Oli iloinen ja lämmin ihminen.

Tuli tuosta ylemmän viestin saunakummajaisesta mieleen, että minä olen kohdannut kummituksen KERROSTALON saunassa. Olin viikolopun silloisen  poikakaverini luona ja sanoi että jos tahdon voin käyttää sen saunavuoron kun sillä itsellään oli käsi kipsissä. Menin sitten siinä saunaan ja eikös siihen oven lasiin läsähtänyt käsi! en ole eilisen teeren tyttö joten nappasin löylykauhan ja juoksin koko satakiloisen amatsonikropan raivolla ulos huutaen että "Paras juosta helkkarin pervo kun vielä ehit!" Ei siellä ketään ollut eikä kukaan olisi ehtinyt juosta pukkareiden läpi ulos siinä ajassa. Ehkä siellä jonkun sydärin saaneen aikamiespojan haamu kyttää naisia?

Vierailija kirjoitti:

Tuli tuosta ylemmän viestin saunakummajaisesta mieleen, että minä olen kohdannut kummituksen KERROSTALON saunassa. Olin viikolopun silloisen  poikakaverini luona ja sanoi että jos tahdon voin käyttää sen saunavuoron kun sillä itsellään oli käsi kipsissä. Menin sitten siinä saunaan ja eikös siihen oven lasiin läsähtänyt käsi! en ole eilisen teeren tyttö joten nappasin löylykauhan ja juoksin koko satakiloisen amatsonikropan raivolla ulos huutaen että "Paras juosta helkkarin pervo kun vielä ehit!" Ei siellä ketään ollut eikä kukaan olisi ehtinyt juosta pukkareiden läpi ulos siinä ajassa. Ehkä siellä jonkun sydärin saaneen aikamiespojan haamu kyttää naisia?

Onneksi ei kuulunut lauteiden alta "HÖÖ". Se vasta olisikin pelästyttänyt. 

No ei. Onko vanhakin kerrostalo?

Löytyy viitteitä siitä että itse Simon Magus työskentelee tällä palstalla.

Pienenä unessa olin joutunut matalan, hämärän rakennuksen kattoon. Siellä kajasti valoa, ja ympärilläni oli jonkilainen puinen kehikko. Oli ahdasta.

Alapuolellani näin miehen työhaalareissaan. Hän työnsi puusta tehdyn ristikkoritilän kehikkoon, jossa olin. Aluksi hän sovitteli sitä, sitten hän kiinnitti sen. Jäin ritilän sisään vangiksi. Yritin huutaa että tahdon pois, mutta mies ei nähnyt eikä kuullut. Hän otti työkalunsa ja poistui ovesta. Pian heräsin painajaisesta vatsaa vääntäen.

Joitakin vuosia myöhemmin menin kouluun ja ensi kertaa uimahalliin. Meillä kotona oli vanha sauna vailla sähköjä. Tämä oli kuitenkin aika uusi rakennus. Saunassa oli tunnelmavalaistus, se lähti kattolampuista joissa oli puiset ristikkoritilät. Ihmettelin mistä tunsin ne. Sitten muistin.

Olin ollut ovelta katsoen oikean lampun sisällä.

Tämä on tositarina.

Joskus muutama vuosi sitten oltiin Ruotsissa pienellä leirintäalueella yötä matkailuautossa. Menin myöhään illalla suihkuun huoltorakennukseen naisten puolelle. Suihkutilaan mentiin pukuhuoneen läpi ja wc-koppien ohitse. Molemmissa tiloissa oli liiketunnistinvalot. Kun menin sinne, oli kaikkien kolmen vessakopin ovet auki eikä siellä ollut muita. Menin pikaisesti suihkuun ja juuri kun olin saanut itseni pestyä, sammui valot.

Puin kylpytakin päälle ja kuivattelin hiuksiani suihkutilassa, kunnes huomasin yhden vessakopin oven alta pilkistävät kengät. Ne olivat ihan valtavat ja näytti sellaisilta pellen patonkikengiltä malliltaan.

Pukuhuoneessa ei ollut valot syttyneet liiketunnistimella, enkä ollut kuullut kenenkään tulevan sinne. Ovikin oli painava, äänekäs ja se numerolukko piippaili, kun ovea avasi ulkopuolelta. Yritin huudella kopissa olijalle, mutta ainoa vastaus oli vähän liikahtava kenkä. Lähdin sieltä sydän kurkussa pinkomaan ja juoksin asuntoautolle varmaan nopeusennätyksen tehden crocsit kainalossa. Voihan se olla joku mummeli iltaistunnolla, mutta en tajua miten olisi sinne päässyt huomaamattani. Tilanne aiheutti minulle kyllä kammon vastaavia tiloja kohtaan ja saan inhonväristyksiä pelleistä nykyään.

Mies oli yövuorossa ja lapsi mummolassa joten päätin nautti alkusyksyn illasta lukemalla kirjaa takapihan kuistilla riippumatossa. Fleecehousut ja villasukat jalassa, paksu huppari päällä ja huovan alla olin riippumatossa kuin pesässä ja tyytyväisenä aloin lukea kirjaa joka oli S. Kingin " Mersumies (joka kirjailijasta huolimatta ei ollut mikään yliluonnollinen kirja ja olin lukenut pahempiakin). Silti, siinä makoillessani aloin kuulla kaikkialta ympäriltäni kummallisia rasahduksia, kahahduksia  ja kolahduksia, jouduin monta kertaa laskemaan kirjan alas ja kurkottamaan kaulaa kuistin  kaiteen yli. Lopulta kuulin, tai luulin kuulleeni! selviä hiipiviä askeleita ja siinä vaiheessa riitti, syöksyin kirja kainalossa sisälle. En ole hermoheikko, enkä pelkää pimeää. En tiedä sainko tuolloin jonkun hetkellisen hermoromahduksen vai mitä.

Vierailija kirjoitti:

Joskus muutama vuosi sitten oltiin Ruotsissa pienellä leirintäalueella yötä matkailuautossa. Menin myöhään illalla suihkuun huoltorakennukseen naisten puolelle. Suihkutilaan mentiin pukuhuoneen läpi ja wc-koppien ohitse. Molemmissa tiloissa oli liiketunnistinvalot. Kun menin sinne, oli kaikkien kolmen vessakopin ovet auki eikä siellä ollut muita. Menin pikaisesti suihkuun ja juuri kun olin saanut itseni pestyä, sammui valot.

Puin kylpytakin päälle ja kuivattelin hiuksiani suihkutilassa, kunnes huomasin yhden vessakopin oven alta pilkistävät kengät. Ne olivat ihan valtavat ja näytti sellaisilta pellen patonkikengiltä malliltaan.

Pukuhuoneessa ei ollut valot syttyneet liiketunnistimella, enkä ollut kuullut kenenkään tulevan sinne. Ovikin oli painava, äänekäs ja se numerolukko piippaili, kun ovea avasi ulkopuolelta. Yritin huudella kopissa olijalle, mutta ainoa vastaus oli vähän liikahtava kenkä. Lähdin sieltä sydän kurkussa pinkomaan ja juoksin asuntoautolle varmaan nopeusennätyksen tehden crocsit kainalossa. Voihan se olla joku mummeli iltaistunnolla, mutta en tajua miten olisi sinne päässyt huomaamattani. Tilanne aiheutti minulle kyllä kammon vastaavia tiloja kohtaan ja saan inhonväristyksiä pelleistä nykyään.

Oliko se aikaa, jolloin ne klovneiksi pukeutuneet tyypit pelottelivat ihmisiä milloin missäkin?

Mä näin tässä ehkä pari vuotta sitten ufon näköisen lentävän lautasen taivaalla Helsingissä. Jäin tuijottamaan sitä aika pitkään koska yritin saada selvää mikä se oikeasti on.. kun eihän se ufo voi olla. Mutta en saanut selville mikä se oli. Epäilin jotain lentoon lähtenyttä rinkelin muotoista muovin tai paperin palaa? Ehkä rakennustyömaalta tuuli vienyt mukanaan?

Teininä olin viikonlopun yksin kotona ja sairastuin, asuimme ns haja-asutusalueella jossa ei ollut edes katuvaloja kaupasta puhumattakaan ja sovittiin että tätini toisi minulle kokista ja särkylääkettä. Makoilin sängylläni kanavia vaihdellen kun kuulin ovikellon soivan ja oletin siellä olevan tätini, menin avaamaan ja hämmästyin kun ulkona ei ollutkaan ketään. Hämilläni palasin huoneeseeni ja silloin kuulin jonkun juoksevan yläkerrassa! Pelästyneenä nappasin avaimet ja ryntäsin ulos pelkät verkkarit ja toppi päällä odottamaan tätiäni, joka tulikin noin viiden minuutin kuluttua. Menin sitten tädille yöksi, kun en uskaltanut olla yksin kotona.. vielä tänäkin päivänä mietin, että laskin jonkun sisään.

Parikymppisenä menetin poikaystäväni hirvikolarissa ja poikaystävän äiti halusi minut valitsevan jonkun laulun muistotilaisuuteen. Istuin ahdistuneena asunnossani ja mietin ääneen minkä laulun osaan nyt valita , sanoin lopulta "olkoot vaikka  Gunnareitten Don`t cry sitten!"  Samalla hetkellä seinällä olleet koristevalot syttyivät itsekseen, kuin olisin saanut siunauksen vitsilleni. Ja anopinkin mielestä laulu oli muuten oikein sopiva.

Odotin esikoistani kun heräsin päiväunilta kun minua nyki  hihasta noin 3v, ruskeatukkainen pikkutyttö punainen paita päällä.  Kiljaisin ja tyttö katosi kuin  ilman haihtuen. Nyt teini-ikää lähentelevä tyttäreni näytti taaperona kovin tuolta minut herättäneeltä tytöltä..

Olen 110% skeptikko minkään yliluonnollisen suhteen ja vitsailen, että uskon näihin juttuihin sitten, kun kykenen sen tapahtuman jollain kaupallisesti saatavalla mittalaitteella todentamaan ja vielä toistamaan.  Elektroniikka- ja sähkötekniikkatausta kun sattuu olemaan...

Anyway, edellinen ei estänyt yhtä käsittämätöntä sattumusta... tiedän sanonnan, että ajallinen samanaikaisuus ei ole vielä todiste...

Vuosikymmeniä sitten heräsin yöllä karmeimpiin painajaisiin mitä olen ikinä ja koskaan kokenut. Ja mä kun en just koskaan edes loivia painajaisia  näe.  Asiaa enempää avaamatta, ihan samoille hetkille sattui noin 200km päässä asuvalle siskolleni ehkäpä hänen siihen astisen elämänsä suurin henkilökohtainen tragedia.

Jonkun *irun saattuman kautta, se sattui kuitenkin samaan hetkeen, kuin näin ylivoimaisesti pahimmat painajaiseni ikinä!

Vierailija kirjoitti:

Tuo edellinen oli törkeä.

Mikset ilmoittanut sitä asiattomaksi? Minä ilmoitin, mutta viesti poistuu nopeammin ja todennäköisemmin, jos useampi ilmiantaa sen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli rankka lapsuus, vanhemmat riitelivät koko ajan, julkisesti ja kotona. Kaikki kiva meni aina pilalle, joulut, pääsiäiset, synttärit, risteilyt varsinkin.

Olin jotain 6 v ja nukuin kerrossängyn yläpedillä. Heräsin sitten, kun käytävän valo paistoi silmääni. Isä seisoi oviaukon kohdalla ja tuijotti minua, ilme muuttui tosi ilkeäksi, sitten hän nauraa käkätti kuin noita-akka ja ikäänkuin haihtui ilmaan.

Se nauru jäi soimaan korviini. Pelkäsin niin paljon, etten tiennyt, mitä tehdä. 

Menin lopulta pikkuveljeni viereen nukkumaan ja otin hänestä turvaa.

Käytävällä ei palanut enää valoa, vaan oli pimeää.

Luulen, että olin hyvin stressaantunut lapsi ja siksi tällainen näky.

En ikinä pystynyt luottamaan isääni, en vielä aikuisenakaan.

Vaikka isäni on käynyt sodat ja kaikki yritän ymmärtää.Muuta en voi antaa anteeksi hänen häijyyttään perhettänsä kohtaan. Aina vaan tulee vieläkin surullinen olo kun miettii lapsuutta. Ikuinen pelko ja ahdistus. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus muutama vuosi sitten oltiin Ruotsissa pienellä leirintäalueella yötä matkailuautossa. Menin myöhään illalla suihkuun huoltorakennukseen naisten puolelle. Suihkutilaan mentiin pukuhuoneen läpi ja wc-koppien ohitse. Molemmissa tiloissa oli liiketunnistinvalot. Kun menin sinne, oli kaikkien kolmen vessakopin ovet auki eikä siellä ollut muita. Menin pikaisesti suihkuun ja juuri kun olin saanut itseni pestyä, sammui valot.

Puin kylpytakin päälle ja kuivattelin hiuksiani suihkutilassa, kunnes huomasin yhden vessakopin oven alta pilkistävät kengät. Ne olivat ihan valtavat ja näytti sellaisilta pellen patonkikengiltä malliltaan.

Pukuhuoneessa ei ollut valot syttyneet liiketunnistimella, enkä ollut kuullut kenenkään tulevan sinne. Ovikin oli painava, äänekäs ja se numerolukko piippaili, kun ovea avasi ulkopuolelta. Yritin huudella kopissa olijalle, mutta ainoa vastaus oli vähän liikahtava kenkä. Lähdin sieltä sydän kurkussa pinkomaan ja juoksin asuntoautolle varmaan nopeusennätyksen tehden crocsit kainalossa. Voihan se olla joku mummeli iltaistunnolla, mutta en tajua miten olisi sinne päässyt huomaamattani. Tilanne aiheutti minulle kyllä kammon vastaavia tiloja kohtaan ja saan inhonväristyksiä pelleistä nykyään.

Pakko kertoa tässä yhteydessä. Siskon pieni nejävuotias sanoi meidän vanhalle perhetuttavalle katsoen hänen kenkiä; Lennart setä ,sinulla on samanlaiset kengät kuin pellellä paitsi sinun on suuremmat. 

Oli vaan naurussa piteleminen.

Ksksks kirjoitti:

Miksi uskovat viljelee raamatun lauseita mutta eivät ole valmiita tekemään mitään sen eteen et ihmisiä pelastuisi,, eli kohtaamaan ihmisiä arkielämässä ihan konkreettisesti,, meitä yksinäisiä itsemurhan ajattelijoita on paljon! Ei se et sanotaan et tunnusta syntisi Jeesukselle ja mitään ei kuitenkaan tapahdu auta mitään jos kukaan uskova ei ole valmis uhraamaan edes yhden sielun pelastuksen eteen

Itsemurhaa ajattelevien olen keskustellut, mutta ajatellut, että teen sen lähimmäisenrakkaudesta tätä ihmistä kohtaan enkä halua Raamatunlauseita mukaan, vaikka haluaisinkin.  Läsnäolo ja välittäminen on jo Jumalan työtä hankalassa tilanteessa olevalle ihmisen kohtaamisessa.