Perheelliset seittäkää miksei sen vauvan ja lapsen kanssa voi irroittautua ja aikaa ei jää muuhun elämään?

Onpa raivokas keskustelu.

Ymmärrän kyllä kovin äitejä, jotka ovat kiinni lapsissaan. Sen sijaan en ymmärrä heidän sinkkukavereitaan, jotka vaativat huomiota vauvavuoden aikana kuin lapsen leikki-ikäiset sisarukset, jotka ovat kateellisia vauvalle äidin huomiosta.

Ensimmäinen lapsemme oli muistaakseni noin puolen vuoden ikäinen, kun vaimoni sinkkukaveri alkoi vaatimalla vaatimaan, että vaimoni pitäisi lähteä viikonlopuksi Helsinkiin (matkaa 300 km) ja jättää vauva täksi ajaksi minun hoitooni. Eihän tuo olisi ollut ongelma, jos lapsi olisi ollut vaikkapa 2-vuotias, mutta kyseessä oli itkuinen, puolivuotias vauva. Vaimoni joutui lopulta viilentämään välejä tähän ystävään, koska hän alkoi lopulta syyllistämään vaimoani siitä, että hän pilaa avioliittonsa, perhe-elämänsä ja lapsensa kehityksen (?) sillä, että hän ei koskaan tuuletu eikä vietä "omaa aikaa" (joka olisi tässä tapauksessa tarkoittanut tietenkin kosteaa viikonloppua Helsingissä tämän sinkkukaverin luona, toimien samalla hänen ihmissuhdeterapeuttinaan).

-Tunnistajat tunnistaa.

Itse olen aina viihtynyt parhaiten senikäisten kanssa, joilla lapset jo aikuisia. Ovat usein rauhallisempia kuin jotkut pienten lasten vanhemmat. Lapset sinällään ei tietysti haittaa, ja on itsestäänselvyys näin lapsettomallekin, että lasten aikataulun ja tarpeiden mukaan toimitaan. Ei vaan ole oikein mitään yhteistä. Usein vanhetessa kiinnostuksenkohteet monipuolistuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kanssa ymmärrä.

Minulla on kaksi lasta ja sekään ei auttanut ymmärtämään tuota ihmeen ”ei ehdi suihkuun”-juttua eikä sitä, ettei muka pääsisi enää mihinkään. Pääsee, kun lähtee. Tosin esim. baaritouhut eivät ole minua kiinnostaneet siinäkään vaiheessa, mutta kyllä mä nyt ihan normaalisti pystyin jatkamaan sosiaalista elämääni. Paljon lasten kanssa ja riittävästi myös ilman lapsia.

Olen näin anonyymisti sitä mieltä, että kyse on siitä, että oma vanhemmuus ja elämänhallinta on hukassa, jos elämä on jotain kahvin ryystämistä yksinään tukka likaisena.

Samaa mieltä, vaikka mitä täällä yritetään selittää, että on se niin vaikeaa ja rankkaa hoitaa OMIA lapsia, niin ettei muka suihkuun pääse, eikä mitään voi siivota tai edes ruokaa laittaa...

Oikeasti, mä en ole edes mitenkään erityisen ahkera tai aikaan saava ihminen. Semmoinen mukavuudenhaluinen ja saatan vähän vitkutella päivän aikana jotain tiskausta, mutta silti saan ihan hyvin pidettyä kotona yllä perussiisteyttä, ruoat on tehty, tiskit laitettu, pyykit pesty, lelut korjataan lattioilta päivän päätteeksi ja suihkussakäyn päivittäin ja laitan kevyen meikinja kivat vaatteet. Ei tosiaan vaadi ihmeellistä jaksamista.

Mulla on nyt siis kaksi taaperoa, 1- ja 2-vuotiaat ja näin on aina pärjätty. Ei ole ollut niin, että passivoituisin kotiin tukka likaisena pieruverkkarit jalassa. Ja ei, ei ole mitään isovanhempia tai muitakaan jeesaamassa. Mä vain otin lapset mukaan elämääni. Me mennään siellä täällä, kotityöt tehdään yhdessä esim. pölyjen pyyhintä, imurointi ja pyykit, ruokaa laitan samalla, kun lapset piirtää keittiön pöydän ääressä tai ayövät jotain välipalaa, lasten kylpiessä peseydyn itsekin ja se onnistuu oikein hyvin ja voin ihan pitkäänkin suihkutella. Siinä he nykyään istuvat yhdessä ammeessa ja leikkivät leluilla. Vauvoina olivat sitterissä kylppärissä pesuhetkinä.

Totta kai hommaa riittää kahdessa pikkuisessa ja saan välillä vähän potkia itseäni joinain hetkinä, että jaksan, mutta pääpiirteittäin mukavaa ja leppoisaa elämää.

Mutta et tee mitään muuta kuin hoida kotona noita? Et opiskele, et töitä.

Käyttekö kahdesti päivässä ulkoilemassa leikkipuistossa? Sosiaalistatko lapsia? Muskarissa?

Hoitovapaalla kyllä ulkoilin kahdesti ja kävimme perhekerhoissa. Tykkäsin käydä noissa. Nyt teen osa-aikaisesti töitä, pääsen aina ajoissa töistä, niin iltapäivällä ulkoillaan ja jos on arkivapaa, niin silloinkin saatan käydä jossain perhekahvilassa yms. En ole mikään kotona kökkijä. Hulluksihan siinä tulisi, siksi kai joillain on kaaos kotona, kun lapset turhautuu ja sotkut kasaantuu.

Mutta hoitovapaalla et tehnyt mitään? Ja nyt kun olet töissä, lapset on päivähoidossa?

Siis niin kuin mitä muuta hoitovapaalla on tarkoitus tehdä kuin hoitaa niitä lapsia ja tehdä kotitöitä? Ja tietenkin ovat päivähoidossa sen ajan, kun olen töissä. Ovat noin 4h/pvä siellä, kun isä vie ja mä haen.

Oletpa sinä laiska.

Itse pyöritin firmaa ja opiskelin perhevapaalla ja vielä vuoden sen jälkeenkin. Samalla kun hoidin lapset. Ja käytiin paljon muuallakin kuin jossain kuppasessa kerhossa.

Mutta enkös mä juuri niin vähän kuvaillutkin itseäni - mukavuudenhaluinen, aikaansaamaton -tällaisia adjektiiveja käytin itsestäni aiemmin. Siksi mä siis vähän ihmettelinkin, jos on ihan tavalliset terveet pienet lapset, että ajautuu johonkin ihan hungingolle. Että ettei enää edes omasta hygieniasta huolehtiminen onnistu ja ei käy missään koskaan.

Ei täällä sellaista ole selitetty. Sinä vaan olet itse ollut laiska etkä ole tehnyt mitään. Kun tekee, ei ehdi kaikkea. Esim notkua jossain tuttavien kanssa, varsinkin jos ne kokee jo valmiiksi epämiellyttäviksi, kuten ap:n.

Ahaa, no hyvä etten ole ajautunut vetämään itseäni liian piippuun kaikenlaisilla vaatimuksilla. Eli mun jaksamisen taustalla onkin se, ettei elämässäni ole muutoin liikaa sisältöä. Ei kuulosta lainkaan hullumalta.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kysymys on niin klassikko. Kysytään yksi helppo kysymys jonka vastaus on tuhansiin eri asioihin pirstaloitunut kokonaisuus. Todennäköisesti lapsen saatua sitä on pakko käyttää sitä vähäistä vapaa-aikaa kaiken muun kuin itsensä miettimiseen, yhdellä kädellä asunnon järjestely on aika hankalaa, vauva tai taapero voi olla itkuinen pitkään, yöunet todella pätkittäisiä, kauppaankaan ei pääse millin haluaa vaan se täytyy järjestellä, puhelimessa odottaa rivi viestejä vastattavaksi, laskupino pöydällä pitäisi hoitaa mutta kun tietokoneellekaan ei pääse rauhassa.

Ja joo kyllä on lapsella isä mutta lapsihan on sellainen jatkuvasti liikkeellä oleva mieltään muuttava hallitsematon olio, joka haluaa aina äidin luokse jos äidillä on jotakin joka vaatii keskittymistä. Puhelu, vessakäynnit, suihku, meikkaus, tietokone ... huuto ja mekastus alkaa ja desibelit on sitä luokkaa että ei siinä isän läsnäolo auta yhtään mitään ilman äidin taikasanoja. Sitten kun on pieni hetki aikaa istahtaa sohvalle, kun kaikilla perheessä on kaikki hyvin, ei välttämättä todellakaan ole se hetki kun tekee mieli yhtään reagoida ulkomaailmaan taikka alkaa sopia tapaamisia tai ottaa kylään kahvittelijoita. Ei vaan jaksa. Elämä perheen kanssa pyörii ainakin näin kahden lapsen kanssa varsin omillaankin kellon ympäri, ehkä vastaus olisi itsellä että kaiken sen oman härdellin päälle ei vaan kaipaa ylimääräistä sovittavaa kenenkään kanssa.

Jos mahdollisuus koittaa, säntään yksin lenkille musiikit korvilla tai vetäydyn salille treenaamaan ja laitan kotona saunan päälle.

Noin käy, kun isä ei ole alusta asti tasaveroisena vanhempana hoitamassa lastaan. Ei, lapsi ei tarvitse äitiä tai äidin taikasanoja, äiti ei ole korvaamaton. Äidin perhevapaat vahvistavat tätä vääristynyttä tilannetta, jossa isä ei kelpaa hoitajaksi.

Etkö itse tajua, kuinka hullua tuo on?

On palstalla sentään joitakin fiksujakin...muistan kun joku kertoi miten mökkireissulla aikuisetkin huusivat äitiä apuun, kun pikku lapsella ongelma...tämä äiti sentäs huusi takaisin että lapsella on isäkin.

Olen myös nähnyt eron jossa pieni lapsi jäi isälle. Hyvin pärjäsivät. Mutta kyseessä olikin kypsä mies, eikä palstamamman lapsimies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kysymys on niin klassikko. Kysytään yksi helppo kysymys jonka vastaus on tuhansiin eri asioihin pirstaloitunut kokonaisuus. Todennäköisesti lapsen saatua sitä on pakko käyttää sitä vähäistä vapaa-aikaa kaiken muun kuin itsensä miettimiseen, yhdellä kädellä asunnon järjestely on aika hankalaa, vauva tai taapero voi olla itkuinen pitkään, yöunet todella pätkittäisiä, kauppaankaan ei pääse millin haluaa vaan se täytyy järjestellä, puhelimessa odottaa rivi viestejä vastattavaksi, laskupino pöydällä pitäisi hoitaa mutta kun tietokoneellekaan ei pääse rauhassa.

Ja joo kyllä on lapsella isä mutta lapsihan on sellainen jatkuvasti liikkeellä oleva mieltään muuttava hallitsematon olio, joka haluaa aina äidin luokse jos äidillä on jotakin joka vaatii keskittymistä. Puhelu, vessakäynnit, suihku, meikkaus, tietokone ... huuto ja mekastus alkaa ja desibelit on sitä luokkaa että ei siinä isän läsnäolo auta yhtään mitään ilman äidin taikasanoja. Sitten kun on pieni hetki aikaa istahtaa sohvalle, kun kaikilla perheessä on kaikki hyvin, ei välttämättä todellakaan ole se hetki kun tekee mieli yhtään reagoida ulkomaailmaan taikka alkaa sopia tapaamisia tai ottaa kylään kahvittelijoita. Ei vaan jaksa. Elämä perheen kanssa pyörii ainakin näin kahden lapsen kanssa varsin omillaankin kellon ympäri, ehkä vastaus olisi itsellä että kaiken sen oman härdellin päälle ei vaan kaipaa ylimääräistä sovittavaa kenenkään kanssa.

Jos mahdollisuus koittaa, säntään yksin lenkille musiikit korvilla tai vetäydyn salille treenaamaan ja laitan kotona saunan päälle.

Noin käy, kun isä ei ole alusta asti tasaveroisena vanhempana hoitamassa lastaan. Ei, lapsi ei tarvitse äitiä tai äidin taikasanoja, äiti ei ole korvaamaton. Äidin perhevapaat vahvistavat tätä vääristynyttä tilannetta, jossa isä ei kelpaa hoitajaksi.

Etkö itse tajua, kuinka hullua tuo on?

On palstalla sentään joitakin fiksujakin...muistan kun joku kertoi miten mökkireissulla aikuisetkin huusivat äitiä apuun, kun pikku lapsella ongelma...tämä äiti sentäs huusi takaisin että lapsella on isäkin.

Olen myös nähnyt eron jossa pieni lapsi jäi isälle. Hyvin pärjäsivät. Mutta kyseessä olikin kypsä mies, eikä palstamamman lapsimies.

Meillä isä piti kaikki perhevapaat ja silti on näin.

Ei niitä lapsia hankita sen takia, että ne rahdataan mummojen, sukulaisten ja ystävien vaivoiksi heti kun alkaa vähän ”menojalkaa vipattamaan”. Jos on niin ”vastuullinen”, että rasittaa vanhojen ihmisten eläkepäiviä, kun pitää itse päästä tuulettumaan, niin toivottavasti sitten uhraatte omaa vapaa-aikaanne surutta niihin vanhuksiinne, kun lapset on isoja. Ai niin, mutta eihän se niin päin tunnu toimivan, se on liian rasittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

”Voi antaa hoitoon”? Minne? Vastaantulijalle?

Ei kaikilla ole mitään hoitopaikkoja noin vain. Me joudumme maksamaan joka kerta.

Tekeekö lisääntyminen naisista aivottomia? Onhan lapsella isä! Miksi isä ei voi hoitaa? Turvaverkko? MLL:n lastenhoitaja? Ei tullut mieleen miettiä raha-asioita jo lasta tehdessä? Miksi et voi pyytää ystävää luoksesi tai mikset tapaa ystävän kotona ja ota lasta mukaan?

MLL toimii todella harvalla paikkakunnalla. Meidän 80 000 asukkaan kaupungissamme ei ole ollut vuosiin MLL:n tai minkään muunkaan järjestön maksullista lastenhoitopalvelua, enkä ihan mille tahansa tuntemattomalle teinille anna lastani hoitoon.

Turvaverkkoa käytetään, kun on hätä. Sitä ei käytetä sen takia, että äipän lapseton kamu kaipaa seuraa. Kuinka usein ja säännöllisesti ja kuinka monelle ihmiselle sinä olet tarjonnut ns. turvaverkkoapua, jotta joku vanhempi pääsee kahville kavereiden kanssa? Juu, kun sinusta on kyse niin varmaan viikoittain.

Lapsi ei ole huonekasvi, jonka voi sysätä syrjään, kun ei jaksa katsella hetkeen. Jos lapsi on päivän päiväkodissa, häntä ei jätetä illaksikin yksin. 

Raha-asiat on mietitty kyllä etukäteen. Sillä rahalla ostetaan lapselle vaatteita, ruokaa, fillari, harrastuksia ja turvaistuin. Ei äipän kamulle mitään.

Lapsi ei edelleenkään ole huonekasvi, joka jököttää paikoillaan hiljaa, kun äiti tapaa lapsetonta ystävää. Lapsi on puhelias, puuhakas ja energinen olento, joka tarvitsee koko ajan valvomista ja huomiota. On ihan ok, jos sillä ystävällä on samanikäisiä lapsia, silloin lapset voivat leikkiä yhdessä ja äidit/isät voivat valvoa heitä yhdessä ja siinä samalla vaikka jutella.

Kaiken kaikkiaan, lapsi on kuin musta aukko, johon kaikki vanhempien energia valuu. Lapsi kuitenkin antaa myös paljon. Siksi niitä lapsia tehdään jopa useampia kuin yksi. Lapsi menee aina vanhemman ystävien edelle, jos tulee valintatilanne. Lapsi täytyy myös sosiaalistaa, ja siksi vanhemmat vierailevat lapsineen sukulaisilla, vievät lasta harrastuksiin ja käyttävät aikaa ja energiaa kaikenlaisten lastenleikkitreffien järjestelyyn. Ei niiden jälkeen enää jaksa ajatella, että lähdenpä tästä jonnekin lapsettoman kaverin luo istumaan. Mistä hänen kanssaan edes puhuisi? Niistä lastenleikkitreffeistäkö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukas sen lapsen hoitaisi sen irrottautuminen ajan? Varsinkin imettäville äideille se irrottautuminen aiheuttaa ylimääräistä vaivaa lypsykoneenkorjaajan ja pulloruljansseineen. Tissit täynnä maitoa on aika kivulias ja ikävä irrottautua .

Luitko kunnolla aloituksen? Kirjoitin vastasyntyneestä ja imettämisestä, että sen ymmärrän ettei irroittautuminen ole helppoa silloin mutta et sinä imetä vauvaa 18-vuotiaaksi asti ja lapsihan kasvaa. Etkö voi taaperoa antaa hoitoon miehelle, isovanhemmille, sisaruksille, muille kavereille, kummeille ym? Missä on kuuluisa turvaverkko, josta täälläkin paasataan?

Mikä siinä on ettei sinunlaiset voi viettää aikaa sen äidin(ystävän) kanssa, jos lapsi on mukana? Mikä siinä on niin vaikeaa? Jos äidille on vaikeaa irrottautua lapsesta, niin miksi vaaditte sellaista? Miksi ette voi joustaa ja mennä yhdessä sen lapsen kanssa sinne kahvilaan tai uimaan? Äideille se kyllä onnistuu, mutta lapsettomille se on monesti aivan mahdotonta. He kaipaavat aina sitä täydellistä omistautumista juuri heille ja juuri heille sopivalla hetkellä, juuri sopivan pituisen ajan heille, heidän valitsemassaan paikassa. Miksette tule sinne leikkipuistoon seisomaan, kun monella äidillä olisi aikaa jutella ihan rauhassa tunteja jopa lähes päivittäin? Mutta sellaista ei olla ystävän takia valmiita tekemään, mutta syyllistää kyllä osataan senkin edestä

Mä kaipaan niitä vuosia, kun olin lasten kanssa kotona. Ei herätyskelloa, kodin ehti pitää siistinä niin, ettei isompaa siivousta ikkunoiden pesua lukuunottamatta tarvinnut edes  tehdä, ehti leipoa ja laittaa hitaammin valmistuvia ruokia, leikkiä ja touhuta lasten kanssa, ulkoilla paljon jne. Ei mulla ollut koskaan mitään ongelmaa päästä pesulle, koska saunaakin tuli lämmitettyä monta kertaa viikossa ja saunottua lasten kanssa. Mutta olihan se aikaa, jolloin ei muuta oikeasti halunnutkaan. Eräänlainen sapattivapaa työelämän, aikataulujen ja ihmissuhteiden oravanpyörästä. Kun palasin töihin, alkoi taas koti-päiväkoti-työpaikka-päiväkoti-ruokakauppa-koti -ruljanssi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukas sen lapsen hoitaisi sen irrottautuminen ajan? Varsinkin imettäville äideille se irrottautuminen aiheuttaa ylimääräistä vaivaa lypsykoneenkorjaajan ja pulloruljansseineen. Tissit täynnä maitoa on aika kivulias ja ikävä irrottautua .

Luitko kunnolla aloituksen? Kirjoitin vastasyntyneestä ja imettämisestä, että sen ymmärrän ettei irroittautuminen ole helppoa silloin mutta et sinä imetä vauvaa 18-vuotiaaksi asti ja lapsihan kasvaa. Etkö voi taaperoa antaa hoitoon miehelle, isovanhemmille, sisaruksille, muille kavereille, kummeille ym? Missä on kuuluisa turvaverkko, josta täälläkin paasataan?

Mikä siinä on ettei sinunlaiset voi viettää aikaa sen äidin(ystävän) kanssa, jos lapsi on mukana? Mikä siinä on niin vaikeaa? Jos äidille on vaikeaa irrottautua lapsesta, niin miksi vaaditte sellaista? Miksi ette voi joustaa ja mennä yhdessä sen lapsen kanssa sinne kahvilaan tai uimaan? Äideille se kyllä onnistuu, mutta lapsettomille se on monesti aivan mahdotonta. He kaipaavat aina sitä täydellistä omistautumista juuri heille ja juuri heille sopivalla hetkellä, juuri sopivan pituisen ajan heille, heidän valitsemassaan paikassa. Miksette tule sinne leikkipuistoon seisomaan, kun monella äidillä olisi aikaa jutella ihan rauhassa tunteja jopa lähes päivittäin? Mutta sellaista ei olla ystävän takia valmiita tekemään, mutta syyllistää kyllä osataan senkin edestä

Sitten on tosin niitäkin äitejä, että ajat 300 km tapaamaan lapset saanutta ystävääsi ja mistään muusta ei puhuta kuin lapsista, vaikka kuinka koitat johdatella keskustelua vähän muuhunkin välillä. Ystävyys on molemminpuolista, tarvitsee molemmilta osapuolilta panostamista. Tässä keskustelussa on monia äitejä, joille ystävyys ei merkitse enää yhtään mitään kun lapset saadaan, mikä on aika karua. Kun tosiaan se ystävyyssuhteen ylläpitäminen ei normaalisti paljoa vaadi, sillon kun molemmat osapuolet joustavat.

Pieni lapsi vie kaiken energian, niin ei yksinkertaisesti jaksa mitään muuta. Vaikka haluaisi ja tarvitsisi, ei pysty/jaksa.

Mä en hankkis hoitajaa sitä varten että pääsisin kaverin kans kahville. Lapset kulkee mukana thats it. Hoitaja on sit spessumpia tilanteita varten. Isälle voin hyvin jättää siksi aikaa, jos haluun lähtee yksin käymään jossain. Mutta yleensä ne kenen kanssa jaksan viettää aikaa, on myös perheellisiä, joten lapsilla on seuraa toisista. En jaksa käydä kylässä paikoissa missä joutuu kattoo koko ajan perään ettei lapsi tunge suuhun jotakin sopimatonta tai kiipee portaissa tmv. Rasittaa kun on yks tällänen kaveri joka ei jaksa ymmärtää ettei kiinnosta kahta pientä lasta pukea ja lähtee kuljettaa kyläpaikkaan pikavisiitin takia, käyn mielummin sillon kun ollaan muutenkin liikenteessä.

1) Vietän mieluummin aikaa lapsen ja perheeni kanssa kuin kavereiden kanssa. En kehtaa loukata kavereitani sanomalla tätä ääneen.

2) En halua rasittaa lähipiiriä ja ”tuhlata” hoitokertoja niin typerään juttuun kuin että ”mamma pääsee baanalle”. Heilläkin on parempaa tekemistä perjantai-iltana.

3) Lapsen vahtiminen käy työstä, varsinkin kun toinen vanhempi on poissa niin lapsi liimautuu täysin kotona olevaan vanhempaan. Haluan, että myös mieheni voi rentoutua työviikon jälkeen.

4) Myöhään herääminen seuraavana aamuna ei ole vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukas sen lapsen hoitaisi sen irrottautuminen ajan? Varsinkin imettäville äideille se irrottautuminen aiheuttaa ylimääräistä vaivaa lypsykoneenkorjaajan ja pulloruljansseineen. Tissit täynnä maitoa on aika kivulias ja ikävä irrottautua .

Luitko kunnolla aloituksen? Kirjoitin vastasyntyneestä ja imettämisestä, että sen ymmärrän ettei irroittautuminen ole helppoa silloin mutta et sinä imetä vauvaa 18-vuotiaaksi asti ja lapsihan kasvaa. Etkö voi taaperoa antaa hoitoon miehelle, isovanhemmille, sisaruksille, muille kavereille, kummeille ym? Missä on kuuluisa turvaverkko, josta täälläkin paasataan?

Mikä siinä on ettei sinunlaiset voi viettää aikaa sen äidin(ystävän) kanssa, jos lapsi on mukana? Mikä siinä on niin vaikeaa? Jos äidille on vaikeaa irrottautua lapsesta, niin miksi vaaditte sellaista? Miksi ette voi joustaa ja mennä yhdessä sen lapsen kanssa sinne kahvilaan tai uimaan? Äideille se kyllä onnistuu, mutta lapsettomille se on monesti aivan mahdotonta. He kaipaavat aina sitä täydellistä omistautumista juuri heille ja juuri heille sopivalla hetkellä, juuri sopivan pituisen ajan heille, heidän valitsemassaan paikassa. Miksette tule sinne leikkipuistoon seisomaan, kun monella äidillä olisi aikaa jutella ihan rauhassa tunteja jopa lähes päivittäin? Mutta sellaista ei olla ystävän takia valmiita tekemään, mutta syyllistää kyllä osataan senkin edestä

Sitten on tosin niitäkin äitejä, että ajat 300 km tapaamaan lapset saanutta ystävääsi ja mistään muusta ei puhuta kuin lapsista, vaikka kuinka koitat johdatella keskustelua vähän muuhunkin välillä. Ystävyys on molemminpuolista, tarvitsee molemmilta osapuolilta panostamista. Tässä keskustelussa on monia äitejä, joille ystävyys ei merkitse enää yhtään mitään kun lapset saadaan, mikä on aika karua. Kun tosiaan se ystävyyssuhteen ylläpitäminen ei normaalisti paljoa vaadi, sillon kun molemmat osapuolet joustavat.

No merkitseekö se äidin ystävyyskään sulle kun ei edes puheenaiheet miellytä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukas sen lapsen hoitaisi sen irrottautuminen ajan? Varsinkin imettäville äideille se irrottautuminen aiheuttaa ylimääräistä vaivaa lypsykoneenkorjaajan ja pulloruljansseineen. Tissit täynnä maitoa on aika kivulias ja ikävä irrottautua .

Luitko kunnolla aloituksen? Kirjoitin vastasyntyneestä ja imettämisestä, että sen ymmärrän ettei irroittautuminen ole helppoa silloin mutta et sinä imetä vauvaa 18-vuotiaaksi asti ja lapsihan kasvaa. Etkö voi taaperoa antaa hoitoon miehelle, isovanhemmille, sisaruksille, muille kavereille, kummeille ym? Missä on kuuluisa turvaverkko, josta täälläkin paasataan?

Mikä siinä on ettei sinunlaiset voi viettää aikaa sen äidin(ystävän) kanssa, jos lapsi on mukana? Mikä siinä on niin vaikeaa? Jos äidille on vaikeaa irrottautua lapsesta, niin miksi vaaditte sellaista? Miksi ette voi joustaa ja mennä yhdessä sen lapsen kanssa sinne kahvilaan tai uimaan? Äideille se kyllä onnistuu, mutta lapsettomille se on monesti aivan mahdotonta. He kaipaavat aina sitä täydellistä omistautumista juuri heille ja juuri heille sopivalla hetkellä, juuri sopivan pituisen ajan heille, heidän valitsemassaan paikassa. Miksette tule sinne leikkipuistoon seisomaan, kun monella äidillä olisi aikaa jutella ihan rauhassa tunteja jopa lähes päivittäin? Mutta sellaista ei olla ystävän takia valmiita tekemään, mutta syyllistää kyllä osataan senkin edestä

Sitten on tosin niitäkin äitejä, että ajat 300 km tapaamaan lapset saanutta ystävääsi ja mistään muusta ei puhuta kuin lapsista, vaikka kuinka koitat johdatella keskustelua vähän muuhunkin välillä. Ystävyys on molemminpuolista, tarvitsee molemmilta osapuolilta panostamista. Tässä keskustelussa on monia äitejä, joille ystävyys ei merkitse enää yhtään mitään kun lapset saadaan, mikä on aika karua. Kun tosiaan se ystävyyssuhteen ylläpitäminen ei normaalisti paljoa vaadi, sillon kun molemmat osapuolet joustavat.

No merkitseekö se äidin ystävyyskään sulle kun ei edes puheenaiheet miellytä?

Yleensä ystävyyteen kuuluu, että keskustellaan molempien kuulumisista. Oliko tämä sulle uusi asia?

Itse en mielelläni vauvavuonna irroittautunut kotoa kovin pitkäksi aikaa, koska imetin. Tämä taas oli mun ja miehen yhteinen päätös. Imetyksen päätyttyä olen voinut liikkua vapaammin ilman taaperoikää lähentyvää lastani.

Mulla on tämän taaperoiseni lisäksi myös neljä isompaa lasta, jotka ovat kuitenkin kaikki niin pieniä, etteivät pärjää tässä ilman toisen vanhemman läsnäoloa, vanhimmatkaan ei puolta tuntia kauempaa. Aikaa myös heidän kanssa olemiseen ja perusjuttujen hoitamiseen menee päivässä.

Mieheni sinänsä on kyllä ihan mielellään lastemme kanssa, jos haluan johonkin yksin päästä.

Useimmiten en kuitenkaan halua. Tapaan mielelläni ystäviä, mutta tällä hetkellä perhe on mun prioriteeti numero yksi. Kyläilläänkin paljon ihan perheenä tai vastaavasti niiden ystävien kanssa, joilla on myös lapsia.

Kyllä sitä voi hyvin olla tunnin-pari erossa vauvasta, mutta se, että kyseisen irtioton ajankohta pitäisi sopia jo viikkoa ennen, on hankalaa. Päivät menevät aikalailla lapsen aikataulun mukaan. Muutenkin on tasapainoteltava, että saa vuorokausirytmin pysymään järkevänä ja kaikki muutokset siihen saavat loppu päivän aikataulut heittämään häränpyllyä. Viime viikolla vauva nukkui välin 1-13, tällä viikolla vasta 15-17. Pitäisi päästä kahvittelemaan kaverin kanssa klo 17, mutta vauva herää juuri tuolloin ja on super janoinen. Imetys kestää 30 min. Helvetin stressaavaa. Kaveri suuttuu, jos siirrän tai perun. 

Ja tiedoksi niille jotka jankkaavat sitä pumppaamista; aika harva saa pumpaten maitoa kerättyä kunnon määriä. Plus se on rasittavaa puuhaa. 

Kaiken huippu on ne työttömät kaverit jotka ilmoittavat 5 min ennen tapaamisaikaa (kun olen jo perillä), että heillä menee vielä puoli tuntia...Siinä sitten odottelen kallisarvoisella vapaa-ajallani, jonka järjestely on vaatinut säätöä sekä minulta että mieheltäni, että neiti suvaitsee saapua paikalle. Hänen muut puuhansa sille päivälle oli herääminen ja suihkussa käynti, mikä nyt vaan jäi vähän viime tinkaan. Älkääkä kivittäkö minua, näin hän itse kertoi. Lisäksi jaksoi valittaa, kun minä en yhtään viitsi joustaa ja vaivautua ystävyyden eteen. Joo-o. Olenpa helvetin huono ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kysymys on niin klassikko. Kysytään yksi helppo kysymys jonka vastaus on tuhansiin eri asioihin pirstaloitunut kokonaisuus. Todennäköisesti lapsen saatua sitä on pakko käyttää sitä vähäistä vapaa-aikaa kaiken muun kuin itsensä miettimiseen, yhdellä kädellä asunnon järjestely on aika hankalaa, vauva tai taapero voi olla itkuinen pitkään, yöunet todella pätkittäisiä, kauppaankaan ei pääse millin haluaa vaan se täytyy järjestellä, puhelimessa odottaa rivi viestejä vastattavaksi, laskupino pöydällä pitäisi hoitaa mutta kun tietokoneellekaan ei pääse rauhassa.

Ja joo kyllä on lapsella isä mutta lapsihan on sellainen jatkuvasti liikkeellä oleva mieltään muuttava hallitsematon olio, joka haluaa aina äidin luokse jos äidillä on jotakin joka vaatii keskittymistä. Puhelu, vessakäynnit, suihku, meikkaus, tietokone ... huuto ja mekastus alkaa ja desibelit on sitä luokkaa että ei siinä isän läsnäolo auta yhtään mitään ilman äidin taikasanoja. Sitten kun on pieni hetki aikaa istahtaa sohvalle, kun kaikilla perheessä on kaikki hyvin, ei välttämättä todellakaan ole se hetki kun tekee mieli yhtään reagoida ulkomaailmaan taikka alkaa sopia tapaamisia tai ottaa kylään kahvittelijoita. Ei vaan jaksa. Elämä perheen kanssa pyörii ainakin näin kahden lapsen kanssa varsin omillaankin kellon ympäri, ehkä vastaus olisi itsellä että kaiken sen oman härdellin päälle ei vaan kaipaa ylimääräistä sovittavaa kenenkään kanssa.

Jos mahdollisuus koittaa, säntään yksin lenkille musiikit korvilla tai vetäydyn salille treenaamaan ja laitan kotona saunan päälle.

Noin käy, kun isä ei ole alusta asti tasaveroisena vanhempana hoitamassa lastaan. Ei, lapsi ei tarvitse äitiä tai äidin taikasanoja, äiti ei ole korvaamaton. Äidin perhevapaat vahvistavat tätä vääristynyttä tilannetta, jossa isä ei kelpaa hoitajaksi.

Etkö itse tajua, kuinka hullua tuo on?

On palstalla sentään joitakin fiksujakin...muistan kun joku kertoi miten mökkireissulla aikuisetkin huusivat äitiä apuun, kun pikku lapsella ongelma...tämä äiti sentäs huusi takaisin että lapsella on isäkin.

Olen myös nähnyt eron jossa pieni lapsi jäi isälle. Hyvin pärjäsivät. Mutta kyseessä olikin kypsä mies, eikä palstamamman lapsimies.

Jos vanhemmat ovat toistensa kopiot voi tietenkin odottaa molempien tekevän juuri ne samat jutut ja yhtä hyvin. Todellisuus on, että monessa perheessä asiat ei jaeta puoliksi vaan toinen tekee Ne määrätyt jutut kokonaan ja toinen sitten ne loput jutut kokonaan. Näin toimitaan lukemattomissa yhteiskunnissa ympäri maailman. Mies käy töissä ja vaimo hoitaa kodin. Mies vaihtaa renkaat ja vaimo ompelee renkaat. Mutta nykyisin tämä äärettömän perinteinen malli alkaa olla kirosana lapsettomille. Ei haluttaisi millään hyväksyä, että joku perhe ihan oikeasti valitsisi tuollaisen toimimis muodon. Sotiihan se kaikkia feminismin käsitteitä vastaan. Ja silti vain toiset perheet(naiset) päätyvät ja haluavat myös olla siinä. Voit olla mitä haluat naisena, kunhan et ole perinteinen nainen ja käyttäydy perinteisen naisen roolin mukaan. Koska silloin saat halveksunnan ja vihat niskaasi.

Se, että lapset jäävät äidin luokse ei ole äidille rangaistus, vaan ihan monen äidin oma toive ja joskus siitä toiveesta käydään kovaa kamppailua.

Ei äiti ole korvaamaton, eikä ystävät elintärkeitä ja jos ystävillä olisi oikeasti halua tavata tätä äitiystävää, niin hän löytäisi kyllä keinot molemmille tyydyttäviin tapaamisiin. Jostain kumman syystä nämä kompomissit eivät vain lapsettomille tahdo millään kelvata.

Siis piti olla "vauva nukkui välin 12-13, tällä viikolla vasta 15-17" 

nro 141

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kysymys on niin klassikko. Kysytään yksi helppo kysymys jonka vastaus on tuhansiin eri asioihin pirstaloitunut kokonaisuus. Todennäköisesti lapsen saatua sitä on pakko käyttää sitä vähäistä vapaa-aikaa kaiken muun kuin itsensä miettimiseen, yhdellä kädellä asunnon järjestely on aika hankalaa, vauva tai taapero voi olla itkuinen pitkään, yöunet todella pätkittäisiä, kauppaankaan ei pääse millin haluaa vaan se täytyy järjestellä, puhelimessa odottaa rivi viestejä vastattavaksi, laskupino pöydällä pitäisi hoitaa mutta kun tietokoneellekaan ei pääse rauhassa.

Ja joo kyllä on lapsella isä mutta lapsihan on sellainen jatkuvasti liikkeellä oleva mieltään muuttava hallitsematon olio, joka haluaa aina äidin luokse jos äidillä on jotakin joka vaatii keskittymistä. Puhelu, vessakäynnit, suihku, meikkaus, tietokone ... huuto ja mekastus alkaa ja desibelit on sitä luokkaa että ei siinä isän läsnäolo auta yhtään mitään ilman äidin taikasanoja. Sitten kun on pieni hetki aikaa istahtaa sohvalle, kun kaikilla perheessä on kaikki hyvin, ei välttämättä todellakaan ole se hetki kun tekee mieli yhtään reagoida ulkomaailmaan taikka alkaa sopia tapaamisia tai ottaa kylään kahvittelijoita. Ei vaan jaksa. Elämä perheen kanssa pyörii ainakin näin kahden lapsen kanssa varsin omillaankin kellon ympäri, ehkä vastaus olisi itsellä että kaiken sen oman härdellin päälle ei vaan kaipaa ylimääräistä sovittavaa kenenkään kanssa.

Jos mahdollisuus koittaa, säntään yksin lenkille musiikit korvilla tai vetäydyn salille treenaamaan ja laitan kotona saunan päälle.

Noin käy, kun isä ei ole alusta asti tasaveroisena vanhempana hoitamassa lastaan. Ei, lapsi ei tarvitse äitiä tai äidin taikasanoja, äiti ei ole korvaamaton. Äidin perhevapaat vahvistavat tätä vääristynyttä tilannetta, jossa isä ei kelpaa hoitajaksi.

Etkö itse tajua, kuinka hullua tuo on?

On palstalla sentään joitakin fiksujakin...muistan kun joku kertoi miten mökkireissulla aikuisetkin huusivat äitiä apuun, kun pikku lapsella ongelma...tämä äiti sentäs huusi takaisin että lapsella on isäkin.

Olen myös nähnyt eron jossa pieni lapsi jäi isälle. Hyvin pärjäsivät. Mutta kyseessä olikin kypsä mies, eikä palstamamman lapsimies.

Jos vanhemmat ovat toistensa kopiot voi tietenkin odottaa molempien tekevän juuri ne samat jutut ja yhtä hyvin. Todellisuus on, että monessa perheessä asiat ei jaeta puoliksi vaan toinen tekee Ne määrätyt jutut kokonaan ja toinen sitten ne loput jutut kokonaan. Näin toimitaan lukemattomissa yhteiskunnissa ympäri maailman. Mies käy töissä ja vaimo hoitaa kodin. Mies vaihtaa renkaat ja vaimo ompelee renkaat. Mutta nykyisin tämä äärettömän perinteinen malli alkaa olla kirosana lapsettomille. Ei haluttaisi millään hyväksyä, että joku perhe ihan oikeasti valitsisi tuollaisen toimimis muodon. Sotiihan se kaikkia feminismin käsitteitä vastaan. Ja silti vain toiset perheet(naiset) päätyvät ja haluavat myös olla siinä. Voit olla mitä haluat naisena, kunhan et ole perinteinen nainen ja käyttäydy perinteisen naisen roolin mukaan. Koska silloin saat halveksunnan ja vihat niskaasi.

Se, että lapset jäävät äidin luokse ei ole äidille rangaistus, vaan ihan monen äidin oma toive ja joskus siitä toiveesta käydään kovaa kamppailua.

Ei äiti ole korvaamaton, eikä ystävät elintärkeitä ja jos ystävillä olisi oikeasti halua tavata tätä äitiystävää, niin hän löytäisi kyllä keinot molemmille tyydyttäviin tapaamisiin. Jostain kumman syystä nämä kompomissit eivät vain lapsettomille tahdo millään kelvata.

korjaus. Ompelee verhot eikä renkaat.