Lue keskustelun säännöt.
Perheelliset seittäkää miksei sen vauvan ja lapsen kanssa voi irroittautua ja aikaa ei jää muuhun elämään?
Miksi ei olisi aikaa edes sitä muutamaan tuntia? Vastasyntyneen ymmärrän, ettei niin pientä vauvaa voi jättää yksin jos vielä imettää, mutta voihan sen vauvan ottaa mukaan. Taaperon voi antaa hoitoon sen tunnin parin ajaksi. Tuntuu että perheelliset vaan keksivät tekosyitä ettei ole aikaa muuhun. Onhan sillä vauvalla isä! Miksi isät eivät voi hoitaa vauvaa ja lasta?? En ymmärrä miksei äidillä ole aikaa laittaa itseään tai edes käydä yksin suihkussa ym. Ei se lapsi ole teissä napanuoralla kiinni 24/7. En ole lapsivihaaja ja kummilapsia löytyy useampi kappale mutta en ymmärrä perheellisten ajankäyttöä. Selittäkää mihin tekosyiden keksimiseen aikanne menee!
Kommentit (658)
Vierailija kirjoitti:
Riippuu ihan monista asioista. Meillä oli helppoa ja ihan sai molemmat vanhemmat omaakin aikaa ja myös yhteistä parisuhdeaikaa. Molemmat lapset oli perusterveitä, rauhallisia ja tyytyväisiä. Parisuhde ok ja molemmat vanhemmat perhekeskeisiä ja järkeviä tavallisia ihmisiä joilta hommat hoitui tehokkaasti. Mummot hoiti myös joskus lapsia.
Molemmat lapset oli perusterveitä, rauhallisia ja tyytyväisiä
Tämä varmaan selittää aika paljon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyihmiset on suurin osa niin kädetöntä porukkaa, että kaikki asiat tuntuvat ylivoimaisilta. Sanokaapa miten on mahdollista jollakin perheellä ( yleensä kaupunkilaisilla) on yksi lapsi ja ei kerkeä mitään muuta tehdä kuin hoitaa lasta. Toisella perheellä voi olla 5 lasta ja 200 hehtaarin maatila pyöritettävänä ja silti aikaa riittää kaikenlaiseen.
Se on pääsääntöisesti vain siitä kiinni, että elämänasenne on sellainen, että tekemällä tapahtuu. No ei toki pidä ymmärtää liian radikaalisti tätäkään, mutta siis yleisesti ainakin oma mielipide on se, että kaupunkilaiset on aika isolta laiskistuneet ja sitä myötä osa on huonossa fyysisessä (sekä henkisessä) kunnossa ja sen vuoksi jaksamisen kanssa ongelmissa.
Itse kyllä pystyin jatkamaan harrastuksia lasten synnyttyä ihan normaalisti. Kumpikin on täysimetetty ja kumpikaan ei ole ikinä juonut pullosta mitään, mutta ihan hyvin pääsin silti esim. ratsastamaan ja isä jäi lapsen/lasten kanssa.
Olisin tullut hulluksi, jos olisin ollut vain lasten kanssa kotona. Pakko oli saada vähän omaakin elämään välillä. Onneksi mies oli alusta asti tasa-arvoinen vanhempi lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Oon monesti miettinyt samaa.. Itsellänikään ei siis ole ainakaan vielä lapsia, mutta monella kaverilla on. Nytkin yhden lapsi on jo 6kk ja kaveri pääsee korkeintaan noin tunniksi välillä käymään jossain. Tykkään lapsista, mutta en haluaisi olla noin sidottu lapseen. Muutama kaveri on ns "tullut takaisin" siinä vaiheessa kun lapsi on 3-4v.. sitten kuulemma jää taas vähän muuhunkin aikaa ja lasta voi laittaa isovanhemmille hoitoon yms. Kuulostaa ihan kamalan pitkältä ajalta ja ei kyllä houkuttele lapsen hankkiminen.
Älä siis hanki lapsia. Ei selvästikään sovi sinulle. Kaikilla ei ole niitä isovanhempia jotka hoitaa, silloin hoidetaan ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksa enää, lapsi vie kaiken energian. Lisäksi sinun seuraasi emme enää kaipaa, sillä teimme itse parempaa seuraa.
Vai niin mutta miten suu pannaan kun perheellisellä menee yhtäkkiä huonosti parisuhteessa (pettäminen/ero), lapsi sairastuu tai tarvitset lapselle hoitajaa niin silloin kelpaan mutta muulloin en? Puhumattakaan kun tarvitset aikuisen juttuseuraa. Lapset ovat ihania mutta perheellisen yhtälö ei toimi. Oletko valmis heittämään hyvän ystävyyden hukkaan?
Kuinka moni antaa pikkulapsensa hoitoon ystävälleen, jolla ei ole kokemusta pikkulapsista? Varmaan aika harva.
Aika monet 🤭 ja se, että ei ole omia lapsia, ei tarkoita etteikö voisi olla hyvinkin paljon kokemusta ihan kaiken kokoisista lapsista.
Eri
Osa lapsista on erittäin haastavia, koska ovat vilkkaita ja kekseliäitä. Se sulkee pois hoitajapoolista iäkkäät hoitajat, ylipainoiset ja fyysisesti vaivaiset hoitajat, jotka eivät pysy lapsen perässä ja kokemattomat hoitajat. Näiden lasten kanssa tulee vakavia onnettomuuksia, jos hoitajalla ei ole reaktio- tai johtamiskyky hallussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joissakin perheissä hurahdetaan vanhemmuuteen niin, ettei muulle jää tilaa. Eivätkä muuta tarvitsekaan. Toisille se aika voi olla pidempi kuin toisille, ja silloin ei muuta maailmaan mahdu kuin ne omat neliöt.
Osalla on tukiverkko niin heikko, että se koettelee , niin perheen sisällä kuin sen ulkopuolisten, ystävien, harrastusten jne. kanssa jaksamista. Ei siinä tehdä muuta kuin hengitellään ja koitetaan jaksaa päivästä toiseen kunnes helpottaa. - Ja aina ei helpota. Nykyään vielä heikommin kun koko ajan leikataan hyvinvointipalveluista.
Joillakin saattaa perheen sisäinen elämä olla täysin epätasapainossa, luiskahtanut konservatiiviseen "äiti hoitaa, isä käy töissä"-asetelmaan, jossa lasten isä ei osallistu kuin rahapussillaan. -Ja joillakin perheillä se taas saattaa olla tavoite.
Joissain perheissä äidillä saattaa olla synnytyksen jälkeinen masennus, mikä romahduttaa kaiken jaksamisen ja vie koko perheen voimat. Siihen vielä jos ynnätään haastavampi lapsi, niin ei ihme, jos ei jaksa kotoa lähteä.
Joillakin voi olla joku vääristynyt mielikuva siitä, millainen äidin pitää olla ja yrittää olla sitä sitten hampaat irvessä, mahdollisesti kuvaillen täydellistä perhepäivää sometileilleen. Ulkopuoliset paineet on nykyään valtavat, vauvan vaatemerkeistä lähtien.
Itselleni kätilö sanoi aikanaan, että muistakaa että se vauva tulee parisuhteeseen ja perheeseen lisänä, elämään mukaan. Ei niin että eletään vain vauvan mukaan.
Siis tarkoitti sitä, ettei muokata koko elämää vain lapsen ympärille koska se ei ole hyväksi lapsellekaan. Et jos on ollut aktiivinen vaikka luontoliikkuja, niin sen vauvan voi ottaa sinne mukaan. Nykyään on vielä laajemmin kaikkia vaihtoehtoja, miten lasta kuljettaa retkillään.
Mut joo, antakaa ymmärrystä uunituoreille vanhemmille. Ja tarjoutukaa välillä vaikka itse lapsenhoitohommiin, että ne vanhemmat pääsevät hengähtämään, yksin tai kaksin. Siinä on helpompi saada vanhemmuuteen kadonnut ystävä takaisin, ja olla itse hyvä ystävä joka myös antaa.
Lässyn lässyn. Ihan jokainen saa elää perhe-elämänsä juuri niinkuin haluaa. Joissain perheissä vaan halutaan olla sen perheen kanssa.
Kun sulla on "vapaailta" lapsista, tiedät että ne on joko
a. kotona toisen vanhemman kanssa. Joo, ihannetilanne, mutta tiedät sitten löytäväsi edestäsi sen minkä taaksesi jätit. Hiivit yöllä kotiin, yrität olla herättämättä ketään ja heräät aamulla klo 6:00 kun lapsi tapittaa sua ja kysyy "missä olit koko illan" ja sitten liimaantuu kylkeesi loppupäiväksi tankkaamaan läheisyyttä. Ihanaa, mutta kun väsyttäisi.
b. isovanhemmilla/kummeilla hoidossa. Hoitajat ovat ilmoittaneet, että voivat vahtia lapsia max. klo 10 asti, ja mielellään tietysti aikaisemminkin olisi hyvä tulla hakemaan. Nauti siinä sitten illasta kun mietit jo että aamulla pitää aikaisin lähteä lapsia hakemaan ja loppupäivä viihdyttää, värittää, piirtää, leikkiä piilosta ja rakentaa legoja tms. heidän kanssaan kun haluavat tietysti tankata sitä läheisyyttä. Ihanaa, mutta kun väsyttäisi. Taas.
Ei näitä tilanteita montaa kertaa vuodessa jaksa, tai itse en ainakaan jaksanut kun lapset olivat pieniä. Ne pienet vapaahetket on kullanarvoisia, viettäköön jokainen ne parhaaksi katsomallaan tavalla.
Vapaa-aika näyttäytyy hirveän paljon erilaiselta vanhempien silmiin kuin lapsettomien kanssa-aikuisten silmiin. Kumpikaan ei ole huonompi tai parempi kuin toisen, mutta ymmärrystä ehkä vähän kaipaisi. Lapsiperheessä ei loikoilla koko päivää sohvalla pitsalaatikon ja pepsipullon kanssa.
Tai kun illalla on pari tuntia "vapaata", lapset harrastuksissa tms, niin itse usein vietän ne mieluliten rauhassa kotona, kun lähden jonnekin mikä vaatii ehostusta, sopimisia ja aikatauluttamista. Tosin olenkin aika introvertti. Koiran kanssa ulkoilu äänikirjaa kuunnellen on mun näkemys täydellisestä vapaa-ajasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä kysymys on niin klassikko. Kysytään yksi helppo kysymys jonka vastaus on tuhansiin eri asioihin pirstaloitunut kokonaisuus. Todennäköisesti lapsen saatua sitä on pakko käyttää sitä vähäistä vapaa-aikaa kaiken muun kuin itsensä miettimiseen, yhdellä kädellä asunnon järjestely on aika hankalaa, vauva tai taapero voi olla itkuinen pitkään, yöunet todella pätkittäisiä, kauppaankaan ei pääse millin haluaa vaan se täytyy järjestellä, puhelimessa odottaa rivi viestejä vastattavaksi, laskupino pöydällä pitäisi hoitaa mutta kun tietokoneellekaan ei pääse rauhassa.
Ja joo kyllä on lapsella isä mutta lapsihan on sellainen jatkuvasti liikkeellä oleva mieltään muuttava hallitsematon olio, joka haluaa aina äidin luokse jos äidillä on jotakin joka vaatii keskittymistä. Puhelu, vessakäynnit, suihku, meikkaus, tietokone ... huuto ja mekastus alkaa ja desibelit on sitä luokkaa että ei siinä isän läsnäolo auta yhtään mitään ilman äidin taikasanoja. Sitten kun on pieni hetki aikaa istahtaa sohvalle, kun kaikilla perheessä on kaikki hyvin, ei välttämättä todellakaan ole se hetki kun tekee mieli yhtään reagoida ulkomaailmaan taikka alkaa sopia tapaamisia tai ottaa kylään kahvittelijoita. Ei vaan jaksa. Elämä perheen kanssa pyörii ainakin näin kahden lapsen kanssa varsin omillaankin kellon ympäri, ehkä vastaus olisi itsellä että kaiken sen oman härdellin päälle ei vaan kaipaa ylimääräistä sovittavaa kenenkään kanssa.
Jos mahdollisuus koittaa, säntään yksin lenkille musiikit korvilla tai vetäydyn salille treenaamaan ja laitan kotona saunan päälle.
Täytyy sanoa etten ihmettele yhtään syntyvyyden laskua. Lapsiperhearki on ihan helvettiä. Mitään hyvää en kokenut lapsesta ja onneksi miehenä voi vaan lähteä. Älkää hankkiko lapsia. Kaikki menee huonommaksi vain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksa enää, lapsi vie kaiken energian. Lisäksi sinun seuraasi emme enää kaipaa, sillä teimme itse parempaa seuraa.
Vai niin mutta miten suu pannaan kun perheellisellä menee yhtäkkiä huonosti parisuhteessa (pettäminen/ero), lapsi sairastuu tai tarvitset lapselle hoitajaa niin silloin kelpaan mutta muulloin en? Puhumattakaan kun tarvitset aikuisen juttuseuraa. Lapset ovat ihania mutta perheellisen yhtälö ei toimi. Oletko valmis heittämään hyvän ystävyyden hukkaan?
Tämän yhden ystävän tapaus ja tukiverkosto ovat kaksi aivan eri asiaa. Meillä on hyvä tukiverkko ja toimimme itsekin perheellisille ystäville sellaisena. Myös lapsettomat ystävät mahtuvat joukkoon. Mutta kyllä se yksi ystävä on minullakin jäänyt pois kaveripiiristä. Hänelle meidän pikkulapsivuodet oli ongelma. Hän ei voinut tulla meillä käymään, vaan häntä piti nähdä aina jossain muualla. Mikään ei riittänyt, koska miksi muka on vaikeaa jättää vauva kotiin:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en käsitä milä näitä nykymammoja vaivaa- lapsen hoitaminen ja kasvatus onkin yhtäkkiä ydinfysiikkaan verrattava suoritus!
Mulla on neljä jo aikuista lasta,erittäin hyvissä väleissä kanssani ja ihan ovat täyspäisiä, koulutettuja veronmaksajia kaikki vaikka ovatkin olleet suihkun oven takana kiljumassa, jääneet joskus isänsä kanssa huutaen kun olen lähtenyt harrastamaan ja herraisä ihan on naapurin täti hoitanutkin pienenä kun oli vain pakko töissäkin käydä.
Mitä hittoa tässä 20 vuoden aikana on tapahtunut?
Juuri näin.
Vaatimustaso lasten hoidossa on noussut tosi paljon 20 vuodessa. Lasten määrä on senkin takia laskenut, koska vaatimustaso on noussut. Ennen oli huoletonta ja lapsia myös kuoli tapaturmissa enemmän. Nykyisin lapsi on iso investointi, johon panostetaan täysillä. Taitoja mitataan neuvolassa testeillä ja tulokset kirjataan ylös. Paineet ovat nykyään kovat. Neuvolassa voidaan painostaa kaikenlaista tai lasut heiluvat. Voi tietenkin kysyä, onko tässä järkeä, mutta viranomaisten mukaan Sääntö-Suomi on hyvä asia.
Mulla on 3 lasta ja lapsipuoli ja lasten ollessa pieniä, ei jaksanut edes ajatella, että olisi pitänyt lähteä jonnekin kylille pyörimään. Paljon kyllä matkusteltiin perheenä ja pyydettiin meille ihmisiä kylään, mutta kyllä se useamman vaippaikäisen kanssa oli kivointa olla kotona tai mökillä. Ja ehtiihän tuota; koko loppuelämä aikaa. Nyt kun kotona on enää yksi 11v, olen ihan tyytyväinen, että olen elänyt niin kuin meille sopi parhaiten. Ystävät on kyllä säilyneet vuosien varrella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oon monesti miettinyt samaa.. Itsellänikään ei siis ole ainakaan vielä lapsia, mutta monella kaverilla on. Nytkin yhden lapsi on jo 6kk ja kaveri pääsee korkeintaan noin tunniksi välillä käymään jossain. Tykkään lapsista, mutta en haluaisi olla noin sidottu lapseen. Muutama kaveri on ns "tullut takaisin" siinä vaiheessa kun lapsi on 3-4v.. sitten kuulemma jää taas vähän muuhunkin aikaa ja lasta voi laittaa isovanhemmille hoitoon yms. Kuulostaa ihan kamalan pitkältä ajalta ja ei kyllä houkuttele lapsen hankkiminen.
Siis varmaan voisi olla erossa siitä 6kk vanhasta vauvasta enemmänkin, kuin sen tunnin, mutta kun ei halua.
Mietitään asiaa vaikka siltä kantilta, että silloin, kun on rakastunut haluaa koko ajan vaan olla sen rakkaan seurassa, jos se suinkin on mahdollista.
Ja aika jonka vietät muiden seurassa, kaipaat vaan sitä yhtä tiettyä ihmistä.
Vähän sama sen vauvan kanssa. Haluat vaan olla sen seurassa.
Ei se ole mikään vastenmielinen pakko.
Oma lapsi vaan on niin rakas, eikä sitä voi tajuta, jos ei ole omaa lasta.
Niin kliseistä kuin tuo onkin, niin se on totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kysymys on niin klassikko. Kysytään yksi helppo kysymys jonka vastaus on tuhansiin eri asioihin pirstaloitunut kokonaisuus. Todennäköisesti lapsen saatua sitä on pakko käyttää sitä vähäistä vapaa-aikaa kaiken muun kuin itsensä miettimiseen, yhdellä kädellä asunnon järjestely on aika hankalaa, vauva tai taapero voi olla itkuinen pitkään, yöunet todella pätkittäisiä, kauppaankaan ei pääse millin haluaa vaan se täytyy järjestellä, puhelimessa odottaa rivi viestejä vastattavaksi, laskupino pöydällä pitäisi hoitaa mutta kun tietokoneellekaan ei pääse rauhassa.
Ja joo kyllä on lapsella isä mutta lapsihan on sellainen jatkuvasti liikkeellä oleva mieltään muuttava hallitsematon olio, joka haluaa aina äidin luokse jos äidillä on jotakin joka vaatii keskittymistä. Puhelu, vessakäynnit, suihku, meikkaus, tietokone ... huuto ja mekastus alkaa ja desibelit on sitä luokkaa että ei siinä isän läsnäolo auta yhtään mitään ilman äidin taikasanoja. Sitten kun on pieni hetki aikaa istahtaa sohvalle, kun kaikilla perheessä on kaikki hyvin, ei välttämättä todellakaan ole se hetki kun tekee mieli yhtään reagoida ulkomaailmaan taikka alkaa sopia tapaamisia tai ottaa kylään kahvittelijoita. Ei vaan jaksa. Elämä perheen kanssa pyörii ainakin näin kahden lapsen kanssa varsin omillaankin kellon ympäri, ehkä vastaus olisi itsellä että kaiken sen oman härdellin päälle ei vaan kaipaa ylimääräistä sovittavaa kenenkään kanssa.
Jos mahdollisuus koittaa, säntään yksin lenkille musiikit korvilla tai vetäydyn salille treenaamaan ja laitan kotona saunan päälle.
Täytyy sanoa etten ihmettele yhtään syntyvyyden laskua. Lapsiperhearki on ihan helvettiä. Mitään hyvää en kokenut lapsesta ja onneksi miehenä voi vaan lähteä. Älkää hankkiko lapsia. Kaikki menee huonommaksi vain.
Voit olla varma, että suurimmalla osalla perhe-elämä ei ole yhtä helvettiä.
Ikävä, että sulla on, mutta se ei tarkoita, että muillakin olisi.
Ja siis todella surullista ihan vain jo lapsen kannalta, että koet hänet pelkkänä riesana, etkä tunne lapsesta mitään iloa.
Toivottavasti et Pura tuota kaikkea viattomaan lapseen.
Onko sulla kenties masennusta, kun olet kaiken noin vaikeana?
Yleensä oma lapsi tuo elämään paljon onnea ja rakkautta.
Säälin sinun lastasi. Minkälaista hänen elämänsä tulee olemaan? Oma isänsä kokee hänet vain tarkkana ja elämänsä pilaajana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun paras ystäväni sai kaksi lasta lisää (hänellä oli jo kaksi, kun tutustuimme), niin ystävyys muuttui sellaiseksi, että minä kävin lähinnä hänen luonaan kahvittelemassa. Aikaisemmin tehtiin enemmän yhdessä, mutta niin ne tilanteet muuttuvat. Mulle tärkeintä ystävyydessä on kuitenkin se yhdessäolo ja puhuminen, paikasta riippumatta. Totta kai mun oli helpompi yksin, silloin vielä lapsettomana, liikkua.
Itse sain lapset siinä aika nopeasti tuon jälkeen ja silloin pitkälti oltiin puhelimen varassa, mutta aika harvakseltaan. Lasten kasvettua nähtiin enemmän, mutta nyt taas tapaillaan ystäväni luona lähinnä, sillä hänellä on ongelmia kävelyn kanssa, mulla terveet jalat.
Mulle ystävyys on sen verran arvokasta, että joustan kyllä paljonkin, sillä haluan ystävyyden säilyvän. Tärkeintä on se, että ystävä on mun puolella, aina. Vaikka hölmöilisin tai katuisin jotakin, niin ystävä sanoo ne sanat, jotka lohduttavat.
Itse koen sen niin että muut ei oikein uskalla lähestyä perheellistä tapaamismielessä ja perheellinen taas ei jaksa lähestyä muita. Eli kyseessä on kohtaanto-ongelma pikemminkin. Toki ap:lla voi olla eri kokemus mutta uskon että ihmiset ovat yleensä hyväntahtoisempia toisiaan kohtaan mutta voi tulla "väärinymmärrystä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon monesti miettinyt samaa.. Itsellänikään ei siis ole ainakaan vielä lapsia, mutta monella kaverilla on. Nytkin yhden lapsi on jo 6kk ja kaveri pääsee korkeintaan noin tunniksi välillä käymään jossain. Tykkään lapsista, mutta en haluaisi olla noin sidottu lapseen. Muutama kaveri on ns "tullut takaisin" siinä vaiheessa kun lapsi on 3-4v.. sitten kuulemma jää taas vähän muuhunkin aikaa ja lasta voi laittaa isovanhemmille hoitoon yms. Kuulostaa ihan kamalan pitkältä ajalta ja ei kyllä houkuttele lapsen hankkiminen.
Siis varmaan voisi olla erossa siitä 6kk vanhasta vauvasta enemmänkin, kuin sen tunnin, mutta kun ei halua.
Mietitään asiaa vaikka siltä kantilta, että silloin, kun on rakastunut haluaa koko ajan vaan olla sen rakkaan seurassa, jos se suinkin on mahdollista.
Ja aika jonka vietät muiden seurassa, kaipaat vaan sitä yhtä tiettyä ihmistä.
Vähän sama sen vauvan kanssa. Haluat vaan olla sen seurassa.
Ei se ole mikään vastenmielinen pakko.
Oma lapsi vaan on niin rakas, eikä sitä voi tajuta, jos ei ole omaa lasta.
Niin kliseistä kuin tuo onkin, niin se on totta.
No ei nyt kukaan normityyppi jaksa puolta vuotta viettää vauvaa tuijottellen. Max 2kk jonka jälkeen ainakin yksin lenkille pääsy tai nopeasti kavereita tapaamaan pääsy on jo henkireikä. Eri asia toki jos vauva itkee vaikka puoli v ja äiti ei jaksa mitään muuta kuin selviytyä.
Ap kun kaikilla lapsilla ei ole isää. Itsellisesti saadusti ei ole tai jos isä ei ole kuvioissa tai jos tapaamiset vaikka valvotut yms.
Ei sitä aikaa paljon 4v myös ole ellei erillistä hoitajaa hommaa.
T. Yh
Joissakin perheissä hurahdetaan vanhemmuuteen niin, ettei muulle jää tilaa. Eivätkä muuta tarvitsekaan. Toisille se aika voi olla pidempi kuin toisille, ja silloin ei muuta maailmaan mahdu kuin ne omat neliöt.
Osalla on tukiverkko niin heikko, että se koettelee , niin perheen sisällä kuin sen ulkopuolisten, ystävien, harrastusten jne. kanssa jaksamista. Ei siinä tehdä muuta kuin hengitellään ja koitetaan jaksaa päivästä toiseen kunnes helpottaa. - Ja aina ei helpota. Nykyään vielä heikommin kun koko ajan leikataan hyvinvointipalveluista.
Joillakin saattaa perheen sisäinen elämä olla täysin epätasapainossa, luiskahtanut konservatiiviseen "äiti hoitaa, isä käy töissä"-asetelmaan, jossa lasten isä ei osallistu kuin rahapussillaan. -Ja joillakin perheillä se taas saattaa olla tavoite.
Joissain perheissä äidillä saattaa olla synnytyksen jälkeinen masennus, mikä romahduttaa kaiken jaksamisen ja vie koko perheen voimat. Siihen vielä jos ynnätään haastavampi lapsi, niin ei ihme, jos ei jaksa kotoa lähteä.
Joillakin voi olla joku vääristynyt mielikuva siitä, millainen äidin pitää olla ja yrittää olla sitä sitten hampaat irvessä, mahdollisesti kuvaillen täydellistä perhepäivää sometileilleen. Ulkopuoliset paineet on nykyään valtavat, vauvan vaatemerkeistä lähtien.
Itselleni kätilö sanoi aikanaan, että muistakaa että se vauva tulee parisuhteeseen ja perheeseen lisänä, elämään mukaan. Ei niin että eletään vain vauvan mukaan.
Siis tarkoitti sitä, ettei muokata koko elämää vain lapsen ympärille koska se ei ole hyväksi lapsellekaan. Et jos on ollut aktiivinen vaikka luontoliikkuja, niin sen vauvan voi ottaa sinne mukaan. Nykyään on vielä laajemmin kaikkia vaihtoehtoja, miten lasta kuljettaa retkillään.
Mut joo, antakaa ymmärrystä uunituoreille vanhemmille. Ja tarjoutukaa välillä vaikka itse lapsenhoitohommiin, että ne vanhemmat pääsevät hengähtämään, yksin tai kaksin. Siinä on helpompi saada vanhemmuuteen kadonnut ystävä takaisin, ja olla itse hyvä ystävä joka myös antaa.