Mistä te riitelette parisuhteessa?

Äänet nousee harvoin mutta mökötystä on välillä ja sellaista puolittaista veetuilua.

Siitä, että näemme liian harvoin. Emme siis asu yhdessä ja näemme vain joka toinen viikko, koska molemmilla on lapset ja epäsäännölliset työvuorot. Riitely menee siis siten, että on sovittu esim yhteisestä viikonlopusta ja sitten mies joutuukin töihin ja se yhteinen viikonloppu onkin sitten muutama tunti lauantai-aamuna. Ja tämä tapahtuu aina nimenomaan niin päin, että miehelle tulee niitä yllätystyövuoroja. Minä tiedän ja sovin työvuoroni ja lasten hoidot aina etukäteen, eivätkä ne peruunnu. Sitten harmittaa peevelisti, kun taas se harvinainen viikonloppuvapaa menikin hukkaan, kun miehellä ei ollutkaan vapaata. Ja riita siis lähtee tietysti siten, että mies kertoo, että taas kävi näin ja älä suutu ja minä tietysti petyn ja suutun ja laitan viestiä, miksi aina käy näin ja miksei edes yhtä kertaa voi homma onnistua. Mies suuttuu, kun en ymmärrä häntä. Eihän siihen sen kummempaa vaadita, jos jatkuvasti elämässä tulee näitä tilanteita ja molemmilla on pinna kireällä. 

Vierailija kirjoitti:

Mikä se syy on miksi riitelette noista asioista? Miksi niitä ei saa keskusteltua, ja tarvittaessa jousto molempiin suuntiin, ja kompromissi jollei muu auta? Eikö asia mene riitelyksi silloin, jos siitä ei tule muuten valmista? Tai jos toinen ei pidä sitä mitä sanoi pitävänsä? Jos sovitusta ei pidetä kiinni? Ja noissakin tapauksissa vain se riitelee, joka itse mokasi? Se toinen, joka luotti ja uskoi siihen mitä toinen sanoo, joutuu petetyksi, ilmaisee tyytymättömyytensä siihen miten toinen asiasta lipsui, mitä hän siis riitelee? Eikö sen vastapuolen pidä korjata oma virheensä, eikä väittää vastaan? Tämä vastaanväittäjähän siinä riitelee, eikä se joka aiheesta sanoi.

Tiedustelee ap.

Joskushan voi olla asioita, joissa kumpikaan ei varsinaisesti ole oikeassa tai väärässä. Molemmilla on vaan oma mielipide ja se ajoittain aiheuttaa leimahduksia.

Vierailija kirjoitti:

Mikä se syy on miksi riitelette noista asioista? Miksi niitä ei saa keskusteltua, ja tarvittaessa jousto molempiin suuntiin, ja kompromissi jollei muu auta? Eikö asia mene riitelyksi silloin, jos siitä ei tule muuten valmista? Tai jos toinen ei pidä sitä mitä sanoi pitävänsä? Jos sovitusta ei pidetä kiinni? Ja noissakin tapauksissa vain se riitelee, joka itse mokasi? Se toinen, joka luotti ja uskoi siihen mitä toinen sanoo, joutuu petetyksi, ilmaisee tyytymättömyytensä siihen miten toinen asiasta lipsui, mitä hän siis riitelee? Eikö sen vastapuolen pidä korjata oma virheensä, eikä väittää vastaan? Tämä vastaanväittäjähän siinä riitelee, eikä se joka aiheesta sanoi.

Tiedustelee ap.

Kyllä minä ainakin koen, että olen riidassa mukana, kun mies kerta toisensa jälkeen pettää lupauksensa. Miten ihmeessä en olisi, kun minä siinä suutun ja tivaan selityksiä ja vaadin muutoksia? Ainakin helkkarin pahalta se tuntuu, enkä kyllä olankohautuksella pääse siitä yli. 

-tuo, joka äsken kertoi miehen jatkuvista ekstratyövuoroista

Kyllä meilläkin riidellään, mutta harvoin. Syy siihen miksi riidellään harvoin on se että suurin osa asioista on jo käsitelty, ja tunnetaan toisemme hyvin kun olemme olleet niin kauan yhdessä. Iso syy riitelemättömyyteemme on myös se että molemmat hoitaa sen minkä sanoivat hoitavansa, pyytävät anteeksi kun mokaavat, ja toista kunnioitetaan sanoin ja teoin, ja olemalla sanomatta ja tekemättä. Emme myöskään ärsytä toisiamme persoonina, emmekä tahallamme, joten kumppanivalintakin on ollut sopiva. Olemme siis hitsautuneet yhteen tällä tavoin, ei se ihan sekunnissa käynyt.  

Mietin vain kun lähipiirissämme on muutama pariskunta jotka tappelevat koko ajan, että mikä ihme heitä pitää oikein yhdessä kun se näyttää ja kuulostaa niin vaikealta.

ap

Riiidat ratkaistaaan niiin että vaimo käskee vetäää housut kintttuihin ja lyö ruoskallla perseeellle.

Vierailija kirjoitti:

Riiidat ratkaistaaan niiin että vaimo käskee vetäää housut kintttuihin ja lyö ruoskallla perseeellle.

Käytetäään kaikkia rooliasuja. Olenn mikkihiiri ja vaimo kisssanainen ja siiiinähän ne ongelmakohdaat aukeaaa simuloidusssa ympäristösssä.

Vierailija kirjoitti:

Siitä, että näemme liian harvoin. Emme siis asu yhdessä ja näemme vain joka toinen viikko, koska molemmilla on lapset ja epäsäännölliset työvuorot. Riitely menee siis siten, että on sovittu esim yhteisestä viikonlopusta ja sitten mies joutuukin töihin ja se yhteinen viikonloppu onkin sitten muutama tunti lauantai-aamuna. Ja tämä tapahtuu aina nimenomaan niin päin, että miehelle tulee niitä yllätystyövuoroja. Minä tiedän ja sovin työvuoroni ja lasten hoidot aina etukäteen, eivätkä ne peruunnu. Sitten harmittaa peevelisti, kun taas se harvinainen viikonloppuvapaa menikin hukkaan, kun miehellä ei ollutkaan vapaata. Ja riita siis lähtee tietysti siten, että mies kertoo, että taas kävi näin ja älä suutu ja minä tietysti petyn ja suutun ja laitan viestiä, miksi aina käy näin ja miksei edes yhtä kertaa voi homma onnistua. Mies suuttuu, kun en ymmärrä häntä. Eihän siihen sen kummempaa vaadita, jos jatkuvasti elämässä tulee näitä tilanteita ja molemmilla on pinna kireällä. 

Minä en näe tässä esimerkissä että aloittaja riitelee, kun hän kertoo miltä hänestä tuntuu se että mies pettää lupauksensa kerta toisensa jälkeen. Näen vain pettyneen naisen, joka haluaisi viettää rakkaansa kanssa aikaa, ja itse tekee kaikkensa sen eteen, mutta miehellä meneekin usein  muu asia sen yli. Riitelyn tilanteesta tekisi se, että mies olisi sitä mieltä että nähdään ihan tarpeeksi, ja pitäisi kynsin hampain kiinni siitä että yhteisen ajan peruuntuminen ei haittaa, ja nainen olisi sitä mieltä että kun sovitaan jotain niin se pidetään, ja sitten tästä dilemmasta riideltäisiin. Mutta noin, että mieskin tietää että viikonlopun peruminen harmittaa naista, ja itsekin on harmissaan siitä, ei ole riitelyä vaan järjestelykysymys, luottamuskysymys, ja kysymys siitä kokeeko molemmat olevansa rakastettuja suhteessa, jossa toinen jatkuvasti feidaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meilläkin riidellään, mutta harvoin. Syy siihen miksi riidellään harvoin on se että suurin osa asioista on jo käsitelty, ja tunnetaan toisemme hyvin kun olemme olleet niin kauan yhdessä. Iso syy riitelemättömyyteemme on myös se että molemmat hoitaa sen minkä sanoivat hoitavansa, pyytävät anteeksi kun mokaavat, ja toista kunnioitetaan sanoin ja teoin, ja olemalla sanomatta ja tekemättä. Emme myöskään ärsytä toisiamme persoonina, emmekä tahallamme, joten kumppanivalintakin on ollut sopiva. Olemme siis hitsautuneet yhteen tällä tavoin, ei se ihan sekunnissa käynyt.  

Mietin vain kun lähipiirissämme on muutama pariskunta jotka tappelevat koko ajan, että mikä ihme heitä pitää oikein yhdessä kun se näyttää ja kuulostaa niin vaikealta.

ap

Minä en käsitä tuota "asiat on jo käsitelty" -asennetta. Entinen mieheni ja nykyinen mieheni myös aina vetoavat tuohon, että miksi tästä asiasta pitää taas puhua, kun on tuhat kertaa puhuttu. No totta hitossa pitää puhua, jos se edellinen kerta ei johtanutkaan korjausliikkeeseen. Hyvähän se on tietysti sanoa, jos se kerran puhuttu asia ei enää uudestaan tule vastaan ja se hoidetaan, mitä luvataan. Meillä vaan ei ole niin. Ei ollut entisessä suhteessani eikä nykyisessäkään. Minä en itse sille oikein voi mitään. Hoidan vain oman osuuteni ja kertaakaan en ole tuottanut nykyiselle miehelleni pettymystä. Hän sen sijaan tuottaa niitä jatkuvasti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä se syy on miksi riitelette noista asioista? Miksi niitä ei saa keskusteltua, ja tarvittaessa jousto molempiin suuntiin, ja kompromissi jollei muu auta? Eikö asia mene riitelyksi silloin, jos siitä ei tule muuten valmista? Tai jos toinen ei pidä sitä mitä sanoi pitävänsä? Jos sovitusta ei pidetä kiinni? Ja noissakin tapauksissa vain se riitelee, joka itse mokasi? Se toinen, joka luotti ja uskoi siihen mitä toinen sanoo, joutuu petetyksi, ilmaisee tyytymättömyytensä siihen miten toinen asiasta lipsui, mitä hän siis riitelee? Eikö sen vastapuolen pidä korjata oma virheensä, eikä väittää vastaan? Tämä vastaanväittäjähän siinä riitelee, eikä se joka aiheesta sanoi.

Tiedustelee ap.

Joskushan voi olla asioita, joissa kumpikaan ei varsinaisesti ole oikeassa tai väärässä. Molemmilla on vaan oma mielipide ja se ajoittain aiheuttaa leimahduksia.

Totta. Sitä se riitely yleensä on. T ap, kuten edellisenkin kirjoittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä, että näemme liian harvoin. Emme siis asu yhdessä ja näemme vain joka toinen viikko, koska molemmilla on lapset ja epäsäännölliset työvuorot. Riitely menee siis siten, että on sovittu esim yhteisestä viikonlopusta ja sitten mies joutuukin töihin ja se yhteinen viikonloppu onkin sitten muutama tunti lauantai-aamuna. Ja tämä tapahtuu aina nimenomaan niin päin, että miehelle tulee niitä yllätystyövuoroja. Minä tiedän ja sovin työvuoroni ja lasten hoidot aina etukäteen, eivätkä ne peruunnu. Sitten harmittaa peevelisti, kun taas se harvinainen viikonloppuvapaa menikin hukkaan, kun miehellä ei ollutkaan vapaata. Ja riita siis lähtee tietysti siten, että mies kertoo, että taas kävi näin ja älä suutu ja minä tietysti petyn ja suutun ja laitan viestiä, miksi aina käy näin ja miksei edes yhtä kertaa voi homma onnistua. Mies suuttuu, kun en ymmärrä häntä. Eihän siihen sen kummempaa vaadita, jos jatkuvasti elämässä tulee näitä tilanteita ja molemmilla on pinna kireällä. 

Minä en näe tässä esimerkissä että aloittaja riitelee, kun hän kertoo miltä hänestä tuntuu se että mies pettää lupauksensa kerta toisensa jälkeen. Näen vain pettyneen naisen, joka haluaisi viettää rakkaansa kanssa aikaa, ja itse tekee kaikkensa sen eteen, mutta miehellä meneekin usein  muu asia sen yli. Riitelyn tilanteesta tekisi se, että mies olisi sitä mieltä että nähdään ihan tarpeeksi, ja pitäisi kynsin hampain kiinni siitä että yhteisen ajan peruuntuminen ei haittaa, ja nainen olisi sitä mieltä että kun sovitaan jotain niin se pidetään, ja sitten tästä dilemmasta riideltäisiin. Mutta noin, että mieskin tietää että viikonlopun peruminen harmittaa naista, ja itsekin on harmissaan siitä, ei ole riitelyä vaan järjestelykysymys, luottamuskysymys, ja kysymys siitä kokeeko molemmat olevansa rakastettuja suhteessa, jossa toinen jatkuvasti feidaa.

No nimenomaan siitä se riita syntyykin, kun mies aina sanoo, että älä nyt taas suutu, ei ole iso juttu. Tästä olen noin tuhat kertaa sanonut, että itse peruuntumisen voisin vielä ymmärtää, mutta en sitä, että hän vähättelee tunteitani ja ongelman suuruutta eikä aio/ halua tehdä asialle mitään. Tai siltä minusta ainakin tuntuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meilläkin riidellään, mutta harvoin. Syy siihen miksi riidellään harvoin on se että suurin osa asioista on jo käsitelty, ja tunnetaan toisemme hyvin kun olemme olleet niin kauan yhdessä. Iso syy riitelemättömyyteemme on myös se että molemmat hoitaa sen minkä sanoivat hoitavansa, pyytävät anteeksi kun mokaavat, ja toista kunnioitetaan sanoin ja teoin, ja olemalla sanomatta ja tekemättä. Emme myöskään ärsytä toisiamme persoonina, emmekä tahallamme, joten kumppanivalintakin on ollut sopiva. Olemme siis hitsautuneet yhteen tällä tavoin, ei se ihan sekunnissa käynyt.  

Mietin vain kun lähipiirissämme on muutama pariskunta jotka tappelevat koko ajan, että mikä ihme heitä pitää oikein yhdessä kun se näyttää ja kuulostaa niin vaikealta.

ap

Minä en käsitä tuota "asiat on jo käsitelty" -asennetta. Entinen mieheni ja nykyinen mieheni myös aina vetoavat tuohon, että miksi tästä asiasta pitää taas puhua, kun on tuhat kertaa puhuttu. No totta hitossa pitää puhua, jos se edellinen kerta ei johtanutkaan korjausliikkeeseen. Hyvähän se on tietysti sanoa, jos se kerran puhuttu asia ei enää uudestaan tule vastaan ja se hoidetaan, mitä luvataan. Meillä vaan ei ole niin. Ei ollut entisessä suhteessani eikä nykyisessäkään. Minä en itse sille oikein voi mitään. Hoidan vain oman osuuteni ja kertaakaan en ole tuottanut nykyiselle miehelleni pettymystä. Hän sen sijaan tuottaa niitä jatkuvasti. 

Ei siis tietenkään voi sanoa asioista joissa edelleen joku toista hiertää, että ne on käsitelty, vaan asia pitää olla molempien puolelta täysin selvä. Mieheni periaate suhteen alussa oli se, että mielenpäällä olevaa asiaa saa tuoda esiin niin monta kertaa kuin esilleottaja tuntee tarpeelliseksi, ja toinen ei saa koskaan sanoa että ei keskustele siitä enää. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meilläkin riidellään, mutta harvoin. Syy siihen miksi riidellään harvoin on se että suurin osa asioista on jo käsitelty, ja tunnetaan toisemme hyvin kun olemme olleet niin kauan yhdessä. Iso syy riitelemättömyyteemme on myös se että molemmat hoitaa sen minkä sanoivat hoitavansa, pyytävät anteeksi kun mokaavat, ja toista kunnioitetaan sanoin ja teoin, ja olemalla sanomatta ja tekemättä. Emme myöskään ärsytä toisiamme persoonina, emmekä tahallamme, joten kumppanivalintakin on ollut sopiva. Olemme siis hitsautuneet yhteen tällä tavoin, ei se ihan sekunnissa käynyt.  

Mietin vain kun lähipiirissämme on muutama pariskunta jotka tappelevat koko ajan, että mikä ihme heitä pitää oikein yhdessä kun se näyttää ja kuulostaa niin vaikealta.

ap

Minä en käsitä tuota "asiat on jo käsitelty" -asennetta. Entinen mieheni ja nykyinen mieheni myös aina vetoavat tuohon, että miksi tästä asiasta pitää taas puhua, kun on tuhat kertaa puhuttu. No totta hitossa pitää puhua, jos se edellinen kerta ei johtanutkaan korjausliikkeeseen. Hyvähän se on tietysti sanoa, jos se kerran puhuttu asia ei enää uudestaan tule vastaan ja se hoidetaan, mitä luvataan. Meillä vaan ei ole niin. Ei ollut entisessä suhteessani eikä nykyisessäkään. Minä en itse sille oikein voi mitään. Hoidan vain oman osuuteni ja kertaakaan en ole tuottanut nykyiselle miehelleni pettymystä. Hän sen sijaan tuottaa niitä jatkuvasti. 

Ei siis tietenkään voi sanoa asioista joissa edelleen joku toista hiertää, että ne on käsitelty, vaan asia pitää olla molempien puolelta täysin selvä. Mieheni periaate suhteen alussa oli se, että mielenpäällä olevaa asiaa saa tuoda esiin niin monta kertaa kuin esilleottaja tuntee tarpeelliseksi, ja toinen ei saa koskaan sanoa että ei keskustele siitä enää. 

ap

Okei, ymmärsin väärin. Toivoisin, että itsekin joskus pääsen tuollaiseen tilanteeseen, että molemmat tajuavat hoitaa sovitut asiat ja ymmärtävät, mitkä asiat toiselle ovat tärkeitä ja mistä toinen loukkaantuu. 

Ollaan oltu yli 20 v yhdessä ja suhteen alussa riitelemme paljonkin. Nykyään todella harvoin, silloinkin lähinnä lastenkasvatuksesta (mies joskus huutaa lapsille, mitä en itse hyväksy). Meidän suhteemme on nykyään todella harmoninen ja olen siitä onnellinen. Olemme itsenäisiä molemmat, mutta silti vuosi vuodelta läheisemmät. Seksikin on tyydyttävämpää kuin aiemmin. Luulen että tämä tilanne johtuu siitä, että molemmat panostamme yhdessä ja tasaveroisista tähän perheeseen ja parisuhteeseen, meillä on lisäksi hauskaa yhdessä.

Meillä riidat lähtevät siitä, että mies ei osaa suhtautua omiin negatiivisiin tunteisiini, ja saa niistä raivokohtauksen. Siinä sitten yksinään raivoaa, ja rauhoittuu väsyessään, jolloin asia pystytään keskustelemaan läpi. On aika rankkaa tää riitaelämä silloin kun sitä on.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu yli 20 v yhdessä ja suhteen alussa riitelemme paljonkin. Nykyään todella harvoin, silloinkin lähinnä lastenkasvatuksesta (mies joskus huutaa lapsille, mitä en itse hyväksy). Meidän suhteemme on nykyään todella harmoninen ja olen siitä onnellinen. Olemme itsenäisiä molemmat, mutta silti vuosi vuodelta läheisemmät. Seksikin on tyydyttävämpää kuin aiemmin. Luulen että tämä tilanne johtuu siitä, että molemmat panostamme yhdessä ja tasaveroisista tähän perheeseen ja parisuhteeseen, meillä on lisäksi hauskaa yhdessä.

Tähän tyyliin meilläkin on mennyt. On muutama asia joista ei päästä koskaan yhteisymmärrykseen, mutta emme räävi niitä jatkuvasti esiin, koska kyseessä ei ole asiat jotka vaikuttaisivat yhteiseloon mitenkään. Eli pitää myös osata antaa olla. 

ap

Ei me riidellä mistään, ei ole koskaan tarvinnut. Yhteiseloa yli 40 v.

Ai tämä koskikin nyt vain pitkiä parisuhteita. Kaikki vastaajat, jotka eivät riitele, kertovat olleensa pitkään parisuhteessa ja että ovat myös riidelleet suhteen alkuaikoina. Mutta silti pitää ihmetellä, jos joku muu riitelee. Eikö tullut mieleen, että kaikki eivät ole olleet parisuhteessa 20 vuotta. Minä olen tuo, joka kerroin, että riitaa syntyy siitä kun emme näe. Olemme olleet vuoden parisuhteessa emmekä edes asu yhdessä ja näemme muutenkin tosi harvoin. Miten ihmeessä olisimme ehtineet käsittelemään kipukohtamme yhtä hyvin kuin te, jotka olette olleet 20 vuotta saman katon alla? 

Vierailija kirjoitti:

Ai tämä koskikin nyt vain pitkiä parisuhteita. Kaikki vastaajat, jotka eivät riitele, kertovat olleensa pitkään parisuhteessa ja että ovat myös riidelleet suhteen alkuaikoina. Mutta silti pitää ihmetellä, jos joku muu riitelee. Eikö tullut mieleen, että kaikki eivät ole olleet parisuhteessa 20 vuotta. Minä olen tuo, joka kerroin, että riitaa syntyy siitä kun emme näe. Olemme olleet vuoden parisuhteessa emmekä edes asu yhdessä ja näemme muutenkin tosi harvoin. Miten ihmeessä olisimme ehtineet käsittelemään kipukohtamme yhtä hyvin kuin te, jotka olette olleet 20 vuotta saman katon alla? 

Ja vaikeaa se tulee sulla varmaan oleen jatkossakin, kun et edes näe seurustelukumppaniasi juuri koskaan...

Vierailija kirjoitti:

Ai tämä koskikin nyt vain pitkiä parisuhteita. Kaikki vastaajat, jotka eivät riitele, kertovat olleensa pitkään parisuhteessa ja että ovat myös riidelleet suhteen alkuaikoina. Mutta silti pitää ihmetellä, jos joku muu riitelee. Eikö tullut mieleen, että kaikki eivät ole olleet parisuhteessa 20 vuotta. Minä olen tuo, joka kerroin, että riitaa syntyy siitä kun emme näe. Olemme olleet vuoden parisuhteessa emmekä edes asu yhdessä ja näemme muutenkin tosi harvoin. Miten ihmeessä olisimme ehtineet käsittelemään kipukohtamme yhtä hyvin kuin te, jotka olette olleet 20 vuotta saman katon alla? 

Milloin näet että elämästäsi tulee tämän miehen kanssa sellaista kun toivot? Sitten kun lapset ovat isoja? 

Ap