Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi töissä pitäisi puhua yksityiasioita
04.04.2019 |
Eikä tämä todellakaan ole naisvaltaisten työpaikkojen ongelma, vaan olen insinööritoimistossa ainoa nainen. En jaksa sitä, että pomo kyselee aikuisten lasteni asioita. Eivät ne hänelle kuulu, enkä ole saanut lupaa kertoa. Ei niissä mitään erikoista salattavaa ole, täysi-ikäisiä tavallisia opiskelijoita ovat. Mutta en näe asiakseni kertoa heidän asioitaan.
Olen ollut parissa naisvaltaisessa valtion virastossa ja ei niissä kukaan udellut näitä. 20 ihmistä kahvipöydässä (kahtiajako, asiakaspalvelun takia, itse menin kumpaan ryhmään ehdin, kun en ollut asiakaspalvelussa). Aina oli yksi, joka selitti sukunsa kaikki asiat, mutta yleensä ei kukaan muu. Koen tämän pienen insinööritoimiston tauot jopa ahdistavana, ja sekin huomataan, jos jää pois, kun toimisto on pieni.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, minäkään en ymmärrä miksi pitäisi selvittää omia asioita työpaikalla! Meidän työpaikalla, lähes 40 naista, jotkut lässyttävät jatkuvasti omia yksityis asioitaan. Ei kyllä kiinnosta pätkääkään mitä toiset tekee ruuaksi jne yms. En muutenkaan kaipaa koko työyhteisöä :D olisi ihanaa kun saisi tehdä YKSIN töitä, ei tartteis kärsiä toisten länkytyksistä!
MIKSI et ole hakeutunut työhön, jossa toimitaan yksin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli eilen keskustelu, jossa joku erakko ihmetteli ystävien puutetta. Ap ja tämä sopisivat hyvin yhteen ja heillä olisi varmasti mukavan leppoista istuessa keskenään turvat tukossa mitään sanomatta.
On se joillakin vaikeaa...
Siis ei ole mitään keskusteltavaa, jos ei puhu yksityisasioista? Maailmahan on täynnä vaikka mitä mielenkiintoisia keskustelunaiheita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meilläkin osa kertoo kaiken, mutta itse en kerro juuri mitään. Nyt kerroin eronneeni kaksi vuotta sitten, kun kysyivät jotain miehestäni, Hieman sain pitkiä katseita, muttei kukaan kysellyt sen enempää.
Höpsistä heijaa mistään pitkistä katseista. Olet vainoharhainen ja työkaverit tietävät sen, mutta yrittivät silti olla sinulle kohteliaita. Ketään ei kiinnosta sinun asiasi loppujen lopuksi.
Tietenkin voi olla pitkiä katseita. On paljon ihmisiä, joiden mielestä tuollaiset asiat ovat kriisi, joka kuuluu heillekin, jos välität heistä ystävinä. Sen salaaminen tarkoittaa heille, että et arvosta heitä kuuntelijoina ja välittävinä ihmisinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli eilen keskustelu, jossa joku erakko ihmetteli ystävien puutetta. Ap ja tämä sopisivat hyvin yhteen ja heillä olisi varmasti mukavan leppoista istuessa keskenään turvat tukossa mitään sanomatta.
On se joillakin vaikeaa...
Siis ei ole mitään keskusteltavaa, jos ei puhu yksityisasioista? Maailmahan on täynnä vaikka mitä mielenkiintoisia keskustelunaiheita.
Ja tästä syystä ap tulisikin ohjata keskusteluja asioihin, joista hän on kiinnostunut. Jos ap istuu vain passiivisena totta kai muut yrittää ottaa hänet huomioon puhumalla "säästä" ettei seuraavaksi syytetä siitä, että hänet jätetään ulkopuoliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Esimies koittaa olla moderni esittämällä kiinnostunutta toisen elämään kuuluvista asioista.
Kaikissa esimies koulutuksissa tuodaan juurikin tämä esille, että jokainen tulisi ottaa osaksi työyhteisöä olemalla kiinnostunut heidän asioistaan. Toinen on alaisen kuunteleminen, joten ap tiedät mitä tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysele esimieheltäsi myös kaikkea. Ole vielä oikein innokas. Sillein saat utelut loppumaan.
Mun mielestä yksityisasioista ei tarvitse hirveästi huudella töissä. Jos esimies on vielä kiero niin hän voi jatkaa utelua maailman tappiin ja käyttää tietoja ”hyväksi”.
Tee työsi hyvin ja se riittää.
Haluavat varmistaa ettet ole psykopaatti joka ei kerro yksityiselämästä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluavat varmistaa ettet ole psykopaatti joka ei kerro yksityiselämästä mitään.
Psykopaatti, jos ei kerro yksityiselämästä työkavereille? Mulla on ainakin tapana kertoa niistä vain hyville ystäville.
Vierailija kirjoitti:
No meilläkin osa kertoo kaiken, mutta itse en kerro juuri mitään. Nyt kerroin eronneeni kaksi vuotta sitten, kun kysyivät jotain miehestäni, Hieman sain pitkiä katseita, muttei kukaan kysellyt sen enempää.
Multa kysyttiin pari viikkoa sitten tuo kysymys et seurusteleks sä kenenkään naisen.... tai miehen kanssa? Sanoin eronneeni vuosi sitten naisesta. Olen oikeasti homo enkä halua puhua siitä tai tuoda sitä työ"kavereiden" tietoon. Eihän se niille kuulu, vaikka ilmeisesti sen kai huomaakin minusta. Lisäksi en edes ole kiinnostunut seurustelusta niin ärsyttää tuollaiset kysymykset. Onneksi olen vain vuokratyöntekijä jolla työpaikka vaihtuu säännöllisesti niin ei tarvitse tutustua kehenkään hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juorukelloille en itsekään kerro enää mitään.
Mielestäni ihminen saa itse valita, kuinka paljon kertoo yksityiselämästään. Työpaikallani on erittäin hyvä ilmapiiri ja jos jollakulla on vaikea vaihe, hän yleensä kertoo sen muille. Muut osaavat suhtautua ja ovat auttaneet myös töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Small talk, suomeksi rupattelu on yksi tärkeimmistä sosiaalisista taidoista. Rupattelun perussääntö on, että keskustellaan aiheista, jotka ovat ketään loukkaamattomia ja suhteellisen pinnallisia eli ei se esimies odota sinulla mitään syväanalyysiä esim. lapsistasi vaan, että pintapuolisesti sivuat aihetta.
Kyllä huomaa, minkälaiset ihmiset täällä taas hohhoijattavat. Minä olen seurallinen, puhelias ihminen, mutta en pidä siitä, että yksityisasioita, etenkään toisten, kuten aikuiset lapset, veivataan työpaikoilla. Meillä yksi kertoilee poikansa vaikeasta parisuhteesta, eroaikeista ja lasten kipuilusta, olen aika varma, että poika ei haluaisi parikymmenpäisen akkalauman voivottelevan asioitaan.
En itse hauku miestäni (suurin osa näin vieläkin tekee!) enkä kerro, jos kotona on muutakaan murhetta. Olen töissä vain töissä, teen työni ja muut asiani haluan hoitaa siellä, minne ne kuuluvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Small talk, suomeksi rupattelu on yksi tärkeimmistä sosiaalisista taidoista. Rupattelun perussääntö on, että keskustellaan aiheista, jotka ovat ketään loukkaamattomia ja suhteellisen pinnallisia eli ei se esimies odota sinulla mitään syväanalyysiä esim. lapsistasi vaan, että pintapuolisesti sivuat aihetta.
Ei, kyllä yksi rupattelun perussäännöistä ihan kansainvälisesti on, että ei päivästä toiseen sivutakaan asioita, joista kerran on huomattu, että tästä ei henkilö ole innostunut rupattelemaan.
Lisäksi ihmisten oletetaan tuntevan aika hyvin, ennen kuin henkilökohtaisia kysymyksiä, kuten lasten kuulumiset, edes kysellään. Turvallisia aiheita ovat ruokareseptit, sää, telkkariohjelmat, omat (huom OMAT ei toisten, kuten lapset) pienet tapahtumat, päivän uutiset.
Nimenomaan tuntuu, että suomalaiset eivät oikein tajua, milloin mennään vähän turhan iholle rupattelussa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huomaa, minkälaiset ihmiset täällä taas hohhoijattavat. Minä olen seurallinen, puhelias ihminen, mutta en pidä siitä, että yksityisasioita, etenkään toisten, kuten aikuiset lapset, veivataan työpaikoilla. Meillä yksi kertoilee poikansa vaikeasta parisuhteesta, eroaikeista ja lasten kipuilusta, olen aika varma, että poika ei haluaisi parikymmenpäisen akkalauman voivottelevan asioitaan.
En itse hauku miestäni (suurin osa näin vieläkin tekee!) enkä kerro, jos kotona on muutakaan murhetta. Olen töissä vain töissä, teen työni ja muut asiani haluan hoitaa siellä, minne ne kuuluvat.
Mitä lapsellesi kuuluu?
Kiitos hyvää. Entä sinun?
...
Vierailija kirjoitti:
Small talk, suomeksi rupattelu on yksi tärkeimmistä sosiaalisista taidoista. Rupattelun perussääntö on, että keskustellaan aiheista, jotka ovat ketään loukkaamattomia ja suhteellisen pinnallisia eli ei se esimies odota sinulla mitään syväanalyysiä esim. lapsistasi vaan, että pintapuolisesti sivuat aihetta.
Näin se on, mutta asia on todella vaikea joillekin ymmärtää.
Jos esimies kysyy vaikka lapsista, niin on niin helppo kiertää juttelu vaikka päiväkodissa tulevaan mukavan tuntuiseen kevätretkeen tai koulun jälkeen tapahtuviin mielenkiintoisiin iltapäiväkerhoihin. Tai jos on aikuisia lapsia, niin voi alkaa juttelemaan vaikka heidän vaellusharrastuksesta tai siitä kuinka oli mukava viikonloppu, kun lapset kävivät. Aiheita on triljoona ja kaikilla on varmasti helppo alkaa juttelemaan aiheista. Silloin ei puhu oikeastaan lapsestaan, vaan siitä kevätretkestä ja puhe soljuu rennosti siitä omien lasten retkiin tai vaikka omiin vanhoihin päiväkotimuistoihin.
En ymmärrä tuppisuita ollenkaan, koska aiheita riittää pilvin pimein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huomaa, minkälaiset ihmiset täällä taas hohhoijattavat. Minä olen seurallinen, puhelias ihminen, mutta en pidä siitä, että yksityisasioita, etenkään toisten, kuten aikuiset lapset, veivataan työpaikoilla. Meillä yksi kertoilee poikansa vaikeasta parisuhteesta, eroaikeista ja lasten kipuilusta, olen aika varma, että poika ei haluaisi parikymmenpäisen akkalauman voivottelevan asioitaan.
En itse hauku miestäni (suurin osa näin vieläkin tekee!) enkä kerro, jos kotona on muutakaan murhetta. Olen töissä vain töissä, teen työni ja muut asiani haluan hoitaa siellä, minne ne kuuluvat.
Mitä lapsellesi kuuluu?
Kiitos hyvää. Entä sinun?
...
Ai olet näitä, joiden kanssa on läpätettävä lapsista, vaikka sua ei kiinnosta pätkääkään ja mä en halua kertoa, mitä oikeasti kuuluu mun lapselle, kun se ei tällä kertaa olekaan tosiaankaan hyvää.
Silti kyselet, koska haluat esiintyä välittävänä, rupattelevana ihmisenä. Kuule neuvo: valitse seuraavaksi aihe, johon oikeasti vastaus on varmasti yhtä tyhjänpäiväinen kuin sinun kysymyksesikin.
Eli: Mitäs tykkäsit lounaan makaronilaatikosta?
No siinähän se menetteli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Small talk, suomeksi rupattelu on yksi tärkeimmistä sosiaalisista taidoista. Rupattelun perussääntö on, että keskustellaan aiheista, jotka ovat ketään loukkaamattomia ja suhteellisen pinnallisia eli ei se esimies odota sinulla mitään syväanalyysiä esim. lapsistasi vaan, että pintapuolisesti sivuat aihetta.
Näin se on, mutta asia on todella vaikea joillekin ymmärtää.
Jos esimies kysyy vaikka lapsista, niin on niin helppo kiertää juttelu vaikka päiväkodissa tulevaan mukavan tuntuiseen kevätretkeen tai koulun jälkeen tapahtuviin mielenkiintoisiin iltapäiväkerhoihin. Tai jos on aikuisia lapsia, niin voi alkaa juttelemaan vaikka heidän vaellusharrastuksesta tai siitä kuinka oli mukava viikonloppu, kun lapset kävivät. Aiheita on triljoona ja kaikilla on varmasti helppo alkaa juttelemaan aiheista. Silloin ei puhu oikeastaan lapsestaan, vaan siitä kevätretkestä ja puhe soljuu rennosti siitä omien lasten retkiin tai vaikka omiin vanhoihin päiväkotimuistoihin.
En ymmärrä tuppisuita ollenkaan, koska aiheita riittää pilvin pimein.
Minua kiinnostaa tämä nyt oikeasti: miksi sinä esimerkiksi kyselet lapsista tai muuten perheestä tai muuten yksityisasioista, vaikka aiheita riittää pilvin pimein?
Ettekö te todella huomaa toisen jäykistymistä, välttelyä ja kiertelyä ja osaa jättää kyselemättä asioista, joista toinen ei tykkää puhua? Miksi vänkäätte näistä, vaikka aiheita olisi pilvin pimein?
Teoriani on, että ette osaa näyttää välittämistä, läsnä oloa, kiinnostusta minkään muun kuin yksityisasioiden kautta = luulette, että nämä kyselyt saavat teidät näyttämään empaattisilta, kivoilta pomoilta ja työkavereilta. Kun olette huonoja lukemaan ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä huomaa, minkälaiset ihmiset täällä taas hohhoijattavat. Minä olen seurallinen, puhelias ihminen, mutta en pidä siitä, että yksityisasioita, etenkään toisten, kuten aikuiset lapset, veivataan työpaikoilla. Meillä yksi kertoilee poikansa vaikeasta parisuhteesta, eroaikeista ja lasten kipuilusta, olen aika varma, että poika ei haluaisi parikymmenpäisen akkalauman voivottelevan asioitaan.
En itse hauku miestäni (suurin osa näin vieläkin tekee!) enkä kerro, jos kotona on muutakaan murhetta. Olen töissä vain töissä, teen työni ja muut asiani haluan hoitaa siellä, minne ne kuuluvat.
Mitä lapsellesi kuuluu?
Kiitos hyvää. Entä sinun?
...
Ai olet näitä, joiden kanssa on läpätettävä lapsista, vaikka sua ei kiinnosta pätkääkään ja mä en halua kertoa, mitä oikeasti kuuluu mun lapselle, kun se ei tällä kertaa olekaan tosiaankaan hyvää.
Silti kyselet, koska haluat esiintyä välittävänä, rupattelevana ihmisenä. Kuule neuvo: valitse seuraavaksi aihe, johon oikeasti vastaus on varmasti yhtä tyhjänpäiväinen kuin sinun kysymyksesikin.
Eli: Mitäs tykkäsit lounaan makaronilaatikosta?
No siinähän se menetteli.
Otin lapset esimerkiksi, koska ne liittyy aiheeseen. Pitäisikö sinun keksiä jokin muu harrastus, kuin vauva.fi jos lapset on sinulle noin herkkä paikka?
Alue: Aihe vapaa
Tai sitten ei, mutta täällä nyt voi kirjoitella kaikkia fantasioita.