Lue keskustelun säännöt.
Anoppi tekee minut hulluksi (Koskee esikoistani)
Ärsyyntynyt
03.04.2019 |
Anoppi tekee minut ihan hulluksi. Sain esikoiseni kolme kuukautta sitten. Lapseni on anopin ensimmäinen lapsenlapsi.
Anoppi on siis ollut lapsesta omistushaluinen heti syntymästä lähtien. Olisi halunnut tulla mukaan synnytykseenkin jotta olisi saannut vauvan heti ensimmäisenä syliin. Sain pitää miehelleni aikamoisen puhuttelun siitä, kuinka minä en halua häntä saliin. Heti seuraavana aamuna synnytyksestä hän oli tietenkin haukkana paikalla ja kävi kaikki sairaalassaolopäivät luonamme. Kun pääsimme sairaalasta pois, oli anoppi meillä ja kotiin tullessani vei haukkana vauvan sylistäninja passitti minut nukkumaan.
Olisin halunnut pesiä vauvan kanssa ihan rauhassa enkä häntä sinne hääräämään.
Ajattelin, että hän rauhottuisi ensimmäisten viikkojen jälkeen, mutta ei.
Hänen on ”saatava nähdä” lasta ainakin 3 kertaa viikossa. Videopuhelu on pakko soittaa kerran päivässä että näkee pojan eikä missaa mitään.
Hän myös kertoo katsovansa pojan kuvaa joka ilta ja pussaa hänelle hyvää yötä jne.
Se miten hän lässyttää ja puhuu pojasta esim ”Hänen virtsansa on kultaa” jne saa minut oikeasti voimaan pahoin. En jaksa häntä ollenkaan enää ja minun mielestäni touhu menee jo överiksi, mutta mieheni ei tätä ymmärrä.
Mikä neuvoksi? Onko teistä tämä ihan normaalia?
Kommentit (393)
Vierailija kirjoitti:
Mitä kulttuuria anoppisi edustaa?
En ole AP, mutta samanlaista oli meilläkin. Mun anoppi on Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ja siellä koko ikänsä asunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
Oletko varmasti tarkistanut poikasi puhelimesta, että hän varmasti puhuu anoppinsa kanssa yhtä paljon puhelimessa kuin sinun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kulttuuria anoppisi edustaa?
En ole AP, mutta samanlaista oli meilläkin. Mun anoppi on Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ja siellä koko ikänsä asunut.
Minun rajaton anoppini on Itä-Suomesta. Koko iso suku on samalla lailla rajaton.
Mun anopilla meni kanssa överiksi suhtautuminen vauvan pissaan jne. Vaihtoi vaippaa pojallemme anoppilassa, 4kk poika lirautti pissaa viltille jonka päällä makasi. Anoppi siirsi pissatahraisen viltin sohvan selkänojan päälle kun ehdotin että vien sen pyykkikoriin. "Ei haittaa mummon rakkaan pissa!" Tuntui että halusi näyttää miten hän rakastaa poikaamme erityisellä tasolla, enemmän kuin me vanhemmat. Suukotteli vauvan paljaita pakaroita ja lässytti kuinka ihana pikku pylly, mummon kakka-pylly... Siinä kohtaa vaihdoimme miehen kanssa pitkän katseen. Vauva ei ole päässyt mummolleen hoitoon koska suhtautuminen on pakkomielteistä ja kärttää nimenomaan kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa. Ja mun mielestä tuo pyllyn pussailu ei ole lainkaan söpöä höpsähtämistä vaan rikkoo vauvan oikeutta omiin intiimialueisiinsa. Vaipan sisällä olevaa aluetta ei mun mielestä ole asiallista lääppiä saati suukotella. (Eri asia on vaikka tyynnyttelevä kevyt taputtelu pyllylle, tiiätte mitä tarkoitan!)
Eivät kaikki anopit todellakaan ole kauheita, joten turha vetää nyt päälleen mitään marttyyrinviittaa tai varsinkaan syyllistyä, mikäli et näihin kuvailtuihin, oikeasti haastaviin, anoppeihin kuulu.
Itse en ymmärrä sitä, että puhelimeen ei vastata. Itse kyllä vastaan tai soitan ainakin takaisin jossain vaiheessa, mikä mielestäni kuuluu ihan normaaleihin käytöstapoihin. Toki jos välit on kireät tai taustalla on isompia asioita, ymmärrän hyvin, ettei edes puhelinkontakti kiinnosta.
Ihan hyvä vaihtoehto on myös soitella omalle lapselleen, ei se tee miniästä tai vävystä mitenkään vähemmän tärkeää tai pidettyä.
Uskoisin, että miniöille ja vävyille riittävät ihan normaalit käytöstavat. Osa appivanhemmista voi olla todella määräileväisiä ja nämä haluaisivat ohjailla aikuisten lastensa perhe-elämää edelleen. Tämä taas on taakka kaikille; omalle lapselle, joka on puun ja kuoren välissä (vaakakupissa välit omiin vanhempiin ja toisaalta oma rakas perhe), sille miniälle/vävylle ja kyllähän nämä ristiriidat tuppaavat heijastumaan lapsiinkin.
Miten siis toimia? Tässä muutama ajatus.
- Kunnioita sitä, että lapsesi on aikuinen ja hänellä on myös asioita, joista hänen ei tarvitse eikä edes pidä sinulle kertoa. Appivanhemman näkökulmasta voi olla hyväkin, ettei tiedä ihan kaikkea
- Ole saatavilla ja valmiina auttamaan, mutta älä tuppaudu.
- Kysy suoraan, miten toivoisitte että toimittaisiin. Saako tulla kylään ilmoittamatta (on aika helvetin rasittavaa, jos appikset voi pamahtaa milloin tahansa kylään, vaikka oletettavasti nuorilla ihmisillä on omakin elämänsä ja aina ei vain ole hyvä hetki) vai toivotkaanko että kysellään ensin. Millainen isovanhempi toivoisitte minun olevan? Pelisäännöt.
- Älä hauku lapsesi puolisoa lapsellesi. Sekin on raskasta ja aiheuttaa lähinnä ristiriitoja.
- Kysy raskaana olevalta tai vastasynnyttäneeltä, tarvitsisiko hän konkreettista apua jossain. Jos vastaus on ei, älä loukkaannu. Sinun aikasi kyllä tulee vielä.
- Älä kommentoi tuoreiden vanhempien toimintatapoja negatiivisesti, vaan kehu. Älä kritisoi tai taivastele, jos joku asia on vaikeaa. Sano sen sijaan esimerkiksi että muistan itsekin, että koin vaikeaksi xxx, mutta kyllä se siitä. Tai että kiva kun imetät vielä. Tai jos äiti ei imetä niin sano sitten vaikka että no tuossahan isälläkin on mahdollisuus osallistua enemmän ruokintaan. Siis ylipäätään sellainen kannustava suhtautuminen.
- Jos haluat avustaa hankkimalla jotain nuoren parin kotiin tai heidän vauvalle, kysy, mitä ja minkälaista. Jos saat vapaat kädet niin sitten saat vapaat kädet :) Mutta siis ikäviä tilanteita syntyy, kun mummo haluaa hyvää hyvyyttään ostaa vaunut ja hakee sitten kaupasta Britaxit kysymättä mitään ja sitten siinä on kiusallista alkaa sanomaan että nuo ei ole yhtään sellaiset mitä me haettiin.
Mutta ihan normaaliasioista tässä kai pitäisi olla kysymys :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
Niin. Miksi sinun sille miniällesi pitäisikään soitella. Kunnioitat häntä, hänen kotiaan ja perhettään.
Samaa mieltä. En halua, että anoppi onnittelee syntymäpäivänä. On erittäin häiritsevää, että hän häiriköi esim. ennen joulua ja varmistaa, minä päivänä olemme tulossa käymään. Kyllä hän sen sitten huomaa, kun olemme pihassa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä voisi olla kuin omasta kynästäni.
Meilläkin anoppi yritti tunkea jo synnytykseen. Sanoin miehelle että sitten kun synnytät itse, niin voit ottaa sinne mukaan vaikka paavin, mutta minä en rupea makaamaan toosa levällään vieraan ihmisen edessä samalla kun yritän keskittyä johonkin tärkeämpään, niin kuin siihen synnytykseen. Millainen mielisairas edes pyytää tuollaista? Synnytykseen kutsutaan, ei tuppauduta.
Kun päästiin kotiin niin saman tapaista oli meilläkin. Anoppi tunki joka päivä kylään, jos en vastannut puhelimeen tuli oven taakse huutelemaan että näkee valot/kuulee meidät. Kun oltiin valot ja tv kiinni niin keksi tulla oven taakse, soittaa puhelimeeni ja huudella sitten että kuulee puhelimeni. Minulta meni kuppi nurin kun oli taas kerran yrittänyt temppuaan kun olin ruvennut pitämään luuria värinällä tämä tunki pokkana vara-avaimilla sisään. Revin avaimet anopin kädestä ja heitin tämän kiroillen ulos. Haukuin mielisairaaksi ja muuta. Jotenkin se, että olin joutunut elämään kuin vankina omassa kodissani kulminoitui tuohon. Lisäksi oli ollut paljon muutakin. Lapsen repiminen sylistäni (kerran niin, että jätti naarmut vauvan käteen), yritti jatkuvasti saada minua lopettamaan imetystä naljaillen ja haukkuen, yritti koko ajan viedä vauvaa johonkin keskenään kysymättä lupaa, pussaili vauvaa suulle vaikka oli kielletty ja niin edelleen.
No minä pakkasin omat ja vauvan tavarat ja muutin vanhemmilleni. Miehelleni jätin kirjeen jossa kerroin kaiken ja sen, etten aio elää niin. Ettei tilanne ole miltään kannalta katsottuna normaali ja että mikäli tilanne ei muutu, niin asumisjärjestelymme ja siviilisäätymme muuttuvat pysyvästi. Käskin miettimään asiaa ja ottamaan yhteyttä jos kokee, että haluaa jatkaa yhteyseloa ja kykenee pistämään rajat vierailuille (ainostaan kutsuttaessa).
No mies sanoi ettei ollut kuulemma tajunnut miten paha tilanne oli. Ei kai, kun mies näki äitiään 2-3 viikossa mutta minä jouduin viettämään tuon kanssa vastasynnyttäneenä melkein 15 tuntia viikossa.
No mies ja anoppi olivat sitten keskustelleet tästä, heille oli tullut riitaa ja anoppi oli sanonut ettei tarvitse ottaa yhteyttä ennen kuin olemme valmiita pyytämään anteeksi. Tästä on nyt kaksi ja puoli vuotta, anteeksipyyntöään kai odottelee vieläkin. Appi käy salaa kylässä kerran viikossa.
.....paavin! 😁
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Oppikirjaesimerkki marttyyri-mummosta. "Jos en saa toimia oman mieleni mukaan lastenlasten suhteen, niin sitten en tee mitään! En välitä, en huomaa! Joko minä päätän tai sitten en osallistu ollenkaan!" Miniäsi on varmasti vain huojentunut siitä että kaltaisesi ihminen pysyy kaukana hänen perheestään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisiahan ne anopit on. Silti niiden kasvattama poika kelpaa puolisoksi, vaikka onkin aina reissutöissä.
Siis tarkoitatko ettei kahjolla ihmisellä voi koskaan olla tervejärkistä lasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
Niin. Miksi sinun sille miniällesi pitäisikään soitella. Kunnioitat häntä, hänen kotiaan ja perhettään.
Samaa mieltä. En halua, että anoppi onnittelee syntymäpäivänä. On erittäin häiritsevää, että hän häiriköi esim. ennen joulua ja varmistaa, minä päivänä olemme tulossa käymään. Kyllä hän sen sitten huomaa, kun olemme pihassa!
Eikö sillä anopin lapsella ole puhelinta, vai eikö se tiedä minä päivänä olette menossa sen äidille kylään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
Anteeksi mitä? Sinä soitat pojallesi KOSKA miniä ei vastaa? Eikö olisi normaalimpaa soittaa ensisijaisesti sille omalle pojallesi?
Taas on menty lisääntymään jokun mammanpojan kanssa. Voisin lyödä vetoa, että mies ei ole asunut yksinään päivääkään.
Sinun täytyy nyt keskustella kunnolla miehesi kanssa. Kysy vaikka, että mitä hän tuumaisia jos sinun äitisi ramppaisi jatkuvasti teillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
Niin. Miksi sinun sille miniällesi pitäisikään soitella. Kunnioitat häntä, hänen kotiaan ja perhettään.
Samaa mieltä. En halua, että anoppi onnittelee syntymäpäivänä. On erittäin häiritsevää, että hän häiriköi esim. ennen joulua ja varmistaa, minä päivänä olemme tulossa käymään. Kyllä hän sen sitten huomaa, kun olemme pihassa!
Miksi sen pitäisi onnitella syntymäpäivänä? Ja nimenomaan soittamalla. Ei osaa korttia laittaa? Eikö se anopin lapsi tiedä milloin on perheineen tulossa käymään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisiahan ne anopit on. Silti niiden kasvattama poika kelpaa puolisoksi, vaikka onkin aina reissutöissä.
Siis tarkoitatko ettei kahjolla ihmisellä voi koskaan olla tervejärkistä lasta?
No eipä tuo ap mies ihan kaikilla pytyillä käy, jos tuo anopin aiheuttama piina on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edustan todennäköisesti samaa ikäluokkaa kuin anoppisi ja toivotan sinulle voimia hänen kanssaan. Onnea pienestä perheenjäsenestänne.
Olemme rupsahtaneita, tarkoituksemme menettäneitä vanhuuden ja keski-iän välillä seilaavia ns itsenäisiä naisia. Saatamme olla ulkoisesti hyvin hoidettuja, harrastaa monipuolisesti, vihjata muille mahtavasta seksielämästä ukkorahjuksen kanssa, mutta auta armias kun Facebookissa eka kavereista julkaisee (usein luvatta) ekan lapsenlapsensa kuvan: hehkutusta mummouden autuudesta riittää. Kaikki otetaan irti, miten oma lapsi on saanut aikaiseksi joko synnyttämällä tai siittämällä. Ja pieni lapsi esineellisestään, alennetaan objektiksi, jossa mummous näyttelee tärkeintä roolia. Siinä menossa ei todellakaan mietitä vasta synnyttäneen äidin voimia saati ymmärrettäisiin, ettei lapsen perheeseen lampsita kuin ostarille koska vain itseään huvittaa.
Sekaisuus mummouden onnesta ei ole hyvä selitys. Tarkoitukseton vouhkaaminen ja päteminen muiden silmissä, että on onnellinen mummo, sokeuttaa kenties jo muutenkin kehnolla itsetunnolla varustetun anoppi paran. Ja jos appikaan ei ole saatavilla saati osaisi käyttää järkeään on soppa valmis. Faceen on pakko saada kuvamatsua heijastelemaan mummoutta muutenkin. Ettei jää ainakaan viimeiseksi kavereista, joilla ei ole lapsenlapsia.
Miehesi velvollisuus on heittää anoppi pihalle. Sano se selkokielellä miehellesi. Sinä lepäät nyt ja keräät voimia, opettelet olemaan äiti ja kutsut kyllä anopin paikalle apua tarvitessasi. Toivotaan, että tulee myös kahden vuoden kuluttua.
Läheisriippuvuus on kamala asia ja anoppisi käytös viittaa myös siihen. TUntuu hirveältä ajatella, millainen sukuhelvetti onkin söpöjen vauvakuvien takana.
Vanhin lapsenlapseni on 5v ikäinen, seuraavat 3v ja 8kk ikäisiä. En puhu heistä koskaan kavereille tai töissä, monikaan ei tiedä, että olen isoäiti (vaikka olen jo 55v täyttänyt). Lapsenlapset ovat vanhempiensa, eivät minun, joten tässä omassa elämässäni heitä ei oikeastaan edes ole. En hehkuta mummoutta ja siksi joskus tulee hauskoja tilanteita, kun olen samaan aikaan pojan perheen kanssa samassa tilaisuudessa enkä mitenkään reagoi lapsenlapsiini. Etenkin miniän äidin mielestä on outoa, että en ryntäile halaamaan ja suukottamaan enkä ota kuvia hassunhauskoista tilanteista.
Oppikirjaesimerkki marttyyri-mummosta. "Jos en saa toimia oman mieleni mukaan lastenlasten suhteen, niin sitten en tee mitään! En välitä, en huomaa! Joko minä päätän tai sitten en osallistu ollenkaan!" Miniäsi on varmasti vain huojentunut siitä että kaltaisesi ihminen pysyy kaukana hänen perheestään.
Mieleeni tuli, ovatko nämä mummelit niitä, joilla ei aikanaan ollut aikaa omille vauvoilleen? Päiväkodit hoiti arkisin ja vloppuisin isovanhemmat. Tämä oli aika yleistä joku aika sitten.
Olet saanut hyviä neuvoja, ap. Sinun ei todellakaan tarvitse huolia anoppia kylään kun mies ei ole kotona, eikä joka viikko muutenkaan. Laita vaikka ystävällinen viesti, että vauvaelämä vaatii veronsa, ja joudut sen takia vähentämään viesteihin vastailua joksikin aikaa. Ja sitten et vastaa, voit myös blokata numeron. Et avaa ovea jos tulee koputtelemaan. Yritä saada itsesi tajuamaan, että sinulla ei ole mitään syytä syyllisyyteen. Sinä olet lapsen äiti, sinun ja lapsen suhde on tällä hetkellä kaikkein tärkeintä lapselle. Anoppi häiritsee sen kehittymistä ja stressaa sinua.
Ja siis ei ole normaalia, ei todellakaan!
No aloita olemalla loukkaantumatta siitä kun puheluusi ei vastata, älä laita itseäsi samalle jalustalle kuin miniän äitiä. Ei kai poikasikaan pidä sinua ja anoppiaan samassa asemassa ja roolissa itseään kohtaan?
Toinen on varmaan se, että hyväksyt poikasi puolison menevän sinun edellesi mitä tulee poikaasi. Vaikka rakastatte samaa miestä, niin kyllä lapsen tulee irrottautua vanhemmistaan ja luoda elämänsä tärkein suhde puolisoonsa. Samalla tavalla miniäsi pitää asettaa poikasi etusijalle. Se on elämää, eikä esim. tervehenkistä perhettä voi perustaa jos näin ei tee.
Jos nämä saavat lapsia joskus, niin ymmärrät että sinä et ole tälle lapselle samassa asemassa kuin vanhemmat. Suhde lapseen luodaan vanhempien kautta, ja isovanhemman pitää harjoitella aika paljon omaa uuttaa rooliaan, sillä se on aivan erilainen kuin vanhemman rooli.
Kun nämä on tajuttu, niin loppu on hienosäätöä ja kaikki kuinka usein tavataan, hoitaako isovanhempi lapsenlapsia (jos niin kuinka aikaisin ja kuinka usein jne) joko soljuvat itsestään luonnollisesti tai sitten asiat keskustellaan läpi. Voi myös käydä nin ettei sinuun luoteta lastenhoitajana joko kuntosi, ikäsi tai käytöksesi vuoksi. Se kirpaisee, mutta on pakko hyväksyä ja antaa olla, jos haluaa kuitenkin luoda hyvät suhteet lapsiin.