Lue keskustelun säännöt.
Anoppi tekee minut hulluksi (Koskee esikoistani)
Ärsyyntynyt
03.04.2019 |
Anoppi tekee minut ihan hulluksi. Sain esikoiseni kolme kuukautta sitten. Lapseni on anopin ensimmäinen lapsenlapsi.
Anoppi on siis ollut lapsesta omistushaluinen heti syntymästä lähtien. Olisi halunnut tulla mukaan synnytykseenkin jotta olisi saannut vauvan heti ensimmäisenä syliin. Sain pitää miehelleni aikamoisen puhuttelun siitä, kuinka minä en halua häntä saliin. Heti seuraavana aamuna synnytyksestä hän oli tietenkin haukkana paikalla ja kävi kaikki sairaalassaolopäivät luonamme. Kun pääsimme sairaalasta pois, oli anoppi meillä ja kotiin tullessani vei haukkana vauvan sylistäninja passitti minut nukkumaan.
Olisin halunnut pesiä vauvan kanssa ihan rauhassa enkä häntä sinne hääräämään.
Ajattelin, että hän rauhottuisi ensimmäisten viikkojen jälkeen, mutta ei.
Hänen on ”saatava nähdä” lasta ainakin 3 kertaa viikossa. Videopuhelu on pakko soittaa kerran päivässä että näkee pojan eikä missaa mitään.
Hän myös kertoo katsovansa pojan kuvaa joka ilta ja pussaa hänelle hyvää yötä jne.
Se miten hän lässyttää ja puhuu pojasta esim ”Hänen virtsansa on kultaa” jne saa minut oikeasti voimaan pahoin. En jaksa häntä ollenkaan enää ja minun mielestäni touhu menee jo överiksi, mutta mieheni ei tätä ymmärrä.
Mikä neuvoksi? Onko teistä tämä ihan normaalia?
Kommentit (393)
Et vaan anna lupaa tulla kylään etkä mene kylään kun silloin kuin haluat (ja kutsutaan). Mies voi hoitaa videopuhelun niin usein kun haluaa, vaikka sillä aikaa kun olet itse suihkussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei oo normaalia. Mutta sano miehelle, että anoppi saa tulla kylään vain kun mies on kotona, eli kyläilyt harvenee ja mies pitäköön äitinsä aisoissa kun tämä on käymässä. Älä vastaa puheluihin. Kun anoppi hössöttää niin älä reagoi niihin mitenkään, älä mene ollenkaan mukaan hössötyksiin. Kyllä se pian siitä oppii, että noin ei sovi toimia.
Ihan kauhee anoppi. Tuosta ei kyllä hyvää seuraa. Nyt pistät heti rajat tuohon touhuun. Selkeät säännöt ja jos ei toimi niin vihellät pelin poikki. Mummo olkoon aina muutaman viikon jäähyllä.
Mies hoitaa häirikköäitinsä. Et vastaa, et soita, et mene, et ota teille. Kerran kahdessa kuukaudessa max lyhyt vierailu. Rajat!
Tämä voisi olla kuin omasta kynästäni.
Meilläkin anoppi yritti tunkea jo synnytykseen. Sanoin miehelle että sitten kun synnytät itse, niin voit ottaa sinne mukaan vaikka paavin, mutta minä en rupea makaamaan toosa levällään vieraan ihmisen edessä samalla kun yritän keskittyä johonkin tärkeämpään, niin kuin siihen synnytykseen. Millainen mielisairas edes pyytää tuollaista? Synnytykseen kutsutaan, ei tuppauduta.
Kun päästiin kotiin niin saman tapaista oli meilläkin. Anoppi tunki joka päivä kylään, jos en vastannut puhelimeen tuli oven taakse huutelemaan että näkee valot/kuulee meidät. Kun oltiin valot ja tv kiinni niin keksi tulla oven taakse, soittaa puhelimeeni ja huudella sitten että kuulee puhelimeni. Minulta meni kuppi nurin kun oli taas kerran yrittänyt temppuaan kun olin ruvennut pitämään luuria värinällä tämä tunki pokkana vara-avaimilla sisään. Revin avaimet anopin kädestä ja heitin tämän kiroillen ulos. Haukuin mielisairaaksi ja muuta. Jotenkin se, että olin joutunut elämään kuin vankina omassa kodissani kulminoitui tuohon. Lisäksi oli ollut paljon muutakin. Lapsen repiminen sylistäni (kerran niin, että jätti naarmut vauvan käteen), yritti jatkuvasti saada minua lopettamaan imetystä naljaillen ja haukkuen, yritti koko ajan viedä vauvaa johonkin keskenään kysymättä lupaa, pussaili vauvaa suulle vaikka oli kielletty ja niin edelleen.
No minä pakkasin omat ja vauvan tavarat ja muutin vanhemmilleni. Miehelleni jätin kirjeen jossa kerroin kaiken ja sen, etten aio elää niin. Ettei tilanne ole miltään kannalta katsottuna normaali ja että mikäli tilanne ei muutu, niin asumisjärjestelymme ja siviilisäätymme muuttuvat pysyvästi. Käskin miettimään asiaa ja ottamaan yhteyttä jos kokee, että haluaa jatkaa yhteyseloa ja kykenee pistämään rajat vierailuille (ainostaan kutsuttaessa).
No mies sanoi ettei ollut kuulemma tajunnut miten paha tilanne oli. Ei kai, kun mies näki äitiään 2-3 viikossa mutta minä jouduin viettämään tuon kanssa vastasynnyttäneenä melkein 15 tuntia viikossa.
No mies ja anoppi olivat sitten keskustelleet tästä, heille oli tullut riitaa ja anoppi oli sanonut ettei tarvitse ottaa yhteyttä ennen kuin olemme valmiita pyytämään anteeksi. Tästä on nyt kaksi ja puoli vuotta, anteeksipyyntöään kai odottelee vieläkin. Appi käy salaa kylässä kerran viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh. Minä pääsin näemmä vielä helpolla. Mutta kyllä minunkin appivanhempien toiminta oli sellaista, että tosissani jouduin miettimään eroa miehestäni heidän käytöksen takia. Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, minun ja appivanhempien välit on ihan ok, mutta selvästi etäisemmät mitä ennen esikoista.
Tuollaisiahan ne anopit on. Silti niiden kasvattama poika kelpaa puolisoksi, vaikka onkin aina reissutöissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä anoppi ei tullut sairaalaan vauvaa katsomaan, ei meille kotiin vauvaa katsomaan. Ristiäisissä oli, mutta ei sylitellyt vauvaa. Ei soita minulle koskaan, miehelle soittaa, jos on todella tärkeää asiaa eli ehkä kerran kuukaudessa. Ei tuppaudu kylään, ei vaadi jouluksi luokseen eikä toivo, että luonaan käydään. Elää omasta mielestään mukavaa elämää vielä kotona olevien nuorten ja puolisonsa kanssa, ei ole pyrkinyt luomaan minuun minkäänlaisia suhteita. Ja samanlaisia on miehen nuoremmat sisaruksetkin. Aika yksin ovat jättäneet.
Meillä anoppi oli aika sekaisin noin kolme ensimmäistä vuotta ensimmäisen lapsenlapsensa syntymästä. Tilanne kärjistyi ja mies piti tiukan puhuttelun äidilleen. Nykyään välit ovat ihan hyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaisiahan ne anopit on. Silti niiden kasvattama poika kelpaa puolisoksi, vaikka onkin aina reissutöissä.
No, normaalijärkiset anopit eivät ole.
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi ei tullut sairaalaan vauvaa katsomaan, ei meille kotiin vauvaa katsomaan. Ristiäisissä oli, mutta ei sylitellyt vauvaa. Ei soita minulle koskaan, miehelle soittaa, jos on todella tärkeää asiaa eli ehkä kerran kuukaudessa. Ei tuppaudu kylään, ei vaadi jouluksi luokseen eikä toivo, että luonaan käydään. Elää omasta mielestään mukavaa elämää vielä kotona olevien nuorten ja puolisonsa kanssa, ei ole pyrkinyt luomaan minuun minkäänlaisia suhteita. Ja samanlaisia on miehen nuoremmat sisaruksetkin. Aika yksin ovat jättäneet.
Minä olen sanonut ihan selvästi, että mies hoitaa oman sukunsa, minä hoidan omani. En halua olla anopin kanssa missään tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi oli aika sekaisin noin kolme ensimmäistä vuotta ensimmäisen lapsenlapsensa syntymästä. Tilanne kärjistyi ja mies piti tiukan puhuttelun äidilleen. Nykyään välit ovat ihan hyvät.
Mutta mies tosiaan mietti ettei halua olla vanhempiensa kanssa enää tekemisissä ellei meno muutu. Joka asiaan yritettiin puuttua ja neuvojen jakelu oli aivan tolkuttomalla tasolla.
Mitä kulttuuria anoppisi edustaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
Niin. Miksi sinun sille miniällesi pitäisikään soitella. Kunnioitat häntä, hänen kotiaan ja perhettään.
Mulla ei ole anoppia eikä lapsia, mutta olen tosi jämäkkä ja hyvä pitämään rajani yllä (plus olen lukenut palstan anoppiketjut), joten voin auttaa:
-Puhu miehellesi, sano että tilanne on alkanut vaikuttamaan mielialaasi ja äitiyteesi. Jos ei usko, niin ala puhumaan asiasta neuvolassa miehesi kuullen.
-Kun mies on saatu ymmärtämään edes jotain alkeita niin lopetatte päivittäiset videopuhelut kokonaan, ja mies saa sanoa suoraan, ettette jaksa päivittäistä yhteydenpitoa, sillä haluatte keskittyä perheeseen ollessanne keskenään. Silloin tällöin (teidän aloitteesta) voitte kuvia lähettää.
-Tapaamiset aluksi kerta viikkoon ja siitä vielä harvennatte niitä lisää. Mietihän miten tuo onnistuu päivähoidon alkaessa, miten tapaatte ystäväperheitä, lapsi luo omia ystävyyssuhteita, tapaatte muita sukulaisia ja ennen kaikkea vietätte aikaa perheenä?
-Edellisestä voi tulla mieleen, että vauva-aika on poikkeusaika, että silloin voi nähdä enemmän. Onko todella? Fakta 1: pienen vauvan tärkein kehitystehtävä on luoda suhteet vanhempiinsa, aivan erityiset suhteet johon tarvitaan molempien vanhempien kanssa kahdenkeskistä aikaa ja hoivaa runsaasti. Fakta 2: anoppi on aivan samalla tavalla hoitanut omat lapsensa kuin sinun äitisi ja suvun muut vanhat sukulaisnaiset, miksi yhdelläkään olisi oikeus elää vauva-aika uudestaan sinun lapsesi kautta? Fakta 3: Vauva-aika on todella kuormittavaa aikaa vanhemmille ja vanhempien väliselle parisuhteelle, tällöin kaikki ylimääräiset stressitekijät perheelle ovat vaaraksi myös lapsen hyvinvoinnille.
-Oudot puheet valokuvien pussaamisesta jätätte huomiotta, ette reagoi mitenkään. Noiden tarkoitus on vain luoda teille syyllisyyttä ja hänelle oikeutusta olla jatkuvassa yhteydenpidossa ja epäsopivassa kontaktissa lapseen. Lapsesta sopimattomiin kommentteihin (esim. tuo pissaaminen) puututte suoraan sanoen että tuo oli aika asiaton kommentti.
-Joka kerta kun vie vauvan pois luotasi, niin kysytte miksi viet vauvan pois ja sanotte että älä vie, me haluamme nähdä vauvan.
Tärkeintä on ettette välitä anopin loukkaantumisesta. Aina kun alat miettimään anopin tunteita, niin hengähdä ja mieti voisitko todella itse käyttäytyä tuoretta perhettä kohtaan noin? Sillä minä en ainakaan voisi ja sanon suoraan, että anoppisi käytös on tökeröä, huonotapaista ja rajatonta.
Tsemppiä! Puutu nyt asiaan, ei varmaan ole kovin kiva häätää anoppia kauemmas kun lapsi jo ymmärtää enemmän ja uhmaa ja huutaa sulle: "mutta kun mummo lupasi, mummon parempi ja oikeassa byääää".
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
Itse toivoisin ihan tavallista ja normaalia käytöstä, voisi suhtautua vaikka samoin kuin työkaveriin.
Minkäköhän takia sinulla oli ajatuksena, että hoitaisit poikasi perhettä koskevat asiat ja puhelut miniän kanssa etkä poikasi kanssa?
Minäkään en yleensä vastaa tai soita anopilleni takaisin vaan sanon miehelle, että soittaa. (Meillä taustalla haukkumista yms., joten ei kiinnosta edes kokeilla mitä asiaa olisi, joten sen takia en edes vastaa vaikka näkisin kun soittaa.)
Minulla on myös tukahduttava ja syyllistävä anoppi jaehkä myös appiukko. Välillä olen miettint jopa eroa appivanhempien vuoksi.
Tiedän myös ihan avioliittoja jotka ovat päättyneet appivanhempien vuoksi.
Toivottavasti appivanhemmat osaisisvat anataa tilaa ja tuoreen perheen muodostaa omat tapansa ja rytminsä ILMAN SYYLLISTÄMISTÄ.
Vierailija kirjoitti:
Voi te rakkaat miniät! Täällä palstalla olemme saaneet lukea miten kauheita anoppeja teillä onkaan. Olen myös itse anoppi eikä minulla ole vielä lastenlapsia. Silti olen huomannut omasta miniästäni, että hänelle on täysin luonnollista että hän soittaa äidilleen ainakin kerran päivässä. Minulla ja miniällä on mielestäni aivan hyvät välit, mutta jos soitan joskus niin välttämättä hän ei vastaa eikä soita takaisin. Sen vuoksi olen alkanut hoitaa asioita poikani kanssa. Olisi mukavaa kuulla miten meidän anoppien täytyisi suhtautua miniöihin. Ainakin minä anoppina haluan olla sopuisassa suhteessa teidän kanssa koska rakastamme molemmat samaa miestä. Sinä vaimona ja minä äitinä.
En nyt tajua. Tietenkin sinä soitat pojallesi. Ja jo tuo on erittäin mäntti asenne, että stalkkaat miniäsi tekemisiä. Sinulle ei todellakaan kuulu hänen sosiaalinen elämänsä. Tutkitko puhelimenkin? Pengotko kaapit?
Meillä anoppi ei koskaan osannut suhtautua minuun aikuisesti. Kiukutteli, kyttäsi, osoitti mieltä.
Tunki meille kylään ja räyhäsi että aikuinen poikansa laihtuu. Lähetti minulle ohjekirjeitä ja yritti tunkea sukulaitensa yhteystietpja, että alan postitella näille toisen nimen nimipäiväkortteja.
Miniä on aikuinen. Ole sinä myös.
Välimatkaa anoppiin.