Lue keskustelun säännöt.
Liian ujo työelämään
Tällaista palautetta saan jatkuvasti. Toivoisin asiallista keskustelua, tämä on minulle jaksamista koetteleva asia.
Olen äärimmäisen ujo ja punastelen helposti. Tähän olen hakenut vuosia psykiatrista apua tuloksetta. Saan palautetta jatkuvasti työelämässä asian vuoksi, koska vuorovaikutus on äärettömän vaikeaa tämän vuoksi. Punastelu töissä myös miesten kanssa puhuessa tietenkin johtaa väärintulkintoihin ja kun olen perheellinen, on soppa entistä pahempi. Kaikki asiat halutaan selittää ujoudella, esim. meillä on määrä pyytää kollegoilta apua, jos työmäärä paisuu liian suureksi. Kun pyydän, apua ei heru MINULLE, muille kyllä. MInua sensijaan kuormiteen jatkuvasti muiden työllä. Sitten kun minua ei auteta, taivastellaan, että etkö sä taaskaan uskaltanut pyytää apua ujoutesi vuoksi.
Voiko tällaisen asian vuoksi päästä eläkkeelle. Mitään masennus diagnoosia yms. ei ole koskaan ollut, tämä ujous vaan lähinnä. Yksin työskentely ei oikein tule kyseeseen, siis kotoa käsin, alallani se olisi oikeataan ihan mahdotonta.
Ongelma ei siis ole pelkästään minä itse, vaan muiden reagointi asiaan ja todella epäasialliselle tasolle on menyty joidenkin taholta, esim. ujouteni aiheuttamia eleitä matkitaan, kävelytyyliäni ym. Asenteet eivät kuitenkaan muilla muutu ja tähän samaan törmää jokaisessa työpaikassa. Monesti ujoja syytetään ylimielisyydestä, minua ei tästä ole moitittu, eli tämäkään ei voi olla syynä.
Auttakaa.
Kommentit (314)
Hei.
Itse olen juuri samankaltaisessa tilanteessa! Ja olo on lohduton.. minua taas ollaan ajamasda työkyvyttömyys eläkkeelle, ja mun täytyy aloittaa taistelu psykiatrin lääkärin ja liiton ihmisten kanssa sitä vastaan, että siis pääsisin töihin!
Työterveyslääkäri kuulemma ajattelee parastani, no se ei ole sitä minulle, vaan töissäkäyminen edistää minun hyvinvointia
Muilla ihmisillä kuulemma ollut vaikea hyväksyä minua, mutta ei vaan löydy niitä ihmisiä kertomaan miksi näin on. Liiton ihmisten mielestä, esimies on vaarantanut terveyteni ja ei ole hoitanut asiaa. Olen siis masentunut työpaikkakiusaamisesta ja sairaslomalla siitä syystä, vadtoin tajtoani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan sinä kuollut nälkään jos olisit elänyt sata vuotta sitten olleessa Suomessa? Oletan, että jos on kyseessä selviytyminen , elämä tai kuolema, saa siinä ujostelut unohtua.
Tässä taas yksi syy leikata sosiaalietuja...
Kyllä olet säälittävä. Odota vaan, kyllä jossain vaiheessa ylimielisyytesi kolahtaa omaan nilkkaasi.
Ei tämä varmaan ketään nuorempaa tosin lohduta, mutta minua on auttanut iän karttuminen. Tosin huomaan nyt meneväni vähän "äärestä laitaan"; puhun ainakin omasta mielestäni jo liikaakin. Usein juttelen ihan tuntemattomillekin ihmisille, vaikkapa Helsingissä käydessäni. Ainakin jos heillä on koira, yleensä silloin saa myötäkaikua. Samoin ollessani vielä työelämässä (no siellä ei usein ollut koiria ;). Introverttius (jota sanaa ei ennen tosin käytettykään) ei ollut silloinkaan hyvä ominaisuus. Naisvaltaisessa toimistossa olisi pitänyt olla hyvää pataa nimenomaan niiden ilkeimpien selkäänpuukottajien kanssa, mutta suojelin itseäni pysymällä etäällä JOS ei ollut mitään yhteistä työjuttuakaan. Tätä oli selvästi paheksuttu hallinnon kahvipöydän tuomioistuimessa, koska sain kuulle olevani "kuitenkin ihan kivan sosiaalinen". Tiesin sen kyllä itsekin. En vaan halunnutkaan tieten tahtoen altistua selkäänpuukotuksille.
Nuorempana olin todella ujo, varsinkin miespuolisten työkaverien yms. aikana enkä juuri suutani avannut. Kahvillakaan en aina käynyt, koska sen jälkeen oli aina niin uupunut olo. Ja jos oli sattunut vaikka ottamaan vahingossa johonkin asiaan kantaa, vatvoin sitä mielessäni. Olisinpa ollut hiljaa, mietin silloin. Kaipa tämä kumpuaa jostain lapsuuden kokemuksista, ettei ole tuntenut olevansa hyväksytty ja arvokas sellaisena kuin on. Muistelen ujouden alkaneen joskus murrosiässä kun oli pakko pitää niitä kamalia esitelmiä luokan edessä.
Tunnen jonkinlaista ymmärtävää hellyyttä aina kun huomaan, että joku on ujonsorttinen. Kunpa sitä rohkeutta saisi jostain. Ei meidän tarvitse kuitenkaan muuttua kovaäänisiksi aina esillä olijoiksi, aina suureen ääneen nauraa hekottajiksi. Minusta ujommat pikkulapsetkin ovat hellyttäviä, heitä kun ei nykyään juuri kohtaakaan.
Sama. Olen ujo ja epävarma sosiaalisissa tilanteissa. Eilen perjantaina olin yhdessä töihin liittyvässä koulutuksessa. Jännitän sellaisia. Yritin tietysti keskustella ja vastailla ihmisille siellä. Monesti huomasin, että ihmiset jotenkin katsoivat oudosti minua ja aika pian joko kääntyivät puhumaan jollekin toiselle tai lähtivät muka jonnekin käymään ja jäivät sille tielle juttelemaan jollekin toiselle. Jotenkin minut jätettiin koko ajan yksin... Eikä ole eka kerta. Olen ystävällinen ja hymyilen, mutta en vaan kelpaa. Masentaa. Kerran aikaisemmin jopa minulta on kysytty, miksi oikein olen hakeutunut tällaiselle alalle, jossa pitää osata verkostoitua ym. Kysyjä oli siis mulle ennestään outo työtuttavuus. Eikö tuo nyt ollut melko epäkohteliasta jo?
Pitääkö tässä vaihtaa alaa vai mitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Esimiehen pitää puuttua työtoverien käytökseen, on selvää kiusaamista.
Kirjoita hänelle, jos et uskalla puhua.
Ihan sama, jos kiusattaisi vaikka vasenkätisyyden vuoksi. Sairaita tyyppejä.
Tuskinpa tuo esimies mitään tekee vaikka haluaisikin. Näiden kiusaajien joukossa on niin monta "korvaamatonta työntekijää", joko oikeasti tai onnistuneet sellaisen käsituksrn itsestään luomaan, joita ei halua/voi suututtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka olen ollut samassa työpaikassa jo 10 vuotta, tuntuu edelleen että olen jollain tasolla ulkopuoinen, enkä oikeastaan itse edes halua "kuulua joukkoon". Lähes joka päivä kotiin päästyä saa huokaista helpotuksesta, että taas yksi "esiintymispäivä" takana ja haaveilen vaan sellaisesta elämästä, ettei tarvitsisi käydä missään ihmisten ilmoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syvälle ylettynyt itsetutkiskelu ja hyvän itsetuntemuksen löytäminen auttoivat minua samanlaisissa ongelmissa.
Olen tehnyt itseni ja sen eteen että alkaisin arvostamaan itseäni hyvin hyvin paljon töitä. Siitä on ollut apua.
Ujous ja sairaus, aika kaukana toisistaan. Olet siis sairauden takia pois työelämästä. Ei kannata tehdä tikusta asiaa monta sivua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joitakin ihmisiä ärsyttää ujot. Olen huomannut. Onko se heillä jotain pelkoa omaa epävarmuuttaan kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Joitakin ihmisiä ärsyttää ujot. Olen huomannut. Onko se heillä jotain pelkoa omaa epävarmuuttaan kohtaan?
Joko sitä, tai sitten ottavat sen toisen ujouden veetuiluna. Olin ujo lapsi ja muistan, kun moni aikuinen oli aina äyskimässä, että "Mitä sinä et minulle muka voi puhua, olenko minä muka niin pelottava?" tai "No enkö minä ole niin mukava, että viitsisit minulle jotain sanoa?" Ujoista aikuisistakin oletetaan monesti, että he ylenkatsovat toisia tai pitävät toisia ihmisiä jotenkin viallisina eivätkä siksi halua puhua heille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jaksaa samana toistuvaa työtä, niin laitospesuloissa on tarjolla paljon paikkoja koko ajan ympäri Suomen, hakusanalla "tekstiilihuoltaja".
Ei tarvitse puhua suuren osan päivästä juuri kellekään.
Jos siis kahvitauollakaan ei halua puhua.
Kyllä se nykyäänon mennyt introvertille melko vaikeaksi, sosiaalisuus ja erilaiset "moniammatilliset" tiimit ja kaikenlainen yhteistyö on lisääntynyt voimakkaasti, myös ulkomaalaisten kanssa.
Enää ei ole juuri lainkaan töitä joissa saa työskennellä rauhassa omalla "työtontilla" itsenäisesti.
Yksi syy on se että kaikenlainen kyttääminen, eli työpanoksen seuranta on paljon lisääntynyt työpaikoilla, siksi kaikkien hommat on tehty läpinäkyviksi ettei kukaan voi päästä vähemmällä.
Yleensä tosin, jos joskus on töistä joutnut pois, tyssää introevrtilla koko homma jo haastattelussa, kun monet on oppineet tuomana itseään esille amerikkalaismaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ujous on vaikuttanut elämänuran valintaan. En voisi kuvitella olevani töissä jossa joutuu paljon tekemisiin toisten kanssa tai esiintymään julkisesti. En ole vuosien myötä oppinut ujoudesta eroon, ihmisille osaan ehkä jutella luonnollisemmin ja tunnen paljon mukavia ystävällisiä ihmisiä. Punastuminen ja katseen pälyily on vaivani. Olen ollut samanlainen niin kauan kuin muistan.
Esiintyminen on edelleen yhtä vaikeaa, jopa tämä iänikuinen uudessa ryhmässä itsensä esittely, 'kerropa kuka olet ja mistä tulet ja vähän elämästäsi'. Ei-ujon on varmasti mahdotonta edes kuvitella miten vaikeaa se voi olla. Siedätys ei ole auttanut. Beetasalpaaja tuntui salpaavan hengitykseni täysin ja olo oli hirveä joten luovuin. Nykyään teen töitä eläinten parissa ja olen ihmisten kanssa tekemisissä melko vähän, se ei ole kovin vaikeaa. Eläimiä en ujostele :D
Minulla on jopa harrastus, laulaminen kuorossa. Eli esiinnyn mutta vain suuremmassa ryhmässä. Ryhmä on ihan mukava mutta jotenkin tunnen itseni hiukan ulkopuoliseksi, se ajatus on kuitenkin ihan oma vikani ja pääni sisällä.
Olen huomannut että on ihmisiä jotka tajuavat vaivani ja suhtautuvat ystävällisesti. Toiset jotka eivät ymmärrä katsovat pitkään. Itse tunnistan helposti kaltaiseni ja silloin menen juttelemaan jos mahdollista eli yritän saada hänet tuntemaan olonsa mukavammaksi. Koska tiedän miltä hänestä tuntuu. Olen sopeutunut tähän ajan kanssa ja muutenkin viihdyn hyvin yksin. Tämä elämä menee nyt loppuun asti näin.
Vierailija kirjoitti:
Perusta oma yritys.
Miten ajattelit myyntityöt hoitaa?
Mulla on vähän samaa vaivaa, olen sosiaalinen introvertti ja täten aika varovainen liikkeissäni, plus en osaa lähteä tuntemattomien ihmisten kanssa kovin kasuaalisti juttelemaan henkilökohtaisesta elämästäni.
Tähän päälle kun paukauttaa ujouteni, niin voin kertoa että jo töiden saaminen on aivan käsittämättömän haastavaa, vaikka tulenkin hyvin kaikenlaisten ihmisten kanssa juttuun. Nykyisellään teen asiakaspalvelutyötä hektisessä supermarkettiympäristössä, joten saan kuulla samaa naljailua kuin ap ja mitään jaksamista ei töiden ulkopuolella ole.
Ai perheellinen äärimmäisen ujona? Luuletko että vastaava mies olisi muuta kuin ikisinkku?
Vierailija kirjoitti:
Ai perheellinen äärimmäisen ujona? Luuletko että vastaava mies olisi muuta kuin ikisinkku?
Liittyy aloitukseen ja siinä esitettyihin pohdintoihin miten?
Ongelma ei siis ole pelkästään minä itse, vaan muiden reagointi asiaan ja todella epäasialliselle tasolle on menyty joidenkin taholta, esim. ujouteni aiheuttamia eleitä matkitaan, kävelytyyliäni ym.
Ongelma ei ole ujoutesi, vaan olet työpaikkakiusaamisen uhri. Yhteys liittoon ja työterveyteen.
Lisäksi voisi kokeilla lääkitystä. Itselläni masennuslääke Venlafaxin vei jännittämisoireet myös pois. Sitä käytetään myös ahdistukseen ja paniikkihäiriön hoitoon.