Heini Maksimainen, 33, ei ehkä koskaan halua lasta – Prismaperheen arki olisi paha painajainen.

Höpsykkä kirjoitti:

Sitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan, ei osaa kaivatakaan.

Mielikuvat harvoin vastaavat todellisuutta.

Kun ystävät tai muu maailma pettää/luhistuu/mitälie, niin Prismaperheillä on kuitenkin SE PERHE.

Mikään ei nosta suosta niin kuin oma perhe. Se on syy, jonka vuoksi on jaksettava jatkaa. Se on syy, joka tekee onnelliseksi kaiken pahan keskellä. Vaikka että sydäntä ja mieltä särkee jonkun asian takia, niin pienen lapsen halaus tai syliinottaminen ja sanan 'ÄITI!' kuuleminen.... Ei siihen sanat riitä.

Olkoot hankkimatta lapsia, jos haluaa. Hän ei tiedä (onnekseen) mitä menettää.

Minun valintani ovat lapset.

Juuri tällaiset viestit ovat osa ongelmaa ja niitä asenteita joita velat joutuvat kohtaamaan. Voi sinua ressukkaa kun et tiedä mitä menetät. Voi sinua kun et tiedä mitä 3v unettomuuden jälkeen on niin ihanaa kun lapsi sanoo aamulla äiti. Voi sinua kun et ymmärrä rakkaudesta mitään.

Sinä olet ollut järjettömän onnekas että olet löytänyt puolison, onnistunut tulemaan raskaaksi, synnyttänyt eläviä lapsia ja vielä nautit heidän kanssaan olostaan. Se on hienoa mutta niin monet eivät ole yhtä onnekkaita jossain kohtaa kyseistä prosessia vaikka olisivat lapsia halunneet. Ja mikä tärkeintä - vela ei halua kokea mitään noista.

Vela ei "ole tietämättä mitä menettää". Vela nimenomaan tietää mitä menettää. Vela ei halua kokea mitään osaa lapsien saannista, hyvää tai pahaa. Lapsen halaus ei ole hänestä mukavaa, tai jos olisikin, hän ei halua kokea sitä oman lapsen kanssa. Tämä ei tee hänestä kylmää tai huonoa ihmistä vaan ihmisen joka tuntee itsensä ja tietää mitä haluaa ja mitä ei.

Prismaperhe = Elämää jossa viikon kohokohta on kun lauantaina lähdetään farmari Volvolla paikalliseen prismaan koko peheen voimalla, johon kuuluu isä, äiti + 2 lasta ja koira.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mekin ollaan kai sitten "Prisma-perhe", koska ostetaan ruuat useimmiten sieltä. Silti vietämme elämästämme hyvin pienen prosentuaalisen osuuden Prismassa, koska yleensä hoidetaan ostokset niin, että mies tai minä käy yksin siellä illalla tai ennen lapsen hakua hoidosta, jolloin ostosten keräämiseen menee ehkä noin 15 min. Käydään välillä myös Herkussa ja muissakin kaupoissa, jopa kauppahallissa joskus! :) Usein syödään ulkonakin tai tilataan ruokaa kotiin, myös ystäviä tavataan usein sekä lasten kanssa että ilman. Keskustelu "Prisma-perheistä" on kyllä jotenkin tosi huvittavaa, ihan kuin se Prisma olisi jotenkin elämää suuresti määrittävä tekijä ja lapsettoman elämän vastakohta. :D

Se Prismaperhe-nimitys ei liity varsinaisesti siihen Prismaan mitenkään, mutta mammat toki ymmärtävät sen väärin. Prismaperhe kuvaa ns. keskivertoperhettä, sellaista, jonka elämä kulkee turvallisesti uomassaan: vie lapset hoitoon, mene töihin, hae lapset hoidosta, tee ruoka, käy kaupassa (vaikka sittarissa jos haluat), vie lapset harrastuksiin, hae ne sieltä, hoida iltatoimet, laita lapset petiin, katso tosi tv:tä, mene itse petiin.

Niin, aika monen lapsettoman elämä on kuitenkin aika samanlaista, toki ilman sitä lasten kuskaamista. Arkea vaan pääasiassa.

Pitää paikkansa. Suurin ero on siinä, että se vela voi koska vaan tehdä mitä tahansa muuta, jos niin haluaa. Perheellinen ei voi. Se samaa uomaa surruttava arki on perheelliselle lähestulkoon pakollista, velalle taas ei.

En siis itsekään vietä mitään kovin villiä elämää; käyn töissä, koulussa ja Prismassa (:D) ja vietän aikaa läheisteni kanssa. Matkustelen kun rahaa on riittävästi. Mutta tieto siitä, että voin koska tahansa lähteä vaikka viikoksi lappiin yksinäni on mahtava. Vaikka en koskaan aikoisi niin tehdäkään. Ahdistaisi siis olla sidottuna siihen prismaperhearkeen, olen ymmärtänyt että siitä tuossa nimityksessä on kyse.

Se vela

Kyllä kai työnantajallakin on jotain sanomista siihen, milloin lähdet matkalle eli se siitä vapaasta valinnasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kolme lasta ja hyvällä ystävälläni ja kollegallani on kaksi koiraa. Sanon ihan suoraan, että olen paljon vapaampi tulemaan ja menemään nyt nelikymppisenä kuin hän. Tykkäämme kovasti toisistamme ja olemme olleet samassa työssä yli 10 vuotta. Meillä on samanlainen huumori ja jaamme paljon asioita keskenämme. Mutta se vapaus?

Ehdotin hänelle jokin aika sitten kahdenkeskistä risteilyä ja nyt hiihtoreissua Itävaltaan. ”Olis niiiiin ihana lähteä, mutta enhän mä saa noita koiria mihinkään”, hän voihkii vain. Lähdin sitten risteilylle toisen ystävän kanssa ja laskettelemaan taidan lähteä yksin kun mies on töissä ja lukiolaisilla paljon kiireitä koulun kanssa.

Myös töiden jälkeen skumpalle lähdettäessä hän on meistä se, joka alkaa vilkuilla kelloa ja kiirehtii sitten koirien luo. Ei siinä mitään, tietysti eläimet pitää hoitaa, kyllä minä sen ymmärrän.

Kaupassa käydään samalla tavalla molemmat ja töitä tehdään kollegoina päivässä ihan yhtä monta tuntia. Minä tulen töihin raitiovaunulla ja hän bussilla. En sanoisi että hänen elämänsä on yhtään sen vähemmän arkista kuin minunkaan, vaikka minä ne lapset aikanani tein ja hän ei.

 

Mä luulen, että hän pitää koiristaan enemmän kuin teistä..

Voit olla oikeassa, mutta kumpiko on vapaampi? Se, joka voi mennä töiden jälkeen skumpalle tai työkaverin luo iltaa istumaan, matkustaa ja nähdä ystäviä? Vai se, jonka lähes joka kerta ”on nyt ihan pakko mennä kotiin”?

Kuten huomaat, lapsettomuus ei itse asiassa vaikuta juuri lainkaan siihen, onko elämä arkista vai ei. Kyllä ne ovat ihan muut asiat, joista se tylsyys tai hauskuus syntyvät.

Höpsykkä kirjoitti:

Sitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan, ei osaa kaivatakaan.

Mielikuvat harvoin vastaavat todellisuutta.

Kun ystävät tai muu maailma pettää/luhistuu/mitälie, niin Prismaperheillä on kuitenkin SE PERHE.

Mikään ei nosta suosta niin kuin oma perhe. Se on syy, jonka vuoksi on jaksettava jatkaa. Se on syy, joka tekee onnelliseksi kaiken pahan keskellä. Vaikka että sydäntä ja mieltä särkee jonkun asian takia, niin pienen lapsen halaus tai syliinottaminen ja sanan 'ÄITI!' kuuleminen.... Ei siihen sanat riitä.

Olkoot hankkimatta lapsia, jos haluaa. Hän ei tiedä (onnekseen) mitä menettää.

Minun valintani ovat lapset.

Sori mutta perheetkin pettävät tässä maailmassa koko ajan. Puoliso jättää, lapsista tulee rikollisia ja niin edelleen. Ei ole mitenkään itsestäänselvää että perhe tukee yhtään missään asiassa koko elämän.

Toisekseen lapsettomalla voi myös olla PERHE. Voi olla puoliso, sisaruksia, läheisempiä ystäviä kuin verisukulaiset, omat vanhemmat... en ole koskaan ollut perheetön vaikka olenkin lapseton.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tämä Prisma-perheen arki oikein käytännössä on? Voisiko joku kuvailla sitä?

Me olemme varmaan se tyypillinen Prisma-perhe. Äiti ja isä, kaksi lasta. Työt, koulut ja harrastuskuskailut. Lasten ollessa harrastuksissa vietämme mieheni kanssa laatuaikaa joko lakanoiden välissä tai siellä Prismassa. Hoidetaan kotia ja pihaa, käydään mökillä ja joskus keikoilla tai festareilla. Matkustetaan ulkomaille 1-2 krt vuodessa ja sukuloidaan kotimaassa. Ilmiöt ja uudet asiat kiinnostaa, mutta rutiinina pidetään lauantain siivouspäivä ja lotto.

Tasaista ja kivaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mekin ollaan kai sitten "Prisma-perhe", koska ostetaan ruuat useimmiten sieltä. Silti vietämme elämästämme hyvin pienen prosentuaalisen osuuden Prismassa, koska yleensä hoidetaan ostokset niin, että mies tai minä käy yksin siellä illalla tai ennen lapsen hakua hoidosta, jolloin ostosten keräämiseen menee ehkä noin 15 min. Käydään välillä myös Herkussa ja muissakin kaupoissa, jopa kauppahallissa joskus! :) Usein syödään ulkonakin tai tilataan ruokaa kotiin, myös ystäviä tavataan usein sekä lasten kanssa että ilman. Keskustelu "Prisma-perheistä" on kyllä jotenkin tosi huvittavaa, ihan kuin se Prisma olisi jotenkin elämää suuresti määrittävä tekijä ja lapsettoman elämän vastakohta. :D

Se Prismaperhe-nimitys ei liity varsinaisesti siihen Prismaan mitenkään, mutta mammat toki ymmärtävät sen väärin. Prismaperhe kuvaa ns. keskivertoperhettä, sellaista, jonka elämä kulkee turvallisesti uomassaan: vie lapset hoitoon, mene töihin, hae lapset hoidosta, tee ruoka, käy kaupassa (vaikka sittarissa jos haluat), vie lapset harrastuksiin, hae ne sieltä, hoida iltatoimet, laita lapset petiin, katso tosi tv:tä, mene itse petiin.

Niin, aika monen lapsettoman elämä on kuitenkin aika samanlaista, toki ilman sitä lasten kuskaamista. Arkea vaan pääasiassa.

Pitää paikkansa. Suurin ero on siinä, että se vela voi koska vaan tehdä mitä tahansa muuta, jos niin haluaa. Perheellinen ei voi. Se samaa uomaa surruttava arki on perheelliselle lähestulkoon pakollista, velalle taas ei.

En siis itsekään vietä mitään kovin villiä elämää; käyn töissä, koulussa ja Prismassa (:D) ja vietän aikaa läheisteni kanssa. Matkustelen kun rahaa on riittävästi. Mutta tieto siitä, että voin koska tahansa lähteä vaikka viikoksi lappiin yksinäni on mahtava. Vaikka en koskaan aikoisi niin tehdäkään. Ahdistaisi siis olla sidottuna siihen prismaperhearkeen, olen ymmärtänyt että siitä tuossa nimityksessä on kyse.

Se vela

Kyllä kai työnantajallakin on jotain sanomista siihen, milloin lähdet matkalle eli se siitä vapaasta valinnasta.

Työtkin on omia valintoja. Itse voin lähteä lomalle vaikka ensi maanantaina jos vain haluan. Tosin lapsettomuuden pointti ei itselleni ole jatkuva matkustelu.

Vierailija kirjoitti:

Höpsykkä kirjoitti:

Sitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan, ei osaa kaivatakaan.

Mielikuvat harvoin vastaavat todellisuutta.

Kun ystävät tai muu maailma pettää/luhistuu/mitälie, niin Prismaperheillä on kuitenkin SE PERHE.

Mikään ei nosta suosta niin kuin oma perhe. Se on syy, jonka vuoksi on jaksettava jatkaa. Se on syy, joka tekee onnelliseksi kaiken pahan keskellä. Vaikka että sydäntä ja mieltä särkee jonkun asian takia, niin pienen lapsen halaus tai syliinottaminen ja sanan 'ÄITI!' kuuleminen.... Ei siihen sanat riitä.

Olkoot hankkimatta lapsia, jos haluaa. Hän ei tiedä (onnekseen) mitä menettää.

Minun valintani ovat lapset.

Älä viitsi. Tiedät tasan tarkkaan, että ilman lapsia olisi helpompaa.

Helpompaa ehkä, mutta ei antoisampaa.

Mulla on vertailupariskuntia lähipiirissä. En kadehdi hiljaista taloa, hiljaisia iltoja, öitä, aamuja, äitien-ja isienpäiviä...

Mulle passaa tämä, sulle joku toinen. Molemmat valitsee itse. Se on hyvää täällä Suomessa

Vierailija kirjoitti:

Höpsykkä kirjoitti:

Sitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan, ei osaa kaivatakaan.

Mielikuvat harvoin vastaavat todellisuutta.

Kun ystävät tai muu maailma pettää/luhistuu/mitälie, niin Prismaperheillä on kuitenkin SE PERHE.

Mikään ei nosta suosta niin kuin oma perhe. Se on syy, jonka vuoksi on jaksettava jatkaa. Se on syy, joka tekee onnelliseksi kaiken pahan keskellä. Vaikka että sydäntä ja mieltä särkee jonkun asian takia, niin pienen lapsen halaus tai syliinottaminen ja sanan 'ÄITI!' kuuleminen.... Ei siihen sanat riitä.

Olkoot hankkimatta lapsia, jos haluaa. Hän ei tiedä (onnekseen) mitä menettää.

Minun valintani ovat lapset.

Juuri tällaiset viestit ovat osa ongelmaa ja niitä asenteita joita velat joutuvat kohtaamaan. Voi sinua ressukkaa kun et tiedä mitä menetät. Voi sinua kun et tiedä mitä 3v unettomuuden jälkeen on niin ihanaa kun lapsi sanoo aamulla äiti. Voi sinua kun et ymmärrä rakkaudesta mitään.

Sinä olet ollut järjettömän onnekas että olet löytänyt puolison, onnistunut tulemaan raskaaksi, synnyttänyt eläviä lapsia ja vielä nautit heidän kanssaan olostaan. Se on hienoa mutta niin monet eivät ole yhtä onnekkaita jossain kohtaa kyseistä prosessia vaikka olisivat lapsia halunneet. Ja mikä tärkeintä - vela ei halua kokea mitään noista.

Vela ei "ole tietämättä mitä menettää". Vela nimenomaan tietää mitä menettää. Vela ei halua kokea mitään osaa lapsien saannista, hyvää tai pahaa. Lapsen halaus ei ole hänestä mukavaa, tai jos olisikin, hän ei halua kokea sitä oman lapsen kanssa. Tämä ei tee hänestä kylmää tai huonoa ihmistä vaan ihmisen joka tuntee itsensä ja tietää mitä haluaa ja mitä ei.

Mielikuvat eivät useinkaan vastaa todellisuutta. Et oikeasti voi tietää mitä on, kun on oma lapsi. Minä tiedän, mitä on, kun ei ole lasta.

Mutta hienoa kuitenkin, että olet varma omasta valinnastasi. Ei se ole minulta pois

Vierailija kirjoitti:

Prismaperhe = Elämää jossa viikon kohokohta on kun lauantaina lähdetään farmari Volvolla paikalliseen prismaan koko peheen voimalla, johon kuuluu isä, äiti + 2 lasta ja koira.

Enpä tunne ketään tällaista lapsiperhettä. Toki kaupassa pitää käydä niin lapsiperheiden kuin lapsettomienkin. Pitäisikö se viikon kohokohta olla sitten perjantainen ravintolailta, joka päättyy pettymyksiin, kun ei taaskaan löytynyt sitä oikeaa ja krapulaan. Sitten oltiin biletetty rankasti. Suurimmalla osalla lasten vanhemmista on kavereita, työkavereita jne. joiden kanssa voi olla todella erikoinen ja ainutlaatuinen ja käydä vaikka oluella, tyttöjen iloissa tai jätkien saunailloissa. Myös joku voi käydä lenkillä, salilla tai muissa harrastuksissa. Eikö kuulostakin todella hurjalta. Suurin osa lapsettomistakin elää aivan tavalllista elämää, mutta kukin tavallaan ja jokainen eläkööt, kuten haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tehdä elämällään mitä lystää, kunhan muistaa sen, että itse on vastuussa valinnoistaan. Jälkikäteen on turha tulla kitisemään. Tokihan elämä olisi mukavampaa ja helpompaa, mikäli ei miestä ja lapsia kiviriipaksi ota.

Tarvitseeko elämän olla aina helppoa?

Niinpä. Monilla on ajatus, että elämän kuuluu olla pelkkää ihanuutta. Tieto: oli lapsia tai ei, niin pelkkää ihanuutta se elämä ei ole, ei voi olla eikä edes tarvitse olla.

Tämä lehtijuttu oli minusta kyllä maltillisesti ja hyvin kirjoitettu, lapsiviha ei paistanut läpi.

Ihmiset kokee elämän niin eri tavoin. Sallittakoot se kaikille. Juuri viime viikonloppuna klo 20.00 sunnuntai-iltana soitti lapseton tuttuni kovassa humalassa paikallisesta räkälästä. Ikää meillä on 55v. Nautti olostaan ja oli ollut kiva päiväkaljapäivä. On siis ihan tavallinen työssäkäyvä ihminen, mutta on lapsettomana elänyt erilaisen elämän kuin minä. Hänelle siihen on kuulunut matkustelu ja päiväkaljoittelu ja kännien vetäminen iltapäivällä.

Jokainen tulee tavallaan onnelliseksi. Minä taas odottelen lapsenlapsien tuloa ensi viikonlopuksi kylään. Niin ja saatanpa käydä jopa prismassa :)

Höpsykkä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpsykkä kirjoitti:

Sitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan, ei osaa kaivatakaan.

Mielikuvat harvoin vastaavat todellisuutta.

Kun ystävät tai muu maailma pettää/luhistuu/mitälie, niin Prismaperheillä on kuitenkin SE PERHE.

Mikään ei nosta suosta niin kuin oma perhe. Se on syy, jonka vuoksi on jaksettava jatkaa. Se on syy, joka tekee onnelliseksi kaiken pahan keskellä. Vaikka että sydäntä ja mieltä särkee jonkun asian takia, niin pienen lapsen halaus tai syliinottaminen ja sanan 'ÄITI!' kuuleminen.... Ei siihen sanat riitä.

Olkoot hankkimatta lapsia, jos haluaa. Hän ei tiedä (onnekseen) mitä menettää.

Minun valintani ovat lapset.

Juuri tällaiset viestit ovat osa ongelmaa ja niitä asenteita joita velat joutuvat kohtaamaan. Voi sinua ressukkaa kun et tiedä mitä menetät. Voi sinua kun et tiedä mitä 3v unettomuuden jälkeen on niin ihanaa kun lapsi sanoo aamulla äiti. Voi sinua kun et ymmärrä rakkaudesta mitään.

Sinä olet ollut järjettömän onnekas että olet löytänyt puolison, onnistunut tulemaan raskaaksi, synnyttänyt eläviä lapsia ja vielä nautit heidän kanssaan olostaan. Se on hienoa mutta niin monet eivät ole yhtä onnekkaita jossain kohtaa kyseistä prosessia vaikka olisivat lapsia halunneet. Ja mikä tärkeintä - vela ei halua kokea mitään noista.

Vela ei "ole tietämättä mitä menettää". Vela nimenomaan tietää mitä menettää. Vela ei halua kokea mitään osaa lapsien saannista, hyvää tai pahaa. Lapsen halaus ei ole hänestä mukavaa, tai jos olisikin, hän ei halua kokea sitä oman lapsen kanssa. Tämä ei tee hänestä kylmää tai huonoa ihmistä vaan ihmisen joka tuntee itsensä ja tietää mitä haluaa ja mitä ei.

Mielikuvat eivät useinkaan vastaa todellisuutta. Et oikeasti voi tietää mitä on, kun on oma lapsi. Minä tiedän, mitä on, kun ei ole lasta.

Mutta hienoa kuitenkin, että olet varma omasta valinnastasi. Ei se ole minulta pois

Eli et edelleenkään ymmärrä pointtia. Juuri tuo lause "et oikeasti voi tietää mitä on kun on oma lapsi" on se ongelman ydin. Juuri tämä asenne on se mitä vastaan olen monta kertaa joutunut itseäni puolustelemaan.

Minulla on jo isot lapset vaikka olen vasta 42. Voin sanoa että olen elämäni kunnossa: treenaan todella tavoitteellisesti ja tulokset lajissani ovat nousseet tasaisesti viimeiset viisi vuotta. Olen naimisissa ihanan miehen, lasteni isän, kanssa. Minulla on omakotitalo, farmariauto ja koira. Joskus käyn Prismassa mutta useammin Lidlissä.

Ja koko tuo nuorten naisten päivittely perheen kamaluudesta, unettomuudesta ja lasten saannin tuhoavasta vaikutuksesta ja ydinperheyksinäisyydestä tuntuu minusta tosi oudolta, jos nyt ihan suoraan sanon. En enää edes muista mitään yövalvomisia tai vaipanvaihtoja. Karkkihyllyraivareitakaan en muista. Ehkä lapset olivat isänsä kanssa kotona kun tein ruokaostokset. Tai jos raivosivat niin mitäpä tuosta enää.

Jos joku vela nyt kuitenkin haluaa minua ja elämäntapaani halveksia ja sääliä, niin ihan rauhassa saa sääliä, vaikken sitä kaipaakaan.

Jos taas kauhukuvien kelaileminen on pelkkää pelkoa ja kyvyttömyyttä nähdä seuraavia kolmea vuotta kauemmas, haluaisin sanoa että uskottepa sitä tai ette, elämä jatkuu usein paljon pitempään kuin vaipparallin ajan. Edessä on vuosia, jotka kannattaa elää täysillä nauttien itselle tärkeistä asioista - saipa sitten lapsia tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Höpsykkä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpsykkä kirjoitti:

Sitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan, ei osaa kaivatakaan.

Mielikuvat harvoin vastaavat todellisuutta.

Kun ystävät tai muu maailma pettää/luhistuu/mitälie, niin Prismaperheillä on kuitenkin SE PERHE.

Mikään ei nosta suosta niin kuin oma perhe. Se on syy, jonka vuoksi on jaksettava jatkaa. Se on syy, joka tekee onnelliseksi kaiken pahan keskellä. Vaikka että sydäntä ja mieltä särkee jonkun asian takia, niin pienen lapsen halaus tai syliinottaminen ja sanan 'ÄITI!' kuuleminen.... Ei siihen sanat riitä.

Olkoot hankkimatta lapsia, jos haluaa. Hän ei tiedä (onnekseen) mitä menettää.

Minun valintani ovat lapset.

Juuri tällaiset viestit ovat osa ongelmaa ja niitä asenteita joita velat joutuvat kohtaamaan. Voi sinua ressukkaa kun et tiedä mitä menetät. Voi sinua kun et tiedä mitä 3v unettomuuden jälkeen on niin ihanaa kun lapsi sanoo aamulla äiti. Voi sinua kun et ymmärrä rakkaudesta mitään.

Sinä olet ollut järjettömän onnekas että olet löytänyt puolison, onnistunut tulemaan raskaaksi, synnyttänyt eläviä lapsia ja vielä nautit heidän kanssaan olostaan. Se on hienoa mutta niin monet eivät ole yhtä onnekkaita jossain kohtaa kyseistä prosessia vaikka olisivat lapsia halunneet. Ja mikä tärkeintä - vela ei halua kokea mitään noista.

Vela ei "ole tietämättä mitä menettää". Vela nimenomaan tietää mitä menettää. Vela ei halua kokea mitään osaa lapsien saannista, hyvää tai pahaa. Lapsen halaus ei ole hänestä mukavaa, tai jos olisikin, hän ei halua kokea sitä oman lapsen kanssa. Tämä ei tee hänestä kylmää tai huonoa ihmistä vaan ihmisen joka tuntee itsensä ja tietää mitä haluaa ja mitä ei.

Mielikuvat eivät useinkaan vastaa todellisuutta. Et oikeasti voi tietää mitä on, kun on oma lapsi. Minä tiedän, mitä on, kun ei ole lasta.

Mutta hienoa kuitenkin, että olet varma omasta valinnastasi. Ei se ole minulta pois

Eli et edelleenkään ymmärrä pointtia. Juuri tuo lause "et oikeasti voi tietää mitä on kun on oma lapsi" on se ongelman ydin. Juuri tämä asenne on se mitä vastaan olen monta kertaa joutunut itseäni puolustelemaan.

Ymmärrän.

Mutta se on totuus, mikä ei muutu.

Ikinä.

Mutta ikävä että olet joutunut PUOLUSTAUTUMAAN sitä vastaan. Että toinen ei ole hyväksynyt valintaasi. Eihän olisi pakko perustella ollenkaan.

Höpsykkä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpsykkä kirjoitti:

Sitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan, ei osaa kaivatakaan.

Mielikuvat harvoin vastaavat todellisuutta.

Kun ystävät tai muu maailma pettää/luhistuu/mitälie, niin Prismaperheillä on kuitenkin SE PERHE.

Mikään ei nosta suosta niin kuin oma perhe. Se on syy, jonka vuoksi on jaksettava jatkaa. Se on syy, joka tekee onnelliseksi kaiken pahan keskellä. Vaikka että sydäntä ja mieltä särkee jonkun asian takia, niin pienen lapsen halaus tai syliinottaminen ja sanan 'ÄITI!' kuuleminen.... Ei siihen sanat riitä.

Olkoot hankkimatta lapsia, jos haluaa. Hän ei tiedä (onnekseen) mitä menettää.

Minun valintani ovat lapset.

Älä viitsi. Tiedät tasan tarkkaan, että ilman lapsia olisi helpompaa.

Helpompaa ehkä, mutta ei antoisampaa.

Mulla on vertailupariskuntia lähipiirissä. En kadehdi hiljaista taloa, hiljaisia iltoja, öitä, aamuja, äitien-ja isienpäiviä...

Äitien- ja isienpäivienkö takia sinä lapsia hankit? Ja hiljainen talo on parasta, mitä on.

Mulle passaa tämä, sulle joku toinen. Molemmat valitsee itse. Se on hyvää täällä Suomessa

Vierailija kirjoitti:

Lapset on suuri rikkaus ja siunaus.

Lapset ovat. Pitäisi olla lastenhankintakielto, jos ei osaa kielioppisääntöjä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jo isot lapset vaikka olen vasta 42. Voin sanoa että olen elämäni kunnossa: treenaan todella tavoitteellisesti ja tulokset lajissani ovat nousseet tasaisesti viimeiset viisi vuotta. Olen naimisissa ihanan miehen, lasteni isän, kanssa. Minulla on omakotitalo, farmariauto ja koira. Joskus käyn Prismassa mutta useammin Lidlissä.

Ja koko tuo nuorten naisten päivittely perheen kamaluudesta, unettomuudesta ja lasten saannin tuhoavasta vaikutuksesta ja ydinperheyksinäisyydestä tuntuu minusta tosi oudolta, jos nyt ihan suoraan sanon. En enää edes muista mitään yövalvomisia tai vaipanvaihtoja. Karkkihyllyraivareitakaan en muista. Ehkä lapset olivat isänsä kanssa kotona kun tein ruokaostokset. Tai jos raivosivat niin mitäpä tuosta enää.

Jos joku vela nyt kuitenkin haluaa minua ja elämäntapaani halveksia ja sääliä, niin ihan rauhassa saa sääliä, vaikken sitä kaipaakaan.

Jos taas kauhukuvien kelaileminen on pelkkää pelkoa ja kyvyttömyyttä nähdä seuraavia kolmea vuotta kauemmas, haluaisin sanoa että uskottepa sitä tai ette, elämä jatkuu usein paljon pitempään kuin vaipparallin ajan. Edessä on vuosia, jotka kannattaa elää täysillä nauttien itselle tärkeistä asioista - saipa sitten lapsia tai ei.

Kaikki eivät yksinkertaisesti halua äideiksi. Ei kokea raskautta, sitä lyhyttä vauva-aikaa, ei taaperoaikaa, ei teiniaikaa. Mikä tällaisessa on vaikea ymmärtää, jos ei halua äidiksi niin ei se elämä kolmen vuoden jälkeen muutu paremmaksi. Käsittämätöntä että toiset eivät ymmärrä toisten valintoja, vähän kärjistäen sama kuin joku monen koiran omistaja paasaisi että "et tiedä mistä jäät paitsi jos et hanki koiraa, se kyllä vaatii enemmän mutta saat niin paljon, kun se pentuaika on ohi niin sitten elämä on samaa kuin muillakin". Kaikki eivät vain halua elää samoin. Moni meistä on lapsiperhe-elämää nähnyt tai lemmikkejä ja sekin on toisilla tukemassa omia päätöksiä, ilman mitään "kauhukuvia".

Sellainen joka täälläkin keskustelussa kirjoitti että "vapaaehtoisesti lapseton ei tiedä mistä jää paitsi", voisi miettiä ennen kuin kirjoittaa typeryytensä kaikkien nähtäville. Muutenkaan ei voi jäädä paitsi mistään mitä ei HALUA, paitsi jonkun toisen mielestä.

Nimenomaan.

Et voi tietää, mitä on olla äiti, jos et ole ollut äiti. Se on totuus, joka ei tule muuttumaan.

MUTTA te vapaaehtoisesti lapsettomat, tämä keskusteluhan on ollut hyödyllinen: Vastatkaa seuraavan kerran siis, että en tiedäkään enkä HALUAKAAN tietää, SE on hyvä vastaus.

Itselläni on lapsi, mutta arvostan myös lapsettoman elämän valitsijoita. Todella hienoa, että ihmiset voivat nauttia elämästä tuntematta katumusta tai pelkoa siitä että jäisivät paitsi jostakin.

Lapsettomuus voi olla vielä vähän outo ajatus, mutta tämän hetkiset lapsettomat luovat pohjaa kyseiselle elämäntyylille, joka tulevaisuudessa näyttäisi yleistyvän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jo isot lapset vaikka olen vasta 42. Voin sanoa että olen elämäni kunnossa: treenaan todella tavoitteellisesti ja tulokset lajissani ovat nousseet tasaisesti viimeiset viisi vuotta. Olen naimisissa ihanan miehen, lasteni isän, kanssa. Minulla on omakotitalo, farmariauto ja koira. Joskus käyn Prismassa mutta useammin Lidlissä.

Ja koko tuo nuorten naisten päivittely perheen kamaluudesta, unettomuudesta ja lasten saannin tuhoavasta vaikutuksesta ja ydinperheyksinäisyydestä tuntuu minusta tosi oudolta, jos nyt ihan suoraan sanon. En enää edes muista mitään yövalvomisia tai vaipanvaihtoja. Karkkihyllyraivareitakaan en muista. Ehkä lapset olivat isänsä kanssa kotona kun tein ruokaostokset. Tai jos raivosivat niin mitäpä tuosta enää.

Jos joku vela nyt kuitenkin haluaa minua ja elämäntapaani halveksia ja sääliä, niin ihan rauhassa saa sääliä, vaikken sitä kaipaakaan.

Jos taas kauhukuvien kelaileminen on pelkkää pelkoa ja kyvyttömyyttä nähdä seuraavia kolmea vuotta kauemmas, haluaisin sanoa että uskottepa sitä tai ette, elämä jatkuu usein paljon pitempään kuin vaipparallin ajan. Edessä on vuosia, jotka kannattaa elää täysillä nauttien itselle tärkeistä asioista - saipa sitten lapsia tai ei.

Kaikki eivät yksinkertaisesti halua äideiksi. Ei kokea raskautta, sitä lyhyttä vauva-aikaa, ei taaperoaikaa, ei teiniaikaa. Mikä tällaisessa on vaikea ymmärtää, jos ei halua äidiksi niin ei se elämä kolmen vuoden jälkeen muutu paremmaksi. Käsittämätöntä että toiset eivät ymmärrä toisten valintoja, vähän kärjistäen sama kuin joku monen koiran omistaja paasaisi että "et tiedä mistä jäät paitsi jos et hanki koiraa, se kyllä vaatii enemmän mutta saat niin paljon, kun se pentuaika on ohi niin sitten elämä on samaa kuin muillakin". Kaikki eivät vain halua elää samoin. Moni meistä on lapsiperhe-elämää nähnyt tai lemmikkejä ja sekin on toisilla tukemassa omia päätöksiä, ilman mitään "kauhukuvia".

Sellainen joka täälläkin keskustelussa kirjoitti että "vapaaehtoisesti lapseton ei tiedä mistä jää paitsi", voisi miettiä ennen kuin kirjoittaa typeryytensä kaikkien nähtäville. Muutenkaan ei voi jäädä paitsi mistään mitä ei HALUA, paitsi jonkun toisen mielestä.

Ei kannattaisi lukea liian kiihtyneenä toisen viestiä. Ei minua haittaa yhtään että joku ei halua lapsia. En ihmettele sitä sen enempää kuin sitäkään ettei joku halua koiraa. Mutta se vähän haittaa, jos lapsellisen tai koirallisen valintoja pilkataan tai hänen elämäänsä demonisoidaan tietämättä mitään siitä. Jos lähipiirin lapsiperheet ovat velan mielestä ankeita prismaperheitä, ei se kerro vielä mistään. Ihan sama olisi olettaa, että kaikilla lapsettomilla naisilla on hennattu tukka, kissoja ja rillit.