Lue keskustelun säännöt.
Heini Maksimainen, 33, ei ehkä koskaan halua lasta – Prismaperheen arki olisi paha painajainen.
28.03.2019 |
Mitäpä siihen sanotte prisma-mammat?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006050549.html
Kommentit (402)
Green man kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun tyttäret on jo aika isoja, nuorempikin 12 v. Juuri suunnitellaan yhteisiä ulkomaanmatkoja. Ja pakko myöntää, että matkustan heidän kanssaa mieluummin kuin kavereideni kanssa.
Ihmetyttää velojen jutussa aina se, että lapset nähdään melkein pelkästään vain rasitteena, kiljuvina pikkulapsina kapuassa jne. Kokevatko nämä velat itse olevansa rasite omille vanhemmilleen? Vielä aikuisenakin?
Oli minunkin lapsillani uhmaikä aikanaan mutta mitä ihmettä ne pari huutokohtausta kaupassa merkitsevät kokonaisuuteen nähden?
Sinulle tuo ehkä kelpaa, mutta älä omien mieltymystesi perusteella oleta, että kaikki valitsisivat samoin. Esimerkiksi minä en tee lapsia ja ala sen vuoksi maksamaan matkoista ylimääräistä, hommaamaan ja maksamaan ylimääräisiä passeja, kuuntelemaan itkua ja kiljuntaa matkalla (siinähän menee omakin matka silloin pilalle), enkä valitsemaan matkakohdetta sen perusteella että "mikäköhän nyt olisi lapsiystävällinen kohde". Maksan vain ja ainoastaan oman matkani ja passini ja valitsen matkakohteen sen mukaan, mikä itseäni kiinnostaa ja matkaseuraksi voin ottaa mukaan toisen aikuisen tai toisia aikuisia, jotka osaavat itse huolehtia itsestään ja joita ei tarvitse raahata perässä. Ymmärrätkö?
Alapeukuttajia mahtaa v**uttaa, kun joutuvat maksamaan matkastaan lapsettomia enemmän ja saavat silti reissustaan irti selvästi lapsettomia vähemmän, kun kuvaan astuu esim. rajoitukset sen osalta, että pitää ottaa huomioon, onko matkakohde lapsiystävällinen.
Ei.
Mä ainakin matkustelen samoin kuin ennen lapsia. Yöelämässä en juuri käy mutta aikuistuttuani kiinnostus lopahti siihen ennen lapsia jo.
Mikä sitten on "lapsiystävällinen". Ainakin Barcelona. Madrid. Lissabon. Niissä käydään joka vuosi.No entäs nämä? Lähdetään haisafarille Etelä-Afrikkaan, voi päästä häkkisukeltamaan ja päästä sieltä katsomaan valkohaita lähietäisyydeltä? Entäs se, että mennään aavikoille hiekkasurffaamaan dyynejä alas 80 kilometrin tuntinopeudella? Tai että lähdetään Laosiin tai Myanmariin luoliin katsomaan ruokalautasen kokoisia hämähäkkejä? Tuossa muutama esimerkki, mutta listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle.
Niin, onnistuuko nuokin nätisti lasten kanssa, siis ihan yhtä nätisti kuin lapsettomana tai toisten aikuisten kanssa? Ja yhtä edullisesti?
Matkustelu on pahimman sortin kerskakulutusta ja saastuttamista. Täysien perseaivojen puuhaa ja vielä leveillä sillä. Ymmärtäisin, jos joku oikeasti muuttaa asumaan sinne hämähäkkiluolan viereen mutta tommosta omahyväistä poukkoilua en.
Matkustaminen tulee loppumaan maailmasta kun lentolipuille on pakko laittaa kaksinkertaisesti hintaa ja mitäs sitten teet kun olet koko elämäsi rakentanut kerskakulutuksen varaan?
Ja lasten hankkiminen onkin valtava ekoteko planeetalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mun painajainen olisi viettää arkea Prismassa perheen kanssa. Mitä hittoa me siellä tehtäisiin? Paljon mielummin olen kolmen lapseni kanssa ihan kotona, puistossa tai metsässä. Ruoat voi hakea kaupasta ilman lapsiakin, ilman että se määrittää koko elämää. Tai vaikka tilata ne kotiinkuljetuksella! Säälittävää ylipäätään viettää aikaa huvikseen ostoskeskuksessa, lasten kanssa tai ilman.
Ymmärrän todella hyvin tätä naista. En itsekään miettinyt lapsenhankintaa ollenkaan, kuin vasta päälle 30-vuotiaana, kun kohtasin yhtäkkiä elämäni miehen - joka olisi halunnut vauvan heti. Olin keskittynyt uraan, asunut ulkomailla, matkustanut paljon ja viettänyt välillä pitkiäkin aikoja töitä tehden eri maissa. Kun mies muutti perässäni ulkomaille ja oli valmis jäämään lapsen kanssa kotiin, tuntui lapsenhankinta ajankohtaiselta. Miehen vauvakuume oli kova, minulla ei edelleenkään ole tietoa, miltä se tuntuu. Vasta kun vauva oli sylissä niin tunsin voimakkaat tunteet, mutta en osaa kuvitella itseäni kuumeilemassa seuraavaakaan vauvaa.
Prismaelämällä tarkoitetaan enemmänkin kuin sitä prismaa, kyse on ennenkaikkea tietystä mallista ja tavasta elää, joka tuntuu olevan vähän kaikilla samanlainen. Samanlainen arki jokaisella perheellä, jota ei välttämättä yhtään koe omaksi. En minäkään kokisi ja jos tuntuu, että se on ainoa vaihtoehto toteuttaa se perhe niin olisi jäänyt minultakin perhe hankkimatta. Nyt tuntuu, että saamme elää omanlaista elämää ja lapsikin kasvaa hyvin kansainvälisessä ympäristössä, jossa näkee ja kokee paljon erilaisuutta kaikin puolin. Pitää vaan löytää se oma juttu, mikä tuntuu omalta - oli se sitten lapsen kanssa tai ilman. Meillä se on tämä eikä toistaiseksi ole suunnitelmissa muuttaa takaisin Suomeen esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina sanotaan että perheellinen ja perheetön voivat tehdä ihan samoja asioita. Teoriassa kyllä mutta käytännössä ei. Minun muuttoni ulkomaille vaatii vajaan viikon järjestelyt: tavarat lahjoituksiin, kahden laukun pakkaus, asunnon siivoaminen, yhteyksien ja sopimusten irtisanominen. Ei niin voi lasten kanssa tehdä. Eikä tarvitsekaan, mutta minulle tämä vapaus on ihanaa.
Miten tuo nyt oikeastaan liittyy perheeseen? Useimmille perheettömillekin tuo on mahdotonta. Harva pystyy irtautumaan työstä, asunnosta, kumppanistaan(?), lemmikeistään yms. viikossa....
Ei kenenkään tarvitse irtautua yhtään mistään. Pointtina on se että perheellisellä on yksi huoli ja vastuu ylitse kaiken muun. Perheettömän ei tarvitse elää yhtä "vapaasti" kuin minä mutta kyllä siihen pystyy halutessaan. Perheellinen ei pysty. Todella usein tälläkin palstalla sanotaan että perheellinen voi tehdä mitä vaan, ei se elämä niistä lapsista muutu. Ja tämä yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa.
Mutta ei se perheen vastakohta ole mikään vapaus. Kun kuitenkin useimmilla on se työ, opiskelupaikka, asunto jne. Toisaalta on mys paljon perheitä jotka ovat ottaneet täydellisen irtioton, lähteneet vuodeksi maailmalle purjehtimaan tms. Ei pienetkään lapset ole mikään kahle jalassa.
No perheen vastakohta on sitten mahdollisuus vapauteen, hyväksytkö semmoisen sanavalinnan? Vaikka velallakin olisi työpaikka, niin halutessaan hän voi sanoa adios ja lähteä. Perheellinen ei oikein voi. Vela voi irtisanoa asuntonsa, heittää kamat varastoon ja vaikka nukkua pelkissä yöjunissa seuraavat puoli vuotta ja kaikki tämä parin viikon varoajalla, perheellinen ei oikein voi.
Vela voi syödä kuukauden vaikka pelkkää makaronia jos töpeksii vapaudenhimoissaan raha-asiansa, perheellinen ei voi. Ja vapaus voi tässä tapauksessa tarkoittaa vaikka irtisanoutumista paskasta työstä ja kolmen kuukauden karenssia ja nuudelikuuria.
Eli vaikka tietysti meillä kaikilla on ne omat arjen riippakivet, on työpaikat ja laskuja maksettavana, niin vela voi ratkaista tilanteet sellaisilla tavoilla mitkä eivät yksinkertaisesti ole perheellisille mahdollisia. Ehkä villeimmissä unelmissa ja teorian tasolla ("joo, minä pidän lapselle sitten kotikoulua siellä yöjunassa, kyllä se onnistuu"), mutta käytännössä ei.
Velana eläminen ei tuo sitä vapautta vaan riittävä määrä rahaa. Kai sen ymmärrät?
Minä elän köyhyysrajan alapuolella ja koen olevani erittäin vapaa. Kyllä minulle ainakin avainsana on se, että niitä lapsia ei ole. Jos pitäisi jollain 500 eurolla elätellä itseni ja lapseni, niin kokisin että vankilassa olen.
Olet nero, kun pystyt säästämään noista rahoista ex-tempore hotellihuoneeseen ja kuukausien Meksikon matkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun tyttäret on jo aika isoja, nuorempikin 12 v. Juuri suunnitellaan yhteisiä ulkomaanmatkoja. Ja pakko myöntää, että matkustan heidän kanssaa mieluummin kuin kavereideni kanssa.
Ihmetyttää velojen jutussa aina se, että lapset nähdään melkein pelkästään vain rasitteena, kiljuvina pikkulapsina kapuassa jne. Kokevatko nämä velat itse olevansa rasite omille vanhemmilleen? Vielä aikuisenakin?
Oli minunkin lapsillani uhmaikä aikanaan mutta mitä ihmettä ne pari huutokohtausta kaupassa merkitsevät kokonaisuuteen nähden?
Sinulle tuo ehkä kelpaa, mutta älä omien mieltymystesi perusteella oleta, että kaikki valitsisivat samoin. Esimerkiksi minä en tee lapsia ja ala sen vuoksi maksamaan matkoista ylimääräistä, hommaamaan ja maksamaan ylimääräisiä passeja, kuuntelemaan itkua ja kiljuntaa matkalla (siinähän menee omakin matka silloin pilalle), enkä valitsemaan matkakohdetta sen perusteella että "mikäköhän nyt olisi lapsiystävällinen kohde". Maksan vain ja ainoastaan oman matkani ja passini ja valitsen matkakohteen sen mukaan, mikä itseäni kiinnostaa ja matkaseuraksi voin ottaa mukaan toisen aikuisen tai toisia aikuisia, jotka osaavat itse huolehtia itsestään ja joita ei tarvitse raahata perässä. Ymmärrätkö?
Alapeukuttajia mahtaa v**uttaa, kun joutuvat maksamaan matkastaan lapsettomia enemmän ja saavat silti reissustaan irti selvästi lapsettomia vähemmän, kun kuvaan astuu esim. rajoitukset sen osalta, että pitää ottaa huomioon, onko matkakohde lapsiystävällinen.
Ei.
Mä ainakin matkustelen samoin kuin ennen lapsia. Yöelämässä en juuri käy mutta aikuistuttuani kiinnostus lopahti siihen ennen lapsia jo.
Mikä sitten on "lapsiystävällinen". Ainakin Barcelona. Madrid. Lissabon. Niissä käydään joka vuosi.No entäs nämä? Lähdetään haisafarille Etelä-Afrikkaan, voi päästä häkkisukeltamaan ja päästä sieltä katsomaan valkohaita lähietäisyydeltä? Entäs se, että mennään aavikoille hiekkasurffaamaan dyynejä alas 80 kilometrin tuntinopeudella? Tai että lähdetään Laosiin tai Myanmariin luoliin katsomaan ruokalautasen kokoisia hämähäkkejä? Tuossa muutama esimerkki, mutta listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle.
Niin, onnistuuko nuokin nätisti lasten kanssa, siis ihan yhtä nätisti kuin lapsettomana tai toisten aikuisten kanssa? Ja yhtä edullisesti?
Lapset ovat pieniä yllättävän lyhyen aikaa. Joten kyllä moni pariskunta ehtii vallan mainiosti sekä ennen lapsia, että lasten kasvettua matkustaa vaikka kuinka paljon. Ihminen elää n. 80 vuotta, joten kyllä siinä aikaa riittää lasten saaneillakin matkustaa, vaikka Myanmariin. Mutta mitenkäs nämä köyhät tai lentopelkoiset? Mitä kaikkea ihmeellistä heidän elämässään on, ettei missään nimessä kannata hankkia lapsia?
Voi jumalauta, lopeta jo tuon saman paskan jatkuva hokeminen! Se mikä on riittävää sinulle, ei välttämättä ole riittävää jollekkin toiselle. Saatana, minä en käytä ainuttakaan vuotta elämästäni mihinkään lastenkasvatukseen, kun voin käyttää sen johonkin muuhun! Ymmärsitkö?
Miksi tämän asian toteaminen menee tunteisiin? Lapset nyt ovat vain vähän aikaa pieniä vaikket sinä niitä halua ja vaikket sinä tuhlaisi sekunttiakaan omasta ajastasi heihin. He eivät ole ikuisuuksia pikkulapsia, vaikka sinusta kaksikuukautta tuntuukin ikuisuudelta.
Ja tämä väite ettei lapsia saaneet ihmiset eivät saa matkusteltua on ihan valhetta, vaikka sinä et haluakaan tuhlata sekunttiakaan lapsiin. Lapsettomat antavat aina ymmärtää kuinka lapselliset ihmiset jotenkin menettävät mahdollisuuksia mennä. Eivät menetä. Heillä on kyllä aikaa jos vain rahaa riittää. Koko elämän ajan, vaikka luulet ettei ole, koska sinä et halua lapsia.
Tosiaan sinunlaisen ei kannata hankkia lapsia, koska selkeästi inhoat heitä ja haluat elää puhtaasti itsellesi. Eikä siinä mitään, mutta turhaan kuvittelet kuinka perheelliset jotenkin menettävät jotain. Eivät menetä. Kyllä he saavat kasaan ihan samat lentomailit kuin lapsettomatkin, niin halutessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun tyttäret on jo aika isoja, nuorempikin 12 v. Juuri suunnitellaan yhteisiä ulkomaanmatkoja. Ja pakko myöntää, että matkustan heidän kanssaa mieluummin kuin kavereideni kanssa.
Ihmetyttää velojen jutussa aina se, että lapset nähdään melkein pelkästään vain rasitteena, kiljuvina pikkulapsina kapuassa jne. Kokevatko nämä velat itse olevansa rasite omille vanhemmilleen? Vielä aikuisenakin?
Oli minunkin lapsillani uhmaikä aikanaan mutta mitä ihmettä ne pari huutokohtausta kaupassa merkitsevät kokonaisuuteen nähden?
Sinulle tuo ehkä kelpaa, mutta älä omien mieltymystesi perusteella oleta, että kaikki valitsisivat samoin. Esimerkiksi minä en tee lapsia ja ala sen vuoksi maksamaan matkoista ylimääräistä, hommaamaan ja maksamaan ylimääräisiä passeja, kuuntelemaan itkua ja kiljuntaa matkalla (siinähän menee omakin matka silloin pilalle), enkä valitsemaan matkakohdetta sen perusteella että "mikäköhän nyt olisi lapsiystävällinen kohde". Maksan vain ja ainoastaan oman matkani ja passini ja valitsen matkakohteen sen mukaan, mikä itseäni kiinnostaa ja matkaseuraksi voin ottaa mukaan toisen aikuisen tai toisia aikuisia, jotka osaavat itse huolehtia itsestään ja joita ei tarvitse raahata perässä. Ymmärrätkö?
Alapeukuttajia mahtaa v**uttaa, kun joutuvat maksamaan matkastaan lapsettomia enemmän ja saavat silti reissustaan irti selvästi lapsettomia vähemmän, kun kuvaan astuu esim. rajoitukset sen osalta, että pitää ottaa huomioon, onko matkakohde lapsiystävällinen.
Ei.
Mä ainakin matkustelen samoin kuin ennen lapsia. Yöelämässä en juuri käy mutta aikuistuttuani kiinnostus lopahti siihen ennen lapsia jo.
Mikä sitten on "lapsiystävällinen". Ainakin Barcelona. Madrid. Lissabon. Niissä käydään joka vuosi.No entäs nämä? Lähdetään haisafarille Etelä-Afrikkaan, voi päästä häkkisukeltamaan ja päästä sieltä katsomaan valkohaita lähietäisyydeltä? Entäs se, että mennään aavikoille hiekkasurffaamaan dyynejä alas 80 kilometrin tuntinopeudella? Tai että lähdetään Laosiin tai Myanmariin luoliin katsomaan ruokalautasen kokoisia hämähäkkejä? Tuossa muutama esimerkki, mutta listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle.
Niin, onnistuuko nuokin nätisti lasten kanssa, siis ihan yhtä nätisti kuin lapsettomana tai toisten aikuisten kanssa? Ja yhtä edullisesti?
Ihanko oikeastiko jotkut ajattelee, että matkustelu voisi olla se elämän tärkein sisältö? Jos mun pitäisi valita lapseni tai hämähäkkien ja haiden väliltä niin valinta olisi aika selvä 😄 Elukat on toisarvoisia lapsen rinnalla. Ja kyllä ( jos ihmettelet) olen matkustellut paljon, uinut haiden keskellä Malediiveilla ja käynyt Safari-matkoilla ja vaeltanut vuorten rinteillä. Silti en vaihtaisi tytärtäni mihinkään noista kokemuksista. Vasta lapsen myötä ymmärsin mitä todellinen onni ja elämän tarkoitus on.
Saanko kysyä, että jos et ennen lapsia tiennyt mikä todellinen onni ja elämän tarkoitus (=lapset) on, niin minkä perusteella päätit lapsia tehdä? Onhan siinä uskomaton riski että jääkin luu käteen. Lasten tekeminen on aivan arpapeliä, siinähän pelataan ns. upporikasta tai rutiköyhää. Olit onnekas että selvisit "voittajana". Aivan yhtä lailla siinä olisi voinut käydä päinvastoin. Luulisi, että se pitäisi jo etukäteen tietää, että kyllä ne lapset ovat tosiaan se onni ja elämän tarkoitus, ennenkuin siihen hommaan lähdetään.
Saa kysyä 😊 On toki olemassa riski, että jää luu käteen, mutta jos kokoajana pelkää epäonnistumisia, niin ei elämästä tule yhtään mitään. Harkitsin itsekin lasten hankintaa pitkään ja ajattelin, että en tulisi niitä hankkimaan. Ajattelin kuitenkin, että tietty osa elämästä jää kokematta, jos lapsia ei ikinä hanki. Ja onneksi hankin, rakkaus omaa lasta kohtaan on jotain sellaisista mitä lapseton ei välttämättä ymmärrä. Ja se, että voi auttaa pientä avutonta ihmistä tuo sen onnen ja merkityksellisyyden tunteen. Vaikka olen myös työelämässä edennyt pitkälle esimiesasemaan asti, en saa siitä työstä samanlaisia kiksejä kun oman lapsen hoitamisesta. Toki uskon, että jos olisin saanut lapset kovin nuorena ja väärässä elämäntilanteessa, väärän kumppanin kanssa olisin vähemmän onnellinen. Kun muu elämä on balanssissa (parisuhde, työ, talous yms) osaa lapsiperhe-elämästä nauttia ihan eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Höpsykkä kirjoitti:
Sitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan, ei osaa kaivatakaan.
Mielikuvat harvoin vastaavat todellisuutta.
Kun ystävät tai muu maailma pettää/luhistuu/mitälie, niin Prismaperheillä on kuitenkin SE PERHE.
Mikään ei nosta suosta niin kuin oma perhe. Se on syy, jonka vuoksi on jaksettava jatkaa. Se on syy, joka tekee onnelliseksi kaiken pahan keskellä. Vaikka että sydäntä ja mieltä särkee jonkun asian takia, niin pienen lapsen halaus tai syliinottaminen ja sanan 'ÄITI!' kuuleminen.... Ei siihen sanat riitä.
Olkoot hankkimatta lapsia, jos haluaa. Hän ei tiedä (onnekseen) mitä menettää.
Minun valintani ovat lapset.Juuri tällaiset viestit ovat osa ongelmaa ja niitä asenteita joita velat joutuvat kohtaamaan. Voi sinua ressukkaa kun et tiedä mitä menetät. Voi sinua kun et tiedä mitä 3v unettomuuden jälkeen on niin ihanaa kun lapsi sanoo aamulla äiti. Voi sinua kun et ymmärrä rakkaudesta mitään.
Sinä olet ollut järjettömän onnekas että olet löytänyt puolison, onnistunut tulemaan raskaaksi, synnyttänyt eläviä lapsia ja vielä nautit heidän kanssaan olostaan. Se on hienoa mutta niin monet eivät ole yhtä onnekkaita jossain kohtaa kyseistä prosessia vaikka olisivat lapsia halunneet. Ja mikä tärkeintä - vela ei halua kokea mitään noista.
Vela ei "ole tietämättä mitä menettää". Vela nimenomaan tietää mitä menettää. Vela ei halua kokea mitään osaa lapsien saannista, hyvää tai pahaa. Lapsen halaus ei ole hänestä mukavaa, tai jos olisikin, hän ei halua kokea sitä oman lapsen kanssa. Tämä ei tee hänestä kylmää tai huonoa ihmistä vaan ihmisen joka tuntee itsensä ja tietää mitä haluaa ja mitä ei.
Väärin. Nimenomaan hän ei tiedä mitä menettää. Sitä ei pysty etukäteen kuvittelemaan millaisia tunteita ja elämyksiä oma lapsi antaa. Näin vaikka kuinka olisi tottunut toisten ihmisten lasten kanssa olemaan. Oikeastaan säälittäää nämä ihmiset, jotka itse tieten tahtoen typistävät elämästään tämän ulottuvuuden.
On käsittämätöntä tuhlata aikaansa vatvomalla sitä mitä joku toinen menettää. Ihmiset eivät keskimäärin pidä siitä että heitä ojennetaan ja neuvotaan. Itse en tuhlaa aikaani miettimällä miten ihana lapsi olisi voinut olla ja mitä jos ja mitä jos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei noilta kuusi tai seitsemänkymppisiltä lapsettomilta kysytä, että miltä se tuntuu kun on yksin? Oliko se niin kuin ajatteli, paljon kavereita, hyvä parisuhde ja paljon matkoja? Ja sitten niiltä samanikäisiltä perheellisiltä.
Tietenkin kaksikymppinen sinkku on onnellinen, mutta onko seitsemänkymppinen sinkku samaa mieltä?Koita nyt tajuta että yksinelävä ihminen ei ole välttämättä yksin tai yksinäinen! Kaikki seitsemänkymppiset eivät ole pullantuoksuisia isoäitityyppejä, vaan kaupunkilaisnaisia joilla on ystäviä, tekemistä ja harrastustoimintaa.. Tiedän leskeksi jääneitä tai eronneita vanhempia naisia jotka kertovat nauttivansa kun saavat tehdä omia asioitaan, ja isoäitejä jotka väsyvät jatkuvaan lastenhoitoon. Tässä iässä jopa torjutaan kosijoita.
Yksinäisyys on maassamme ongelma, mutta lakatkaa säälimästä jo etukäteen ihmisiä jotka eivät pyydä sääliä. Voisitteko myös olla viljelemättä tuota himoreissaajasinkku-stereotypiaa. Maailma on täynnä ihmisiä joihin voi tutustua ja joita voi itse auttaa vielä vanhempanakin. Okei, perheessä on turva jos vaikka saa sydänkohtauksen mutta miksei seitsemänkymppinen sinkku voi olla onnellinen?
Miten sinä tätäkin vastausta luet? Tuossa oli pelkkiä kysymyksiä, jotka sinä sitten väänsit väitteiksi ja suutuit. Tuntuu, että veloilla on aina sama asenne. Kysyit mitä tahansa, niin aina saada uhriuduttua ja selitettyä kuinka perheelliset jotenkin haukkuvat tai halveksivat. Minä en sääli ketään. Keksit tuonkin väitteen ihan omasta päästäsi. Miksiköhän?
Ja minä en ainakaan ole ensimmäinen, joka selittelee kuinka sinkkuna voit matkustaa ja matkustaa ja rahaa on kuin roskaa matkoihin. Eka mitä velat selittävän nyt vain jostain syystä tahtoo aina olla nuo uskomattomat kaukomatkat extemporeena.
Kaikki me voimme olla onnellisia, mutta se ei kerro mitään todellisuudesta noin yleisesti, jos muutama tapaus on jotain,
No, viidenkymmenen vuoden päästä nähdä kuinka tämä suuri velasukupolvi viettää vanhuutensa. Onnellisesti vai onnettomasti. Perheellisitähän meillä on jo kokemusta vuosisatojen ajan maailmanlaajuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Lapset nyt ovat vain vähän aikaa pieniä vaikket sinä niitä halua ja vaikket sinä tuhlaisi sekunttiakaan omasta ajastasi heihin. He eivät ole ikuisuuksia pikkulapsia, vaikka sinusta kaksikuukautta tuntuukin ikuisuudelta.
Lapset tosiaan ovat vain vähän aikaa pieniä. Sitten he ovat vähän isompia, sitten murrosikäisiä, sitten autettavia opiskelijoita, sitten onkin jo hoidettavana lapsenlapsia. Ja hups vaan, siinä se elämä menikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Prisma on minusta ihan hyvä kauppa. Aina se CityMarketin voittaa!
On kyllä kivaa tää elämä nyt.kun lapset, tyttö ja poika, on nuoria aikuisia..heillä on elämä edessä..minulla vähän jo takana mutta toivottavasti jatkuu vielä..ja saan seurata heidän valmistumista ammatteihin ja perheen perustamista. Ei tarvi kokea yksinäisyyttä vaikka puoliso on kuollut. Ystäviä tapaan, mutta eivät ne oman perheen väkeä koskaan korvaa. Ja lasten lapsuus- ja nuoruusaika oli tosi hauskaa. Mitään en antaisi pois. Että niinkun en ymmärrä mikä siinä on niin kamalaa. Kaikki sympatia niille, jotka eivät saa lapsia vaikka haluaisivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aina tiennyt etten halua lapsia tai perhe-elämää. Siihen päättyi avioliittokin, koska mies halusi lisääntyä. En ole löytänyt uutta parisuhdetta sen jälkeen. En halua miestä jolla on aiemmasta suhteesta lapsia enkä tosiaan edelleenkään niitä omia. Olen 45v eli onneksi minulta harvemmin enää aiheesta kysytään. Olen todella tyytyväinen että olen pitänyt pääni ja ollut tarpeeksi vahva olematta suostumaan johonkin jota aidosti en ole halunnut. Nautin elämästäni nyt todella paljon eikä ikinä edes hetkeksi ole tullut ajatusta että kaduttaisi tämä valinta.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä kivaa tää elämä nyt.kun lapset, tyttö ja poika, on nuoria aikuisia..heillä on elämä edessä..minulla vähän jo takana mutta toivottavasti jatkuu vielä..ja saan seurata heidän valmistumista ammatteihin ja perheen perustamista. Ei tarvi kokea yksinäisyyttä vaikka puoliso on kuollut. Ystäviä tapaan, mutta eivät ne oman perheen väkeä koskaan korvaa. Ja lasten lapsuus- ja nuoruusaika oli tosi hauskaa. Mitään en antaisi pois. Että niinkun en ymmärrä mikä siinä on niin kamalaa. Kaikki sympatia niille, jotka eivät saa lapsia vaikka haluaisivat.
Mieti, miltä tuntuisi jos sinulla ei olisi lapsiasi. Se olisi varmaankin yhtä kamala ajatus kuin velalle lasten hankkiminen.
Sain lapset yli kolmekymppisenä. Ehdin bilettää ja matkustella. Lasten lapsuus- ja teini-ikä...mihin se aika meni? Mutta nyt on 2 ihanaa nuorta aikuista, jotka välillä.lähtee äipän kanssa reissuun..yhdessä kummankin kanssa tai erikseen..käydään risteilyillä tai kaupunkilomilla..se on niin laatuaikaa ja aivan erityistä!
Vierailija kirjoitti:
Sain lapset yli kolmekymppisenä. Ehdin bilettää ja matkustella. Lasten lapsuus- ja teini-ikä...mihin se aika meni? Mutta nyt on 2 ihanaa nuorta aikuista, jotka välillä.lähtee äipän kanssa reissuun..yhdessä kummankin kanssa tai erikseen..käydään risteilyillä tai kaupunkilomilla..se on niin laatuaikaa ja aivan erityistä!
Läheisriippuvuutta tuo on. Hyi saatana. Samat geenit, samat perseet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain lapset yli kolmekymppisenä. Ehdin bilettää ja matkustella. Lasten lapsuus- ja teini-ikä...mihin se aika meni? Mutta nyt on 2 ihanaa nuorta aikuista, jotka välillä.lähtee äipän kanssa reissuun..yhdessä kummankin kanssa tai erikseen..käydään risteilyillä tai kaupunkilomilla..se on niin laatuaikaa ja aivan erityistä!
Läheisriippuvuutta tuo on. Hyi saatana. Samat geenit, samat perseet.
Jep. Jonkin sortin insestiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei noilta kuusi tai seitsemänkymppisiltä lapsettomilta kysytä, että miltä se tuntuu kun on yksin? Oliko se niin kuin ajatteli, paljon kavereita, hyvä parisuhde ja paljon matkoja? Ja sitten niiltä samanikäisiltä perheellisiltä.
Tietenkin kaksikymppinen sinkku on onnellinen, mutta onko seitsemänkymppinen sinkku samaa mieltä?Koita nyt tajuta että yksinelävä ihminen ei ole välttämättä yksin tai yksinäinen! Kaikki seitsemänkymppiset eivät ole pullantuoksuisia isoäitityyppejä, vaan kaupunkilaisnaisia joilla on ystäviä, tekemistä ja harrastustoimintaa.. Tiedän leskeksi jääneitä tai eronneita vanhempia naisia jotka kertovat nauttivansa kun saavat tehdä omia asioitaan, ja isoäitejä jotka väsyvät jatkuvaan lastenhoitoon. Tässä iässä jopa torjutaan kosijoita.
Yksinäisyys on maassamme ongelma, mutta lakatkaa säälimästä jo etukäteen ihmisiä jotka eivät pyydä sääliä. Voisitteko myös olla viljelemättä tuota himoreissaajasinkku-stereotypiaa. Maailma on täynnä ihmisiä joihin voi tutustua ja joita voi itse auttaa vielä vanhempanakin. Okei, perheessä on turva jos vaikka saa sydänkohtauksen mutta miksei seitsemänkymppinen sinkku voi olla onnellinen?
Miten sinä tätäkin vastausta luet? Tuossa oli pelkkiä kysymyksiä, jotka sinä sitten väänsit väitteiksi ja suutuit. Tuntuu, että veloilla on aina sama asenne. Kysyit mitä tahansa, niin aina saada uhriuduttua ja selitettyä kuinka perheelliset jotenkin haukkuvat tai halveksivat. Minä en sääli ketään. Keksit tuonkin väitteen ihan omasta päästäsi. Miksiköhän?
Ja minä en ainakaan ole ensimmäinen, joka selittelee kuinka sinkkuna voit matkustaa ja matkustaa ja rahaa on kuin roskaa matkoihin. Eka mitä velat selittävän nyt vain jostain syystä tahtoo aina olla nuo uskomattomat kaukomatkat extemporeena.
Kaikki me voimme olla onnellisia, mutta se ei kerro mitään todellisuudesta noin yleisesti, jos muutama tapaus on jotain,
No, viidenkymmenen vuoden päästä nähdä kuinka tämä suuri velasukupolvi viettää vanhuutensa. Onnellisesti vai onnettomasti. Perheellisitähän meillä on jo kokemusta vuosisatojen ajan maailmanlaajuisesti.
Esitit alentuvaan ja kyseenalaistavaan sävyyn väitteen/kysymyksen siitä, voiko seitsemänkymppinen sinkku olla onnellinen. Siksi. Seuraavaksi kerrot, että ei voi oikeasti olla totta vaikka antamani esimerkit ovat totta:). Yksittäistapauksia?
Perheellisiltä on kokemusta mistä "vuosisatojen ajan maailmanlaajuisesti"? En ymmärtänyt. Miten voit tietää kaikkien maailman perheellisten menneiden sukupolvien kokemukset? Vuosia on kylläkin kymmeniä tuhansia eikä vuosisatoja. Ovatko kaikki viettäneet samanlaisen vanhuuden? Ennenhän perhe oli kylläkin sama kuin sosiaaliturva kuten nyt kehitysmaissa, että sikäli eroja on varmasti ollut.
En muuten ole vela. Sikäli meni siis pieleen että aina ne ovat juuri tuollaisia:)
Koita nyt tajuta että yksinelävä ihminen ei ole välttämättä yksin tai yksinäinen! Kaikki seitsemänkymppiset eivät ole pullantuoksuisia isoäitityyppejä, vaan kaupunkilaisnaisia joilla on ystäviä, tekemistä ja harrastustoimintaa.. Tiedän leskeksi jääneitä tai eronneita vanhempia naisia jotka kertovat nauttivansa kun saavat tehdä omia asioitaan, ja isoäitejä jotka väsyvät jatkuvaan lastenhoitoon. Tässä iässä jopa torjutaan kosijoita.
Yksinäisyys on maassamme ongelma, mutta lakatkaa säälimästä jo etukäteen ihmisiä jotka eivät pyydä sääliä. Voisitteko myös olla viljelemättä tuota himoreissaajasinkku-stereotypiaa. Maailma on täynnä ihmisiä joihin voi tutustua ja joita voi itse auttaa vielä vanhempanakin. Okei, perheessä on turva jos vaikka saa sydänkohtauksen mutta miksei seitsemänkymppinen sinkku voi olla onnellinen?