Heini Maksimainen, 33, ei ehkä koskaan halua lasta – Prismaperheen arki olisi paha painajainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tyttäret on jo aika isoja, nuorempikin 12 v. Juuri suunnitellaan yhteisiä ulkomaanmatkoja. Ja pakko myöntää, että matkustan heidän kanssaa mieluummin kuin kavereideni kanssa.

Ihmetyttää velojen jutussa aina se, että lapset nähdään melkein pelkästään vain rasitteena, kiljuvina pikkulapsina kapuassa jne. Kokevatko nämä velat itse olevansa rasite omille vanhemmilleen? Vielä aikuisenakin?

Oli minunkin lapsillani uhmaikä aikanaan mutta mitä ihmettä ne pari huutokohtausta kaupassa merkitsevät kokonaisuuteen nähden?

Sinulle tuo ehkä kelpaa, mutta älä omien mieltymystesi perusteella oleta, että kaikki valitsisivat samoin. Esimerkiksi minä en tee lapsia ja ala sen vuoksi maksamaan matkoista ylimääräistä, hommaamaan ja maksamaan ylimääräisiä passeja, kuuntelemaan itkua ja kiljuntaa matkalla (siinähän menee omakin matka silloin pilalle), enkä valitsemaan matkakohdetta sen perusteella että "mikäköhän nyt olisi lapsiystävällinen kohde". Maksan vain ja ainoastaan oman matkani ja passini ja valitsen matkakohteen sen mukaan, mikä itseäni kiinnostaa ja matkaseuraksi voin ottaa mukaan toisen aikuisen tai toisia aikuisia, jotka osaavat itse huolehtia itsestään ja joita ei tarvitse raahata perässä. Ymmärrätkö?

Alapeukuttajia mahtaa v**uttaa, kun joutuvat maksamaan matkastaan lapsettomia enemmän ja saavat silti reissustaan irti selvästi lapsettomia vähemmän, kun kuvaan astuu esim. rajoitukset sen osalta, että pitää ottaa huomioon, onko matkakohde lapsiystävällinen.

Ei.

Mä ainakin matkustelen samoin kuin ennen lapsia. Yöelämässä en juuri käy mutta aikuistuttuani kiinnostus lopahti siihen ennen lapsia jo.

Mikä sitten on "lapsiystävällinen". Ainakin Barcelona. Madrid. Lissabon. Niissä käydään joka vuosi.

No entäs nämä? Lähdetään haisafarille Etelä-Afrikkaan, voi päästä häkkisukeltamaan ja päästä sieltä katsomaan valkohaita lähietäisyydeltä? Entäs se, että mennään aavikoille hiekkasurffaamaan dyynejä alas 80 kilometrin tuntinopeudella? Tai että lähdetään Laosiin tai Myanmariin luoliin katsomaan ruokalautasen kokoisia hämähäkkejä? Tuossa muutama esimerkki, mutta listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle.

Niin, onnistuuko nuokin nätisti lasten kanssa, siis ihan yhtä nätisti kuin lapsettomana tai toisten aikuisten kanssa? Ja yhtä edullisesti?

Ihanko oikeastiko jotkut ajattelee, että matkustelu voisi olla se elämän tärkein sisältö? Jos mun pitäisi valita lapseni tai hämähäkkien ja haiden väliltä niin valinta olisi aika selvä 😄 Elukat on toisarvoisia lapsen rinnalla. Ja kyllä ( jos ihmettelet) olen matkustellut paljon, uinut haiden keskellä Malediiveilla ja käynyt Safari-matkoilla ja vaeltanut vuorten rinteillä. Silti en vaihtaisi tytärtäni mihinkään noista kokemuksista. Vasta lapsen myötä ymmärsin mitä todellinen onni ja elämän tarkoitus on.

Tämä viimeinen lause tiivistää juuri sen, miksi lapsellisten kommentit ovat niin luotaantyöntäviä.

Lapsettomuus ei tarkoita matkustelua ja baareja, eikä varsinkaan sitä ettei tietäisi mitä on onni ja elämän tarkoitus.

Sellaiseksi se nyt kokoajaan maalataan tai sitten niin kuinka ei jakseta yhtään muita ympärillä ja halutaan omaa rauhaa, omaa aikaa, omat rahat. Eli aika itsekeskeiseksi.

Mikä siis oikeasti se lapsettoman suuri onni ja elämäntarkoitus on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tyttäret on jo aika isoja, nuorempikin 12 v. Juuri suunnitellaan yhteisiä ulkomaanmatkoja. Ja pakko myöntää, että matkustan heidän kanssaa mieluummin kuin kavereideni kanssa.

Ihmetyttää velojen jutussa aina se, että lapset nähdään melkein pelkästään vain rasitteena, kiljuvina pikkulapsina kapuassa jne. Kokevatko nämä velat itse olevansa rasite omille vanhemmilleen? Vielä aikuisenakin?

Oli minunkin lapsillani uhmaikä aikanaan mutta mitä ihmettä ne pari huutokohtausta kaupassa merkitsevät kokonaisuuteen nähden?

Sinulle tuo ehkä kelpaa, mutta älä omien mieltymystesi perusteella oleta, että kaikki valitsisivat samoin. Esimerkiksi minä en tee lapsia ja ala sen vuoksi maksamaan matkoista ylimääräistä, hommaamaan ja maksamaan ylimääräisiä passeja, kuuntelemaan itkua ja kiljuntaa matkalla (siinähän menee omakin matka silloin pilalle), enkä valitsemaan matkakohdetta sen perusteella että "mikäköhän nyt olisi lapsiystävällinen kohde". Maksan vain ja ainoastaan oman matkani ja passini ja valitsen matkakohteen sen mukaan, mikä itseäni kiinnostaa ja matkaseuraksi voin ottaa mukaan toisen aikuisen tai toisia aikuisia, jotka osaavat itse huolehtia itsestään ja joita ei tarvitse raahata perässä. Ymmärrätkö?

Alapeukuttajia mahtaa v**uttaa, kun joutuvat maksamaan matkastaan lapsettomia enemmän ja saavat silti reissustaan irti selvästi lapsettomia vähemmän, kun kuvaan astuu esim. rajoitukset sen osalta, että pitää ottaa huomioon, onko matkakohde lapsiystävällinen.

Ei.

Mä ainakin matkustelen samoin kuin ennen lapsia. Yöelämässä en juuri käy mutta aikuistuttuani kiinnostus lopahti siihen ennen lapsia jo.

Mikä sitten on "lapsiystävällinen". Ainakin Barcelona. Madrid. Lissabon. Niissä käydään joka vuosi.

No entäs nämä? Lähdetään haisafarille Etelä-Afrikkaan, voi päästä häkkisukeltamaan ja päästä sieltä katsomaan valkohaita lähietäisyydeltä? Entäs se, että mennään aavikoille hiekkasurffaamaan dyynejä alas 80 kilometrin tuntinopeudella? Tai että lähdetään Laosiin tai Myanmariin luoliin katsomaan ruokalautasen kokoisia hämähäkkejä? Tuossa muutama esimerkki, mutta listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle.

Niin, onnistuuko nuokin nätisti lasten kanssa, siis ihan yhtä nätisti kuin lapsettomana tai toisten aikuisten kanssa? Ja yhtä edullisesti?

Ihanko oikeastiko jotkut ajattelee, että matkustelu voisi olla se elämän tärkein sisältö? Jos mun pitäisi valita lapseni tai hämähäkkien ja haiden väliltä niin valinta olisi aika selvä 😄 Elukat on toisarvoisia lapsen rinnalla. Ja kyllä ( jos ihmettelet) olen matkustellut paljon, uinut haiden keskellä Malediiveilla ja käynyt Safari-matkoilla ja vaeltanut vuorten rinteillä. Silti en vaihtaisi tytärtäni mihinkään noista kokemuksista. Vasta lapsen myötä ymmärsin mitä todellinen onni ja elämän tarkoitus on.

Tämä viimeinen lause tiivistää juuri sen, miksi lapsellisten kommentit ovat niin luotaantyöntäviä.

Lapsettomuus ei tarkoita matkustelua ja baareja, eikä varsinkaan sitä ettei tietäisi mitä on onni ja elämän tarkoitus.

Et sitten lukenut aiempia kommentteja haisukelluksesta ja hämähäkkisafarista? :D

Vierailija kirjoitti:

Miksei noilta kuusi tai seitsemänkymppisiltä lapsettomilta kysytä, että miltä se tuntuu kun on yksin? Oliko se niin kuin ajatteli, paljon kavereita, hyvä parisuhde ja paljon matkoja? Ja sitten niiltä samanikäisiltä perheellisiltä.

Tietenkin kaksikymppinen sinkku on onnellinen, mutta onko seitsemänkymppinen sinkku samaa mieltä?

Pelottaako vastaukset, vai miksi alapeukku?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tyttäret on jo aika isoja, nuorempikin 12 v. Juuri suunnitellaan yhteisiä ulkomaanmatkoja. Ja pakko myöntää, että matkustan heidän kanssaa mieluummin kuin kavereideni kanssa.

Ihmetyttää velojen jutussa aina se, että lapset nähdään melkein pelkästään vain rasitteena, kiljuvina pikkulapsina kapuassa jne. Kokevatko nämä velat itse olevansa rasite omille vanhemmilleen? Vielä aikuisenakin?

Oli minunkin lapsillani uhmaikä aikanaan mutta mitä ihmettä ne pari huutokohtausta kaupassa merkitsevät kokonaisuuteen nähden?

Sinulle tuo ehkä kelpaa, mutta älä omien mieltymystesi perusteella oleta, että kaikki valitsisivat samoin. Esimerkiksi minä en tee lapsia ja ala sen vuoksi maksamaan matkoista ylimääräistä, hommaamaan ja maksamaan ylimääräisiä passeja, kuuntelemaan itkua ja kiljuntaa matkalla (siinähän menee omakin matka silloin pilalle), enkä valitsemaan matkakohdetta sen perusteella että "mikäköhän nyt olisi lapsiystävällinen kohde". Maksan vain ja ainoastaan oman matkani ja passini ja valitsen matkakohteen sen mukaan, mikä itseäni kiinnostaa ja matkaseuraksi voin ottaa mukaan toisen aikuisen tai toisia aikuisia, jotka osaavat itse huolehtia itsestään ja joita ei tarvitse raahata perässä. Ymmärrätkö?

Alapeukuttajia mahtaa v**uttaa, kun joutuvat maksamaan matkastaan lapsettomia enemmän ja saavat silti reissustaan irti selvästi lapsettomia vähemmän, kun kuvaan astuu esim. rajoitukset sen osalta, että pitää ottaa huomioon, onko matkakohde lapsiystävällinen.

Ei.

Mä ainakin matkustelen samoin kuin ennen lapsia. Yöelämässä en juuri käy mutta aikuistuttuani kiinnostus lopahti siihen ennen lapsia jo.

Mikä sitten on "lapsiystävällinen". Ainakin Barcelona. Madrid. Lissabon. Niissä käydään joka vuosi.

No entäs nämä? Lähdetään haisafarille Etelä-Afrikkaan, voi päästä häkkisukeltamaan ja päästä sieltä katsomaan valkohaita lähietäisyydeltä? Entäs se, että mennään aavikoille hiekkasurffaamaan dyynejä alas 80 kilometrin tuntinopeudella? Tai että lähdetään Laosiin tai Myanmariin luoliin katsomaan ruokalautasen kokoisia hämähäkkejä? Tuossa muutama esimerkki, mutta listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle.

Niin, onnistuuko nuokin nätisti lasten kanssa, siis ihan yhtä nätisti kuin lapsettomana tai toisten aikuisten kanssa? Ja yhtä edullisesti?

Matkustelu on pahimman sortin kerskakulutusta ja saastuttamista. Täysien perseaivojen puuhaa ja vielä leveillä sillä. Ymmärtäisin, jos joku oikeasti muuttaa asumaan sinne hämähäkkiluolan viereen mutta tommosta omahyväistä poukkoilua en.

Matkustaminen tulee loppumaan maailmasta kun lentolipuille on pakko laittaa kaksinkertaisesti hintaa ja mitäs sitten teet kun olet koko elämäsi rakentanut kerskakulutuksen varaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tämä Prisma-perheen arki oikein käytännössä on? Voisiko joku kuvailla sitä?

Herätään, mennää töihin ja päiväkotiin/kouluun, tullaan kotiin, ajellaan harrastuksissa ja mennään nukkumaan. Viikonloppuna käydään yhdessä Prismassa, lapsilla on karkkipäivä ja illalla katsotaan yhdessä Putousta.

Ei kiitos minulle.

Ihan mielenkiinnosta, miten sinun normaaliarkesi ja -viikonloppusi sitten poikkeaa tämän kaltaisesta kuviosta (nuo lapsiaktiviteetit miinustettuna toki)?

Voin esimerkiksi jäädä ylitöihin jos tuntuu siltä, eikä tarvitse miettiä lasten hakemista, kaupassa käymistä, ruuanlaittoa tai harrastuskyytejä. Tai voin lähteä töistä suoraan johonkin miettimättä noita samoja juttuja. Voin myös jäädä illalla makaamaan sohvalle, jos ei huvita lähteä mihinkään, lasten harrastuksista huolehtiva vanhempi ei voi. Voin varata perjantaina ex-tempore hotellihuoneen jostain muusta kaupungista, kun ei tarvitse ottaa huomioon jalkapalloturnauksia tai balettinäytöksiä. Kuten huomaat, voin työaikojen ulkopuolella päättää ihan itse ja muita huomioimatta, miten vietän aikaani. 

No tuolloin jo parisuhdekin haittaa elämääsi koska silloin myös puolisoa on kuunneltava ja otettava huomioon.

Siksi minulla ei olekaan parisuhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mekin ollaan kai sitten "Prisma-perhe", koska ostetaan ruuat useimmiten sieltä. Silti vietämme elämästämme hyvin pienen prosentuaalisen osuuden Prismassa, koska yleensä hoidetaan ostokset niin, että mies tai minä käy yksin siellä illalla tai ennen lapsen hakua hoidosta, jolloin ostosten keräämiseen menee ehkä noin 15 min. Käydään välillä myös Herkussa ja muissakin kaupoissa, jopa kauppahallissa joskus! :) Usein syödään ulkonakin tai tilataan ruokaa kotiin, myös ystäviä tavataan usein sekä lasten kanssa että ilman. Keskustelu "Prisma-perheistä" on kyllä jotenkin tosi huvittavaa, ihan kuin se Prisma olisi jotenkin elämää suuresti määrittävä tekijä ja lapsettoman elämän vastakohta. :D

Se Prismaperhe-nimitys ei liity varsinaisesti siihen Prismaan mitenkään, mutta mammat toki ymmärtävät sen väärin. Prismaperhe kuvaa ns. keskivertoperhettä, sellaista, jonka elämä kulkee turvallisesti uomassaan: vie lapset hoitoon, mene töihin, hae lapset hoidosta, tee ruoka, käy kaupassa (vaikka sittarissa jos haluat), vie lapset harrastuksiin, hae ne sieltä, hoida iltatoimet, laita lapset petiin, katso tosi tv:tä, mene itse petiin.

Niin, aika monen lapsettoman elämä on kuitenkin aika samanlaista, toki ilman sitä lasten kuskaamista. Arkea vaan pääasiassa.

Pitää paikkansa. Suurin ero on siinä, että se vela voi koska vaan tehdä mitä tahansa muuta, jos niin haluaa. Perheellinen ei voi. Se samaa uomaa surruttava arki on perheelliselle lähestulkoon pakollista, velalle taas ei.

En siis itsekään vietä mitään kovin villiä elämää; käyn töissä, koulussa ja Prismassa (:D) ja vietän aikaa läheisteni kanssa. Matkustelen kun rahaa on riittävästi. Mutta tieto siitä, että voin koska tahansa lähteä vaikka viikoksi lappiin yksinäni on mahtava. Vaikka en koskaan aikoisi niin tehdäkään. Ahdistaisi siis olla sidottuna siihen prismaperhearkeen, olen ymmärtänyt että siitä tuossa nimityksessä on kyse.

Se vela

Tosielämässä velakin törmää erilaisiin rajoituksiin! Periaatteessa voi reissata, mutta töistä ei välttämättä saa lomaa. Vuokra tai vastike pitää maksaa kuitenkin, jos aikoo pitää kotinsa tai sitten tavaroille on löydyttävä varasto, kun 6 kk Golalla kutsuu - ihan sama, oli lapsia tai ei.

Sinulla on tieto siitä, että voit koska tahansa lähteä viikoksi Lappiin, mutta työssäkäyvänä tiedät, että eipä tuo ole totta. Loman saaminen ex tempore tiettyyn aikaan onnistuu aika harvalta. Saamalla tavalla perheellinen voi koska tahansa lähteä Lappii, koska toinen vanhempi huolehtisi lapsista illat ja päiväkoti päivät.

Tietysti, mutta oma, 18 vuoden ajan huollettava lapsi ei kuulu niihin, joten kyllähän se melkoisen siivun taakasta keventää.

Olen nelikymppinen sinkku ja käyn usein Prismassa. Onko se vakavaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mekin ollaan kai sitten "Prisma-perhe", koska ostetaan ruuat useimmiten sieltä. Silti vietämme elämästämme hyvin pienen prosentuaalisen osuuden Prismassa, koska yleensä hoidetaan ostokset niin, että mies tai minä käy yksin siellä illalla tai ennen lapsen hakua hoidosta, jolloin ostosten keräämiseen menee ehkä noin 15 min. Käydään välillä myös Herkussa ja muissakin kaupoissa, jopa kauppahallissa joskus! :) Usein syödään ulkonakin tai tilataan ruokaa kotiin, myös ystäviä tavataan usein sekä lasten kanssa että ilman. Keskustelu "Prisma-perheistä" on kyllä jotenkin tosi huvittavaa, ihan kuin se Prisma olisi jotenkin elämää suuresti määrittävä tekijä ja lapsettoman elämän vastakohta. :D

Se Prismaperhe-nimitys ei liity varsinaisesti siihen Prismaan mitenkään, mutta mammat toki ymmärtävät sen väärin. Prismaperhe kuvaa ns. keskivertoperhettä, sellaista, jonka elämä kulkee turvallisesti uomassaan: vie lapset hoitoon, mene töihin, hae lapset hoidosta, tee ruoka, käy kaupassa (vaikka sittarissa jos haluat), vie lapset harrastuksiin, hae ne sieltä, hoida iltatoimet, laita lapset petiin, katso tosi tv:tä, mene itse petiin.

Niin, aika monen lapsettoman elämä on kuitenkin aika samanlaista, toki ilman sitä lasten kuskaamista. Arkea vaan pääasiassa.

Pitää paikkansa. Suurin ero on siinä, että se vela voi koska vaan tehdä mitä tahansa muuta, jos niin haluaa. Perheellinen ei voi. Se samaa uomaa surruttava arki on perheelliselle lähestulkoon pakollista, velalle taas ei.

En siis itsekään vietä mitään kovin villiä elämää; käyn töissä, koulussa ja Prismassa (:D) ja vietän aikaa läheisteni kanssa. Matkustelen kun rahaa on riittävästi. Mutta tieto siitä, että voin koska tahansa lähteä vaikka viikoksi lappiin yksinäni on mahtava. Vaikka en koskaan aikoisi niin tehdäkään. Ahdistaisi siis olla sidottuna siihen prismaperhearkeen, olen ymmärtänyt että siitä tuossa nimityksessä on kyse.

Se vela

Mutta edelleenkään se pikkulapsiaika ei ole kovin pitkä ja toisekseen useimmissa perheissä on kaksi huoltajaa. Ei matka ilman perhettä ole mitään utopiaa. Itse asiassa jo monen työkin edellyttää matkustamista aika ajoin, eikä sinne lapsia mukaan oteta.

Toinen juttu on sitten se, että moni perheellinen ihan oikeasti haluaa matkustaa mieluummin lasten kanssa kuin yksin.

En minä sitä epäile hetkeäkään. Kerroin oman käsitykseni siitä, mitä tuo Prismaperhe-nimitys pitää sisällään. Fakta nyt kuitenkin on se, että vela on vapaa, perheellinen ei. Aivan eri asia on sitten se, haluaako ihminen olla vapaa tai kokeeko hän olevansa sitä perheellisenäkin ynnä muuta. Kaikilla on preferenssinsä ja juuri siksi tämä velanaisten halveksunta ja kummeksunta saisi loppua. :)

Se vela taas

Mutta koskeeko tuo "vapaudenkaipuu" kaikkia ihmissuhteita? Et halua auttaa vanhenevia vanhempia, pulassa olevaa ystävää tms? Esim. itse koen tällä hetkellä että vanhenevat vanhemmat+appivanhemmat sitovat paljon enemmän kuin peruskouluikäiset lapseni.

Mitä ajat kysymykselläsi takaa? Vela ei halua lapsia, mutta ei se tarkoita sitä etteikö omista ikääntyvistä vanhemmista voisi huolehtia. Varmaan ihan yhtä paljon hajontaa löytyy lapsellisten ja lapsettomien joukosta tässä asiassa. Velalla ei vaan ole kalenteri täynnä sitä omaa lasta, joten sikäli on enemmän aikaa ja muitakin resursseja huolehtia vaikkapa niistä vanhemmista.

Onko tämä taas sitä iänikuista "velat vihaa kaikkia"-retoriikkaa?

Joskus 30v vielä ajattelin, että haluan perheen ja lapsia. No silloin ei lapsia haluavaa naista löytynyt. Nyt sitten alkaa olla jo liian myöhäistä kun ei ole puolisoa ollenkaan, ei huvita enää keski-ikäisenä ryhtyä isäksi.

M36

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tämä Prisma-perheen arki oikein käytännössä on? Voisiko joku kuvailla sitä?

Herätään, mennää töihin ja päiväkotiin/kouluun, tullaan kotiin, ajellaan harrastuksissa ja mennään nukkumaan. Viikonloppuna käydään yhdessä Prismassa, lapsilla on karkkipäivä ja illalla katsotaan yhdessä Putousta.

Ei kiitos minulle.

Ihan mielenkiinnosta, miten sinun normaaliarkesi ja -viikonloppusi sitten poikkeaa tämän kaltaisesta kuviosta (nuo lapsiaktiviteetit miinustettuna toki)?

Voin esimerkiksi jäädä ylitöihin jos tuntuu siltä, eikä tarvitse miettiä lasten hakemista, kaupassa käymistä, ruuanlaittoa tai harrastuskyytejä. Tai voin lähteä töistä suoraan johonkin miettimättä noita samoja juttuja. Voin myös jäädä illalla makaamaan sohvalle, jos ei huvita lähteä mihinkään, lasten harrastuksista huolehtiva vanhempi ei voi. Voin varata perjantaina ex-tempore hotellihuoneen jostain muusta kaupungista, kun ei tarvitse ottaa huomioon jalkapalloturnauksia tai balettinäytöksiä. Kuten huomaat, voin työaikojen ulkopuolella päättää ihan itse ja muita huomioimatta, miten vietän aikaani. 

Ja kuitenkin, myös sinä heräät, menet töihin, tulet lopulta kotiin, käyt mahdollisesti jossain harrastuksessa, menet nukkumaan, käyt säännöllisesti kaupassa ja todennäköisesti normaaliarkesi ja -viikonloppusi perustuu joihinkin samoihin rutiineihin, joita toistat aina silloin, kun et varaa ex-temporena hotellihuonetta jostain toisesta kaupungista. On totta, että sinulla on halutessasi paremmat mahdollisuudet joustaa ja muuttaa suunnitelmia kuin lapsellisilla, mutta niin vain sinunkin normaalielämäsi käytännössä lopulta pyörii jonkin tottumasi peruskaavan ympärillä. Eikä lapsiperheen arki toisaalta ole välttämättä niin jäykkää kuin mitä maalailet - usein perheessä kuitenkin on kaksi aikuista, jotka voivat jeesata toisiaan, jotta kummallakin on ajoittain mahdollisuus tehdä normaalirutiineista poikkeavia asioita.

On ihan ok haluta pitää kiinni vapaudentunteesta, mutta toivottavasti tiedostat, että oma perusarkesi on käytännössä todennäköisesti lähes yhtä kaavamaista kuin perheellisilläkin, etkä siinä mielessä poikkea niistä prismaperheistä ehkä ihan niin paljoa, kuin luulet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tyttäret on jo aika isoja, nuorempikin 12 v. Juuri suunnitellaan yhteisiä ulkomaanmatkoja. Ja pakko myöntää, että matkustan heidän kanssaa mieluummin kuin kavereideni kanssa.

Ihmetyttää velojen jutussa aina se, että lapset nähdään melkein pelkästään vain rasitteena, kiljuvina pikkulapsina kapuassa jne. Kokevatko nämä velat itse olevansa rasite omille vanhemmilleen? Vielä aikuisenakin?

Oli minunkin lapsillani uhmaikä aikanaan mutta mitä ihmettä ne pari huutokohtausta kaupassa merkitsevät kokonaisuuteen nähden?

Sinulle tuo ehkä kelpaa, mutta älä omien mieltymystesi perusteella oleta, että kaikki valitsisivat samoin. Esimerkiksi minä en tee lapsia ja ala sen vuoksi maksamaan matkoista ylimääräistä, hommaamaan ja maksamaan ylimääräisiä passeja, kuuntelemaan itkua ja kiljuntaa matkalla (siinähän menee omakin matka silloin pilalle), enkä valitsemaan matkakohdetta sen perusteella että "mikäköhän nyt olisi lapsiystävällinen kohde". Maksan vain ja ainoastaan oman matkani ja passini ja valitsen matkakohteen sen mukaan, mikä itseäni kiinnostaa ja matkaseuraksi voin ottaa mukaan toisen aikuisen tai toisia aikuisia, jotka osaavat itse huolehtia itsestään ja joita ei tarvitse raahata perässä. Ymmärrätkö?

Alapeukuttajia mahtaa v**uttaa, kun joutuvat maksamaan matkastaan lapsettomia enemmän ja saavat silti reissustaan irti selvästi lapsettomia vähemmän, kun kuvaan astuu esim. rajoitukset sen osalta, että pitää ottaa huomioon, onko matkakohde lapsiystävällinen.

Ei.

Mä ainakin matkustelen samoin kuin ennen lapsia. Yöelämässä en juuri käy mutta aikuistuttuani kiinnostus lopahti siihen ennen lapsia jo.

Mikä sitten on "lapsiystävällinen". Ainakin Barcelona. Madrid. Lissabon. Niissä käydään joka vuosi.

No entäs nämä? Lähdetään haisafarille Etelä-Afrikkaan, voi päästä häkkisukeltamaan ja päästä sieltä katsomaan valkohaita lähietäisyydeltä? Entäs se, että mennään aavikoille hiekkasurffaamaan dyynejä alas 80 kilometrin tuntinopeudella? Tai että lähdetään Laosiin tai Myanmariin luoliin katsomaan ruokalautasen kokoisia hämähäkkejä? Tuossa muutama esimerkki, mutta listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle.

Niin, onnistuuko nuokin nätisti lasten kanssa, siis ihan yhtä nätisti kuin lapsettomana tai toisten aikuisten kanssa? Ja yhtä edullisesti?

Lapset ovat pieniä yllättävän lyhyen aikaa. Joten kyllä moni pariskunta ehtii vallan mainiosti sekä ennen lapsia, että lasten kasvettua matkustaa vaikka kuinka paljon. Ihminen elää n. 80 vuotta, joten kyllä siinä aikaa riittää lasten saaneillakin matkustaa, vaikka Myanmariin. Mutta mitenkäs nämä köyhät tai lentopelkoiset? Mitä kaikkea ihmeellistä heidän elämässään on, ettei missään nimessä kannata hankkia lapsia?

Voi jumalauta, lopeta jo tuon saman paskan jatkuva hokeminen! Se mikä on riittävää sinulle, ei välttämättä ole riittävää jollekkin toiselle. Saatana, minä en käytä ainuttakaan vuotta elämästäni mihinkään lastenkasvatukseen, kun voin käyttää sen johonkin muuhun! Ymmärsitkö?

Green man kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tyttäret on jo aika isoja, nuorempikin 12 v. Juuri suunnitellaan yhteisiä ulkomaanmatkoja. Ja pakko myöntää, että matkustan heidän kanssaa mieluummin kuin kavereideni kanssa.

Ihmetyttää velojen jutussa aina se, että lapset nähdään melkein pelkästään vain rasitteena, kiljuvina pikkulapsina kapuassa jne. Kokevatko nämä velat itse olevansa rasite omille vanhemmilleen? Vielä aikuisenakin?

Oli minunkin lapsillani uhmaikä aikanaan mutta mitä ihmettä ne pari huutokohtausta kaupassa merkitsevät kokonaisuuteen nähden?

Sinulle tuo ehkä kelpaa, mutta älä omien mieltymystesi perusteella oleta, että kaikki valitsisivat samoin. Esimerkiksi minä en tee lapsia ja ala sen vuoksi maksamaan matkoista ylimääräistä, hommaamaan ja maksamaan ylimääräisiä passeja, kuuntelemaan itkua ja kiljuntaa matkalla (siinähän menee omakin matka silloin pilalle), enkä valitsemaan matkakohdetta sen perusteella että "mikäköhän nyt olisi lapsiystävällinen kohde". Maksan vain ja ainoastaan oman matkani ja passini ja valitsen matkakohteen sen mukaan, mikä itseäni kiinnostaa ja matkaseuraksi voin ottaa mukaan toisen aikuisen tai toisia aikuisia, jotka osaavat itse huolehtia itsestään ja joita ei tarvitse raahata perässä. Ymmärrätkö?

Alapeukuttajia mahtaa v**uttaa, kun joutuvat maksamaan matkastaan lapsettomia enemmän ja saavat silti reissustaan irti selvästi lapsettomia vähemmän, kun kuvaan astuu esim. rajoitukset sen osalta, että pitää ottaa huomioon, onko matkakohde lapsiystävällinen.

Ei.

Mä ainakin matkustelen samoin kuin ennen lapsia. Yöelämässä en juuri käy mutta aikuistuttuani kiinnostus lopahti siihen ennen lapsia jo.

Mikä sitten on "lapsiystävällinen". Ainakin Barcelona. Madrid. Lissabon. Niissä käydään joka vuosi.

No entäs nämä? Lähdetään haisafarille Etelä-Afrikkaan, voi päästä häkkisukeltamaan ja päästä sieltä katsomaan valkohaita lähietäisyydeltä? Entäs se, että mennään aavikoille hiekkasurffaamaan dyynejä alas 80 kilometrin tuntinopeudella? Tai että lähdetään Laosiin tai Myanmariin luoliin katsomaan ruokalautasen kokoisia hämähäkkejä? Tuossa muutama esimerkki, mutta listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle.

Niin, onnistuuko nuokin nätisti lasten kanssa, siis ihan yhtä nätisti kuin lapsettomana tai toisten aikuisten kanssa? Ja yhtä edullisesti?

Matkustelu on pahimman sortin kerskakulutusta ja saastuttamista. Täysien perseaivojen puuhaa ja vielä leveillä sillä. Ymmärtäisin, jos joku oikeasti muuttaa asumaan sinne hämähäkkiluolan viereen mutta tommosta omahyväistä poukkoilua en.

Matkustaminen tulee loppumaan maailmasta kun lentolipuille on pakko laittaa kaksinkertaisesti hintaa ja mitäs sitten teet kun olet koko elämäsi rakentanut kerskakulutuksen varaan?

Kuule, sen kuin vaikka kolminkertaistavat lipun hinnat. Ei ole minulla onneksi rahasta kiinni. Sitäpaitsi matkustaminen kuluttaa paljon vähemmän kuin lapsen tekeminen tähän maailmaan, silloinkin, vaikka tekisi monta kaukomatkaa vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tämä Prisma-perheen arki oikein käytännössä on? Voisiko joku kuvailla sitä?

Herätään, mennää töihin ja päiväkotiin/kouluun, tullaan kotiin, ajellaan harrastuksissa ja mennään nukkumaan. Viikonloppuna käydään yhdessä Prismassa, lapsilla on karkkipäivä ja illalla katsotaan yhdessä Putousta.

Ei kiitos minulle.

Ihan mielenkiinnosta, miten sinun normaaliarkesi ja -viikonloppusi sitten poikkeaa tämän kaltaisesta kuviosta (nuo lapsiaktiviteetit miinustettuna toki)?

Voin esimerkiksi jäädä ylitöihin jos tuntuu siltä, eikä tarvitse miettiä lasten hakemista, kaupassa käymistä, ruuanlaittoa tai harrastuskyytejä. Tai voin lähteä töistä suoraan johonkin miettimättä noita samoja juttuja. Voin myös jäädä illalla makaamaan sohvalle, jos ei huvita lähteä mihinkään, lasten harrastuksista huolehtiva vanhempi ei voi. Voin varata perjantaina ex-tempore hotellihuoneen jostain muusta kaupungista, kun ei tarvitse ottaa huomioon jalkapalloturnauksia tai balettinäytöksiä. Kuten huomaat, voin työaikojen ulkopuolella päättää ihan itse ja muita huomioimatta, miten vietän aikaani. 

Niin, mutta teetkö vai yritätkö vain keksiä mitä voisit tehdä. Monilla lapsilla on kaksi vanhempaa ja joillakin jopa jonkinlainen turvaverkko, joten vastuita voi jakaa ja lapset voivat sen viikonloppuloma ajan olla vaikkapa isovanhemmilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina sanotaan että perheellinen ja perheetön voivat tehdä ihan samoja asioita. Teoriassa kyllä mutta käytännössä ei. Minun muuttoni ulkomaille vaatii vajaan viikon järjestelyt: tavarat lahjoituksiin, kahden laukun pakkaus, asunnon siivoaminen, yhteyksien ja sopimusten irtisanominen. Ei niin voi lasten kanssa tehdä. Eikä tarvitsekaan, mutta minulle tämä vapaus on ihanaa.

Miten tuo nyt oikeastaan liittyy perheeseen? Useimmille perheettömillekin tuo on mahdotonta. Harva pystyy irtautumaan työstä, asunnosta, kumppanistaan(?), lemmikeistään yms. viikossa....

Ei kenenkään tarvitse irtautua yhtään mistään. Pointtina on se että perheellisellä on yksi huoli ja vastuu ylitse kaiken muun. Perheettömän ei tarvitse elää yhtä "vapaasti" kuin minä mutta kyllä siihen pystyy halutessaan. Perheellinen ei pysty. Todella usein tälläkin palstalla sanotaan että perheellinen voi tehdä mitä vaan, ei se elämä niistä lapsista muutu. Ja tämä yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa.

Mutta ei se perheen vastakohta ole mikään vapaus. Kun kuitenkin useimmilla on se työ, opiskelupaikka, asunto jne. Toisaalta on mys paljon perheitä jotka ovat ottaneet täydellisen irtioton, lähteneet vuodeksi maailmalle purjehtimaan tms. Ei pienetkään lapset ole mikään kahle jalassa. 

No perheen vastakohta on sitten mahdollisuus vapauteen, hyväksytkö semmoisen sanavalinnan? Vaikka velallakin olisi työpaikka, niin halutessaan hän voi sanoa adios ja lähteä. Perheellinen ei oikein voi. Vela voi irtisanoa asuntonsa, heittää kamat varastoon ja vaikka nukkua pelkissä yöjunissa seuraavat puoli vuotta ja kaikki tämä parin viikon varoajalla, perheellinen ei oikein voi.

Vela voi syödä kuukauden vaikka pelkkää makaronia jos töpeksii vapaudenhimoissaan raha-asiansa, perheellinen ei voi. Ja vapaus voi tässä tapauksessa tarkoittaa vaikka irtisanoutumista paskasta työstä ja kolmen kuukauden karenssia ja nuudelikuuria.

Eli vaikka tietysti meillä kaikilla on ne omat arjen riippakivet, on työpaikat ja laskuja maksettavana, niin vela voi ratkaista tilanteet sellaisilla tavoilla mitkä eivät yksinkertaisesti ole perheellisille mahdollisia. Ehkä villeimmissä unelmissa ja teorian tasolla ("joo, minä pidän lapselle sitten kotikoulua siellä yöjunassa, kyllä se onnistuu"), mutta käytännössä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mekin ollaan kai sitten "Prisma-perhe", koska ostetaan ruuat useimmiten sieltä. Silti vietämme elämästämme hyvin pienen prosentuaalisen osuuden Prismassa, koska yleensä hoidetaan ostokset niin, että mies tai minä käy yksin siellä illalla tai ennen lapsen hakua hoidosta, jolloin ostosten keräämiseen menee ehkä noin 15 min. Käydään välillä myös Herkussa ja muissakin kaupoissa, jopa kauppahallissa joskus! :) Usein syödään ulkonakin tai tilataan ruokaa kotiin, myös ystäviä tavataan usein sekä lasten kanssa että ilman. Keskustelu "Prisma-perheistä" on kyllä jotenkin tosi huvittavaa, ihan kuin se Prisma olisi jotenkin elämää suuresti määrittävä tekijä ja lapsettoman elämän vastakohta. :D

Se Prismaperhe-nimitys ei liity varsinaisesti siihen Prismaan mitenkään, mutta mammat toki ymmärtävät sen väärin. Prismaperhe kuvaa ns. keskivertoperhettä, sellaista, jonka elämä kulkee turvallisesti uomassaan: vie lapset hoitoon, mene töihin, hae lapset hoidosta, tee ruoka, käy kaupassa (vaikka sittarissa jos haluat), vie lapset harrastuksiin, hae ne sieltä, hoida iltatoimet, laita lapset petiin, katso tosi tv:tä, mene itse petiin.

Niin, aika monen lapsettoman elämä on kuitenkin aika samanlaista, toki ilman sitä lasten kuskaamista. Arkea vaan pääasiassa.

Pitää paikkansa. Suurin ero on siinä, että se vela voi koska vaan tehdä mitä tahansa muuta, jos niin haluaa. Perheellinen ei voi. Se samaa uomaa surruttava arki on perheelliselle lähestulkoon pakollista, velalle taas ei.

En siis itsekään vietä mitään kovin villiä elämää; käyn töissä, koulussa ja Prismassa (:D) ja vietän aikaa läheisteni kanssa. Matkustelen kun rahaa on riittävästi. Mutta tieto siitä, että voin koska tahansa lähteä vaikka viikoksi lappiin yksinäni on mahtava. Vaikka en koskaan aikoisi niin tehdäkään. Ahdistaisi siis olla sidottuna siihen prismaperhearkeen, olen ymmärtänyt että siitä tuossa nimityksessä on kyse.

Se vela

Arki on arkea mutta kyllä oma elämäni ilman lapsia on ollut omalla tavallaan jännittävämpää kuin lapsellisten ystävieni (juu, tajuan kyllä että lapset antavat sitten jotain muuta).

Olen muuttanut ulkomaille hetken mielijohteesta, ja meinaan ensi vuoden alussa taas vaihtaa maata. Viikonloppuna puhelin soi yhdeksältä ja kaveri kysy että lähdetäänkö vuoristoon; voin sanoa kyllä ja olla puolessa tunnissa ulkona. Voin olla arki-iltana myöhään ulkona - tai mennä yksin kotona nukkumaan klo 18 jos väsyttää. Olen mukana vapaaehtoistoiminnassa jossa tarvitaan usein työpanosta viikonloppuaamuna: ryhmässä ei ole yhtään perheellistä. Säästän 50% käteen jäävistä tuloista sillä ostan vain itselleni vähän ruokaa, ja siitä rahoitan seikkailuni ympäri maailmaa.

Aina sanotaan että perheellinen ja perheetön voivat tehdä ihan samoja asioita. Teoriassa kyllä mutta käytännössä ei. Minun muuttoni ulkomaille vaatii vajaan viikon järjestelyt: tavarat lahjoituksiin, kahden laukun pakkaus, asunnon siivoaminen, yhteyksien ja sopimusten irtisanominen. Ei niin voi lasten kanssa tehdä. Eikä tarvitsekaan, mutta minulle tämä vapaus on ihanaa.

Mutta jos kaveri ei soita, saatat olla koko päivän ihan yksin miettien, tätäkö elämä on, ainoa seuralainen puiston lehtikojun myyjä tai oma peilikuva.

Tai jos kaveri ei soita, niin voit olla koko päivän yksinäsi kotona ihan tyytyväisenä elämääsi. Voitko kuvitella?

Ikää sitten tulee niin lapsettomuus alkaa konkreettisesti tuntua kun yhä kasvava yksinäisyys ja ystävien lasten valmistuminen alkaa ikävästi muistuttaa ikääntymisestä ja kuka sitten huolehtii?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tämä Prisma-perheen arki oikein käytännössä on? Voisiko joku kuvailla sitä?

Herätään, mennää töihin ja päiväkotiin/kouluun, tullaan kotiin, ajellaan harrastuksissa ja mennään nukkumaan. Viikonloppuna käydään yhdessä Prismassa, lapsilla on karkkipäivä ja illalla katsotaan yhdessä Putousta.

Ei kiitos minulle.

Ihan mielenkiinnosta, miten sinun normaaliarkesi ja -viikonloppusi sitten poikkeaa tämän kaltaisesta kuviosta (nuo lapsiaktiviteetit miinustettuna toki)?

Voin esimerkiksi jäädä ylitöihin jos tuntuu siltä, eikä tarvitse miettiä lasten hakemista, kaupassa käymistä, ruuanlaittoa tai harrastuskyytejä. Tai voin lähteä töistä suoraan johonkin miettimättä noita samoja juttuja. Voin myös jäädä illalla makaamaan sohvalle, jos ei huvita lähteä mihinkään, lasten harrastuksista huolehtiva vanhempi ei voi. Voin varata perjantaina ex-tempore hotellihuoneen jostain muusta kaupungista, kun ei tarvitse ottaa huomioon jalkapalloturnauksia tai balettinäytöksiä. Kuten huomaat, voin työaikojen ulkopuolella päättää ihan itse ja muita huomioimatta, miten vietän aikaani. 

Niin, mutta teetkö vai yritätkö vain keksiä mitä voisit tehdä. Monilla lapsilla on kaksi vanhempaa ja joillakin jopa jonkinlainen turvaverkko, joten vastuita voi jakaa ja lapset voivat sen viikonloppuloma ajan olla vaikkapa isovanhemmilla.

Teen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen pahaa on olla ihan tavallinen Prisma-ihminen? 

He tätä maata pystyssä pitävät. Reilua keskiluokkaista väkeä, joka käy töissä maksaa veronsa ja kasvattaa lapsensa samanlaisiksi. 

Itse en ole, mutta en ylenkatso ja arvostele "normaaleja" perheitä. Päinvastoin arvostan heitä. 

Samaa ihmettelen minäkin. Tuo itsensä ja omien erilaisten valintojensa korostaminen on tositosi yöks ja kertoo mielipiteenilmaisijasta kaiken oleellisen.

Entä jos korostaa olevansa tavallinen keskiluokkainen isä-äiti-2 lasta-kultainennoutaja-farmariauto-perheellinen, onko sekin yököttävää? Vai onko pelkän erilaisuuden korostaminen yököttävää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tämä Prisma-perheen arki oikein käytännössä on? Voisiko joku kuvailla sitä?

Kuuntele Tuomari Nurmion kappale Sunnuntaina. Kuvaa aika hyvin

Seuraavaksi voit kuunnella Zen Cafen kappaleen Aamuisin.

Vierailija kirjoitti:

Ikää sitten tulee niin lapsettomuus alkaa konkreettisesti tuntua kun yhä kasvava yksinäisyys ja ystävien lasten valmistuminen alkaa ikävästi muistuttaa ikääntymisestä ja kuka sitten huolehtii?

Lapsesi eivät välttämättä huolehdi sinusta. Saattavat olla vaikka matkustelevia veloja, herranen aika!