Heini Maksimainen, 33, ei ehkä koskaan halua lasta – Prismaperheen arki olisi paha painajainen.

Vierailija kirjoitti:

Ikää sitten tulee niin lapsettomuus alkaa konkreettisesti tuntua kun yhä kasvava yksinäisyys ja ystävien lasten valmistuminen alkaa ikävästi muistuttaa ikääntymisestä ja kuka sitten huolehtii?

Suomessahan ei toki ole hoitokodissa ainuttakaan yksinäistä vanhusta, jota lapset ja lapsenlapset eivät käy katsomassa kuin ehkä jouluna.

Ps. aivan vasta luin jostain mummosta kirjoituksen, joka sanoi olevan yksinäinen, kun lapset ja lapsenlapset käyvät erittäin harvoin katsomassa. Lopetti kirjoituksensa siten, että turha on itkeä sitten, kun mummon päällä on pari metriä multaa.

Orjatyöläinen kirjoitti:

Olin prismaperhe jo ennen lastakin. Herää, mene töihin, pääse töistä, mene kauppaan, laita ruokaa, siivoa, käy salilla, mene nukkumaan. Toista päivästä toiseen. Käy joulun pyhinä Tallinnassa ja jos puolisosi kanssa talvilomat osuvat samalle viikolle, käykää ulkomailla. Muutaman kerran vuodessa kavereiden kanssa baariin tanssimaan.

Nyt on yksi lapsi ja samaa kaavaa mennään. Toki hoitopaikan kautta vie tie töihin. Elämäni oli todennäköisesti melko tylsää ennen lasta, mutta se on mulle ihan ok. Työ on se mikä eniten haittaa elämää, estää tekemästä kaikkea kivaa silloin kun huvittaa ja sitoo liikaa. Voisipa olla vapaaehtoisesti työtön tulotason muuttumatta.

Ei sen työnkään ole pakko tuollaista olla. Itse teen vain kausityötä ja lomailen puolet vuodesta. Säästän palkasta rahat loma-ajalleni. Minulle ei vakituinen työ sopisi, koska koen sen sellaiseksi kuin nimimerkissäsikin sanoit - orjatyöksi. Valintakysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin rakastan Prisma-elämääni kahden lapsen äitinä! Tää tavallinen arki on parasta.

Pakkohan sun on sitä rakastaa tai ainakin kovasti väittää itsellesi rakastavasi sitä koska ei sulla oo muitakaan vaihtoehtoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina sanotaan että perheellinen ja perheetön voivat tehdä ihan samoja asioita. Teoriassa kyllä mutta käytännössä ei. Minun muuttoni ulkomaille vaatii vajaan viikon järjestelyt: tavarat lahjoituksiin, kahden laukun pakkaus, asunnon siivoaminen, yhteyksien ja sopimusten irtisanominen. Ei niin voi lasten kanssa tehdä. Eikä tarvitsekaan, mutta minulle tämä vapaus on ihanaa.

Miten tuo nyt oikeastaan liittyy perheeseen? Useimmille perheettömillekin tuo on mahdotonta. Harva pystyy irtautumaan työstä, asunnosta, kumppanistaan(?), lemmikeistään yms. viikossa....

Ei kenenkään tarvitse irtautua yhtään mistään. Pointtina on se että perheellisellä on yksi huoli ja vastuu ylitse kaiken muun. Perheettömän ei tarvitse elää yhtä "vapaasti" kuin minä mutta kyllä siihen pystyy halutessaan. Perheellinen ei pysty. Todella usein tälläkin palstalla sanotaan että perheellinen voi tehdä mitä vaan, ei se elämä niistä lapsista muutu. Ja tämä yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa.

Mutta ei se perheen vastakohta ole mikään vapaus. Kun kuitenkin useimmilla on se työ, opiskelupaikka, asunto jne. Toisaalta on mys paljon perheitä jotka ovat ottaneet täydellisen irtioton, lähteneet vuodeksi maailmalle purjehtimaan tms. Ei pienetkään lapset ole mikään kahle jalassa. 

No perheen vastakohta on sitten mahdollisuus vapauteen, hyväksytkö semmoisen sanavalinnan? Vaikka velallakin olisi työpaikka, niin halutessaan hän voi sanoa adios ja lähteä. Perheellinen ei oikein voi. Vela voi irtisanoa asuntonsa, heittää kamat varastoon ja vaikka nukkua pelkissä yöjunissa seuraavat puoli vuotta ja kaikki tämä parin viikon varoajalla, perheellinen ei oikein voi.

Vela voi syödä kuukauden vaikka pelkkää makaronia jos töpeksii vapaudenhimoissaan raha-asiansa, perheellinen ei voi. Ja vapaus voi tässä tapauksessa tarkoittaa vaikka irtisanoutumista paskasta työstä ja kolmen kuukauden karenssia ja nuudelikuuria.

Eli vaikka tietysti meillä kaikilla on ne omat arjen riippakivet, on työpaikat ja laskuja maksettavana, niin vela voi ratkaista tilanteet sellaisilla tavoilla mitkä eivät yksinkertaisesti ole perheellisille mahdollisia. Ehkä villeimmissä unelmissa ja teorian tasolla ("joo, minä pidän lapselle sitten kotikoulua siellä yöjunassa, kyllä se onnistuu"), mutta käytännössä ei.

Velana eläminen ei tuo sitä vapautta vaan riittävä määrä rahaa. Kai sen ymmärrät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmillista että nämä lapsettomat eivät näe niitä hyviä hetkiä. Ei sitä mikään meksikonmatka-viiniilta-ystävätsaatulla- kokemus korvaa kun pieni ihminen sanoo äiti tai isä. Vanhemmuus on jotain paljon suurempaa. Sitä paitsi, jokainen vanhempi saa tuon omaan vapaan ajan takaisin pikkulapsi ajan jälkeen. Mutta lapsettomat ei saa nähdä omien lasten kasvua aikuisuuteen.

Jos edes vertaat Meksikon matkaa ja lapsen saamista, et ole ymmärtänyt miksi vela ei halua lapsia. Vanhemmuudessa ei ole mitään suurta tai taianomaista, se tarkoittaa vain että biologisesti vartalosi toimi niin, että sieltä putkahti ulos lapsi.

Rakas vela. Tuo biologiakohta kertomastasi on synnytys. Vanhemmuus on muutakin. Mut ymmärrän että tämä on vaikea ymmärtää ja nämä kaksi asiaa erottaa kun vanhemmuuteen ei myydä valmis- tai seikkailumatkoja kuten meksikoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina sanotaan että perheellinen ja perheetön voivat tehdä ihan samoja asioita. Teoriassa kyllä mutta käytännössä ei. Minun muuttoni ulkomaille vaatii vajaan viikon järjestelyt: tavarat lahjoituksiin, kahden laukun pakkaus, asunnon siivoaminen, yhteyksien ja sopimusten irtisanominen. Ei niin voi lasten kanssa tehdä. Eikä tarvitsekaan, mutta minulle tämä vapaus on ihanaa.

Miten tuo nyt oikeastaan liittyy perheeseen? Useimmille perheettömillekin tuo on mahdotonta. Harva pystyy irtautumaan työstä, asunnosta, kumppanistaan(?), lemmikeistään yms. viikossa....

Ei kenenkään tarvitse irtautua yhtään mistään. Pointtina on se että perheellisellä on yksi huoli ja vastuu ylitse kaiken muun. Perheettömän ei tarvitse elää yhtä "vapaasti" kuin minä mutta kyllä siihen pystyy halutessaan. Perheellinen ei pysty. Todella usein tälläkin palstalla sanotaan että perheellinen voi tehdä mitä vaan, ei se elämä niistä lapsista muutu. Ja tämä yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa.

Mutta ei se perheen vastakohta ole mikään vapaus. Kun kuitenkin useimmilla on se työ, opiskelupaikka, asunto jne. Toisaalta on mys paljon perheitä jotka ovat ottaneet täydellisen irtioton, lähteneet vuodeksi maailmalle purjehtimaan tms. Ei pienetkään lapset ole mikään kahle jalassa. 

No perheen vastakohta on sitten mahdollisuus vapauteen, hyväksytkö semmoisen sanavalinnan? Vaikka velallakin olisi työpaikka, niin halutessaan hän voi sanoa adios ja lähteä. Perheellinen ei oikein voi. Vela voi irtisanoa asuntonsa, heittää kamat varastoon ja vaikka nukkua pelkissä yöjunissa seuraavat puoli vuotta ja kaikki tämä parin viikon varoajalla, perheellinen ei oikein voi.

Vela voi syödä kuukauden vaikka pelkkää makaronia jos töpeksii vapaudenhimoissaan raha-asiansa, perheellinen ei voi. Ja vapaus voi tässä tapauksessa tarkoittaa vaikka irtisanoutumista paskasta työstä ja kolmen kuukauden karenssia ja nuudelikuuria.

Eli vaikka tietysti meillä kaikilla on ne omat arjen riippakivet, on työpaikat ja laskuja maksettavana, niin vela voi ratkaista tilanteet sellaisilla tavoilla mitkä eivät yksinkertaisesti ole perheellisille mahdollisia. Ehkä villeimmissä unelmissa ja teorian tasolla ("joo, minä pidän lapselle sitten kotikoulua siellä yöjunassa, kyllä se onnistuu"), mutta käytännössä ei.

Nimenomaan paino sanalla "voi". Todellisuus harvemmin kuitenkaan poikkeaa perheellisistä, ainakaan noissa mainitsemissasi asioissa. Lyön vaikka vetoa, että aniharva veloistakaan on aikuisten oikeasti valmis lähtemään huonosta työpaikasta, jos vaihtoehtona on kodittomuus tai edes makaronikuuri. Omastakin kaveripiiristä löytyy paljon veloja, jotka kituuttavat vuosi toisensa jälkeen duuneissa joita vihaavat, koska muuten heidän taloutensa menisi kuralle.

- eri

Kyllä lapsiperheetkin matkustelee jopa ulkomailla. Itsekin oon matkustellut ja saanut välillä lapsen ja taas matkustelen. Minulla vaan yksi lapsi mutta hyvä niin. Paljosta olisin jäänyt paitsi ellei olisi lasta. Se on taivahan tosi. 

On harmillista, että vallalla on tällainen vastakkainasettelu. En minä elä Prisma-perhe-elämää, vaikka äiti olenkin. Toisaalta en reppureissaa ex-tempore tai jää after work-drinkeille.

Minä en potenut koskaan vauvakuumetta. Mieskään ei ollut oikea. Mutta. Sekä minä että silloinen mies (molemmat reilusti yli 30v.) ajattelimme, että ei olla niin ehdottomia. Että lapsia nyt "vaan" syntyy ja oli vaikeaa keksiä painavaa syytä, miksi lapsi _ei_ saisi syntyä. Mitä se estäisi?

Sen sijaan lapsi toi paljon. Kenenkään muun ihmisen seurassa ei ole samalla tavalla hyvä olla. On joku syy kerryttää omaisuutta. Matkustamiseen on tullut aivan uusi näkökulma; mitä haluan näyttää lapselle.

Ilman lasta saisin työpäivän jälkeen tehdä mitä lystään. No. Siivota pitää silti, ruokaakin miettiä ainakin jollain tapaa. Ei sitä ilman lastakaan ihan pellossa voi elää. Tosin tänään minä en hoida lasta vaan tadaa! isä hoitaa. Minulla on siis pizza+kalja+Netlix-ilta.

Vierailija kirjoitti:

Höpsykkä kirjoitti:

Sitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan, ei osaa kaivatakaan.

Mielikuvat harvoin vastaavat todellisuutta.

Kun ystävät tai muu maailma pettää/luhistuu/mitälie, niin Prismaperheillä on kuitenkin SE PERHE.

Mikään ei nosta suosta niin kuin oma perhe. Se on syy, jonka vuoksi on jaksettava jatkaa. Se on syy, joka tekee onnelliseksi kaiken pahan keskellä. Vaikka että sydäntä ja mieltä särkee jonkun asian takia, niin pienen lapsen halaus tai syliinottaminen ja sanan 'ÄITI!' kuuleminen.... Ei siihen sanat riitä.

Olkoot hankkimatta lapsia, jos haluaa. Hän ei tiedä (onnekseen) mitä menettää.

Minun valintani ovat lapset.

Juuri tällaiset viestit ovat osa ongelmaa ja niitä asenteita joita velat joutuvat kohtaamaan. Voi sinua ressukkaa kun et tiedä mitä menetät. Voi sinua kun et tiedä mitä 3v unettomuuden jälkeen on niin ihanaa kun lapsi sanoo aamulla äiti. Voi sinua kun et ymmärrä rakkaudesta mitään.

Sinä olet ollut järjettömän onnekas että olet löytänyt puolison, onnistunut tulemaan raskaaksi, synnyttänyt eläviä lapsia ja vielä nautit heidän kanssaan olostaan. Se on hienoa mutta niin monet eivät ole yhtä onnekkaita jossain kohtaa kyseistä prosessia vaikka olisivat lapsia halunneet. Ja mikä tärkeintä - vela ei halua kokea mitään noista.

Vela ei "ole tietämättä mitä menettää". Vela nimenomaan tietää mitä menettää. Vela ei halua kokea mitään osaa lapsien saannista, hyvää tai pahaa. Lapsen halaus ei ole hänestä mukavaa, tai jos olisikin, hän ei halua kokea sitä oman lapsen kanssa. Tämä ei tee hänestä kylmää tai huonoa ihmistä vaan ihmisen joka tuntee itsensä ja tietää mitä haluaa ja mitä ei.

Väärin. Nimenomaan hän ei tiedä mitä menettää. Sitä ei pysty etukäteen kuvittelemaan millaisia tunteita ja elämyksiä oma lapsi antaa. Näin vaikka kuinka olisi tottunut toisten ihmisten lasten kanssa olemaan. Oikeastaan säälittäää nämä ihmiset, jotka itse tieten tahtoen typistävät elämästään tämän ulottuvuuden.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa käydä mielummin Lidlissä. Tulee paljon halvemmaksikin

Lidl-perhe kuulostaa moniongelmaisilta sossun asiakkailta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tyttäret on jo aika isoja, nuorempikin 12 v. Juuri suunnitellaan yhteisiä ulkomaanmatkoja. Ja pakko myöntää, että matkustan heidän kanssaa mieluummin kuin kavereideni kanssa.

Ihmetyttää velojen jutussa aina se, että lapset nähdään melkein pelkästään vain rasitteena, kiljuvina pikkulapsina kapuassa jne. Kokevatko nämä velat itse olevansa rasite omille vanhemmilleen? Vielä aikuisenakin?

Oli minunkin lapsillani uhmaikä aikanaan mutta mitä ihmettä ne pari huutokohtausta kaupassa merkitsevät kokonaisuuteen nähden?

Sinulle tuo ehkä kelpaa, mutta älä omien mieltymystesi perusteella oleta, että kaikki valitsisivat samoin. Esimerkiksi minä en tee lapsia ja ala sen vuoksi maksamaan matkoista ylimääräistä, hommaamaan ja maksamaan ylimääräisiä passeja, kuuntelemaan itkua ja kiljuntaa matkalla (siinähän menee omakin matka silloin pilalle), enkä valitsemaan matkakohdetta sen perusteella että "mikäköhän nyt olisi lapsiystävällinen kohde". Maksan vain ja ainoastaan oman matkani ja passini ja valitsen matkakohteen sen mukaan, mikä itseäni kiinnostaa ja matkaseuraksi voin ottaa mukaan toisen aikuisen tai toisia aikuisia, jotka osaavat itse huolehtia itsestään ja joita ei tarvitse raahata perässä. Ymmärrätkö?

Alapeukuttajia mahtaa v**uttaa, kun joutuvat maksamaan matkastaan lapsettomia enemmän ja saavat silti reissustaan irti selvästi lapsettomia vähemmän, kun kuvaan astuu esim. rajoitukset sen osalta, että pitää ottaa huomioon, onko matkakohde lapsiystävällinen.

Ei.

Mä ainakin matkustelen samoin kuin ennen lapsia. Yöelämässä en juuri käy mutta aikuistuttuani kiinnostus lopahti siihen ennen lapsia jo.

Mikä sitten on "lapsiystävällinen". Ainakin Barcelona. Madrid. Lissabon. Niissä käydään joka vuosi.

No entäs nämä? Lähdetään haisafarille Etelä-Afrikkaan, voi päästä häkkisukeltamaan ja päästä sieltä katsomaan valkohaita lähietäisyydeltä? Entäs se, että mennään aavikoille hiekkasurffaamaan dyynejä alas 80 kilometrin tuntinopeudella? Tai että lähdetään Laosiin tai Myanmariin luoliin katsomaan ruokalautasen kokoisia hämähäkkejä? Tuossa muutama esimerkki, mutta listaa voisi jatkaa vielä vaikka kuinka pitkälle.

Niin, onnistuuko nuokin nätisti lasten kanssa, siis ihan yhtä nätisti kuin lapsettomana tai toisten aikuisten kanssa? Ja yhtä edullisesti?

Ihanko oikeastiko jotkut ajattelee, että matkustelu voisi olla se elämän tärkein sisältö? Jos mun pitäisi valita lapseni tai hämähäkkien ja haiden väliltä niin valinta olisi aika selvä 😄 Elukat on toisarvoisia lapsen rinnalla. Ja kyllä ( jos ihmettelet) olen matkustellut paljon, uinut haiden keskellä Malediiveilla ja käynyt Safari-matkoilla ja vaeltanut vuorten rinteillä. Silti en vaihtaisi tytärtäni mihinkään noista kokemuksista. Vasta lapsen myötä ymmärsin mitä todellinen onni ja elämän tarkoitus on.

Saanko kysyä, että jos et ennen lapsia tiennyt mikä todellinen onni ja elämän tarkoitus (=lapset) on, niin minkä perusteella päätit lapsia tehdä? Onhan siinä uskomaton riski että jääkin luu käteen. Lasten tekeminen on aivan arpapeliä, siinähän pelataan ns. upporikasta tai rutiköyhää. Olit onnekas että selvisit "voittajana". Aivan yhtä lailla siinä olisi voinut käydä päinvastoin. Luulisi, että se pitäisi jo etukäteen tietää, että kyllä ne lapset ovat tosiaan se onni ja elämän tarkoitus, ennenkuin siihen hommaan lähdetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tämä Prisma-perheen arki oikein käytännössä on? Voisiko joku kuvailla sitä?

Herätään, mennää töihin ja päiväkotiin/kouluun, tullaan kotiin, ajellaan harrastuksissa ja mennään nukkumaan. Viikonloppuna käydään yhdessä Prismassa, lapsilla on karkkipäivä ja illalla katsotaan yhdessä Putousta.

Ei kiitos minulle.

Ihan mielenkiinnosta, miten sinun normaaliarkesi ja -viikonloppusi sitten poikkeaa tämän kaltaisesta kuviosta (nuo lapsiaktiviteetit miinustettuna toki)?

Voin esimerkiksi jäädä ylitöihin jos tuntuu siltä, eikä tarvitse miettiä lasten hakemista, kaupassa käymistä, ruuanlaittoa tai harrastuskyytejä. Tai voin lähteä töistä suoraan johonkin miettimättä noita samoja juttuja. Voin myös jäädä illalla makaamaan sohvalle, jos ei huvita lähteä mihinkään, lasten harrastuksista huolehtiva vanhempi ei voi. Voin varata perjantaina ex-tempore hotellihuoneen jostain muusta kaupungista, kun ei tarvitse ottaa huomioon jalkapalloturnauksia tai balettinäytöksiä. Kuten huomaat, voin työaikojen ulkopuolella päättää ihan itse ja muita huomioimatta, miten vietän aikaani. 

Ja kuitenkin, myös sinä heräät, menet töihin, tulet lopulta kotiin, käyt mahdollisesti jossain harrastuksessa, menet nukkumaan, käyt säännöllisesti kaupassa ja todennäköisesti normaaliarkesi ja -viikonloppusi perustuu joihinkin samoihin rutiineihin, joita toistat aina silloin, kun et varaa ex-temporena hotellihuonetta jostain toisesta kaupungista. On totta, että sinulla on halutessasi paremmat mahdollisuudet joustaa ja muuttaa suunnitelmia kuin lapsellisilla, mutta niin vain sinunkin normaalielämäsi käytännössä lopulta pyörii jonkin tottumasi peruskaavan ympärillä. Eikä lapsiperheen arki toisaalta ole välttämättä niin jäykkää kuin mitä maalailet - usein perheessä kuitenkin on kaksi aikuista, jotka voivat jeesata toisiaan, jotta kummallakin on ajoittain mahdollisuus tehdä normaalirutiineista poikkeavia asioita.

On ihan ok haluta pitää kiinni vapaudentunteesta, mutta toivottavasti tiedostat, että oma perusarkesi on käytännössä todennäköisesti lähes yhtä kaavamaista kuin perheellisilläkin, etkä siinä mielessä poikkea niistä prismaperheistä ehkä ihan niin paljoa, kuin luulet.

Kyllä, mutta kaiken tämän lisäksi on se ratkaiseva ero: ei tarvitse huolehtia lapsesta, jota ei edes koskaan halunnut.

- eri

Vierailija kirjoitti:

Ikää sitten tulee niin lapsettomuus alkaa konkreettisesti tuntua kun yhä kasvava yksinäisyys ja ystävien lasten valmistuminen alkaa ikävästi muistuttaa ikääntymisestä ja kuka sitten huolehtii?

Lähihoitajat. Kuten sinustakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina sanotaan että perheellinen ja perheetön voivat tehdä ihan samoja asioita. Teoriassa kyllä mutta käytännössä ei. Minun muuttoni ulkomaille vaatii vajaan viikon järjestelyt: tavarat lahjoituksiin, kahden laukun pakkaus, asunnon siivoaminen, yhteyksien ja sopimusten irtisanominen. Ei niin voi lasten kanssa tehdä. Eikä tarvitsekaan, mutta minulle tämä vapaus on ihanaa.

Miten tuo nyt oikeastaan liittyy perheeseen? Useimmille perheettömillekin tuo on mahdotonta. Harva pystyy irtautumaan työstä, asunnosta, kumppanistaan(?), lemmikeistään yms. viikossa....

Ei kenenkään tarvitse irtautua yhtään mistään. Pointtina on se että perheellisellä on yksi huoli ja vastuu ylitse kaiken muun. Perheettömän ei tarvitse elää yhtä "vapaasti" kuin minä mutta kyllä siihen pystyy halutessaan. Perheellinen ei pysty. Todella usein tälläkin palstalla sanotaan että perheellinen voi tehdä mitä vaan, ei se elämä niistä lapsista muutu. Ja tämä yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa.

Mutta ei se perheen vastakohta ole mikään vapaus. Kun kuitenkin useimmilla on se työ, opiskelupaikka, asunto jne. Toisaalta on mys paljon perheitä jotka ovat ottaneet täydellisen irtioton, lähteneet vuodeksi maailmalle purjehtimaan tms. Ei pienetkään lapset ole mikään kahle jalassa. 

No perheen vastakohta on sitten mahdollisuus vapauteen, hyväksytkö semmoisen sanavalinnan? Vaikka velallakin olisi työpaikka, niin halutessaan hän voi sanoa adios ja lähteä. Perheellinen ei oikein voi. Vela voi irtisanoa asuntonsa, heittää kamat varastoon ja vaikka nukkua pelkissä yöjunissa seuraavat puoli vuotta ja kaikki tämä parin viikon varoajalla, perheellinen ei oikein voi.

Vela voi syödä kuukauden vaikka pelkkää makaronia jos töpeksii vapaudenhimoissaan raha-asiansa, perheellinen ei voi. Ja vapaus voi tässä tapauksessa tarkoittaa vaikka irtisanoutumista paskasta työstä ja kolmen kuukauden karenssia ja nuudelikuuria.

Eli vaikka tietysti meillä kaikilla on ne omat arjen riippakivet, on työpaikat ja laskuja maksettavana, niin vela voi ratkaista tilanteet sellaisilla tavoilla mitkä eivät yksinkertaisesti ole perheellisille mahdollisia. Ehkä villeimmissä unelmissa ja teorian tasolla ("joo, minä pidän lapselle sitten kotikoulua siellä yöjunassa, kyllä se onnistuu"), mutta käytännössä ei.

Velana eläminen ei tuo sitä vapautta vaan riittävä määrä rahaa. Kai sen ymmärrät?

Mitä kohtaa tuosta karenssista ja nuudeleista et ymmärtänyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina sanotaan että perheellinen ja perheetön voivat tehdä ihan samoja asioita. Teoriassa kyllä mutta käytännössä ei. Minun muuttoni ulkomaille vaatii vajaan viikon järjestelyt: tavarat lahjoituksiin, kahden laukun pakkaus, asunnon siivoaminen, yhteyksien ja sopimusten irtisanominen. Ei niin voi lasten kanssa tehdä. Eikä tarvitsekaan, mutta minulle tämä vapaus on ihanaa.

Miten tuo nyt oikeastaan liittyy perheeseen? Useimmille perheettömillekin tuo on mahdotonta. Harva pystyy irtautumaan työstä, asunnosta, kumppanistaan(?), lemmikeistään yms. viikossa....

Ei kenenkään tarvitse irtautua yhtään mistään. Pointtina on se että perheellisellä on yksi huoli ja vastuu ylitse kaiken muun. Perheettömän ei tarvitse elää yhtä "vapaasti" kuin minä mutta kyllä siihen pystyy halutessaan. Perheellinen ei pysty. Todella usein tälläkin palstalla sanotaan että perheellinen voi tehdä mitä vaan, ei se elämä niistä lapsista muutu. Ja tämä yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa.

Mutta ei se perheen vastakohta ole mikään vapaus. Kun kuitenkin useimmilla on se työ, opiskelupaikka, asunto jne. Toisaalta on mys paljon perheitä jotka ovat ottaneet täydellisen irtioton, lähteneet vuodeksi maailmalle purjehtimaan tms. Ei pienetkään lapset ole mikään kahle jalassa. 

No perheen vastakohta on sitten mahdollisuus vapauteen, hyväksytkö semmoisen sanavalinnan? Vaikka velallakin olisi työpaikka, niin halutessaan hän voi sanoa adios ja lähteä. Perheellinen ei oikein voi. Vela voi irtisanoa asuntonsa, heittää kamat varastoon ja vaikka nukkua pelkissä yöjunissa seuraavat puoli vuotta ja kaikki tämä parin viikon varoajalla, perheellinen ei oikein voi.

Vela voi syödä kuukauden vaikka pelkkää makaronia jos töpeksii vapaudenhimoissaan raha-asiansa, perheellinen ei voi. Ja vapaus voi tässä tapauksessa tarkoittaa vaikka irtisanoutumista paskasta työstä ja kolmen kuukauden karenssia ja nuudelikuuria.

Eli vaikka tietysti meillä kaikilla on ne omat arjen riippakivet, on työpaikat ja laskuja maksettavana, niin vela voi ratkaista tilanteet sellaisilla tavoilla mitkä eivät yksinkertaisesti ole perheellisille mahdollisia. Ehkä villeimmissä unelmissa ja teorian tasolla ("joo, minä pidän lapselle sitten kotikoulua siellä yöjunassa, kyllä se onnistuu"), mutta käytännössä ei.

Nimenomaan paino sanalla "voi". Todellisuus harvemmin kuitenkaan poikkeaa perheellisistä, ainakaan noissa mainitsemissasi asioissa. Lyön vaikka vetoa, että aniharva veloistakaan on aikuisten oikeasti valmis lähtemään huonosta työpaikasta, jos vaihtoehtona on kodittomuus tai edes makaronikuuri. Omastakin kaveripiiristä löytyy paljon veloja, jotka kituuttavat vuosi toisensa jälkeen duuneissa joita vihaavat, koska muuten heidän taloutensa menisi kuralle.

- eri

Aivan vatun sama mitä suurin osa tekee, pointti oli siinä että vela - kuten sanoit - voi tehdä niin. Ja se lapsellinen ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpsykkä kirjoitti:

Sitä, mitä ei ole koskaan ollutkaan, ei osaa kaivatakaan.

Mielikuvat harvoin vastaavat todellisuutta.

Kun ystävät tai muu maailma pettää/luhistuu/mitälie, niin Prismaperheillä on kuitenkin SE PERHE.

Mikään ei nosta suosta niin kuin oma perhe. Se on syy, jonka vuoksi on jaksettava jatkaa. Se on syy, joka tekee onnelliseksi kaiken pahan keskellä. Vaikka että sydäntä ja mieltä särkee jonkun asian takia, niin pienen lapsen halaus tai syliinottaminen ja sanan 'ÄITI!' kuuleminen.... Ei siihen sanat riitä.

Olkoot hankkimatta lapsia, jos haluaa. Hän ei tiedä (onnekseen) mitä menettää.

Minun valintani ovat lapset.

Juuri tällaiset viestit ovat osa ongelmaa ja niitä asenteita joita velat joutuvat kohtaamaan. Voi sinua ressukkaa kun et tiedä mitä menetät. Voi sinua kun et tiedä mitä 3v unettomuuden jälkeen on niin ihanaa kun lapsi sanoo aamulla äiti. Voi sinua kun et ymmärrä rakkaudesta mitään.

Sinä olet ollut järjettömän onnekas että olet löytänyt puolison, onnistunut tulemaan raskaaksi, synnyttänyt eläviä lapsia ja vielä nautit heidän kanssaan olostaan. Se on hienoa mutta niin monet eivät ole yhtä onnekkaita jossain kohtaa kyseistä prosessia vaikka olisivat lapsia halunneet. Ja mikä tärkeintä - vela ei halua kokea mitään noista.

Vela ei "ole tietämättä mitä menettää". Vela nimenomaan tietää mitä menettää. Vela ei halua kokea mitään osaa lapsien saannista, hyvää tai pahaa. Lapsen halaus ei ole hänestä mukavaa, tai jos olisikin, hän ei halua kokea sitä oman lapsen kanssa. Tämä ei tee hänestä kylmää tai huonoa ihmistä vaan ihmisen joka tuntee itsensä ja tietää mitä haluaa ja mitä ei.

Väärin. Nimenomaan hän ei tiedä mitä menettää. Sitä ei pysty etukäteen kuvittelemaan millaisia tunteita ja elämyksiä oma lapsi antaa. Näin vaikka kuinka olisi tottunut toisten ihmisten lasten kanssa olemaan. Oikeastaan säälittäää nämä ihmiset, jotka itse tieten tahtoen typistävät elämästään tämän ulottuvuuden.

Ja vastaavasti sinä typistät elämästäsi sen ulottuvuuden, että mitä elämä voisi sinulle tarjota ja sinä sille, jos huomiosi, aikasi, energiasi ja muutkin resurssisi eivät menisi lapsiin.

Turhaan säälit ihmisiä jotka eivät halua samaa kuin sinä. Heille sinun unelmasi olisi painajainen. Ja toisinpäin.

Prismaperhepainajainen - tuttua. Käyn prismassa ehkä pari kertaa vuodessa pakon edessä (yleensä käyn päivittäin lähikaupassa keskustassa). Erityisesti viikonloppuisin prismat ovat kamalia. Täynnä perheitä räkänokkineen, kitiseviä lapsia, jäätävät jonot kun farmariauton kanssa tullaan tekemään koko viikon ruokaostokset. Hihnalle lastataan kauheita määriä ruokaa - yleensä sitä epäeettisintä laatua. 10 maitotölkkiä kerralla koska kakarat ei osaa muuta juoda, sika-nautajauhelihaa, arkijuustoa ja leikkeleitä. Järkkyjä määriä eläinperäisiä tuotteita. Kakaroille viikonloppukarkkia.

Mieluummin käyn lähikaupassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina sanotaan että perheellinen ja perheetön voivat tehdä ihan samoja asioita. Teoriassa kyllä mutta käytännössä ei. Minun muuttoni ulkomaille vaatii vajaan viikon järjestelyt: tavarat lahjoituksiin, kahden laukun pakkaus, asunnon siivoaminen, yhteyksien ja sopimusten irtisanominen. Ei niin voi lasten kanssa tehdä. Eikä tarvitsekaan, mutta minulle tämä vapaus on ihanaa.

Miten tuo nyt oikeastaan liittyy perheeseen? Useimmille perheettömillekin tuo on mahdotonta. Harva pystyy irtautumaan työstä, asunnosta, kumppanistaan(?), lemmikeistään yms. viikossa....

Ei kenenkään tarvitse irtautua yhtään mistään. Pointtina on se että perheellisellä on yksi huoli ja vastuu ylitse kaiken muun. Perheettömän ei tarvitse elää yhtä "vapaasti" kuin minä mutta kyllä siihen pystyy halutessaan. Perheellinen ei pysty. Todella usein tälläkin palstalla sanotaan että perheellinen voi tehdä mitä vaan, ei se elämä niistä lapsista muutu. Ja tämä yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa.

Mutta ei se perheen vastakohta ole mikään vapaus. Kun kuitenkin useimmilla on se työ, opiskelupaikka, asunto jne. Toisaalta on mys paljon perheitä jotka ovat ottaneet täydellisen irtioton, lähteneet vuodeksi maailmalle purjehtimaan tms. Ei pienetkään lapset ole mikään kahle jalassa. 

No perheen vastakohta on sitten mahdollisuus vapauteen, hyväksytkö semmoisen sanavalinnan? Vaikka velallakin olisi työpaikka, niin halutessaan hän voi sanoa adios ja lähteä. Perheellinen ei oikein voi. Vela voi irtisanoa asuntonsa, heittää kamat varastoon ja vaikka nukkua pelkissä yöjunissa seuraavat puoli vuotta ja kaikki tämä parin viikon varoajalla, perheellinen ei oikein voi.

Vela voi syödä kuukauden vaikka pelkkää makaronia jos töpeksii vapaudenhimoissaan raha-asiansa, perheellinen ei voi. Ja vapaus voi tässä tapauksessa tarkoittaa vaikka irtisanoutumista paskasta työstä ja kolmen kuukauden karenssia ja nuudelikuuria.

Eli vaikka tietysti meillä kaikilla on ne omat arjen riippakivet, on työpaikat ja laskuja maksettavana, niin vela voi ratkaista tilanteet sellaisilla tavoilla mitkä eivät yksinkertaisesti ole perheellisille mahdollisia. Ehkä villeimmissä unelmissa ja teorian tasolla ("joo, minä pidän lapselle sitten kotikoulua siellä yöjunassa, kyllä se onnistuu"), mutta käytännössä ei.

Velana eläminen ei tuo sitä vapautta vaan riittävä määrä rahaa. Kai sen ymmärrät?

Minä elän köyhyysrajan alapuolella ja koen olevani erittäin vapaa. Kyllä minulle ainakin avainsana on se, että niitä lapsia ei ole. Jos pitäisi jollain 500 eurolla elätellä itseni ja lapseni, niin kokisin että vankilassa olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen saa tehdä elämällään mitä lystää, kunhan muistaa sen, että itse on vastuussa valinnoistaan. Jälkikäteen on turha tulla kitisemään. Tokihan elämä olisi mukavampaa ja helpompaa, mikäli ei miestä ja lapsia kiviriipaksi ota.

Tarvitseeko elämän olla aina helppoa?

Miksi kukaan haluaisi vaivan ja vastuksen maksimoida? Jokaisesta valinnasta tulee ne omat seurauksena. Jos valitset miehen ja lapset, et kovinkaan helposti pääse yksin matkaamaan kuukausitolkulla Meksikossa tai bilettämään baareissa tai hengaamaan päiväkausia kaverin sohvalla. Kakkua ei voi yhtäaikaa syödä ja säästää.

Jossain vaiheessa kun sitä matkustelua on harrastettu 30 vuotta ja baareihin olet liian mummo, niin monet haluaisivat jotain merkityksellistä elämään. Nämä perheelliset, jotka noina elämänsä ensimmäisenä 50 vuotena eivät ehkä käyneet yksin juuri missään innostuvat nyt lähtemään, mutta mites nuo jotka sen maailman ovat jo nähneet? Töistäkin on ehkä saatu potkut ja erokin on ehtinyt tulla.

Uskon, että monia tulee kaduttamaan tuo perheen puute. Jo nyt moni kärsii yksinäisyydestä, mitä sitten, kun kohta monella ei ole edes sitä perhettä. Silloin nämä joilla on läheiset suhteet lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa tulee olemaan suuren kateuden kohteina. Mutta voivathan aina muistella sitä 27 vuotiaana tehtyä Meksikon matkaa. Sillä aikaa varsinkin kun naapurin Sirpa viettää 70-vuotis juhliaan miehensä, lastensa ja lastenlasten kanssa Acapulcossa.

Ehkä puhumme täysin eri kieltä mutta naapurin Sirpa viettämässä kolmen sukupolven juhlaa Acapulcossa viettämässä ei herätä minussa kateutta tai katumusta tekemisistäni. Uskon että Sirpa viettää hyvät bileet. Minunkin suvussani on sukujuhlia johon minut kutsutaan, samoin valmistelen omia synttärijuhliani par´aikaa Tämän lisäksi vietän juhlia tarvittaessa ystävieni kanssa. Toki yksinäinen vanhuus pelottaa monia ja toki lapset tuovat sisältöä elämään, mutta ei vela automaattisesti ole yksinäinen. Kuka hengaa aikuisena jatkuvalla syötöllä lastensa kanssa? Miksi vela olisi saanut erityisesti potkut ja eronnut? Eikö lapsellinen voi saada potkuja ja erota? Ei maailman näkeminen lopu koskaan, se jatkuu jos vain pitää silmät auki! Itse muuten pidän yksinolosta. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapsiperheetkin matkustelee jopa ulkomailla. Itsekin oon matkustellut ja saanut välillä lapsen ja taas matkustelen. Minulla vaan yksi lapsi mutta hyvä niin. Paljosta olisin jäänyt paitsi ellei olisi lasta. Se on taivahan tosi. 

Elämässä jää aina paitsi jostain, teit mitä valintoja tahansa! Kaikkea ei ehdi kukaan elämänsä aikana nähdä tai kokea, eli elämäänsä sitten lapsettomana tai pullautti tähän maailmaan 20-päisen lapsikatraan. Koskaan ei voi valita jotain valitsematta samalla jotain toista pois. Kyse on pikemminkin siitä, että mitä valintoja ihminen preferoi silläkin uhalla, että luopuu samalla jostain muusta.