Adhd:ta on kolmea muotoa, joista yksi on tyypillinen tytöillä – ”Monen naisen tarkkaavuushäiriötä on saatettu hoitaa vuosia masennuksena”

Vierailija kirjoitti:

Sitä mä ihmettelen, että miksi AD/HD-vanhempien lapsia ei tutkita herkemmin, ottaen huomioon vanhempien diagnoosin ja ongelman periytymisasteen. Jos näin tehtäisiin, saataisiin ehkä se addilapsi napattua tuen pariin jo ajoissa eikä esimerkiksi niin pahoja ongelmia koulun kanssa ehdi syntymään.

Tai sitten käytännöt ovat kirjavat eri puolilla Suomea.

Kyllä niin tehdäänkin, mutta osa vanhemmista ei halua hoitoa

Vierailija kirjoitti:

Sitä mä ihmettelen, että miksi AD/HD-vanhempien lapsia ei tutkita herkemmin, ottaen huomioon vanhempien diagnoosin ja ongelman periytymisasteen. Jos näin tehtäisiin, saataisiin ehkä se addilapsi napattua tuen pariin jo ajoissa eikä esimerkiksi niin pahoja ongelmia koulun kanssa ehdi syntymään.

Tai sitten käytännöt ovat kirjavat eri puolilla Suomea.

Diagnosoituja adhd-vanhempia on niin vähän.

Vierailija kirjoitti:

Erinomainen väitöstutkimus. Tytöt jää aina hoitamatta/huomiotta

Höpö höpö! Tytöt ja naiset saavat eniten hoitoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä mä ihmettelen, että miksi AD/HD-vanhempien lapsia ei tutkita herkemmin, ottaen huomioon vanhempien diagnoosin ja ongelman periytymisasteen. Jos näin tehtäisiin, saataisiin ehkä se addilapsi napattua tuen pariin jo ajoissa eikä esimerkiksi niin pahoja ongelmia koulun kanssa ehdi syntymään.

Tai sitten käytännöt ovat kirjavat eri puolilla Suomea.

Diagnosoituja adhd-vanhempia on niin vähän.

Niin, yleensähän se diagnoosi tunnutaan saavan sen jälkeen kun lapsi/lapset saa diagnoosin.

Mutta kommenttisi on siinä mielessä typerä, että diagnosoitujen vanhempien määrähän ei merkitse mitään, jos lapsella on ongelmia ja vanhemmalla ON se diagnoosi. Mitä hiton väliä siinä vaiheessa on sillä, monellako muulla vanhemmalla on virallinen diagnoosi nueron puolen ongelmista :P

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä mä ihmettelen, että miksi AD/HD-vanhempien lapsia ei tutkita herkemmin, ottaen huomioon vanhempien diagnoosin ja ongelman periytymisasteen. Jos näin tehtäisiin, saataisiin ehkä se addilapsi napattua tuen pariin jo ajoissa eikä esimerkiksi niin pahoja ongelmia koulun kanssa ehdi syntymään.

Tai sitten käytännöt ovat kirjavat eri puolilla Suomea.

Diagnosoituja adhd-vanhempia on niin vähän.

Niin. Meillä on lasta testattu, mutta kun yrität kertoa omista ja isoisän oppimisvaikeuksista sinua katsotaan kuin hullua, kun molemmat ovat saaneet silti tehtyä korkeakoulututkinnot. Mielikuva on jotenkin se, että pitäisi olla vähä-älyinen, jotta ongelmat olisivat todellisia. Fiksu kuitenkin oppii kompensoimaan jotenkin isojakin ongelmia, vaikka ne olisivatkin arjessa merkittävä haitta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tyypillinen tyttö-ADHD. Eli en tajunnut lainkaan, mistä on kyse. Koulussa skarppari ja kun luonteeseen kuuluu määrätynlainen korkea moraali, ei tehnyt koskaan mitään väärää. Mutta annas, kun tuli kotiin, homma repesi. Oli äärettömän väsynyt, kun päivän oli skarpannut. Raivosi ja oli ahdistunut.

Koulu meni hyvin, mutta ihmettelin aina, että kokeista ei saanut niin hyviä numeroita, kuin tuntui olevan resursseja. Mutta kun ei jaksanut illalla keskittyä lukemiseen.

Tavarat oli huiskin haiskin ja unohteli kirjoja. No jälki-istuntoja tuli näistä unohduksista, mutta ei ne auttaneet järjetyksenomaisuuteen, vaan alkoivat ahdistaa lisää ja stressiä siitä, että unohtuuko taas joku. Ja kun tästä tuli stressiä, niin unohti sitten lisää, kun tuntui, että kaikki on ihan sekaisin. Kun pelkäsi jälki-istuntoja, oppi valehtelemaan tekosyitä, miksi taas on kynä pois tai kumi tai vihko.

Ehkä tuohon olisi pitänyt kiinnittää minun ensimäisenä huomiota, että ei pystynyt organisoimaan hommia niin, että illalla olisi laittanut kirjat valmiiksi, vaan kaikki jäi viime tippaan. Mutta kun oli kuvitelma, että ADHD on huono koulussa ja jotenkin vajaa ja kiikkuu pitkin seiniä, en tajunnut hommaa. Kun neuvolasta asti oli kehuttu, että on lahjakas kaikessa ja oppi lukemaan 4 vuotiaana ja laski matikanlaskuja jo reilusti ennen koulua. Suositeltiin vuotta aikaisemmin aloittamaan koulu (en suostunut). Joten mielikuva ADHD-lapsesta oli ihan toisenlainen. 

Sai consertan ja alkoi asioiden hallinta muuttumaan ja elämä helpottamaan ja ahdistukset loppui, kun huomasi, että pystyy olemaan yhteiskuntakelpoinen siinä mielin, että saa pidettyä asiansa järjestyksessä.

"Suositeltiin vuotta aikaisemmin aloittamaan koulu (en suostunut)"

Kuka muka tällaista suosittelee? Ei varmasti ainakaan kukaan asiantuntija. Nykyään näihin varhaistettuihin ja lykkääviin päätöksiin suhtaudutaan älyttömän kriittisesti. Eikä todellakaan pelkän lukemisen ja laskemisen perusteella päätöstä tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tyypillinen tyttö-ADHD. Eli en tajunnut lainkaan, mistä on kyse. Koulussa skarppari ja kun luonteeseen kuuluu määrätynlainen korkea moraali, ei tehnyt koskaan mitään väärää. Mutta annas, kun tuli kotiin, homma repesi. Oli äärettömän väsynyt, kun päivän oli skarpannut. Raivosi ja oli ahdistunut.

Koulu meni hyvin, mutta ihmettelin aina, että kokeista ei saanut niin hyviä numeroita, kuin tuntui olevan resursseja. Mutta kun ei jaksanut illalla keskittyä lukemiseen.

Tavarat oli huiskin haiskin ja unohteli kirjoja. No jälki-istuntoja tuli näistä unohduksista, mutta ei ne auttaneet järjetyksenomaisuuteen, vaan alkoivat ahdistaa lisää ja stressiä siitä, että unohtuuko taas joku. Ja kun tästä tuli stressiä, niin unohti sitten lisää, kun tuntui, että kaikki on ihan sekaisin. Kun pelkäsi jälki-istuntoja, oppi valehtelemaan tekosyitä, miksi taas on kynä pois tai kumi tai vihko.

Ehkä tuohon olisi pitänyt kiinnittää minun ensimäisenä huomiota, että ei pystynyt organisoimaan hommia niin, että illalla olisi laittanut kirjat valmiiksi, vaan kaikki jäi viime tippaan. Mutta kun oli kuvitelma, että ADHD on huono koulussa ja jotenkin vajaa ja kiikkuu pitkin seiniä, en tajunnut hommaa. Kun neuvolasta asti oli kehuttu, että on lahjakas kaikessa ja oppi lukemaan 4 vuotiaana ja laski matikanlaskuja jo reilusti ennen koulua. Suositeltiin vuotta aikaisemmin aloittamaan koulu (en suostunut). Joten mielikuva ADHD-lapsesta oli ihan toisenlainen. 

Sai consertan ja alkoi asioiden hallinta muuttumaan ja elämä helpottamaan ja ahdistukset loppui, kun huomasi, että pystyy olemaan yhteiskuntakelpoinen siinä mielin, että saa pidettyä asiansa järjestyksessä.

"Suositeltiin vuotta aikaisemmin aloittamaan koulu (en suostunut)"

Kuka muka tällaista suosittelee? Ei varmasti ainakaan kukaan asiantuntija. Nykyään näihin varhaistettuihin ja lykkääviin päätöksiin suhtaudutaan älyttömän kriittisesti. Eikä todellakaan pelkän lukemisen ja laskemisen perusteella päätöstä tehdä.

Siihen aikaan suositteli neuvola ja päiväkoti koulun aikaistamista sen perusteella, että tyttö turhautuu, koska ei saa mitään eskaritunneilta ja on monissa asioissa edellä, kuin muut ikäisensä. Tästä keskusteltiin muutama kerta. En tiedä, mikä on käytäntö nykyään, mutta silloin tämä ehdotus tuli neuvolan ja päiväkodin puolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erinomainen väitöstutkimus. Tytöt jää aina hoitamatta/huomiotta

Höpö höpö! Tytöt ja naiset saavat eniten hoitoa!

Näinpä, ihan tutkimusten mukaan nuoret naiset syövät mielialalääkkeitä moninkertaisesti verrattuna nuoriin miehiin. Lisäksi Yths:n palveluita käyttää suurimmaksi osaksi naiset. Viime aikoina on jopa herätty siihen, että miesopiskelijat eivät hae apua tai halua puhua ongelmistaan ( johtuisikohan ihan meidän kulttuurista, jossa masentuneen tai ongelmallisen miehen otsaan lyödään häviäjän leima). Ja tuo väite, että miehet pärjäävät ilman koulutusta hyvin elämässä, mitä helvettiä. :- perheettömistä ja syrjäytyneistä ihmisistä suurin osa on miehiä ja nämä kulkevat käsi kädessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä mä ihmettelen, että miksi AD/HD-vanhempien lapsia ei tutkita herkemmin, ottaen huomioon vanhempien diagnoosin ja ongelman periytymisasteen. Jos näin tehtäisiin, saataisiin ehkä se addilapsi napattua tuen pariin jo ajoissa eikä esimerkiksi niin pahoja ongelmia koulun kanssa ehdi syntymään.

Tai sitten käytännöt ovat kirjavat eri puolilla Suomea.

Diagnosoituja adhd-vanhempia on niin vähän.

Niin, yleensähän se diagnoosi tunnutaan saavan sen jälkeen kun lapsi/lapset saa diagnoosin.

Mutta kommenttisi on siinä mielessä typerä, että diagnosoitujen vanhempien määrähän ei merkitse mitään, jos lapsella on ongelmia ja vanhemmalla ON se diagnoosi. Mitä hiton väliä siinä vaiheessa on sillä, monellako muulla vanhemmalla on virallinen diagnoosi nueron puolen ongelmista :P

Kommenttini voi olla typerä, mutta kun niin harva on kohdannut vastaanotollaan koskaan diagnosoitua adhd-vanhempaa, niin ei ehkä ole tullut mieleenkään tuollainen joukkoseulonta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erinomainen väitöstutkimus. Tytöt jää aina hoitamatta/huomiotta

Höpö höpö! Tytöt ja naiset saavat eniten hoitoa!

Näinpä, ihan tutkimusten mukaan nuoret naiset syövät mielialalääkkeitä moninkertaisesti verrattuna nuoriin miehiin. Lisäksi Yths:n palveluita käyttää suurimmaksi osaksi naiset. Viime aikoina on jopa herätty siihen, että miesopiskelijat eivät hae apua tai halua puhua ongelmistaan ( johtuisikohan ihan meidän kulttuurista, jossa masentuneen tai ongelmallisen miehen otsaan lyödään häviäjän leima). Ja tuo väite, että miehet pärjäävät ilman koulutusta hyvin elämässä, mitä helvettiä. :- perheettömistä ja syrjäytyneistä ihmisistä suurin osa on miehiä ja nämä kulkevat käsi kädessä.

Juu, eivät ole miesmatskua. Kannattaa salata mielenterveyshäiriöt mieluummin. Vilkas mies aiheuttaa ihastumisia vaan.

Jahas. Tämäkin saatiin palstamiesten taholta käännettyä niin, että ei voi pitää paikkansa, kun naiset "kansoittavat terveyskeskukset luulosairauksineen". Kun mainitaan yksikin asia, joka on tyttöjen kohdalla usein jätetty diagnosoimatta, niin johan alkaa huuto, että ei voi olla totta, koska naiset ja terveyspalvelut. Ettekö te mitään muuta pysty ajattelemaan?

Harva ihan oikeasti luulosairaistakaan muuten kohdistaa luulojaan neuropsykiatrisiin juttuihin. Ne kun eivät ole edes varsinaisesti sairauksia.

Ihan näin itse tarkkaavaisuushäiriöisenä naisena voin kertoa, että minun lapsuudessani tätä pidettiin ammattilaistenkin taholla ylivilkkaiden poikien ongelmana. En minäkään juoksennellut ja metelöinyt koulussa ja sain jopa ihan hyviä arvosanojakin, paitsi kädentaidoissa ja liikunnassa, joten ei tätä minun kohdallani kukaan silloin tullut ajatelleeksi. Olin muuten vain se poikkeava tyyppi josta ihmeteltiin, että mikähän se tuotakin vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Monikohan on väärin diagnosoitu bipo?

Mitäs luulet tapahtuvan kun bipolle annetaan piristeitä? Niinpä.

Vierailija kirjoitti:

Jahas. Tämäkin saatiin palstamiesten taholta käännettyä niin, että ei voi pitää paikkansa, kun naiset "kansoittavat terveyskeskukset luulosairauksineen". Kun mainitaan yksikin asia, joka on tyttöjen kohdalla usein jätetty diagnosoimatta, niin johan alkaa huuto, että ei voi olla totta, koska naiset ja terveyspalvelut. Ettekö te mitään muuta pysty ajattelemaan?

Harva ihan oikeasti luulosairaistakaan muuten kohdistaa luulojaan neuropsykiatrisiin juttuihin. Ne kun eivät ole edes varsinaisesti sairauksia.

Ihan näin itse tarkkaavaisuushäiriöisenä naisena voin kertoa, että minun lapsuudessani tätä pidettiin ammattilaistenkin taholla ylivilkkaiden poikien ongelmana. En minäkään juoksennellut ja metelöinyt koulussa ja sain jopa ihan hyviä arvosanojakin, paitsi kädentaidoissa ja liikunnassa, joten ei tätä minun kohdallani kukaan silloin tullut ajatelleeksi. Olin muuten vain se poikkeava tyyppi josta ihmeteltiin, että mikähän se tuotakin vaivaa.

Oletko vain tarkkaavaisuushäiriöinen vai myös asperger?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä mä ihmettelen, että miksi AD/HD-vanhempien lapsia ei tutkita herkemmin, ottaen huomioon vanhempien diagnoosin ja ongelman periytymisasteen. Jos näin tehtäisiin, saataisiin ehkä se addilapsi napattua tuen pariin jo ajoissa eikä esimerkiksi niin pahoja ongelmia koulun kanssa ehdi syntymään.

Tai sitten käytännöt ovat kirjavat eri puolilla Suomea.

Diagnosoituja adhd-vanhempia on niin vähän.

Niin, yleensähän se diagnoosi tunnutaan saavan sen jälkeen kun lapsi/lapset saa diagnoosin.

Mutta kommenttisi on siinä mielessä typerä, että diagnosoitujen vanhempien määrähän ei merkitse mitään, jos lapsella on ongelmia ja vanhemmalla ON se diagnoosi. Mitä hiton väliä siinä vaiheessa on sillä, monellako muulla vanhemmalla on virallinen diagnoosi nueron puolen ongelmista :P

Kommenttini voi olla typerä, mutta kun niin harva on kohdannut vastaanotollaan koskaan diagnosoitua adhd-vanhempaa, niin ei ehkä ole tullut mieleenkään tuollainen joukkoseulonta.

Mistä ihmeen joukkoseulonnoista sinä oikein puhut? Minä puhun ihan vain siitä, että lapsen ongelmiin saataisiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa oikea apu, mikäli niiden taustalla on neuron puolen ongelma kuten vanhemmillakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä mä ihmettelen, että miksi AD/HD-vanhempien lapsia ei tutkita herkemmin, ottaen huomioon vanhempien diagnoosin ja ongelman periytymisasteen. Jos näin tehtäisiin, saataisiin ehkä se addilapsi napattua tuen pariin jo ajoissa eikä esimerkiksi niin pahoja ongelmia koulun kanssa ehdi syntymään.

Tai sitten käytännöt ovat kirjavat eri puolilla Suomea.

Diagnosoituja adhd-vanhempia on niin vähän.

Niin. Meillä on lasta testattu, mutta kun yrität kertoa omista ja isoisän oppimisvaikeuksista sinua katsotaan kuin hullua, kun molemmat ovat saaneet silti tehtyä korkeakoulututkinnot. Mielikuva on jotenkin se, että pitäisi olla vähä-älyinen, jotta ongelmat olisivat todellisia. Fiksu kuitenkin oppii kompensoimaan jotenkin isojakin ongelmia, vaikka ne olisivatkin arjessa merkittävä haitta.

Tuttu tilanne. Lapsella adhd, oppi lukemaan ja laskemaan 4v ja ilman opetusta. Monissa asioissa lahjakas ja taitava, vaikka oireet selkeät. Toisella vanhemmalla ja useammalla isovanhemmalla sama juttu. Yliopistot on käyty ja menestytty työelämässä, koska kiinnostavat asiat jää päähän kertalukemalla ja -kuulemalla. Äidillä adhd näkyy eniten pään sisäisenä kaaoksena. Adhd kuitenkin pystyy keskittymään syvästi asioihin, jotka kiinnostaa. Sitten taas jos ei kiinnosta, niin keskittyminen herpaantuu. Tarkkaavaisuus kärsii, jos on liikaa ärsykkeitä. Esimerkiksi eksyin kerran Stockan hulluille päiville ja olin siellä tunnin. Unohdin täysin mitä olin hakemassa ja kuljeskelin vaan sinnetänne kakofonian keskellä. Kun pääsin kotiin, oli voimat menneet täysin. En ole käynyt koskaan uudelleen. Kaupassa en voi käydä ruuhka-aikaan muutenkaan. En tiennyt mistä se johtui ennen kuin oma lapsi käyttäytyi samoin ja sai diagnoosin. Minulla ei ole diagnoosia, koska minun pitäisi itse hakeutua tutkimuksiin enkä oikeastaan tee diagnoosilla mitään. Tiedän mikä minua vaivaa ja olen sen kanssa oppinut elämään. Olisi kuitenkin ollut helpompaa jos olisin esim.ala-asteella tiennyt miksi reagoin asioihin kuin reagoin.

Hauskaa on myös, että lapsuuden ystäväni ovat olleet ihmeissään miten minulla, rauhallisuuden tyyssijallla, voi muka olla adhd. Niin, kun se kaaos on aina pään sisällä ja näkyy useimmiten kotona. Puolisolleni ei ollut yllätys,. Hän huomasi yhteyden heti ”taudinkuvasta” luettuaan.

Vierailija kirjoitti:

Jahas. Tämäkin saatiin palstamiesten taholta käännettyä niin, että ei voi pitää paikkansa, kun naiset "kansoittavat terveyskeskukset luulosairauksineen". Kun mainitaan yksikin asia, joka on tyttöjen kohdalla usein jätetty diagnosoimatta, niin johan alkaa huuto, että ei voi olla totta, koska naiset ja terveyspalvelut. Ettekö te mitään muuta pysty ajattelemaan?

Harva ihan oikeasti luulosairaistakaan muuten kohdistaa luulojaan neuropsykiatrisiin juttuihin. Ne kun eivät ole edes varsinaisesti sairauksia.

Ihan näin itse tarkkaavaisuushäiriöisenä naisena voin kertoa, että minun lapsuudessani tätä pidettiin ammattilaistenkin taholla ylivilkkaiden poikien ongelmana. En minäkään juoksennellut ja metelöinyt koulussa ja sain jopa ihan hyviä arvosanojakin, paitsi kädentaidoissa ja liikunnassa, joten ei tätä minun kohdallani kukaan silloin tullut ajatelleeksi. Olin muuten vain se poikkeava tyyppi josta ihmeteltiin, että mikähän se tuotakin vaivaa.

Miten pääsit testeihin?

Minä olen miettinyt, että voisiko minulla olla ADD. Jostakin aikuisten ADD-oirelistasta paukkui varmaan ruksi melkein jokaiseen kohtaan, mutten sitten ole ihan varma lapsuuden pohjalta, sitä lapsuuttahan ne ymmärtääkseni taitaa aikuistenkin diagnoosien kohdalla korostaa? Olin koulussa hyvin pärjäävä ja käyttäytyvä, joskin ahdistunut lapsi (se ahdistuneisuus ja alisuoriutuminen eivät ole kaikonneet minnekään, nytkin opiskelen uutta ammattia ja tää on välillä ihan tuskaa). Koulunkäynti oli tosin lukiossakin vielä sitä, että koealue luettiin kerran läpi koetta edeltävänä iltana ja siinäpä se. Yläasteen luokanvalvoja jopa ihmetteli, että miten pärjään niin hyvin koulussa tuollaisella opiskelusysteemillä. Ajoissa olen aina ollut kaikkialla, oikeastaan siksi että se myöhästymisen ja niin ollen epäonnistumisen pelko on ollut niin suuri. Oikeastaan se on tainnut olla merkittävä tekijä myös siinä että olen käyttytynyt hyvin.

En lukenut tuota mutta arvaan mitä siellä voisi olla.

Minulla on add ja vasta aikuisena diagnosoitu lasten diagnoosien myötä. Pojillani on selkeämmät oireet joista toinen on adhd puhtaimmillaan ja toinen enemmän add tyyppiä.

Tyttäreni on nyt 9-vuotias ja olen täysin varma että tyttärelläni on add. Mainitsin tästä taas opettajalle palaverissa ja opettaja vastasi että ei hän usko koska tyttö ei häiriköi tunnilla eikä pyöri pulpetissa että hän on vain sellainen haaveilija joka omissa maailmoissaan! No niinpä, kuvasi tietämättään juuri tyttöjen oireet aika osuvasti.

Ja ei poikanikaan ole koskaan häiriköineet tunneilla, päin vastoin ole saanut hyvää palautetta heidän käytöksestään. Eli ei adhd ole aina pelkkää päätöntä sekoilua ja juoksemista tai säännöistä piittamaamista.

Itsekin olen ollut tuo haaveilija ja päähän ei mennyt mitään mikä ei aidosti kiinnostanut ja siihen taas tuli ylikeskityttyä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko vain tarkkaavaisuushäiriöinen vai myös asperger?

Eikös asperger ole aika yleinenkin adhd:n liitännäinen? Jääköhän se miten usein diagnosoimatta?

Vierailija kirjoitti:

Jahas. Tämäkin saatiin palstamiesten taholta käännettyä niin, että ei voi pitää paikkansa, kun naiset "kansoittavat terveyskeskukset luulosairauksineen". Kun mainitaan yksikin asia, joka on tyttöjen kohdalla usein jätetty diagnosoimatta, niin johan alkaa huuto, että ei voi olla totta, koska naiset ja terveyspalvelut. Ettekö te mitään muuta pysty ajattelemaan?

Harva ihan oikeasti luulosairaistakaan muuten kohdistaa luulojaan neuropsykiatrisiin juttuihin. Ne kun eivät ole edes varsinaisesti sairauksia.

Ihan näin itse tarkkaavaisuushäiriöisenä naisena voin kertoa, että minun lapsuudessani tätä pidettiin ammattilaistenkin taholla ylivilkkaiden poikien ongelmana. En minäkään juoksennellut ja metelöinyt koulussa ja sain jopa ihan hyviä arvosanojakin, paitsi kädentaidoissa ja liikunnassa, joten ei tätä minun kohdallani kukaan silloin tullut ajatelleeksi. Olin muuten vain se poikkeava tyyppi josta ihmeteltiin, että mikähän se tuotakin vaivaa.

Olen sama tyyppi, joka on tuon Yths kommentin takana. Tästä on ollut useiden vuosien ajan tutkimusta, että naisten sairastama keskittymishäiriö ( mikä on yleensä add, ei adhd) jää usein diagnosoimatta tai ainakin vaille kunnollista hoitoa. Tätä en kiellä millään tavalla. Kritiikkini kohdistui lähinnä tätä perinteistä av-retoriikkaa kohtaan eli heti ensimmäisellä sivulla sanottiin, että miehet saavat aina parempaa hoitoa ja yleensäkin porskuttavat elämässä. Tämä ei pidä paikkaansa, keskimäärin miehet käyttävät vähemmän terveyspalveluita ( etenkin mielenterveyspalveluita) ja syövät mielialalääkkeitä.

Ja tunnen kyllä kipusi! Itse olen Kolmekymppinen mies, jolle todettiin vauvana lievä mbd (nykyään add). Mitään lääkitystä en ole saanut, koska ei ole koettu tarpeelliseksi eli en hypi seinille ja opiskelen jopa yliopistossa. Kuitenkin vaikeuksia on ollu esimerkiksi keskittymisen, asioiden organisoimisen ja välillä sosiaalisten tilanteiden kanssa ( suu on nopeampi kuin aivot eli en aina mieti loppuun mitä sanon :D).