Lue keskustelun säännöt.
Miten saada lapsen mummo ymmärtämään, että emme halua huonolaatuisia tarvikkeita?
27.03.2019 |
Lapsen mummo ostelee vauvallemme (8 kk täytti juuri) huonolaatuisia vaatteita ja tarvikkeita. Esimerkiksi marketin poistomyynnistä hengittämättömät muoviset huonolaatuiset ja huonosti muotoillut ensikengät. Keinokuituisia hiostavia vaatteita jostain halpamyynnistä. Jonkun vaunuliikkeen loppuunmyynnistä halvimman mahdollisen turvakaukalon (ennen lapsen syntymää, halusi antaa hänelle syntymälahjan yllätyksenä). Jne. Näitä ei tietenkään voi palauttaa, koska on hankittu erilaisista alennus- ja loppuunmyynneistä, joissa ei ole palautusoikeutta. Olemme sanoneet monta kertaa, että ei saa ostaa tuollaisia, vaan käytämme lapsella vain kunnollisia tarvikkeita, esimerkiksi testeissä hyvät arviot saanutta turvakaukaloa. Meillä on ihan hyvin rahaa itsellä hankkia sellaiset hyvät tarvikkeet lapselle ja laadukkaat nahkakengät jne. Mummo ei tästä välitä vaan ostelee vain, ja joka kerta käydessään tenttaa, että ollaanko käytetty niitä hänen antamia asioita. Kun näki, että meillä on autossa eri turvakaukalo kuin hänen hankkima, niin loukkaantui moneksi päiväksi (ne krokotiilinkyyneleet on todella rasittavia, kun muutenkin vauva-arki on rankkaa).
Hän ostelee itselleenkin tuollaisia huonolaatuisia halpajuttuja ja oikeasti kai kuvittelee, että ne on yhtä hyviä kuin esim. kunnolliset nahkaiset jalkaa oikealla tavalla tukevat laatukengät. Ja nyt ensimmäisen lapsenlapsensa saatuaan haluaa hukuttaa tämän tällaisiin lahjoihin. Miten saada hänet ymmärtämään, että jos haluaa jotain ostaa, niin on kysyttävä mikä on oikeanlainen ennen kuin menee kaupoille. Suora sanominen kun ei ole vielä ainakaan tehonnut eikä se, että jätämme käyttämättä ne tavarat.
Kommentit (836)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Tuskin kovin moni on eri mieltä kanssasi tuosta suhtautumisesta lahjoihin, mutta tässä oli alunperin kysymys isosta roinamäärästä ja itkukohtauksista, kun sitä ei käytetty, ja roinan raahaamisen jatkamisesta selkeiden kieltojen jälkeen.
Toisekseen monille näyttää olevan vaikea paikka, että jos vanhemmat kategorisesti kieltävät disney-vaatteet tai vaatteiden ostamisen ylipäätään, niin se on heidän päätöksensä ja heillä on oikeus siihen. Vaikka se tuntuisi av-raadista ja mummoista kohtuuttomalta, se on kuitenkin vanhempien valinta jos he näin päättävät.
Ohiksena: Mä olen näitä vanhempia, jotka ei halunnut lapsilleen disney-tuotteita. Kun tuo esikoispoika alkoi jotain jostain ymmärtää, niin rakastui palavasti autot- ja lentsikat -juttuihin, eikä toistaiseksi ole loppua näkyvissä. Olen siis ollut puun ja kuoren välissä, valitako oma ehdoton ei disneylle -aate vai ostaa lapselle autot-paita, joka miellyttää häntä vielä sen 50 pesun jälkeenkin, vaikka paita on jo vähän nafti ja osa kuvasta rapistunut pois. Valitsin jälkkimmäisen.
Noille frozen-, ryhmä hau- ym. tuotteille on vielä tyypillistä, että ne on tuotettu epämääräisessä kaukoidän maassa, eikä niistä löydy mitään turvallinen tekstiili -sertifikaattia. Kuvakin on jonkinlainen pesussa mureneva muoviprintti.
Kun ajattelee, mitä kaikkea vaatteesta irtoaa iholle ja imeytyy lapsen ohuen ihon läpi, ei kyllä tee mieli pukea sitä edes mummolavierailun ajaksi. Allergisoivia väriaineita, hormonihäirikköftalaatteja ja karsinogeenisia homeenestoaineita - ei kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Mitä epäkunnioittavaa siinä on?
Itse haluaisin mummona antaa lahjoja näin: a. Lapsen vanhempi sanoo selkeästi ja tarkasti mitä puuttuu ja minä ostan ja siltkin vielä vaihtoa varten kuitti vanhemmalle, b. Menen yhdessä vanhemman kanssa ostamaan, c. Annan rahat ja vanhempi ostaa, d. Annan vain rahaa tai e. Laitan rahaa tilille. Tililtä rahaa voi sitten käyttää rahaa harkinnan mukaan, esim maksaa lapselle jonkin harrastuksen.
Jo nyt olen myös omien lasten kanssa tehnyt sitä että istutan jonkin kasvin mökille lahjaksi.
Mulle ei tuota minkäänlaista tunnekokemusta ostaa t-paita Tokmannilta. Tai edes pientä ja söpöä.
Tämä on todella hyvä tapa! Mun vanhemmat toimivat tähän tapaan. Ei ole tullut ikäviä ylläreitä, ollaan saatu sellaista tavaraa, mitä on tarvittu sellaisessa muodossa, kun halutaan. Eikä todellakaan ostateta sitä kalleinta vaihtoehtoa. Esim silloin kun kerrottiin esikoisen tulosta, niin sanoivat, että haluavat ostaa vauvalle pinnasängyn. Löydettiin käytettynä setti pinnis + hoitopöytä, maksoi yhteensä n. puolet siitä, mitä vastaava sänky uutena kaupassa.
Mun äiti on kirppis-ihmisiä, ja jos löytää jotain isompaa, niin ottaa kuvan ja kysyy Whatsappissa, että tarviiko muksu tällaista. Vastaan tarpeen mukaan. Mä tykkään tästä kovasti.
Se toinen mummu sit... huoh. Onneksi tuo enää jouluna ja syntymäpäivänä tavaraa meille. Silloinkin mieluusti mahdollisimman isoa ja näyttävää. Olisi se kuopuksen saama paloauto ollut varmasti ihan mieluinen, mutta meni samana päivänä rikki. Laatu ei ole anopilla ostokriteeri, vaan nimenomaan se näyttävyys, ja mielellään mahdollisimman äänekäs lelu. ihan järkevää, kun toinen lapsi reagoi voimakkaasti koviin ääniin :/ (joo, on tietoinen aistiyliherkkyydestä)
Mun siskoni. Kun lapset oli pieniä, antoi aina leluja joista lähti mahdollisimman kova ääni. Sitä hekotteli, miten sen täytyy olla meille vanhemmille mänttiä. Ööö...
Toinen ihmeellinen piirre on määrä. Antoi veljeni adhd-pojalle viisi kiloa suklaata kerralla. Se oli kuulemma valtavan hyvä vitsi.
Meille tuo leivonnaisia sata kappaletta. Siis sata imelää leivosta. Sata.
En tajua näitä juttuja lainkaan.
Mikä siinä viidessä kilossa suklaata kertalahjana adhd-pojalle on se vitsi? Multa puuttuu ilmeisesti joku osa huumonrintajusta, kun en tajua.
Äänekkäistä leluista mietin, että kiusa se on pienikin kiusa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Mitä epäkunnioittavaa siinä on?
Itse haluaisin mummona antaa lahjoja näin: a. Lapsen vanhempi sanoo selkeästi ja tarkasti mitä puuttuu ja minä ostan ja siltkin vielä vaihtoa varten kuitti vanhemmalle, b. Menen yhdessä vanhemman kanssa ostamaan, c. Annan rahat ja vanhempi ostaa, d. Annan vain rahaa tai e. Laitan rahaa tilille. Tililtä rahaa voi sitten käyttää rahaa harkinnan mukaan, esim maksaa lapselle jonkin harrastuksen.
Jo nyt olen myös omien lasten kanssa tehnyt sitä että istutan jonkin kasvin mökille lahjaksi.
Mulle ei tuota minkäänlaista tunnekokemusta ostaa t-paita Tokmannilta. Tai edes pientä ja söpöä.
Tämä on todella hyvä tapa! Mun vanhemmat toimivat tähän tapaan. Ei ole tullut ikäviä ylläreitä, ollaan saatu sellaista tavaraa, mitä on tarvittu sellaisessa muodossa, kun halutaan. Eikä todellakaan ostateta sitä kalleinta vaihtoehtoa. Esim silloin kun kerrottiin esikoisen tulosta, niin sanoivat, että haluavat ostaa vauvalle pinnasängyn. Löydettiin käytettynä setti pinnis + hoitopöytä, maksoi yhteensä n. puolet siitä, mitä vastaava sänky uutena kaupassa.
Mun äiti on kirppis-ihmisiä, ja jos löytää jotain isompaa, niin ottaa kuvan ja kysyy Whatsappissa, että tarviiko muksu tällaista. Vastaan tarpeen mukaan. Mä tykkään tästä kovasti.
Se toinen mummu sit... huoh. Onneksi tuo enää jouluna ja syntymäpäivänä tavaraa meille. Silloinkin mieluusti mahdollisimman isoa ja näyttävää. Olisi se kuopuksen saama paloauto ollut varmasti ihan mieluinen, mutta meni samana päivänä rikki. Laatu ei ole anopilla ostokriteeri, vaan nimenomaan se näyttävyys, ja mielellään mahdollisimman äänekäs lelu. ihan järkevää, kun toinen lapsi reagoi voimakkaasti koviin ääniin :/ (joo, on tietoinen aistiyliherkkyydestä)
Mun siskoni. Kun lapset oli pieniä, antoi aina leluja joista lähti mahdollisimman kova ääni. Sitä hekotteli, miten sen täytyy olla meille vanhemmille mänttiä. Ööö...
Toinen ihmeellinen piirre on määrä. Antoi veljeni adhd-pojalle viisi kiloa suklaata kerralla. Se oli kuulemma valtavan hyvä vitsi.
Meille tuo leivonnaisia sata kappaletta. Siis sata imelää leivosta. Sata.
En tajua näitä juttuja lainkaan.
Mikä siinä viidessä kilossa suklaata kertalahjana adhd-pojalle on se vitsi? Multa puuttuu ilmeisesti joku osa huumonrintajusta, kun en tajua.
Äänekkäistä leluista mietin, että kiusa se on pienikin kiusa.
Niin, minusta hän antaa tosi paljon lahjoja, jotka on tulkittavissa ihan suoraksi vittuiluksi vanhemmille. Ja joka vuosi veljen pojan synttärien ja joulun jälkeen haukutaan selän takana se veljen pojan äiti kun tämä "ei arvosta lahjoja".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Mitä epäkunnioittavaa siinä on?
Itse haluaisin mummona antaa lahjoja näin: a. Lapsen vanhempi sanoo selkeästi ja tarkasti mitä puuttuu ja minä ostan ja siltkin vielä vaihtoa varten kuitti vanhemmalle, b. Menen yhdessä vanhemman kanssa ostamaan, c. Annan rahat ja vanhempi ostaa, d. Annan vain rahaa tai e. Laitan rahaa tilille. Tililtä rahaa voi sitten käyttää rahaa harkinnan mukaan, esim maksaa lapselle jonkin harrastuksen.
Jo nyt olen myös omien lasten kanssa tehnyt sitä että istutan jonkin kasvin mökille lahjaksi.
Mulle ei tuota minkäänlaista tunnekokemusta ostaa t-paita Tokmannilta. Tai edes pientä ja söpöä.
Tämä on todella hyvä tapa! Mun vanhemmat toimivat tähän tapaan. Ei ole tullut ikäviä ylläreitä, ollaan saatu sellaista tavaraa, mitä on tarvittu sellaisessa muodossa, kun halutaan. Eikä todellakaan ostateta sitä kalleinta vaihtoehtoa. Esim silloin kun kerrottiin esikoisen tulosta, niin sanoivat, että haluavat ostaa vauvalle pinnasängyn. Löydettiin käytettynä setti pinnis + hoitopöytä, maksoi yhteensä n. puolet siitä, mitä vastaava sänky uutena kaupassa.
Mun äiti on kirppis-ihmisiä, ja jos löytää jotain isompaa, niin ottaa kuvan ja kysyy Whatsappissa, että tarviiko muksu tällaista. Vastaan tarpeen mukaan. Mä tykkään tästä kovasti.
Se toinen mummu sit... huoh. Onneksi tuo enää jouluna ja syntymäpäivänä tavaraa meille. Silloinkin mieluusti mahdollisimman isoa ja näyttävää. Olisi se kuopuksen saama paloauto ollut varmasti ihan mieluinen, mutta meni samana päivänä rikki. Laatu ei ole anopilla ostokriteeri, vaan nimenomaan se näyttävyys, ja mielellään mahdollisimman äänekäs lelu. ihan järkevää, kun toinen lapsi reagoi voimakkaasti koviin ääniin :/ (joo, on tietoinen aistiyliherkkyydestä)
Mun siskoni. Kun lapset oli pieniä, antoi aina leluja joista lähti mahdollisimman kova ääni. Sitä hekotteli, miten sen täytyy olla meille vanhemmille mänttiä. Ööö...
Toinen ihmeellinen piirre on määrä. Antoi veljeni adhd-pojalle viisi kiloa suklaata kerralla. Se oli kuulemma valtavan hyvä vitsi.
Meille tuo leivonnaisia sata kappaletta. Siis sata imelää leivosta. Sata.
En tajua näitä juttuja lainkaan.
Mikä siinä viidessä kilossa suklaata kertalahjana adhd-pojalle on se vitsi? Multa puuttuu ilmeisesti joku osa huumonrintajusta, kun en tajua.
Äänekkäistä leluista mietin, että kiusa se on pienikin kiusa.
Niin, minusta hän antaa tosi paljon lahjoja, jotka on tulkittavissa ihan suoraksi vittuiluksi vanhemmille. Ja joka vuosi veljen pojan synttärien ja joulun jälkeen haukutaan selän takana se veljen pojan äiti kun tämä "ei arvosta lahjoja".
Mä oon varmaan tuon äidin sukulaissielu, kun en mäkään arvostaisi jos joku lykkäisi 5 kg suklaata mun lapselle lahjaksi.
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Minusta se välittäminen on esim ajan viettämistä lapsenlapsen kanssa eikä rojujen tuomista. Tässähän oli kyse jatkuvasta krääsän tuonnista, ei pelkästään synttäreistä tai joulusta. Ja isoäiti ei viettänyt aikaa lapsenlapsen kanssa vaan korvasi sen tuomalla rojua.
Onneksi omien lasten isovanhemmat eivät juurikaan ole mitään tarpeetonta tuoneet. Isoisoäiti sen sijaan on tällainen krääsän ostaja ja olemme osamme saaneet. Koska määrä on ollut hyvin maltillinen niin olemme vaan laittaneet ne eteenpäin (esim. myyneet kirpparilla). Ostan itse paljon kirpputoreilta ideologisista syistä mutta vain tarpeeseen ja laadukasta. Ymmärrän täysin ap:n kannan. Olisi kamalaa ja ahdistavaa jos joku kantaisi kotiini jatkuvasti krääsää. Ja huom. en lennä tai aja autoa ja olen ollut kasvissyöjä yli 20v joten tämä ei liity siihen että olisin jotenkin vaan merkkitietoinen tms. Lajittelen jätteetkin niin tarkasti että joku rikki mennyt muovihärpäke aiheuttaa vaan lisätyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Niin, mikä se ajatus on, joka on tärkeä?
Ryhmä hau t-paidasta samaa mieltä.
Tämä minuakin kiinnostaisi. Mikä on se ajatus, joka (lahjan antamisessa) on se tärkeä!
Sehän lienee se, että lahjan antajalle tulee hyvä mieli.
Meilläkin on tällainen liikaa lahjoja antava mummo, joka tekee sitä ihan itsensä takia.
Itse hän ei ota lahjoja vastaan ja on palauttanut kaikki vuosien aikana saamansa lahjat lahjojen antajille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Mitä epäkunnioittavaa siinä on?
Itse haluaisin mummona antaa lahjoja näin: a. Lapsen vanhempi sanoo selkeästi ja tarkasti mitä puuttuu ja minä ostan ja siltkin vielä vaihtoa varten kuitti vanhemmalle, b. Menen yhdessä vanhemman kanssa ostamaan, c. Annan rahat ja vanhempi ostaa, d. Annan vain rahaa tai e. Laitan rahaa tilille. Tililtä rahaa voi sitten käyttää rahaa harkinnan mukaan, esim maksaa lapselle jonkin harrastuksen.
Jo nyt olen myös omien lasten kanssa tehnyt sitä että istutan jonkin kasvin mökille lahjaksi.
Mulle ei tuota minkäänlaista tunnekokemusta ostaa t-paita Tokmannilta. Tai edes pientä ja söpöä.
Tämä on todella hyvä tapa! Mun vanhemmat toimivat tähän tapaan. Ei ole tullut ikäviä ylläreitä, ollaan saatu sellaista tavaraa, mitä on tarvittu sellaisessa muodossa, kun halutaan. Eikä todellakaan ostateta sitä kalleinta vaihtoehtoa. Esim silloin kun kerrottiin esikoisen tulosta, niin sanoivat, että haluavat ostaa vauvalle pinnasängyn. Löydettiin käytettynä setti pinnis + hoitopöytä, maksoi yhteensä n. puolet siitä, mitä vastaava sänky uutena kaupassa.
Mun äiti on kirppis-ihmisiä, ja jos löytää jotain isompaa, niin ottaa kuvan ja kysyy Whatsappissa, että tarviiko muksu tällaista. Vastaan tarpeen mukaan. Mä tykkään tästä kovasti.
Se toinen mummu sit... huoh. Onneksi tuo enää jouluna ja syntymäpäivänä tavaraa meille. Silloinkin mieluusti mahdollisimman isoa ja näyttävää. Olisi se kuopuksen saama paloauto ollut varmasti ihan mieluinen, mutta meni samana päivänä rikki. Laatu ei ole anopilla ostokriteeri, vaan nimenomaan se näyttävyys, ja mielellään mahdollisimman äänekäs lelu. ihan järkevää, kun toinen lapsi reagoi voimakkaasti koviin ääniin :/ (joo, on tietoinen aistiyliherkkyydestä)
Mun siskoni. Kun lapset oli pieniä, antoi aina leluja joista lähti mahdollisimman kova ääni. Sitä hekotteli, miten sen täytyy olla meille vanhemmille mänttiä. Ööö...
Toinen ihmeellinen piirre on määrä. Antoi veljeni adhd-pojalle viisi kiloa suklaata kerralla. Se oli kuulemma valtavan hyvä vitsi.
Meille tuo leivonnaisia sata kappaletta. Siis sata imelää leivosta. Sata.
En tajua näitä juttuja lainkaan.
Mikä siinä viidessä kilossa suklaata kertalahjana adhd-pojalle on se vitsi? Multa puuttuu ilmeisesti joku osa huumonrintajusta, kun en tajua.
Äänekkäistä leluista mietin, että kiusa se on pienikin kiusa.
Niin, minusta hän antaa tosi paljon lahjoja, jotka on tulkittavissa ihan suoraksi vittuiluksi vanhemmille. Ja joka vuosi veljen pojan synttärien ja joulun jälkeen haukutaan selän takana se veljen pojan äiti kun tämä "ei arvosta lahjoja".
Mä oon varmaan tuon äidin sukulaissielu, kun en mäkään arvostaisi jos joku lykkäisi 5 kg suklaata mun lapselle lahjaksi.
Kuten sanoin. En ymmärrä.
Hänellä ei ole omia lapsia, joten aluksi ajattelin että hän ei vain tajua. Mutta nyt olen alkanut epäillä, että tuo on oikeasti jonkinlaista piiloaggressiivisuutta.
Siinä on myös sellaista "vanhemmat on mänttejä ja arkisia ja kieltävät kaiken, minä täti olen aina hauska ja ihana ja minä olen kivempi kuin vanhemmat". Tekee nimittäin minulle myös esim sitä, että ei koskaan kiellä lapsia, vaan jos pitää kieltää, hälyttää minut paikalle kieltämään. Näin hän saa aina olla se ihana ja minä mäntti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Mitä epäkunnioittavaa siinä on?
Itse haluaisin mummona antaa lahjoja näin: a. Lapsen vanhempi sanoo selkeästi ja tarkasti mitä puuttuu ja minä ostan ja siltkin vielä vaihtoa varten kuitti vanhemmalle, b. Menen yhdessä vanhemman kanssa ostamaan, c. Annan rahat ja vanhempi ostaa, d. Annan vain rahaa tai e. Laitan rahaa tilille. Tililtä rahaa voi sitten käyttää rahaa harkinnan mukaan, esim maksaa lapselle jonkin harrastuksen.
Jo nyt olen myös omien lasten kanssa tehnyt sitä että istutan jonkin kasvin mökille lahjaksi.
Mulle ei tuota minkäänlaista tunnekokemusta ostaa t-paita Tokmannilta. Tai edes pientä ja söpöä.
Varmaan sama kuin häälahjoissa: rahastusta. ”Mä en välitä susta mä vaan haluan sun rahat” ”sulla on niin huono maku ettei sun ostamat kelpaa”
Vaikka kyse on useimmiten siitä, että ihmiset ei kaipaa nurkkiinsa satoja @kyllä tuotakin pyyhettä/verhoa/potkupukua/kahviastiastoa/turvakaukaloa/kumisaappaita jossain tapauksessa sen jonkun kerran voi käyttää - nykyihmisellä kun on aivan tarpeeksi tavaraa. Ja useilla vanhemmilla rahaakin, ettei ole ihan pakko kaikkea mitä joku jostain halvalla saa, säilöä ja käyttää väkisin, vaan voi oikeasti valita oman mielen, tyylin, ekologisuuden ja laatukäsityksen mukaista.
T. Se mummo joka ostaa askartelutarvikkeita ja muuta mitä käytämme yhdessä lapsen kanssa/meillä, ja joka on vielä perinyt Pula-aika -geenin eli en kestä sitä ’heittää pois sitten’-ajatusmaailmaa.
Ja mielelläni annan kaikille lahjaksi rahaa - itse olen nyt 25v käyttänyt aivan täysin meidän tyyliin sopimatonta Iittalan kahviastiastoa vain koska joku muinainen sukulainen oli keksinyt että sellainen olisi hyvä idea meille häälahjaksi... nyt on tytär onneksi kertonut että se on ihana ja hän voisi sitten aikanaan periä sen (voi olla siis että nyt ostan mieluisen ja annan sen häälahjan tytölle, jes jes jes!)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Mitä epäkunnioittavaa siinä on?
Itse haluaisin mummona antaa lahjoja näin: a. Lapsen vanhempi sanoo selkeästi ja tarkasti mitä puuttuu ja minä ostan ja siltkin vielä vaihtoa varten kuitti vanhemmalle, b. Menen yhdessä vanhemman kanssa ostamaan, c. Annan rahat ja vanhempi ostaa, d. Annan vain rahaa tai e. Laitan rahaa tilille. Tililtä rahaa voi sitten käyttää rahaa harkinnan mukaan, esim maksaa lapselle jonkin harrastuksen.
Jo nyt olen myös omien lasten kanssa tehnyt sitä että istutan jonkin kasvin mökille lahjaksi.
Mulle ei tuota minkäänlaista tunnekokemusta ostaa t-paita Tokmannilta. Tai edes pientä ja söpöä.
Tämä on todella hyvä tapa! Mun vanhemmat toimivat tähän tapaan. Ei ole tullut ikäviä ylläreitä, ollaan saatu sellaista tavaraa, mitä on tarvittu sellaisessa muodossa, kun halutaan. Eikä todellakaan ostateta sitä kalleinta vaihtoehtoa. Esim silloin kun kerrottiin esikoisen tulosta, niin sanoivat, että haluavat ostaa vauvalle pinnasängyn. Löydettiin käytettynä setti pinnis + hoitopöytä, maksoi yhteensä n. puolet siitä, mitä vastaava sänky uutena kaupassa.
Mun äiti on kirppis-ihmisiä, ja jos löytää jotain isompaa, niin ottaa kuvan ja kysyy Whatsappissa, että tarviiko muksu tällaista. Vastaan tarpeen mukaan. Mä tykkään tästä kovasti.
Se toinen mummu sit... huoh. Onneksi tuo enää jouluna ja syntymäpäivänä tavaraa meille. Silloinkin mieluusti mahdollisimman isoa ja näyttävää. Olisi se kuopuksen saama paloauto ollut varmasti ihan mieluinen, mutta meni samana päivänä rikki. Laatu ei ole anopilla ostokriteeri, vaan nimenomaan se näyttävyys, ja mielellään mahdollisimman äänekäs lelu. ihan järkevää, kun toinen lapsi reagoi voimakkaasti koviin ääniin :/ (joo, on tietoinen aistiyliherkkyydestä)
Mun siskoni. Kun lapset oli pieniä, antoi aina leluja joista lähti mahdollisimman kova ääni. Sitä hekotteli, miten sen täytyy olla meille vanhemmille mänttiä. Ööö...
Toinen ihmeellinen piirre on määrä. Antoi veljeni adhd-pojalle viisi kiloa suklaata kerralla. Se oli kuulemma valtavan hyvä vitsi.
Meille tuo leivonnaisia sata kappaletta. Siis sata imelää leivosta. Sata.
En tajua näitä juttuja lainkaan.
Mikä siinä viidessä kilossa suklaata kertalahjana adhd-pojalle on se vitsi? Multa puuttuu ilmeisesti joku osa huumonrintajusta, kun en tajua.
Äänekkäistä leluista mietin, että kiusa se on pienikin kiusa.
Niin, minusta hän antaa tosi paljon lahjoja, jotka on tulkittavissa ihan suoraksi vittuiluksi vanhemmille. Ja joka vuosi veljen pojan synttärien ja joulun jälkeen haukutaan selän takana se veljen pojan äiti kun tämä "ei arvosta lahjoja".
Mä oon varmaan tuon äidin sukulaissielu, kun en mäkään arvostaisi jos joku lykkäisi 5 kg suklaata mun lapselle lahjaksi.
Meillä miehellä on paino-ongelmaa ja joka kerta kun olemme siellä anoppi taputtelee häntä mahaan ja sanoon että kyllä sun tarttis nyt laihduttaa (joo, tosi kivaa, ikään kuin yli neljäkymppimem mies ei itse tietäisi ja koko ajan yrittäisi) - ja sitten mennään kahvipöytään ja ottakaa nyt sitä ja tätä ja mulla on täällä vielä tätä Viennetta-kakkuakin...
Ja jouluna käy aina niin, että me haemme hänet meille aaton viettoon ja hän on tuolloin aamulla ollut ’vielä ostamassa maitoa’ ja siellä kaupassa oli KAIKKI joulukarkit -40% (tai mitä ikinä) ja hän on sitten meille molemmille ostanut yhteensä ainakin 6 konvehtirasiaa ja lapsille myös tietenkin jo Itsenäisyyspäivän tienoilla (kun mamma ei ole ennättänyt aiemmin tuomaan...) 4-5 suklaajoukukalenteria (niitä mitä jossain vaiheessa kaupassa satutaan myymään -80% )
Mikään ÄlÄ prkl osta EI auta 🤬
Meillä siis ei osteta ’herkkuja’ vaan paino-ongelmat tulee jo hyvästä ruoasta ja satunnaisesta viinistä. Joulukalenterin suklaa ehkä lapsille maistuisi mutta aika lailla menee se idea jos niitä kalentereita on pitkä rivi, enkä minä halua antaa lasten pilata hampaitaan päivittäisellä huonolla suklaalla (ja jälleen maailman jätemäärä on kasvanut tuotteilla mitä ei olisi koskaan edes pitänyt valmistaa )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Mitä epäkunnioittavaa siinä on?
Itse haluaisin mummona antaa lahjoja näin: a. Lapsen vanhempi sanoo selkeästi ja tarkasti mitä puuttuu ja minä ostan ja siltkin vielä vaihtoa varten kuitti vanhemmalle, b. Menen yhdessä vanhemman kanssa ostamaan, c. Annan rahat ja vanhempi ostaa, d. Annan vain rahaa tai e. Laitan rahaa tilille. Tililtä rahaa voi sitten käyttää rahaa harkinnan mukaan, esim maksaa lapselle jonkin harrastuksen.
Jo nyt olen myös omien lasten kanssa tehnyt sitä että istutan jonkin kasvin mökille lahjaksi.
Mulle ei tuota minkäänlaista tunnekokemusta ostaa t-paita Tokmannilta. Tai edes pientä ja söpöä.
Tämä on todella hyvä tapa! Mun vanhemmat toimivat tähän tapaan. Ei ole tullut ikäviä ylläreitä, ollaan saatu sellaista tavaraa, mitä on tarvittu sellaisessa muodossa, kun halutaan. Eikä todellakaan ostateta sitä kalleinta vaihtoehtoa. Esim silloin kun kerrottiin esikoisen tulosta, niin sanoivat, että haluavat ostaa vauvalle pinnasängyn. Löydettiin käytettynä setti pinnis + hoitopöytä, maksoi yhteensä n. puolet siitä, mitä vastaava sänky uutena kaupassa.
Mun äiti on kirppis-ihmisiä, ja jos löytää jotain isompaa, niin ottaa kuvan ja kysyy Whatsappissa, että tarviiko muksu tällaista. Vastaan tarpeen mukaan. Mä tykkään tästä kovasti.
Se toinen mummu sit... huoh. Onneksi tuo enää jouluna ja syntymäpäivänä tavaraa meille. Silloinkin mieluusti mahdollisimman isoa ja näyttävää. Olisi se kuopuksen saama paloauto ollut varmasti ihan mieluinen, mutta meni samana päivänä rikki. Laatu ei ole anopilla ostokriteeri, vaan nimenomaan se näyttävyys, ja mielellään mahdollisimman äänekäs lelu. ihan järkevää, kun toinen lapsi reagoi voimakkaasti koviin ääniin :/ (joo, on tietoinen aistiyliherkkyydestä)
Mun siskoni. Kun lapset oli pieniä, antoi aina leluja joista lähti mahdollisimman kova ääni. Sitä hekotteli, miten sen täytyy olla meille vanhemmille mänttiä. Ööö...
Toinen ihmeellinen piirre on määrä. Antoi veljeni adhd-pojalle viisi kiloa suklaata kerralla. Se oli kuulemma valtavan hyvä vitsi.
Meille tuo leivonnaisia sata kappaletta. Siis sata imelää leivosta. Sata.
En tajua näitä juttuja lainkaan.
Mikä siinä viidessä kilossa suklaata kertalahjana adhd-pojalle on se vitsi? Multa puuttuu ilmeisesti joku osa huumonrintajusta, kun en tajua.
Äänekkäistä leluista mietin, että kiusa se on pienikin kiusa.
Niin, minusta hän antaa tosi paljon lahjoja, jotka on tulkittavissa ihan suoraksi vittuiluksi vanhemmille. Ja joka vuosi veljen pojan synttärien ja joulun jälkeen haukutaan selän takana se veljen pojan äiti kun tämä "ei arvosta lahjoja".
Mä oon varmaan tuon äidin sukulaissielu, kun en mäkään arvostaisi jos joku lykkäisi 5 kg suklaata mun lapselle lahjaksi.
Meillä miehellä on paino-ongelmaa ja joka kerta kun olemme siellä anoppi taputtelee häntä mahaan ja sanoon että kyllä sun tarttis nyt laihduttaa (joo, tosi kivaa, ikään kuin yli neljäkymppimem mies ei itse tietäisi ja koko ajan yrittäisi) - ja sitten mennään kahvipöytään ja ottakaa nyt sitä ja tätä ja mulla on täällä vielä tätä Viennetta-kakkuakin...
Ja jouluna käy aina niin, että me haemme hänet meille aaton viettoon ja hän on tuolloin aamulla ollut ’vielä ostamassa maitoa’ ja siellä kaupassa oli KAIKKI joulukarkit -40% (tai mitä ikinä) ja hän on sitten meille molemmille ostanut yhteensä ainakin 6 konvehtirasiaa ja lapsille myös tietenkin jo Itsenäisyyspäivän tienoilla (kun mamma ei ole ennättänyt aiemmin tuomaan...) 4-5 suklaajoukukalenteria (niitä mitä jossain vaiheessa kaupassa satutaan myymään -80% )Mikään ÄlÄ prkl osta EI auta 🤬
Meillä siis ei osteta ’herkkuja’ vaan paino-ongelmat tulee jo hyvästä ruoasta ja satunnaisesta viinistä. Joulukalenterin suklaa ehkä lapsille maistuisi mutta aika lailla menee se idea jos niitä kalentereita on pitkä rivi, enkä minä halua antaa lasten pilata hampaitaan päivittäisellä huonolla suklaalla (ja jälleen maailman jätemäärä on kasvanut tuotteilla mitä ei olisi koskaan edes pitänyt valmistaa )
Onpas tökerö anoppi. Meillä myös mies ylipainoinen, ja hänen äitinsä aikoinaan yritti "vaivihkaa" mun kautta laihduttaa miestä pitämällä esitelmää, kuinka "Jussi" on aina juonut vain rasvatonta maitoa. Ikinä ei ole mies itse ostanut rasvatonta maitoa. Mutta ei sentään ole miehen olutkumpua käynyt taputtelemassa.
Me ostettiin miehen äidille merkkipäivinä ja jouluna huolella mietittyjä lahjoja kuten kulahtaneiden pyyhkeiden tilalle uusia ja pari uutta teräskattilaa alumiinisten tilalle. Anoppi valitteli pari kertaa kylmyyttä, kun oli nukahtanut sohvalle, joten ostimme hänelle laadukkaan puuvillahuovan. Pari kertaa kävi niin, että lähdimme lahja kainalossa takaisin, kun anoppi ei halunnut ottaa lahjaa vastaan. Sitten me huomattiin, että anopilla oli vanhat pyyhkeet ja alumiinikattilat edelleen käytössä eikä sitä vilttiäkään koskaan näkynyt. Lopetimme siis tavaran viemisen ja annamme nyt anopille sitä, mikä varmasti menee käyttöön eli kassillinen kahvia. Nyt löytyi lahja, joka on saajalle mieluinen eikä jää nurkkiin pyörimään. Me ei loukkaannuttu vaikkei anoppi aiemmin lahjoista ilahtunut, muutimme omaa käyttäytymistämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Mitä epäkunnioittavaa siinä on?
Itse haluaisin mummona antaa lahjoja näin: a. Lapsen vanhempi sanoo selkeästi ja tarkasti mitä puuttuu ja minä ostan ja siltkin vielä vaihtoa varten kuitti vanhemmalle, b. Menen yhdessä vanhemman kanssa ostamaan, c. Annan rahat ja vanhempi ostaa, d. Annan vain rahaa tai e. Laitan rahaa tilille. Tililtä rahaa voi sitten käyttää rahaa harkinnan mukaan, esim maksaa lapselle jonkin harrastuksen.
Jo nyt olen myös omien lasten kanssa tehnyt sitä että istutan jonkin kasvin mökille lahjaksi.
Mulle ei tuota minkäänlaista tunnekokemusta ostaa t-paita Tokmannilta. Tai edes pientä ja söpöä.
Myös minä teen noin omien lasten kanssa ja jos tulevaisuudessa saan lapsenlapsia, jatkan tapaa heidänkin kanssaan. En itse tykkää shoppailusta, en saa siitä mielihyvää. Ilmeisesti nämä shoppailijamummot oikeuttavat ostoksensa sillä, että ei nämä tule itselle vaikka he siitä ostostapahtumasta eniten nauttivat.
Vierailija kirjoitti:
Me ostettiin miehen äidille merkkipäivinä ja jouluna huolella mietittyjä lahjoja kuten kulahtaneiden pyyhkeiden tilalle uusia ja pari uutta teräskattilaa alumiinisten tilalle. Anoppi valitteli pari kertaa kylmyyttä, kun oli nukahtanut sohvalle, joten ostimme hänelle laadukkaan puuvillahuovan. Pari kertaa kävi niin, että lähdimme lahja kainalossa takaisin, kun anoppi ei halunnut ottaa lahjaa vastaan. Sitten me huomattiin, että anopilla oli vanhat pyyhkeet ja alumiinikattilat edelleen käytössä eikä sitä vilttiäkään koskaan näkynyt. Lopetimme siis tavaran viemisen ja annamme nyt anopille sitä, mikä varmasti menee käyttöön eli kassillinen kahvia. Nyt löytyi lahja, joka on saajalle mieluinen eikä jää nurkkiin pyörimään. Me ei loukkaannuttu vaikkei anoppi aiemmin lahjoista ilahtunut, muutimme omaa käyttäytymistämme.
Näin toimii järkevä ihminen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on esitetty mielipiteitä, että niitä lahjaksi saatuja huonoja rytkyjä voisi aina pitää kotona ja käyttää omia hyvälaatuisia vaatteita vain ulos mentäessä. Perusteluina on todettu, että lapset sotkevat niin paljon että kaikelle on käyttöä, ja lahjoituksista syntyvästä rahansäästöstä pitäisi olla kiitollinen.
Miksi ihmeessä? Tässä on nyt koko ajan käsittääkseni puhuttu perheistä, joilla ei ole pulaa resursseista. Rahansäästö hyötynä on siis yhtä tyhjän kanssa.
Jos esimerkiksi meidän perheessämme tulisi tarvetta säästää joitakin kymppejä rahaa, niin ehkä ensimmäisenä lakkauttaisimme parin verkkolehden tai tv-kanavan tilauksen. Jos ei riitä, siinä tapauksessa vähentäisimme ehkä ravintolassa syömistä parilla kerralla viikossa. Jos vielä tarvitsisi vähentää, voisin lopettaa kuntosalin kausimaksun. Isompia säästöjä saataisiin luopumalla toisesta autosta. Kesämökki voitaisiin laittaa vuokralle ainakin osaksi kesää. Jos oikein oltaisiin pulassa, voitaisiin muuttaa puolet pienempään asuntoon ja myydä ylimääräiset kalusteet.
Nämä kaikki ovatkin meillä ensisijaisia säästökohteita verrattuna pikkulapsen ihoa vasten oleviin materiaaleihin. Vasta nyt vähitellen selvitä, mihin kaikkeen altistus erilaisille kemikaaleille, hyönteismyrkyille, homeenestoaineille ja ftalaateille vaikuttaa. Onhan siihen syitä, että hermosto- ja suolisto-oireet ovat tässä maailmassa jatkuvassa nousussa. Myytävien lastentavaroiden säätelyä on toki olemassa jo nyt ja se on parempaa kuin takavuosina, mutta kuten tiedetään, määräykset kulkevat aina reippaasti jäljessä todellisiin riskeihin nähden. Jotta jotain voidaan kieltää myymästä, pitää olla jo selvät näytöt siitä että se on haitallista. Se, että vaate on kaupassa, ei siis ole todiste siitä että se on täysin turvallinen.
Jos nyt ajatellaan, miten pienituloinen eläkeläinen parhaiten voisi olla iloksi tällaiselle lapsiperheelle, niin "tulonsiirrot" halpojen lastenvaatteiden ja muun krääsän muodossa eivät ole se ratkaisu. Ei ole sellaisia kyyneleitä, jotka saisivat meidät kiskomaan epäilyttäviä vaatteita lapsemme niskaan. Kun asiasta on keskusteltu vuosikausien ajan, olisi todella toivottavaa, että puoli tuntia mummon käyntien alusta ei aina menisi tähän toistuvaan tavarantuputusseremoniaan, neuvotteluun, maanitteluun, manipulointiin ja lopulta marttyrointiin. Jäisi varmasti jokaiselle niistä käynneistä parempi mieli.
Ja huom., lastenvaatteiden laatu ei todellakaan ole mikään brändi- ja imagokysymys. Minulle on ihan sama, onko se turvallisena pitämäni lastenvaate hankittu uutena vai käytettynä. Jos olisi enemmän aikaa ja vähemmän rahaa, ihan mielelläni hankkisin kaiken kirpputoreilta. Samoin pistän kyllä kaiken pieneksi jäävän eteenpäin myytäväksi. Hyvälaatuinen tavara kestää usean kierroksen käyttöä.
Eikö nykymummot osaa enää neuloa ja ommella? En usko, että yksikään nirppanokkaminiä kieltäytyy lapselle taiten tehdyistä kirjoneulesukista ja lapasista. Hyvälaatuiset langat maksavat murto-osan valmisvaatteista eikä tarvitse miettiä, onko vaate tehty lapsityövoimalla. Noihin mummo voi tehdä kuvioksi ne just sillä hetkellä muodissa olevat suosikkihahmot. Tehdessä ehtii ajatella lasta enemmän mitä kaupan kassalla.
Vierailija kirjoitti:
Eikö nykymummot osaa enää neuloa ja ommella? En usko, että yksikään nirppanokkaminiä kieltäytyy lapselle taiten tehdyistä kirjoneulesukista ja lapasista. Hyvälaatuiset langat maksavat murto-osan valmisvaatteista eikä tarvitse miettiä, onko vaate tehty lapsityövoimalla. Noihin mummo voi tehdä kuvioksi ne just sillä hetkellä muodissa olevat suosikkihahmot. Tehdessä ehtii ajatella lasta enemmän mitä kaupan kassalla.
Meillä ainakin osaa, on jo yli seittemänkymppinen, kovin nuoret isovanhemmat ei taida välttämättä osata tai ehtiä.
Ollaan saatu tosi kivoja sukkia ja lapasia lapsille ihan pyytämättä.
Kerran erehdyttiin esittämään pyyntö tyylin ja värin suhteen kun ajateltiin pojalle juhlatöppösiä erääseen tittyyn asuun ja useimmin käyttämiimme väreihin sopivaksi.
Tosi kivat oli muuten mutta hennon vaaleanpunaiset. Opin ainakin, ettei parane pyytää mitään vaikka kysyttäis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nykymummot osaa enää neuloa ja ommella? En usko, että yksikään nirppanokkaminiä kieltäytyy lapselle taiten tehdyistä kirjoneulesukista ja lapasista. Hyvälaatuiset langat maksavat murto-osan valmisvaatteista eikä tarvitse miettiä, onko vaate tehty lapsityövoimalla. Noihin mummo voi tehdä kuvioksi ne just sillä hetkellä muodissa olevat suosikkihahmot. Tehdessä ehtii ajatella lasta enemmän mitä kaupan kassalla.
Meillä ainakin osaa, on jo yli seittemänkymppinen, kovin nuoret isovanhemmat ei taida välttämättä osata tai ehtiä.
Ollaan saatu tosi kivoja sukkia ja lapasia lapsille ihan pyytämättä.
Kerran erehdyttiin esittämään pyyntö tyylin ja värin suhteen kun ajateltiin pojalle juhlatöppösiä erääseen tittyyn asuun ja useimmin käyttämiimme väreihin sopivaksi.
Tosi kivat oli muuten mutta hennon vaaleanpunaiset. Opin ainakin, ettei parane pyytää mitään vaikka kysyttäis.
Jos mummon neulominen on hänelle harrastus, niin hänelle voi viedä lahjaksi itselle mieluisia villalankoja. Parhaassa tapauksessa ne saa takaisin valmiina neuleina.
Netissä on pilvin pimein opasvideoita neulomiseen. Neulominen on hyvä ja halpa harrastus, jota voi tehdä vaikka telkkaria katsellessa. Jos katsoo illassa puoli tuntia telkkaria, niin samalla saa neulottua monta kerrosta.
Vierailija kirjoitti:
Eikö nykymummot osaa enää neuloa ja ommella? En usko, että yksikään nirppanokkaminiä kieltäytyy lapselle taiten tehdyistä kirjoneulesukista ja lapasista. Hyvälaatuiset langat maksavat murto-osan valmisvaatteista eikä tarvitse miettiä, onko vaate tehty lapsityövoimalla. Noihin mummo voi tehdä kuvioksi ne just sillä hetkellä muodissa olevat suosikkihahmot. Tehdessä ehtii ajatella lasta enemmän mitä kaupan kassalla.
Kirjoneuleet on karmeita pienten lasten kanssa. Ne langan juoksutukset nurjalla ja pienen lapsen varpaat ja sormet on toimimaton yhtälö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nykymummot osaa enää neuloa ja ommella? En usko, että yksikään nirppanokkaminiä kieltäytyy lapselle taiten tehdyistä kirjoneulesukista ja lapasista. Hyvälaatuiset langat maksavat murto-osan valmisvaatteista eikä tarvitse miettiä, onko vaate tehty lapsityövoimalla. Noihin mummo voi tehdä kuvioksi ne just sillä hetkellä muodissa olevat suosikkihahmot. Tehdessä ehtii ajatella lasta enemmän mitä kaupan kassalla.
Kirjoneuleet on karmeita pienten lasten kanssa. Ne langan juoksutukset nurjalla ja pienen lapsen varpaat ja sormet on toimimaton yhtälö.
Kuviot voi myös silmukoida ja kirjoneuleen tehdä niin, että se ei haittaa pukemisessa.
Eikö se ole epäkunnioittavampaa valehdella mummulle, että joo, on ollut kovassa käytössä kaukalo (tai mikä tahansa muu tavara) vaikka kyseinen kapistus on dumpattu kierrätykseen kuukausia aikaisemmin? Mun elämäntilanne on sellainen, että en tarvitse lahjoja itselleni tai lapsilleni. Joten miksi kiittelisin tekohymyn naamalla tarpeettomasta tavarasta, joka vielä aiheuttaa minulle ylimääräistä työtä? Mieluummin vietän vapaa-aikani lasteni kanssaa kuin roudaan meille yllätyksenä ilmestyneitä turhia kapistuksia kierrätykseen.