Lue keskustelun säännöt.
Miten saada lapsen mummo ymmärtämään, että emme halua huonolaatuisia tarvikkeita?
27.03.2019 |
Lapsen mummo ostelee vauvallemme (8 kk täytti juuri) huonolaatuisia vaatteita ja tarvikkeita. Esimerkiksi marketin poistomyynnistä hengittämättömät muoviset huonolaatuiset ja huonosti muotoillut ensikengät. Keinokuituisia hiostavia vaatteita jostain halpamyynnistä. Jonkun vaunuliikkeen loppuunmyynnistä halvimman mahdollisen turvakaukalon (ennen lapsen syntymää, halusi antaa hänelle syntymälahjan yllätyksenä). Jne. Näitä ei tietenkään voi palauttaa, koska on hankittu erilaisista alennus- ja loppuunmyynneistä, joissa ei ole palautusoikeutta. Olemme sanoneet monta kertaa, että ei saa ostaa tuollaisia, vaan käytämme lapsella vain kunnollisia tarvikkeita, esimerkiksi testeissä hyvät arviot saanutta turvakaukaloa. Meillä on ihan hyvin rahaa itsellä hankkia sellaiset hyvät tarvikkeet lapselle ja laadukkaat nahkakengät jne. Mummo ei tästä välitä vaan ostelee vain, ja joka kerta käydessään tenttaa, että ollaanko käytetty niitä hänen antamia asioita. Kun näki, että meillä on autossa eri turvakaukalo kuin hänen hankkima, niin loukkaantui moneksi päiväksi (ne krokotiilinkyyneleet on todella rasittavia, kun muutenkin vauva-arki on rankkaa).
Hän ostelee itselleenkin tuollaisia huonolaatuisia halpajuttuja ja oikeasti kai kuvittelee, että ne on yhtä hyviä kuin esim. kunnolliset nahkaiset jalkaa oikealla tavalla tukevat laatukengät. Ja nyt ensimmäisen lapsenlapsensa saatuaan haluaa hukuttaa tämän tällaisiin lahjoihin. Miten saada hänet ymmärtämään, että jos haluaa jotain ostaa, niin on kysyttävä mikä on oikeanlainen ennen kuin menee kaupoille. Suora sanominen kun ei ole vielä ainakaan tehonnut eikä se, että jätämme käyttämättä ne tavarat.
Kommentit (836)
Ei ole järkevää, että kukaan toistamiseen tuhlaa rahojaan tavaraan jota kukaan ei käytä. Sekin raha voitais laittaa johonkin mummon omaan virkistykseen tai hyväntekeväisyyteen.
Harva mummokaan haluaisi että hänelle ostettaisiin väkisin vaatetta tai sisustuskamaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap ole sanonut, että hänelle kelpaisi vain merkkivaatteet. Päinvastoin hän kirjoitti, että ns. merkitön vaate kelpaa hyvin kunhan se on laadukasta materiaalia. Miksi tämä keskustelu on kääntynyt niin, että ap on nirppanokka, jolle kelpaa vain luisvuittonit ja molot ja guguut? Ja mitä pahaa siinä on, jos haluaa pukea lapsensa laadukkaisiin materiaaleihin kuten esim. nahkakenkiin muovikenkien sijasta? Mitä pahaa siinä on, että haluaa vauvansa matkustavan tutkitusti turvallisimmassa kaukalossa eikä tutkitusti ei-turvallisessa, jopa vaarallisessa kaukalossa? Voisiko joku selittää minulle miksi tässä keskustelussa lynkataan se, että haluaa laadukkaita materiaaleja ja turvallisuutta lapselle?
Koska joillakin lapsilla ei ole mummua, niin omalle jälkikasvulle pitää kelpuuttaa kaikki mitä tuodaan, laadusta ja tarpeellisuudesta piittaamatta.
En edelleenkään ymmärrä. Minun lapsilla on elossa enää yksi isovanhempi eikä silti kelpuuteta häneltä eikä keneltäkään muultakaan mitään moskaa lahjaksi. Onneksi hän ymmärtää asian ja mieluummin viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa kuin hukuttaa tämän johonkin muoviseen frozen-krääsään.
En minäkään ymmärrä, mutta yhteenvetona mummun puolustelijoiden vastauksista saa käsityksen, että jatkuva romun roudaus on OK, koska kaikilla ei ole mummua. Ja tästä jatkuvasta hyödyttömän tavaran virrasta pitäisi vielä olla onnellinen, kiitollinen jopa.
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ap ole sanonut, että hänelle kelpaisi vain merkkivaatteet. Päinvastoin hän kirjoitti, että ns. merkitön vaate kelpaa hyvin kunhan se on laadukasta materiaalia. Miksi tämä keskustelu on kääntynyt niin, että ap on nirppanokka, jolle kelpaa vain luisvuittonit ja molot ja guguut? Ja mitä pahaa siinä on, jos haluaa pukea lapsensa laadukkaisiin materiaaleihin kuten esim. nahkakenkiin muovikenkien sijasta? Mitä pahaa siinä on, että haluaa vauvansa matkustavan tutkitusti turvallisimmassa kaukalossa eikä tutkitusti ei-turvallisessa, jopa vaarallisessa kaukalossa? Voisiko joku selittää minulle miksi tässä keskustelussa lynkataan se, että haluaa laadukkaita materiaaleja ja turvallisuutta lapselle?
Koska joillakin lapsilla ei ole mummua, niin omalle jälkikasvulle pitää kelpuuttaa kaikki mitä tuodaan, laadusta ja tarpeellisuudesta piittaamatta.
En edelleenkään ymmärrä. Minun lapsilla on elossa enää yksi isovanhempi eikä silti kelpuuteta häneltä eikä keneltäkään muultakaan mitään moskaa lahjaksi. Onneksi hän ymmärtää asian ja mieluummin viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa kuin hukuttaa tämän johonkin muoviseen frozen-krääsään.
En minäkään ymmärrä, mutta yhteenvetona mummun puolustelijoiden vastauksista saa käsityksen, että jatkuva romun roudaus on OK, koska kaikilla ei ole mummua. Ja tästä jatkuvasta hyödyttömän tavaran virrasta pitäisi vielä olla onnellinen, kiitollinen jopa.
No onhan se jatkuva krääsävirta tosiaan todiste siitä, että se mummo on olemassa. Tosin, harva kai unohtaisi oman äitinsä tai anoppinsa täysin, jos tämä vaikka vain soittelisi lapsenlapselle ja kyselisi kuulumisia ja välillä kävisi leikkimässä lapsenlapsen kanssa. Tai unohtaisi muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?
Onko poistomyynnin halvin turvaton kaukalo pientä kivaa söpöä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin äitini aikoinaan osteli lapsilleni jotain ihme rojua vähillä rahoillaan. Tallinnasta omituisia vaatteita tai heppoisia leluja. Onneksi määrät oli kuitenkin kohtuullisia.
Itse pyrin ostamaan hyvälaatuisia tavaroita ja köyhän lapsena lelujen ostamisessa mopo karkasi kädestä kun kerran rahaa oli.
Sitten kun lapset kasvoivat ja muutettiin, niin tajusin kuinka paljon leluja olin ostanut. Omista ostamistani leluista juuri mitään ei mennyt rikkoontumisen takia roskiin, pari peräkontillista vein paikallisille päiväkodeille. Mummon ostamista leluista kaikki oli hajonneet tai ainakin melkein.
Itse ajattelin jo silloin, että miksi maksaa viis euroa kymmenestä huonosta värokynästä kun kolmella olisi saanut yhden hyväpigmenttisen. Näitä välillä rikyniä olisi köyhä mummokin voinut ostaa kynän kerrallaan jos kerran jotain pitää tuoda. Mutta äitini ei tommosta logiikkaa ymmärtänyt.
Mutta hän kyllä vietti paljon aikaa lasten kanssa, puuhasi retkeili leipoi. Ihan mahtava mummo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin miniäni pukee lapsia vain merkkivaatteisiin. Markettivaatteet ja Kärkkäiseltä, ja tokmannilta ostetut eivät kelpaa, vaikka lapset tykkäävät barbi ja ryhmä hau jutuista.
Lapset kasvavat nopeasti, eikä ne vaatteet siinä ajassa mene miksikään. Tuli sitten valitusta vaatteista, ja pyyntöä että antaisin rahana, jos haluan antaa lahjan. Mutta mitä se pieni lapsi rahasta iloitsee? Ja silloin joko tuodaan vanhempien haluamia kalliita vaatteita, joihin ei ole varaa, tai annetaan vanhemmille rahaa, jolloin lapsi ei saa mitään.
Toisen miniän ja tyttären kanssa ei ole tuollaista. Käydään yhdessä kaupoilla ja kirppiksillä. Ostellaan itselle ja lapsille. Kyllähän se tuntuu, ettei oma poika ja miniä arvosta minua, kun olen pienituloinen, ja he varakkaita. Oma tyttö on pienituloinen, toinen poika ja hänen vaimo taas akateemisia keskituloisia.
Tämä on toki vaikuttanut suhteisiin, jotka on jääneet etäiseksi. Tuntuu, että on aina jotenkin takakireä tunnelma eikä pysty juttelemaan. On se harmi, mutta ei sille asialle mitään voi.Ikävää, että et osaa erottaa materialismia ja ihmissuhteita. Tavaraa antamalla ei luoda hyvää suhdetta lapseen. Siihen tarvitaan aitoa välittämistä ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa.
Ihmissuhteet eivät ole yhden ihmisen suhteita. Niissä on se toinenkin osapuoli. Tuntuuko sinusta mukavalta se ettet kelpaa omana itsenäsi? Ettei sitä että ajattelet lapsia, ja haluat heidän saavan asioita joista he pitävät arvosteta. Ja kun menet synttäreille ym, miniä ei puhu sinulle. Ja se kortti jonka viet, laitetaan vain johonkin. Kyllä minä välitän noistakin lapsenlapsista, mutta on selvä ettei heihin tule samanlaista suhdetta, kuin toisiin. Mukava yhteinen aika on täyttä utopiaa heidän kanssaan. Viettää mukavaa yhteistä aikaa, samalla kun tunnet olevasi arvoton. Kun sitten kahden muun perheen kanssa olet mieluinen vieras, ja toivottu apu.
Mä en puhu anopilleni, kun hän tulee meille. Ihan siitä syystä, että en jaksa sitä jatkuvaa mitätöintiä, ilkeilyä ja suoranaista vi**uilua. On näitä "Totuuden saa aina sanoa" -ihmisiä, ja vielä sen verran suuret luulot itsestään, että luulee hänen mielipiteensä olevan totuus. Valitettavasti mies sen saastan meille lasten synttäreille kutsuu, muuten ei juuri käy.
Ihan vaan uteliaana kysyn että miten miehesi suhtautuu siihen että kutsut hänen äitiään saastaksi? Minäkään en ole niin kovin hyvissä väleissä anopin kanssa mutta arvostan kuitenkin häntä kun on kasvattanut niin ihanan ihmisen kuin mieheni ja luonnollisesti miestäni ei olisi olemassakaan ilman anoppia.
Vastasin tähän, mutta sensuuri iski. Meillä anopin kanssa todella jäätävät välit. Narsistinen anoppi tehnyt elämästäni helvetin. Kun aloin pitää puoleni, niin silloin meni välit kokonaan poikki. Parempi näin.
Saasta on ystävällinen ilmaisu verrattuna siihen, mitä anoppi minusta puhuu. Ihan tosissaan on esim selittänyt pojalleen, että olen mieheni kanssa vain rahan takia.Olen pahoillani puolestasi. Meillä tilanne ei ole noin paha mutta uskon tuollaisia anoppeja kyllä olevan olemassa. Tunnen erään naisen joka ei voi sietää tyttärensä puolisoa, vaikka mitään järkevää syytä tähän en ole koskaan kuullut. Niinpä puolisoa ei kutsuta mihinkään suvun juhliin tai muutenkaan appivanhempien kotiin tai tapaamisiin. Ihan kuin miestä ei olisi olemassakaan. Ihmettelen miksi tytär tähän suostuu, uskon että kyseessä on taloudellinen painostus (suvussa on paljon rahaa). Tuntuu vaan niin kummalliselta ja kysyäkään ei voi koska toinen pahoittaa heti mielensä. Ehkä tilanne muuttuu jos nuoripari saa joskus lapsia. Tai sitten ei.
Mut kyllä kutsutaan miehen suvun juhliin, vaikka anoppi tekee parhaansa mun mustamaalaamiseksi. Mies inhoaa sukukinkereitä, joten harvoin käydään missään. Meillä vielä soppaan tuo oman säväyksen se, että anoppi ei kelpuuta meidän nuorempaa lasta. On vilkas poika, joten anoppi diagnosointi ADHD:n ja yrittää saada tutkimuksiin. Neuvolassa ja päiväkodissa ei olla huolissaan lapsesta.
Kyllähän tuollaisia anoppeja on. Onneksi on kaveri jolla vastaava tilanne. Ilman tuota vertaistukea olisin tullut hulluksi!
Näitä hulluja anoppeja (tai mummoja) on vaikea todeksi uskoa. Kyllä mäkin tarvitsin omakohtaista kokemusta, ennen kuin tajusin, ettei nämä jutut ole urbaanilegendoja, vaan totista totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin miniäni pukee lapsia vain merkkivaatteisiin. Markettivaatteet ja Kärkkäiseltä, ja tokmannilta ostetut eivät kelpaa, vaikka lapset tykkäävät barbi ja ryhmä hau jutuista.
Lapset kasvavat nopeasti, eikä ne vaatteet siinä ajassa mene miksikään. Tuli sitten valitusta vaatteista, ja pyyntöä että antaisin rahana, jos haluan antaa lahjan. Mutta mitä se pieni lapsi rahasta iloitsee? Ja silloin joko tuodaan vanhempien haluamia kalliita vaatteita, joihin ei ole varaa, tai annetaan vanhemmille rahaa, jolloin lapsi ei saa mitään.
Toisen miniän ja tyttären kanssa ei ole tuollaista. Käydään yhdessä kaupoilla ja kirppiksillä. Ostellaan itselle ja lapsille. Kyllähän se tuntuu, ettei oma poika ja miniä arvosta minua, kun olen pienituloinen, ja he varakkaita. Oma tyttö on pienituloinen, toinen poika ja hänen vaimo taas akateemisia keskituloisia.
Tämä on toki vaikuttanut suhteisiin, jotka on jääneet etäiseksi. Tuntuu, että on aina jotenkin takakireä tunnelma eikä pysty juttelemaan. On se harmi, mutta ei sille asialle mitään voi.Ikävää, että et osaa erottaa materialismia ja ihmissuhteita. Tavaraa antamalla ei luoda hyvää suhdetta lapseen. Siihen tarvitaan aitoa välittämistä ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa.
Ihmissuhteet eivät ole yhden ihmisen suhteita. Niissä on se toinenkin osapuoli. Tuntuuko sinusta mukavalta se ettet kelpaa omana itsenäsi? Ettei sitä että ajattelet lapsia, ja haluat heidän saavan asioita joista he pitävät arvosteta. Ja kun menet synttäreille ym, miniä ei puhu sinulle. Ja se kortti jonka viet, laitetaan vain johonkin. Kyllä minä välitän noistakin lapsenlapsista, mutta on selvä ettei heihin tule samanlaista suhdetta, kuin toisiin. Mukava yhteinen aika on täyttä utopiaa heidän kanssaan. Viettää mukavaa yhteistä aikaa, samalla kun tunnet olevasi arvoton. Kun sitten kahden muun perheen kanssa olet mieluinen vieras, ja toivottu apu.
Mä en puhu anopilleni, kun hän tulee meille. Ihan siitä syystä, että en jaksa sitä jatkuvaa mitätöintiä, ilkeilyä ja suoranaista vi**uilua. On näitä "Totuuden saa aina sanoa" -ihmisiä, ja vielä sen verran suuret luulot itsestään, että luulee hänen mielipiteensä olevan totuus. Valitettavasti mies sen saastan meille lasten synttäreille kutsuu, muuten ei juuri käy.
Ihan vaan uteliaana kysyn että miten miehesi suhtautuu siihen että kutsut hänen äitiään saastaksi? Minäkään en ole niin kovin hyvissä väleissä anopin kanssa mutta arvostan kuitenkin häntä kun on kasvattanut niin ihanan ihmisen kuin mieheni ja luonnollisesti miestäni ei olisi olemassakaan ilman anoppia.
Vastasin tähän, mutta sensuuri iski. Meillä anopin kanssa todella jäätävät välit. Narsistinen anoppi tehnyt elämästäni helvetin. Kun aloin pitää puoleni, niin silloin meni välit kokonaan poikki. Parempi näin.
Saasta on ystävällinen ilmaisu verrattuna siihen, mitä anoppi minusta puhuu. Ihan tosissaan on esim selittänyt pojalleen, että olen mieheni kanssa vain rahan takia.Olen pahoillani puolestasi. Meillä tilanne ei ole noin paha mutta uskon tuollaisia anoppeja kyllä olevan olemassa. Tunnen erään naisen joka ei voi sietää tyttärensä puolisoa, vaikka mitään järkevää syytä tähän en ole koskaan kuullut. Niinpä puolisoa ei kutsuta mihinkään suvun juhliin tai muutenkaan appivanhempien kotiin tai tapaamisiin. Ihan kuin miestä ei olisi olemassakaan. Ihmettelen miksi tytär tähän suostuu, uskon että kyseessä on taloudellinen painostus (suvussa on paljon rahaa). Tuntuu vaan niin kummalliselta ja kysyäkään ei voi koska toinen pahoittaa heti mielensä. Ehkä tilanne muuttuu jos nuoripari saa joskus lapsia. Tai sitten ei.
Mut kyllä kutsutaan miehen suvun juhliin, vaikka anoppi tekee parhaansa mun mustamaalaamiseksi. Mies inhoaa sukukinkereitä, joten harvoin käydään missään. Meillä vielä soppaan tuo oman säväyksen se, että anoppi ei kelpuuta meidän nuorempaa lasta. On vilkas poika, joten anoppi diagnosointi ADHD:n ja yrittää saada tutkimuksiin. Neuvolassa ja päiväkodissa ei olla huolissaan lapsesta.
Kyllähän tuollaisia anoppeja on. Onneksi on kaveri jolla vastaava tilanne. Ilman tuota vertaistukea olisin tullut hulluksi!
Näitä hulluja anoppeja (tai mummoja) on vaikea todeksi uskoa. Kyllä mäkin tarvitsin omakohtaista kokemusta, ennen kuin tajusin, ettei nämä jutut ole urbaanilegendoja, vaan totista totta.
Meidän lapsi on vasta vauva, mutta minun anoppini näkee hänessä jo vikoja, joita ääneen sitten päivittelee, että eikö se sitäkään ja sitäkään asiaa vielä osaa ja miksei se vielä pysty siihen ja siihen, pystyyköhän koskaan kun ei vielä osaa. t. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?
Niin, mikä se ajatus on, joka on tärkeä?
Ryhmä hau t-paidasta samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Niin, mikä se ajatus on, joka on tärkeä?
Ryhmä hau t-paidasta samaa mieltä.
Tämä minuakin kiinnostaisi. Mikä on se ajatus, joka (lahjan antamisessa) on se tärkeä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin miniäni pukee lapsia vain merkkivaatteisiin. Markettivaatteet ja Kärkkäiseltä, ja tokmannilta ostetut eivät kelpaa, vaikka lapset tykkäävät barbi ja ryhmä hau jutuista.
Lapset kasvavat nopeasti, eikä ne vaatteet siinä ajassa mene miksikään. Tuli sitten valitusta vaatteista, ja pyyntöä että antaisin rahana, jos haluan antaa lahjan. Mutta mitä se pieni lapsi rahasta iloitsee? Ja silloin joko tuodaan vanhempien haluamia kalliita vaatteita, joihin ei ole varaa, tai annetaan vanhemmille rahaa, jolloin lapsi ei saa mitään.
Toisen miniän ja tyttären kanssa ei ole tuollaista. Käydään yhdessä kaupoilla ja kirppiksillä. Ostellaan itselle ja lapsille. Kyllähän se tuntuu, ettei oma poika ja miniä arvosta minua, kun olen pienituloinen, ja he varakkaita. Oma tyttö on pienituloinen, toinen poika ja hänen vaimo taas akateemisia keskituloisia.
Tämä on toki vaikuttanut suhteisiin, jotka on jääneet etäiseksi. Tuntuu, että on aina jotenkin takakireä tunnelma eikä pysty juttelemaan. On se harmi, mutta ei sille asialle mitään voi.Ikävää, että et osaa erottaa materialismia ja ihmissuhteita. Tavaraa antamalla ei luoda hyvää suhdetta lapseen. Siihen tarvitaan aitoa välittämistä ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa.
Ihmissuhteet eivät ole yhden ihmisen suhteita. Niissä on se toinenkin osapuoli. Tuntuuko sinusta mukavalta se ettet kelpaa omana itsenäsi? Ettei sitä että ajattelet lapsia, ja haluat heidän saavan asioita joista he pitävät arvosteta. Ja kun menet synttäreille ym, miniä ei puhu sinulle. Ja se kortti jonka viet, laitetaan vain johonkin. Kyllä minä välitän noistakin lapsenlapsista, mutta on selvä ettei heihin tule samanlaista suhdetta, kuin toisiin. Mukava yhteinen aika on täyttä utopiaa heidän kanssaan. Viettää mukavaa yhteistä aikaa, samalla kun tunnet olevasi arvoton. Kun sitten kahden muun perheen kanssa olet mieluinen vieras, ja toivottu apu.
Mä en puhu anopilleni, kun hän tulee meille. Ihan siitä syystä, että en jaksa sitä jatkuvaa mitätöintiä, ilkeilyä ja suoranaista vi**uilua. On näitä "Totuuden saa aina sanoa" -ihmisiä, ja vielä sen verran suuret luulot itsestään, että luulee hänen mielipiteensä olevan totuus. Valitettavasti mies sen saastan meille lasten synttäreille kutsuu, muuten ei juuri käy.
Ihan vaan uteliaana kysyn että miten miehesi suhtautuu siihen että kutsut hänen äitiään saastaksi? Minäkään en ole niin kovin hyvissä väleissä anopin kanssa mutta arvostan kuitenkin häntä kun on kasvattanut niin ihanan ihmisen kuin mieheni ja luonnollisesti miestäni ei olisi olemassakaan ilman anoppia.
Vastasin tähän, mutta sensuuri iski. Meillä anopin kanssa todella jäätävät välit. Narsistinen anoppi tehnyt elämästäni helvetin. Kun aloin pitää puoleni, niin silloin meni välit kokonaan poikki. Parempi näin.
Saasta on ystävällinen ilmaisu verrattuna siihen, mitä anoppi minusta puhuu. Ihan tosissaan on esim selittänyt pojalleen, että olen mieheni kanssa vain rahan takia.Olen pahoillani puolestasi. Meillä tilanne ei ole noin paha mutta uskon tuollaisia anoppeja kyllä olevan olemassa. Tunnen erään naisen joka ei voi sietää tyttärensä puolisoa, vaikka mitään järkevää syytä tähän en ole koskaan kuullut. Niinpä puolisoa ei kutsuta mihinkään suvun juhliin tai muutenkaan appivanhempien kotiin tai tapaamisiin. Ihan kuin miestä ei olisi olemassakaan. Ihmettelen miksi tytär tähän suostuu, uskon että kyseessä on taloudellinen painostus (suvussa on paljon rahaa). Tuntuu vaan niin kummalliselta ja kysyäkään ei voi koska toinen pahoittaa heti mielensä. Ehkä tilanne muuttuu jos nuoripari saa joskus lapsia. Tai sitten ei.
Mut kyllä kutsutaan miehen suvun juhliin, vaikka anoppi tekee parhaansa mun mustamaalaamiseksi. Mies inhoaa sukukinkereitä, joten harvoin käydään missään. Meillä vielä soppaan tuo oman säväyksen se, että anoppi ei kelpuuta meidän nuorempaa lasta. On vilkas poika, joten anoppi diagnosointi ADHD:n ja yrittää saada tutkimuksiin. Neuvolassa ja päiväkodissa ei olla huolissaan lapsesta.
Kyllähän tuollaisia anoppeja on. Onneksi on kaveri jolla vastaava tilanne. Ilman tuota vertaistukea olisin tullut hulluksi!
Näitä hulluja anoppeja (tai mummoja) on vaikea todeksi uskoa. Kyllä mäkin tarvitsin omakohtaista kokemusta, ennen kuin tajusin, ettei nämä jutut ole urbaanilegendoja, vaan totista totta.Meidän lapsi on vasta vauva, mutta minun anoppini näkee hänessä jo vikoja, joita ääneen sitten päivittelee, että eikö se sitäkään ja sitäkään asiaa vielä osaa ja miksei se vielä pysty siihen ja siihen, pystyyköhän koskaan kun ei vielä osaa. t. eri
Niin, pakko lisätä tähän tuon ADHD:n lisäksi. Mun lapsilla 1,5 vuotta ikäeroa. Anoppi vertaa lapsia keskenään, ja pitää nuorempaa vähän jälkeenjääneenä, kun ei osaa kaikkea samaa kuin isoveljensä. Kun huomauttaa, että Santerilla on ollut 1,5 vuotta enempi aikaa opetella, niin sitten on taas anopin naama norsun v€&@lla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
En ymmärtänyt, miten on kunnioittampaa kaksinaamaisesti hymyillen kiittää, mutta ensi tilassa kipata lahjat roskikseen. Vielä pahempi, jos lahjan perään kysyttäessä pitää valehdella, että vivekapetteri tykkää tosi paljon ja käytössä on, vaikka lahja on pistetty pois aikaa sitten. Reilumpaa sanoa suoraan, mistä kiikastaa.
Muutenkin itseäni harmittaa, kun mummo tuhlaa pienen eläkkeensä lahjoihin, joille ei ole käyttöä. Joskus kyse ei edes ole siitä, että lapsi ilahtuu vaan siitä, että antaja saa hyvän mielen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?
Tuskin kovin moni on eri mieltä kanssasi tuosta suhtautumisesta lahjoihin, mutta tässä oli alunperin kysymys isosta roinamäärästä ja itkukohtauksista, kun sitä ei käytetty, ja roinan raahaamisen jatkamisesta selkeiden kieltojen jälkeen.
Toisekseen monille näyttää olevan vaikea paikka, että jos vanhemmat kategorisesti kieltävät disney-vaatteet tai vaatteiden ostamisen ylipäätään, niin se on heidän päätöksensä ja heillä on oikeus siihen. Vaikka se tuntuisi av-raadista ja mummoista kohtuuttomalta, se on kuitenkin vanhempien valinta jos he näin päättävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Tuskin kovin moni on eri mieltä kanssasi tuosta suhtautumisesta lahjoihin, mutta tässä oli alunperin kysymys isosta roinamäärästä ja itkukohtauksista, kun sitä ei käytetty, ja roinan raahaamisen jatkamisesta selkeiden kieltojen jälkeen.
Toisekseen monille näyttää olevan vaikea paikka, että jos vanhemmat kategorisesti kieltävät disney-vaatteet tai vaatteiden ostamisen ylipäätään, niin se on heidän päätöksensä ja heillä on oikeus siihen. Vaikka se tuntuisi av-raadista ja mummoista kohtuuttomalta, se on kuitenkin vanhempien valinta jos he näin päättävät.
Ohiksena: Mä olen näitä vanhempia, jotka ei halunnut lapsilleen disney-tuotteita. Kun tuo esikoispoika alkoi jotain jostain ymmärtää, niin rakastui palavasti autot- ja lentsikat -juttuihin, eikä toistaiseksi ole loppua näkyvissä. Olen siis ollut puun ja kuoren välissä, valitako oma ehdoton ei disneylle -aate vai ostaa lapselle autot-paita, joka miellyttää häntä vielä sen 50 pesun jälkeenkin, vaikka paita on jo vähän nafti ja osa kuvasta rapistunut pois. Valitsin jälkkimmäisen.
Hyväähän he tarkoittavat, mutta ymmärrän hyvin ap:ta ja olen itse jo mummoiässä, en tosin vielä mummo. Ehkä ap:n olisi pitänyt vaihtaa sanojen huonolaatuinen roina tilalle vain liikaa tavaraa, mille ei ole käyttöä. Oma äitini oli kauppias ja hän hyvitti tavaralla sitä, ettei ollut läsnä. Sitä tavaraa saikin tukun poistomyynnistä halvalla. Se tavara oli kyllä usein laadukasta ja ihan käyttökelpoistakin, mutta olisin halunnut itsekin jotain vauvalle hankkia ja hankinkin. Mutta sitä tuli liikaa ja jotkut tavarat olisin halunnut kyllä hankkia itse ja ajatuksella, en saada yllätyksenä. Ei sitä rahaakaan olisi tilalle tarvittu, ihan tultiin hyvin toimeen. Kaikenlisäksi äidin jäljiltä löytyi vielä pankkikirja esikoisen nimellä jonne oli kertynyt rahaa ja korkoja aika reippaasti. Esikoinen sai rahat omalle tililleen sitten. Nuorimmalle ei sitä ollut perustanut tai ei ainakaan löydetty.
Mutta jos vauvalla oli jotain muuta päällä, siitä tuli sanomista, että turhaan ostan. Mulla oli kuitenkin ihan ok äitiyspäiväraha, eikä meillä ollut pennin hyrrää velkaa esikoisen syntyessä mistään, vaikka asuntosäästäjiä toki oltiinkin.
Anoppi myös osteli vaatteita, vaikka hänellä oli paljon lastenlapsia ja pieni eläke, vaikka sanottiin, ettei tarvitse. Kyllä niitä huonompilaatuisiakin olisi voinut jonkun kerran pitää aatteella kestää minkä kestää, mutta kun koot olivat usein ihan sopimattomia, saattoi olla ihan liian pieniä tai hoikalle esikoiselle d-mitoituksen vaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?
Mitä epäkunnioittavaa siinä on?
Itse haluaisin mummona antaa lahjoja näin: a. Lapsen vanhempi sanoo selkeästi ja tarkasti mitä puuttuu ja minä ostan ja siltkin vielä vaihtoa varten kuitti vanhemmalle, b. Menen yhdessä vanhemman kanssa ostamaan, c. Annan rahat ja vanhempi ostaa, d. Annan vain rahaa tai e. Laitan rahaa tilille. Tililtä rahaa voi sitten käyttää rahaa harkinnan mukaan, esim maksaa lapselle jonkin harrastuksen.
Jo nyt olen myös omien lasten kanssa tehnyt sitä että istutan jonkin kasvin mökille lahjaksi.
Mulle ei tuota minkäänlaista tunnekokemusta ostaa t-paita Tokmannilta. Tai edes pientä ja söpöä.
Vierailija kirjoitti:
Hyväähän he tarkoittavat, mutta ymmärrän hyvin ap:ta ja olen itse jo mummoiässä, en tosin vielä mummo. Ehkä ap:n olisi pitänyt vaihtaa sanojen huonolaatuinen roina tilalle vain liikaa tavaraa, mille ei ole käyttöä. Oma äitini oli kauppias ja hän hyvitti tavaralla sitä, ettei ollut läsnä. Sitä tavaraa saikin tukun poistomyynnistä halvalla. Se tavara oli kyllä usein laadukasta ja ihan käyttökelpoistakin, mutta olisin halunnut itsekin jotain vauvalle hankkia ja hankinkin. Mutta sitä tuli liikaa ja jotkut tavarat olisin halunnut kyllä hankkia itse ja ajatuksella, en saada yllätyksenä. Ei sitä rahaakaan olisi tilalle tarvittu, ihan tultiin hyvin toimeen. Kaikenlisäksi äidin jäljiltä löytyi vielä pankkikirja esikoisen nimellä jonne oli kertynyt rahaa ja korkoja aika reippaasti. Esikoinen sai rahat omalle tililleen sitten. Nuorimmalle ei sitä ollut perustanut tai ei ainakaan löydetty.
Mutta jos vauvalla oli jotain muuta päällä, siitä tuli sanomista, että turhaan ostan. Mulla oli kuitenkin ihan ok äitiyspäiväraha, eikä meillä ollut pennin hyrrää velkaa esikoisen syntyessä mistään, vaikka asuntosäästäjiä toki oltiinkin.
Anoppi myös osteli vaatteita, vaikka hänellä oli paljon lastenlapsia ja pieni eläke, vaikka sanottiin, ettei tarvitse. Kyllä niitä huonompilaatuisiakin olisi voinut jonkun kerran pitää aatteella kestää minkä kestää, mutta kun koot olivat usein ihan sopimattomia, saattoi olla ihan liian pieniä tai hoikalle esikoiselle d-mitoituksen vaatteita.
Kun ei tuollaiset mummot tarkoita hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Mitä epäkunnioittavaa siinä on?
Itse haluaisin mummona antaa lahjoja näin: a. Lapsen vanhempi sanoo selkeästi ja tarkasti mitä puuttuu ja minä ostan ja siltkin vielä vaihtoa varten kuitti vanhemmalle, b. Menen yhdessä vanhemman kanssa ostamaan, c. Annan rahat ja vanhempi ostaa, d. Annan vain rahaa tai e. Laitan rahaa tilille. Tililtä rahaa voi sitten käyttää rahaa harkinnan mukaan, esim maksaa lapselle jonkin harrastuksen.
Jo nyt olen myös omien lasten kanssa tehnyt sitä että istutan jonkin kasvin mökille lahjaksi.
Mulle ei tuota minkäänlaista tunnekokemusta ostaa t-paita Tokmannilta. Tai edes pientä ja söpöä.
Tämä on todella hyvä tapa! Mun vanhemmat toimivat tähän tapaan. Ei ole tullut ikäviä ylläreitä, ollaan saatu sellaista tavaraa, mitä on tarvittu sellaisessa muodossa, kun halutaan. Eikä todellakaan ostateta sitä kalleinta vaihtoehtoa. Esim silloin kun kerrottiin esikoisen tulosta, niin sanoivat, että haluavat ostaa vauvalle pinnasängyn. Löydettiin käytettynä setti pinnis + hoitopöytä, maksoi yhteensä n. puolet siitä, mitä vastaava sänky uutena kaupassa.
Mun äiti on kirppis-ihmisiä, ja jos löytää jotain isompaa, niin ottaa kuvan ja kysyy Whatsappissa, että tarviiko muksu tällaista. Vastaan tarpeen mukaan. Mä tykkään tästä kovasti.
Se toinen mummu sit... huoh. Onneksi tuo enää jouluna ja syntymäpäivänä tavaraa meille. Silloinkin mieluusti mahdollisimman isoa ja näyttävää. Olisi se kuopuksen saama paloauto ollut varmasti ihan mieluinen, mutta meni samana päivänä rikki. Laatu ei ole anopilla ostokriteeri, vaan nimenomaan se näyttävyys, ja mielellään mahdollisimman äänekäs lelu. ihan järkevää, kun toinen lapsi reagoi voimakkaasti koviin ääniin :/ (joo, on tietoinen aistiyliherkkyydestä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan oikeasti että tämä on provo, ja olin ihan ällistynyt kun luin ekan sivun vastauksia. Siis näinkö te kohtelette teidän lähimpiä, vanhusta, joka välittää teidän lapsesta niin paljon, että haluaa ostaa tälle asioita? Olen aivan järkyttynyt siitä, miten itsestäänselvyytenä näköjään jotkut pitävät tällaista asiaa. Maailmassa on äitejä, jotka antais mitä vaan tuollaisesta välittävästä mummosta. Ja jos ne tavarat todella on niin paskaa ettei teidän hienohelmalle kelpaa.. Tarviiko sen mummon mieltä silti pahoittaa? Kiitä kauniisti ja hankkiudu siitä ROSKASTA eroon vaikka antamalla hyväntekeväisyyteen sitä oikeasti arvostavalle. Ap ja kaltaisensa oksettavat minua.
Mun mielestä toi useiden ihmisten ehdottama, pyytää mummolta lahjat rahana on tosi epäkunnioittava. Itsellä vielä pienet lapset. Mummoilta saadut lahjat ei aina ole menneet nappiin, mutta mitä siitä nipottamaan, ajatus on tärkein. Kyllä mä ihmettelen, että mitä sellainen vanhempi miettii, joka edes joskus ei voi lapselleen laittaa Tokmannin Ryhmä Hau-paitaa ihan vaan mummon iloksi, edes kotona. (turvakaukalo-asia tietty erikseen, ja sellainen järkyttävä roinamäärä)
Onhan se ihan älyttömän ihana tunne ostaa lapsille jotain pientä kivaa ja söpöä. Omien lasten vauva-aika meni niin nopeasti, niin on kyllä tylsä ajatus, jos enää koskaan ei voi niitä ihania vauvan juttuja ostella kellekään. Todennäköisesti kun olen mummo, niin en sen ajan muodista niin ymmärrä, mutta ehkä silti jotain kivaa joskus haluaisin ostaa. Kyllä minusta tässä tulee ottaa toiset huomioon puolin ja toisin. Ja tottakai kohtuus kaikessa, eihän ole mitään järkeä ostaa järkyttävää määrää tavaraa, mutta ei kai joku t-paita silloin tällöin voi kaataa maailmaa?Mitä epäkunnioittavaa siinä on?
Itse haluaisin mummona antaa lahjoja näin: a. Lapsen vanhempi sanoo selkeästi ja tarkasti mitä puuttuu ja minä ostan ja siltkin vielä vaihtoa varten kuitti vanhemmalle, b. Menen yhdessä vanhemman kanssa ostamaan, c. Annan rahat ja vanhempi ostaa, d. Annan vain rahaa tai e. Laitan rahaa tilille. Tililtä rahaa voi sitten käyttää rahaa harkinnan mukaan, esim maksaa lapselle jonkin harrastuksen.
Jo nyt olen myös omien lasten kanssa tehnyt sitä että istutan jonkin kasvin mökille lahjaksi.
Mulle ei tuota minkäänlaista tunnekokemusta ostaa t-paita Tokmannilta. Tai edes pientä ja söpöä.
Tämä on todella hyvä tapa! Mun vanhemmat toimivat tähän tapaan. Ei ole tullut ikäviä ylläreitä, ollaan saatu sellaista tavaraa, mitä on tarvittu sellaisessa muodossa, kun halutaan. Eikä todellakaan ostateta sitä kalleinta vaihtoehtoa. Esim silloin kun kerrottiin esikoisen tulosta, niin sanoivat, että haluavat ostaa vauvalle pinnasängyn. Löydettiin käytettynä setti pinnis + hoitopöytä, maksoi yhteensä n. puolet siitä, mitä vastaava sänky uutena kaupassa.
Mun äiti on kirppis-ihmisiä, ja jos löytää jotain isompaa, niin ottaa kuvan ja kysyy Whatsappissa, että tarviiko muksu tällaista. Vastaan tarpeen mukaan. Mä tykkään tästä kovasti.
Se toinen mummu sit... huoh. Onneksi tuo enää jouluna ja syntymäpäivänä tavaraa meille. Silloinkin mieluusti mahdollisimman isoa ja näyttävää. Olisi se kuopuksen saama paloauto ollut varmasti ihan mieluinen, mutta meni samana päivänä rikki. Laatu ei ole anopilla ostokriteeri, vaan nimenomaan se näyttävyys, ja mielellään mahdollisimman äänekäs lelu. ihan järkevää, kun toinen lapsi reagoi voimakkaasti koviin ääniin :/ (joo, on tietoinen aistiyliherkkyydestä)
Mun siskoni. Kun lapset oli pieniä, antoi aina leluja joista lähti mahdollisimman kova ääni. Sitä hekotteli, miten sen täytyy olla meille vanhemmille mänttiä. Ööö...
Toinen ihmeellinen piirre on määrä. Antoi veljeni adhd-pojalle viisi kiloa suklaata kerralla. Se oli kuulemma valtavan hyvä vitsi.
Meille tuo leivonnaisia sata kappaletta. Siis sata imelää leivosta. Sata.
En tajua näitä juttuja lainkaan.
Olen pahoillani puolestasi. Meillä tilanne ei ole noin paha mutta uskon tuollaisia anoppeja kyllä olevan olemassa. Tunnen erään naisen joka ei voi sietää tyttärensä puolisoa, vaikka mitään järkevää syytä tähän en ole koskaan kuullut. Niinpä puolisoa ei kutsuta mihinkään suvun juhliin tai muutenkaan appivanhempien kotiin tai tapaamisiin. Ihan kuin miestä ei olisi olemassakaan. Ihmettelen miksi tytär tähän suostuu, uskon että kyseessä on taloudellinen painostus (suvussa on paljon rahaa). Tuntuu vaan niin kummalliselta ja kysyäkään ei voi koska toinen pahoittaa heti mielensä. Ehkä tilanne muuttuu jos nuoripari saa joskus lapsia. Tai sitten ei.