Lue keskustelun säännöt.
Miten saada lapsen mummo ymmärtämään, että emme halua huonolaatuisia tarvikkeita?
27.03.2019 |
Lapsen mummo ostelee vauvallemme (8 kk täytti juuri) huonolaatuisia vaatteita ja tarvikkeita. Esimerkiksi marketin poistomyynnistä hengittämättömät muoviset huonolaatuiset ja huonosti muotoillut ensikengät. Keinokuituisia hiostavia vaatteita jostain halpamyynnistä. Jonkun vaunuliikkeen loppuunmyynnistä halvimman mahdollisen turvakaukalon (ennen lapsen syntymää, halusi antaa hänelle syntymälahjan yllätyksenä). Jne. Näitä ei tietenkään voi palauttaa, koska on hankittu erilaisista alennus- ja loppuunmyynneistä, joissa ei ole palautusoikeutta. Olemme sanoneet monta kertaa, että ei saa ostaa tuollaisia, vaan käytämme lapsella vain kunnollisia tarvikkeita, esimerkiksi testeissä hyvät arviot saanutta turvakaukaloa. Meillä on ihan hyvin rahaa itsellä hankkia sellaiset hyvät tarvikkeet lapselle ja laadukkaat nahkakengät jne. Mummo ei tästä välitä vaan ostelee vain, ja joka kerta käydessään tenttaa, että ollaanko käytetty niitä hänen antamia asioita. Kun näki, että meillä on autossa eri turvakaukalo kuin hänen hankkima, niin loukkaantui moneksi päiväksi (ne krokotiilinkyyneleet on todella rasittavia, kun muutenkin vauva-arki on rankkaa).
Hän ostelee itselleenkin tuollaisia huonolaatuisia halpajuttuja ja oikeasti kai kuvittelee, että ne on yhtä hyviä kuin esim. kunnolliset nahkaiset jalkaa oikealla tavalla tukevat laatukengät. Ja nyt ensimmäisen lapsenlapsensa saatuaan haluaa hukuttaa tämän tällaisiin lahjoihin. Miten saada hänet ymmärtämään, että jos haluaa jotain ostaa, niin on kysyttävä mikä on oikeanlainen ennen kuin menee kaupoille. Suora sanominen kun ei ole vielä ainakaan tehonnut eikä se, että jätämme käyttämättä ne tavarat.
Kommentit (836)
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin älytöntä, että kun maailma hukkuu paskaan ja paskan valmistamisen kerrannaisvaikutuksiin, ruuhkavuosia elävät perheet yrittävät epätoivoisesti vähentää vaikutuksiaan kaikessa mihin pystyy itse vaikuttamaan ostamalla vain ekologista ja kestävää ja/tai käytettyä. Läsnä on kasvava tietoisuus, että kunhan lapset kasvavat aikuisiksi, maailmassa on pula puhtaasta vedestä ja ilmasta, ja valjastamattomista luonnonvaroista.
Sitten samaan aikaa joku toinen käyttää tällaista perhettä keppihevosena ostaakseen kaupat tyhjäksi krääsästä, jotta halpatuotantomaiden tehtaat pysyvät pyörimässä, saastevedet virtaamassa jokiin, hyönteismyrkyt virtaamassa puuvillapelloille, lapset ompelemassa kehnoja vaatteita 12 tunnin vuoroissa ja turhat merikontit seilaamassa pitkin maailmaa polttoöljyn voimalla. Kuinkahan suuri osa kaikesta maailman tuotannosta oikeastaan menee täysin turhiksi ei-tarvituiksi "lahjoiksi"?
Välittämistä olisi karsia ostelua ja tuhlaamista. Ei toki eläkeläinen sitä omasta aloitteestaan tajua, mutta pitäisi kyllä ymmärtää viimeistään siinä vaiheessa kuin näiden lahjojen saajat selittävät sen.
Tässä mielessä halvan krääsän ostelu on nimenomaan pahinta. Se halpa, ekomerkitön haalari maksaa vähemmän, mutta sen valmistuksesta syntyvä ekologinen jalanjälki on yleensä jopa isompi. Silti harvempi ihminen saa siitä elantonsa. Asiakas voi sen sijaan ostella niitä harkitsematta vaikka 10 jos huvittaa. Jos ei vastaanottajaa miellytä, tappio ei paljon lompakossa tunnu. Siksi ostosta ei tarvitse miettiä eikä harkita yhtään.
Meillä ostelijamummo on hyvin varakas. Silti hän tuo tullessaan nimenomaan tätä halpakrääsää. Sen täytyy liittyä juuri siihen, että riittävän halvoilla hinnoilla saa paljon tavaraa (="välittämistä") ilman että joutuu valitsemaan eri vaihtoehdoista tai harkitsemaan, onko tarvetta tai jatkokäyttöä. Vastuu harkitsemisesta siirtyy vastaanottajalle.
Perheenne varmaankin välttää nyt ja tulevaisuudessa lentomatkustelua, tiedostavia kun olette?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvänen aika teitä. Kyllä, jos todella hyväsydämisyyttäsi toisit ne turhat, jopa omissa silmissäsi kakkosluokan kamat meille (tästähän ei edes ollut kysymys, vaan aloituksessa mummo tarkoitti oikeasti hyvää eikä tajunnut tuovansa roinaa arvon miniän mielestä), hymyilisin nätisti ja kiittäisin. En kärsisi mielipahaa eikä mulla ota voimille viedä niitä kierrätykseen/tarvitseville siinä missä muutakin tavaraa. Oon sitten ilmeisesti poikkeuksellisen ystävällinen, vahva ja jaksava nainen, kun tätä ketjua lukee? :D Eipä tullut mieleenkään aiemmin, mutta ilmankos niin mies kuin appivanhemmat tykkää :D Uskomattomista asioista oikeasti jaksatte kehittää ongelman.
No meillä tuo tavaravirta ei ole alkuunkaan ainoa ongelma. Enkä ole tätä kehittänyt, en vaan jaksa olla narsistisen mummun sylkykuppina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin miniäni pukee lapsia vain merkkivaatteisiin. Markettivaatteet ja Kärkkäiseltä, ja tokmannilta ostetut eivät kelpaa, vaikka lapset tykkäävät barbi ja ryhmä hau jutuista.
Lapset kasvavat nopeasti, eikä ne vaatteet siinä ajassa mene miksikään. Tuli sitten valitusta vaatteista, ja pyyntöä että antaisin rahana, jos haluan antaa lahjan. Mutta mitä se pieni lapsi rahasta iloitsee? Ja silloin joko tuodaan vanhempien haluamia kalliita vaatteita, joihin ei ole varaa, tai annetaan vanhemmille rahaa, jolloin lapsi ei saa mitään.
Toisen miniän ja tyttären kanssa ei ole tuollaista. Käydään yhdessä kaupoilla ja kirppiksillä. Ostellaan itselle ja lapsille. Kyllähän se tuntuu, ettei oma poika ja miniä arvosta minua, kun olen pienituloinen, ja he varakkaita. Oma tyttö on pienituloinen, toinen poika ja hänen vaimo taas akateemisia keskituloisia.
Tämä on toki vaikuttanut suhteisiin, jotka on jääneet etäiseksi. Tuntuu, että on aina jotenkin takakireä tunnelma eikä pysty juttelemaan. On se harmi, mutta ei sille asialle mitään voi.Ikävää, että et osaa erottaa materialismia ja ihmissuhteita. Tavaraa antamalla ei luoda hyvää suhdetta lapseen. Siihen tarvitaan aitoa välittämistä ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa.
Ihmissuhteet eivät ole yhden ihmisen suhteita. Niissä on se toinenkin osapuoli. Tuntuuko sinusta mukavalta se ettet kelpaa omana itsenäsi? Ettei sitä että ajattelet lapsia, ja haluat heidän saavan asioita joista he pitävät arvosteta. Ja kun menet synttäreille ym, miniä ei puhu sinulle. Ja se kortti jonka viet, laitetaan vain johonkin. Kyllä minä välitän noistakin lapsenlapsista, mutta on selvä ettei heihin tule samanlaista suhdetta, kuin toisiin. Mukava yhteinen aika on täyttä utopiaa heidän kanssaan. Viettää mukavaa yhteistä aikaa, samalla kun tunnet olevasi arvoton. Kun sitten kahden muun perheen kanssa olet mieluinen vieras, ja toivottu apu.
Se että jonkun ihmisen ostamat tavarat eivät ole toivottuja, ei tarkoita sitä että tuo ihminen ei ole toivottu henkilö. Et ilmeisesti todellakaan kykene erottamaan ihmisyyttä ja materialismia.
Onko tekstisi osoitettu minulle vai pojalleni ja miniälle? En ole pyytänyt lapsiltani lahjoja, enkä tarvitse mitään heiltä, joten en pidä itseäni materialistina. Ostan myös omilla rahoillani.
Sinustahan se kertomasi mukaan tuntuu siltä, ettei sinua arvosteta, koska olet pienituloinen. Ei sellaisella todellisuudessa ole mitään merkitystä, jos mummo on mukava ihminen ja hänen läsnäolonsa on hyväksi lapselle.
Jotain muuta kuin raha tuossakin on taustalla. Sinä et vain osaa erottaa ihmissuhteita ja rahaa/materiaa.
Sekään ei kuitenkaan tunnu kelpaavan että annan lapselle kortin, enkä heidän toivomaan (kalliita ) lahjoja. He eivät halua sellaisia joihin minulla on varaa. Rahaa ei mielestäni pienelle lapselle anneta lahjaksi. Ei lapsi ilahdu setelistä. Rippilahjaksi ym. sellainen sopii hyvin. Sinä teet omituisia tulkintoja, joissa minä tunnun olevan syyllinen? Haukut materialistina, vaikka ostan vaatteet halpa kaupasta, enkä miniän kukkuusta, vimmasta, molosta (voi hyvä luoja). Kenelle materia onkaan tärkeää?
Ilmeisesti sinulle. Lapsen vanhemmat ovat esittäneet pyynnön, johon olisi hyvin helppoa ja järkevääkin suostua. Näin pystyttäisiin keskittymään siihen tärkeimpään eli lapseen. Sinä sen sijaan itsepäisesti koet tärkeäksi ostaa jotain mitä vanhemmat eivät halua, sen sijaan että keskittyisit luomaan suhdetta lapsenlapseesi.
En ole ostanut mitään nyt kahteen vuoteen. Lapsi on kolme vuotta. Aikaisemminkin kun hän oli vauva ostin oikean kokoisia, enkä kauheita määriä. Miniä sanoi että haluaa ostaa suomalaista laatua ja haluaa vain tiettyjen merkkien vaatteita. En muista kaikkia merkkejä, mutta netistä katsoin joitakin, ja olivat kalliita. Ei minulla ole niihin varaa. Sillä rahalla, jolla ostan Kärkkäisen alennuksesta kolmelle lapselle t-paidat, sortsit ja sukat ei saanut mitään. Kuitenkaan ostamattomuuskaan ei tunnu olevan hyvä. Itse en taas ymmärrä miksi antaisin rahaa kolme vuotiaalle. Lapsihan kokee ettei saanut mitään, kun vanhemmat vievät rahan säilöön. Mikä ilo se on? Miten luon lapsenlapseen suhdetta, kun selkeästi en ole toivottu vieras. Ja ei, kyse tuskin on rahasta, kun heidän toiveettaan noudattaen homma ei silti toimi.
Kyllä sen suhteen saa muodostettua ilman tavaraakin. Mutta ymmärrän kyllä, ettei kovin merkkitietoisen äidin kanssa ole helppoa olla tekemisissä.
Onko aina välttämätöntä ostaa vaatteita? Meillä lapset tuntuvat ilahtuvat kovasti värityskirjoista, muovailuvahasta jne. Ne eivät ole kalliita ostaa! Vai ovatko kiellettyjä, ettei noshmologugguut likaannu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin miniäni pukee lapsia vain merkkivaatteisiin. Markettivaatteet ja Kärkkäiseltä, ja tokmannilta ostetut eivät kelpaa, vaikka lapset tykkäävät barbi ja ryhmä hau jutuista.
Lapset kasvavat nopeasti, eikä ne vaatteet siinä ajassa mene miksikään. Tuli sitten valitusta vaatteista, ja pyyntöä että antaisin rahana, jos haluan antaa lahjan. Mutta mitä se pieni lapsi rahasta iloitsee? Ja silloin joko tuodaan vanhempien haluamia kalliita vaatteita, joihin ei ole varaa, tai annetaan vanhemmille rahaa, jolloin lapsi ei saa mitään.
Toisen miniän ja tyttären kanssa ei ole tuollaista. Käydään yhdessä kaupoilla ja kirppiksillä. Ostellaan itselle ja lapsille. Kyllähän se tuntuu, ettei oma poika ja miniä arvosta minua, kun olen pienituloinen, ja he varakkaita. Oma tyttö on pienituloinen, toinen poika ja hänen vaimo taas akateemisia keskituloisia.
Tämä on toki vaikuttanut suhteisiin, jotka on jääneet etäiseksi. Tuntuu, että on aina jotenkin takakireä tunnelma eikä pysty juttelemaan. On se harmi, mutta ei sille asialle mitään voi.Ikävää, että et osaa erottaa materialismia ja ihmissuhteita. Tavaraa antamalla ei luoda hyvää suhdetta lapseen. Siihen tarvitaan aitoa välittämistä ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa.
Ihmissuhteet eivät ole yhden ihmisen suhteita. Niissä on se toinenkin osapuoli. Tuntuuko sinusta mukavalta se ettet kelpaa omana itsenäsi? Ettei sitä että ajattelet lapsia, ja haluat heidän saavan asioita joista he pitävät arvosteta. Ja kun menet synttäreille ym, miniä ei puhu sinulle. Ja se kortti jonka viet, laitetaan vain johonkin. Kyllä minä välitän noistakin lapsenlapsista, mutta on selvä ettei heihin tule samanlaista suhdetta, kuin toisiin. Mukava yhteinen aika on täyttä utopiaa heidän kanssaan. Viettää mukavaa yhteistä aikaa, samalla kun tunnet olevasi arvoton. Kun sitten kahden muun perheen kanssa olet mieluinen vieras, ja toivottu apu.
Se että jonkun ihmisen ostamat tavarat eivät ole toivottuja, ei tarkoita sitä että tuo ihminen ei ole toivottu henkilö. Et ilmeisesti todellakaan kykene erottamaan ihmisyyttä ja materialismia.
Onko tekstisi osoitettu minulle vai pojalleni ja miniälle? En ole pyytänyt lapsiltani lahjoja, enkä tarvitse mitään heiltä, joten en pidä itseäni materialistina. Ostan myös omilla rahoillani.
Sinustahan se kertomasi mukaan tuntuu siltä, ettei sinua arvosteta, koska olet pienituloinen. Ei sellaisella todellisuudessa ole mitään merkitystä, jos mummo on mukava ihminen ja hänen läsnäolonsa on hyväksi lapselle.
Jotain muuta kuin raha tuossakin on taustalla. Sinä et vain osaa erottaa ihmissuhteita ja rahaa/materiaa.
Sekään ei kuitenkaan tunnu kelpaavan että annan lapselle kortin, enkä heidän toivomaan (kalliita ) lahjoja. He eivät halua sellaisia joihin minulla on varaa. Rahaa ei mielestäni pienelle lapselle anneta lahjaksi. Ei lapsi ilahdu setelistä. Rippilahjaksi ym. sellainen sopii hyvin. Sinä teet omituisia tulkintoja, joissa minä tunnun olevan syyllinen? Haukut materialistina, vaikka ostan vaatteet halpa kaupasta, enkä miniän kukkuusta, vimmasta, molosta (voi hyvä luoja). Kenelle materia onkaan tärkeää?
Ilmeisesti sinulle. Lapsen vanhemmat ovat esittäneet pyynnön, johon olisi hyvin helppoa ja järkevääkin suostua. Näin pystyttäisiin keskittymään siihen tärkeimpään eli lapseen. Sinä sen sijaan itsepäisesti koet tärkeäksi ostaa jotain mitä vanhemmat eivät halua, sen sijaan että keskittyisit luomaan suhdetta lapsenlapseesi.
En ole ostanut mitään nyt kahteen vuoteen. Lapsi on kolme vuotta. Aikaisemminkin kun hän oli vauva ostin oikean kokoisia, enkä kauheita määriä. Miniä sanoi että haluaa ostaa suomalaista laatua ja haluaa vain tiettyjen merkkien vaatteita. En muista kaikkia merkkejä, mutta netistä katsoin joitakin, ja olivat kalliita. Ei minulla ole niihin varaa. Sillä rahalla, jolla ostan Kärkkäisen alennuksesta kolmelle lapselle t-paidat, sortsit ja sukat ei saanut mitään. Kuitenkaan ostamattomuuskaan ei tunnu olevan hyvä. Itse en taas ymmärrä miksi antaisin rahaa kolme vuotiaalle. Lapsihan kokee ettei saanut mitään, kun vanhemmat vievät rahan säilöön. Mikä ilo se on? Miten luon lapsenlapseen suhdetta, kun selkeästi en ole toivottu vieras. Ja ei, kyse tuskin on rahasta, kun heidän toiveettaan noudattaen homma ei silti toimi.
Kyllä sen suhteen saa muodostettua ilman tavaraakin. Mutta ymmärrän kyllä, ettei kovin merkkitietoisen äidin kanssa ole helppoa olla tekemisissä.
Onko aina välttämätöntä ostaa vaatteita? Meillä lapset tuntuvat ilahtuvat kovasti värityskirjoista, muovailuvahasta jne. Ne eivät ole kalliita ostaa! Vai ovatko kiellettyjä, ettei noshmologugguut likaannu?
Täällä on peräänkuulutettu tolkkua. Muun keksit itse.
Meillä on satoja värikyniä ja tehtäväkirjoja vein kirppikselle 72. Myös niiden kanssa voi siis seota.
Paras tapa muodostaa suhde lapseen on tulla toimeen vanhempien kanssa. On asiallinen ja ystävällinen heitä kohtaan, lapsi voi kaikkein parhaiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen mummo meillä osteli just kaikkee ihme muoviromua ja halpisvaatteita silloin tällöin. Laitatin lasten päälle ne silloin kun tavattiin. Kyse ei ollut varattomuudesta.
Toinen mummo taas oli melko varakas ja osti lapsille just Stockan kamoja, mm. talvitoppahaalarit, jotka hintansa vuoksi olisivat jääneet minulta ostamatta. Hänellä oli kyllä makua.
Ainoa erittäin mauton juttu mielestäni oli se, että kun sai tietää minun odottavan esikoista (olin kai 3. kuukaudella tuolloin), hän lähti pillit vinkuen Stockalle ja osteli kaksi muovikassillista vauvan vaatteita, jotka kaikki olivat vitivalkoisia. Tämä oli hänestä tärkeää, että on vain vitivalkoista. Pienen vauvan ylle pitää kuulemma pukea vain vitivalkoista vaatetta. Ymmärrän kyllä että ne ovat helpot pestä, mutta en pitänyt siitä että hän osti ne sopimatta ja pyytämättä ja aivan liian aikaisessa vaiheessa. Ne pussit sitten pyörivät nurkissa ja vaatteita oli aivan liikaa, koska olin valinnut äitiyspakkauksen ja olisin kyllä halunnut ostaa itsekin jotain vauvalle, värejä myös. Se oli turhaa, koska vaatetta oli yllinkyllin. Muistan miten pettynyt olin näihin vaatteisiin. Laatua olivat, mutta kyse oli minun vauvastani.
On parempi ostaa vähemmän ja harvemmin mutta laatua / vastaanottajalle mieluisaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin miniäni pukee lapsia vain merkkivaatteisiin. Markettivaatteet ja Kärkkäiseltä, ja tokmannilta ostetut eivät kelpaa, vaikka lapset tykkäävät barbi ja ryhmä hau jutuista.
Lapset kasvavat nopeasti, eikä ne vaatteet siinä ajassa mene miksikään. Tuli sitten valitusta vaatteista, ja pyyntöä että antaisin rahana, jos haluan antaa lahjan. Mutta mitä se pieni lapsi rahasta iloitsee? Ja silloin joko tuodaan vanhempien haluamia kalliita vaatteita, joihin ei ole varaa, tai annetaan vanhemmille rahaa, jolloin lapsi ei saa mitään.
Toisen miniän ja tyttären kanssa ei ole tuollaista. Käydään yhdessä kaupoilla ja kirppiksillä. Ostellaan itselle ja lapsille. Kyllähän se tuntuu, ettei oma poika ja miniä arvosta minua, kun olen pienituloinen, ja he varakkaita. Oma tyttö on pienituloinen, toinen poika ja hänen vaimo taas akateemisia keskituloisia.
Tämä on toki vaikuttanut suhteisiin, jotka on jääneet etäiseksi. Tuntuu, että on aina jotenkin takakireä tunnelma eikä pysty juttelemaan. On se harmi, mutta ei sille asialle mitään voi.Ikävää, että et osaa erottaa materialismia ja ihmissuhteita. Tavaraa antamalla ei luoda hyvää suhdetta lapseen. Siihen tarvitaan aitoa välittämistä ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa.
Ihmissuhteet eivät ole yhden ihmisen suhteita. Niissä on se toinenkin osapuoli. Tuntuuko sinusta mukavalta se ettet kelpaa omana itsenäsi? Ettei sitä että ajattelet lapsia, ja haluat heidän saavan asioita joista he pitävät arvosteta. Ja kun menet synttäreille ym, miniä ei puhu sinulle. Ja se kortti jonka viet, laitetaan vain johonkin. Kyllä minä välitän noistakin lapsenlapsista, mutta on selvä ettei heihin tule samanlaista suhdetta, kuin toisiin. Mukava yhteinen aika on täyttä utopiaa heidän kanssaan. Viettää mukavaa yhteistä aikaa, samalla kun tunnet olevasi arvoton. Kun sitten kahden muun perheen kanssa olet mieluinen vieras, ja toivottu apu.
Se että jonkun ihmisen ostamat tavarat eivät ole toivottuja, ei tarkoita sitä että tuo ihminen ei ole toivottu henkilö. Et ilmeisesti todellakaan kykene erottamaan ihmisyyttä ja materialismia.
Onko tekstisi osoitettu minulle vai pojalleni ja miniälle? En ole pyytänyt lapsiltani lahjoja, enkä tarvitse mitään heiltä, joten en pidä itseäni materialistina. Ostan myös omilla rahoillani.
Sinustahan se kertomasi mukaan tuntuu siltä, ettei sinua arvosteta, koska olet pienituloinen. Ei sellaisella todellisuudessa ole mitään merkitystä, jos mummo on mukava ihminen ja hänen läsnäolonsa on hyväksi lapselle.
Jotain muuta kuin raha tuossakin on taustalla. Sinä et vain osaa erottaa ihmissuhteita ja rahaa/materiaa.
Sekään ei kuitenkaan tunnu kelpaavan että annan lapselle kortin, enkä heidän toivomaan (kalliita ) lahjoja. He eivät halua sellaisia joihin minulla on varaa. Rahaa ei mielestäni pienelle lapselle anneta lahjaksi. Ei lapsi ilahdu setelistä. Rippilahjaksi ym. sellainen sopii hyvin. Sinä teet omituisia tulkintoja, joissa minä tunnun olevan syyllinen? Haukut materialistina, vaikka ostan vaatteet halpa kaupasta, enkä miniän kukkuusta, vimmasta, molosta (voi hyvä luoja). Kenelle materia onkaan tärkeää?
Ilmeisesti sinulle. Lapsen vanhemmat ovat esittäneet pyynnön, johon olisi hyvin helppoa ja järkevääkin suostua. Näin pystyttäisiin keskittymään siihen tärkeimpään eli lapseen. Sinä sen sijaan itsepäisesti koet tärkeäksi ostaa jotain mitä vanhemmat eivät halua, sen sijaan että keskittyisit luomaan suhdetta lapsenlapseesi.
En ole ostanut mitään nyt kahteen vuoteen. Lapsi on kolme vuotta. Aikaisemminkin kun hän oli vauva ostin oikean kokoisia, enkä kauheita määriä. Miniä sanoi että haluaa ostaa suomalaista laatua ja haluaa vain tiettyjen merkkien vaatteita. En muista kaikkia merkkejä, mutta netistä katsoin joitakin, ja olivat kalliita. Ei minulla ole niihin varaa. Sillä rahalla, jolla ostan Kärkkäisen alennuksesta kolmelle lapselle t-paidat, sortsit ja sukat ei saanut mitään. Kuitenkaan ostamattomuuskaan ei tunnu olevan hyvä. Itse en taas ymmärrä miksi antaisin rahaa kolme vuotiaalle. Lapsihan kokee ettei saanut mitään, kun vanhemmat vievät rahan säilöön. Mikä ilo se on? Miten luon lapsenlapseen suhdetta, kun selkeästi en ole toivottu vieras. Ja ei, kyse tuskin on rahasta, kun heidän toiveettaan noudattaen homma ei silti toimi.
Kyllä sen suhteen saa muodostettua ilman tavaraakin. Mutta ymmärrän kyllä, ettei kovin merkkitietoisen äidin kanssa ole helppoa olla tekemisissä.
Onko aina välttämätöntä ostaa vaatteita? Meillä lapset tuntuvat ilahtuvat kovasti värityskirjoista, muovailuvahasta jne. Ne eivät ole kalliita ostaa! Vai ovatko kiellettyjä, ettei noshmologugguut likaannu?Täällä on peräänkuulutettu tolkkua. Muun keksit itse.
Meillä on satoja värikyniä ja tehtäväkirjoja vein kirppikselle 72. Myös niiden kanssa voi siis seota.
No ylipäätään, onko tarvetta viedä joka tapaamisella jotain? Varsinkin jos tavataan usein.
Tuo 72 on jo hurja määrä mitä tahansa tuotetta.
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvänen aika teitä. Kyllä, jos todella hyväsydämisyyttäsi toisit ne turhat, jopa omissa silmissäsi kakkosluokan kamat meille (tästähän ei edes ollut kysymys, vaan aloituksessa mummo tarkoitti oikeasti hyvää eikä tajunnut tuovansa roinaa arvon miniän mielestä), hymyilisin nätisti ja kiittäisin. En kärsisi mielipahaa eikä mulla ota voimille viedä niitä kierrätykseen/tarvitseville siinä missä muutakin tavaraa. Oon sitten ilmeisesti poikkeuksellisen ystävällinen, vahva ja jaksava nainen, kun tätä ketjua lukee? :D Eipä tullut mieleenkään aiemmin, mutta ilmankos niin mies kuin appivanhemmat tykkää :D Uskomattomista asioista oikeasti jaksatte kehittää ongelman.
Vähän ohis, mutta mäkin olin ennen poikkeuksellisen ystävällinen ja vahva nainen. Nyt mä en ole enää niitä, mutta olen onnellinen.
(Ja mulla ei ole ongelmaa anopin tuomisissa, mutta hän ei tuokaan järjettömiä määriä roinaa, eikä itke tuomisiensa perään, kuten ap:n anoppi/äiti)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin miniäni pukee lapsia vain merkkivaatteisiin. Markettivaatteet ja Kärkkäiseltä, ja tokmannilta ostetut eivät kelpaa, vaikka lapset tykkäävät barbi ja ryhmä hau jutuista.
Lapset kasvavat nopeasti, eikä ne vaatteet siinä ajassa mene miksikään. Tuli sitten valitusta vaatteista, ja pyyntöä että antaisin rahana, jos haluan antaa lahjan. Mutta mitä se pieni lapsi rahasta iloitsee? Ja silloin joko tuodaan vanhempien haluamia kalliita vaatteita, joihin ei ole varaa, tai annetaan vanhemmille rahaa, jolloin lapsi ei saa mitään.
Toisen miniän ja tyttären kanssa ei ole tuollaista. Käydään yhdessä kaupoilla ja kirppiksillä. Ostellaan itselle ja lapsille. Kyllähän se tuntuu, ettei oma poika ja miniä arvosta minua, kun olen pienituloinen, ja he varakkaita. Oma tyttö on pienituloinen, toinen poika ja hänen vaimo taas akateemisia keskituloisia.
Tämä on toki vaikuttanut suhteisiin, jotka on jääneet etäiseksi. Tuntuu, että on aina jotenkin takakireä tunnelma eikä pysty juttelemaan. On se harmi, mutta ei sille asialle mitään voi.Ikävää, että et osaa erottaa materialismia ja ihmissuhteita. Tavaraa antamalla ei luoda hyvää suhdetta lapseen. Siihen tarvitaan aitoa välittämistä ja yhdessä vietettyä mukavaa aikaa.
Ihmissuhteet eivät ole yhden ihmisen suhteita. Niissä on se toinenkin osapuoli. Tuntuuko sinusta mukavalta se ettet kelpaa omana itsenäsi? Ettei sitä että ajattelet lapsia, ja haluat heidän saavan asioita joista he pitävät arvosteta. Ja kun menet synttäreille ym, miniä ei puhu sinulle. Ja se kortti jonka viet, laitetaan vain johonkin. Kyllä minä välitän noistakin lapsenlapsista, mutta on selvä ettei heihin tule samanlaista suhdetta, kuin toisiin. Mukava yhteinen aika on täyttä utopiaa heidän kanssaan. Viettää mukavaa yhteistä aikaa, samalla kun tunnet olevasi arvoton. Kun sitten kahden muun perheen kanssa olet mieluinen vieras, ja toivottu apu.
Se että jonkun ihmisen ostamat tavarat eivät ole toivottuja, ei tarkoita sitä että tuo ihminen ei ole toivottu henkilö. Et ilmeisesti todellakaan kykene erottamaan ihmisyyttä ja materialismia.
Onko tekstisi osoitettu minulle vai pojalleni ja miniälle? En ole pyytänyt lapsiltani lahjoja, enkä tarvitse mitään heiltä, joten en pidä itseäni materialistina. Ostan myös omilla rahoillani.
Sinustahan se kertomasi mukaan tuntuu siltä, ettei sinua arvosteta, koska olet pienituloinen. Ei sellaisella todellisuudessa ole mitään merkitystä, jos mummo on mukava ihminen ja hänen läsnäolonsa on hyväksi lapselle.
Jotain muuta kuin raha tuossakin on taustalla. Sinä et vain osaa erottaa ihmissuhteita ja rahaa/materiaa.
Sekään ei kuitenkaan tunnu kelpaavan että annan lapselle kortin, enkä heidän toivomaan (kalliita ) lahjoja. He eivät halua sellaisia joihin minulla on varaa. Rahaa ei mielestäni pienelle lapselle anneta lahjaksi. Ei lapsi ilahdu setelistä. Rippilahjaksi ym. sellainen sopii hyvin. Sinä teet omituisia tulkintoja, joissa minä tunnun olevan syyllinen? Haukut materialistina, vaikka ostan vaatteet halpa kaupasta, enkä miniän kukkuusta, vimmasta, molosta (voi hyvä luoja). Kenelle materia onkaan tärkeää?
Ilmeisesti sinulle. Lapsen vanhemmat ovat esittäneet pyynnön, johon olisi hyvin helppoa ja järkevääkin suostua. Näin pystyttäisiin keskittymään siihen tärkeimpään eli lapseen. Sinä sen sijaan itsepäisesti koet tärkeäksi ostaa jotain mitä vanhemmat eivät halua, sen sijaan että keskittyisit luomaan suhdetta lapsenlapseesi.
En ole ostanut mitään nyt kahteen vuoteen. Lapsi on kolme vuotta. Aikaisemminkin kun hän oli vauva ostin oikean kokoisia, enkä kauheita määriä. Miniä sanoi että haluaa ostaa suomalaista laatua ja haluaa vain tiettyjen merkkien vaatteita. En muista kaikkia merkkejä, mutta netistä katsoin joitakin, ja olivat kalliita. Ei minulla ole niihin varaa. Sillä rahalla, jolla ostan Kärkkäisen alennuksesta kolmelle lapselle t-paidat, sortsit ja sukat ei saanut mitään. Kuitenkaan ostamattomuuskaan ei tunnu olevan hyvä. Itse en taas ymmärrä miksi antaisin rahaa kolme vuotiaalle. Lapsihan kokee ettei saanut mitään, kun vanhemmat vievät rahan säilöön. Mikä ilo se on? Miten luon lapsenlapseen suhdetta, kun selkeästi en ole toivottu vieras. Ja ei, kyse tuskin on rahasta, kun heidän toiveettaan noudattaen homma ei silti toimi.
Kyllä sen suhteen saa muodostettua ilman tavaraakin. Mutta ymmärrän kyllä, ettei kovin merkkitietoisen äidin kanssa ole helppoa olla tekemisissä.
Onko aina välttämätöntä ostaa vaatteita? Meillä lapset tuntuvat ilahtuvat kovasti värityskirjoista, muovailuvahasta jne. Ne eivät ole kalliita ostaa! Vai ovatko kiellettyjä, ettei noshmologugguut likaannu?Täällä on peräänkuulutettu tolkkua. Muun keksit itse.
Meillä on satoja värikyniä ja tehtäväkirjoja vein kirppikselle 72. Myös niiden kanssa voi siis seota.
No ylipäätään, onko tarvetta viedä joka tapaamisella jotain? Varsinkin jos tavataan usein.
Tuo 72 on jo hurja määrä mitä tahansa tuotetta.
Just siitähän tässä myös on kyse. Että miksi pitää kantaa tavaraa koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
On parempi ostaa vähemmän ja harvemmin mutta laatua / vastaanottajalle mieluisaa.
Tämä! Harmi kun tätä voi tykätä vain kerran!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On parempi ostaa vähemmän ja harvemmin mutta laatua / vastaanottajalle mieluisaa.
Laitan poppareita tulemaan ja odotan kommenttia ”ajatus on tärkein”.
Surulliseksi tulin luettuani näin kiittämättömistä ihmisistä, jotka ovat niin itsekeskeisiä, etteivät osaa olla kiitollisia mistään. Mummo ostelee tavaroita, koska lapsenlapsi on vasta 8kk ja hän on kovin innoissaan. Ja tämä wannabe-tyyliniekkalaatumestariäiti sitten tärkeilee. Ei täällä mitään keinokuitua myy mikään kauppa. Tokmannilla hyviäkin merkkejä. Ihan hölmöä keksiä tällaista.
Jos ap on aikuinen...nin eikö voisi käyttäytyä aikuismaisesti???? Ihan typerää vouhottaa tällaista.
Minä olen aina ollut sitä mieltä, että epävarmat ihmiset tarvitsevat merkkivaatteita ja statuskamaa. Taidan olla oikeassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surulliseksi tulin luettuani näin kiittämättömistä ihmisistä, jotka ovat niin itsekeskeisiä, etteivät osaa olla kiitollisia mistään. Mummo ostelee tavaroita, koska lapsenlapsi on vasta 8kk ja hän on kovin innoissaan. Ja tämä wannabe-tyyliniekkalaatumestariäiti sitten tärkeilee. Ei täällä mitään keinokuitua myy mikään kauppa. Tokmannilla hyviäkin merkkejä. Ihan hölmöä keksiä tällaista.
Jos ap on aikuinen...nin eikö voisi käyttäytyä aikuismaisesti???? Ihan typerää vouhottaa tällaista.
Minä olen aina ollut sitä mieltä, että epävarmat ihmiset tarvitsevat merkkivaatteita ja statuskamaa. Taidan olla oikeassa?
Miksi mummo saa olla tohkeissaan vauvasta, muttei lapsen äiti. Miksei mummo voi käyttäytyä aikuisesti?
Vierailija kirjoitti:
Surulliseksi tulin luettuani näin kiittämättömistä ihmisistä, jotka ovat niin itsekeskeisiä, etteivät osaa olla kiitollisia mistään. Mummo ostelee tavaroita, koska lapsenlapsi on vasta 8kk ja hän on kovin innoissaan. Ja tämä wannabe-tyyliniekkalaatumestariäiti sitten tärkeilee. Ei täällä mitään keinokuitua myy mikään kauppa. Tokmannilla hyviäkin merkkejä. Ihan hölmöä keksiä tällaista.
Jos ap on aikuinen...nin eikö voisi käyttäytyä aikuismaisesti???? Ihan typerää vouhottaa tällaista.
Minä olen aina ollut sitä mieltä, että epävarmat ihmiset tarvitsevat merkkivaatteita ja statuskamaa. Taidan olla oikeassa?
Mitä hyviä vaatemerkkejä Tokmanni myy?
Ja kyllä tässä on eniten kyse siitä, että sitä tavaraa roudataan vaikka nimenomaan kielletään. Kenelläkään ei ole velvollisuutta ottaa vastaan tavaroita, joita ei tarvitse.
Muistan serkkuni häät, joihin tuleva pikkurouva oli rustannut toivomiaan merkkituotteita. Oli niin uskomattoman röyhkeä teko, etten mennyt häihin ollenkaan viemään mitään.
Tämä tuntuu vähän samanlaiselta. Joku viimeisinä lapsentekoaikoinaan vauvan pyöräyttänyt nainen kirjoittaa tällaista. Koko elämä on varmaan ollut sellaista hallittua käsikirjoituksen mukaan mennyttä hömppää. Ihan kuin pystyisi koko lapsen loppuelämän vain hallinnoimaan kaikkea. Varmaan jopa leluja lapsen syntyärinä? Kaikki pitää olla justiin kuin äiti haluaa, muuten menee pakka sekaisin.
Mietin kovasti, mitä äiti tälla kirjoituksella haluaa meille kertoa? Itsestäönkö vai suhteestaan muihin ihmisiin? Ovatko hänen ystävänsäkin "valittuja oikein? Yietynnäköisiä tietyissä ammateissa?
Erikoinen teksti kaiken kaikkiaan. Surettaa mummo-poloinen, joka on oikeasti varmaan suunnattoman onnellinen vauvasta.
Vierailija kirjoitti:
Muistan serkkuni häät, joihin tuleva pikkurouva oli rustannut toivomiaan merkkituotteita. Oli niin uskomattoman röyhkeä teko, etten mennyt häihin ollenkaan viemään mitään.
Tämä tuntuu vähän samanlaiselta. Joku viimeisinä lapsentekoaikoinaan vauvan pyöräyttänyt nainen kirjoittaa tällaista. Koko elämä on varmaan ollut sellaista hallittua käsikirjoituksen mukaan mennyttä hömppää. Ihan kuin pystyisi koko lapsen loppuelämän vain hallinnoimaan kaikkea. Varmaan jopa leluja lapsen syntyärinä? Kaikki pitää olla justiin kuin äiti haluaa, muuten menee pakka sekaisin.
Mietin kovasti, mitä äiti tälla kirjoituksella haluaa meille kertoa? Itsestäönkö vai suhteestaan muihin ihmisiin? Ovatko hänen ystävänsäkin "valittuja oikein? Yietynnäköisiä tietyissä ammateissa?
Erikoinen teksti kaiken kaikkiaan. Surettaa mummo-poloinen, joka on oikeasti varmaan suunnattoman onnellinen vauvasta.
Mummo saanut kakskymmentä vuotta määrätä kaiken poikans elämässä, eikä kestä kun ote menee. Siksi se ote pitää vallata merkkaamalla pojan koti krääsällä.
alas
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma isoäitini rakasti ruualla: sokeria, sokeria, sokeria, sokeria joka paikkaan. Se oli hienointa, mitä mummolla oli tarjota. Äitini ei oikein tykännyt mummin tavasta. Nyt oma äitini rakastaa minua lapsenlapsiaan tuomalla tavaraa. Hyvin vaikea on hänen uskoa, että en oikeasti tarvitse kaikkea, mitä halvalla sattuu saamaan. Ilmiö on rasittava, mutta mielestäni siihen pitää kuitenkin suhtautua enimmäkseen lempeällä huumorilla. Sokea pisteensä kullakin sukupolvella. Saa nähdä, mitä sitä itse sitten tyrkyttää omille lapsenlapsilleen. Ja rohkeasti kierrätykseen ne tavarat, millä ei oikeasti ole käyttöä.
Harvinaisen kypsästi ajateltu. Aivan samoin on minulla ollut. Nyt itse mummona sokea pisteeni on varmaan sylittely ja hellittely, kirjoja haluan aina lukea heille. Aivan aluksi ensimmäisen lapsenlapsen kohdalla oli ihanaa katsella vaatteita ja ostellakin niitä. Onneksi pian ymmärsin, ettei se ole pitkän päälle hyvä juttu. Nyt kysyn, mitä tarvitaan ja haluatteko, että teen sen. Olen taitava ompelija ja kymmeniä roolivaatteita olenkin ommellut tilauksesta heille. Nyt kun lapsenlapsia on jo viisi, olen vain läsnä ja juttelen, leikin ja rakastan. He haluavat myös kuulla itse keksimiäni tarinoita, joissa he seikkailevat sankareina. Niitä kirjoitamme omaan kirjaan muistiikin.
Ap. Tuo vaihe menee toivottavasti ohi. Minulla kesti vuoden verran. Säilytä silti hyvät välit, isovanhemmalla voi olla sellaista annettavaa lapsellesi, jota kukaan muu ei voi antaa. Varsinkin murrosiän kuohunnassa mummolle/papalle voi kertoa sellaista, mitä ei omille vanhemmille. Minullakin oli niin. Ja nyt olen itse vastaavassa tilanteessa. Rakastan tuota vanhintakin mörökölliä varauksestta.
Vaikea jotenkin nähdä, että nykypäivänä olisi noin. Kai se on teoriassa mahdollista. Mutta esim. minun ja ystävien mummot olivat yli 80-kymppisiä kun meillä oli se pahin murkkukuohunta päällä, ja asuivat ns. maalla eli kauempana, kun itse asuttiin kaupungissa, ei edes tavattu heitä kovin usein kun kaverit oli tärkeimpiä ja tietysti lukio ja harrastukset. Vaikea kuvitella, että olisi jostain kannabiskokeiluista tai e-pillereiden pettämisen pelosta 79-vuotiaalle mummolle puhunut mieluummin kuin äidille (no ei me tosin äideillekään niistä puhuttu vaan kavereille tai lääkärille).
Oma lapsi tuli kerran isoäitinsä luota ja kertoi, miten hieno vierailu hänellä oli ollut. Lapsella oli sydänsuruja ja niistä hän oli jutellut isoäitinsä kanssa. Mummo oli kertonut omia kokemuksiaan ja lohduttanut lasta. Ikäeroa heillä on 65 vuotta. Tästä mummosta kirjoitin jo aiemmin, hän ei lapsille pieninä juuri lahjoja ostanut, mutta antoi aikaa. Tuollaista ei millään rahalla saa.
Vastaavan keskustelun voi kyllä käydä ihan kenen kanssa vaan.
Ei voi. Tuossa on esimerkiksi tuo ikäero. Sen lisäksi toisen mummon tai kummankaan isoisän kanssa keskustelu ei olisi onnistunut, sieltä olisi vain tullut saarnaa.
Millä tavalla se ikäero on olennainen?
Ja se yksi isoäiti on maailman ainoa tuonikäinen?
Et siis ymmärrä, miten erilaisissa maailmoissa on sota-ajan lapsi ja 90-luvulla syntynyt ovat kasvaneet. Kaiken ikäisiä isoäitejä on maailma pullollaan, mutta omilla lapsilla niitä on vain kaksi ja vain toisella on ikäeroa yhteen isoäitiin 65 vuotta.
Silti Suomi ja maailma on täynnänsä ihmisiä joihin on ikäeroa 65 vuotta. Meillä asuu naapuririvarissakin jo kymmeniä samanlaisia.
No mene sitten ihmeessä avatumaan sellaiselle elämäsi kipupisteistä ja kysy häneltä neuvoa. Naapurisi varmaan tuntee sinut vastasyntyneestä alkaesn, tuntee vanhempasi ja tietää millainen olet. Naapurisi pysyy myös elämässäsi mukana muutitpa minne tahansa ja tapahtuipa sinulle mitä tahansa. Toki voit luottaa, että naapuri ei kerro salaisuuksiasi eteenpäin.
Minulla oli lapsuudessa naapurin mummo joka oli hyvin rakas. Samaten lapsillani on naapurissa mummeli joka on seurannut heitä alusta asti.
Ei se että sinä kuskaat krääsää toisen kotiin ja itket siellä kamerasi kanssa tee sinusta läheistä tai luotettavaa.
T teinien äiti
Juuri näin. Minulla oli oikein hyvät mummot, mutta silti se "naapurin täti" oli kaikkein rakkain.
En muista että kukaan noista kolmesta mummostani olisi muuten antanut mitään muuta kuin joulu- ja synttärilahjat. Ihmeellistä tämä nykyaikainen krääsän kantaminen.
Vierailija kirjoitti:
Muistan serkkuni häät, joihin tuleva pikkurouva oli rustannut toivomiaan merkkituotteita. Oli niin uskomattoman röyhkeä teko, etten mennyt häihin ollenkaan viemään mitään.
Tämä tuntuu vähän samanlaiselta. Joku viimeisinä lapsentekoaikoinaan vauvan pyöräyttänyt nainen kirjoittaa tällaista. Koko elämä on varmaan ollut sellaista hallittua käsikirjoituksen mukaan mennyttä hömppää. Ihan kuin pystyisi koko lapsen loppuelämän vain hallinnoimaan kaikkea. Varmaan jopa leluja lapsen syntyärinä? Kaikki pitää olla justiin kuin äiti haluaa, muuten menee pakka sekaisin.
Mietin kovasti, mitä äiti tälla kirjoituksella haluaa meille kertoa? Itsestäönkö vai suhteestaan muihin ihmisiin? Ovatko hänen ystävänsäkin "valittuja oikein? Yietynnäköisiä tietyissä ammateissa?
Erikoinen teksti kaiken kaikkiaan. Surettaa mummo-poloinen, joka on oikeasti varmaan suunnattoman onnellinen vauvasta.
Niin mihin oli rustannut merkkituotteita morsian? Jos on tehnyt lahjatoiveista listan, niin se on vain fiksua. Vai olisitko tykännyt enemmän tilinumerosta hääkutsussa?
Kyllähän tuo mummo on se, joka toimi väärin. Jos haluaa ostaa jotain, niin voisi kysyä mitä vauva/vanhemmat tarvitsevat, ja ostaa vanhempien toiveiden mukainen tuote. Toki omat käytettävissä olivat varat huomioiden.
Siksi, että sitä turhaa tavaraa ilmestyi joka viikko, joskus useampi mahtava löytö. Mummolla vielä joku tarve ostaa lapselle isoja, paljon tilaa vieviä leluja, joille ei vauvaperheessä edes ole käyttöä. Ja niitä hiton ruskeita taidelasihirvityksiä, rumia sisustustekstiilejä jne. Asiasta sanottiin ensin nätisti, sitten jo tiukemmin. Ei mennyt perille. Kun alettiin sitä roskaa pistämään mummon mukana pois, niin silloin alkoi haukkuminen ja syyllistäminen. Haukuttiin mut ja mies, kun ”mikään ei kelpaa”. Ja seuraavalla kerralla oli taas uutta roskaa mukana. Joo, olisin voinut hymyillä ja ottaa vastaan lahjoitukset, mutta silloin tilanne olisi pahentunut entisestään. Ja todellakin on muutakin tekemistä, kuin viedä mummon löytöjä kirppikselle. Ja kyllä se mummo tuollaisella käytöksellä loukkasi mua ja miestäni. Miksi se on sallittua? Miksi mua saa loukata mutta mummia ei? Miksi mä olen niin vähäpätöinen, ettei mulla ole mitään sanomista siihen, mitä mun kotiin tuodaan?