Onko muita joilla ei ole koskaan ollut henkistä tukea lapsuudenperheestään, eikä edelleenkään juuri ketään?

Ei kysymys ole siitä etteikö näistä saisi ja pitäisi puhua mutta se ratkaisupuoli tulee sitten sen jälkeen haasteeksi miten elää sellaisen asian kanssa jota ei voi ravistaa poiskaan, Jotenkin on se sovinto tehtävä, ja syyttelyn loputtava muuten ei tapahdu kasvua. Vihan valtaan jääminen on se pahin ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Ei kysymys ole siitä etteikö näistä saisi ja pitäisi puhua mutta se ratkaisupuoli tulee sitten sen jälkeen haasteeksi miten elää sellaisen asian kanssa jota ei voi ravistaa poiskaan, Jotenkin on se sovinto tehtävä, ja syyttelyn loputtava muuten ei tapahdu kasvua. Vihan valtaan jääminen on se pahin ratkaisu.

Tunteet on kohdattava, jotta kipu helpottaisi. Se ei ole vaihtoehto, että ihminen yritti jättää vaikeat kokemukset käsittelemättä. Muussa tapauksessa hän vain siirtää kipunsa muiden kannettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei kysymys ole siitä etteikö näistä saisi ja pitäisi puhua mutta se ratkaisupuoli tulee sitten sen jälkeen haasteeksi miten elää sellaisen asian kanssa jota ei voi ravistaa poiskaan, Jotenkin on se sovinto tehtävä, ja syyttelyn loputtava muuten ei tapahdu kasvua. Vihan valtaan jääminen on se pahin ratkaisu.

Mitä teen sinä olet tehnyt sovinnon menneisyytesi kanssa? Millaisia vaiheita siihen on kuulunut? Kuka sinua on auttanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä ketjussa on ihmisiä jotka naimisissa ja lapsia ja kokevat yhä että edelleen yksin?????? Jotain ovat vanhempanne tehneet oikeinkin kun sentään pääsitten naimisiin ja parisuhteeseen ja uskalsitte tehdä lapsiakin. Ja silti vihaatte vanhempianne????

Onpa ajattelusi mustavalkoista. Lapsien ei pidä olla vanhempien henkisenä tukipilarina. Vanhempien tuetta jääminen ei ole este avioliitolle. Asioiden pähkäily, kritisointi ja selviämiskeinojen selvittely ei ole vihaa.

Ei ajatteluni ole mustavalkoista vaan perustuu ihan siihen tosiasiaan että vakavasti traumatisoituneen on tavattoman vaikeaa luoda juuri sitä parisuhdetta joka kestää edes pikkuisen aikaa. Siksi rohkenisin epäillä joittenkin kohdalla että ihan kaikki mennyt pieleen vanhemmilla.

En tiedä mitä tosiasia-satukirjaa olet lukenut, mutta pihalla olet kyllä.

Tuo trolli ilmeisesti luulee kaikkien pahasti traumatisoituneiden lasten olevan jotain susilapsia, jotka eivät ikinä ole olleet muiden kuin ongelmaisten vanhempiensa seurassa. Ei kykene käsittämään sitä, että myös muiden ihmisten toiminta on vanhempien lisäksi vaikuttanut suurimpaan osaan ihmisistä jo lapsesta alkaen. Taivaan kiitos kaikki heistä eivät ole olleet psyykkisesti sairaita.

Tuo on totta että joku ulkopuolinen vahva ihminen lapsen tukena voi pelastaa paljon mutta ydin kehitystä seksuaalisen sitoutumisen kyvyn suhteen ei ulkopuolinenkaan pelasta ellei se ole jotenkin äiti isä triangelissa kasvanut. Jos kykenee suhteeseen ja jatkuvuuteen seksimielessä niin ei kaikki ole ollut huonoa kotona. Väkivalllan kokeminen voi vaikuttaa jonkinverran tuohonkin sekä muuhunkin oppimiseen muttei se tuhoa kokonaan jo onnistunutta kehitystä ja rakenteita terveeltä lapselta.

Siksi lyön jarruja hieman sen valitukselle että ihan kaikki olisi kotona mennyt pieleen. Jos menee pieleen perusteellisesti ei minuutta pääse syntymään ja seksidentiteetti jää vajaaksi, kieroutuu tai muuta. Silloin on erittäin vaikeaa solmia suhteita. Joo ja olen se jota rolliteltiin, en ole rolli vaan asiaa puhun ihan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kysymys ole siitä etteikö näistä saisi ja pitäisi puhua mutta se ratkaisupuoli tulee sitten sen jälkeen haasteeksi miten elää sellaisen asian kanssa jota ei voi ravistaa poiskaan, Jotenkin on se sovinto tehtävä, ja syyttelyn loputtava muuten ei tapahdu kasvua. Vihan valtaan jääminen on se pahin ratkaisu.

Tunteet on kohdattava, jotta kipu helpottaisi. Se ei ole vaihtoehto, että ihminen yritti jättää vaikeat kokemukset käsittelemättä. Muussa tapauksessa hän vain siirtää kipunsa muiden kannettavaksi.

Kyllä on tunteet kohdattava ja vertaistuessa se on helppoa mutta samalla on vaarana jäädä vellomaan siihen syyttelyyn ja varsinainen kasvu jää tekemättä. Olisi löydyttävä jokin ratkaisu siihen vihaan jota tuntee lopulta kuitenkin. Jonkinlainen suhde ja etäisyydenotto ja anteeksianto. Itsensä takia ihan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä ketjussa on ihmisiä jotka naimisissa ja lapsia ja kokevat yhä että edelleen yksin?????? Jotain ovat vanhempanne tehneet oikeinkin kun sentään pääsitten naimisiin ja parisuhteeseen ja uskalsitte tehdä lapsiakin. Ja silti vihaatte vanhempianne????

Onpa ajattelusi mustavalkoista. Lapsien ei pidä olla vanhempien henkisenä tukipilarina. Vanhempien tuetta jääminen ei ole este avioliitolle. Asioiden pähkäily, kritisointi ja selviämiskeinojen selvittely ei ole vihaa.

Ei ajatteluni ole mustavalkoista vaan perustuu ihan siihen tosiasiaan että vakavasti traumatisoituneen on tavattoman vaikeaa luoda juuri sitä parisuhdetta joka kestää edes pikkuisen aikaa. Siksi rohkenisin epäillä joittenkin kohdalla että ihan kaikki mennyt pieleen vanhemmilla.

En tiedä mitä tosiasia-satukirjaa olet lukenut, mutta pihalla olet kyllä.

Tuo trolli ilmeisesti luulee kaikkien pahasti traumatisoituneiden lasten olevan jotain susilapsia, jotka eivät ikinä ole olleet muiden kuin ongelmaisten vanhempiensa seurassa. Ei kykene käsittämään sitä, että myös muiden ihmisten toiminta on vanhempien lisäksi vaikuttanut suurimpaan osaan ihmisistä jo lapsesta alkaen. Taivaan kiitos kaikki heistä eivät ole olleet psyykkisesti sairaita.

Tuo on totta että joku ulkopuolinen vahva ihminen lapsen tukena voi pelastaa paljon mutta ydin kehitystä seksuaalisen sitoutumisen kyvyn suhteen ei ulkopuolinenkaan pelasta ellei se ole jotenkin äiti isä triangelissa kasvanut. Jos kykenee suhteeseen ja jatkuvuuteen seksimielessä niin ei kaikki ole ollut huonoa kotona. Väkivalllan kokeminen voi vaikuttaa jonkinverran tuohonkin sekä muuhunkin oppimiseen muttei se tuhoa kokonaan jo onnistunutta kehitystä ja rakenteita terveeltä lapselta.

Siksi lyön jarruja hieman sen valitukselle että ihan kaikki olisi kotona mennyt pieleen. Jos menee pieleen perusteellisesti ei minuutta pääse syntymään ja seksidentiteetti jää vajaaksi, kieroutuu tai muuta. Silloin on erittäin vaikeaa solmia suhteita. Joo ja olen se jota rolliteltiin, en ole rolli vaan asiaa puhun ihan.

Kerrohan jotain omista taustoistasi. Mitkä ovat motiivisi tällaisten väitteiden esittämiseen? Miksi yrität täällä vähätellä ihmisten kokemuksia? Mitä sinä tästä hyödyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kysymys ole siitä etteikö näistä saisi ja pitäisi puhua mutta se ratkaisupuoli tulee sitten sen jälkeen haasteeksi miten elää sellaisen asian kanssa jota ei voi ravistaa poiskaan, Jotenkin on se sovinto tehtävä, ja syyttelyn loputtava muuten ei tapahdu kasvua. Vihan valtaan jääminen on se pahin ratkaisu.

Tunteet on kohdattava, jotta kipu helpottaisi. Se ei ole vaihtoehto, että ihminen yritti jättää vaikeat kokemukset käsittelemättä. Muussa tapauksessa hän vain siirtää kipunsa muiden kannettavaksi.

Kyllä on tunteet kohdattava ja vertaistuessa se on helppoa mutta samalla on vaarana jäädä vellomaan siihen syyttelyyn ja varsinainen kasvu jää tekemättä. Olisi löydyttävä jokin ratkaisu siihen vihaan jota tuntee lopulta kuitenkin. Jonkinlainen suhde ja etäisyydenotto ja anteeksianto. Itsensä takia ihan.

Miten sinä sen olet tehnyt? Vai oletko niitä, jotka huutelevat mielellään ohjeita hukkuville omat jalat turvallisesti maan kamaralla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kysymys ole siitä etteikö näistä saisi ja pitäisi puhua mutta se ratkaisupuoli tulee sitten sen jälkeen haasteeksi miten elää sellaisen asian kanssa jota ei voi ravistaa poiskaan, Jotenkin on se sovinto tehtävä, ja syyttelyn loputtava muuten ei tapahdu kasvua. Vihan valtaan jääminen on se pahin ratkaisu.

Tunteet on kohdattava, jotta kipu helpottaisi. Se ei ole vaihtoehto, että ihminen yritti jättää vaikeat kokemukset käsittelemättä. Muussa tapauksessa hän vain siirtää kipunsa muiden kannettavaksi.

Kyllä on tunteet kohdattava ja vertaistuessa se on helppoa mutta samalla on vaarana jäädä vellomaan siihen syyttelyyn ja varsinainen kasvu jää tekemättä. Olisi löydyttävä jokin ratkaisu siihen vihaan jota tuntee lopulta kuitenkin. Jonkinlainen suhde ja etäisyydenotto ja anteeksianto. Itsensä takia ihan.

Vertaistuen pointti on siinä, että ihminen ensimmäistä kertaa tulee otetuksi tosissaan kokemustensa kanssa. Vihdoinkin hänen kokemuksensa tunnustetaan ääneen. Tämä helpottaa niiden käsittelyä.

Vierailija kirjoitti:

Miten olette aikuisena suhtautuneet niihin ihmisiin, jotka tiesivät lasten kaltoinkohtelusta, mutta eivät tehneet mitään? Millaisia tunteita heidän toimintansa teissä herättää?

Me kaikki olemme niitä ihmisiä jotka tietävät lasten kaltoinkohteluista 17 000 lasta kuolee nälkään joka tunti, miljoonia kaapattu ja seksiorjuutettu ja jopa murhattu. Me tiedämme miten se homma toimii korkealla ja kovaa ja silti palvomme raharikkaita ja pedofiilirenkaita osatmalla heidän tuotteitaan ja äänestämällä heitä, käyttämällä pankkejaan ja suostumalla olemaan ottamatta lisää selvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä ketjussa on ihmisiä jotka naimisissa ja lapsia ja kokevat yhä että edelleen yksin?????? Jotain ovat vanhempanne tehneet oikeinkin kun sentään pääsitten naimisiin ja parisuhteeseen ja uskalsitte tehdä lapsiakin. Ja silti vihaatte vanhempianne????

Onpa ajattelusi mustavalkoista. Lapsien ei pidä olla vanhempien henkisenä tukipilarina. Vanhempien tuetta jääminen ei ole este avioliitolle. Asioiden pähkäily, kritisointi ja selviämiskeinojen selvittely ei ole vihaa.

Ei ajatteluni ole mustavalkoista vaan perustuu ihan siihen tosiasiaan että vakavasti traumatisoituneen on tavattoman vaikeaa luoda juuri sitä parisuhdetta joka kestää edes pikkuisen aikaa. Siksi rohkenisin epäillä joittenkin kohdalla että ihan kaikki mennyt pieleen vanhemmilla.

En tiedä mitä tosiasia-satukirjaa olet lukenut, mutta pihalla olet kyllä.

Tuo trolli ilmeisesti luulee kaikkien pahasti traumatisoituneiden lasten olevan jotain susilapsia, jotka eivät ikinä ole olleet muiden kuin ongelmaisten vanhempiensa seurassa. Ei kykene käsittämään sitä, että myös muiden ihmisten toiminta on vanhempien lisäksi vaikuttanut suurimpaan osaan ihmisistä jo lapsesta alkaen. Taivaan kiitos kaikki heistä eivät ole olleet psyykkisesti sairaita.

Tuo on totta että joku ulkopuolinen vahva ihminen lapsen tukena voi pelastaa paljon mutta ydin kehitystä seksuaalisen sitoutumisen kyvyn suhteen ei ulkopuolinenkaan pelasta ellei se ole jotenkin äiti isä triangelissa kasvanut. Jos kykenee suhteeseen ja jatkuvuuteen seksimielessä niin ei kaikki ole ollut huonoa kotona. Väkivalllan kokeminen voi vaikuttaa jonkinverran tuohonkin sekä muuhunkin oppimiseen muttei se tuhoa kokonaan jo onnistunutta kehitystä ja rakenteita terveeltä lapselta.

Siksi lyön jarruja hieman sen valitukselle että ihan kaikki olisi kotona mennyt pieleen. Jos menee pieleen perusteellisesti ei minuutta pääse syntymään ja seksidentiteetti jää vajaaksi, kieroutuu tai muuta. Silloin on erittäin vaikeaa solmia suhteita. Joo ja olen se jota rolliteltiin, en ole rolli vaan asiaa puhun ihan.

Tekisikö sinut onnelliseksi se, jos joku alkaisi täällä kiitellä vanhempiaan siitä, ettei sentään kuollut nälkään, vaikka kotona tulikin toistuvasti hakatuksi? Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kysymys ole siitä etteikö näistä saisi ja pitäisi puhua mutta se ratkaisupuoli tulee sitten sen jälkeen haasteeksi miten elää sellaisen asian kanssa jota ei voi ravistaa poiskaan, Jotenkin on se sovinto tehtävä, ja syyttelyn loputtava muuten ei tapahdu kasvua. Vihan valtaan jääminen on se pahin ratkaisu.

Tunteet on kohdattava, jotta kipu helpottaisi. Se ei ole vaihtoehto, että ihminen yritti jättää vaikeat kokemukset käsittelemättä. Muussa tapauksessa hän vain siirtää kipunsa muiden kannettavaksi.

Kyllä on tunteet kohdattava ja vertaistuessa se on helppoa mutta samalla on vaarana jäädä vellomaan siihen syyttelyyn ja varsinainen kasvu jää tekemättä. Olisi löydyttävä jokin ratkaisu siihen vihaan jota tuntee lopulta kuitenkin. Jonkinlainen suhde ja etäisyydenotto ja anteeksianto. Itsensä takia ihan.

Vertaistuen pointti on siinä, että ihminen ensimmäistä kertaa tulee otetuksi tosissaan kokemustensa kanssa. Vihdoinkin hänen kokemuksensa tunnustetaan ääneen. Tämä helpottaa niiden käsittelyä.

Kyllä on äärettömän tärkeää saada sanoa ääneen mitä on tapahtunut ja tulla ymmärretyksi.

Ovelimmat narsistit kietovat aikuisen lapsensa uhkaillen ja kiristäen valtaansa. Siksi moni uhri ei uskalla irrottautua narsistin vallasta, vaikka saa osakseen jatkuvaa henkistä väkivaltaa. Ainoa keino väkivaltatilanteissa, on se sitten henkistä tai fyysistä, on järjestää todistelu ennnakoidusti tulevaan kohtaamiseen narsistin kanssa jatkotoimenpiteitä varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä ketjussa on ihmisiä jotka naimisissa ja lapsia ja kokevat yhä että edelleen yksin?????? Jotain ovat vanhempanne tehneet oikeinkin kun sentään pääsitten naimisiin ja parisuhteeseen ja uskalsitte tehdä lapsiakin. Ja silti vihaatte vanhempianne????

Onpa ajattelusi mustavalkoista. Lapsien ei pidä olla vanhempien henkisenä tukipilarina. Vanhempien tuetta jääminen ei ole este avioliitolle. Asioiden pähkäily, kritisointi ja selviämiskeinojen selvittely ei ole vihaa.

Ei ajatteluni ole mustavalkoista vaan perustuu ihan siihen tosiasiaan että vakavasti traumatisoituneen on tavattoman vaikeaa luoda juuri sitä parisuhdetta joka kestää edes pikkuisen aikaa. Siksi rohkenisin epäillä joittenkin kohdalla että ihan kaikki mennyt pieleen vanhemmilla.

En tiedä mitä tosiasia-satukirjaa olet lukenut, mutta pihalla olet kyllä.

Tuo trolli ilmeisesti luulee kaikkien pahasti traumatisoituneiden lasten olevan jotain susilapsia, jotka eivät ikinä ole olleet muiden kuin ongelmaisten vanhempiensa seurassa. Ei kykene käsittämään sitä, että myös muiden ihmisten toiminta on vanhempien lisäksi vaikuttanut suurimpaan osaan ihmisistä jo lapsesta alkaen. Taivaan kiitos kaikki heistä eivät ole olleet psyykkisesti sairaita.

Tuo on totta että joku ulkopuolinen vahva ihminen lapsen tukena voi pelastaa paljon mutta ydin kehitystä seksuaalisen sitoutumisen kyvyn suhteen ei ulkopuolinenkaan pelasta ellei se ole jotenkin äiti isä triangelissa kasvanut. Jos kykenee suhteeseen ja jatkuvuuteen seksimielessä niin ei kaikki ole ollut huonoa kotona. Väkivalllan kokeminen voi vaikuttaa jonkinverran tuohonkin sekä muuhunkin oppimiseen muttei se tuhoa kokonaan jo onnistunutta kehitystä ja rakenteita terveeltä lapselta.

Siksi lyön jarruja hieman sen valitukselle että ihan kaikki olisi kotona mennyt pieleen. Jos menee pieleen perusteellisesti ei minuutta pääse syntymään ja seksidentiteetti jää vajaaksi, kieroutuu tai muuta. Silloin on erittäin vaikeaa solmia suhteita. Joo ja olen se jota rolliteltiin, en ole rolli vaan asiaa puhun ihan.

Tekisikö sinut onnelliseksi se, jos joku alkaisi täällä kiitellä vanhempiaan siitä, ettei sentään kuollut nälkään, vaikka kotona tulikin toistuvasti hakatuksi? Miksi?

Ei vaan on hyvä myös muistaa hyvät puolet vanhemmista jos niitäkin on ettei kuittaa kokonaan pahana. Harva on kokonaan paha kuitenkaan. Ja heilläkin on ymmärrettäviäkin traumoja kenties.

Vierailija kirjoitti:

Ei kysymys ole siitä etteikö näistä saisi ja pitäisi puhua mutta se ratkaisupuoli tulee sitten sen jälkeen haasteeksi miten elää sellaisen asian kanssa jota ei voi ravistaa poiskaan, Jotenkin on se sovinto tehtävä, ja syyttelyn loputtava muuten ei tapahdu kasvua. Vihan valtaan jääminen on se pahin ratkaisu.

Mikä v*tun kasvu? Speksaatko ihan mitä helvettiä tarkoittaa kasvu?

Olen tehnyt kaiken ns oikein paskasta väkivaltataustasta huolimatta, olen lääkäri, mulla on perhe. Ja SILTI olen traumatisoitunut lapsuudesta. Mikään ”kasvu”ei pyyhi pois yhtään mitään. Mikään ”kasvu” ei saa unohtamaan väkivaltaa ja pahoinpitelyitä.

Kasvu on vaan tyhjää tarkoittava viisastelusana.

Ja kyllä, vihasn kusipäävanhempiani ja sanon tän ihan ylpeydellä. En todellakaan aio unohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olette aikuisena suhtautuneet niihin ihmisiin, jotka tiesivät lasten kaltoinkohtelusta, mutta eivät tehneet mitään? Millaisia tunteita heidän toimintansa teissä herättää?

Me kaikki olemme niitä ihmisiä jotka tietävät lasten kaltoinkohteluista 17 000 lasta kuolee nälkään joka tunti, miljoonia kaapattu ja seksiorjuutettu ja jopa murhattu. Me tiedämme miten se homma toimii korkealla ja kovaa ja silti palvomme raharikkaita ja pedofiilirenkaita osatmalla heidän tuotteitaan ja äänestämällä heitä, käyttämällä pankkejaan ja suostumalla olemaan ottamatta lisää selvää.

Tälläkö sinä oikeutat itsellesi sen, ettet tee mitään jos näet naapurisi hakkaavan lastaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä ketjussa on ihmisiä jotka naimisissa ja lapsia ja kokevat yhä että edelleen yksin?????? Jotain ovat vanhempanne tehneet oikeinkin kun sentään pääsitten naimisiin ja parisuhteeseen ja uskalsitte tehdä lapsiakin. Ja silti vihaatte vanhempianne????

Onpa ajattelusi mustavalkoista. Lapsien ei pidä olla vanhempien henkisenä tukipilarina. Vanhempien tuetta jääminen ei ole este avioliitolle. Asioiden pähkäily, kritisointi ja selviämiskeinojen selvittely ei ole vihaa.

Ei ajatteluni ole mustavalkoista vaan perustuu ihan siihen tosiasiaan että vakavasti traumatisoituneen on tavattoman vaikeaa luoda juuri sitä parisuhdetta joka kestää edes pikkuisen aikaa. Siksi rohkenisin epäillä joittenkin kohdalla että ihan kaikki mennyt pieleen vanhemmilla.

En tiedä mitä tosiasia-satukirjaa olet lukenut, mutta pihalla olet kyllä.

Tuo trolli ilmeisesti luulee kaikkien pahasti traumatisoituneiden lasten olevan jotain susilapsia, jotka eivät ikinä ole olleet muiden kuin ongelmaisten vanhempiensa seurassa. Ei kykene käsittämään sitä, että myös muiden ihmisten toiminta on vanhempien lisäksi vaikuttanut suurimpaan osaan ihmisistä jo lapsesta alkaen. Taivaan kiitos kaikki heistä eivät ole olleet psyykkisesti sairaita.

Tuo on totta että joku ulkopuolinen vahva ihminen lapsen tukena voi pelastaa paljon mutta ydin kehitystä seksuaalisen sitoutumisen kyvyn suhteen ei ulkopuolinenkaan pelasta ellei se ole jotenkin äiti isä triangelissa kasvanut. Jos kykenee suhteeseen ja jatkuvuuteen seksimielessä niin ei kaikki ole ollut huonoa kotona. Väkivalllan kokeminen voi vaikuttaa jonkinverran tuohonkin sekä muuhunkin oppimiseen muttei se tuhoa kokonaan jo onnistunutta kehitystä ja rakenteita terveeltä lapselta.

Siksi lyön jarruja hieman sen valitukselle että ihan kaikki olisi kotona mennyt pieleen. Jos menee pieleen perusteellisesti ei minuutta pääse syntymään ja seksidentiteetti jää vajaaksi, kieroutuu tai muuta. Silloin on erittäin vaikeaa solmia suhteita. Joo ja olen se jota rolliteltiin, en ole rolli vaan asiaa puhun ihan.

Tekisikö sinut onnelliseksi se, jos joku alkaisi täällä kiitellä vanhempiaan siitä, ettei sentään kuollut nälkään, vaikka kotona tulikin toistuvasti hakatuksi? Miksi?

Ei vaan on hyvä myös muistaa hyvät puolet vanhemmista jos niitäkin on ettei kuittaa kokonaan pahana. Harva on kokonaan paha kuitenkaan. Ja heilläkin on ymmärrettäviäkin traumoja kenties.

Menisit johonkin toiseen ketjuun suoltamaan tätä tuubaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä ketjussa on ihmisiä jotka naimisissa ja lapsia ja kokevat yhä että edelleen yksin?????? Jotain ovat vanhempanne tehneet oikeinkin kun sentään pääsitten naimisiin ja parisuhteeseen ja uskalsitte tehdä lapsiakin. Ja silti vihaatte vanhempianne????

Onpa ajattelusi mustavalkoista. Lapsien ei pidä olla vanhempien henkisenä tukipilarina. Vanhempien tuetta jääminen ei ole este avioliitolle. Asioiden pähkäily, kritisointi ja selviämiskeinojen selvittely ei ole vihaa.

Ei ajatteluni ole mustavalkoista vaan perustuu ihan siihen tosiasiaan että vakavasti traumatisoituneen on tavattoman vaikeaa luoda juuri sitä parisuhdetta joka kestää edes pikkuisen aikaa. Siksi rohkenisin epäillä joittenkin kohdalla että ihan kaikki mennyt pieleen vanhemmilla.

En tiedä mitä tosiasia-satukirjaa olet lukenut, mutta pihalla olet kyllä.

Tuo trolli ilmeisesti luulee kaikkien pahasti traumatisoituneiden lasten olevan jotain susilapsia, jotka eivät ikinä ole olleet muiden kuin ongelmaisten vanhempiensa seurassa. Ei kykene käsittämään sitä, että myös muiden ihmisten toiminta on vanhempien lisäksi vaikuttanut suurimpaan osaan ihmisistä jo lapsesta alkaen. Taivaan kiitos kaikki heistä eivät ole olleet psyykkisesti sairaita.

Tuo on totta että joku ulkopuolinen vahva ihminen lapsen tukena voi pelastaa paljon mutta ydin kehitystä seksuaalisen sitoutumisen kyvyn suhteen ei ulkopuolinenkaan pelasta ellei se ole jotenkin äiti isä triangelissa kasvanut. Jos kykenee suhteeseen ja jatkuvuuteen seksimielessä niin ei kaikki ole ollut huonoa kotona. Väkivalllan kokeminen voi vaikuttaa jonkinverran tuohonkin sekä muuhunkin oppimiseen muttei se tuhoa kokonaan jo onnistunutta kehitystä ja rakenteita terveeltä lapselta.

Siksi lyön jarruja hieman sen valitukselle että ihan kaikki olisi kotona mennyt pieleen. Jos menee pieleen perusteellisesti ei minuutta pääse syntymään ja seksidentiteetti jää vajaaksi, kieroutuu tai muuta. Silloin on erittäin vaikeaa solmia suhteita. Joo ja olen se jota rolliteltiin, en ole rolli vaan asiaa puhun ihan.

Kerrohan jotain omista taustoistasi. Mitkä ovat motiivisi tällaisten väitteiden esittämiseen? Miksi yrität täällä vähätellä ihmisten kokemuksia? Mitä sinä tästä hyödyt?

En vähättele mutta haluan tuoda asiaan jatkoa ajatellen uusiakin puolia. Olisi hyvä että kasvua tapahtuisi lopulta kuitenkin ja vihankierre purkautuisi lopulta. On harmi jos menettää omat vanhempansa jo ennen heidän kuolemaa eikä saa tehtyä sovintoa edes mielessään. Kuoleman jälkeen on sitten tavattoman vaikeaa asioita käsitellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä ketjussa on ihmisiä jotka naimisissa ja lapsia ja kokevat yhä että edelleen yksin?????? Jotain ovat vanhempanne tehneet oikeinkin kun sentään pääsitten naimisiin ja parisuhteeseen ja uskalsitte tehdä lapsiakin. Ja silti vihaatte vanhempianne????

Onpa ajattelusi mustavalkoista. Lapsien ei pidä olla vanhempien henkisenä tukipilarina. Vanhempien tuetta jääminen ei ole este avioliitolle. Asioiden pähkäily, kritisointi ja selviämiskeinojen selvittely ei ole vihaa.

Ei ajatteluni ole mustavalkoista vaan perustuu ihan siihen tosiasiaan että vakavasti traumatisoituneen on tavattoman vaikeaa luoda juuri sitä parisuhdetta joka kestää edes pikkuisen aikaa. Siksi rohkenisin epäillä joittenkin kohdalla että ihan kaikki mennyt pieleen vanhemmilla.

En tiedä mitä tosiasia-satukirjaa olet lukenut, mutta pihalla olet kyllä.

Tuo trolli ilmeisesti luulee kaikkien pahasti traumatisoituneiden lasten olevan jotain susilapsia, jotka eivät ikinä ole olleet muiden kuin ongelmaisten vanhempiensa seurassa. Ei kykene käsittämään sitä, että myös muiden ihmisten toiminta on vanhempien lisäksi vaikuttanut suurimpaan osaan ihmisistä jo lapsesta alkaen. Taivaan kiitos kaikki heistä eivät ole olleet psyykkisesti sairaita.

Tuo on totta että joku ulkopuolinen vahva ihminen lapsen tukena voi pelastaa paljon mutta ydin kehitystä seksuaalisen sitoutumisen kyvyn suhteen ei ulkopuolinenkaan pelasta ellei se ole jotenkin äiti isä triangelissa kasvanut. Jos kykenee suhteeseen ja jatkuvuuteen seksimielessä niin ei kaikki ole ollut huonoa kotona. Väkivalllan kokeminen voi vaikuttaa jonkinverran tuohonkin sekä muuhunkin oppimiseen muttei se tuhoa kokonaan jo onnistunutta kehitystä ja rakenteita terveeltä lapselta.

Siksi lyön jarruja hieman sen valitukselle että ihan kaikki olisi kotona mennyt pieleen. Jos menee pieleen perusteellisesti ei minuutta pääse syntymään ja seksidentiteetti jää vajaaksi, kieroutuu tai muuta. Silloin on erittäin vaikeaa solmia suhteita. Joo ja olen se jota rolliteltiin, en ole rolli vaan asiaa puhun ihan.

Kerrohan jotain omista taustoistasi. Mitkä ovat motiivisi tällaisten väitteiden esittämiseen? Miksi yrität täällä vähätellä ihmisten kokemuksia? Mitä sinä tästä hyödyt?

Voisitko ystävällisesti lopettaa hyökkäämisen jokaisen eri näkökulmaa antavan kommentoijan kirjoituksiin.  En näe kokemusten vähättelyä, johon kommentoit.  Anna mieluummin omaa näkökulmaasi, äläkä dissaa muita. Täältä sivusta vaan mainitsen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olette aikuisena suhtautuneet niihin ihmisiin, jotka tiesivät lasten kaltoinkohtelusta, mutta eivät tehneet mitään? Millaisia tunteita heidän toimintansa teissä herättää?

Me kaikki olemme niitä ihmisiä jotka tietävät lasten kaltoinkohteluista 17 000 lasta kuolee nälkään joka tunti, miljoonia kaapattu ja seksiorjuutettu ja jopa murhattu. Me tiedämme miten se homma toimii korkealla ja kovaa ja silti palvomme raharikkaita ja pedofiilirenkaita osatmalla heidän tuotteitaan ja äänestämällä heitä, käyttämällä pankkejaan ja suostumalla olemaan ottamatta lisää selvää.

Tälläkö sinä oikeutat itsellesi sen, ettet tee mitään jos näet naapurisi hakkaavan lastaan?

No mutta tekisinhän enkä oikeuttaisi. Totean vaan ettei meistä kukaan ole lastoin kaltoinkohteluun osallistumatonkaan. Olemme kaikki vastuussa ja syyllisiä myöskin samaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tässä ketjussa on ihmisiä jotka naimisissa ja lapsia ja kokevat yhä että edelleen yksin?????? Jotain ovat vanhempanne tehneet oikeinkin kun sentään pääsitten naimisiin ja parisuhteeseen ja uskalsitte tehdä lapsiakin. Ja silti vihaatte vanhempianne????

Onpa ajattelusi mustavalkoista. Lapsien ei pidä olla vanhempien henkisenä tukipilarina. Vanhempien tuetta jääminen ei ole este avioliitolle. Asioiden pähkäily, kritisointi ja selviämiskeinojen selvittely ei ole vihaa.

Ei ajatteluni ole mustavalkoista vaan perustuu ihan siihen tosiasiaan että vakavasti traumatisoituneen on tavattoman vaikeaa luoda juuri sitä parisuhdetta joka kestää edes pikkuisen aikaa. Siksi rohkenisin epäillä joittenkin kohdalla että ihan kaikki mennyt pieleen vanhemmilla.

En tiedä mitä tosiasia-satukirjaa olet lukenut, mutta pihalla olet kyllä.

Tuo trolli ilmeisesti luulee kaikkien pahasti traumatisoituneiden lasten olevan jotain susilapsia, jotka eivät ikinä ole olleet muiden kuin ongelmaisten vanhempiensa seurassa. Ei kykene käsittämään sitä, että myös muiden ihmisten toiminta on vanhempien lisäksi vaikuttanut suurimpaan osaan ihmisistä jo lapsesta alkaen. Taivaan kiitos kaikki heistä eivät ole olleet psyykkisesti sairaita.

Tuo on totta että joku ulkopuolinen vahva ihminen lapsen tukena voi pelastaa paljon mutta ydin kehitystä seksuaalisen sitoutumisen kyvyn suhteen ei ulkopuolinenkaan pelasta ellei se ole jotenkin äiti isä triangelissa kasvanut. Jos kykenee suhteeseen ja jatkuvuuteen seksimielessä niin ei kaikki ole ollut huonoa kotona. Väkivalllan kokeminen voi vaikuttaa jonkinverran tuohonkin sekä muuhunkin oppimiseen muttei se tuhoa kokonaan jo onnistunutta kehitystä ja rakenteita terveeltä lapselta.

Siksi lyön jarruja hieman sen valitukselle että ihan kaikki olisi kotona mennyt pieleen. Jos menee pieleen perusteellisesti ei minuutta pääse syntymään ja seksidentiteetti jää vajaaksi, kieroutuu tai muuta. Silloin on erittäin vaikeaa solmia suhteita. Joo ja olen se jota rolliteltiin, en ole rolli vaan asiaa puhun ihan.

Tekisikö sinut onnelliseksi se, jos joku alkaisi täällä kiitellä vanhempiaan siitä, ettei sentään kuollut nälkään, vaikka kotona tulikin toistuvasti hakatuksi? Miksi?

Ei vaan on hyvä myös muistaa hyvät puolet vanhemmista jos niitäkin on ettei kuittaa kokonaan pahana. Harva on kokonaan paha kuitenkaan. Ja heilläkin on ymmärrettäviäkin traumoja kenties.

Jokin narsisti hakee täällä säälittävällä tavalla uhreiltaan myötätuntoa, jotta he eivät koskaan jättäisi häntä.