Lue keskustelun säännöt.
Ero, vauva 3 vkoa
22.03.2019 |
Vaimo ilmoitti haluavansa eron. Pettämisestä ei ole kyse, sillä meillä on 3 vkoa vanha vauva jota vaimo hoitaa kotona ja tiedän ettei lyhyitä vaunulenkkejä lukuunottamatta käy missään.
Eroilmoitus ärsyttää, sillä vauva oli haluttu ja pitkään yritetty. Miten tapaamiset onnistuvat noin pienen kanssa? Mitään viikko-viikko kuviota tuskin imetetyn vauvan kanssa pystyy suunnittelemaan vielä aikoihin.
Kommentit (221)
Varmaan jo vaan kiusallaan tehty provo. Ei kukaan mies uskalla tämmöistä tänne kirjoittaa..
Mutta kauheaa tässä on se että mun mies oli tuollainen. Ois pitäny hormooni sumussa ymmärtää pyytää apua, sitä ei kysymättä tullut. Eli en sitten saanut apua ensimmäisinä kuukausina kun olisin sitä eniten juuri silloin tarvinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan jo vaan kiusallaan tehty provo. Ei kukaan mies uskalla tämmöistä tänne kirjoittaa..
Mutta kauheaa tässä on se että mun mies oli tuollainen. Ois pitäny hormooni sumussa ymmärtää pyytää apua, sitä ei kysymättä tullut. Eli en sitten saanut apua ensimmäisinä kuukausina kun olisin sitä eniten juuri silloin tarvinnut.
En minäkään. Sain vielä kohtutulehduksen ja 40 asteen kuumeessa yritin hoitaa yksin vauvaa ja taaperoa + juosta sairaalassa heidän kanssaan. Mies ei pitänyt edes isyyslomaa vaikka pyysin.. sanoi että voi pyytää äitiään avuksi jos apua tarvitsen. Kyllä mietin eroa ihan tosissani, ihan siksi että tuntui etten voi edes mieheni apuun ja tukeen ikinä luottaa. Enkä voinutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka voit sanoa että lapsi oli toivottu, haluttu ja pitkään yritetty, kun luovutit hänen kanssaan jo reilusti alle kuukaudessa ja vetoat siihen, kun käyt töissä, niin et pysty hoitamaan vauvaa ollenkaan? :( Niin surullista.
Ja vaimo tietysti uskonut, ollut varmasti suuret toiveet puheidesi perusteella, kun olet lasta halunnut, että oikeasti haluat lapsen.. ja osallistut. Ja sitten olet jo luovuttanut kalkkiviivoille. Kyllähän se tekee pahaa.
Samaa voisi sanoa ap:n vaimosta. Jos on luvannut elää mukana niin vasta- kuin myötämäessä kunnes kuolema erottaa, niin ei pitäisi 3 viikon hankaluuksien jälkeen erosta puhua. Varsinkaan jos mitään ulkopuolista apua ei ole edes yritetty hakea.
Isän ja äidin kuormitus vauvan ekojen kolmen viikon aikana on aivan eri planeetalta, ellei eri galakseilta. Äidillä on hormonimyrsky, synnytyskokemus (joka on usein ainakin lievästi traumaattinen, joka tapauksessa äärimmäisen herkistävä), pieni ihminen joka haluaa olla koko ajan kiinni hänessä, muuttunut ruumis, maitoa valuvat rinnat, tunne ettei koskaan enää pääse mihinkään, kipuja...miehellä on se muuttunut elämäntilanne ja mahdollisesti kiukkuinen vaimo. Ei-synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen se olotila on vastasynnyttäneellä, varsinkin esikoisen kanssa.
Ja naisen olotila helpottuu sillä, että uhkailee erolla?
Ei, miten niin? Pointtini oli, että äidin ja isän post-partum aikaa ei voi verrata, koska äiti on tuolloin paljon kuormittuneempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka voit sanoa että lapsi oli toivottu, haluttu ja pitkään yritetty, kun luovutit hänen kanssaan jo reilusti alle kuukaudessa ja vetoat siihen, kun käyt töissä, niin et pysty hoitamaan vauvaa ollenkaan? :( Niin surullista.
Ja vaimo tietysti uskonut, ollut varmasti suuret toiveet puheidesi perusteella, kun olet lasta halunnut, että oikeasti haluat lapsen.. ja osallistut. Ja sitten olet jo luovuttanut kalkkiviivoille. Kyllähän se tekee pahaa.
Samaa voisi sanoa ap:n vaimosta. Jos on luvannut elää mukana niin vasta- kuin myötämäessä kunnes kuolema erottaa, niin ei pitäisi 3 viikon hankaluuksien jälkeen erosta puhua. Varsinkaan jos mitään ulkopuolista apua ei ole edes yritetty hakea.
Huomaa, että ap aloitti itse eropuheet. Hän ei käyttänyt ero-sanaa mutta antoi ymmärtää, että ero on edessä mikäli vaimon käyttäytyminen ei muutu. Vaimo toteamus erosta oli vastaus miehen uhkaukseen. Vaimo ei ollut aloitteellinen eroasiassa, vaan mies aloitti puheet erosta itse.
Vierailija kirjoitti:
On vaikea edes uskoa, ap, kommenttejasi todellisiksi. Normaalisti huutaisin provoa. Mutta koska ilmeisesti kaltaisiasi miehiä on (jopa omassa lähipiirissäni), on kuitenkin pakko sanoa sananen.
Moni on jo sanonut olennaisen: Tee oma-aloitteisesti, ole aikuinen ja oikea vanhempi sen sijaan, että odottaisit vaimosi kertovan, mitä sinun pitää tehdä ”auttaaksesi”. Et ole apulainen, vaan aivan täysivaltainen ihminen. Ja koska vaimosi on kovilla vauvan kanssa, sinun kuuluisi hoitaa kotia ja vaimoa.
Tästä tullaan seuraaviin kysymyksiin: Mikset ole isyyslomalla? Miksi vetoat työssäkäymiseen, kun sinulla on kolmiviikkoinen vauva? Mainitset jopa viihteellä käymisen. Etkö tosiaan ymmärrä, että nyt on se aika, kun kaikki liikenevä kapasiteettisi kuuluu kotiin? Tämä aika EI ole niin pitkä, mutta sitäkin tärkeämpi. Lue huolella se, mitä joku aiempi vastaaja kirjoitti: miehen toiminta vauvojen ensi kuukausina kantaa avioliitossa kauas tulevaisuuteen. Olet valinnut tuhoisan tien - vaimosi tulee ikuisesti muistamaan, että asetit omat tarpeesi hänen ja vastasyntyneen lapsenne edelle.
Varsinkin, jos olet täysiä päiviä töissä, nyt ei vaan ole se aika, kun käyt lisäksi ”viihteellä” tai kahvittelet yhtään kenekään, nais- tai miespuolisen, kaverin kanssa samalla, kun vaimosi on kotona äärirajoilla SINUN lapsesi kanssa. Mieti sama toisinpäin - miltä tuntuisi? Sitten vielä kehtaat vedota siihen, ettei lapsi tyynny sylissäsi. Ei kai, jos nostat kädet pystyyn ja olet kotona harvoin. Sinun tehtäväsi on tulla turvalliseksi aikuiseksi sille lapselle.
Että pistää vihaksi kaltaisesi tyypit. Neuvolastakin annoit ymmärtää, että vaimosi käy siellä ilman sinua. Meillä mies on ollut mukana kaikissa neuvoloissa, joihin suinkin on päässyt. Ja pitänyt mahdollisimman paljon vapaita ja jää kohta puoleksi vuodeksi lapsen kanssa kotiin, kun itse palaan töihin. Eilen kuului pinnasängystä itkuhälyttimeen vienolla äänellä unen läpi mutistu kutsu ”isi”. Mieti, mitä menetät, kun lapsesi oppii, että vain äiti on häntä varten, isä itseään.
Hyvin sanottu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä vaimo ilmoitti jo 3. kuulla raskaana ollessaan haluavansa erota. Me järjestimme elämämme niin, että minä asun samassa asunnossa omassa makuuhuoneessa ja hoidan vauvaa ja osallistun arkeen täysin. Käyn töissä ja olen isänä, mutta emme ole rakastavaisia, vaan ystäviä. Minulla on oma pieni asunto, mutta siellä säilytän vain tavaroitani ja käyn joskus, kun olen viihteellä. (Sinne lähden ainoastaan harvoin ja silloin kun lapsi nukkuu.) Hyvin onnistuu. Matkustamme myös yhdessä isovanhempien luokse. Lapsen etu on tärkeintä. Haluan ennen kaikkea olla hyvä isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ilmoitat sille vaimolle, että asia selvä, erotaan. Kysyt, miten hoidetaan asumisjärjestelyt jne. Etsit itsellesi uuden kämpän, vaimo saa jäädä entiseen ja maksaa sen kulut. Varaat ajan lastenvalvojalle ja hoidatte paperit kuntoon. Ilmoita, että elareita maksat vain oikeuden päätöksellä. Vaadir yhteishuoltajuutta ja tässä vaiheessa joka päivä 3 tuntia vauva-aikaa itsellesi.
Jostain syystä tuossa vaiheessa vaimo alkaa miettimään, että onko ne lattialle jätetyt sukat oikeasti tämän kaiken arvoisia.
No siinäpä hieno isä, vaatii että vauva on nälässä 3h päivittäin eikä edes suostu elättämään omaa lastaan. Joo seuraava.
Voi sille vauvalle antaa pullostakin maitoa. Suomi on täynnä näitä sankareita jotka ei suostu omaa lastansa elättämään. Miten olisikaan tilanne jos isä sanoisi 3 viikon päästä synnytyksestä että haluaa eron ja vauva jää hänelle. Saattais äitikin vähän tasajalkaa polkea. :D
Ja luulet että oikeus määrää imetyksen lopetettavaksi ja 3 viikkoisen vauvan isälle? Höpöhöpö.
No jos ajateltaisiin että nainen ei imetä.
Ja uskot että se on vauvan etu jos molemmat vanhemmat ovat ”samalla viivalla” ts. Kummatkin ihan normaaleja ihmisiä? Miten tuo käytännössä onnistuisi kun äitiysloma kestää sen 4kk. Äiti olisi vaan kotona ilman vauvaa? Isä saisi myös olla kotona vai isä kävisi töissä ja vauva olisi hoidossa vaikka äiti kotonaan on äitiyslomalla? Äitiysloma on myös sitä varten että äiti toipuu synnytyksestä, eli vaikka vauva kuolisi saa äiti pitää äitiysloman.
Vauvan etu on varmasti se, että vain äiti hoitaa. Siksi äiidn pitää ymmärtää, että ei vaadi isää valvomaan öitä tai luopumaan omasta ajastaan, koska vauvan etu on se, että saa olla äidin kanssa. Isän ei pidä mennä olettamaan, että hän olisi jonkinlainen tasa-arvoinen vanhempi.
No näinhän se menee.
Jos isä ei hoida vauvaa, niin paska isä. Jos isä haluaa hoitaa vauvaa, niin miksi saisi kun äitikin on olemassa.
Isää tarvitaan lapsen alulle laittamiseen ja sen jälkeen vain kun tarvitaan rahaa tai syyllistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan mitään erojuttuja pienen vauvan kanssa.
Teillä ei selvästikään sinun ja vaimosi ajatukset kodin ja vauvanhoidosta kohtaa.
Älä ole itsekäs, auta kotitöissä ja vauvan kanssa ihan oma-aloitteisesti, unohda omat harrastukset ja kaverit vähäksi aikaa kokonaan.
Kasva aikuiseksi ja ota vastuu perheestäsi ja anna vaimollesi tukea ja paljon rakkautta molemmille, sekä vaimolle että lapsellesi.
Ei kiukuttelevalle ja erolla uhkailevalle vaimolle mitään rakkautta kannata antaa. Hukkaan menee. Mieluummin keskittää senkin vaan lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ilmoitat sille vaimolle, että asia selvä, erotaan. Kysyt, miten hoidetaan asumisjärjestelyt jne. Etsit itsellesi uuden kämpän, vaimo saa jäädä entiseen ja maksaa sen kulut. Varaat ajan lastenvalvojalle ja hoidatte paperit kuntoon. Ilmoita, että elareita maksat vain oikeuden päätöksellä. Vaadir yhteishuoltajuutta ja tässä vaiheessa joka päivä 3 tuntia vauva-aikaa itsellesi.
Jostain syystä tuossa vaiheessa vaimo alkaa miettimään, että onko ne lattialle jätetyt sukat oikeasti tämän kaiken arvoisia.
*facepalm*
Pitää olla pimeä mies jos alkaa vasta synnyttäneelle naiselle noin lapsellisesti kiukuttelemaan. Möisitkö koirasikin pois, kun se ei ole oma itsensä vaan aggressiivinen sinua ja ylisuojeleva vastasyntyneitä pentujaan kohtaan?
Etkä ikimaailmassa saisi vastasyntynyttä lasta kolmeksi tunniksi pois kotoaan joka päivä. Siihen pisteeseen menisi vuosia päästä.
Hullua, ettei isä saa lasta! Voisi olla parempikin hoitaja. Lapsi ei tarvitse äitiä yhtään sen enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka voit sanoa että lapsi oli toivottu, haluttu ja pitkään yritetty, kun luovutit hänen kanssaan jo reilusti alle kuukaudessa ja vetoat siihen, kun käyt töissä, niin et pysty hoitamaan vauvaa ollenkaan? :( Niin surullista.
Ja vaimo tietysti uskonut, ollut varmasti suuret toiveet puheidesi perusteella, kun olet lasta halunnut, että oikeasti haluat lapsen.. ja osallistut. Ja sitten olet jo luovuttanut kalkkiviivoille. Kyllähän se tekee pahaa.
Samaa voisi sanoa ap:n vaimosta. Jos on luvannut elää mukana niin vasta- kuin myötämäessä kunnes kuolema erottaa, niin ei pitäisi 3 viikon hankaluuksien jälkeen erosta puhua. Varsinkaan jos mitään ulkopuolista apua ei ole edes yritetty hakea.
Isän ja äidin kuormitus vauvan ekojen kolmen viikon aikana on aivan eri planeetalta, ellei eri galakseilta. Äidillä on hormonimyrsky, synnytyskokemus (joka on usein ainakin lievästi traumaattinen, joka tapauksessa äärimmäisen herkistävä), pieni ihminen joka haluaa olla koko ajan kiinni hänessä, muuttunut ruumis, maitoa valuvat rinnat, tunne ettei koskaan enää pääse mihinkään, kipuja...miehellä on se muuttunut elämäntilanne ja mahdollisesti kiukkuinen vaimo. Ei-synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen se olotila on vastasynnyttäneellä, varsinkin esikoisen kanssa.
Ja naisen olotila helpottuu sillä, että uhkailee erolla?
Ei, miten niin? Pointtini oli, että äidin ja isän post-partum aikaa ei voi verrata, koska äiti on tuolloin paljon kuormittuneempi.
Ja synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen on se hetki kun oma rakas selviää tuskista ja synnyttää vielä rakkaamman. Varsinkin esikoisen kanssa se isäksi tulo konkretisoituu vasta kun äiti ja vauva tulee kotiin. Huoli puolisosta ja pienestä vauvasta, se avuttomuus, kun et pysty edes ruokkimaan ja kaikki on uutta. Ja vieressä äiti joka arvostelee kaikkea mitä yrität tehdä. Ei ihme, jos ei riitä ymmärrystä toisen erouhkailuille.
Vierailija kirjoitti:
Anna nyt vähän aikaa sen vaimon hormonien tasaantua, hän on todennäköisesti vielä ihan pöllyssä.
Tuntuu toki kohtuuttomalta, että voi tuntua ettei mies/isä tee mitään oikein. Täällä oli just pitkä avautuminen siitä, kuinka äitiä ärsytti kun isä hoiti vauvaa liikaa. Ja tyyliin joka toinen päivä on avautumisia siitä, kuinka isä ei hoida vauvaa/hoitaa väärin. Mutta moni on oikeasti viikkoja synnytyksen jälkeen eräänlaisessa hormonikuplassa ja kun itsellekin kaikki on uutta ja olo on vauvan kanssa epävarma, niin se toisen läsnäolokin saattaa ärsyttää.
Tossa vaiheessa ei kannata tehdä mitään ratkaisuja suuntaan eikä toiseen. Tarkkaile nyt kuitenkin huolella sitä vaimoasi, ettei kyseessä ole synnytyksen jälkeinen masennus.
Hoida vauvaa ja ole sille isä. Siihen on sulla oikeus ja vauvalla on oikeus isään.
Pöllyssä hahhah. Kyllä pitäisi kaikki vauvat huostaanottaa ensimmäisiksi viikoiksi, jos nainen ei tietäisi synnytyksen jälkeen , mitä tekee. Nainen on silloin ihan täysjärkinen ja oikeustoimikelpoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka voit sanoa että lapsi oli toivottu, haluttu ja pitkään yritetty, kun luovutit hänen kanssaan jo reilusti alle kuukaudessa ja vetoat siihen, kun käyt töissä, niin et pysty hoitamaan vauvaa ollenkaan? :( Niin surullista.
Ja vaimo tietysti uskonut, ollut varmasti suuret toiveet puheidesi perusteella, kun olet lasta halunnut, että oikeasti haluat lapsen.. ja osallistut. Ja sitten olet jo luovuttanut kalkkiviivoille. Kyllähän se tekee pahaa.
Samaa voisi sanoa ap:n vaimosta. Jos on luvannut elää mukana niin vasta- kuin myötämäessä kunnes kuolema erottaa, niin ei pitäisi 3 viikon hankaluuksien jälkeen erosta puhua. Varsinkaan jos mitään ulkopuolista apua ei ole edes yritetty hakea.
Isän ja äidin kuormitus vauvan ekojen kolmen viikon aikana on aivan eri planeetalta, ellei eri galakseilta. Äidillä on hormonimyrsky, synnytyskokemus (joka on usein ainakin lievästi traumaattinen, joka tapauksessa äärimmäisen herkistävä), pieni ihminen joka haluaa olla koko ajan kiinni hänessä, muuttunut ruumis, maitoa valuvat rinnat, tunne ettei koskaan enää pääse mihinkään, kipuja...miehellä on se muuttunut elämäntilanne ja mahdollisesti kiukkuinen vaimo. Ei-synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen se olotila on vastasynnyttäneellä, varsinkin esikoisen kanssa.
Ja naisen olotila helpottuu sillä, että uhkailee erolla?
Ei, miten niin? Pointtini oli, että äidin ja isän post-partum aikaa ei voi verrata, koska äiti on tuolloin paljon kuormittuneempi.
Ja synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen on se hetki kun oma rakas selviää tuskista ja synnyttää vielä rakkaamman. Varsinkin esikoisen kanssa se isäksi tulo konkretisoituu vasta kun äiti ja vauva tulee kotiin. Huoli puolisosta ja pienestä vauvasta, se avuttomuus, kun et pysty edes ruokkimaan ja kaikki on uutta. Ja vieressä äiti joka arvostelee kaikkea mitä yrität tehdä. Ei ihme, jos ei riitä ymmärrystä toisen erouhkailuille.
Isällä ei kuitenkaan ole niitä hormoneita, jotka herkistää ja käskee olla jatkuvasti vauvassa kiinni. Eikä raskaus- ja synnytys- eikä imetyskokemusta. Äidillä on tuo kaikki ja sen lisäksi se uusi elämäntilanne ja avuton pieni vauva. Tästä on ihan turha riidellä, on ihan selvää että äidin osa ekoina viikkoina on rankempi. Ja vastasyntynyt todellakin haluaa vain äitinsä. Ei se tarkoita ettei isä olisi lapselle yhtä tärkeä piankin, ja koko loppuelämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ilmoitat sille vaimolle, että asia selvä, erotaan. Kysyt, miten hoidetaan asumisjärjestelyt jne. Etsit itsellesi uuden kämpän, vaimo saa jäädä entiseen ja maksaa sen kulut. Varaat ajan lastenvalvojalle ja hoidatte paperit kuntoon. Ilmoita, että elareita maksat vain oikeuden päätöksellä. Vaadir yhteishuoltajuutta ja tässä vaiheessa joka päivä 3 tuntia vauva-aikaa itsellesi.
Jostain syystä tuossa vaiheessa vaimo alkaa miettimään, että onko ne lattialle jätetyt sukat oikeasti tämän kaiken arvoisia.
*facepalm*
Pitää olla pimeä mies jos alkaa vasta synnyttäneelle naiselle noin lapsellisesti kiukuttelemaan. Möisitkö koirasikin pois, kun se ei ole oma itsensä vaan aggressiivinen sinua ja ylisuojeleva vastasyntyneitä pentujaan kohtaan?
Etkä ikimaailmassa saisi vastasyntynyttä lasta kolmeksi tunniksi pois kotoaan joka päivä. Siihen pisteeseen menisi vuosia päästä.
isä voisi tietenkin vaatia myös sitä, että vauvaa ei saa viedä lainkaan pois kotoa, jos isä ei saa lasta päivittäin tavata. Äiti ei saa mennä vaunulenkille vauvan kanssa, jos isäkään ei saa niin tehdä.
Mitä ihmeen kiukuttelua on se, että ottaa vaimonsa puheet vakavasti? Vaimo haluaa eroa, joten kyllä se vaimo eron ottaa, vaikka mies ei asiaa tajuaisi. Parempi siis itse ryhtyä toimeen. Lastenvalvojalle tulisi kutsu kuitenkin, miksi ei itse ottaisi yhteyttä?
Vai mitä oletta vaimon eropuheilla yrittävän? Ei pidä puhua erosta, jos sitä ei halua!
Ymmärrä nyt, että kolme viikkoa synnytyksestä ei kukaan tuore äiti, eläin tai ihminen, ole oma itsensä. Kuten aiemmin jo mainittu, synnytyksestä voi seurata naiselle jopa psykoosi. Ymmärrä nyt biologiaa ja hormoneja sen verran, pystytkö. Siksi on lapsellista ottaa itseensä puheet, joita sanotaan sellaisessa tilassa jossa ei olla täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Typerä, typerä mies olet. Tai trolli, sama asia.
Miten ihmeessä yhteiskunta voi antaa tuoreiden äitien hoitaa lapsia ilman valvontaa, jos ovat niin sekaisin, etteivät edes tiedä mitä puhuvat? Kai nyt aikuinen sen verran osaa omaa käytöstään kontrolloida ettei vahingossa tule eroa ehdottaneeksi? Jotain vastuuta sentään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka voit sanoa että lapsi oli toivottu, haluttu ja pitkään yritetty, kun luovutit hänen kanssaan jo reilusti alle kuukaudessa ja vetoat siihen, kun käyt töissä, niin et pysty hoitamaan vauvaa ollenkaan? :( Niin surullista.
Ja vaimo tietysti uskonut, ollut varmasti suuret toiveet puheidesi perusteella, kun olet lasta halunnut, että oikeasti haluat lapsen.. ja osallistut. Ja sitten olet jo luovuttanut kalkkiviivoille. Kyllähän se tekee pahaa.
Samaa voisi sanoa ap:n vaimosta. Jos on luvannut elää mukana niin vasta- kuin myötämäessä kunnes kuolema erottaa, niin ei pitäisi 3 viikon hankaluuksien jälkeen erosta puhua. Varsinkaan jos mitään ulkopuolista apua ei ole edes yritetty hakea.
Isän ja äidin kuormitus vauvan ekojen kolmen viikon aikana on aivan eri planeetalta, ellei eri galakseilta. Äidillä on hormonimyrsky, synnytyskokemus (joka on usein ainakin lievästi traumaattinen, joka tapauksessa äärimmäisen herkistävä), pieni ihminen joka haluaa olla koko ajan kiinni hänessä, muuttunut ruumis, maitoa valuvat rinnat, tunne ettei koskaan enää pääse mihinkään, kipuja...miehellä on se muuttunut elämäntilanne ja mahdollisesti kiukkuinen vaimo. Ei-synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen se olotila on vastasynnyttäneellä, varsinkin esikoisen kanssa.
Ja naisen olotila helpottuu sillä, että uhkailee erolla?
Ei, miten niin? Pointtini oli, että äidin ja isän post-partum aikaa ei voi verrata, koska äiti on tuolloin paljon kuormittuneempi.
Ja synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen on se hetki kun oma rakas selviää tuskista ja synnyttää vielä rakkaamman. Varsinkin esikoisen kanssa se isäksi tulo konkretisoituu vasta kun äiti ja vauva tulee kotiin. Huoli puolisosta ja pienestä vauvasta, se avuttomuus, kun et pysty edes ruokkimaan ja kaikki on uutta. Ja vieressä äiti joka arvostelee kaikkea mitä yrität tehdä. Ei ihme, jos ei riitä ymmärrystä toisen erouhkailuille.
Isällä ei kuitenkaan ole niitä hormoneita, jotka herkistää ja käskee olla jatkuvasti vauvassa kiinni. Eikä raskaus- ja synnytys- eikä imetyskokemusta. Äidillä on tuo kaikki ja sen lisäksi se uusi elämäntilanne ja avuton pieni vauva. Tästä on ihan turha riidellä, on ihan selvää että äidin osa ekoina viikkoina on rankempi. Ja vastasyntynyt todellakin haluaa vain äitinsä. Ei se tarkoita ettei isä olisi lapselle yhtä tärkeä piankin, ja koko loppuelämän.
Itseasiassa miesten hormonitoimintakin muuttuu reaktiona naisen hormonitoimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka voit sanoa että lapsi oli toivottu, haluttu ja pitkään yritetty, kun luovutit hänen kanssaan jo reilusti alle kuukaudessa ja vetoat siihen, kun käyt töissä, niin et pysty hoitamaan vauvaa ollenkaan? :( Niin surullista.
Ja vaimo tietysti uskonut, ollut varmasti suuret toiveet puheidesi perusteella, kun olet lasta halunnut, että oikeasti haluat lapsen.. ja osallistut. Ja sitten olet jo luovuttanut kalkkiviivoille. Kyllähän se tekee pahaa.
Samaa voisi sanoa ap:n vaimosta. Jos on luvannut elää mukana niin vasta- kuin myötämäessä kunnes kuolema erottaa, niin ei pitäisi 3 viikon hankaluuksien jälkeen erosta puhua. Varsinkaan jos mitään ulkopuolista apua ei ole edes yritetty hakea.
Isän ja äidin kuormitus vauvan ekojen kolmen viikon aikana on aivan eri planeetalta, ellei eri galakseilta. Äidillä on hormonimyrsky, synnytyskokemus (joka on usein ainakin lievästi traumaattinen, joka tapauksessa äärimmäisen herkistävä), pieni ihminen joka haluaa olla koko ajan kiinni hänessä, muuttunut ruumis, maitoa valuvat rinnat, tunne ettei koskaan enää pääse mihinkään, kipuja...miehellä on se muuttunut elämäntilanne ja mahdollisesti kiukkuinen vaimo. Ei-synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen se olotila on vastasynnyttäneellä, varsinkin esikoisen kanssa.
Ja naisen olotila helpottuu sillä, että uhkailee erolla?
Ei, miten niin? Pointtini oli, että äidin ja isän post-partum aikaa ei voi verrata, koska äiti on tuolloin paljon kuormittuneempi.
Ja synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen on se hetki kun oma rakas selviää tuskista ja synnyttää vielä rakkaamman. Varsinkin esikoisen kanssa se isäksi tulo konkretisoituu vasta kun äiti ja vauva tulee kotiin. Huoli puolisosta ja pienestä vauvasta, se avuttomuus, kun et pysty edes ruokkimaan ja kaikki on uutta. Ja vieressä äiti joka arvostelee kaikkea mitä yrität tehdä. Ei ihme, jos ei riitä ymmärrystä toisen erouhkailuille.
Isällä ei kuitenkaan ole niitä hormoneita, jotka herkistää ja käskee olla jatkuvasti vauvassa kiinni. Eikä raskaus- ja synnytys- eikä imetyskokemusta. Äidillä on tuo kaikki ja sen lisäksi se uusi elämäntilanne ja avuton pieni vauva. Tästä on ihan turha riidellä, on ihan selvää että äidin osa ekoina viikkoina on rankempi. Ja vastasyntynyt todellakin haluaa vain äitinsä. Ei se tarkoita ettei isä olisi lapselle yhtä tärkeä piankin, ja koko loppuelämän.
Ja se tarkoittaa että naiset eivät ole tuolloin vastuussa teoistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai vaimosi tiuskii väsymystä. Annatko vaimollesi mahdollisuuden nukkua ajoittain hoitamalla omaa vauvaasi? Imuroitko pyytämättä? Teetkö ikinä ruokaa ja huom! myös siivoat tämän jälkeen sotkut ja hoidat tiskit? Vietkö vauvaa vaunulenkille töittesi jälkeen, jotta vaimo voi levätä hetken? Vaimollesi on raskasta olla koko ajan olemassa vain vauvan tarpeita varten, siksi kiukuttelee sinulle. Toki kiukuttelu on varmasti rasittavaa mutta osallistumalla vauvasi ja vaimosi elämään vähennät vaimon kiukuttelua. Jos ei tilanne muutu niin hankkikaa apua neuvolan kautta, ero ei todellakaan ole tuossa tilanteessa hyvä ratkaisu, kerro se myös vaimollesi.
Käyn töissä, joten minulla ei ole juuri mahdollisuutta hoitaa vauvaa. Tämän lisäksi lapsi ei viihdy sylissäni/kanssani juuri ollenkaan, minkä takia hoitaminen ja jonnekin vaunulenkille lähtö ei oikein onnistu.
Jos vauva rauhoittuu vain vaimon kanssa, niin minkäs minä sille voin?No ei se vauva viihdy sun sylissä jos ei ole tottunut siellä olemaan ja pitää sinua vieraana. Lisää harjoitusta vaan. Iltaisin, joka päivä. Viikonloppuisin enemmän. Vauvoilla on hyvin lyhyt muisti. Ota vaikka vaimosi paita siihen syliin mukaan, että on tuttuja tuoksuja. Mitä enemmän olet sen vauvasi kanssa, sitä enemmän hän sinuun kiintyy. Sinun tehtäväsi on rakentaa se suhde häneen. Ei se itsestään tapahdu, vaan vaatii paljon aikaa ja hoivaamista. Ei vauvaa tarvitse heti palauttaa äidilleen kun tulee itku (jos ei ole kyse mistään nälästä). Voit kyllä yrittää löytää sinun tapasi lohduttaa.
Aivan uskomaton keskustelu. Ihan oikeasti mäkin eroaisin tollaisesta miehestä, jolta pitää kaikki apu pyytää 3vkonen vauva sylissä. Mitäs sitten kun vaimo alkaa käydä töissä, annatteko lapsen sossulaan kun ei vaimokaan voi lapsia sitten hoitaa enää kun käy työelämässä? Eikö sulle jää ollenkaan vapaita tunteja edes yhtä vuorokauteen töiden jälkeen? Eikö sulla ole vapaita ollenkaan? Tottakai vauva ei rauhoitu sun kanssa kun et ole hoitanut sitä tarpeeksi. Sulla ei kehity tätä menoa lapseen ollenkaan kiintymyssuhdetta. Vastaat itse omiin ongelmiisi muttet näe itsessäsi vikaa. Sitä paitsi vauva on alle kuukauden ikäinen, kuinka paljon olet edes ehtinyt yrittämään? :D Olet jo 3 viikon vanhemmuuden jälkeen (itseasiassa ilmeisesti jo aiemmin) lykännyt lapsen vaimosi hoidettavaksi kun "ei onnistu". Nyt alat sitten treenata!
Anteeksi mutta ärsyttää ihan hirveästi tällainen käytös kun on itse joutunut kokemaan samaa niin menee ihon alle.
Tai sitten äiti ilmoittaa, että isä tekee kaiken väärin. 3 vko ikäinen vauva ei paljoa mieti, kuka sen vaipan vaihtaa tai missä rauhoittua, mutta kun äiti tekee itsestään ykkösvanhemman ja isä kelpaa vain siivoamaan tai viemään roskat, niin aika äkkiä isä ymmärtää paikkansa. Se ei ole kotona.
Noin tyhmien ei pitäisi lisääntyä. Äiti on ykkösvanhempi ensimmäisten viikkojen ajan, iha biologian vuoksi. Isä on silti yhtä tärkeä, hän voi sylitellä, nukuttaa, kylvettää ym.vauvaa ja hoitaa kotityöt ym.ruuanlaitot kun äiti toipuu.
Ei voi, jos äiti ei anna tai tulee joka välissä väliin, kun osaa paremmin. Harvalla äidilläkään noi jutut ekalla kerralla sujuu. Mitenköhän äidit reagoisi, jos sairaalassa tultaisiin heti tönimään pois tieltä jos ei suju kuten hoitsut haluaa?
Niin synnärillä tehdäänkin... pitää imettää kun käsketään ja vaihtaa vaippaa kun käsketään jne pesut niinkuin hoitsut ohjaa.
Mutta kuka ne tekee? Töniikö hoitsut äidin pois ja tekee ite samalla äitiä sättiessä? Sittenkö äiti osaa ensi kerralla paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ilmoitat sille vaimolle, että asia selvä, erotaan. Kysyt, miten hoidetaan asumisjärjestelyt jne. Etsit itsellesi uuden kämpän, vaimo saa jäädä entiseen ja maksaa sen kulut. Varaat ajan lastenvalvojalle ja hoidatte paperit kuntoon. Ilmoita, että elareita maksat vain oikeuden päätöksellä. Vaadir yhteishuoltajuutta ja tässä vaiheessa joka päivä 3 tuntia vauva-aikaa itsellesi.
Jostain syystä tuossa vaiheessa vaimo alkaa miettimään, että onko ne lattialle jätetyt sukat oikeasti tämän kaiken arvoisia.
*facepalm*
Pitää olla pimeä mies jos alkaa vasta synnyttäneelle naiselle noin lapsellisesti kiukuttelemaan. Möisitkö koirasikin pois, kun se ei ole oma itsensä vaan aggressiivinen sinua ja ylisuojeleva vastasyntyneitä pentujaan kohtaan?
Etkä ikimaailmassa saisi vastasyntynyttä lasta kolmeksi tunniksi pois kotoaan joka päivä. Siihen pisteeseen menisi vuosia päästä.
Melko pimeä pitää olla nainenkin jos 3 viikkoa synnytyksestä alkaa erolla uhkailemaan. Silläkö meinasi helpottaa isän ja lapsen suhteen muodostumista?
Tuskin se syy eroon on isän ja lapsen suhteen muodostuminen.
Mutta eikö se vanhempien ja lasten välisen suhteen kehittyminen pitäisi olla kaikkein tärkeintä tuolloin? Vai mikä se prioriteetti tuossa pitäisi olla, mukava sinkkuelämä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun tehtäväsi on hoitaa puolisoa että puoliso jaksaa hoitaa vauvaa. Piste. Synnyttäminen ja imettäminen on rankkaa ensikertalaiselle. Tuo vesilasi kun hän imettää, laita ruoka, tuo aamukahvi. Sitä varten se isyysloma on, ei sinun vapauttasi varten.
Isyysloma on sitä varten, että isäkin voi ajan kanssa tutustua perheen uuteen tulokkaaseen ja ottaa vastuuta hänen hoitamisestaan. Ei se mikään äidin palvontaloma ole. Varsinkin jos tuore äiti haluaa heti eroa, niin isällä ei ole mitään velvollisuutta äitiä kohtaan.
Valitettavasti totuus on noin pikkuisen vauvan kohdalla että äidin jaksaminen ja hyvinvointi heijastuu suoraan vauvan hyvinvointiin. Äidin hoivaaminen lisää vauvan hyvinvointia. Pieni vauva aistii äidin hädän ja stressin ja se vaikuttaa vauvaan. Äitiä kannattaa pitää hyvänä ja hoivata.
Ja miehenkö pitäisi kestää mitä vaan? Kyllä isänkin hyvinvointi tai sen puute heijastuu perheen ilmapiiriin ja jaksamiseen.
Jos äiti kommunikoi kiukuttelemalla ja erolla uhkailemalla, niin ei ole ihme jos isän hoiva ei kohdistu äitiin.
Ei tarvitse, mutta jos ei kestä edes kuukautta toisen kiukuttelua kun panoksena on oman lapsen ehjä perhe, niin ei sekään kovin asialliselta vaikuta.
Väkivalta ja pettäminen on asia erikseen, niitä ei tarvitse missään tilanteessa sietää yhtään, mutta tässä ei ollut niistä kysymys.
Mutta jos äiti ei kolmea viikkoa kestä isän arkuutta lapsen hoidossa vaan tuomitsee avun tarjoamisenkin vittuiluksi ja toteaa että parempi erota, niin se on asiallista? Vai eikö äidillä ole panoksena oman lapsen ehjä perhe?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään että en tiedä synnytyksen jälkeisistä masennuksesta että voisin arvioida onko kyse siitä, oletan kuitenkin että neuvolassa huolehditaan näistä asioista ja osataan kysellä silloin kun siellä vauvan kanssa käy.
Veikkaan että kyse on myös mustasukkaisuudesta viihteellä käymisiäni kohtaan, tällaista oli ilmassa jo hieman ennen vauvan syntymää. Meillä on lähiaikoina ollut erimielisyyksiä siitä, kuinka paljon "vapaa-aikaa" saisin pitää kun hän hoitaa lasta kotona. On myös ollut mustasukkainen muutamasta naispuoleisesta ystävästä joiden kanssa tietää minun pitävän tiiviimmin yhteyttä ja käyvän kahvilla ym.
Isä voi myös mennä neuvolakäynneille mukaan. Ainakin meillä mies tuli välillä mukaan. Järjesti työnsä niin, että pääsi käymään.
Ja kun sinun miehesi onnistui järjestelmään työnsä, niin se onnistuu kaikilta jos vain haluaa?
Jos vauva ei viihdy sylissäsi, niin viettäkää aikaa vaikka kylppärissä, jos hoitotaso siellä. Meillä mies leperrellyt vauvoille pitkiä aikoja siellä vaipanvaihdon yhteydessä, päivittäin putsannut navan ja ihopoimut ja vaihtanut yövaatteet. Muuten itkuiset vauvat jostain syystä tykkäsivät siellä kölliä seurustellen ja hoitotoimenpiteissä pitkiäkin aikoja, mies vaan aina tilenteen mukaan ehdotti vauvalle että vieläkö harjattaisiin tukka tms jos vauva ei jo itkenyt tissin perään :D
Yritä ottaa joku toistuva rutiini omalle vastuulle esim D vitamiinista huolehtiminen. Meillä vauvat itkuisia ja todella kiinni tississä ja varmasti oli kaikille raskasta, mutta muistelen lämmöllä niitä kylppäristä kantautuneita höpinöitä, kun itse suunnilleen seisten ahmin jotain kitusiini jääkaapista.