Ero, vauva 3 vkoa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka voit sanoa että lapsi oli toivottu, haluttu ja pitkään yritetty, kun luovutit hänen kanssaan jo reilusti alle kuukaudessa ja vetoat siihen, kun käyt töissä, niin et pysty hoitamaan vauvaa ollenkaan? :( Niin surullista.

Ja vaimo tietysti uskonut, ollut varmasti suuret toiveet puheidesi perusteella, kun olet lasta halunnut, että oikeasti haluat lapsen.. ja osallistut. Ja sitten olet jo luovuttanut kalkkiviivoille. Kyllähän se tekee pahaa.

Samaa voisi sanoa ap:n vaimosta. Jos on luvannut elää mukana niin vasta- kuin myötämäessä kunnes kuolema erottaa, niin ei pitäisi 3 viikon hankaluuksien jälkeen erosta puhua. Varsinkaan jos mitään ulkopuolista apua ei ole edes yritetty hakea.

Isän ja äidin kuormitus vauvan ekojen kolmen viikon aikana on aivan eri planeetalta, ellei eri galakseilta. Äidillä on hormonimyrsky, synnytyskokemus (joka on usein ainakin lievästi traumaattinen, joka tapauksessa äärimmäisen herkistävä), pieni ihminen joka haluaa olla koko ajan kiinni hänessä, muuttunut ruumis, maitoa valuvat rinnat, tunne ettei koskaan enää pääse mihinkään, kipuja...miehellä on se muuttunut elämäntilanne ja mahdollisesti kiukkuinen vaimo. Ei-synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen se olotila on vastasynnyttäneellä, varsinkin esikoisen kanssa.

Ja naisen olotila helpottuu sillä, että uhkailee erolla?

Ei, miten niin? Pointtini oli, että äidin ja isän post-partum aikaa ei voi verrata, koska äiti on tuolloin paljon kuormittuneempi.

Ja synnyttäneet eivät voi ymmärtää miten järjettömän emotionaalinen on se hetki kun oma rakas selviää tuskista ja synnyttää vielä rakkaamman. Varsinkin esikoisen kanssa se isäksi tulo konkretisoituu vasta kun äiti ja vauva tulee kotiin. Huoli puolisosta ja pienestä vauvasta, se avuttomuus, kun et pysty edes ruokkimaan ja kaikki on uutta. Ja vieressä äiti joka arvostelee kaikkea mitä yrität tehdä. Ei ihme, jos ei riitä ymmärrystä toisen erouhkailuille.

Isällä ei kuitenkaan ole niitä hormoneita, jotka herkistää ja käskee olla jatkuvasti vauvassa kiinni. Eikä raskaus- ja synnytys- eikä imetyskokemusta. Äidillä on tuo kaikki ja sen lisäksi se uusi elämäntilanne ja avuton pieni vauva. Tästä on ihan turha riidellä, on ihan selvää että äidin osa ekoina viikkoina on rankempi. Ja vastasyntynyt todellakin haluaa vain äitinsä. Ei se tarkoita ettei isä olisi lapselle yhtä tärkeä piankin, ja koko loppuelämän.

Itseasiassa miesten hormonitoimintakin muuttuu reaktiona naisen hormonitoimintaan.

Saattaa muuttua, jos isä hoitaa vauvaa. Kukaan ei varmaan kuitenkaan yritä väittää, että isän hormonitoiminnan muutokset olisivat mitään verrattuna synnyttäneen äidin muutoksiin. Ihan jos googlaat kuvion, jossa kuvataan estrogeenitason muutoksia raskausaikana ja synnytyksen jälkeen, niin aika rajut ovat. Mikään behavioraalinen tekijä ei aiheuta sellaisia.

Ei yritäkään. Muutama yrittää vain ihmetellä miksi sen varjolla saa käyttäytyä miten tahansa ilman että miehellä on oikeutta mitenkään ärsyyntyä? Ja vastaavasti miksei mikään tuoreen isän kokema oikeuta mihinkään ymmärrykseen hänen käytöstään kohtaan?