Lue keskustelun säännöt.
Miksi musta tuntuu, että mitä pärjäävämpi ja sisukkaampi nainen, sitä harvempi "kunnollinen" mies on kiinnostunut?
20.03.2019 |
Eli olen vajaa nelikymppinen, lapseton nainen. Olen tosi urheilullinen, hoikka, korkeakoulutettu ja oikeastaan aika kalassisen kaunis. En ole saanut kotoa eväiksi oikeastaan mitään ja itsetuntoni ei ehkä edelleenkään ole paras mahdollinen. Olen kuitenkin pärjännyt merkittävästi keskimääräistä ikäluokkani edustajaa paremmin ja elämäni on mallillaan (oma, kannattava yritys, kaunis koti, auto, varaa matkustaa).
Olen joutunut elämässäni opettelemaan kaikenlaista. Teininä ompelin vaatteet itse siksi, että kotona ei ollut rahaa minusta muodikkaisiin vaatteisiin. Olen remontoinut asuntoni itse (kyllä, googlannut ohjeet lattian hiomiseen, maalaamiseen, poraamiseen yms). Olen ostanut 18-vuotiaana ekan autoni Autotalli.netin halpisosastolta ja maksanut ajokorttini itse. Olen alkuun vaihtanut renkaat, öljyt yms. asiat alkuun autoihini itse siksi, ettei ole ollut rahaa ulkopuoliseenkaan palveluun. Vähitellen olen vaihtanut autoa halpiksesta ns. premium-merkkiin siksi, että elintasoni on noussut ja minusta on ollut mukavaa palkita itseni jostakin.
Mitä tulee miesrintamalle, siellä on kuollutta. Vedän puoleeni nyhverömiehiä, jotka unelmoivat äitihahmosta ja arjen tukikohtana. Vedän puoleeni epätasapainoisia loosereita, jotka olettavat minun ohjaavan heidätkin raiteilleen. Ne miehekkäät, elämässään pärjäävät miehet haluavat feminiinisen ja jotenkin "avustettavan" naisen.
Minun kanssani samasta taustasta tulleet miehet ovat 4-kymppisenä kuolleita, narkomaaneja tai vankilassa. Siltä ainakin tuntuu. En koskaan kohtaa kunnollista ja miehekästä miestä, jonka kanssa voisin taustani jakaa.
Ostanko suosiolla kissan ja käytän mieshuoraa seksuaalisiin tarpeisiini? Haluaisin oikean ihmissuhteen, jossa minut nähtäisiin sellaisena, kuin olen eli tuhannesta palasta itseni kokoamana mutta silti vakaasti ja omilla jaloillani seisovana.
Kommentit (531)
Ei kai sinulle ole kuitenkin jotenkin jäänyt päälle lapsuutesi miesten malli? Eli etsit sellaista miestä, kun näit lapsena ympärilläsi ja sinua viehättää ne vähän vaaralliset piirteet, jotka näihin lähiömiehiin usein liittyy. Olet noussut sosiaalisesti yhteiskunnan tikkaita, mutta sisimmässäsi olet edelleen se pieni lähiötyttö.
Yritä ymmärtää, että herkkyyden ja haavoittuvuuden osoittaminen voi olla suurinta rohkeutta ja miehekkyyttä. Itse arvostan miehessäni mm. sitä, että hän on osoittanut avoimesti tunteensa häissämme ja lasten syntyessä. Oma isäni tai muutkaan miehet omasta lapsuudestani eivät olisi sitä tehneet, se olisi ollut heidän mielestään suorastaan naismaista. On ollut iso prosessi päästä eroon niistä lapsuuden tyhmistä roolimalleista. Se, että mies pelaakin sulkista tai lukee runoja, ei tee kenestäkään nössykkää eikä kerro siitä, että mies olisi jotenkin heikko tai autettava. Hyvin maskuliiniselta ja lihaksikkaalta vaikuttava jääkiekkoilija voi vaikuttaa kovinkin miehekkäältä (Jere Karalahti esim.), mutta aika höttöistä ovat miehen avut, pettämisiä ja huumesekoiluja, tosi avutonta touhua. Älä anna ulkokuoren niin hämätä, jos itselläsikin on kyse siitä, että kovan kuoren alla on lämmin nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.
Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.
Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.
Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.
Kysymys.
Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?
Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?
Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.
Jaha, joku näkyy esiintyneen minuna tuolla ylempänä. Minä olen kirjoittanut nämä kaksi kommenttia, numerot ja käytän nyt nimimerkkiä:
152 ja 184
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.
Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.
Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.
Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.
Kysymys.
Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?
Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?
Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.
Miehenä sanoisin että kuulostaa erikoiselta.
Jo viestiesti perusteella vaikutat kiinnostavalta. Vaikutat älykkäältä, pohdiskelevalta ja ystävälliseltä.
Oletko ihan varma ettet jätä mitään olennaista kertomatta?
- eri
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi, kaikki te naiset, jotka olette ponnistaneet heikommista lähtökohdista upeasti eteenpäin, olkaa ylpeitä itsestänne. Toiseksi, älkää hirveästi korostako suhteen alussa tällaisia asioita, vaan siirtykää ns. pienempiin keskusteluasioihin. Pitäkää hauskaa, naurakaa ja kehittäkää huumorianne, kaiken sen upeuden lisäksi mitä olette. Erään ulkomaisen tutkimuksen mukaan miehet arvostavat eniten kumppanissaan, ei vahvuutta ja tai itsenäisyyttä, ei kauneutta tai pitkiä tekoripsiä, vaan huumorintajua. Se mahdollistaa yhdessä nauramisen, ja se on se liima, joka kiehtoo ja pitää ihmiset yhdessä. Siitä voi myös aina ammentaa.
Yksi asia on kuitenkin varma: te, joilla on jo valmiina kyvyt selviytyä haasteista, elämä on pitkässä juoksussa helpompaa.
SUOMENNOS:
Pidä WT taustasi salassa niin pitkään kuin mahdollista
You cannot take white trash out of a lady.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.
Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.
Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.
Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.
Kysymys.
Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?
Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?
Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.
Mistä sen tietää, kuka etsii yhden illan juttua ja kuka ei? Itse en ainakaan erota näitä. Kaikki tulevat aina ihan kohteliaasti kysymään, haluanko seuraa tai mitä kuuluu jne. Onhan siellä tietysti ne perässä jatkuvasti kulkevat, koskettelemaan pyrkivät todella humalaiset miehet, mutta ne ovat ehkä kuitenkin ihan oma lukunsa.
Upeat menestyneet 40vee urokset ei ota vanhaa puumaa nurkkiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.
Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.
Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.
Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.
Kysymys.
Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?
Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?
Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.
Miehenä sanoisin että kuulostaa erikoiselta.
Jo viestiesti perusteella vaikutat kiinnostavalta. Vaikutat älykkäältä, pohdiskelevalta ja ystävälliseltä.
Oletko ihan varma ettet jätä mitään olennaista kertomatta?
- eri
Paperilla minä olenkin hyvä, koska se kuuluu ammattiini. Varmasti olen jättänyt kertomatta jotain olennaista tai juuri sen olennaisen, mutta ongelmahan onkin se, että minä en tiedä, mikä se on.
152 ja 184
Mee metallifestareille minihameessa ja vedä kännit.
Tulvillaan kauniita kivoja kunnon miehiä..kaiken ikäisiä:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.
Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.
Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.
Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.
Kysymys.
Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?
Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?
Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.
Mistä sen tietää, kuka etsii yhden illan juttua ja kuka ei? Itse en ainakaan erota näitä. Kaikki tulevat aina ihan kohteliaasti kysymään, haluanko seuraa tai mitä kuuluu jne. Onhan siellä tietysti ne perässä jatkuvasti kulkevat, koskettelemaan pyrkivät todella humalaiset miehet, mutta ne ovat ehkä kuitenkin ihan oma lukunsa.
Huomaa sen siinä vaiheessa, kun ei lähdekään samalla taksilla yhtä osoitetta kohti ja mies sanoo loukkaantuneet heipat. Ja kun ehdotus siitä, että jos käytäisi meillemenon sijasta vaikka kahvilla joku päivä, ei kelpaa. Ja aika usein sen näkee jo naamasta. En tosin edes muista, milloin olen viimeksi käynyt ns. ulkona, joten nämä ovat nuoruudenkokemuksia. Uskoisin, että sama pätee edelleen.
152 ja 184
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.
Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.
Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.
Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.
Kysymys.
Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?
Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?
Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.
Miehenä sanoisin että kuulostaa erikoiselta.
Jo viestiesti perusteella vaikutat kiinnostavalta. Vaikutat älykkäältä, pohdiskelevalta ja ystävälliseltä.
Oletko ihan varma ettet jätä mitään olennaista kertomatta?
- eri
Paperilla minä olenkin hyvä, koska se kuuluu ammattiini. Varmasti olen jättänyt kertomatta jotain olennaista tai juuri sen olennaisen, mutta ongelmahan onkin se, että minä en tiedä, mikä se on.
152 ja 184
Jospa on habituksesi on ristiriidassa sen kanssa, millaisista miehistä kiinnostut. Jos olet hyvin näyttävä ja kaunis, pukeudut klassisen tyylikkäästi ja vaikutat menestyneeltä, mutta itse oletkin kiinnostunut vähän sellaisista nörttimäisistä miehistä. Nörtit ehkä etsivät enemmän sitä naapurintyttöä, jolloin eivät ymmärrä lähestyä sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.
Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.
Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.
Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.
Kysymys.
Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?
Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?
Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.
Miehenä sanoisin että kuulostaa erikoiselta.
Jo viestiesti perusteella vaikutat kiinnostavalta. Vaikutat älykkäältä, pohdiskelevalta ja ystävälliseltä.
Oletko ihan varma ettet jätä mitään olennaista kertomatta?
- eri
Paperilla minä olenkin hyvä, koska se kuuluu ammattiini. Varmasti olen jättänyt kertomatta jotain olennaista tai juuri sen olennaisen, mutta ongelmahan onkin se, että minä en tiedä, mikä se on.
152 ja 184
Jospa on habituksesi on ristiriidassa sen kanssa, millaisista miehistä kiinnostut. Jos olet hyvin näyttävä ja kaunis, pukeudut klassisen tyylikkäästi ja vaikutat menestyneeltä, mutta itse oletkin kiinnostunut vähän sellaisista nörttimäisistä miehistä. Nörtit ehkä etsivät enemmän sitä naapurintyttöä, jolloin eivät ymmärrä lähestyä sinua.
ei nörtit muutenkaan ketään lähesty kuin ympäripäissään. Ne pitää itse poimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.
Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.
Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.
Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.
Kysymys.
Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?
Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?
Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.
Mistä sen tietää, kuka etsii yhden illan juttua ja kuka ei? Itse en ainakaan erota näitä. Kaikki tulevat aina ihan kohteliaasti kysymään, haluanko seuraa tai mitä kuuluu jne. Onhan siellä tietysti ne perässä jatkuvasti kulkevat, koskettelemaan pyrkivät todella humalaiset miehet, mutta ne ovat ehkä kuitenkin ihan oma lukunsa.
Huomaa sen siinä vaiheessa, kun ei lähdekään samalla taksilla yhtä osoitetta kohti ja mies sanoo loukkaantuneet heipat. Ja kun ehdotus siitä, että jos käytäisi meillemenon sijasta vaikka kahvilla joku päivä, ei kelpaa. Ja aika usein sen näkee jo naamasta. En tosin edes muista, milloin olen viimeksi käynyt ns. ulkona, joten nämä ovat nuoruudenkokemuksia. Uskoisin, että sama pätee edelleen.
152 ja 184
Niin, tietysti siinä vaiheessa kyllä viimeistään. Itse en ole koskaan päässyt taksitolpalle asti, koska torppaan kaikki ennen sitä (olen varattu).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.
Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.
Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.
Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.
Kysymys.
Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?
Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?
Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.
Miehenä sanoisin että kuulostaa erikoiselta.
Jo viestiesti perusteella vaikutat kiinnostavalta. Vaikutat älykkäältä, pohdiskelevalta ja ystävälliseltä.
Oletko ihan varma ettet jätä mitään olennaista kertomatta?
- eri
Paperilla minä olenkin hyvä, koska se kuuluu ammattiini. Varmasti olen jättänyt kertomatta jotain olennaista tai juuri sen olennaisen, mutta ongelmahan onkin se, että minä en tiedä, mikä se on.
152 ja 184
Ymmärrän että jos lähestyt miehiä, he ovat suurella todennäköisyydellä varattuja koska tässä iässä jäljellä on vain jämämateriaali (kuten, no, allekirjoittanut).
On myös totta että harva mies uskaltaa/osaa lähestyä tuntematonta naista, ja ne jotka lähestyvät, melko usein hakevat seksiä.
Mutta tuollainen tuuri kuulostaa jo liian huonolta ollakseen totta.
Miesmakusi siis on pitkä, hoikka, rauhallinen, jne?
Ap on korkeakoulutettu, eikä osaa edes kirjoittaa. "Kalassisen" kaunis. Repesin nauruun.
Ap vaikuttaa ärsyttävältä. Tuntuu että tärkeintä on vain menestyä, omistaa premium luokan auto ja olla varaa matkustella. Ei nykyään 2019 vuonna monillekaan ihmisille ole enään niin tärkeää korkea elintaso ja se että on rahaa kaikenmaailman härpäkkeisiin. Monille myös riittää jokin halpa auto, vaikka rahaa olisi kalliimpaankin.
Ei mua ainakaan kiinnostaisi tuollainen nainen yhtään, jolle materia on tärkeää ja se, että ulospäin pitää kaiken näyttää luxukselta. Sellaisen vaikutelman tekstistä saa.
Ja tuo, että pitää selittää, kuinka itse olen rempannut asuntoni, vaihtanut autoon öljyt, renkaat yms. Mitä ihmeellistä tuossa on että nainen on oma aloitteinen, etsii tietoa ja tekee itse tuollaiset työt? Ei mua miehenä ihmetytä tuollainen yhtään. Minäkin teen ruokaa, siivoan ja pesen pyykkiä. On se jännää. Saanko mitalin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.
Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.
Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.
Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.
Kysymys.
Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?
Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?
Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.
Miehenä sanoisin että kuulostaa erikoiselta.
Jo viestiesti perusteella vaikutat kiinnostavalta. Vaikutat älykkäältä, pohdiskelevalta ja ystävälliseltä.
Oletko ihan varma ettet jätä mitään olennaista kertomatta?
- eri
Paperilla minä olenkin hyvä, koska se kuuluu ammattiini. Varmasti olen jättänyt kertomatta jotain olennaista tai juuri sen olennaisen, mutta ongelmahan onkin se, että minä en tiedä, mikä se on.
152 ja 184
Jospa on habituksesi on ristiriidassa sen kanssa, millaisista miehistä kiinnostut. Jos olet hyvin näyttävä ja kaunis, pukeudut klassisen tyylikkäästi ja vaikutat menestyneeltä, mutta itse oletkin kiinnostunut vähän sellaisista nörttimäisistä miehistä. Nörtit ehkä etsivät enemmän sitä naapurintyttöä, jolloin eivät ymmärrä lähestyä sinua.
ei nörtit muutenkaan ketään lähesty kuin ympäripäissään. Ne pitää itse poimia.
Varmaankin melko tosi. Itse varmaan nörtin määritelmään osin uppoan, vaikka ulkomuodon puolesta olen ihan mies ilman kaljapullohartioita ja paksuja silmälaseja. Huonosti osaan lähestyä naisia... itseriittoisuus ei vain riitä olettamaan, että kyseinen nainen onjuuri minun häiriötäni vailla ja se näkyy myös lähestymisyrityksessä.
Onneksi yksi kaunis ja fiksu nainen otti myöhemmin yhtettä ja ihan kavereina tavatttiin pari kertaa, ennen kuin sain annettua itsestäni potentiaalisen kumppanin vaikutelman. Vähemmänkin kaunis olisi riittänyt, muttei kerrota sitä henelle, ettei syytä huonosta itsevarmuudesta :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.
Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.
Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.
Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.
Kysymys.
Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?
Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?
Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.
Miehenä sanoisin että kuulostaa erikoiselta.
Jo viestiesti perusteella vaikutat kiinnostavalta. Vaikutat älykkäältä, pohdiskelevalta ja ystävälliseltä.
Oletko ihan varma ettet jätä mitään olennaista kertomatta?
- eri
Paperilla minä olenkin hyvä, koska se kuuluu ammattiini. Varmasti olen jättänyt kertomatta jotain olennaista tai juuri sen olennaisen, mutta ongelmahan onkin se, että minä en tiedä, mikä se on.
152 ja 184
Jospa on habituksesi on ristiriidassa sen kanssa, millaisista miehistä kiinnostut. Jos olet hyvin näyttävä ja kaunis, pukeudut klassisen tyylikkäästi ja vaikutat menestyneeltä, mutta itse oletkin kiinnostunut vähän sellaisista nörttimäisistä miehistä. Nörtit ehkä etsivät enemmän sitä naapurintyttöä, jolloin eivät ymmärrä lähestyä sinua.
Ehkä tuo oli osaksi totta silloin, kun minulla meni hyvin ja näytin hyvältä. Pitkä ja ujohko ihminen (yksityiselämässä ujohko, töissä lennokas) vaikuttaa helposti katselevan muita nenänvarttaan pitkin. En kuitenkaan haksahda siihen, että ajattelisin mitenkään olleeni liian näyttävä tutustumiseen, koska lyhyessäkin juttutuokiossa minusta kyllä löytää kiltin ja mukavan sisuksen. Minua askarruttaa lähinnä tuo kivojen miesten täydellinen puuttuminen.
(Ap on muuten se klassisen tyylikkäästi pukeutuva nainen, minä liikuskelen tavallisemmissa istumatyöläisen vermeissä.)
152 ja 184
Nelikymppinen ja ei ole löytänyt vertaistaan seuraa? On siis kaikin puolin täydellinen, muttei saa miestä.
Nirsopirkko mikä nirsopirkko. Ei hyvältä "näytä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.
Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.
Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.
Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.
Kysymys.
Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?
Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?
Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.
Miehenä sanoisin että kuulostaa erikoiselta.
Jo viestiesti perusteella vaikutat kiinnostavalta. Vaikutat älykkäältä, pohdiskelevalta ja ystävälliseltä.
Oletko ihan varma ettet jätä mitään olennaista kertomatta?
- eri
Paperilla minä olenkin hyvä, koska se kuuluu ammattiini. Varmasti olen jättänyt kertomatta jotain olennaista tai juuri sen olennaisen, mutta ongelmahan onkin se, että minä en tiedä, mikä se on.
152 ja 184
Ymmärrän että jos lähestyt miehiä, he ovat suurella todennäköisyydellä varattuja koska tässä iässä jäljellä on vain jämämateriaali (kuten, no, allekirjoittanut).
On myös totta että harva mies uskaltaa/osaa lähestyä tuntematonta naista, ja ne jotka lähestyvät, melko usein hakevat seksiä.
Mutta tuollainen tuuri kuulostaa jo liian huonolta ollakseen totta.
Miesmakusi siis on pitkä, hoikka, rauhallinen, jne?
Piti kirjoittaa pitkä, hoikka, rauhallinen, pohdiskeleva.
Kaksi jälkimmäistä ovat olennaisia. Kuten aikaisempi vastaaja huomautti, tuollainen mies ei välttämättä ymmärrä lähestyä sinua, tai ei ylipäätään lähesty tuntematonta naista "kylmiltään" niin kuin seksinmetsästäjät.
Kas, melko asiallisesti muotoiltu kysymys. Vastaanpa.
Minun ei ole tarvinnut torjua miehiä, koska minua ei ole edes lähestytty muuten kuin selvästi yhden illan juttua etsien (kyllä sen oppii huomaamaan) tai muuten jotenkin ylimielisellä asenteella. Teini-ihastukseni oli vuotta vanhempi luokkakaverini: pitkä, laiha, pörröpäinen, akneposkinen, miettiväinen ja rauhallinen poika, ja miesmakuni on edelleen samanlainen - kaukana pelimiehistä ja seurueiden keskipisteistä. Olen muutaman kerran lähestynyt tositarkoituksella mukavalta vaikuttavaa miestä, mutta joka ikinen kerta lyönyt kirveeni kiveen eli ukkomieheen (joka unohtaa kertoa olevansa ukkomies; onneksi senkin oppii huomaamaan). En viihdy ravintoloissa enkä käytä treffipalveluita. Tapaan hyvin paljon uusia ihmisiä matkatöissä pitkin Suomea, joten materiaalista ei ole ollut puutetta.
En tiedä, mikä ominaisuus minussa aiheuttaa sen, ettei minusta kiinnostuta vakavasti. Tunnen monia ihmisiä, joiden on ikään, kokoon ja näköön katsomatta hyvin helppo löytää kumppani ja useampiakin peräjälkeen, mutta en pysty sanomaan, miten he sen tekevät. Jos pystyisin, saattaisin tietää, mitä minulta itseltäni puuttuu.