Miksi musta tuntuu, että mitä pärjäävämpi ja sisukkaampi nainen, sitä harvempi "kunnollinen" mies on kiinnostunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monet ihmiset kaipaa kumppaniksi sellaista ihmistä, joka kokee ne hyödylliseksi itselleen.

Eli, voisit kokeilla avata elämääsi sellaiseksi mahdolliselle kumppanille, että se kokee olevansa sulle jollakin tavalla hyödyllinen.

Miehet varsinkin usein hakee sellaista arvostusta siitä miten "hyödyllisiä" ne on, varsinkin sun haluamat miehekkäät miehet.

Minä en ainakaan ala esittää avutonta naista, joka ei saa lamppua kattoon.

(En ap)

Avuttomuus ja "hyödyllisyyden tunteen antaminen" on eri asioita. Ei sitä tarvitse avuttomaksi heittäytyä. "Pistätkö lampun kattoon vai pistänkö minä?", todennäköisesti mies haluaa itse pistää.

Ulkomailta, ap, ulkomailta. 

Laita sellaiseen deittipalveluun profiili, jossa on ennen kaikkea länsimaisia miehiä Suomen ulkopuolelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin kokenut kovia, mm. koulukiusaamista, väkivaltaisen parisuhteen ja näistä seuranneita mt-ongelmia. Kuitenkin nykyään akateemisesti koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä. Itsekin deittailin pitkään löytämättä toiveideni mukaista miestä, ts. miestä, joka olisi itsenäinen ja kunnollinen Mies, jolla perinteiset perhearvot. Tajusin jossain vaiheessa, että koettelemukset olivat tehneet minusta kovan ja jopa luotaantyöntävän ihmisen. En luottanut miehiin, enkä ihmisiin ylipäätään. Vaadin myös itseltäni liikoja ja elämä oli suorittamista. Kun opin olemaan armollisempi itselleni ja sallin itselleni myös olla haavoittuvainen ja heikko, löysin unelmieni miehen, jolle tärkeintä on pitää minusta ja tulevasta perheestä huolta. Ehkä ne perinteisen miehekkäät miehet vain haluavat sen naisen, josta pitää huolta. Eikä siinä ole mitään väärää.

Osaan olla haavoittuvainen, mutta olen vahva henkisesti. Enkä halua kenenkään pitävän musta huolta, siinä on paljonkin väärää, että pitää toista niin avuttomana. En minäkään pitäisi huolta aikuisesta miehestä. Sen sijaan toivon, että voimme tukea toisiamme, olla vuorotellen tuettavina. Perinteisen miehekäs merkitsee minulle aikuista miestä joka pärjää itse, ei tarvitse naista seisomaan rinnalla, eikä anna määrätä itseään. On suhteessa vain koska haluaa, ei koska sosiaaliset normit pakottavat.

Olen tuon lainaamasi tekstin kirjoittaja ja pidän anteeksi vain aika loukkaavana sitä, että kuvittelet minun olevan joku avuton huolehdittava. Kyllä pärjään yksinkin, olenhan pärjännyt suurimman osan aikuisiästäni. En kuitenkaan pidä sitä ihannetilanteena. Parisuhteessa sekä minä että mieheni molemmat autamme ja tuemme toisiamme jatkuvasti. Se on käsittääkseni aivan normaalia. Olen parisuhteemme aikana mm. elättänyt miestäni, kun hän sairastui. Puhut, ettet pitäisi huolta aikuisesta miehestä. Olisiko minun pitänyt tuossa tilanteessa sitten mielestäsi jättää rakas mieheni? Haluaisin muistuttaa, ettei kukaan meistä pärjää tässä maailmassa täysin yksin ilman muiden apua. Ja kyllä me ainakin olemme yhdessä rakkaudesta, mutta kyllä voin myöntää terveellä tavalla myös tarvitsevani miestäni. En tiedä mitään ihanampaa kuin (etenkin nyt raskaanaollessa ja hyvin hellyydenkipeänä) tuntea hänen isot vahvat kätensä ympärilläni. Hänen kanssaan tunnen olevani Nainen ja Turvassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

No mietitäänpä asiaa hetki.

Mainitsemasi feminiiniset kodin hengettäret haluavat maskuliinisia ja työelämässä hyvin pärjääviä miehiä, koska vastakohdat täydentävät toisiaan.

Sinun kaltaisesi pärjääjänaiset haluavat maskuliinisia ja työelämässä hyvin pärjääviä miehiä, koska samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä.

Pähkinänkuoressa: haluat maskuliinisen miehen, vaikka et ole feminiininen nainen.

Kaikille ei riitä maskuliinisia ja työelämässä hyvin pärjääviä miehiä (tai feminiinisiä kodin hengettäriä).

ps. miehille koulutuksella, palkkatasolla tai premium-merkkisellä autolla leveilevä nainen on valtava turn-off. Ei ihme että vedät puoleesi epätasapainoisia luusereita jotka kaipaavat hoivaajaa ja elättäjää.

Ilman tätä voisit hyvinkin löytää mukavan pehmomiehen joka kuitenkin hoitaa asiansa.

 

Kaipaan miehestä arjen lisäksi myös rakastajaa. Pehmomiehestä ei sellaiseksi valitettavasti mieltymysteni takia ole.

Ilmeisesti ainoa keinoin on muuttaa itseni feminiinisemmäksi (=avuttomammaksi), näinkö siis mielestäsi?

-ap

Minusta ajattelusi on aika kylmää luettavaa. Puhut "pehmomiehistä" ja rinnastat feminiinisyyden avuttomuuteen. Nämä jo kertoo jotain siitä, millainen ihminen olet ja millaisia miehiä tulet löytämään. Jos haluat "pehmomiehen" vastakohdan, niin kyllä saa varautua keskimääräistä tunnekylmempiin, sosiaalisesti taitamattomiin ja moniongelmaisiin miehiin. "Pehmomiehet" ovat pehmoja siksi, että osaavat käsitellä ja ymmärtävät omia ja muiden tunteita. Se vaatii älykkyyttä ja viisautta.

Minä vastasin kirjoitukseen, jossa eroteltiin selkeästi feminiininen nainen maskuliinisesta naisesta. Samalla logiikalla minulle ehdotettiin feminiinistä miestä eli ns. ”pehmomiestä”.

Minä miellän pehmomiehen sellaiseksi, joka kirjoittaa runoja, on olemukseltaan ja piirteiltään naisellinen ja joka ei osaa porata taululle reikiä seinään. Edelleen, en kaipaa avustettavaa ja yhtenään lohdutettavaa miestä arkeani jakamaan. Samoja piirteitä löytyy ystävistäni mutta halutakseni seksiä kumppanin kanssa, hänen pitäisi olla muuta, kuin nainen miehen vaatteissa.

Miksi ihmisten on vaikeaa käsittää sitä, että minun on ollut PAKKO opetella erilaisia taitoja selvitäkseni elämässä? En ole nauttinut remontoinnista tai renkaanvaihdosta mutta kun ei ole ollut ketään auttamassa, on ollut pakko tehdä itse. Elämässäni tämä näkyy kai edelleen ratkaisukeskeisyytenä ja yleisenä reippautena.

Ei erinäisten taitojen omaaminen vie pois sitä, että olen samalla hyvin naisellisen näköinen ja sisimmältäni hyvin herkkä ja empaattinen ihminen.

Jos en itse olisi pyristellyt eteenpäin ja irroittautunut lapsuudenkodistani, olisin ehkä tällä hetkellä jo kuollut. Sekä olisi ollut parempi vaihtoehto? Ehkä minulla olisi äiditön lapsi jonkun vankilakundin kanssa.

Niin kuin joku jo sinulle selitti, nuo ovat ihan tavallisia asioita. Ei renkaiden vaihtaminen tai remontointi ole naisen tekemänä mikään ihmetemppu josta pitäisi antaa extrapisteitä. Sama pätee siihen jos palkka on vähän yli keskiarvon tai kärry joku vähän parempi Mersu/Audi/tms. Normijuttua.

Itse treffailin jonkun aikaa naista joka kanssa osasi rempata ja oli vaihtanut kärryynsä renkaat itse, opiskelijana kun piti opetella eikä halunnut kysellä miehiä apuun. Olisi varmasti apua saanut, erään kaupungin missikisojen voittaja kun oli. Sen lisäksi todella mukava, empaattinen ja sosiaalinen. Sellainen ihminen joka on kiva kaikille ja josta kaikki pitävät.

Ei sovittu yhteen, koska hän kaipasi enemmän sellaista perinteistä miestä jollainen minä en ole.

Nykyinen mies on sitä, plus komea ja menestynytkin.

Tuossa ikäluokassa hakemasi vapaa mies on melkoista eliittiä, ja voi vaatia mitä haluaa. Miksi ko. mies haluaisi juuri sinut?

Niin joo, ja tämän kirjoittaja oli se aikaisempi "poikatytön" kanssa seurusteleva pehmomies.

Meilläkin on molemmilla ollut vaikeutemme. Ei se elämä niin helppoa ole ollut muillakaan. Kumpikaan ei ole täydellinen emmekä sovi perinteisiin muotteihin, mutta sovimme yhteen ja se ratkaisee.

Mutta voit ap toki jatkaa stereotyyppisen ihannemiehen etsimistä. En yritä kertoa kenellekään mitä hänen pitäisi haluta.

Ettei ap vain alitajuisesti haluaisi j.nnämiestä?

Kummasti on onnistunut löytämään väkivaltaista alkoholistia ym. Tietoisesti hakee vahvaa ja maskuliinista miestä, mutta entäs tiedostamatta?

Seksissä varmaan alistaminen kiihottaa ja sitä rataa?

 

Vierailija kirjoitti:

Ap: tajuan tosi hyvin, mitä tarkoitat. Kun on oikeasti yksin jo lapsesta saakka ja joutuu opettelemaan omin päin ilman aikuisten apua asioita, jotka ovat toisille itsestäänselvyyksiä, kehittyy helposti kovakuoriseksi pärjääjäksi. Toki herkkä puolikin on olemassa, mutta kun ei oikein ole ketään, keltä saisi apua tai kenelle sitä herkkyyttä näyttäisi, se hautautuu jonnekin kovan kuoren alle. 

On vaikeaa suhtautua elämään kepeästi ja ilakoiden, kun on läheltä nähnyt, että elämä ei välttämättä kanna. Lapsi, joka syntyy toivottuna ja rakastettuna hyvinvoivaan perheeseen, saa syntymälahjana aivan erilaisen suhtautumisen elämään, aivan erilaisen luottamuksen ja toiveikkuuden kuin vaikkapa minä, joka olin ei-toivottu, ei-rakastettu, käytännössä laiminlyöty lapsi, joka huolehti jo reilusti alle kouluikäisenä omasta pikkusiskostaan, kun muutakaan lapsenvahtia ei ollut. Lapsi, joka näki oikeaa lapsuutta vain televisiosta. 

En minäkään olisi halunnut olla pärjääjä, olisin halunnut olla iloinen, huoleton, valoisa lapsi, joka voi luottaa siihen, että aikuinen hoitaa. Mutta minulla ei ollut vaihtoehtoja. Ja tuosta roolista on tosi vaikeaa opetella eroon.  Sinussa on takuulla feminiininen puoli, haluaisit löytää miehen, jonka kanssa voisit sitä tuoda esiin. Mutta ehkä tuo ulospäin kova kuoresi karkottaa miehiä, jotka eivät ymmärrä, että sinussa on herkempi ja haavoittuvakin puoli. Jos jotenkin uskaltaisit sitäkin puolta näyttää.

Omalla miehelläni on ollut vähän samankaltainen lapsuus kuin minullakin, eli on joutunut aika pienestä ottamaan vastuuta itsestään. Sinullekin sopisi varmasti parhaiten mies, jolla olisi hiukan samanlaisia kokemuksia kuin itselläsi.

Kiitos, että edes joku sai langan päästä kiinni. Hienoa, että olet löytänyt kumppanin, joka ei säikähdä taustaasi ja jonka kanssa samankaltaisen taustanne ansiosta ymmärrätte toisianne.

Yhden vähän vastaavan miehen löysin. Tai luulin löytäneeni. Hän oli väkivaltainen ja halutessani erota, hän yritti tappaa minut.

Haluaisin kovasti löytää miehen, jolla olisi vähän vastaava tausta itseni kanssa mutta kuten sanoin, heillä tuntuu elämä luisuneen aika jyrkkään alamäkeen. Tai sitten heillä on asiat päällisin puolin hyvin (kuten exälläni) mutta silti paljon keskeneräistä mielensä kanssa.

ertert kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pärjäävät naiset ovat valitettavan usein v*ttumaisia. Tietämättään.

Kateellisten panettelua.

Ei se ole. Harva mies haluaa kumppanikseen vttumaisinta kaveriaan. Sori.

Eli nainen on vmäinen kun on omillaan pärjäävä ja itsenäinen? Tokihan se munattomien vetelysten näkökulmasta on noin.

Ei välttämättä ole, mutta joillakin ihmisillä tuo pärjäämisen yrittäminen on vienyt kaiken huomion ja energian niin pitkään, että elämänilo on hautautunut jonnekin aika syvälle. Koko elämästä on tullut pelkkää pärjäämistä, ja pärjäämisestä on tullut ainoa nautinnon lähde elämässä. Huumori ja kyky nauraa itselle, rentoutuminen, pikkuasioille nauraminen, harrastukset joissa ei ole sen kummempaa tavoitetta kuin hetken nautinto, ja kyky rötvätä sunnuntaisin sohvalla tekemättä mitään kummempaa, pääsevät joskus unohtumaan ihmiseltä jonka elämässä keskeistä on suorittaminen ja pärjääminen. Siinä voi olla syy, miksi menestyvät ja itsenäiset miehet eivät kiinnostu, mutta apua ja pärjäämiskoulutusta tarvitsevat miehet kiinnostuvat.

t. Eri vastaaja (nro 35)

Entäpä kun ihmisellä se elämänilo ilmenee juuri itsenäisyytensä , pärjäämisenä jne eikä laiskottelua ja tyhjännauramisena? Miksi jotain vetelehtimistä pidetään millään tasolla hauskana?

Jos olet pelkkä pärjääjä, mikä sinut erottaa miehen työkavereista tai naapurin Pentistä? Missä on se naiseus, kepeys, pehmeys, ilo, elämästä nauttiminen ihan vain olemalla? Sitä me teistä haemme, emme mitään suorituskumppania.

Eli naisen pitää olla tyhjäpäinen riippakivi ja pelle viehättääkseen miehiä? Pystyvä ja pärjäävä ihminen ei kelpaa kuten apkin toteaa. Miehet ovat kyvyttömiä tasavertaiseen kumppanuuteen.

juna on jo mennyt. Nelikymppiset vapaana olevat maskuliiniset menestyjämiehet haluaa 5-10v nuoremman naisen.

Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.

Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.

Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.

Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.

Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.

Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.

Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.

naiselle pärjääminen ja varallisuus on syy sen takia, että naisen omat kriteerit nousee pilviin.

Mitä väliä sillä, mitä miehet massana haluavat`? Vain yksi mies on riittävästi.

Ulkomailta löydät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä miellän pehmomiehen sellaiseksi, joka kirjoittaa runoja, on olemukseltaan ja piirteiltään naisellinen ja joka ei osaa porata taululle reikiä seinään. Edelleen, en kaipaa avustettavaa ja yhtenään lohdutettavaa miestä arkeani jakamaan. Samoja piirteitä löytyy ystävistäni mutta halutakseni seksiä kumppanin kanssa, hänen pitäisi olla muuta, kuin nainen miehen vaatteissa.

------

Ei erinäisten taitojen omaaminen vie pois sitä, että olen samalla hyvin naisellisen näköinen ja sisimmältäni hyvin herkkä ja empaattinen ihminen.

Tsiisus. Minä luen runoja JA osaan porata reiän seinään. Minä käyn oopperassa JA osaan tehdä nuotiotulen. Jukra. Tuliko sinulle yllätyksenä? Mikä on "yhtenään" lohdutettava mies? Sellaista miestä en ole tavannut, mutta jokainen ihminen kaipaa välillä lohdutusta. Etkö halua sitä parisuhteessa toiselle suoda? En ole fyysisesti feminiinisen enkä ylikorostuneen maskuliinisen näköinen, vaan suomalainen tavis.

Sinua mukaillakseni:

Ei se että olen herkkä ja empaattinen ihminen vie pois sitä, että osaan erinäisiä taitoja.

Mikä sinusta sitten tekee ”pehmomiehen”? Itsekö sellaiseksi identifioit kun noin vimmastuit?

Minun tarkoittamani pehmomies ei uskalla mennä vähääkään hurjempiin vuoristoratoihin, ei uskalla laskea kovaa mustassa rinteessä ja valitsee tenniksen sijaan lajikseen sulkapallon.

Yleensä päällisin puolin voi miehestä sanoa, kumpaan ihmisryhmään tämä kuuluu. Minulle pehmomies tarkoittaa toisin sanoen varovaista ja vähän arkaa miestä.

T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.

Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.

Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.

Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.

naiselle pärjääminen ja varallisuus on syy sen takia, että naisen omat kriteerit nousee pilviin.

Yleistäminen on typerää. Yksilöillä on yksilölliset kriteerit.

Vierailija kirjoitti:

Jos huomaa ajaneensa väärää tietä ja poispäin haluamastaan kohteesta, niin kaasun lisääminen ei asiaa yleensä ratkaise.

Toisaalta kaasua lisäämällä voi löytää jotain uutta ja parempaa.

Ap, koita päästä yli traumoistasi ennen kuin etsit miestä. Muuten päädyt helposti kuvailemiisi sairaisiin suhteisiin väärällä tavalla dominoivien miehisyyttään ylikorostavien urpojen kanssa. Ei niiden oikeasti miehekkäiden miesten tarvitse sitä miehisyyttään nimittäin korostaa, se on huonoitsetuntoisten keskenkasvuisten kollien hommaa. Ihan btw, miehekkäät miehet voivat myös kirjoittaa runoja ja joskus itkeäkin. Se ei tee kenestäkään avutonta, nössöä, pehmoa ja mitä näitä nyt oli... Oma mieheni ainakin liikuttui kuullessaan raskaudestani. Mikä nössö! ;)

Vierailija kirjoitti:

Aloituksesi perusteella sinusta saa sellaisen kuvan, että olet hyvin täynnä itseäsi. Se ilmeisesti näkyy myös olemuksestasi.

Sama tuli mieleen. Lueteltiin aika paljon kaikkea, millä ei oikeastaan ole itse asian kanssa merkitystä. Niin kuin vaikka sillä, että mistä on ensimmäisen autonsa hankkinut ym. Tuskin sellainen asia on merkityksellinen miehelle, joka hakee kumppania.

Tai voi työ tietysti liittyä siihenkin, että itsetunto on vielä aika huono, kuten ap mainitsee.

Vierailija kirjoitti:

Voi, ap, ei se välttämättä ole sisukkuudesta ja pärjäämisestä ja varallisuudesta kiinni. Pörräsivätkö mainitsemasi kunnolliset ja miehekkäät miehet ympärilläsi silloin, kun kaksikymppisenä vielä kituutit vähällä ja rakensit tulevaisuuttasi? Jos ainoat pörrääjät olivat silloinkin epäkunnollisia ja motiiveiltaan epäilyttäviä, on luonnollista, että kiinnostuneet ovat tuollaisia edelleen.

Jotten tee sinusta virhearvioita, kerron itsestäni. Nuorena en ollut niitä tyttöjä, jotka olisivat kiinnostaneet poikia oikeastaan missään mielessä. Kolmikymppisenä olin hankkinut hyvän tutkinnon, headhunterit soittelivat, asuin hyvin ja näytin hyvältä. Itsetuntoni oli korkealla, koska tiesin olevani hyvä ja ansainneeni sen, minkä eteen tein töitä. Miehet juoksivat perässäni ulkonäköni vuoksi, mutta joka ikinen vain seksiä saadakseen. Joitakin kiinnosti selvästi myös autoni ja rahatilanteeni. Ei rakkautta, ei vähääkään.

Parikymmentä vuotta meni mukavasti, ilman kumppania, mutta muuten mukavasti. Osaan tarvittaessa hoitaa kaikki omakotiasujan työt - myös sen hirvittävän vaativan Renkaiden Vaihtamisen - joten en ole tarvinnut työparia. Sitten monen onnettoman sattuman kautta menetin aivan kaiken. Ja arvaapa mitä: en edelleenkään kiinnosta ketään parisuhdemielessä.

Haluan siis sanoa sen, että pärjäämisesi ja varallisuutesi eivät välttämättä ole syynä siihen, että et löydä itsellesi sopivaa kumppania. Sinulla voi olla jokin ominaisuus, jonka vuoksi sinusta vain ei kiinnostuta. Minulla on yksi tai useampia, mutta en tiedä, mitä ne ovat. Sen kuitenkin tiedän, että ne ovat riittävän pahoja tai tärkeitä saadakseen muuten mahdolliset kumppaniehdokkaat suuntaamaan jonkun sopivamman luokse. Ja koska itseään ei oikeasti voi muuttaa, on jatkettava sellaisena kuin on, ilman kumppania.

Kysymys.

Kun sanot ettei kiinnosta "miehiä", oletko ihan varma ettei ole torjunut sinusta vakavammin kiinnostuneita miehiä koska he eivät ole olleet riittävän komeita, menestyneitä tai itsevarmoja?

Ettet kuitenkin olisi todennut raflassa että ihan kiva mies mutta kipinä puuttuu ja swaipannut Tinderissä vasemmalle koska ulkonäkö on meh?

Ettet vain syttyisi pelimiehistä jotka eivät halua keneltäkään kuin pelkkää seksiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä miellän pehmomiehen sellaiseksi, joka kirjoittaa runoja, on olemukseltaan ja piirteiltään naisellinen ja joka ei osaa porata taululle reikiä seinään. Edelleen, en kaipaa avustettavaa ja yhtenään lohdutettavaa miestä arkeani jakamaan. Samoja piirteitä löytyy ystävistäni mutta halutakseni seksiä kumppanin kanssa, hänen pitäisi olla muuta, kuin nainen miehen vaatteissa.

------

Ei erinäisten taitojen omaaminen vie pois sitä, että olen samalla hyvin naisellisen näköinen ja sisimmältäni hyvin herkkä ja empaattinen ihminen.

Tsiisus. Minä luen runoja JA osaan porata reiän seinään. Minä käyn oopperassa JA osaan tehdä nuotiotulen. Jukra. Tuliko sinulle yllätyksenä? Mikä on "yhtenään" lohdutettava mies? Sellaista miestä en ole tavannut, mutta jokainen ihminen kaipaa välillä lohdutusta. Etkö halua sitä parisuhteessa toiselle suoda? En ole fyysisesti feminiinisen enkä ylikorostuneen maskuliinisen näköinen, vaan suomalainen tavis.

Sinua mukaillakseni:

Ei se että olen herkkä ja empaattinen ihminen vie pois sitä, että osaan erinäisiä taitoja.

Mikä sinusta sitten tekee ”pehmomiehen”? Itsekö sellaiseksi identifioit kun noin vimmastuit?

Minun tarkoittamani pehmomies ei uskalla mennä vähääkään hurjempiin vuoristoratoihin, ei uskalla laskea kovaa mustassa rinteessä ja valitsee tenniksen sijaan lajikseen sulkapallon.

Yleensä päällisin puolin voi miehestä sanoa, kumpaan ihmisryhmään tämä kuuluu. Minulle pehmomies tarkoittaa toisin sanoen varovaista ja vähän arkaa miestä.

T. Ap

Voi LOL! Tosi miehekästä olla rämäpää, joka laskee mustia rinteitä, vaikkei taitoa olisi. Varmaan vielä ilman kypärää! Ja sulkapallo vs tennis. :DDD Anna mun kaikki kestää... Tunnut kaipaavan jotain 50 shades of grey-tyyppistä "alfaa". Sori vaan, mutta se on fiktiota.

Mulla on kaikkea ja kaikki kunnossa, mutta ei se tuo ystäviä tai muuta. Kukaan tuttavani ei tiedä, että olen rikas ja siksi kai ei ole kavereitakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap: tajuan tosi hyvin, mitä tarkoitat. Kun on oikeasti yksin jo lapsesta saakka ja joutuu opettelemaan omin päin ilman aikuisten apua asioita, jotka ovat toisille itsestäänselvyyksiä, kehittyy helposti kovakuoriseksi pärjääjäksi. Toki herkkä puolikin on olemassa, mutta kun ei oikein ole ketään, keltä saisi apua tai kenelle sitä herkkyyttä näyttäisi, se hautautuu jonnekin kovan kuoren alle. 

On vaikeaa suhtautua elämään kepeästi ja ilakoiden, kun on läheltä nähnyt, että elämä ei välttämättä kanna. Lapsi, joka syntyy toivottuna ja rakastettuna hyvinvoivaan perheeseen, saa syntymälahjana aivan erilaisen suhtautumisen elämään, aivan erilaisen luottamuksen ja toiveikkuuden kuin vaikkapa minä, joka olin ei-toivottu, ei-rakastettu, käytännössä laiminlyöty lapsi, joka huolehti jo reilusti alle kouluikäisenä omasta pikkusiskostaan, kun muutakaan lapsenvahtia ei ollut. Lapsi, joka näki oikeaa lapsuutta vain televisiosta. 

En minäkään olisi halunnut olla pärjääjä, olisin halunnut olla iloinen, huoleton, valoisa lapsi, joka voi luottaa siihen, että aikuinen hoitaa. Mutta minulla ei ollut vaihtoehtoja. Ja tuosta roolista on tosi vaikeaa opetella eroon.  Sinussa on takuulla feminiininen puoli, haluaisit löytää miehen, jonka kanssa voisit sitä tuoda esiin. Mutta ehkä tuo ulospäin kova kuoresi karkottaa miehiä, jotka eivät ymmärrä, että sinussa on herkempi ja haavoittuvakin puoli. Jos jotenkin uskaltaisit sitäkin puolta näyttää.

Omalla miehelläni on ollut vähän samankaltainen lapsuus kuin minullakin, eli on joutunut aika pienestä ottamaan vastuuta itsestään. Sinullekin sopisi varmasti parhaiten mies, jolla olisi hiukan samanlaisia kokemuksia kuin itselläsi.

Kiitos, että edes joku sai langan päästä kiinni. Hienoa, että olet löytänyt kumppanin, joka ei säikähdä taustaasi ja jonka kanssa samankaltaisen taustanne ansiosta ymmärrätte toisianne.

Yhden vähän vastaavan miehen löysin. Tai luulin löytäneeni. Hän oli väkivaltainen ja halutessani erota, hän yritti tappaa minut.

Haluaisin kovasti löytää miehen, jolla olisi vähän vastaava tausta itseni kanssa mutta kuten sanoin, heillä tuntuu elämä luisuneen aika jyrkkään alamäkeen. Tai sitten heillä on asiat päällisin puolin hyvin (kuten exälläni) mutta silti paljon keskeneräistä mielensä kanssa.

Mutta eikö osaava ja taitava nainen lähde parisuhteesta heti ensimmäisen lyönnin jälkeen? Ehkä lähditkin. 

Oletko käsitellyt lapsuuden traumoja terapiassa? Tunnut olevan hieman katkera vieläkin, mikä on ihan ymmärrettävää, lapsuudesta ja siitä, että olet joutunut pärjäämään ja selviytymään yksin. Katkeruus ja viha mennyttä elämää kohtaan kuitenkin heijastuu aina nykyelämään ja ihmissuhteisiin. Lapsuutta ei saa takaisin, mutta siitä vääränlaisesta voimakkuudesta ja vahvuudesta ja jatkuvasta pärjäämisen tunteesta on mahdollisuus päästä eroon. On hyvä ymmärtää, että jokainen meistä on lopulta aika avuton ja tarvitsee toista, ja jos lapsena jää vaille tätä kokemusta, sitä käpertyy siihen pärjäämiseen. Pärjääminen ei välttämättä ole niin positiivinen asia, millaisena ilmeisesti olet ymmärtänyt sen. Ehkä etsit "miehekästä" miestä siksi, että haluat nyt saada naisena sen tunteen itsellesi, mitä jäit lapsena vaille. 

Voimakkuus ja vahvuus eivät ole synonyymejä selviytymiselle ja pärjäämiselle. Vahva ihminen tietää, että tarvitsee muita, että välillä on lupa tarvita. Kovat ihmiset kuvittelevat usein, että kovuus on sitä vahvuutta, mutta itse näen sen ihan toisin. Vahva ihminen on tasapainoinen ja osaa siksi tuoda herkän puolen itsestään esiin. Siihen asti se on vain pärjäämistä.