Miksi musta tuntuu, että mitä pärjäävämpi ja sisukkaampi nainen, sitä harvempi "kunnollinen" mies on kiinnostunut?

fghfdgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin kerran seurustella hieman kaltaisesi naisen kanssa mutta eihän siitä mitään tullut. Akateemisen naisen suorittajaelämä oli niin täyteen buukattu kaikkea tekemistä (urheilua, hyväntekeväisyyttä ja kolmannen tutkinnon opiskelua), että eihän se voinut onnistua. Aika ei yksinkertaisesti riittänyt ja tajusin hyvin nopeasti poistua takavasemmalle parin riidan jälkeen kun kaikki naisen omat menot, joita siis oli suunnilleen joka ilta, menivät minun edelle.

Naisen mukaan suhde kaatui minun mustasukkaisuuteen. Mielestäni taas ei ole tervettä, että seurustelukumppani on siellä tärkeyslistan häntäpäässä ja kukin oireilee siitä tavallaan. 

Minuakin kammottavat nämä naiset, joille parisuhde on vain yksi harrastus muiden joukossa. Se pitää olla kun muillakin on ja sitä suoritetaan kulissimaisesti. Ilotonta touhua.

Kun olen suhteessa ja oikeasti rakastunut, tietenkin olen priorisointi asiani niin, että olen mm. ollut kotona miehen tullessa myöhään töistä, olen käynyt kaupassa ja tehnyt ruoat, jouluna leiponut pipareita miehen lasten kanssa.

Olen ollut edellisten kumppaneitteni mielestä todella hyvää seuraa ja olen itse jättänyt molemmat miehet hyvistä syistä (toisella alkoholismi, toisen kohdalla väkivaltaisuus). Samoja virheitä en halua toistaa. Minuun ihastuvat mielenterveysongelmaiset ja äitiä etsivät.

Myönnän, etten ole se nainen, joka kikattelee tämän tästä miehen jutuille. Pukeudun naisellisesti, käytän kesällä mekkoja, meikkaan kevyesti. En tiedä, miten voisin tehdä itsestäni pehmeämmän ja feminiinisemmän vaikutelman antavan.

Parhaiten tuntui minua ymmärtävän se kommentoija, joka totesi opetelleensa käytännössä itse kaiken elämässään. Tekisin mitä tahansa, jotta olisin saanut kasvaa tuntien olevani rakastettu ja ilman jatkuvaa häpeää. On helppoa kehoittaa päästämään irti menneestä mutta voin kertoa, että mennyt ei koskaan katoa vaikuttamista jollakin tavalla ajatuksiin ja asenteisiin.

Minusta ei ole huono asia esimerkiksi se, etten näe alkoholisteja tai narkomaaneja ”roskasakkina”. Minusta heilläkin on ihmisarvo ja aina epäonni elämässä ei ole omaa syytä.

Surullista on ainoastaan se, että olen itse pärjätäkseni joutunut kasvattamaan jonkinlaisen suojakuoren ympärilleni ja nyt se sama kuori estää minua saamasta hyviä ihmissuhteita.

Jos joku kuvittelee minun tuovan esiin automerkkejä yms. tyhjänpäiväisiä asioita ekoilla treffeillä, hän on väärässä. Aloituksessani toin ne esille siksi, että tarkoitukseni oli ainoastaan alleviivata sosiaalista nousuani tosi pahamaineisesta lähiöstä ylempään keskiluokkaan ja ilman kenenkään ulkopuolisen aikuisen apua.

Ap on siis klassisen kaunis, ilmeisen terve, jos pystyy urheilemaan jne. Sanoisin että enemmänkin kultalusikka perseessä syntynyt kuin vaikeista olosuhteista noussut "taistelija".

Itse olen ruma, ujo ja sosiaalisten tilanteidennpelosta kärsivä, kroonista kipua jalassa ja sokeutumassa. En ehkä ole niin menestynyt taloudellisesti kuin.sinä AP, mutta sisua uskon löytyväni ainakin saman verran.

fghfdgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin kerran seurustella hieman kaltaisesi naisen kanssa mutta eihän siitä mitään tullut. Akateemisen naisen suorittajaelämä oli niin täyteen buukattu kaikkea tekemistä (urheilua, hyväntekeväisyyttä ja kolmannen tutkinnon opiskelua), että eihän se voinut onnistua. Aika ei yksinkertaisesti riittänyt ja tajusin hyvin nopeasti poistua takavasemmalle parin riidan jälkeen kun kaikki naisen omat menot, joita siis oli suunnilleen joka ilta, menivät minun edelle.

Naisen mukaan suhde kaatui minun mustasukkaisuuteen. Mielestäni taas ei ole tervettä, että seurustelukumppani on siellä tärkeyslistan häntäpäässä ja kukin oireilee siitä tavallaan. 

Minuakin kammottavat nämä naiset, joille parisuhde on vain yksi harrastus muiden joukossa. Se pitää olla kun muillakin on ja sitä suoritetaan kulissimaisesti. Ilotonta touhua.

Miksi nykyaikana parisuhteen pitäisi olla elämäntehtävä tai -sisältö kenellekään? Sehän on vain elämää täydentävä bonus ,ei mikään välttämättömyys.

121212 kirjoitti:

No mietitäänpä asiaa hetki.

Mainitsemasi feminiiniset kodin hengettäret haluavat maskuliinisia ja työelämässä hyvin pärjääviä miehiä, koska vastakohdat täydentävät toisiaan.

Sinun kaltaisesi pärjääjänaiset haluavat maskuliinisia ja työelämässä hyvin pärjääviä miehiä, koska samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä.

Pähkinänkuoressa: haluat maskuliinisen miehen, vaikka et ole feminiininen nainen.

Kaikille ei riitä maskuliinisia ja työelämässä hyvin pärjääviä miehiä (tai feminiinisiä kodin hengettäriä).

ps. miehille koulutuksella, palkkatasolla tai premium-merkkisellä autolla leveilevä nainen on valtava turn-off. Ei ihme että vedät puoleesi epätasapainoisia luusereita jotka kaipaavat hoivaajaa ja elättäjää.

Ilman tätä voisit hyvinkin löytää mukavan pehmomiehen joka kuitenkin hoitaa asiansa.

 

Kaipaan miehestä arjen lisäksi myös rakastajaa. Pehmomiehestä ei sellaiseksi valitettavasti mieltymysteni takia ole.

Ilmeisesti ainoa keinoin on muuttaa itseni feminiinisemmäksi (=avuttomammaksi), näinkö siis mielestäsi?

-ap

Saa alapeukuttaa niin paljon kuin huvittaa, mutta tosiasia on että sukupuolissa on eroa. Tästä syystä ap:kin kirjoittaa miehekkyydestä.

Minun tuntemistani miehekkäistä miehistä, tai sanotaanko että perinteisen miehekkäistä, joka ikinen on katsastanut itselleen perinteisen naisellisen naisen jos vain on sellaisen pystynyt saamaan. Miehet joilta löytyy lisäksi ulkonäköä ja menestystä, ovat pystyneet.

Yleensä pariskunnasta pitäisi löytyä maskuliiniset ja feminiiniset puolet. Joko ne löytyvät siten että yksi on hyvin maskuliininen ja toinen hyvin feminiininen, tai sitten prismapariskuntatyyliin että ominaisuudet menevät enemmän limittäin.

Ap:lla on ketjun perusteella todella jätkämäinen luonne. Se mies jonka ap haluaa, katselee aivan eri tyyppisiä naisia.

Päätät vaan mitä haluat ja sen saavutat. Toki moni uramies ei halua uranaista koska haluaa että nainen pitää huolta lapsista ja kodista. Et varmaan kyllä enää ole synnytys ikäinen niin ei liene niin justiinsa.

Jos olisin sinä ottaisin joko n. 30-vuotiaan rakastajan tai sitten 50+ rikkaan ukon joka jää jo eläkkeelle. Miehen rahoilla sitten maailmalle.

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

No mietitäänpä asiaa hetki.

Mainitsemasi feminiiniset kodin hengettäret haluavat maskuliinisia ja työelämässä hyvin pärjääviä miehiä, koska vastakohdat täydentävät toisiaan.

Sinun kaltaisesi pärjääjänaiset haluavat maskuliinisia ja työelämässä hyvin pärjääviä miehiä, koska samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä.

Pähkinänkuoressa: haluat maskuliinisen miehen, vaikka et ole feminiininen nainen.

Kaikille ei riitä maskuliinisia ja työelämässä hyvin pärjääviä miehiä (tai feminiinisiä kodin hengettäriä).

ps. miehille koulutuksella, palkkatasolla tai premium-merkkisellä autolla leveilevä nainen on valtava turn-off. Ei ihme että vedät puoleesi epätasapainoisia luusereita jotka kaipaavat hoivaajaa ja elättäjää.

Ilman tätä voisit hyvinkin löytää mukavan pehmomiehen joka kuitenkin hoitaa asiansa.

 

Kaipaan miehestä arjen lisäksi myös rakastajaa. Pehmomiehestä ei sellaiseksi valitettavasti mieltymysteni takia ole.

Ilmeisesti ainoa keinoin on muuttaa itseni feminiinisemmäksi (=avuttomammaksi), näinkö siis mielestäsi?

-ap

Ei se ole mielipide vaan tosiasia.

Miehekäs mies haluaa feminiinisen naisen. Ottaja haluaa otettavan, voimakas turvaaja haluaa herkän turvattavan. Miten olet onnistunut elämään noin vanhaksi tajuamatta näin itsestäänselviä asioita?

Totta kai se on ainoa keino.

Eri asia on millä sen toteutat. Ketjun perusteella sinulla ei vaikuta olevan juuri ollenkaan feminiinisiä luonteenpiirteitä. Olisi psykologisesti melkoinen temppu muuttaa tuossa iässä perusluonnetta niin radikaalisti.

Kannattanee harkita sitä miesprostituoitua.

Vierailija kirjoitti:

Olen itsekin kokenut kovia, mm. koulukiusaamista, väkivaltaisen parisuhteen ja näistä seuranneita mt-ongelmia. Kuitenkin nykyään akateemisesti koulutettu ja hyväpalkkaisessa työssä. Itsekin deittailin pitkään löytämättä toiveideni mukaista miestä, ts. miestä, joka olisi itsenäinen ja kunnollinen Mies, jolla perinteiset perhearvot. Tajusin jossain vaiheessa, että koettelemukset olivat tehneet minusta kovan ja jopa luotaantyöntävän ihmisen. En luottanut miehiin, enkä ihmisiin ylipäätään. Vaadin myös itseltäni liikoja ja elämä oli suorittamista. Kun opin olemaan armollisempi itselleni ja sallin itselleni myös olla haavoittuvainen ja heikko, löysin unelmieni miehen, jolle tärkeintä on pitää minusta ja tulevasta perheestä huolta. Ehkä ne perinteisen miehekkäät miehet vain haluavat sen naisen, josta pitää huolta. Eikä siinä ole mitään väärää.

TÄMÄ! Ne miehiset Miehet kaipaavat rinnalleen Naista. Naiseudella en nyt tarkoita täydellistä avuttomuutta tai mitään tyhjäpäisyyttä, mutta liika itsenäisyys viestii muille sitä, ettet tarvitse heitä. Ihminen kuitenkin haluaa olla toiselle tärkeä, oli kyse sitten miehestä tai naisesta. Ristiinnaulitkaa rauhassa, mutta moni mies nyt vain pitää hellistä lämpimistä välillä vähän avuttomistakin naisista enemmän kuin kovista kylmistä pärjääjänaisista. Tai mietipä kumman naisen haluaisit mieluummin äidiksi lapsillesi?

Vierailija kirjoitti:

fghfdgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin kerran seurustella hieman kaltaisesi naisen kanssa mutta eihän siitä mitään tullut. Akateemisen naisen suorittajaelämä oli niin täyteen buukattu kaikkea tekemistä (urheilua, hyväntekeväisyyttä ja kolmannen tutkinnon opiskelua), että eihän se voinut onnistua. Aika ei yksinkertaisesti riittänyt ja tajusin hyvin nopeasti poistua takavasemmalle parin riidan jälkeen kun kaikki naisen omat menot, joita siis oli suunnilleen joka ilta, menivät minun edelle.

Naisen mukaan suhde kaatui minun mustasukkaisuuteen. Mielestäni taas ei ole tervettä, että seurustelukumppani on siellä tärkeyslistan häntäpäässä ja kukin oireilee siitä tavallaan. 

Minuakin kammottavat nämä naiset, joille parisuhde on vain yksi harrastus muiden joukossa. Se pitää olla kun muillakin on ja sitä suoritetaan kulissimaisesti. Ilotonta touhua.

Kun olen suhteessa ja oikeasti rakastunut, tietenkin olen priorisointi asiani niin, että olen mm. ollut kotona miehen tullessa myöhään töistä, olen käynyt kaupassa ja tehnyt ruoat, jouluna leiponut pipareita miehen lasten kanssa.

Olen ollut edellisten kumppaneitteni mielestä todella hyvää seuraa ja olen itse jättänyt molemmat miehet hyvistä syistä (toisella alkoholismi, toisen kohdalla väkivaltaisuus). Samoja virheitä en halua toistaa. Minuun ihastuvat mielenterveysongelmaiset ja äitiä etsivät.

Myönnän, etten ole se nainen, joka kikattelee tämän tästä miehen jutuille. Pukeudun naisellisesti, käytän kesällä mekkoja, meikkaan kevyesti. En tiedä, miten voisin tehdä itsestäni pehmeämmän ja feminiinisemmän vaikutelman antavan.

Parhaiten tuntui minua ymmärtävän se kommentoija, joka totesi opetelleensa käytännössä itse kaiken elämässään. Tekisin mitä tahansa, jotta olisin saanut kasvaa tuntien olevani rakastettu ja ilman jatkuvaa häpeää. On helppoa kehoittaa päästämään irti menneestä mutta voin kertoa, että mennyt ei koskaan katoa vaikuttamista jollakin tavalla ajatuksiin ja asenteisiin.

Minusta ei ole huono asia esimerkiksi se, etten näe alkoholisteja tai narkomaaneja ”roskasakkina”. Minusta heilläkin on ihmisarvo ja aina epäonni elämässä ei ole omaa syytä.

Surullista on ainoastaan se, että olen itse pärjätäkseni joutunut kasvattamaan jonkinlaisen suojakuoren ympärilleni ja nyt se sama kuori estää minua saamasta hyviä ihmissuhteita.

Jos joku kuvittelee minun tuovan esiin automerkkejä yms. tyhjänpäiväisiä asioita ekoilla treffeillä, hän on väärässä. Aloituksessani toin ne esille siksi, että tarkoitukseni oli ainoastaan alleviivata sosiaalista nousuani tosi pahamaineisesta lähiöstä ylempään keskiluokkaan ja ilman kenenkään ulkopuolisen aikuisen apua.

Ap suosittelen sinulle terapiaa. Tuntuu että pyrit todistelemaan miksi olisit hyvä kumppani ja pyrkiä johonkin omaan ideaaliisi siitä mitä kumppanilta odotetaan (kaunis koti, ruuanlaitto valmiiksi jne). Nämä ovat toki hyviä ja positiivisia asioita joita uskon miehenkin arvostavan, mutta ne eivät ole asioita joihin ihastutaan.

Terapia voisi auttaa hyväksymään itsesi vikoineen kaikkineen ja hyväksymään senkin, etteivät pienet viat, haavoittuvuus ja epätäydellisyys tee sinusta epäonnistuneempaa ihmistä, vaan päinvastoin rakastettavamman.

Vierailija kirjoitti:

fghfdgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin kerran seurustella hieman kaltaisesi naisen kanssa mutta eihän siitä mitään tullut. Akateemisen naisen suorittajaelämä oli niin täyteen buukattu kaikkea tekemistä (urheilua, hyväntekeväisyyttä ja kolmannen tutkinnon opiskelua), että eihän se voinut onnistua. Aika ei yksinkertaisesti riittänyt ja tajusin hyvin nopeasti poistua takavasemmalle parin riidan jälkeen kun kaikki naisen omat menot, joita siis oli suunnilleen joka ilta, menivät minun edelle.

Naisen mukaan suhde kaatui minun mustasukkaisuuteen. Mielestäni taas ei ole tervettä, että seurustelukumppani on siellä tärkeyslistan häntäpäässä ja kukin oireilee siitä tavallaan. 

Minuakin kammottavat nämä naiset, joille parisuhde on vain yksi harrastus muiden joukossa. Se pitää olla kun muillakin on ja sitä suoritetaan kulissimaisesti. Ilotonta touhua.

Kun olen suhteessa ja oikeasti rakastunut, tietenkin olen priorisointi asiani niin, että olen mm. ollut kotona miehen tullessa myöhään töistä, olen käynyt kaupassa ja tehnyt ruoat, jouluna leiponut pipareita miehen lasten kanssa.

Olen ollut edellisten kumppaneitteni mielestä todella hyvää seuraa ja olen itse jättänyt molemmat miehet hyvistä syistä (toisella alkoholismi, toisen kohdalla väkivaltaisuus). Samoja virheitä en halua toistaa. Minuun ihastuvat mielenterveysongelmaiset ja äitiä etsivät.

Myönnän, etten ole se nainen, joka kikattelee tämän tästä miehen jutuille. Pukeudun naisellisesti, käytän kesällä mekkoja, meikkaan kevyesti. En tiedä, miten voisin tehdä itsestäni pehmeämmän ja feminiinisemmän vaikutelman antavan.

Parhaiten tuntui minua ymmärtävän se kommentoija, joka totesi opetelleensa käytännössä itse kaiken elämässään. Tekisin mitä tahansa, jotta olisin saanut kasvaa tuntien olevani rakastettu ja ilman jatkuvaa häpeää. On helppoa kehoittaa päästämään irti menneestä mutta voin kertoa, että mennyt ei koskaan katoa vaikuttamista jollakin tavalla ajatuksiin ja asenteisiin.

Minusta ei ole huono asia esimerkiksi se, etten näe alkoholisteja tai narkomaaneja ”roskasakkina”. Minusta heilläkin on ihmisarvo ja aina epäonni elämässä ei ole omaa syytä.

Surullista on ainoastaan se, että olen itse pärjätäkseni joutunut kasvattamaan jonkinlaisen suojakuoren ympärilleni ja nyt se sama kuori estää minua saamasta hyviä ihmissuhteita.

Jos joku kuvittelee minun tuovan esiin automerkkejä yms. tyhjänpäiväisiä asioita ekoilla treffeillä, hän on väärässä. Aloituksessani toin ne esille siksi, että tarkoitukseni oli ainoastaan alleviivata sosiaalista nousuani tosi pahamaineisesta lähiöstä ylempään keskiluokkaan ja ilman kenenkään ulkopuolisen aikuisen apua.

Tämän ja aloitus viestin välillä on iso ristiriira. Alkuperäisestä viestistä sai käsityksen sinusta kovana ja työelämässä pärjäävänä naisena ja jälkimmäisessä viestissä piirrät itsestäsi kuvaa jopa miellyttäjänä.

Ei me voida tietää, miksi vedät puoleesi vääränlaisia miehiä. Ensimmäiseksi ehkä tulisi mieleen, että missä edes tapaat näitä miehiä ja että perustuuko alku sek sille vai kiinnostaville keskusteluille.

Luulen, että moni mies haluaa vain.mukavan ja hauskan naisen. Sosiaalisella statuksella ei ole väliä, vaan että nainen pystyy aidosti olemaan läsnä ja näyttämään tunteensa. Sinuna ehkä kehittäisin näitä puolia itsessäni ja alkaisin tapailemaan miehiä enemmän työn, harrastusten tai kavereiden kautta.

fghfdgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin kerran seurustella hieman kaltaisesi naisen kanssa mutta eihän siitä mitään tullut. Akateemisen naisen suorittajaelämä oli niin täyteen buukattu kaikkea tekemistä (urheilua, hyväntekeväisyyttä ja kolmannen tutkinnon opiskelua), että eihän se voinut onnistua. Aika ei yksinkertaisesti riittänyt ja tajusin hyvin nopeasti poistua takavasemmalle parin riidan jälkeen kun kaikki naisen omat menot, joita siis oli suunnilleen joka ilta, menivät minun edelle.

Naisen mukaan suhde kaatui minun mustasukkaisuuteen. Mielestäni taas ei ole tervettä, että seurustelukumppani on siellä tärkeyslistan häntäpäässä ja kukin oireilee siitä tavallaan. 

Minuakin kammottavat nämä naiset, joille parisuhde on vain yksi harrastus muiden joukossa. Se pitää olla kun muillakin on ja sitä suoritetaan kulissimaisesti. Ilotonta touhua.

Minun exä jopa myönsi yksi kerta, että hän on elänyt tällasta suorituselämää ja pitää olla tiettyjä asioita ja suoritteita, kun niin kuulemma kuuluu olla. Siotä vaan voi kuvitella, että miten syvälliseksi keskeustelut etenivätäkään hänen kanssa :)

Jos huomaa ajaneensa väärää tietä ja poispäin haluamastaan kohteesta, niin kaasun lisääminen ei asiaa yleensä ratkaise.

Tuo mitä yllä kirjoitetaan, on aivan totta.

Enemmistö miehistä pitää naisellisista, herkistä, pehmeistä ja empaattisista naisista.

On meitäkin jotka pidämme päättäväisistä ja vähän jätkämäisistä naisista joiden kanssa voi lähteä yhdessä vaeltamaan tms.

Mutta mitään supermaskuliinisia "voittajia" ja "ottajia" me emme ole. Kaikkea muuta. Niin se usein menee että vakka löytää kantensa. Kun nainen on luonteeltaan vähän jätkämäinen, mies on...osaatteko arvata? :D

Oma naisystäväni on aina ollut poikatyttö, sisukas ja pärjäävä. Minä taas olen mieheksi vähän pehmo, enkä osaisi kuvitella itseäni perinteiseen rooliin. Juuri siksi sovimme yhteen niin hyvin.

Miksi pitää olla joku? Ihan tosissaan kysyn, sillä olen elämäni aikana tehnyt myönnytyksen kahteen kertaan tällaisena ''vahvana naisena'' ja heittäytynyt avuttomaksi mekkosankariksi joka pärjää kuitenkin elämässään. Mitä sain kiitoksena? Yhden petturin joka ravasi naisissa ja toisen joka odotti minun pitävän huolta kodista samalla kun kehitti jotain mustasukkaisuus draamaa ympärilleen. Osasi sotkea, naida ja käydä töissä muttei kiittää.

Nämäkin kaksi oli aluksi kunnollisia joidenka takia olin valmis heittämään kilven kehään saadakseni rakkautta.

Koiralta ei saa toki samoja asioita mitä ihmiseltä, mutta se on paljon lojaalimpi ja kiitollisempi.

Olen kyllä kokemukseni perusteella sitä mieltä, että jos ei kumppania löydy tai suhteet ei kestä, on yleensä syy: a) naisella on liian vaativa miesmaku eli vaatimuslista on pitkä, tai b) kyseessä on kontrollifriikki nainen, joka haluaa tehtävän kaiken omalla tavallaan.

Jos on oikeasti kiva, kaunis, helppo ja fiksu, niin kyllä varmasti löytyy kumppani elämään, jos siihen on itse valmis. Ap todennäköisesti mieltyy niihin miehiin, joissa on jotain tuttua lapsuudesta/nuoruudesta ja sellaiset ovat sitten kaikki jotain jännämiehiä 40v. 

Olen itsekin (omasta mielestäni ;) kaunis, fiksu, akateeminen ja hyväkroppainen 40v nainen ja itse asiassa löytäisin varmasti aika helposti parisuhteen, jos olisin sinkku. Onneksi olen ollut jo 15v parisuhteessa, joten ei tarvitse miettiä näitä asioita, mutta hyviä miehiähän on maailma pullollaan. En ymmärrä tätä ongelmaa. Jokaisessa on tietysti omat omituisuutensa, mutta sehän on elämän suola :).

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

No mietitäänpä asiaa hetki.

Mainitsemasi feminiiniset kodin hengettäret haluavat maskuliinisia ja työelämässä hyvin pärjääviä miehiä, koska vastakohdat täydentävät toisiaan.

Sinun kaltaisesi pärjääjänaiset haluavat maskuliinisia ja työelämässä hyvin pärjääviä miehiä, koska samanlaiset leikkivät parhaiten yhdessä.

Pähkinänkuoressa: haluat maskuliinisen miehen, vaikka et ole feminiininen nainen.

Kaikille ei riitä maskuliinisia ja työelämässä hyvin pärjääviä miehiä (tai feminiinisiä kodin hengettäriä).

ps. miehille koulutuksella, palkkatasolla tai premium-merkkisellä autolla leveilevä nainen on valtava turn-off. Ei ihme että vedät puoleesi epätasapainoisia luusereita jotka kaipaavat hoivaajaa ja elättäjää.

Ilman tätä voisit hyvinkin löytää mukavan pehmomiehen joka kuitenkin hoitaa asiansa.

 

Kaipaan miehestä arjen lisäksi myös rakastajaa. Pehmomiehestä ei sellaiseksi valitettavasti mieltymysteni takia ole.

Ilmeisesti ainoa keinoin on muuttaa itseni feminiinisemmäksi (=avuttomammaksi), näinkö siis mielestäsi?

-ap

Minusta ajattelusi on aika kylmää luettavaa. Puhut "pehmomiehistä" ja rinnastat feminiinisyyden avuttomuuteen. Nämä jo kertoo jotain siitä, millainen ihminen olet ja millaisia miehiä tulet löytämään. Jos haluat "pehmomiehen" vastakohdan, niin kyllä saa varautua keskimääräistä tunnekylmempiin, sosiaalisesti taitamattomiin ja moniongelmaisiin miehiin. "Pehmomiehet" ovat pehmoja siksi, että osaavat käsitellä ja ymmärtävät omia ja muiden tunteita. Se vaatii älykkyyttä ja viisautta.

Näin miehenä mua ei suoraan sanottuna kiinnosta pätkän vertaa naisen koulutus tai miten hyvin hän osaa vaihtaa autonrenkaat ja pärjää muutenkin kaikesta yksin. Toivon löytäväni rinnalleni herttaisen, ihan söpön (ei todellakaan tarvii olla mikään malli/fitnesspimu) terveellä maalaisjärjellä varustetun naisen. Nää tuntuu vaan todella olevan kiven alla! Naiset jakautuu nykyään näihin päästä varpaisiin feikkeihin bimboihin, joita kiinnostaa vaan miehen lompakko ja piinkoviin uranaisiin, jotka joka välissä mainitsee, miten on _korkeakoulutettu_. Olen itsekin, who cares? Suomessa aika moni aikuinen on vähintään maisteri, ei se tee kenestäkään toista parempaa. Joihin ammatteihin nyt vaan vaaditaan se akateeminen tutkinto ja toisiin ei. Kunhan jokainen löytäisi sen oman alansa, mistä tykkää. Tsemppiä ap!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

fghfdgh kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin kerran seurustella hieman kaltaisesi naisen kanssa mutta eihän siitä mitään tullut. Akateemisen naisen suorittajaelämä oli niin täyteen buukattu kaikkea tekemistä (urheilua, hyväntekeväisyyttä ja kolmannen tutkinnon opiskelua), että eihän se voinut onnistua. Aika ei yksinkertaisesti riittänyt ja tajusin hyvin nopeasti poistua takavasemmalle parin riidan jälkeen kun kaikki naisen omat menot, joita siis oli suunnilleen joka ilta, menivät minun edelle.

Naisen mukaan suhde kaatui minun mustasukkaisuuteen. Mielestäni taas ei ole tervettä, että seurustelukumppani on siellä tärkeyslistan häntäpäässä ja kukin oireilee siitä tavallaan. 

Minuakin kammottavat nämä naiset, joille parisuhde on vain yksi harrastus muiden joukossa. Se pitää olla kun muillakin on ja sitä suoritetaan kulissimaisesti. Ilotonta touhua.

Kun olen suhteessa ja oikeasti rakastunut, tietenkin olen priorisointi asiani niin, että olen mm. ollut kotona miehen tullessa myöhään töistä, olen käynyt kaupassa ja tehnyt ruoat, jouluna leiponut pipareita miehen lasten kanssa.

Olen ollut edellisten kumppaneitteni mielestä todella hyvää seuraa ja olen itse jättänyt molemmat miehet hyvistä syistä (toisella alkoholismi, toisen kohdalla väkivaltaisuus). Samoja virheitä en halua toistaa. Minuun ihastuvat mielenterveysongelmaiset ja äitiä etsivät.

Myönnän, etten ole se nainen, joka kikattelee tämän tästä miehen jutuille. Pukeudun naisellisesti, käytän kesällä mekkoja, meikkaan kevyesti. En tiedä, miten voisin tehdä itsestäni pehmeämmän ja feminiinisemmän vaikutelman antavan.

Parhaiten tuntui minua ymmärtävän se kommentoija, joka totesi opetelleensa käytännössä itse kaiken elämässään. Tekisin mitä tahansa, jotta olisin saanut kasvaa tuntien olevani rakastettu ja ilman jatkuvaa häpeää. On helppoa kehoittaa päästämään irti menneestä mutta voin kertoa, että mennyt ei koskaan katoa vaikuttamista jollakin tavalla ajatuksiin ja asenteisiin.

Minusta ei ole huono asia esimerkiksi se, etten näe alkoholisteja tai narkomaaneja ”roskasakkina”. Minusta heilläkin on ihmisarvo ja aina epäonni elämässä ei ole omaa syytä.

Surullista on ainoastaan se, että olen itse pärjätäkseni joutunut kasvattamaan jonkinlaisen suojakuoren ympärilleni ja nyt se sama kuori estää minua saamasta hyviä ihmissuhteita.

Jos joku kuvittelee minun tuovan esiin automerkkejä yms. tyhjänpäiväisiä asioita ekoilla treffeillä, hän on väärässä. Aloituksessani toin ne esille siksi, että tarkoitukseni oli ainoastaan alleviivata sosiaalista nousuani tosi pahamaineisesta lähiöstä ylempään keskiluokkaan ja ilman kenenkään ulkopuolisen aikuisen apua.

Ap suosittelen sinulle terapiaa. Tuntuu että pyrit todistelemaan miksi olisit hyvä kumppani ja pyrkiä johonkin omaan ideaaliisi siitä mitä kumppanilta odotetaan (kaunis koti, ruuanlaitto valmiiksi jne). Nämä ovat toki hyviä ja positiivisia asioita joita uskon miehenkin arvostavan, mutta ne eivät ole asioita joihin ihastutaan.

Terapia voisi auttaa hyväksymään itsesi vikoineen kaikkineen ja hyväksymään senkin, etteivät pienet viat, haavoittuvuus ja epätäydellisyys tee sinusta epäonnistuneempaa ihmistä, vaan päinvastoin rakastettavamman.

Epäilisin jopa että miehenkin hankinta on osa oman elämän sankaritarprojektia.

Saamalla kaikkien stereotyyppisten ihanteiden mukaisen miehen (pitkä, raamikas, menestynyt, kunnianhimoinen ja määrätietoinen, osaava, seksuaalisesti dominoiva, jne) ap kruunaisi menestystarinansa ja todistaisi itselleen onnistuneensa.

Koska haluat nostattaa omaa egoasi kuinka olet suhteessa muita parempi ihminen. Samanlaisia selvitymistarinoita on tuhansia, etkä ole mikään uniikki lumihiutale, joka ei löydä itselleen sopivaa kumppania. Parisuhde ja perhe ei ole enää mikään ihanne ja normi ja häviäjiä on ne, jotka vielä haluaa sen perinteisen parisuhteen. Aikamme tukee enemään kertakäyttökulttuuria tässäkin asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pärjäävät naiset ovat valitettavan usein v*ttumaisia. Tietämättään.

Kateellisten panettelua.

Ei se ole. Harva mies haluaa kumppanikseen vttumaisinta kaveriaan. Sori.

Eli nainen on vmäinen kun on omillaan pärjäävä ja itsenäinen? Tokihan se munattomien vetelysten näkökulmasta on noin.

Ei välttämättä ole, mutta joillakin ihmisillä tuo pärjäämisen yrittäminen on vienyt kaiken huomion ja energian niin pitkään, että elämänilo on hautautunut jonnekin aika syvälle. Koko elämästä on tullut pelkkää pärjäämistä, ja pärjäämisestä on tullut ainoa nautinnon lähde elämässä. Huumori ja kyky nauraa itselle, rentoutuminen, pikkuasioille nauraminen, harrastukset joissa ei ole sen kummempaa tavoitetta kuin hetken nautinto, ja kyky rötvätä sunnuntaisin sohvalla tekemättä mitään kummempaa, pääsevät joskus unohtumaan ihmiseltä jonka elämässä keskeistä on suorittaminen ja pärjääminen. Siinä voi olla syy, miksi menestyvät ja itsenäiset miehet eivät kiinnostu, mutta apua ja pärjäämiskoulutusta tarvitsevat miehet kiinnostuvat.

t. Eri vastaaja (nro 35)

Entäpä kun ihmisellä se elämänilo ilmenee juuri itsenäisyytensä , pärjäämisenä jne eikä laiskottelua ja tyhjännauramisena? Miksi jotain vetelehtimistä pidetään millään tasolla hauskana?

Jos olet ap, niin en enää ihmettele. Suhtaudut halveksivasti ihmisiin, jotka elävät eri tavalla kuin sinä. Varmasti tuot sen myös selkeästi esille. Korostat jatkuvasti omaa työteliäisyyttäsi, erinomaisuuttasi ja pärjäämistäsi. Muut ovat tyhjännaurajia. Elämä kanssasi on työleiri.

En ole ap, mutta jos elämä on ollut kovin vaativaa, niin välttämättä hymy ei ole silloin kovin herkässä. Sellaiset ominaisuudet kehittyvät, joille on elämässä tilaa.

Tämä on ymmärrettävää, mutta niin on sekin, että menestyvä mies jolla on paljon valinnanvaraa, ei ensimmäisenä valitse naista jolle ei ole kehittynyt elämästä nauttimisen taitoja. Jos siis ap haluaa todella korkeatasoisen, pärjäävän miehen, hänen kannattaa kehittää tätä myönteistä puolta itsessään.

t. Entinen suorittajapärjääjä