Miten opettaja olisi voinut tehdä toisin? Nyt saa potkut?
Erityisopettaja poisti ruokalasta häiriköivän oppilaan työntämällä tätä selästä. Rehtori haluaa purkaa opettajan työsuhteen ja teki tutkintapyynnön poliisille.
Erityisopettajan tapa ojentaa häiriköivää oppilasta ja tästä seurannut potku-uhka kuohuttavat Alppilan yläasteen koulussa Helsingissä. Välikohtaus tapahtui maanantaina koulun ruokalassa.
Ruokailua valvomassa ollut erityisluokanopettaja Antti Korhonen poisti huutavan ja vastustelevan oppilaan tilasta työntämällä oppilaan ovesta ulos. Koulun rehtoriSari Aarniokoski tulkitsi voimakeinot liian rajuiksi.
"Niiden tietojen perusteella mitä meillä on, työsuhteen purkamiselle on perusteet. Tutkimme vielä asiaa."
Aarniokoski teki tapauksesta tutkintapyynnön poliisille.
Korhonen kertoo tilanteen lähteneen siitä, kun hän kehotti yhtä oppilasta ottamaan lakin pois päästä. Hetkeä myöhemmin toinen oppilas tuli solvaamaan Korhosta kovaan ääneen.
"Yritin rauhoitella poikaa. Kun hän ei totellut, otin hihasta kiinni ja talutin ovelle. Poika otti täysin voimin vastaan ja huusi kuin syötävä. Ovella yritin vielä, jos järkipuhe toimisi. Hän tarttui kiinni ovenkarmiin ja seinään. Kun poika irrotti otteensa, työnsin hänet ulos ruokalasta."
Sivullinen oppilas kuvasi tapahtumien loppuosan kamerakännykällä. Helsingin kaupungin perusopetuksen linjanjohtajan Outi Salon mukaan video todistaa tapahtumien vakavuuden. Opettaja meni liian pitkälle, kun hän työnsi oppilaan pois ruokalasta.
"Perusopetuslaki on aika tiukka oppilaan koskemattomuuden suhteen. Se ei anna oikeutta ihan sellaisiin tönimisiin, mitä kuvatussa dokumentissa näkyy."
Rehtori on kuullut Korhosen version tapahtumista. Häntä kuullaan vielä uudestaan ensi torstaina. Työsuhteen purkamisesta päätetään sen jälkeen.
Korhosen työsuhde alkoi lokakuussa ja olisi jatkunut heinäkuun puoliväliin. Hän kertoo työskennelleensä opettajana noin seitsemän vuotta. Korhosella on opettajan pätevyys, muttei erityisluokanopettajan pätevyyttä.
Korhonen uskoo, että todellinen syy potkuille ovat aiemmat erimielisyydet rehtorin kanssa.
"Jos saan nyt kengän kuvan takamukseen, vien asian oikeuteen. Tämä tuntuu niin törkeältä."
Aarniokoski ihmettelee väitettä erimielisyyksistä. Hän sanoo, ettei ole edes tiennyt sellaisia olevan.
Kommentit (129)
[quote author="Vierailija" time="29.03.2013 klo 14:29"]
Opettajalla on siis todella suuri auktoriteettiasema, jota ei rikota. Jos opettaja sanoo, että maapallo on soikea, se on sitten sitä, noin karkeesti. Jos kokeessa siitä kysytään, vastaat niin, vaikka tietäisit, että pallohan se on.
[/quote]
Opettaja oli oikeassa. Enemmän tämä epämääräinen kiviklöntti, jonka mukana aurinkoa kierrämme, soikeaa muistuttaa. Alla lainaus lukion oppikirjasta:
Maapallo ei ole täysin pallon muotoinen, vaan se on navoiltaan litistynyt pyörähdysellipsoidi. Maan pyörimisliike akselinsa ympäri litistää planeettaamme navoilta siten, että Maan halkaisija on navoilla 43 kilometriä lyhyempi kuin päiväntasaajalla.
Noita poistamisia tapahtuu kokoajan, ja erityislapset riehuu. Se ei ole uutinen.
Ilmeisesti koulu on lakkauttamassa yhtä erityisopettajan virkaa ja tässä hyvä syy poistaa yksi opettaja (vähennys 3->2 kuten 2012 uutisessa kerrottiin). Kyseessä voi olla määräaikainenkin, jonka työ loppuisi muutenkin kesälomiksi. Rehtorin ja opettajan erimielisyydet voivat tulla tästä, työn jatkuvuus epävarmaa muutenkin?
Muutenhan on typerää, kun koulua on jäljellä enää pari kuukautta, antaa potkut ja mennä asiasta oikeuteen. (Toinen syy olisi pahoinpitely, mutta sen tutkii poliisi ja silloin kyseessä poliisijuttu eikä pelkkä rehtorin kurinpitotoimi).
Ja kännyköistä: Koulussa on järjestysäännöt senkin osalta.
Kiviojan koulu on julistautunut kännykkävapaaksi kouluksi vuoden 2012 alussa.
Tämä tarkoittaa sitä, että oppilaiden kännykät pidetään suljettuina kouluaikana.
Päätöksellä halutaan edistää työrauhaa ja keskittymistä koulutyöhön sekä vähentää
kännykkäsäteilyn aiheuttamaa terveysriskiä.
Sääntö on otettu hyvin vastaan ja nykyisin huomattavalla osalla oppilaista ei ole
kännykkää edes mukana koulussa.
Euroopan neuvoston suositus on, että kouluissa ja luokkahuoneissa ei saisi käyttää
kännyköitä eikä langattomia verkkoja. Maailman terveysjärjestö WHO:n syöväntutkimuslaitos
IARC on luokitellut matkapuhelinsäteilyn "mahdollisesti syöpää aiheuttavaksi ihmiselle".
Myös kännyköiden valmistajat ilmoittavat käyttöohjeissa, että laite täytyy pitää
vähintään 1-2 senttimetrin päässä iholta, mallista riippuen. Kännykkää
ei siis kannata säilyttää taskussa, kun se on päällä.
Erityisesti lapsia tulee suojella, sillä esimerkiksi kännykkäsäteily imeytyy lapsen kalloon
keskimäärin kaksi kertaa niin syvälle kuin aikuisella.
Tieteellistä tietoa kännykän, WLANin ja matkapuhelintukiasemien
terveysriskeistä löytyy runsaasti. Varovaisuusperiaatteelle
on perusteet.
Yli 1800 tieteelliseen tutkimukseen perustuva tutkimusyhteenveto
julkaistiin 7.1.2013.
Tämä case päätetään ensiviikolla. Koulumaailmaa tuntevana veikkaan a.) rehtori ei kerro kaikkea b.) opettaja ei kerro kaikkea julkisuudessa. Tosiasiat videon lisäksi: Alppilassa erityisopetuksesta on tarkoitus poistaa 1 opettaja (3sta) ensivuodeksi ja rehtori on siirtymässä muihin virkoihin. Jos opettajalla ei ole virkaa niin lopettamiselle saadaan näin "muodollinen syy".
HS uutisoi asiasta näin:
Helsingin opetusvirasto kuuli torstaina Alppilan yläasteen erityisluokanopettajaa, joka poisti ruokalasta häiriköivän ja huutavan oppilaan työntämällä häntä selästä. Välikohtaus tapahtui maanantaina 25. maaliskuuta.
Sivullinen oppilas kuvasi tapahtumien loppuosan kamerakännykällä. Koulun rehtori piti opettajan otteita liian rajuina ja vei asian poliisin tutkivaksi.
"Kuulimme tänään opettajaa ja päätös työsuhteen purkamisesta, irtisanomisesta tai kirjallisesta varoituksesta julkistetaan maanantaina", kertoi opetusviraston perusopetuslinjan johtaja Outi Salo.
Erityisluokanopettaja Antti Korhonen ei halunnut kommentoida kuulemistilannetta torstaina.
Seitsemän vuotta opettajana toimineen Korhosen määräaikainen työsuhde alkoi lokakuussa. Korhosella on opettajan pätevyys, muttei erityisluokanopettajan pätevyyttä.
Alppilan yläasteen koulussa on noin 300 oppilasta ja koulussa on useita erityisluokkia. Samoissa tiloissa Tammisaarenkadulla toimii myös Alppilan lukio.
Tapauksen vuoksi mielipidepalstoilla ja sosiaalisessa mediassa on keskusteltu runsaasti opettajien oikeudesta fyysiseen puuttumiseen.
Opettajien ammattijärjestö OAJ on vaatinut tarkennuksia uuteen lakiin, jonka tarkoituksena on edistää koulurauhaa. Laki on tarkoitus viedä eduskuntaan tänä keväänä.
Ei tietoa, toivottavasti opettaja saa pitää paikkansa ja häirikköoppilas pihalle. Minun lapset tietävät mielipiteeni siitä, jos hölmöilevät koulussa niin minua ei haittaa vaikka opettaja tarraa kiinni ja kovemminkin ojentaa.
"Seitsemän vuotta opettajana toimineen Korhosen määräaikainen työsuhde alkoi lokakuussa. "
Ja kausi loppuu kesälomaan? Tässä syy ettei jatketa syksyllä ja saadaan samalla se yksi paikka pois.
"Alppilan yläasteen koulussa opetuksesta vähennettäisiin yhden opettajan työpanoksen verran tunteja.
"Nämä työt jaettaisiin siten muiden opettajien kesken", rehtori Sari Aarniokoski kertoo."
15.5.2012
http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/helsinki_karsii_opetuksesta/
HS.fi
Alppilassa on JO aloittanut uusi rehtori.
jotkut opettajat ovat kovia vänkäämään, ota pois se hattu päästä...ja sinähän otat sen pois kun minä sulle sanon...kiivastutaan liian helposti, tämän opettajan olisi pitäny osata olaa diplomaattisempi ja psykologisesti taitavampi jallittamaan se poika ulos sieltä ruokalasta....
Oppilailla on valta, ei niihin saa koskea, niin surullista mutta totta.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2013 klo 13:25"]
jotkut opettajat ovat kovia vänkäämään, ota pois se hattu päästä...ja sinähän otat sen pois kun minä sulle sanon...kiivastutaan liian helposti, tämän opettajan olisi pitäny osata olaa diplomaattisempi ja psykologisesti taitavampi jallittamaan se poika ulos sieltä ruokalasta....
[/quote] Hetkeä myöhemmin toinen oppilas tuli solvaamaan Korhosta kovaan ääneen.
"Yritin rauhoitella poikaa. Kun hän ei totellut, otin hihasta kiinni ja talutin ovelle. Poika otti täysin voimin vastaan ja huusi kuin syötävä.
Joo, näinhän se menee. Onko tää sitten käytännön kannalta älytöntä vai ei, niin siitä voi olla montaa mieltä...
Lain mukaan oppilaaseen saa koskea, ja poistaa fyysisesti luokasta, jos se on tarpeen. Neuvona on yleensä ottaa toinen aikuinen mukaan, jotta on todistaja voimankäytön kohtuullisuudesta. Eikä muutenkaan mene homma niin helposti yli. Pipostahan tämä ei ole kiinni, normaalisti oppilas ottaa pipon pyydettäestä päästään ihan noin vain. Mutta oppilas ei saa tulla opettajaa solvaamaan, se on ihan selvä juttu, ja siihen pitää reagoida. Tapaus on videolla, joten se on nyt helposti todistettavissa, onko reagointi ollut kohtuullista vai ei.
Jos opettaja olisi ollut laiska ja antanut oppilaiden tehdä mitä lystää hän olisi ollut hyvä ope. Mitä voi tehdä oppilaille joihin puhe ei tehoa? Ei mitään! Ei ihme, että kouluissa on niin hurja meno nykyään. Minun sympatiani ovat täysin opettajan puolella ja ihmettelen hänen esimiehiään, jotka ovat heti valmiita lynkkaamaan oman alaisensa.
Ja kyllähän opettalajjakin on oikeus turvalliseen työympäristöön ja tähän sisältyy se ettei tarvitse kuunnella huutoa/solvauksia. Ja oppilaan ulosheittäminen olisi sujunut rauhallisesti jos ei olisi vänkyröinyt vastaan.
Kyllä todella ihmetyttää rehtorin toiminta, että ensimmäinen toimenpide on poliisille soittaminen ja potkujen antaminen.
Tuo tilanne on ruokalassa on ollut opettajalle varmasti yllättäväkin. Sillä sehän on selvä, ettei ruokalassa olla hattu päässä. Ja että siitä hatun riisumiskehoituksesta on sitten joku toinen oppilas hermostunut niin, että on tullut opettajaa haukkumaan, on ollut varmasti yllättävä reaktio. Ja kyllä jokaista vastuullista opettajaa arveluttaisi jättää noin agressiivisesti reagoivaa oppilasta ruokalaan muiden oppilaiden sekaan.
Voi jumalauta..!
Oma lapseni on erityislapsi ja kuinkahan monta sataa kertaa olen häntä työntänyt väkisin eteenpäin, kun on tehnyt juuri noin kiusallaan mitä jutunkin muksu?? Ei tulisi mieleenkään valittaa opettajan toimista, ihan oikein teki kun lapsen poisti tilanteesta häiriköimästä!
Eikös opettajan kuulu turvata niiden ehkä sadan muunkin lapsen ruokailu?
Se riehuva kaveri on ollut uhka jo niille muille. Ihan oikeinhan se on, että poistaa sellaisen ruokalasta, muut lapset varmaan pelkää tuollaista ja silloin on syytä todellakin käyttää jopa pikkasen voimaa, että saa tyypin ulos salista.
niin, olishan se ope voinu itse soittaa poliisin sille riehujalle, eikö? jos kerran oli tarpeellista poistaa henkilö paikalta eikä ole itsellä lupa poistaa, pitää soittaa paikalle ne joilla on lupa poistaa...
[quote author="Vierailija" time="29.03.2013 klo 13:47"]
niin, olishan se ope voinu itse soittaa poliisin sille riehujalle, eikö? jos kerran oli tarpeellista poistaa henkilö paikalta eikä ole itsellä lupa poistaa, pitää soittaa paikalle ne joilla on lupa poistaa...
[/quote]
Miten kauan kestää poliisin tulo paikalle?
Videossa ei oppilas loukkaannu eikä kaadu.