Miksi ihmeessä rahat pitäisi olla perheessä yhteisiä?

Koska perhe on aina yhteisyritys, jonka muodostaa kaksi aikuista jälkeläisineen. Ja yhteisiä nekin ovat, vaikka olisi jommankumman aikaisemmasta suhteesta, jos kerran saman katon alle mennään. Kaikki muu on typeryyttä ja itsekkyyttä, jota aikuisen ihmisen ei pidä hyväksyä eikä harrastaa.

Perheen aiheuttama ja sen edellyttämä työ on niinikään yhteistä. MIten se jaetaan, on perheen sisäinen asia, mutta avioliittolaki säätää keskinäisen elatusvelvollisuuden, jota aika moni enemmän tienaava vakavasti laiminlyö. En tiedä, onko tästä olemassa yhtään KKO:n ennakkotapausta, pitäisi järjestää sellainen.

Kotona tehtävä hoito- ja hoivatyö ei ole ilmaista ja arvotonta, vaikka se enemmän tienaava usein niin kuvitteleekin. Sillä työllä ylläpidetään perhettä ja sen kaikkien jäsenten hyvinvointia. Sillä mahdollistetaan se, että toinen huoltaja pääsee tienaamaan kodin ulkopuolelle.

Tämä asia ei kuntoon tule ennenkuin perheille säädetään yhteisverotus ja sisäiset tulonsiirrot. Eli kaikki tulot lasketaan yhteen, jaetaan perheen pääluvulla ja verotetaan vasta sitten. 

Sinänsä mielenkiintoista, miten monen mielestä perheessä saa/pitää olla kaksi eri elintasoa. Toinen tienaa enemmän ja voi käyttää rahaa omiin menoihin, kerryttää omaisuutta, käydä jopa matkoilla, OSTAA jopa jääkaappiin eri ruokaa itselleen kuin puolisolle. Toinen elää köyhänä, koska ei ole varaa mihinkään. 

Vierailija kirjoitti:

Koska perhe on aina yhteisyritys, jonka muodostaa kaksi aikuista jälkeläisineen. Ja yhteisiä nekin ovat, vaikka olisi jommankumman aikaisemmasta suhteesta, jos kerran saman katon alle mennään. Kaikki muu on typeryyttä ja itsekkyyttä, jota aikuisen ihmisen ei pidä hyväksyä eikä harrastaa.

Perheen aiheuttama ja sen edellyttämä työ on niinikään yhteistä. MIten se jaetaan, on perheen sisäinen asia, mutta avioliittolaki säätää keskinäisen elatusvelvollisuuden, jota aika moni enemmän tienaava vakavasti laiminlyö. En tiedä, onko tästä olemassa yhtään KKO:n ennakkotapausta, pitäisi järjestää sellainen.

Kotona tehtävä hoito- ja hoivatyö ei ole ilmaista ja arvotonta, vaikka se enemmän tienaava usein niin kuvitteleekin. Sillä työllä ylläpidetään perhettä ja sen kaikkien jäsenten hyvinvointia. Sillä mahdollistetaan se, että toinen huoltaja pääsee tienaamaan kodin ulkopuolelle.

Tämä asia ei kuntoon tule ennenkuin perheille säädetään yhteisverotus ja sisäiset tulonsiirrot. Eli kaikki tulot lasketaan yhteen, jaetaan perheen pääluvulla ja verotetaan vasta sitten. 

Tuleeko mieleen että miksi ei ole säädetty muuta kuin se elatusvelvollisuus, eli ei mitään lakisääteistä määräystä yhteisistä rahoista ja koko perheen yhteisistä tuloista ja yhteisestä verotuksesta? Siksi että demokratiassa nämä asiat päätetään yhdessä äänestämällä ja tämä ei ole saanut kannatusta. Jos laki on huono niin sitä sitten muutetaan demokratiassa kuten Suolessa yhdessä yhteisesti. Toki jos maamme olisi diktatuuri ja sinä diktaattori niin voisit tuollaisen lain määrätä. Mutta kun ei ole. 

Elatusvelvollisuus avioliitossa on sama kuin elatusvelvollisuus lapsia kohtaan vanhemmalla. Eli asunto, ruoka, vaatteet, vesi, sähkö jne. Tuskin tätä kukaan Suomessa avioliitossa rikkoo ja jos rikkoo niin todennäköisesti enemmänkin naiset esim. alkoholismiin sairastuneita miehiään kohtaan tulisi mieleen eli esim. vaatehuollon laiminlyönti alkoholistimiehen osalta naisen taholta tulisi lähinnä mieleen.

Lain mukaan molemmilla on avioliitossa oma omaisuus ja kumpikin saa ottaa esim. velkaa kysymättä aviopuolisoltaan tähän lupaa.

Avioliittolain mukaan puolisot ovat keskenään yhdenvertaiset. Lain perusperiaatteen mukaan puolisoiden tulee avioliitossa osoittaa keskinäistä luottamusta ja yhteisesti toimia perheen hyväksi. Kummallakin puolisolla on oikeus itse päättää osallistumisestaan ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella. 

Avioliiton aikana kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Tarvittaessa voidaan myös avioliiton aikana vahvistaa, että toisen puolisoista on maksettava toiselle elatusapua. Elatusavun määrä ja sen maksutapa voidaan vahvistaa joko sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.

Avioliiton aikana kumpikin puoliso vastaa itse yksin tekemästään velasta. Puoliso ei myöskään joudu avioliiton purkautumisen jälkeen vastuuseen sellaisesta velasta, jonka toinen puoliso on yksin tehnyt. Puolisot voivat kuitenkin halutessaan ottaa yhdessä velkaa. Puolisot vastaavat yhdessä myös sellaisesta velasta, jonka toinen puoliso on yksin tehnyt perheen elatusta varten

Avioliiton solmiminen ei aiheuta muutoksia puolisoiden omistussuhteisiin. Se omaisuus, joka puolisolle kuuluu avioliittoa solmittaessa, jää avioliiton solmimisen jälkeenkin hänen omaisuudekseen. Samoin omaisuus, jonka puoliso hankkii avioliiton aikana tai saa perintönä taikka lahjana, on yksin hänen omaisuuttaan.

Puolisot voivat kuitenkin hankkia omaisuutta myös yhteiseen omistukseen.

Miks ylipäätään hommaa perhettä jos ajattelee noin? Miksei elä yksin?

Vierailija kirjoitti:

Sinänsä mielenkiintoista, miten monen mielestä perheessä saa/pitää olla kaksi eri elintasoa. Toinen tienaa enemmän ja voi käyttää rahaa omiin menoihin, kerryttää omaisuutta, käydä jopa matkoilla, OSTAA jopa jääkaappiin eri ruokaa itselleen kuin puolisolle. Toinen elää köyhänä, koska ei ole varaa mihinkään. 

juu tätä minäkään en ymmärrä. Mutta en ymmärrä myöskään sitä, ettei rahoja saisi pitää erillään, jos toisen köyhänä eläminen johtuu ainoastaan siitä, että on sössinyt raha-asiansa. Siinä vaiheessa on minusta ihan ok pitää rahat erillään. Ei tämän takia ole pakko erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut (esim. Me) kokevat sen helpommaksi. Ei tarvitse siirrellä rahaa eri tulien välillä joka kuukausi.

Kaikki tulot tulee yhteiselle käyttötilille. Siltä siirretään halutessa tai laitetaan kuukausittain automaattisesti siirrettäväksi haluttu säästösumma yhteiselle säästötilille. Molemmilla on käyttöoikeudet molempiin tileihin.

Mikä olisi helpompaa? Ei niitä yhteisiä rahoja tarvitse olla mihinkään veivaamassa jos Ei halua.

Meillä ongelmaksi tulisi nimenomaan säästöjen erilaiset käytökohteet, arjen laskujen jakamisessa ei ole mitään ongelmaa. Toinen tykkää hillota tilillä ja toinen haluaa lähteä jälkikasvun kanssa ulkomaille kesällä, hilloaja ei missään nimessä halua lähteä tälläiseen reissuun. Ei olisi kovin reilua maksattaa matkaa hänellä?

Vierailija kirjoitti:

Miks ylipäätään hommaa perhettä jos ajattelee noin? Miksei elä yksin?

Vaikka siksi, että on parisuhteessa jostain muusta syystä kuin antamassa/ saamassa rahaa. Minä olen parisuhteessa persaukisen tuhlaajan kanssa. Muuten parisuhde on ihan hyvä, mutta raha-asiat pidetään erillään. Emme asu yhdessä eikä meillä ole yhteisiä lapsia. Miksi ihmeessä pitäisi erota ainoastaan sen takia, että miehen raha-asiat ovat solmussa?

Vierailija kirjoitti:

Okei. Oma maalausjärki sanoo, että yhteiseltä tililtä sen rahatilanteen näkee molemmat paremmin, mutta ihan miten vain.

Miten niin, mä tiedän katsomatta onko mulla varaa uusia hieman nuhraantunut sohva vai ei. Sitten kysyn mieheltä mitä mieltä hän on asiasta. Mies tietää heti tilille katsomatta onko hänestä a) tarvetta uusia koko sohvaa, b) varaa maksaa osuus ja kuinka iso osuus.

Yhteisellä tilillä pitäisi olla kokoajan kartalla toisen suunnitelmista /  ajatuksista.

Joskus seukkasin ihan vakavissaan yhden maisteri naisen kanssa, hän valmistui suhteen aikana. Suunnitelmissa oli yhteisen asunnon hommaamista ja perhettä.

Hän oli sitä mieltä että pitäs olla yhteinen tili jonne palkat menisi jne. Itse olin jo siihen aikaan yrittäjä ja tulot reilu satatonnia vuodessa. Hänen rahan käyttönsä ja suunnitelmansa oli sitä luokkaa että peräännyin suhteesta.

Nyt olen hommannut yhteistä asuntoa ja perhettäkin löytyy naisen kanssa joka on kassatäti. Kertaakaan ei ole ollut puhettakaan yhteisestä tilistä ja rahoista.

Vierailija kirjoitti:

Miks ylipäätään hommaa perhettä jos ajattelee noin? Miksei elä yksin?

Jos myös kahden aikuisen parisuhde lasketaan perheeksi niin ainakin omalla kohdallani "hommasin" parisuhteen siksi, että rakastuin puolisooni ja haluan elää yhdessä hänen kanssaan. Olemme silti edelleen kaksi erillistä yksilöä, joilla on myös omia tarpeita ja toiveita ja suunnitelmia. En näe ainuttakaan syytä, miksi meidän pitäisi laittaa rahamme yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut (esim. Me) kokevat sen helpommaksi. Ei tarvitse siirrellä rahaa eri tulien välillä joka kuukausi.

Kaikki tulot tulee yhteiselle käyttötilille. Siltä siirretään halutessa tai laitetaan kuukausittain automaattisesti siirrettäväksi haluttu säästösumma yhteiselle säästötilille. Molemmilla on käyttöoikeudet molempiin tileihin.

Mikä olisi helpompaa? Ei niitä yhteisiä rahoja tarvitse olla mihinkään veivaamassa jos Ei halua.

Entä jos sinä haluat ostaa käytetyn moottoripyörän tai  puolisosi lähteä ulkomaanmatkalle kaverin kanssa?

Mikä täss on muka ongelma? Toinen ostaa mottoripyörä ja toinen lähtee matkalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut (esim. Me) kokevat sen helpommaksi. Ei tarvitse siirrellä rahaa eri tulien välillä joka kuukausi.

Kaikki tulot tulee yhteiselle käyttötilille. Siltä siirretään halutessa tai laitetaan kuukausittain automaattisesti siirrettäväksi haluttu säästösumma yhteiselle säästötilille. Molemmilla on käyttöoikeudet molempiin tileihin.

Mikä olisi helpompaa? Ei niitä yhteisiä rahoja tarvitse olla mihinkään veivaamassa jos Ei halua.

Entä jos sinä haluat ostaa käytetyn moottoripyörän tai  puolisosi lähteä ulkomaanmatkalle kaverin kanssa?

Mikä täss on muka ongelma? Toinen ostaa mottoripyörä ja toinen lähtee matkalle.

Näin juuri. Jos noihin on varaa, ei ole ongelmaa. Jos noihin ei ole varaa, ei erillinen tili muuta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei. Oma maalausjärki sanoo, että yhteiseltä tililtä sen rahatilanteen näkee molemmat paremmin, mutta ihan miten vain.

Miten niin, mä tiedän katsomatta onko mulla varaa uusia hieman nuhraantunut sohva vai ei. Sitten kysyn mieheltä mitä mieltä hän on asiasta. Mies tietää heti tilille katsomatta onko hänestä a) tarvetta uusia koko sohvaa, b) varaa maksaa osuus ja kuinka iso osuus.

Yhteisellä tilillä pitäisi olla kokoajan kartalla toisen suunnitelmista /  ajatuksista.

Öö, eikö se uusi sohva ole yhteinen hankinta? Miksi sen takia pitää soitella, kun voisi laittaa suoraan tilille, paljonko on varaa yhteisiin hankintoihin laittaa?

Ihan yhtä lailla noissa molemmissa pitää olla selvillä toisen ajatuksista. Jos laitetaan ylimääräiset yhteiselke tilille, ei tarvitse kuin soittaa ja sanoa, että yhteisellä tilillä on x euroa, ostanko sohvan? Tuossa sinun systeemissäsi tämän lisäksi mies tarkistaa oman tilinsä ja siirtää sinne rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei. Oma maalausjärki sanoo, että yhteiseltä tililtä sen rahatilanteen näkee molemmat paremmin, mutta ihan miten vain.

Miten niin, mä tiedän katsomatta onko mulla varaa uusia hieman nuhraantunut sohva vai ei. Sitten kysyn mieheltä mitä mieltä hän on asiasta. Mies tietää heti tilille katsomatta onko hänestä a) tarvetta uusia koko sohvaa, b) varaa maksaa osuus ja kuinka iso osuus.

Yhteisellä tilillä pitäisi olla kokoajan kartalla toisen suunnitelmista /  ajatuksista.

En ymmärrä. Jos minua alkaisi häiritä meidän sohvamme ja haluaisin uuden, kysyisin mieheltä, mitä mieltä hän on asiasta. Jos hänkin olisi kiinnostunut vaihtamaan sohvan, miettisimme yhdessä millaisen haluamme. Ostaisimme sen todennäköisesti jomman kumman luottokortilla ja toinen siirtäisi oman puolikkaansa hinnasta maksajan tilille. Niin me lennotkin ostamme, samoin hotellit, autonvuokraukset maailmalla jne. Eli maksut, jotka eivät tapahdu kuukausittain.

Jos mieheni sanoisi, ettei hän halua investoida uuteen sohvaan, minä miettisin kuinka tärkeä hankinta on minulle. Jos se olisi tärkeä niin ehdottaisin miehelle, että minä hankin meille uuden sohvan.

Meillä miehen tulot yli 300 000e/vuosi. Omat ehkä 15 000e/v.

Mies maksaa asunnot, yhteiset lomamatkat, ravintolat, isot kauppaostokset ym. Ei minun tuloilla olisi varaa juuri mihinkään.

Minä ostan kaupasta ehkä n. 150e/kk ruokaa. Siivoan kodin ja teen ruokaa.

Jos saamme lapsia niin varmasti pyydän mieheltä esim. Matkaan rahaa jos haluan lapsen kanssa matkustaa. Nyt olen omat matkani maksanut itse jos olen yksin matkustanut.

En osta mitään turhaa eikä osta mieskään. Talossamme on hyvin pelkistettyä. Vaatteet ostan kirppikseltä paitsi jotkut juoksukengät tai rintaliivit. En kehtaa pyytää mieheltä rahaa kun se maksaa jo muutenkin kaikki.

Ja mielestäni toisten ihmisten rahankäytön moralisointi ei kuulu normaalin ihmisen toimintatapoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut (esim. Me) kokevat sen helpommaksi. Ei tarvitse siirrellä rahaa eri tulien välillä joka kuukausi.

Kaikki tulot tulee yhteiselle käyttötilille. Siltä siirretään halutessa tai laitetaan kuukausittain automaattisesti siirrettäväksi haluttu säästösumma yhteiselle säästötilille. Molemmilla on käyttöoikeudet molempiin tileihin.

Mikä olisi helpompaa? Ei niitä yhteisiä rahoja tarvitse olla mihinkään veivaamassa jos Ei halua.

Entä jos sinä haluat ostaa käytetyn moottoripyörän tai  puolisosi lähteä ulkomaanmatkalle kaverin kanssa?

Mikä täss on muka ongelma? Toinen ostaa mottoripyörä ja toinen lähtee matkalle.

Usein se käytännössä menee niin, että toinen käyttää yhteistä rahaa löysäkätisemmin kuin toinen, ja se toinen katkeroituu.

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, onko kaikilla joku hirvittävä laskupino aina odottamassa tilipäivää?

Ei, tilipäivänä lähtee yhteiselle tilille sovittu summa. Laskuja makselen sitä mukaa kuin ne nettipankkiin tipahtelee; joko yhteiseltä tai omalta tililtä. E-laskut tulee yhteiselle tilille, eli kummankin ei tarvitse olla vahtaamassa "postia", vaan sanon miehelle kun hänen omia laskuja on tullut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei. Oma maalausjärki sanoo, että yhteiseltä tililtä sen rahatilanteen näkee molemmat paremmin, mutta ihan miten vain.

Miten niin, mä tiedän katsomatta onko mulla varaa uusia hieman nuhraantunut sohva vai ei. Sitten kysyn mieheltä mitä mieltä hän on asiasta. Mies tietää heti tilille katsomatta onko hänestä a) tarvetta uusia koko sohvaa, b) varaa maksaa osuus ja kuinka iso osuus.

Yhteisellä tilillä pitäisi olla kokoajan kartalla toisen suunnitelmista /  ajatuksista.

Öö, eikö se uusi sohva ole yhteinen hankinta? Miksi sen takia pitää soitella, kun voisi laittaa suoraan tilille, paljonko on varaa yhteisiin hankintoihin laittaa?

Ihan yhtä lailla noissa molemmissa pitää olla selvillä toisen ajatuksista. Jos laitetaan ylimääräiset yhteiselke tilille, ei tarvitse kuin soittaa ja sanoa, että yhteisellä tilillä on x euroa, ostanko sohvan? Tuossa sinun systeemissäsi tämän lisäksi mies tarkistaa oman tilinsä ja siirtää sinne rahaa.

Täh... eihän tässä vielä oltu ostamassa mitään, vaan vasta keskusteltiin tarvitaanko molempien mielestä uusi sohva, ollaanko samalla hehtaarilla hinnan kanssa ja kumpi maksaa vai maksaako molemmat osan.

Käytännössä sohva laitetaan talon remonttiexceliin, jolla ollaan seurattu että mitä talo on kokonaisuutena tullut maksamaan ja että kulut on 20 ajanjaksolla suunnilleen tasan. Joo, mä rakastan exceleitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän se ongelma on jos toinen tienaa nettona 1200 ja toinen 3800.

Tähänhän nämä keskustelut aina palautuvat. Tottakai se hyvätuloisempi SAA maksaa yhteisestä elämästä enemmän, mutta minusta on uskomatonta, että niin moni pienituloinen pitää sitä itsestäänselvyytenä (nyt puhun pysyvästä tai heti alussa asti tiedossa olevasta tuloerosta, en siitä että toinen jää hoitovapaalle tai pitkässä suhteessa työttömäksi tai sairastuu). Jos ihminen tulee toimeen 1200 eurolla sinkkuna niin miten hän sitten pärjää huonommin samoilla tuloilla parisuhteessa, missä asumiskulut ja hankinnat puolittuvat? Ja jos hän kokee itsensä liian huonotuloiseksi niin miksi hän ei kouluttaudu pitemmälle?

Usein se parempituloinen osapuoli on tottunut oman tulotasonsa mukaiseen elämäntyyliin, eikä ole välttämättä halukas tyytymään kovin paljoa vähempään pidemmällä aikavälillä, vaikka kumppani olisi pienempituloinen. Pienempituloinen osapuoli usein luisuu huomaamattaan ajan kanssa siihen tilanteeseen, että pariskunnan yhteiset hankinnat alkavat verottaa hänen kukkaroa rankasti. Eikä sen pienempituloisen tarvitse edes olla huonosti palkattu/koulutettu tai mikään vaatekaupoissa juokseva tuhluri, riittää että pariskunnan tuloerot ovat riittävän suuret. Itse 2500€ nettona tienaavana korkeakoulutettuna havahduin tilanteeseen alettuani ihmetellä, miten minulla alkoi olla aina rahat lopussa ennen palkkapäivää, mitään ei jäänyt enää säästöön ja joka palkkapäivänä minulla alkoi olla useamman sadan euron velkoja maksettavana kumppanilleni yhteisistä hankinnoista. Toinen sivuseuraus asiasta oli myös se, että kun minulla ei ollut enää puskuria tililläni, olimme päätyneet tilanteeseen jossa minä maksoin lähinnä juoksevia kuluja ja pienempiä hankintoja, ja kumppani varakkaampana teki kaikki isommat hankinnat, kuten osti meille asunnon, toki omiin nimiinsä. Avioehdon kanssa asetelma oli siis se, että jos meille tulisi ero ja kumppani päättäisi olla olematta reilu, minulle ei jäisi juuri muuta kuin vaatteeni, puolet joistakin huonekaluista/kodinkoneista ja pari hassua satasta säästötilillä. Siinä missä kumppani olisi ehtinyt kerryttää itselleen sijoitusomaisuutta (osittain myös minun tulojen mahdollistamana), minä olisin hänen päättämän kulutustason vuoksi joutunut aloittamaan varattomana kaiken alusta. Onneksi keskusteltuamme kumppani kykeni näkemään asian minun näkökulmasta, ja elinkustannuksemme ovat ainakin toistaiseksi pysyneet nyt minulle järkevissä rajoissa niin, että pystyn taas säästämään. Joskus joudutaan edelleen vääntämään kättä siitä, tarvitseeko sen uuden TV:n tai jääkaapin olla juuri se kallein mahdollinen designer-tuote (meistä kahdesta kumppanini on huomattavasti kovempi shoppailemaan ja kuluttamaan rahaa), eli tarkkana saa kuitenkin pysyä ettei tilanne vinksahda uudelleen. Ja tiedän ettei meidän "tapaus" ole mitenkään harvinainen. Ja kyllä, maksan puolet meidän yhteisistä kuluista, asuntolainaa lukuun ottamatta (tätä kumppani ei ole itse asiassa edes halukas jakamaan kanssani, ko. asunto on lupaava sijoituskohde). Sekä kumppani että minä pidämme tärkeänä, että molemmat maksavat tasapuolisesti, mutta ei saisi olla myöskään sen parempituloisen mielestä _itsestäänselvää_, että pienempituloinen maksaa puolet silloinkin kun parempituloinen haluaa päättää parin elintason.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei. Oma maalausjärki sanoo, että yhteiseltä tililtä sen rahatilanteen näkee molemmat paremmin, mutta ihan miten vain.

Miten niin, mä tiedän katsomatta onko mulla varaa uusia hieman nuhraantunut sohva vai ei. Sitten kysyn mieheltä mitä mieltä hän on asiasta. Mies tietää heti tilille katsomatta onko hänestä a) tarvetta uusia koko sohvaa, b) varaa maksaa osuus ja kuinka iso osuus.

Yhteisellä tilillä pitäisi olla kokoajan kartalla toisen suunnitelmista /  ajatuksista.

Eikö asioista pitäisiki puhua puolison kanssa? Minusta olisi tosi outoa, jos sohvan tai muusta kodin hankinnasta ei puhuttaisi yhdessä ennen hankintaa. Kyse ei ole rahasta, vaan siitä, että koti on kummallekin oma ja mieleinen paikka. Sama on jonkun matkan tai moottoripyörän hankinnan kanssa. Molemmat ovat pois yhteisestä ajasta, joten niistä on syytä keskustella etukäteen.