Lue keskustelun säännöt.
Hoitaako yhteiskunta vanhuksen kaikki asiat, jos omainen ei vaan enää jaksa?
18.03.2019 |
Olen hoitanut äitini kaikki asiat jo monen vuoden ajan ja nyt on tullut totaalinen väsymys. En vain kertakaikkiaan jaksa, olen ihan loppu, en saa nukuttua, olen masentunut, jatkuvasti väsynyt. Jos sanon vaikka kotihoitoon, että hoitakaa äiti ja kaikki hänen asiansa, niin hoitavatko he? En jaksa enää käydä äidille kaupassa, en jaksa hakea lääkkeitä apteekista, en jaksa hoitaa hänen asioitaan mihinkään suuntaan, en tehdä lumitöitä, en olla se, jonka pitää jaksaa joka helvetin päivä kuunnella muistisairaan horinoita ja mielikuvitustarinoita, välillä kiukuttelua ja moittimista, olla aina tavoitettavissa. Jos olen parin päivän lomareissulla, äiti soittelee kymmeniä kertoja päivässä ja yölläkin mikäli herää (tätä tapahtuu muutenkin), hälyyttää suunnilleen kaikki sukulaiset hätiin, kun minä olen hänet hylännyt. Äiti myös "uhkailee": jos et tee sitä tai tätä, kuolen ja kyllä sisarukset sitten on sinulle vihaisia. Ymmärrän, että äiti on vanha ja sairas, ei hän tee tätä tahallaan, mutta kun en vaan jaksa enää. Omassa elämässä ei ole enää mitään iloa, itku tulee kun vain ajattelenkaan tilannetta.
Miten tällaisesta umpikujasta voi päästä ulos...
Kommentit (160)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että kyllä kotihoitokin osaa äänettömästi syyllistää.
Eivät vaan viitsisi järjestää asioita mutta kyllä se sujuu sitten kun nää järjestelyt on saatu alkuun.Mä olen oppinut tiukaksi juuri sen takia kun mun oma teini on kehitysvammainen.
Mieti jos palaat loppuun niin kuka hoitaa sun perheen ja sun asiat, auttaa kummasti asiaa.
Jos itkee ja ahdistaa niin tilanteesi on jo tosi huono.Kannattaa ilmoittaa että palvelusopimus uusitaan ja siihen tulee nää ja nää. Laitatte vaikka että alkaen toukokuu.
Älä neuvottele vaan sano et näin tehdään.Voiko noin sitten tehdä, että vain vaatii? Viimeksi hakemus hylättiin, kun äiti ei heidän mielestään tarvitse kuin sen yhden käynnin. Hän tekee itse aamupalan ja lämmittää ruuat, käy pesulla, pukeutuu ja riisuutuu. Nämä avuntarpeet ovat ehkä sellaisia, että kotihoito ei niihin pysty vastaamaan, kun ovat hyvin vaihtelevia ja lisäksi sellaisia että "kaikenlaista sattuu". Sen takia äitini tarvitsisi mielestäni hoitopaikan. ap
Hoivakotiin ei pääse ennen kun käy hoitaja 4 kertaa päivässä.
Näin siis kunnallisella puolella.
Palvelukodissa en tiedä, ei kokemusta.Tiukka on oltava.meillä tuo 4 käynti oli täysin turha. Lääkäri ei suostunut kirjoittamaan lääkärintodistusta mutta hoitaja taivutteli lääkärin.
Saattajapalvelu vei äidin lääkäriin. Joskus siskoni oli mukana.Äitini sanoi että tule nostamaan hänet sängystä. Joo tulen kyllä mutta matka kestää 3 tuntia.
Ja sitten kun ei muista, ketään ei ole käynyt. Se pelokkuus tulee turvattomuuden tunteesta.Kyllä ne kaupat ja lääkkeet voi vaatia kun sanot ettet niitä tee.
Kaupassa käynti kerran viikossa ka toi apteekki juttu kyllä onnistuu.
Niillä joku tilaus systeemi.
Ei sinne luukulle mene jonottamaan.Ok, kiitos tiedosta. Kyllähän tuokin vähän helpottaisi. En ole tuollaisesta koskaan kuullutkaan.
Ehkä käyntejä ei siksi myönnetä kovin helpolla, että silläkin keinolla saa sitten viivytettyä hoitopaikan saantia? ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae apua, kyllä siihen ratkaisut löytyy.
Mistä hakisin apua? Äidillä on kaikenlaisia vaivoja välillä ja hän hälyyttää aina minut hätiin. Yhtenä päivänä hän oli ihan ripulilla, kaikki paikat ripulissa. Piti pyykätä ja pestä vessa. Toisena päivänä hän kaatui ja oli siitä hädissään, soitin ambulanssin, mutta he sanoivat, että ei ole mitään hätää, pärjää kotona. Äiti oli kuitenkin ihan pois tolaltaan ja jouduin olemaan hänen seuranaan koko illan. Hyvästi oma jumppa. Tällaista tämä on jatkuvasti. Olen niin väsynyt juuri tähän, en niinkään esim. pankkiasioiden hoitoon. ap
Saman läpikäyneenä ymmärrän mutta kenen sinä kuvittelet yhteiskunnan järjestävän noissa tilanteissa apuun? Ei ole tahoa joka voisi koko illan istua hätääntyneen vanhuksen seurana jotta tämän olisi helpompi olla. Ei yhteiskunnan palvelut korvaa omaisia eikä ole siihen tarkoitettu. Voit jättää vastaamatta ja etääntyä äidistäsi mutta se tarkoittaa sitä että kukaan ei ole äitisi tukena noissa tilanteissa, ei sitä että yhteiskunta järjestää jonkun.
Tosin ap ehkä jaksaa sitten paremmin olla seurana ja tukena erityistilanteissa, jos hänen ei tarvitse kokonaan äitiään itse hoitaa. Eihän se tarkoita, että jatkossa jättäisi kokonaan yhteydenpidon äitiinsä, vaikka yhteiskunnalla olisikin suurempi vetovastuu.
Varmastikin näin. Mutta ei yhteiskunnassa oikein ole tahoa jolle äiti voi soittaa kun kaipaa seuraa.. Eihän ap tässä joudu äitiään kamalasti kai hoitamaan ja sanoi että asioiden hoitaminen ei häntä rasita vaan se äidin ripustautuvuus ja valitettavasti se on juuri se mihin ei ole muuta palvelua. Eli vaihtoehtona on vain jättää äiti yksin pidemmäksi aikaa, tyydyttävä siihen että kotihoito käy kerran päivässä ja katsoo että saa lääkkeet (heidän kanssaan voi sopia että katsovat myös että vanhus on syönyt vaikka eivät ruokaa tälle valmiiksi laitakaan). Jos ihminen pärjää normaalioloissa kotona, ei karkaile ja osaa arkitoimet niin ei hän tänä päivänä saa kotihoidon käyntejä useita kertoja päivässä. Ei ole resursseja kun samojen ihmisten pitää hoitaa ne jotka eivät osaa lämmittää ruokaa, jotka eivät pääse vessaan tai edes sängystä ylös ilman apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on vanhuksillakin kännykät, palvelutaloissa myös. Sieltäkin he soittelevat koko suvun läpi keskellä yötä. Ei siihen auta muu kuin olla vastaamatta. Ei kenenkään tarvitse olla aina saatavilla. Mitä kamalaa äidillesi tapahtuisi jos et heti sillä sekunnilla vastaa, tai lähde käymään (kesken ruokailun, kuten kirjoitit?!)?
Monenlaista on jo sattunut, on kaatunut ja loukannut itseään. Kerran kaatui suihkussa ja tuli haava päähän, josta tuli paljon verta, pääsi konttaamalla puhelimeen. Kerran oli silmälasit hukassa ja ei näe paljon mitään ilman niitä. Joskus on tullut runsaasti verta alapäästä tai suolesta. Ja sitä ripulia. Joskus on vaan kauhean peloissaan tai ahdistunut, itkee. Joskus luulee, että ei ole yhtään ruokaa, kun on itse laittanut kaikki ostamani einekset ja leivät pakastimeen. Jostain syystä on joskus laittanut saunan kiukaan päälle ja sitten luulee, että tulee tulipalo, samoin on laittanut talvella lämmöt kiinni. Kaikki pikkuasiatkin ovat hänelle ihan kamalia ja pelottavia ja ahdistavia. En nyt kesken ruokailun lähde, jos ei ole joku oikea hätä. Mutta jos on siis vaikka kaatunut, niin lähden kyllä heti.
Äidillä ei ole muuta kuin lankapuhelin ja turvapuhelinta hän ei käytä, vaikka sellainen on hankittu. Hän ei edes muista mikä se on.
En ole mikään asiantuntija tässä aiheessa, mutta tuo runsas verenvuoto kuulostaa huolestuttavalta asialta. Muut kertomasi jutut ovat enemmän sellaista perussettiä huonokuntoisten kotihoidettavien tarinoissa, mutta mikään verenvuoto ei ainakaan oman sukuni vanhuksilla ole kuulunut normaaliin elämänmenoon. Kuulostaa siis asialta, jolle pitäisi saada selitys ja diagnoosi. Ja diagnoosista olisi sitäkin hyötyä, että se voisi auttaa pääsemisessä parempien palveluiden piiriin. Sitäkin tässä mietin, etteikö tuohon ahdistukseen sitten jotain lääkitystä olisi, mutta voi olla että siitä menisi vain huonompaan kuntoon, en tiedä.
Hitto et pakko lähteä tästä ketjusta pois,muistot rupeaa ahdistamaan.
Voimia teille muille jotka näiden asioiden kanssa painitte.
Vierailija kirjoitti:
Miten edunvalvonta järjestetään? Mulla ja veljelläni on aika ilkeät ja piittaamattomat vanhemmat jotka ei oikein koskaan ole välittäneet meistä lapsista (nippa nappa huonosti jaksoivat hoitaa lapsena, aikuisina eivät ole halunneet oikein pitää yhteyksiä). Vanhempani ei ikimaailmassa omille lapsilleen anna mitään edunvalvontavaltuutusta, varmaan siksi kun he luulevat elävänsä ikuisesti ja kuolema ei heitä koske.
Hakeeko ”joku” heille edunvalvojan aikanasn? Siis kunta tms? Vai pitääkö lasten vahtia ja ilmoittaa maistraattiin holhouksen tarpeesta!
Vaikea vahtia kun vanhemmat ei halua soitella tai tavata. Aina ovat eläneet elämänsä vain ”itselleen” eivätkä ole osanneet huomioida mitenkään lapsiaan tai edes sillointällöin kertomaan kuulumisia.
Jos ette ole tekemisissä niin ei teitä mitenkään velvoiteta vanhempianne hoitamaan vaikka heidän lapsiaan olettekin. Näihin ap:n tilanteisiin ajaudutaan kun omaiset ensit auttavat ja hoitavat kaikessa, pikkuhiljaa tilanne muuttuu liian raskaaksi.
Vanhempasi hakevat itse tarvitsemaansa apua aikanaan tai ovat hakematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitää lopettaa käynnit ja kertoa se kotihoitoon. Puhelin kiinni tai äänettömälle. Kyllä se kotihoito sitten alkaa käydä, mutta tietenkään ne eivät käy jos omainen käy.
Eihän se nyt näinkään ole, kotihoito ei lisää käyntejä ilman että tehdään muutos palvelutarpeen arvioinnissa eikä omaiset voi tai saa kotihoitoa tuolla lailla painostaa! Pitää vaatia hoitokokous ja siellä kertoa että ny loppu, sitten niitä käyntejä voidaan lisätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään on vanhuksillakin kännykät, palvelutaloissa myös. Sieltäkin he soittelevat koko suvun läpi keskellä yötä. Ei siihen auta muu kuin olla vastaamatta. Ei kenenkään tarvitse olla aina saatavilla. Mitä kamalaa äidillesi tapahtuisi jos et heti sillä sekunnilla vastaa, tai lähde käymään (kesken ruokailun, kuten kirjoitit?!)?
Monenlaista on jo sattunut, on kaatunut ja loukannut itseään. Kerran kaatui suihkussa ja tuli haava päähän, josta tuli paljon verta, pääsi konttaamalla puhelimeen. Kerran oli silmälasit hukassa ja ei näe paljon mitään ilman niitä. Joskus on tullut runsaasti verta alapäästä tai suolesta. Ja sitä ripulia. Joskus on vaan kauhean peloissaan tai ahdistunut, itkee. Joskus luulee, että ei ole yhtään ruokaa, kun on itse laittanut kaikki ostamani einekset ja leivät pakastimeen. Jostain syystä on joskus laittanut saunan kiukaan päälle ja sitten luulee, että tulee tulipalo, samoin on laittanut talvella lämmöt kiinni. Kaikki pikkuasiatkin ovat hänelle ihan kamalia ja pelottavia ja ahdistavia. En nyt kesken ruokailun lähde, jos ei ole joku oikea hätä. Mutta jos on siis vaikka kaatunut, niin lähden kyllä heti.
Äidillä ei ole muuta kuin lankapuhelin ja turvapuhelinta hän ei käytä, vaikka sellainen on hankittu. Hän ei edes muista mikä se on.
En ole mikään asiantuntija tässä aiheessa, mutta tuo runsas verenvuoto kuulostaa huolestuttavalta asialta. Muut kertomasi jutut ovat enemmän sellaista perussettiä huonokuntoisten kotihoidettavien tarinoissa, mutta mikään verenvuoto ei ainakaan oman sukuni vanhuksilla ole kuulunut normaaliin elämänmenoon. Kuulostaa siis asialta, jolle pitäisi saada selitys ja diagnoosi. Ja diagnoosista olisi sitäkin hyötyä, että se voisi auttaa pääsemisessä parempien palveluiden piiriin. Sitäkin tässä mietin, etteikö tuohon ahdistukseen sitten jotain lääkitystä olisi, mutta voi olla että siitä menisi vain huonompaan kuntoon, en tiedä.
Niinpä, mutta kun ei tutkimusta tehdä, kun äiti ei halua.
Hänellä oli välillä lääke ahdistukseen, mutta sen myötä äiti masentui ja alkoi itkeskellä kaiket päivät, sitä en kestänyt ensinkään. Kun lääke lopetettiin, hän palautui ennalleen. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä että kyllä kotihoitokin osaa äänettömästi syyllistää.
Eivät vaan viitsisi järjestää asioita mutta kyllä se sujuu sitten kun nää järjestelyt on saatu alkuun.Mä olen oppinut tiukaksi juuri sen takia kun mun oma teini on kehitysvammainen.
Mieti jos palaat loppuun niin kuka hoitaa sun perheen ja sun asiat, auttaa kummasti asiaa.
Jos itkee ja ahdistaa niin tilanteesi on jo tosi huono.Kannattaa ilmoittaa että palvelusopimus uusitaan ja siihen tulee nää ja nää. Laitatte vaikka että alkaen toukokuu.
Älä neuvottele vaan sano et näin tehdään.Voiko noin sitten tehdä, että vain vaatii? Viimeksi hakemus hylättiin, kun äiti ei heidän mielestään tarvitse kuin sen yhden käynnin. Hän tekee itse aamupalan ja lämmittää ruuat, käy pesulla, pukeutuu ja riisuutuu. Nämä avuntarpeet ovat ehkä sellaisia, että kotihoito ei niihin pysty vastaamaan, kun ovat hyvin vaihtelevia ja lisäksi sellaisia että "kaikenlaista sattuu". Sen takia äitini tarvitsisi mielestäni hoitopaikan. ap
Hoivakotiin ei pääse ennen kun käy hoitaja 4 kertaa päivässä.
Näin siis kunnallisella puolella.
Palvelukodissa en tiedä, ei kokemusta.Kyllä ne kaupat ja lääkkeet voi vaatia kun sanot ettet niitä tee.
Kaupassa käynti kerran viikossa ka toi apteekki juttu kyllä onnistuu.
Niillä joku tilaus systeemi.
Ei sinne luukulle mene jonottamaan.
Kyllä ap voi sen kauppapalvelun äidilleen järjestää vaikka heti, se on vaan itse maksettava eikä sitä ilmaiseksi saa kunnankaan kautta. Lääkkeiden noudosta voi varmaan sopia kotihoidon kanssa jos he sen jo muutenkin hoitavat.
Annatko kaikki läheisesi pois, montako enää jäljellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erittäin raskaita asioita ja sellainen tabu josta ei juurikaan puhuta.. Jos mediassa puhutaan iäkkäiden omaisten hoidosta niin yleensä siellä on ne sankaritarinat kuinka joku uhraa koko elämänsä sille että hoitaa vanhempansa itse loppuun asti jne. Mikä on tietysti ihan kunniakasta mutta yhtälailla pitäisi puhua siitä että tuhannet tavalliset työssäkävijät uupuvat hoitaessaan vanhempiaan.
No, olen menettänyt omat vanhempani aika nuorena ja äkisti joten vastaavaa taakkaa ei ole luvassa mutta varmaan tuon seurauksena olen halunnut olla hyvin tiiviisti mummoni hoidossa apuna. Vanhuksilla saattaa olla omiin lapsiin mutkikkaat välit mutta lapsenlapseen harvoin ja se on meille eduksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin, että ihan oikeastiko terveydenhuollon ammattilaiset luottavat muistisairaan 90-v:n sanaan?
-Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ole jos merkintöjä kotihoidosta ei ole ja vanhus jolla ei ole edunvalvojaa sanoo että pärjää kotona.
Samoin hänelle oli tehty vain ne tutkimukset, mihin hän suostui, ei niitä mitä minä pyysin. Ei minulla ihan hirveän korkealla ole luotto, että aivan helposti apua järjestyy.
-Lääkäri määrää tutkimukset ei omainen, ei hoitaja, eikä potilaskaan.
[/quote
Hoitaja vain sanoi minulle kun kysyin, miksi tutkimuksia ei oltukaan tehty, että kysyttiin potilaalta ja hän ei halunnut, joten ei tehty, kun vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus. En tiedä menikö sitten niin, että hoitajat kysyivät äidiltäni ja kun hän sanoi, että ei tehdä, niin eivät esittäneet asiaa ollenkaan lääkärille. Nyt minun piti varata erikseen aika lääkäriin, että saisin äidille lähetteen tutkimuksiin. ap
Itsemäärrämisoikeus takaa toki sen että potilaan ei tarvitse suostua tutkimuksiin tai hoitoihin. En oikein usko että hoitajat olisi tutkimuksista potilaalta kysyneet. Kyllä todennäköisempää on että lääkäri on sitä esim. kierrolla ehdottanut ja potilas vastannut että ei kyseistä tutkimusta halua.
Voi olla näinkin, en tiedä näistä toimintatavoista. En tiedä mitä pitäisi tehdä, että saa tarvittavat diagnoosit, jos vanhus kieltäytyy tutkimuksista.
Ei tule ikävä kyllä koskaan sellainen tunne, että homma on hyvin hoidettu, kun äiti on sairaalassa. Minusta heidän ei pitäisi luottaa vanhuksen sanaan, vaan kysyä omaisilta, siis vaikka tuota, että onko joku vastaanottamassa kotiutujaa. No, onneksi soittivat edes silloin kun äiti oli jo matkalla kotiin, vaikka olisihan se ollut hyvä soittaa ennenkuin laittoivat taksiin. Äidillä ei nimittäin ollut edes kotiavainta mukana. Ehkä heillä ei vain sairaalassa ole aikaa ottaa asioista selvää, vai mikä lienee. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hae apua, kyllä siihen ratkaisut löytyy.
Mistä hakisin apua? Äidillä on kaikenlaisia vaivoja välillä ja hän hälyyttää aina minut hätiin. Yhtenä päivänä hän oli ihan ripulilla, kaikki paikat ripulissa. Piti pyykätä ja pestä vessa. Toisena päivänä hän kaatui ja oli siitä hädissään, soitin ambulanssin, mutta he sanoivat, että ei ole mitään hätää, pärjää kotona. Äiti oli kuitenkin ihan pois tolaltaan ja jouduin olemaan hänen seuranaan koko illan. Hyvästi oma jumppa. Tällaista tämä on jatkuvasti. Olen niin väsynyt juuri tähän, en niinkään esim. pankkiasioiden hoitoon. ap
Saman läpikäyneenä ymmärrän mutta kenen sinä kuvittelet yhteiskunnan järjestävän noissa tilanteissa apuun? Ei ole tahoa joka voisi koko illan istua hätääntyneen vanhuksen seurana jotta tämän olisi helpompi olla. Ei yhteiskunnan palvelut korvaa omaisia eikä ole siihen tarkoitettu. Voit jättää vastaamatta ja etääntyä äidistäsi mutta se tarkoittaa sitä että kukaan ei ole äitisi tukena noissa tilanteissa, ei sitä että yhteiskunta järjestää jonkun.
Niinpä. Kyllähän minä tämän ymmärränkin. Ei ole resursseja ja siksi minusta 9-kymppisen muistisairaan paikka olisikin jo laitoksessa, vaikka hän osaakin itse lämmittää ruokansa ja pukea ja riisua. Olen nyt 5 v hoitanut kaiken, paitsi lääkkeiden antamisen, jota varten kotihoito käy. Sehän tässä onkin kamalaa, että tiedän, että jos minä en ole äitini kanssa, niin ei ole ketään ja sitäkään en halua. Toisaalta olen itse aivan romahduksen partaalla ja sitten minusta ei ole apua minkään vertaa. En tiedä mitä tekisin, lähinnä vain olen ja toivon...niin, äitini kuolemaa. Eikö olekin kamalaa? Tähän pisteeseen olen tullut ja soimaan siitä itseäni. Olen kauhea. En kestä enää edes itseäni ja pienikin vastoinkäyminen lamaa minut täysin ja vain itken, että ei taas jotain, en jaksa, saisinpa vain olla rauhassa. ap
Niinhän se on. Meitä oli onneksi useampi niin saatiin taakkaa vähän jaettua, eri systeemejä kokeiltiin mutta kyllä se vaan lopulta niin meni että me muutama lähimpänä asuvaa "jouduttiin" se päivittäinen arki hoitamaan ja tosiaan esim hyppäämään yöllä muorin luokse käymään kun tämä hädissään soitti. Surullista miten se lopulta oli huojentavaa kun vanha äiti ei enää osannut käyttää puhelinta, tiesi ettei se ainakaan koko ajan soittele ja vaadi jotakuta käymään.
Kaikesta huolimatta sitten kun hän kuoli tunsin syyllisyyttä siitä etten hoitanut vielä paremmin, etten vain järjestänyt aikaa ja tinkinyt omista menoista vielä enemmän. Tänä päivänä vaihtaisin minkä vaan oman humputukseni siihen että saisin istuskella äidin kanssa kahvia juoden. Se on niin typerää ettei ihminen osaa nauttia siitä mitä hänellä on vaan kaipaa aina jotain muuta ja uupuu taakan alle kun oikeasti pitäisi olla onnellinen.
Ei sinulla ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä, teit varmasti parhaasi, ei meistä kukaan jaksa loputtomiin revetä moneen suuntaan. Mutta ymmärrän sinua, tunnen itsekin jo nyt syyllisyyttä, kun en aina jaksa jutella samasta asiasta samana päivänä kymmenettä kertaa ja yritän joskus keksiä tekosyitä, ettei tarvitsisi mennä äidin luo. Tiedän miten yksinäinen hän on, minä olen hoitajan lisäksi ainoa, joka käyn säännöllisesti. Mutta en usko, että tulen kaipaamaan äitini seuraa, hän ei ole ollut oma itsensä enää vuosiin, ei meillä ole enää pitkään aikaan ollut mitään kivoja kahvihetkiä. Yleensä äiti jauhaa jotain yhtä asiaa, josta on nähnyt vaikka unta, mutta luulee, että se on totta. Tai syyttää minua jostain ihan käsittämättömästä asiasta, olen hukannut hänen tavaroitaan, varastanut rahaa tms. Tai sitten hoitajat varastavat, utelevat, ovat ilkeitä noita-akkoja, vihonviimeisiä ämmiä, mitä lienee lunttuja. Äitini seura on jo vuosien ajan ollut äärimmäisen raskasta. Lisätään siihen sitten vaikka se ripulikakkahousujen pesu tai haisevan vessan siivous. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin, että ihan oikeastiko terveydenhuollon ammattilaiset luottavat muistisairaan 90-v:n sanaan?
-Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ole jos merkintöjä kotihoidosta ei ole ja vanhus jolla ei ole edunvalvojaa sanoo että pärjää kotona.
Samoin hänelle oli tehty vain ne tutkimukset, mihin hän suostui, ei niitä mitä minä pyysin. Ei minulla ihan hirveän korkealla ole luotto, että aivan helposti apua järjestyy.
-Lääkäri määrää tutkimukset ei omainen, ei hoitaja, eikä potilaskaan.
[/quote
Hoitaja vain sanoi minulle kun kysyin, miksi tutkimuksia ei oltukaan tehty, että kysyttiin potilaalta ja hän ei halunnut, joten ei tehty, kun vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus. En tiedä menikö sitten niin, että hoitajat kysyivät äidiltäni ja kun hän sanoi, että ei tehdä, niin eivät esittäneet asiaa ollenkaan lääkärille. Nyt minun piti varata erikseen aika lääkäriin, että saisin äidille lähetteen tutkimuksiin. ap
Itsemäärrämisoikeus takaa toki sen että potilaan ei tarvitse suostua tutkimuksiin tai hoitoihin. En oikein usko että hoitajat olisi tutkimuksista potilaalta kysyneet. Kyllä todennäköisempää on että lääkäri on sitä esim. kierrolla ehdottanut ja potilas vastannut että ei kyseistä tutkimusta halua.
Voi olla näinkin, en tiedä näistä toimintatavoista. En tiedä mitä pitäisi tehdä, että saa tarvittavat diagnoosit, jos vanhus kieltäytyy tutkimuksista.
Ei tule ikävä kyllä koskaan sellainen tunne, että homma on hyvin hoidettu, kun äiti on sairaalassa. Minusta heidän ei pitäisi luottaa vanhuksen sanaan, vaan kysyä omaisilta, siis vaikka tuota, että onko joku vastaanottamassa kotiutujaa. No, onneksi soittivat edes silloin kun äiti oli jo matkalla kotiin, vaikka olisihan se ollut hyvä soittaa ennenkuin laittoivat taksiin. Äidillä ei nimittäin ollut edes kotiavainta mukana. Ehkä heillä ei vain sairaalassa ole aikaa ottaa asioista selvää, vai mikä lienee. ap
Tiedon kulussa on vielä tänäpäivänä paljon ongelmia. Valitettavasti kotihoito on sosiaalipuolta ja sairaalat terveys-/sairaahoidon puolta. Tiedot ei automaattisesti välity. Se mitä olisit voinut tehdä sen eteen että tieto olisi välittynyt kotihoitoon olisi ollut todennäköisesti se että olisit sairaalassa kertonut äidillä olevan kotihoidon palveluita ja että kotihoitoon on ilmoitettava samoin kun sinulle siinä vaiheessa kun äitiäsi ollaan kotiuttamassa.
Sote-uudistuksen oli käsittääkseni ollut tarkoitus tuohon tiedon kulkuun tuoda muutosta kun ja jos olisi edes yksi taho jolla olisi kokonaiskuva sekä sosiaalipuolen palveluja että terveysspuolen palveluja tarvitsevan hoidosta/hoivan tarpeesta. Pahoin vain pelkään että uudistus nyt lykääntyy vähintään useilla vuosilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin, että ihan oikeastiko terveydenhuollon ammattilaiset luottavat muistisairaan 90-v:n sanaan?
-Muuta vaihtoehtoa ei oikeastaan ole jos merkintöjä kotihoidosta ei ole ja vanhus jolla ei ole edunvalvojaa sanoo että pärjää kotona.
Samoin hänelle oli tehty vain ne tutkimukset, mihin hän suostui, ei niitä mitä minä pyysin. Ei minulla ihan hirveän korkealla ole luotto, että aivan helposti apua järjestyy.
-Lääkäri määrää tutkimukset ei omainen, ei hoitaja, eikä potilaskaan.
[/quote
Hoitaja vain sanoi minulle kun kysyin, miksi tutkimuksia ei oltukaan tehty, että kysyttiin potilaalta ja hän ei halunnut, joten ei tehty, kun vanhuksellakin on itsemääräämisoikeus. En tiedä menikö sitten niin, että hoitajat kysyivät äidiltäni ja kun hän sanoi, että ei tehdä, niin eivät esittäneet asiaa ollenkaan lääkärille. Nyt minun piti varata erikseen aika lääkäriin, että saisin äidille lähetteen tutkimuksiin. ap
Itsemäärrämisoikeus takaa toki sen että potilaan ei tarvitse suostua tutkimuksiin tai hoitoihin. En oikein usko että hoitajat olisi tutkimuksista potilaalta kysyneet. Kyllä todennäköisempää on että lääkäri on sitä esim. kierrolla ehdottanut ja potilas vastannut että ei kyseistä tutkimusta halua.
Voi olla näinkin, en tiedä näistä toimintatavoista. En tiedä mitä pitäisi tehdä, että saa tarvittavat diagnoosit, jos vanhus kieltäytyy tutkimuksista.
Ei tule ikävä kyllä koskaan sellainen tunne, että homma on hyvin hoidettu, kun äiti on sairaalassa. Minusta heidän ei pitäisi luottaa vanhuksen sanaan, vaan kysyä omaisilta, siis vaikka tuota, että onko joku vastaanottamassa kotiutujaa. No, onneksi soittivat edes silloin kun äiti oli jo matkalla kotiin, vaikka olisihan se ollut hyvä soittaa ennenkuin laittoivat taksiin. Äidillä ei nimittäin ollut edes kotiavainta mukana. Ehkä heillä ei vain sairaalassa ole aikaa ottaa asioista selvää, vai mikä lienee. ap
Tiedon kulussa on vielä tänäpäivänä paljon ongelmia. Valitettavasti kotihoito on sosiaalipuolta ja sairaalat terveys-/sairaahoidon puolta. Tiedot ei automaattisesti välity. Se mitä olisit voinut tehdä sen eteen että tieto olisi välittynyt kotihoitoon olisi ollut todennäköisesti se että olisit sairaalassa kertonut äidillä olevan kotihoidon palveluita ja että kotihoitoon on ilmoitettava samoin kun sinulle siinä vaiheessa kun äitiäsi ollaan kotiuttamassa.
Sote-uudistuksen oli käsittääkseni ollut tarkoitus tuohon tiedon kulkuun tuoda muutosta kun ja jos olisi edes yksi taho jolla olisi kokonaiskuva sekä sosiaalipuolen palveluja että terveysspuolen palveluja tarvitsevan hoidosta/hoivan tarpeesta. Pahoin vain pelkään että uudistus nyt lykääntyy vähintään useilla vuosilla.
Kyllä siellä on tiedot, että äidillä käy kotihoito, kaikki on kirjattu ylös, olen itse tiedot antanut. Minulle oli myös annettu tieto, että äiti kotiutetaan perjantaina ja olin varannut sen vapaaksi, mutta äiti olikin päätetty kotiuttaa jo torstaina. Ei käynyt vain mielessä, että olisin pyytänyt ilmoittamaan, jos tulee muutosta. En vain vain aina hoksaa kaikkea ja tuntuu joskus, että omakin muistini alkaa horjua, kun olen niin väsynyt ja nukun huonosti. On sellainen olo, että voi kun tulisi joku ihminen ja sanoisi, että "me hoidamme kaiken, lepää sinä", mutta tietysti tiedän, ettei sellaista ole olemassa. Jos tietäisin, että tämä kestää vielä vaikka vuoden, niin jotenkin jaksaisin, mutta kun ei yhtään tiedä, kestääkö vielä vaikka 5 v. ap
Vierailija kirjoitti:
On sellainen olo, että voi kun tulisi joku ihminen ja sanoisi, että "me hoidamme kaiken, lepää sinä", mutta tietysti tiedän, ettei sellaista ole olemassa. Jos tietäisin, että tämä kestää vielä vaikka vuoden, niin jotenkin jaksaisin, mutta kun ei yhtään tiedä, kestääkö vielä vaikka 5 v. ap
Suosittelisin että menet itse lääkäriin ja kerrot tilanteen ja sen että et toistaiseksi jaksa hoitaa äitiäsi tai hänen asioitaan.
Yhteiskunta ei voi automaattisesti tietää sitä mitä omainen jaksaa ja mitä ei. Ja vaikka tietäsi ihmisillä on myös itsemääräämis oikeus haluavatko tilanteeseen apua vai ei.
Yhteiskunta kyllä tarjoaa palveluita, mutta ei voi velvoittaa niitä vastaanottamaan. Ensisijaisesti sinun on tehtävä selväksi se että et jaksa. Lääkärikäynnin jälkeen joudut kertomaan sen myös äidillesi (ehkä myös muille läheisille). Siitä huolimatta äidilläsi on oikeus kieltäytyä yhteiskunnan palvelusita esim. siitä syystä että ne hänen mielestään maksaa liikaa varsinkin jos sinä olet tähän saakka hoitanut asiat ilmaiseksi. Jos et ole äitisi edunvalvoja sinun vastuullasi äitisi ei ole vaan joutuu ihan itse mahdollisista muistiongelmista huolimatta vastaamaan itse itsestään. Todennäköisesti myös siinä kohtaa melko nopeasti hyväksyy avun kun huomaa että tarvitsee sitä mutta kukaan omaisista ei ole holhoamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sellainen olo, että voi kun tulisi joku ihminen ja sanoisi, että "me hoidamme kaiken, lepää sinä", mutta tietysti tiedän, ettei sellaista ole olemassa. Jos tietäisin, että tämä kestää vielä vaikka vuoden, niin jotenkin jaksaisin, mutta kun ei yhtään tiedä, kestääkö vielä vaikka 5 v. ap
Suosittelisin että menet itse lääkäriin ja kerrot tilanteen ja sen että et toistaiseksi jaksa hoitaa äitiäsi tai hänen asioitaan.
Yhteiskunta ei voi automaattisesti tietää sitä mitä omainen jaksaa ja mitä ei. Ja vaikka tietäsi ihmisillä on myös itsemääräämis oikeus haluavatko tilanteeseen apua vai ei.
Yhteiskunta kyllä tarjoaa palveluita, mutta ei voi velvoittaa niitä vastaanottamaan. Ensisijaisesti sinun on tehtävä selväksi se että et jaksa. Lääkärikäynnin jälkeen joudut kertomaan sen myös äidillesi (ehkä myös muille läheisille). Siitä huolimatta äidilläsi on oikeus kieltäytyä yhteiskunnan palvelusita esim. siitä syystä että ne hänen mielestään maksaa liikaa varsinkin jos sinä olet tähän saakka hoitanut asiat ilmaiseksi. Jos et ole äitisi edunvalvoja sinun vastuullasi äitisi ei ole vaan joutuu ihan itse mahdollisista muistiongelmista huolimatta vastaamaan itse itsestään. Todennäköisesti myös siinä kohtaa melko nopeasti hyväksyy avun kun huomaa että tarvitsee sitä mutta kukaan omaisista ei ole holhoamassa.
Näinhän se tietysti on, en ole osannut valittaa enkä vaatia. Olen vain liukunut tähän tilanteeseen ja kaikki tahot ovat olleet tyytyväisiä, kun minä hoidan. Ja totta tuokin, että vanhus ei välttämättä hyväksy mitään palveluita, ei varsinkaan muistisairas. Äitini on sitä mieltä, että pärjää hyvin itsekseen, eikä hän ollenkaan huomaa, miten paljon minä teen, ennemmin hän huomauttelee mitä en ole tehnyt. Ei hän enää ymmärrä juuri mitään. Vaikka kykenee tekemään monia arkisia asioita, ymmärryskyky ja empatiakykykin on kadonnut. Sisarukseni eivät oikein ymmärrä tilannetta, kun äiti kerran itse selviää perustoiminnoista. Kun jotain sattuu, he sanovat, että voi miten ikävää, mutta on se hyvä, kun sinä olet vielä nuori niin jaksat ja olet niin lähelläkin. ap
Kun olen seurannut tätä ketjua, niin vaikuttaa siltä, että ap on todella kiltti ja pehmeä ihminen. Sellaiset juuri ajautuu tämmöiseen tilanteeseen. Et varmaan edes ilkeä sanoa äidillesi mitään negatiivista tai vaatia häneltä mitään, puhumattakaan sisaruksistasi. Olet niitä, jotka rämpivät elämässä eteenpäin viimeisillä voimillaan. Lopulta sairastut itse. Usko minua: hae apua, ennenkuin näännyt. Tilaa se aika lääkäriin heti huomenna. Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On sellainen olo, että voi kun tulisi joku ihminen ja sanoisi, että "me hoidamme kaiken, lepää sinä", mutta tietysti tiedän, ettei sellaista ole olemassa. Jos tietäisin, että tämä kestää vielä vaikka vuoden, niin jotenkin jaksaisin, mutta kun ei yhtään tiedä, kestääkö vielä vaikka 5 v. ap
Suosittelisin että menet itse lääkäriin ja kerrot tilanteen ja sen että et toistaiseksi jaksa hoitaa äitiäsi tai hänen asioitaan.
Yhteiskunta ei voi automaattisesti tietää sitä mitä omainen jaksaa ja mitä ei. Ja vaikka tietäsi ihmisillä on myös itsemääräämis oikeus haluavatko tilanteeseen apua vai ei.
Yhteiskunta kyllä tarjoaa palveluita, mutta ei voi velvoittaa niitä vastaanottamaan. Ensisijaisesti sinun on tehtävä selväksi se että et jaksa. Lääkärikäynnin jälkeen joudut kertomaan sen myös äidillesi (ehkä myös muille läheisille). Siitä huolimatta äidilläsi on oikeus kieltäytyä yhteiskunnan palvelusita esim. siitä syystä että ne hänen mielestään maksaa liikaa varsinkin jos sinä olet tähän saakka hoitanut asiat ilmaiseksi. Jos et ole äitisi edunvalvoja sinun vastuullasi äitisi ei ole vaan joutuu ihan itse mahdollisista muistiongelmista huolimatta vastaamaan itse itsestään. Todennäköisesti myös siinä kohtaa melko nopeasti hyväksyy avun kun huomaa että tarvitsee sitä mutta kukaan omaisista ei ole holhoamassa.
Näinhän se tietysti on, en ole osannut valittaa enkä vaatia. Olen vain liukunut tähän tilanteeseen ja kaikki tahot ovat olleet tyytyväisiä, kun minä hoidan. Ja totta tuokin, että vanhus ei välttämättä hyväksy mitään palveluita, ei varsinkaan muistisairas. Äitini on sitä mieltä, että pärjää hyvin itsekseen, eikä hän ollenkaan huomaa, miten paljon minä teen, ennemmin hän huomauttelee mitä en ole tehnyt. Ei hän enää ymmärrä juuri mitään. Vaikka kykenee tekemään monia arkisia asioita, ymmärryskyky ja empatiakykykin on kadonnut. Sisarukseni eivät oikein ymmärrä tilannetta, kun äiti kerran itse selviää perustoiminnoista. Kun jotain sattuu, he sanovat, että voi miten ikävää, mutta on se hyvä, kun sinä olet vielä nuori niin jaksat ja olet niin lähelläkin. ap
Ei ole sellaista tahoa yhteiskunnassa joka opettelee sinun puolestasi sanomaan EI. EI sovi, EN jaksa jne.
Mulla ei ole kokemusta, mutts voisitko sen verran vielä jaksaa, että pyytäisit hoitokokouksen koolle ja siellä sanoisit, että etä voi enää toimia päivystäjänä, että äidille turvaranneke ja jos äiti soittaa hätätilanteessa sinulle niin soitat ambulanssin sinne joka kerta, ja että voit käydä 3 kertaa viikossa, et useammin. Hoito on järjestettävä sen mukaan. Jos se tarkoittaa palvelutaloa niin sitten tarkoittaa.
Valitettavasti noita hoitokartoituksia on vaan jaksettava vaatia ja käydä jotta omaiselleen saa hänen tarvitsemansa palvelut. Pitää muistaa ettei sinun äitisi ole ainoa joka niitä palveluja tarvitsee kipeästi ja paikat täytetään kriittisimmästä päästä, niin kurjaa kuin se onkin niille joiden omaiset ovat selvästi enemmän palvelun tarpeessa mutta eivät sitä saa koska ovat "liian hyväkuntoisia". Mutta pointtina siis että jaksa ottaa selvää, jaksa vaatia uusi hoitokokous ja jaksa vaatia äidillesi lisäpalveluja. Kysy esim intervallihoitoa jossa äiti olisi osan ajasta laitoksessa ja osan kotona. Näin saisit itsellesi huokasuaikaa. Voit tätä ehdottaessasi vedota esim omaan uupumukseesi, kerro ettet jaksa enää ja tarvitset levähdysaikaa. Ironista että ollessasi omaishoitaja sinulla olisi lakisääteiset kuukausittaiset vapaapäivät jotka äitisi todennäköisesti viettäisi laitoksessa..